KUN EI KULJE ?

Kirjoitin joulukuussa YLIHARJOITTELU - LIIKAHARJOITTELU  -nimisen postauksen blogiini. Aihe herätti suurta mielenkiintoa ja kysymyksiä. Yritän seuraavassa antaa lukijoille vastauksia ja ajatuksia yleisestikin harjoittelusta.

Silloin kun juoksu ei kulje ja kokee olevansa umpikujassa räkäisen turran väsymyksensä kanssa on syytä pysähtyä. Rauhoittaa tilanne ja miettiä rauhassa mitä on tullut tehtyä.
Jatkuvuus. Kestävyysjuoksu on kärsivällisen ihmisen puuhaa. Tuloksia ei tule kovin nopeasti. Itseään ei opi tuntemaan nopeasti. Kestävyysjuoksu on siis yhteiskuntamme vallitsevien "heti mulle kaikki nyt" - arvojen täydellinen vastakohta. 
Harjoittelussa on usein jaksoja jolloin juoksu ei kulje - eikä tarvitsekaan kulkea. Jos jaksot kuitenkin venyvät useiden kuukausien harmaaksi puurtamiseksi on ehkä mietittävä tarkemmin omaa asennetta. Jos haluaa kehittyä on oltava valmis sietämään epämukavuutta. Kylmää, pimeyttä ja nälkää. Väsynyttä yksitoikkoista jolkutusta. Juoksemista epätietoisuudessa. Epävarmuutta. Silti aina välillä olisi nähtävä pilkahduksia. Pieniä positiivisia merkkejä kehittymisestä - etenemisen helppoudesta.
Vaaditaan siis uskoa omaan tekemiseen. Harjoittelua ei jatkuvasti kannata muuttaa vaan on suunniteltava jakso tavoitteeseen huolella. Puoli vuotta on varsin pitkä aika ilman välitavoitetta. Kuuluisa fokus ( ei Ford...)  katoaa helposti. 
Yksinkertaisilla juoksutesteillä (3 km maksimitesti levänneenä) tai sykerajojen mitoituksella voi arvottaa omaa realismia. Onko tavoite linjassa edellisten tulosten kanssa. Onko juoksutausta tai liikuntatausta yleensäkin riittävä, jotta kestää koventuneen harjoittelun rasitukset.
Terveys . On oltava terve kyetäkseen rasittamaan itseään. Jos terveydentilaansa epäilee on syytä mennä lääkäriin ja verikokeisiin. Mieluimmin urheilulääkärille. Myöskään hammaslääkäriä ei saa unohtaa.
Ravinto. Tarvitaan polttoainetta. Usein laiminlyödään säännöllinen ruokailu ja vedettäessä kovaa harjoitusta kello 17.00 työpäivän jälkeen muistetaan yhtäkkiä, että viimeksi syötiin lounas ja vettäkään ei ole juotu kuin pari lasia iltapäivän aikana. 
Eli järki. Onko sitä käytetty muutenkaan ? Harjoituspäiväkirja kertoo tehdystä ja tekemättömästä. Talvella paksusti pukeutunut juoksija vääntää liukkaalla peruslenkkiä 5.00 min./km vauhdilla. Hän on lukenut euforisia kirjoituksia foorumeilta perusnylkytyksestä ja paahtaa menemään. 
Hän siis juoksee maratonin aikaan  2 tuntia 52 minuuttia ? Koska juoksee keskivauhtisen 15 - 20 km lenkin vauhdilla 4.20 min./km, reippaan  8-10 km vauhdilla 4.00 min./km ja 1000 metrin vedon 3.45 min./km.
Tuo 5.00 min./km on muuten kolmen ja puolentunnin maratoonarin kisavauhti... Eli olosuhteiden huomioiminen on erittäin tärkeää mietittäessä kulkeeko vai ei.
Sanomattakin on selvää, että esim. maratonia ei pelkästään kahvakuulalla, zumballa ja lepäämällä juosta menestyksekkäästi läpi. On oltava työnteon mentaliteetti juosten mutta järjen kanssa. 
Erilaiset kuntosalitreenit ja kestävyysluonteiset muut lajit palvelevat kyllä juoksua mutta hyväksi juoksijaksi tullaan vain juoksemalla. Harjoittelussa tulisi olla eri vauhteja yksitoikkoisuuden katkaisemiseksi. Monipuolisuus antaa henkireikää uuvuttavaan taivallukseen eli on lopulta kuitenkin hyväksi. 
Avoimmuus vaikutteille kuuluu 2000-luvun urheilijan arkeen mutta älyttömyyksiin ei pidä sortua. Ei ole olemassa oikoteitä. Keho muokkautuu juoksuun pikkuhiljaa. Rasva palaa pois kilometrien myötä ja lihakset sitkistyvät. Ihmedieetit ja poppakonstit ovat tyhmyyttä.
Kompetenssi näkyy saavutuksissa numeroina ei löysinä puheina tai kirjoituksina palstoilla. Nöyryys on yksiselitteinen sana. On aivan eri asia jos 55000 kilometriä elämässään juossut juoksee 150 km viikossa kuin 150000 km juossut. Näissä ei nyt ole liikaa nollia ! Tätä voivat siis miettiä vaikkapa 9000 km elämässään juosseet. Että kuinka paljon on paljon. Tuettu ammattihuippu-urheilija kykenee harjoittelemaan 700 tuntia vuodessa. Tuohon tuskin paljon tehdään muuta - etenkin jos pyritään teholliseen tuottavaan harjoitteluun eikä vaan potkita käpyjä ajankuluksi.
Iloa on oltava. Liikunnan riemua. Leikkiä. Liiallinen pingoittaminen vie mehut jo harjoitellessa ja kun sitten olet lähtöviivalla huomaat olevasi loppu jo ennen ensimmäistä askelta. 
Eräs ex-mäkihyppääjä sanoi, että suomalaiset urheilijat tekevät liian vähän asioita, jotka vievät heitä eteenpäin urheilijana. Kun katsoo mäkihyppymme tasoa nyt, voidaan todeta, että kannattaisi olla myös tekemättä niitä asioita, jotka vievät taaksepäin urheilijana. Tarkoitan tällä juuri tuota paineensietoa. Väkisin ei tule mistään mitään.
Turhasta murehtiminen syö henkistä pääomaa, jonka avulla jaksaa harjoitella. Jos oman sydänkäpysen kanssa tulee riitaa ajankäytöstä voi hänelle viedä kukkia ja kertoa, että menen nyt parin tunnin lenkille mutta palattuani hieron känsäisiä jalkojasi ja ryhmyistä selkääsi. Lapset voi aina lahjoa, uhkailla ja kiristää hiljaisiksi. Riittää kun on paikalla kun lupaa. Jos anoppi ei yrityksistä huolimatta ole mahtunut anopinkuljetuslaatikkoon (suksiboksi), niin pakkoko häntä sinne on väkisin tunkea. Kyllä ne leuat joskus väsyvät sitkeimmälläkin. Hänellekin voi viedä kukkia ja lahjakortin jalkahoitolaan -  juoksijankin venymiskyvyllä on rajansa.
Maailmantuskaa ei kannata kantaa mukanaan. Työurien pidentäminen on vitsi ja maailma kestää kyllä meidän aikamme vaikka tulikin laitettua vahingossa pari vuotta sitten käytetty paristo biojäteastiaan. Myöskään iäsyyskysymysten pohtiminen on turhaa. Kuten esimerkiksi : Miksi John Lennon ammuttiin ? Nimittäin Nyman ja Harma soittavat siitä huolimatta pääosin huonoa musiikkia radiossa, tosin joskus kuitenkin onnistuen. Lisäksi Yoko Ono sai juontaa lasten nokkahuilutapahtuman South Parkissa (Eric ! Did You Say the F-word???) Joten ei mitään väliä loppujen lopuksi. Kaikki on hyvin lopulta.
Kukaan ei ole loputon, joten lepo ei ole kirosana. Ylimielisyys ja huoleton suhtautuminen oman itsensä huoltamiseen ei tuo tulosta. Vaikeasta liika- ja yliharjoittelusta toipumiseen menee vuosia. Voi syntyä pysyviä vammoja. Siltikin kannustan yrittämään. 
Baarissa osaavat kaikki käydä ja sohvalla makaaminen sujuu ilman harjoitustakin. Älypuhelimen ja tietokoneen keinotekoisesta maailmasta on lyhyt hyppäys happirikkaaseen ulkoilmaan. Tarvitaan vain päättäväisyyttä ja kykyä uskaltaa olla erilainen.

Kuten huomaatte en kehota teitä istumaan neuvojen keinuun. En voi antaa valmiita vastauksia kenenkään puolesta. Juoksuharjoittelu on matka lähtöviivalle. Tavoitteen tavoittelu tapahtuu yksin. Perille on juostava itse. Jos jokin meni vikaan niin ei saa lannistua. Sensijaan kannustan yrittämään rohkeasti. Kokonaisuus on pienten asioiden huolehtimista. Paras palkinto henkinen kasvu juoksijana ja etenkin ihmisenä.

VIIKKO 2.

Ma- 10 km - 1.01
Ti- 10 km- 1.02
Ke- Lepo
To- 27 km - 2.45
Pe- aamu kotona 13 km - 1.26      -   Ilta Raisiossa 6 km - 38 min.
La- Raisio - Turku ; kävelyä 7 km    -     Illalla Raisiossa 8 km - 58 min.
Su- Päivällä kävelyä 3 km Isosuo-Puurijärvellä. - Illalla myöhään kotona 6 km - 38 min.

yhteensä juoksua 80 km - 11 tuntia 28 minuuttia.

Varovainen viikko edellisen viikon sairastelun jäljiltä. Muutenkin on menossa hieman vaisumpi vaihe harjoittelussa. Sanotaan vaikka että "harjoitus ei tartu oikein hyvin". Eli keho ei ota vastaan harjoitusta.
Kärsivällisyyteni kyllä riittää - helposti...