Suomalaisesta koulutusjärjestelmästä on viime aikoina riittänyt puhetta surkeiden PISA -tulosten noustua julkisuuteen.
Minä kysyn: koulutusta vai elämää varten?
OMAA KOKEMUSTA
Minä olen käynyt neljä vuotta kansakoulua, yhden vuoden oppikoulua, sitten peruskoulua ja lopuksi lukiota. Lukio oli ensin silloinen normaali, muuttui sitten kurssimuotoiseksi. Kirjoitettuani ylioppilaaksi rimaa hipoen (pitkä matematiikka), valitsin korkeushypyn sijasta työn vammaisten lasten parissa erityiskoulussa. (tai sattuma valitsi minut) Ammatillista koulutusta tähän sain ensin kokemuksen kautta, myöhemmin sain pätevyystodistuksen muutaman kurssin ja näytön kautta.
Äitini oli ammattikoulun opettaja, myöhemmin ammattioppilaitoksen opettaja. Jossain vaiheessa jouduin hankkimaan yrittäjätutkinnon kuljetusalalle, ja myöhemmin sain seurata Kirsin kamppailua itseohjautuvassa ajankulussa, eli aikuiskoulutuksessa Tredussa.
Aktiivisina työvuosinani olin koulun kanssa tekemisissä myös välillisesti. Taksiautoilijana yksi yritykseni erikoisosaamisaloista oli sijoituskotiin sijoitettujen lasten koulu- ja terapiakuljetukset. Koulutukseen liittyviä juttuja olen siis kokenut ja kuullut. Valitettavasti niistä moni oli ja on edelleen totta.
OMAA NÄKEMYSTÄ
Mielestäni koulutuksen tavoitteena on valistunut, itsenäisesti ajatteleva ihminen.
Suomessa tuosta mentiin pieleen peruskoulu-uudistuksesta alkaen.
Oikeisto vastusti uudistusta, koska sen mielestä koulutuksen tavoitteena on tuottaa talouselämän tarpeita vastaavia työntekijöitä. Näiden piti osata, ymmärtäminen ja autonomia eivät olleet merkityksellisiä. Ei edes eliitillä, sillä kaikkien tulee osallistua markkinatalousjärjestelmään.
Vasemmisto taas näki koulun tehtäväksi yhteiskunnan muuttamisen vasemmistolaisen ideologian suuntaiseksi. Koulusta piti tehdä ideaaliyhteiskunnan malli. Suoraan sanottuna lahjattomille piti myös antaa mahdollisuus roikkua mukana. Kyky ymmärtää maailmaa on toisarvoinen tavoite, pitää vain yrittää korjata maailman vääryyttä tunteiden ohjaamana.
Konkreettisten koulutusta vuosikymmenten saatossa muuttaneiden tekojen takaa löytyy siis kaksi valistusihanteisiin nähden taantunutta käsitystä koulutuksen tehtävästä.
Oppikoulu opetti vastuuta. Piti ostaa omat kirjat itse, piti ostaa ruokaliput itse ja maksaa lukukausimaksu. Oppikouluun pyrittiin, ei päässyt automaattisesti. Koulussa siis ei oltu, vaan opiskeltiin. Kansakoulussa alettiin eriytyä neljän ensimmäisen vuoden taitekohdan jälkeen. Ajattelijoita ja tekijöitä alettiin jakaa oppikoulun tai kansalaiskoulun välillä.
Politiikka ja neljän vuoden välein vaihtuvat opetussuunnitelmat ovat mielestäni syy koulutuksen tuhoamiseen Suomessa. Lisäksi on muutakin. Lapsi ja nuori tarvitsee kasvurauhaa. Rauha on viety digitalisaation ja "liian aikaisin liian paljon" -ajattelun myötä. Jos kone ei toimi, se korjataan. Ihminen ei ole kone. Huonosti voivaa, vinoon kasvanutta ihmistä on vaikea korjata.
Jos vessanpönttösi ei vedä, ei auta digitalisaatio. Jonkun on konkreettisesti polvistuttava kaakelisi juurelle ja nuuhkittava ilmapiiriäsi. Mikä on kun ei paska katoa silmistä? Tubettaja tai pöhisevä startup ei tässä auta. Jos ajatuksena on teetää paskahommat siirtolaisilla, tulva kohoaa pian omien nilkkojen yläpuolelle.
Jakaminen ajattelijoihin ja tekijöihin ei ehkä ollutkaan huono ajatus. Molempiakin voi olla. Pätevimmät johtajat eivät menetä kosketuspintaa konkreettiin tekemiseen.
Mutta on muutakin, minusta paljon kiinnostavampaa.
RIKKONAISET MIELET
Rikkonaisin mielin olemme saaneet aikaan maailman, jossa puhutaan rakkaudesta ja ihmisoikeuksista samalla, kun luontoa tuhotaan ja soditaan. Uskonto, filosofia, tiede, taide, runous, politiikka ja talouselämä on lohkottu erillisiksi osa-alueiksi. Erillistyminen johtaa valtapyyteisiin, ristiriitoihin ja kulttuurin jakomielisyyteen.
Haluamme monia asioita, maallista mammonaa ja paratiisiin pääsyä. Kun synnyit, muistatko halunneesi asioita? Todennäköisesti et. Joku siis opetti sinut haluamaan. Opettiko tuo joku sinusta valistuneen ja itsenäisesti ajattelevan yksilön? En usko. Kuka tai mikä tuo "joku" on?
"Joku" on elämä ja sen mukana oppimasi harhainen käsitys ympäröivästä.
MINUN TIENI
Jos astut kotiimme takakuistilta näet ensimmäisenä oikealla juoksumaton, suoraan edessäsi sohvan, missä on mukava nauttia kylmä olut saunan jälkeen. Vasemmalla näet pakastimen, johon on mukava kerätä luonnon antimia. Pakastimen vieressä nurkassa on kahdet turvasaappaat.
Jatkaessasi seuraavasta ovesta peremmälle näet vasemmalla valtavan määrän juoksukenkiä, oikealla erilaisia varusteita moottorikelkkailuun, hiihtämiseen ja pilkkimiseen. Kesäisin muuhun ulkoiluun. Kalanperkaustiskipöydän ja avoimen vierashuoneen oven.
Edelläkuvatusta voit päätellä, että talon asukkaat juoksevat, sahaavat moottorisahalla, kalastavat ja ajavat moottorikelkoilla. Yksinkertaisesti sanottuna viihtyvät ulkona.
Jos jatkat pidemmälle taloomme huomaat kuitenkin, että viihdymme myös sisällä. Avatessasi baarikaappimme toteaisit, että emme ole absolutisteja. Istuessasi aterioimaan kanssamme huomaisit, että olemme sekasyöjiä ilman kahlitsevaa ideologioita.
Kun keskustelisit kanssamme, voisit havahtua miettimään, että maailman vääryyksien korjaaminen pelkän tunteen avulla ei onnistu. Pitää ensin ymmärtää maailmaa, sitten omaa maailmaa. Ja oman maailman korjaaminen saattaa onnistua oman itsensä tuntemisen kautta.
Jossain vaiheessa katseesi saattaisi eksyä nurkan jatkuvasti kaoottisessa tilassa olevalle työpöydälle, jossa tietokoneen kirjoitusohjelman vielä täyttämättömät rivit huutavat olemassolonsa tuskaa. Paikkaan, missä tämäkin teksti tyhjyydestä syntyi.
Se mitä kuvaan ja minkä sinä näkisit, onko se totta? Syntyikö tämä teksti tyhjyydestä?
Mitä kenenkin elämä on ja miltä se näyttää. Keitä olemme, ja olemmeko missä - jos lainkaan.
Meidän elämämme saattaa sinusta näyttää kuvaamani kaltaiselta, mutta se ei ole kaikki. Siitä puuttuu se tärkein elementti: miltä se tuntuu.
Ja se tuntuu meistä hyvältä, koska kaikki on hyvin.
Me kaikki pelkäämme sairastuvamme, me kaikki pelkäämme, että menetämme kaikki läheisemme. Silti me kaikki sairastumme ja menetämme kaikki läheisemme. Maailmanloppukin tullee. Miksi siis käyttää rajattua aikaansa pelkäämiseen ja jonkin kaukana tulevaisuudessa olevan paratiisin tavoitteluun?
Valistunut, itsenäisesti ajatteleva ihminen valitsee itse tiensä. Tyhmyys tyhmentää, ideologia sokaisee, uskonto kahlitsee, rahan haaliminen auttaa etsimään onnea korkealaatuisemmista paikoista, joista sitä ei kuitenkaan maksamatta itseään kipeäksi löydä. Pelkkä juokseminen väsyttää.
Mitä sitten jää jäljelle, kun kaikki riisutaan?
Muinainen zenmestari sanoi:"Kuinka taivaallista, kuinka ihmeellistä, noudan vettä ja kannan polttopuita!"
Niinpä.
Viikolla 6 juoksin 37,4 kilometriä ja liukulumikenkäilin.
Kolmeenkymmeneen vuoteen minulla ei ole ollut näin huonoa motivaatiota harjoitella. Lenkillä on mukava käydä, mutta harjoitteleminen kilpailuun ei onnistu. Oloni on samanlainen kuin olisin syönyt laatikollisen vihreitä kuulia ja aloittaisin toista laatikkoa - ei maistu, tukehdun, olen kylläinen.
EVÄITÄ
Löysin Kauhajoella 2022 rajattomuuden, selkeyden kokemuksen. Löysin jotakin, jota ei voi sanoin kuvailla, ei selittää.
Mielen selkeys. Zenin tie alkaa yksinkertaisuudessa ja nöyryydessä, kun tärkeily lakkaa emmekä pyri saavuttamaan mitään erityistä. Hiljainen ymmärrys, joustavuus. Se mikä on, muuttuu ja liikkuu lakkaamatta.
Tarkkaavaisuus. Lumikenkäillessä Kirsin kanssa pienen lapintiaisen katse männyn juurella kymmenen metrin päässä, hangen kimallus, tuulen ääni. Ymmärrys heistä, jotka aiemmin olivat, hiihtivät, kokivat. Rauha. Läsnäolo.
En ole mitään erityistä. Olen haihtuva pölyhiukkanen aurinkokuntien ja tähtisumujen loputtomuudessa.
Totuus on elämän jatkuvaa virtaa, jolla ei ole alkua eikä loppua.
Joudun laittamaan monessa osassa kommentit kun on pituusraja, muuten olisin kommentoinut facebookkiin, mutta olet sieltä lomalla. Sinne kun saa pidemmänkin kommentin. Mutta tässä mietteitä.
VastaaPoistaKiitos näkemyksistäsi.
Poista"Täytyy ymmärtää."
Ilman muuta "täytyy ymmärtää" kaikkia ihmisiä, kaikilla ihmisillähän on kaikki hyvin?
Toivon, että myös sinulla on kaikki hyvin.
Vuodesta 2011 tässä blogissa olen tavalla tai toisella kehottanut ihmisiä etsimään oman totuutensa ja antanut siinä sivussa ajattelemisen aihetta - nykyisin myös olla ajattelematta.
Kaikilla ihmisillä ei ole kaikki hyvin. Minulla on. Elämäni menee oikeaan suuntaan ja juuri siihen mihin olen sen halunnut menevän. Totuus eri ihmisille voi löytyä ihan eri tavoista, paikoista, puolueista, uskonnosta. Ei ole yhtä ja oikeata. Jos joku tykkää Ev. lut ja minä en kuulu kirkkoon mitä se on minulta pois hänen uskontonsa.
PoistaPari ajatusta liittyen viimeisimpään blogi kirjoitukseen kommentoiden:
VastaaPoista"Oikeisto vastusti uudistusta, koska sen mielestä koulutuksen tavoitteena on tuottaa talouselämän tarpeita vastaavia työntekijöitä. Näiden piti osata, ymmärtäminen ja autonomia eivät olleet merkityksellisiä. Ei edes eliitillä, sillä kaikkien tulee osallistua markkinatalousjärjestelmään."
- kärjistäen nykyään taitaa oikeistolaiset ajella BMW:llä tai tesloilla he ovat tavarakuluttajia ja maksavat sijoituksistaan pääomaveroja kun taas vasemmistot / perussuomalaiset ihan normaaleja veroja ja ajelevat vanhemmilla autoilla ja tukevat korjaamopalveluita.
"Politiikka ja neljän vuoden välein vaihtuvat opetussuunnitelmat ovat mielestäni syy koulutuksen tuhoamiseen Suomessa. Lisäksi on muutakin. Lapsi ja nuori tarvitsee kasvurauhaa. Rauha on viety digitalisaation ja "liian aikaisin liian paljon" -ajattelun myötä. Jos kone ei toimi, se korjataan. Ihminen ei ole kone. Huonosti voivaa, vinoon kasvanutta ihmistä on vaikea korjata."
"Jos vessanpönttösi ei vedä, ei auta digitalisaatio. Jonkun on konkreettisesti polvistuttava kaakelisi juurelle ja nuuhkittava ilmapiiriäsi. Mikä on kun ei paska katoa silmistä? Tubettaja tai pöhisevä startup ei tässä auta. Jos ajatuksena on teetää paskahommat siirtolaisilla, tulva kohoaa pian omien nilkkojen yläpuolelle."
- maailmalla tuo digitaalisaatio menee yhtä kovaa tai kovempaa kuin suomessa. Intia / Japani jne. vievät digitaalisuutta eteenpäin ei Suomi voi tässä jäädä jälkeen ja opettaa pelkästään lapsille miten metsässä ja mummon mökissä selvitään. Lasten täytyy elää tulevaisuuteen he eivät voi heti muuttaa lappiin elämään loppuelämää, ainakaan kaikki.
Suosittelen lukemaan Aino Saarisen väitöskirjan, jonka ohjaajana toimi professori Liisa Keltinkangas-Järvinen. Opetushallitus vaikeni tämän väitöksen tutkimustuloksista.
PoistaEn ole väittänyt, että Suomen tulisi mitenkään jäädä jälkeen. Olen täysin samaa mieltä Saarisen kanssa, että ilmiöoppiminen ja digilaitteiden käyttö on yhteydessä merkittävästi huonompiin oppimistuloksiin.
Väitöskirja painottaa lukemisen, puhumisen, kirjoittamisen, laskemisen ja käden taitojen oppimista.
En ole kehottanut ketään muuttamaan Lappiin heti eikä myöhemminkään. Lisäksi Lapissa asumisessa ei ole mitään kadehtimista, tänne kyllä pääsevät kaikki niin halutessaan - ja jos kaikki tänne tulisivat, niin etsisimme uuden, hieman rauhallisemman paikan.
Ihan google haulla tälläistä. Maailma pyörii markkinataloudessa sille sinä ja minä emme voi mitään. Siksi tekniikkakin menee eteenpäin:
Poista"Miksi Digitalisaatio on tärkeää?
Kasvavat vaatimukset tuottavuuden ja kilpailukyvyn suhteen tekevät digitalisaatiosta vääjäämätöntä. Digitalisaatio virtaviivaistaa käyttäjäkokemusta sekä nopeuttaa liiketoimintojen ja asiakkaiden välistä vuorovaikutusta. Lopputuloksena aikaansaadaan parempia ja kustannustehokkaampia tuotteita."
Se että on kustannus tehokasta ja palvelut nopeutuvat toisaalta ehkä heikkenevätkin niin ei ole meidän käsissä isossa mittakaavassa. Maailma menee menojaan. Ainoa mihin uskon voivamme vaikuttaa on oman lähikaupungin päätöksiin jossa sen paikan jossa asuu päätöksiä tehdään. Koko Suomenkin rahan, terveydenhuollon, etuuksien, ulkomaan avustusten EU:n kautta Nato jutut jne ovat asioita joihin emme paljoa pysty vaikuttamaan niitä vievät isot pyörät joita eivät hekään pysty kuin isosti linjaamaan.
"Haluamme monia asioita, maallista mammonaa ja paratiisiin pääsyä. Kun synnyit, muistatko halunneesi asioita? Todennäköisesti et. Joku siis opetti sinut haluamaan. Opettiko tuo joku sinusta valistuneen ja itsenäisesti ajattelevan yksilön? En usko. Kuka tai mikä tuo "joku" on?"
VastaaPoista- myös sivummalla asuva ja pienellä toimeentuleva haluaa asioita. Joku haluaa, moottorikelkkoja, tesloja, aurinkopaneeleita, juoksumattoja, lumikenkiä, raktoreita, sähkölatauspistokkeita Suomi täyteen, veroja alas, veroja ylös, vanhusten huollon paranemista, halvempaa sähköä, jne. Ihmiset vaan toimivat eri tavalla ja haluavat eri asioita, jokaiselle oma tavara voi olla rakas tai tarpeellinen, joku tykkää puutakasta ja toimen 50.000 testasta, molemmat tyytyväisiä, en voi heitä siitä moittia, se mitä minä haluan ei saa vaikuttaa mitä he haluavat.
"Jos astut kotiimme takakuistilta näet ensimmäisenä oikealla juoksumaton, suoraan edessäsi sohvan, missä on mukava nauttia kylmä olut saunan jälkeen. Vasemmalla näet pakastimen, johon on mukava kerätä luonnon antimia. Pakastimen vieressä nurkassa on kahdet turvasaappaat.
Jatkaessasi seuraavasta ovesta peremmälle näet vasemmalla valtavan määrän juoksukenkiä, oikealla erilaisia varusteita moottorikelkkailuun, hiihtämiseen ja pilkkimiseen. Kesäisin muuhun ulkoiluun. Kalanperkaustiskipöydän ja avoimen vierashuoneen oven."
- Jos astut helsinkiläisen yrittäjän kotiin, voit nähdä, pihassa sähköauton, katolla paneelit, maalämmön, golf varusteet, lasten ratsastus harrastuksen, matkailuautoretkiä ulkomaille, tauluja monestakin maasta perheensä kanssa matkustaessaan, hän käy yksityislääkäreillä jne.. Tässäkin Sinulla ja yrittäjällä on erilainen elämä tämä yrittäjä voi olla yhtä tyytyväinen tai jopa tyytyväisempi saavuttamaansa ja elellä sijoituksilla. Hän ei kaipaa kalanperkauspöytää vana ostaa lohen ja ravut kaupasta.
" Edelläkuvatusta voit päätellä, että talon asukkaat juoksevat, sahaavat moottorisahalla, kalastavat ja ajavat moottorikelkoilla. Yksinkertaisesti sanottuna viihtyvät ulkona."
- edelläkuvatusta voi päätellä että yrittäjä perheineen harrastavat paljon, ajelevat halvalla sähköllä, nauttivat ajasta ulkomailla ja syövät laadukasta ruokaa kotona tai ravintoloissa. Tämä on heidän elämäntyyli. Sitäkin täytyy ymmärtää. Yrittäjällä on ihan yhtä suuri äänimäärä vaaleissa käytettävissä kuin sinulla siinä olemme tasavertaisia.
"Me kaikki pelkäämme sairastuvamme, me kaikki pelkäämme, että menetämme kaikki läheisemme. Silti me kaikki sairastumme ja menetämme kaikki läheisemme. Maailmanloppukin tullee. Miksi siis käyttää rajattua aikaansa pelkäämiseen ja jonkin kaukana tulevaisuudessa olevan paratiisin tavoitteluun?"
- ei yrittäjä jota olen kuvaillut välttämättä tavoittele paratiisia, hän voi jo elää sellaisessa ja samalla kerätä lisää omaisuutta ja oppia uutta ja kasvattaa lapsia tulevaisuuteen.
" Valistunut, itsenäisesti ajatteleva ihminen valitsee itse tiensä. Tyhmyys tyhmentää, ideologia sokaisee, uskonto kahlitsee, rahan haaliminen auttaa etsimään onnea korkealaatuisemmista paikoista, joista sitä ei kuitenkaan maksamatta itseään kipeäksi löydä. Pelkkä juokseminen väsyttää."
- ei yrittäjä välttämättä rahasta onnea hae hän voi kokea elämänsä helpommaksi kuin jokaisesta pennistä ei tarvitse taistella ja saa elämiseen sisältöä harrastuksistaan, jollekin ihmiselle, tennis, squash, golf voi olla yhtä tärkeä harrastus kuin sinulle juokseminen.
Täytyy ymmärtää muitakin ihmisiä ei luonto ole ainut mistä maailman ihmiset voimaansa ammentavat, monelle on, mutta ei kaikille.
Aivan juuri noin. "Täytyy ymmärtää..."
PoistaJa kaiken tämän helvetinmoisen ymmärtämisen jälkeen ihmiset voivat yhä huonommin ja etsivät elämäänsä yhä enemmän muutosta.
Minä olen vain kehottanut olemaan rohkea ja tekemään omat ratkaisunsa.
Juokseminen ei ole minulle ollut enää vuosikausiin harrastus vaan elämäntapa. Mutta ei koko elämä!
Viimeksimainittu tuntuu olevan ylivoimainen ymmärrettäväksi.
Mitä tulee äänestämiseen, minäkin voisin kerran äänestää kunhan ensin hinnasta sovitaan. Tehkääpä puolueet tarjouksia!
Ei se etelässä asuva voi välttämättä yhtään huonommin. Moni etelässä asuva on tyytyväinen elämäänsä. Joitakin on jotka luontoa kaipaavat. Sitten on niitä jotka eivät sinne kaipaa. On ihmisiä joille golf kenttä tai hupiristeily kesäpäivänä on sama kuin joillekin telttaretki luontoon.
VastaaPoistaIhminen ei saisi tulla riippuvaiseksi jostain yhdestä asiasta. On oltava sellainen tasapainoinen elämä että on muitakin asioita jolla täyttää elämää. Tämän voi kokeilla jos koittaa olal kuukauden olla juomatta alkoholia, niin voin sanoa ettei ole riippuvainen, samoiten tupakoitsija jos pystyy heittämällä olemaan kuukauden polttamatta ei riippuvuus ole kovin suurta. Urheilussa asiat koukuttaa, siinä ajatukset kääntyvät kun tulee flow tiloja niin tunne kun lenkki etenee huomaamatta. Jos juoksu ei ole koko ellämä niin mikä estää koittamasta pitää taukoa ja katsoa viikon / kuukauden onko se kuitenkin koko elämä ja sisällön tuoja vai onko kotielämisessä tarpeeksi muitakin tekijöitä jolla elämäänsä täyttää.kalastus, muut harrastukset jne.
Zen -ajattelun pohja on juuri kaiken pysymättömyys, kaikki muuttuu jatkuvasti ja maailma menee menojaan. Näin itse ajattelen.
PoistaJos olet seurannut viimeaikojen juoksumääriäni ja ymmärrät mitä kirjoitin, niin minun ei tarvitse kokeilla mitään juoksun suhteen. Minun ei tarvitse todistaa juosten/juosten olematta mitään kenellekään.
Lisäksi en yritä täyttää elämääni millään, se on "täysi" silloin kun mieleni on tyyni.
Minä en aseta ihmisiä vastakkain etelä-pohjoinen, jos sinusta tältä tuntuu, voit katsoa peiliin ja kysyä kuka olen (olet), minne menen (menet).
Kehotan sinua myös kirjoittamaan ajatuksiasi jonnekin näkyville. Jälkeenpäin on fantastista todeta kuinka mieli muuttuu monissa asioissa, kuinka itse muuttuu.
Kiitos keskustelusta, loput vastauksista voi löytää riveistäni, myös ne, joita siellä ei ole. Pääasia on, että jokainen etsii itse.
No kovasti itselle jostain syystä tulee sellainen näkemys että pohjoisessa hiljaisuudessa jossa kalanperkuupöydät täyttävät maisemaa on isompi saavutus kuin etelässä asuvalla kerrostalo jossa kilpapyörä jota hän harrastaa sydämmensä kyllyydestä. Tämä vertauskuvallinen näkemys. Ehkä olen väärässä.
VastaaPoistaTuohon kommenttiisi joukseminen ei ole koko elämä ihmettelen kirjoitustasi 17.10.2021 jossa toteat:
"Pidän lapsellisena kysymyksiä, joita minulle joskus esitetään: Mitä ultrajuoksu merkitsee sinulle?
Se on kaikki. Sen kautta pääsen sellaisille tietoisuuden tasoille, joita en uskonut olevan edes olemassa."
?
Vielä kerran.
PoistaVertauskuvallinen näkemyksesi ei ole minun ajatukseni, se on sinun ajatuksesi.
Ja juurihan vastasin sinulle, että on fantastista nähdä miten itse muuttuu.
Kauhajoella kokemani rajattomuus syntyi ultrajuoksun kautta. Rajattomuus merkitsee ymmärrystä, että raja sekä on, että ei ole.
En halua rikkoa itseäni fyysisesti, enkä henkisesti.
Kirjoitit, että olisit kommentoinut facebookkiin, mutta olen sieltä "lomalla". Oletko varma, että jatkossa edes jaan linkkejä teksteihini facebookissa.
Kumarran sinulle, tuntematon.