Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 30. elokuuta 2015

TYHJÄNKULKIJAN TUUMAILUJA

POHJOISESTA ETELÄÄN

Pitkä matka ? Mikä se on ? Tuumailimme Kirsin kanssa kysymystä matkalla etelään. Tulimme vajaassa kahdessa päivässä Norjasta reilut 1200 kilometriä ihan Helsinkiin asti. Meidät oli kutsuttu puutarhajuhliin lauantaiksi joten Norjan Signaldalenista on meidän mielestämme lyhyt matka ystävien luo rannikon pieneen kalastajakylään.
Toiset ihmiset eivät tunnu pääsevän kotiympyröitä kauemmas. Eivät kuulemma kaipaa matkustamista eli eivät viitsi. Sääli. Kuinka paljon heiltä jääkään kokematta.
Matkustaminen ei itselleni ole mikään itsetarkoitus. Toiset vaan on luotu kulkemaan. Ja miettikääpä kuinka rikas rinnastus on tunturista tupsahtaa Rastilan lenkkipolulle kohti Talosaarta.
Äänimaailmat ovat täysin erilaiset. Pohjoisessa huutaa kapustarinta ja tuuli tuivertaa. Helsingissä suurkaupungit mölinät sekoittuvat raikkaaseen meri-ilmaan. Mustavalkoista ? Kyllä ja erittäin mukavaa !

MYYTINMURTOA KEHITYSALUEESTA NIMELTÄÄN KÄSIVARREN LAPPI

Sanovat että ajettaessa Käsivarteen suurtuntureille viimeinen mänty Luspassa. Ei ole. On mänty Ropinsalmella ja jopa Saanatunturin takamaastossa, siellä missä keskivertoturisti ei koskaan kulje. Biologisen aseman hylätyn koekentän reilut parimetriset männyt kituvat siellä. Joten se siitä nostalgiasta.
Aika on ajanut A.E. Järvisen ja Moskun yöhongista ohi. Ei oijusta Timo Kojokaan enää pitkälle eikä Metsälän Yrjö opasta tarujen tuntureille. Tulee uusia sukupolvia omine kujeineen. Saanankin takana, missä maaston kulumista pyritään rajoittamaan, oikaisee huoltomies tai biologi tylysti suon poikki Can Amin traktorimönkijällä. Ja pääsee. Tiedän sen kun minulla on itsellänikin Can Am. Ja varmasti jää jälki kun turve on tuutissa.
Tänäpäivänä mennään kevyesti teknisillä vehkeillä. On tehty reittisuunnitelmat lukuisten jo käyneiden ja nettiin kirjoittaneiden sekä valokuvanneiden perusteella. Ja onnistutaan luontokokemuksen hankinnassa.
Ainoa myytti mikä pitää on sää. Tunturia on edelleen kunnioitettava mikäli aikoo pärjätä. Kun u-ruuhilaaksossa puhaltaa 25 metriä sekunnissa ja sataa kaupan päälle on tosi kysymyksessä. Ja sää muuttuu nopeasti. Niinpä kaltaiseni kevyillä varusteilla varsin pitkällä yksin liikkuva on altis. On siis oltava riittävä potku että pääsee pois. Jos pääsee. Tai nöyryyttä kääntymiseen.
Minua huomattavasti kovempikuntoisiakin on matkaan lähtenyt. Ovat päässeet paljon minua pidemmällekin. Mutta minä olen toistaiseksi palannut ehjänä. Niistä toisista en tiedä.
Kilpisjärveä on yritetty viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kehittää. Edelleen puuttuu se kuuluisa yrittäjien välinen yhteishenki. Kateus sensijaan on hirvittävä.
Taannoin Muonioon ei pystytty majoittamaan Japanilaisturisteja riittävästi, joten osa vietiin Kilpisjärven kylälle. Eivät viihtyneet. Sanoivat paikkaa pimeäksi. Kylän ongelma onkin se että retkeilykeskuksen ja kaupan välillä ei ole mitään, ei edes kävelytietä.
Yleensäkään mitään helppoa kävelyreittiä ei Kilpisjärvellä ole ellei lasketa Salmivaaran pururataa. Kaikki eivät ole ultrajuoksijoita eivätkä pysty satojen metrien nousuun kahdella kilometrillä Tsahkaljärvelle ja Haltin reitin alkuun. Ja ei Mallankaan reitti mikään helppo ole kun ei ole siloiteltu.
Minä tiedän sen asenteen : "Ei me turistille ruveta polkuja siloittelemaan..." Mutta kun on paikkoja missä on siloiteltu. Ja se kuuluisa raha menee sitten sinne. Eli Rukalle, Leville ja Saariselälle.
Kilpisjärvi on osittain myös hinnoitellut itsensä pihalle. Ei pariskunta maksa kahdeksan hengen mökistä kahdeksan hengen hintaa. Kohtuuhintaiselle ja pienemmälle majoitukselle on edelleen tarvetta. 
Retkeilykeskuksen 14,50 euron buffet on hinta-laatusuhteeltaan hyvä. Edellyttäen että on ultrajuoksija. Silloin pystyy alkukeittoon,salaattiin,kahteen pääruokaan ja jälkiruokaan ynnä lopuksi vielä kahviin kakulla ja pikkuleivillä. Puolitusta ei ole ? Monelle riittäisi pelkkä salaatti ja keittokin.
Asiat pitäisi muutenkin tehdä kunnolla. Loppuun asti. Ei siis perilappilaisittain sinne päin ja pois silmistä. Oheisista kuvista saatte ymmärryksen mitä tarkoitan. Siisteyttä arvostetaan. Kukaan ei halua lomailla kautta liikkua luonnossa joka muistuttaa kaatopaikkaa.
Nyt sitten joku paikallinen tämän lukee ja sanoo että elämä on kovaa pohjoisessa. Minä sanon että ryypätkää vähemmän ja tehkää töitä kunnolla. Opetelkaa käyttäytymään ja puhumaan ihmisille kuten ihmisille puhutaan. Sitten saatte sitä rahhaa ja huomaatte että se ei tee onnelliseksi. Tehän elätte onnen keskellä tajuamatta siitä mitään.
Siksi minäkin käyn siellä.

Minä olen Käsivarresn Lapissa rymynnyt kaksikymmentä vuotta. En halua olla negatiivinen vaan kerron sen miten koen nykyisin. Kompetenssia on siis pitkästi. Siksipä majoitunkin auton kanssa Ropin Pirtille ja joskus harvoin Retkeilykeskuksen alueelle.
Käyn Kilpisjärvellä tankkaamassa ja kaupassa. Sitten menen Norjaan. Voisin viihtyä kylällä pidempäänkin varsinkin sesongin ulkopuolella jos hiukan nähtäisiin vaivaa ympäristöön ja tarkistettaisiin hintoja.
Mihinkään yleiseen ryyppypilkkiin tai joukkopsykoosiin minua ei saa kirveelläkään. Haen luonnonrauhaa ja kokemuksia - en örvellystä enkä ylihinnoittelua.

YHTEISKUNTASOPIMUS

Pitkien harjoittelu- ja juoksureissujen aikana sitä on uutispaitsiossa. Tai haluaa olla. Onnekseni ystäväpiirini on laaja ja Helsingistä tunnen ihmisiä läheltä vallan keskiötä, joten blogikirjoittajana saan kuulla mielenkiintoisiakin uutisia joita ei paineta.
Nyt painetaan.
Yhteiskuntasopimuksesta tuli farssi. Todellisuudessa osapuolet tapasivat vain kerran ja lopun hoiti sovittelija kahden eri huoneisiin linnottautuneen ryhmän välillä sukkuloiden. Tämähän ei ole varsinaista rakentavaa keskustelua vaan osapuolten vaatimusten sorvaamista.
Naurettavaksi asian teki pääministeri itse jo aluksi tulemalla julkisuuteen kovin vähin tiedoin siitä mitä Suomessa on työmarkkinasopimuksiin ja lakiin kirjattuna. Millään insinööripalaverilla ei työmarkkinalainsäädäntöä muuteta yhtäkkiä vaan lain muuttamiseen on proseduuri ihan erikseen.
Kovin löyhin perustein yritettiin markkinoida orjatyötä kilpailukyvyn ja tuottavuuden nimissä. Suomen useissa yrityksissä on johtajuusongelma. Ihminen tekee mielellään paljonkin työtä jos siitä on hänelle itselleen hyötyä. Sensijaan pidempää päivää samalla palkalla ei tee kukaan jonkin veteen piirretyn viivan vuoksi. Tässä tapauksessa se viiva oli yhteiskuntasopimus,kilpailukyky ja tuottavuus.
Jos joku naureskelee minun kompetenssiani kirjoittaa aiheesta niin muistutan että olen itse yrittäjänä ajatellut aina valtavirrasta poiketen kohta kaksikymmentä vuotta. Ajatteluni keskiössä on aina ihminen, niin työntekijänä kuin asiakkaana.
Vaikeuksia on ollut tasaisesti mutta olen pystynyt viimeisen viiden vuoden aikana olemaan lomalla yli kaksi kuukautta vuodesta. Eli kovin väärässä oman yritysstrategiani kanssa en ole.
Suomessa nykyinen sääntely ei periaatteessa estä yrityksien menestystä. Pikemminkin kyse on valvonnan puutteesta. Tällöin toimintaympäristö ei ole tasapuolinen. 
Omalla kuljetusalalla vaatimukset ja velvoitteet ovat hirvittävät mutta viranomainen ei kuitenkaan puutu kaikkiin laittomuuksiin. Esimerkikkinä vaikkapa Vuosaaren lähiöravintolan ilmaiset asiakaskuljetukset. Luvaton liiketoiminta rehottaa ja luvalliset maksavat viulut.
Helsingin Sanomissa taivastellaan että opiskelijat joutuvat ottamaan lainaa. Yhteiskunnanko koulutuksen pitäisi maksaa ? Ja sitten koulutettu siirtyy monikansalliseen ulkomailla toimivaan yritykseen ja mitä me kotimaassa siitä koulutuksesta sitten hyödymme. Ajattelen tässäkin niin että meillä ollaan jo totuttu liian hyvään ja kaikki pitäisi saada valmiiksi katettuun pöytään.
Asemani vuoksi voin kirjoittaa mitä lystään sananvapauden nimissä. Niinpä toteankin että emme me niin kovin huonosti voisi jos tiputtaisimme elintasomme vuoden 2004 tasolle. Pitäisi uskaltaa ja tehdä. Niukkuus synnyttää niukkuutta. 
Lisäksi työmoraalissamme on rutkasti kehitettävää. Tästä on olemassa vitsikin :
Miksi eläkeläisillä on aina niin kiire ?
Heidän pitää tehdä kaikki omalla ajallaan.

Tässä sitten niitä rumia kuvia ja alin on Ropinsalmelta paikasta mistä paikalliset lähtevät porojaan kaitsemaan :






VIIKON 35. HARJOITTELU

Ensiksi on todettava että viikon 34. lepopäivään tuli 10 km kävelyä josta osa tunturissa. Laitankin siis tähänkin viikkoon kävelyt mukaan.

Ma- Vaellus Kirsin kanssa 16 km - 6.30. Vertikaalia hiukan yli kilometri.
Ti- Vaellus 10 km - 3.43. Kirsin kanssa. Vertikaalia tuli 700 metriä.
      Ilta: Juoksua tiellä 6,5 km - 0.41.
Ke- Juoksua korkea Jiehkakselle ja alas avotunturia suoraan 12,5 km - 1.58.
       Ilta :Kävelyä Kirsin kanssa reilu tunti tunturissa, vertikaalia 200 metriä.
To- Lepo/ kävelyä 0.30 tasaisella.
Pe- Lepo/ kävelyä 0.30 tasaisella.
La- Helsinki Talosaaren lenkki hiukan runtaten mutta ei kovaa 22 km - 2.01. Kirsi pyörällä mukana.
Su- 10 km - 1.05. Hissukseen kävelyteitä.

yhteensä juoksua 51 km - 5.45, vaellusta 26 km - 10.13 ja kävelyä 2 tuntia
Vertikaalia vajaa pari kilometriä.

Ja sitten vähän muunlaisia kuvia :











KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.

Tyhjänkulkija Ramsinniemessä, kuvan otti Kirsi.
Helssingissä on esitetty että Rastilan leirintäalue siirrettäisiin jonnekin muualle ja mielellään kauas. Tilalle rakennettaisiin kerrostaloja.
Muistutan että tänäkin viikonloppuna alue oli lähes täynnä ja joukossa paljon ulkomaisia matkailijoita niin matkailuautoilla ja vaunuilla kuin teltoillakin.
Jokaisessa Euroopan suurkaupungissa on leirintäalue kohtuullisen lähellä keskustaa helppojen julkisten yhteyksien päässä. Esimerkkinä vaikkapa Budapestin Haller, joka on muutaman sadan metrin päässä Tonavasta.
Matkailijat vievät mennessään kuvan Suomesta ja suomalaisista. Tälle kuvalle perustuu usein se kuuluisa vientikin.
Minkä kuvan Helsinki haluaa antaa ? Rastila on edustava ja edustavalla paikalla. Olisi järjetöntä rakentaa uusi alue jonnekin Sipoonkorpeen. 
Tässäkin voisi siis ajatella hieman toisin.


sunnuntai 23. elokuuta 2015

KOHTAAMISIA - MOMENTS




Osa keskustelusta Siilastuvassa Kilpisjärvellä, 17.8.2015 :



I try to explain that when I´m running I´m just focused and feel strongly contacted to nature. I leave those bad things behind me. – Pasi Koskinen, Ultrarunner

We just have to berry those bad things. We could develop our minds but we have be patient. I think your ability to run and concentrate is just like meditation. – Markus Schaller, Monk (Buddhism)



Juostessa janottaa, kuten elämässäkin - kukin tavallaan.



Mieli - mitä sanot ? Minne menen ja etenkin miksi ?



Taisteluvyö ? Vasemmalta :Takki, vettä, ensiside, geeliä ja puhelin ilman kenttää, vettä, kamera. Lopuksi aika ja matka.



Hiljaisuus.
Kauneus.


Ovatko juuresi maassa vai sen päällä. Ja onko sillä mitään merkitystä.
I´m just running connected to the land.


Signaldalen - tule tai käänny.



Heligskogen.


There is heat and there is heat going on.


Matka jatkuu - nyt kaksin.
 

 ...

 VIIKON 34. HARJOITTELU

Ma- Ap. 2 kertaa peräkkäin Saanalle ja alas. 16,5 km - 2.42. (Vertikaalia 2 km.)
        Ilta saunaverryttely 8 km -1.02. Tietä ja tunturia.
Ti- 16,5 km tunturia - 2.02. (Vertikaalia 1 km)
Ke- 8 km -1.00.Asvalttia ja hiekkatietä.
To- Aamu 14 km tunturia - 1.45.
       Ilta 6 km - 41 min. Polkua.
Pe- Erittäin vaikeakulkuista suota ja kivikkoa 13 km - 2.10.
La- Aamulla Kolarissa tiellä 8 km - 56 min. Aivan poikki.
Su- Lepo

yhteensä 90 km - 12 tuntia ja 18 minuuttia

23 päivää ilman lepoa yhtämittaa. Tämä maistuu taas oikealta.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

MIELIMAISEMIA

INTRO


Päästä irti, Pasi. Hengitä. Anna kaiken muun mennä, veny, keskitä ajatuksesi tilanteeseen jossa olet. Kivet eivät valehtele. Ne eivät satuta eivätkä lähde mihinkään. Ne ovat täällä vielä miljoonan vuoden päästäkin. ( Meg Gardineria mukaillen.)


Tämä on liian jyrkkää. Tästä ei pääse. On käännyttävä. Yksikin virhe niin minut kerätään alhaalta ämpäriin kotiin vietäväksi. (Oma ajatukseni Pältsanin massiivin nimettömän 1267 metrin huipun harjanteen alla.)



Toistan itseäni. Toisto on tärkeää. Se on testi. Jos se mitä teen ei vie minua eteenpäin niin sitten pitää muuttaa suuntaa. 
Täällä pohjoisessa tunnen syvää yhteyttä maisemaan ympärilläni. Juoksen siis mielimaisemassani. Maisema on viitekehys. Tärkeämpää on sielunmaisema. Tämä ei ole sielunmaisemaani. En osaa kuvata sieluni maisemaa mutta jotakin tässä avaruudessa on joka rauhoittaa sieluni.
Koko elämä on harjoitus. Siksi se tulisikin elää maisemassa jossa viihtyy. Myös sielunmaisemassa. Olen siis etuoikeutetussa asemassa voidessani harjoitella ultrajuoksua Käsivarren tuntureilla mutta etenkin pohjoisessa Norjassa.


Maanantain lenkin jälkeen soitin metsähallitukseen. Kuvailin kuinka ydinperhe Romppanen lähtee vaellukselle. Isä on saanut puhuttua vaimon ja kaksi lastaan suureen lapinmaahan. Romppasten kesäloma on heinäkuussa pahimpaan sääskiaikaan. Isä on pysäköinyt auton Iitossa polunpään pusikkoon ja voidellut perheensä offilla. Lähdetään tuvalle makkaranpaistoon !
Upottuaan ensin alkumatkasta pariin suohon juotiin sitten termospullosta kahvia koivikossa viiden kilometrin kohdalla. Isä maalaili makkaranpaistoa. Lapset kiukuttelivat että ei ole kenttää kännykässä ja vaimoa väsytti. Miljoonat sääskilaumat pörräsivät perheen ympärillä.
Jatketaan ! Ja sitten menee pilveen. Ja alkaa sataa. Kaikki kastuvat. Parilla perkeleellä koko katras uppoaa vielä kerran lopun suohon, sitten joki yli ja kas siinä on Ropin autiotupa !
Muun perheen sännätessä tupaan suojaan isä ryntää rinta kaarella puuliiterille. 
Notta ny tehrään kunnon tulet ja kyrsä tikkuun !
Eikä kalikkaakaan puita.
Kolme sahaa ja yksi kirves kylläkin.
Metsähallituksen luontopalveluissa selittivät että säästetään. 
Kysyin että mistä luulette että ne puut sitten tehdään ? Tottahan toki ympärillä olevasta koivikosta !
Jaa kasvavista puista vai ? Uteli neito puhelimessa epäuskoisena.
Hankkikaa nyt elämä siellä. Sanoin. Tottakai kun kerran on kolme sahaakin.
Ja kaksi myyrää tuvassa vakioasukkeina.
Irtisanokaa nyt nekin lopuksi.
Voi ...... tätä Suomea !!!
Hieno signaali suomalaisesta retkeilykulttuurista nuorille ?


Norjalaiset ovat ulkoilukansaa. Siinä missä suomalainen hikoaa kolmen kilometrin luontopolun pusikossa niin norjalainen pyyhkii viikon pölyt pois kymmenen kilometrin yhdensuuntaisella retkellä avarassa tunturiluonnossa. Ja lyö sitten ostegrillin tulille. Ja on siinä toinenkin norjalainen. Ja kolmas. Kaikki yhdessä. Ulkona.
Suomalainen sensijaan hakee oikeata luonnonrauhaa. Yrittää yksikseen hiljaa. Vanhan sanonnan mukaan sillä joka on hiljaa luonnossa niin sillä on etulyöntiasema. Sitä ei yllätetä.
Siksipä suomalainen sitten usein yllätetään. Se kun usein huutaa luonnossa. Sanoo sitä itse keskusteluksi. Ja syytää kaljapurkkeja ja makkarakääreitä puskat täyteen. Ja mennä meluaa rauhassaan.
Ja kun juoksen vaelluspoluilla Käsivarressa niin vastaantulijat katselevat että mikä hullu tuo on. Varoittelevat kaatumisesta ja kyselevät kiireestä. Ja että pitääkö oikein juostakin ?
Norjassa sensijaan huudetaan Hejaa ! Och Gå På ! Eikä kukaan kysele tyhmiä että miksikö se matkailuauto seisoo siinä vaelluspolun parkkipaikalla. Koska siinä on vieressä kymmenen muuta matkailuautoa - norjalaisia siis.
Suomalainen taas tumputtaa leirintäalueella päivästä toiseen.
Otan osaa.
Minäkin tulen leirintäalueelle kun haluan saunaan ja pestä koneella pyykkiä. Akkujakin on kiva ladata maasähköllä välillä vaikka aurinkopaneeli asian hoitaakin.
Mutta sitten menen taas. Alla on pari kuvaa perusleiristä Helligskogenista.



Ja polulla tulee vastaan vanhaa ja nuorta norjalaista. Polkupyörällä tai koiran kanssa. Ja kaikki käy. Useimmiten saa kyllä olla yksinkin. Ovat senverran laajoja maita nuo Helligskogenin eli Skibotndalenin ja Signaldalenin maat. Puhumattakaan Reisadalenista tai Kitdalenista. Vain muutamia mainitakseni.




                                                                    OUTRO

Näinä vaikeina aikoina ärsytän monia sanomalla että pitäisi valita hiukan maisemaansa. Piruako tänne pohjoiseen esimerkiksi pitää ängetä pahimpaan sääskiaikaan (sääski = hyttynen; innin innin itikka). 
Verenimijät ilmestyvät yleensä juhannuksen jälkeen ja katoavat elokuun alussa. Yleensä... Tänä vuonna heinäkuun puolessavälissä ei ollut sääskiä välituntureilla. Nyt on mutta kovin vähän. Pohjoisempana ei enää ollenkaan.
Niin että ei saa lomaa ? En minäkään saa. Minä otan sitä. Ja takaan että maksaa.
Mutta on se sitten sen arvoistakin.
Katsokaapa viimeistä kuvaa tarkkaan !

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.



 
VIIKON 33. HARJOITTELU

Ma- 
Maastopyörällä asvaltilla 11 km - 24 min. Ropin Pirtti - Iitto ja heti jatkoksi juoksua 19 km - 3.36. Iitosta polkua, suota ja tunturia Ropin autiotuvalle ja takaisin. Välitön paluu juoksun jälkeen maastopyörällä asvalttia Iitosta Ropin pirtille 11 km - 32 min.

Ti-
11 km kevyttä juoksua Helligskogenin laaksossa ja Lavkarittetin tiellä - 1.20.

Ke-
16,5 km juoksua Helligskogenista ylös Rihpojunnille (korkeus 728 m) ja paluu joen yli kahlaten - 3.00.

To-
Kevyt verryttely Helligskogenissa tasaisella 9 km - 56 min.

Pe-
32,3 km Signaldalen - Paraksen massiivi - Måskokaise ( korkeus 1523 m) ja takaisin Signaldalenin Rognliin. Kokonaisaika 8,02 tuntia ja oikeasti liikkeellä tästä reilu 6 tuntia. Sisälsi siis juoksua, kiipeilyä ilman erikoisvarusteita ja kävelyä ynnä muuta konttausta kahlauksineen.

La-
13,5 km muka kevyttä juoksua jossa 3 km matkalla nousin 800 metriä sik sak polkua Signaldalenin erästä sotakorsua ihmettelemään... - 2.12.

Su-
8 km verryttelyä Helligskogenissa - 56 min.

yhteensä : 
jalan 109 km - 20 tuntia ja 2 minuuttia
pyörällä 22 km - 57 minuuttia 

Viikolle nousumetrejä noin 2,5 km. Lasken ne niin että jos 32,3 km aikana nousen maksimissaan 1523 metriin niin se vertikaali on sitten siinä. Todellisuudessa... Yleensähän en näitä edes laske.

Perjantain dataa, kello kävi siis koko ajan. Näitäkään en yleensä esittele. Jos joku katsoo että onpa hidasta niin tervetuloa mukaan kirittämään...
Muuta mailit linkin sivulta oikealta ylhäältä kilometreiksi ja katso myös karttaa.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

KAUKANA MUTTA KOTONA

   Ennen saunaanmenoa istuin hetken kuistilla. Aurinko laski Naimakkajärven taakse paistaen pilvenreunat keltaisiksi. Heikko tuuli puhalsi vedenpinnan raidoille. Kuikka kellui poikasineen kirkkaassa vedessä ja rantapajukossa västäräkki napsi sääskiä iltapalakseen.
   Monta kertaa olen nojannut tähän hirsiseinään tällä samalla penkillä ja puhaltanut ilmaa ulos hitaasti. Vetänyt sitten raikasta ilmaa tilalle yhtä hitaasti ja katsellut Ruotsin rajan takana häämöttäviä mustia tuntureita. 
   Monta kertaa olen tuntenut samoin kuin nytkin. Tuntenut hiljaista kiitollisuutta että olen ymmärtänyt tulla. Tulla kuin kotiin tähän maahan joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen sieluuni. Välituntureiden ja suurtuntureiden maa. Käsivarren Lapin seitsemänkymmentä viimeistä kilometriä.
   Lauteilla löylyssä muistin vaikeaa viimeistä vuotta. Ensin Suomen päästä päähän rinta kaarella kaikessa onnistuen. Sitten kurja syksy mykoplasmoineen ja päälle vaikea väsynyt talvi. Liian vähän, liian hitaasti mutta ei kai vielä liian vanha ? Keväällä Unkari ja vaivoin yli 500 km. Kesä ja yritykseni kuljettajaongelmat, vatsatauti ja päälle virustauti. Ja nyt tässä. Surkeammassa kunnossa kuin vuosiin.
   Silti saavuin yrittämään. Monivaiheisen matkan jälkeen ajoin matkailuauton lopulta Vuoskun tien hiekkakentälle. Keitin tulokahvit ja katselin lainehtivaa koivikkoa. Haapavaara, Kuusivaara ja Vuoskuvaara. Kuppi kädessä varovasti tähysin pilvien lomasta ylös. Selkeni vähän ja Sarvisoivin ruskea huippu pilkahti. Hiljainen rauha. Odotus.
   Kahvittelin muistellen samalla kuinka monesti aiemmin olenkaan ajanut tänne pohjoiseen vimmaisesti kiireellä, ikäänkuin peläten tuntureiden karkaavan. Perille päästyäni vaahtoisessa kiimassa kiskonut lenkkivaatteet ylle ja juossut aivan liian lujaa aivan liian pitkälle huomatakseni että olen yhtä pieni kuin ennenkin täällä jättiläisten keskellä.
   Lähtiessäni juoksemaan vanhaa sotavankien tekemää huoltotietä aloin automaattisesti unohtaa. Unohtaa yrityslaskun summan jonka Kirsi äsken puhelimessa kertoi. Unohtaa mitä ministeri haastattelussa uutisissa sanoi. Unohtaa kilpailut ja kilometrien vaatimukset. Unohtaa kaiken muun paitsi Kirsin.
   Juostessani ylös eteenpäin aloin sensijaan automaattisesti rekisteröidä ympäröivää. Kuinka voimakkaasti puro solisee. Kuinka isot lätäköt muodostavat vesiesteitä reitille kertoen paljosta vedentulosta täälläkin. Aurinko lämmittää. Rastas rallattaa pöheikössä. Siellä täällä keltaisia pieniä kukkia.
   Huohottessani ylös avotunturia kapustarinta huutaa minut tervetulleeksi. Viimein laella pysähdyn. Luon katseen kauas horisonttiin. Käyn läpi tuttuja huippuja joista osalla olen seisonut ja osan olen kyennyt kiertämään. Hiljainen tuuli. Korvissa soi hiljaisuus. Aika pysähtyy mutta ei jää odottamaan.
   Alas juostessani olen tyyntynyt mutta surullinen. Jalan alla pehmeää kuolpunaa ja kivikkoa. Riekko rähähtää lentoon edessäni ja olen kaatumisen rajalla mutta kestän. Yhä selvemmäksi vuosi vuodelta käy mitä tämä vaatii. Tunnen kehossani kilometrit. Pitkät taitetut matkat. Milloin numero rinnassa, milloin reppu selässä. Milloin missäkin ja mitäkin varten vuodatetut hikipisarat. 
   Hiekassa, lumessa, kivikossa ja asvaltilla. Kotoisilla juuripoluilla joita neulaset pehmentävät ja kuoppaisilla teillä. Harjoitukset umpimetsässä ja umpiväsyneenä. Kilpailut kehää kiertäen ei minnekään eikä minkään takia.
   Tämä vaatii kaiken. On aina vaatinut. Mitä kokeneemmaksi tulen sitä enemmän on annettava itsestään. Joskus. Harvoin. Olen miettinyt lopettamista. Tiedän että en pysty siihen. Minusta on tullut osa juoksuani ja siitä osa minua. 
   Silti haluan osata rukoilla juoksematta. Haluan osata elää ilman juoksua. Tai ainakin yritän aina välillä.
   Palaan autolle tyytyväisenä. Sinä päivänä lopetan kun lenkin jälkeen ei enää tunnu hyvältä. Illalla paistan makkaran nuotiolla vesisateessa. Näillä reissuilla ei ole aina hyvä ilma eikä juoksu ole euforista liitoa yli erämaan. Väsyttää ja on kipuja. Tunturi ottaa omansa ja minä ehkä konjakin. Nukahdan vesisateen ropistessa kattoluukkuun.
   Kävelen saunasta Naimakkajärven rantaan ja sukellan kylmään veteen. Ropin Pirtin Terttu yllättyi kuin toin hänelle tuliaisiksi erikoiskahvia Tampereelta. Sanoin että keitä siitä sitten itsellesi kotona vapaalla. Kun ei tarvitse ketään passata. Minä olen vuosien mittaan soitellut ties mihinkä aikaan ties mistä tunturista ja aina olet ollut paikalla. Sauna on ollut valmiina. Ja aina olen ollut tervetullut. 
   Terttu sanoi että juuri sinusta olikin puhetta. Kertoi sanoneensa että vielä ei ole tänä syksynä näkynyt. Siinä oli se vielä. Paikalliset arvostavat hullua kaljupäistä juoksijaa joka nulkkaa yksikseen pitkin louhuja ja jänkiä. Arvostavat siksi että en jätä jälkeeni tyhjiä kaljapurkkeja enkä kalasta ilman lupaa. En aja poroja takaa enkä jätä aitaportteja auki. Annan arvoa perinteille ja tälle karulle maalle. Ja menen nöyränä tunturia kunnioittaen.
   Kaikki alkoi vuosia sitten kun soitin eräälle poroisännälle että siellä on hirvas aidassa kiinni sarvistaan. Turisti sai meriitin ja toisen kun vuosia sitten juoksi paimenia vastaan keskellä ei mitään lähellä Norjan rajaa. Jaa mistä olet tulossa ? Naa, killa se vain on pitkästi.
   Kun tulen saunasta on alkanut taas sataa. Istun kuistilla. Pisarat pommittavat kesän viimeisiä sääskiä pois. Alkoholiton olut ja kiuaspussissa kivillä lämminnyt makkara on nautittu. Saattaa olla että ensiviikolla Heligskogenin Lavkavaggin kymmenkilometriseen ylämäkeen palaa makkara jos toinenkin. Mitä väliä. Ja mitenkä paljon. Lopputulos on aina sama.
   Kävellessäni matkailuautolle ylös saunarannasta jokin pieni lintu lehahtaa istumaan aivan polun viereen koivun vänkyrälle. Lävitseni kulkee onnen tunne. Mikä tahansa ihmisen jaloin taittama matka on häviävän pieni tämän maailman matkan rinnalla. Elämän ajan mitta on lyhyt luonnon elämän ajan rinnalla. Kaikki on ollut ennen ja kaikki tulee olemaan jälkeen. 
   Vaikka miten juoksisit niin onnen löytää vain pysähtymällä.

MOT.

Yllä oleva on kirjoitettu lauantaina. Tänään sunnuntaina kuikka huusi Ropijärvellä juuri kun olin taiteilemassa poroaidan sivua. Katsoin vaistomaisesti järvelle ja samassa upotin vasemman jalkani mustaan mutaan turvepounujen keskellä. Sukan kastuessa tunsin eläväni. Todellista elämää juuri niin kuin pitää ja juuri sillä perustalla joka minulle asetettu on.
Mitä teille sanon ? Sanon että liikkukaa. Menkää ulos ja kastukaa. Kävellen ja juosten. Repikää eteenpäin keinolla millä hyvänsä niin maan perkeleesti että kynnet lähtee. 
Ihan vaan siitä syystä että voisitte sitten vanhana sanoa eläneenne - oikeasti.


Ultraporo ?

Mitä taakseen voikaan jättää ?

Yksi jalka ?

Matkailuauton vikavalo syttyi, korjaamokäynti 650 kilometriä yhteensä...

I´m going to heaven and I´m going there alone. You just have to appreciate it. (Vastaukseni kun liftarit Karesuvannossa kysyivät olenko menossa pohjoiseen...eli olen joskus arrogantti minäkin.)

Saksalaisten suoraa.

Makkaranpaistosta tuli periaatekysymys vesisateella.

Suden hetki.


VIIKON 31. HARJOITTELU

Ma- Lepo / lapiohommia naapurin kanssa.
Ti- 8 km - 47 min ja lapiohommia Kirsin kanssa.
Ke- 8 km barefoot tossuilla - 53 min ja lapiohommia Kirsin kanssa.
To- Lepo. Ilman lapiota.
Pe- 16 km maastossa poluilla - 1.39.
La- 15 km poluilla - 1.39.
Su- 13 km - 1.27.
yhteensä 50 km - 6 tuntia ja 35 minuuttia

VIIKON 32. HARJOITTELU

Ma- 5 km väkisin verryttelyä älyttömän pitkän työpäivän päälle - 34 min.
Ti- 13 km poluilla 1.25.
Ke- Aamulla kotona tiellä 8 km - 50 min.
Illalla Pello pururataa vauhdeilla 4.30 - 6.30 yht. 8 km - 49 min.
To- Aamu Pello koskille polkua ja pururataa 7 km -51 min.
Ilta yllättäen Rovaniemellä asvalttia 8 km - 50 min.
Pe- Käsivarsi välitunturien alue; 
Vuosku - Peähtseluohkka, kivistä tietä ja tunturia 21,5 km - 2.41.
La- Vuosku -Sarvisoivi, kivistä tietä, koivikkoa ja tunturia 16,5 km - 2.23.
Su- Ropijärvenperä - Koarvevarri, suota ja pajupusikkoa mutta myös tunturia ja kiviä 16 km - 2.38.
yhteensä 103 km - 13 tuntia ja 1 minuutti

HEINÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 144 km - 15 tuntia ja 45 minuuttia

9 lepopäivää ja 8 sairaspäivää. Kuukausi meni suomeksi sanottua perseelleen ja huolella.


Lopuksi vielä selfie raadosta sunnuntailta, I´m so fucking beatiful. Terveisiä kotiin. Parental advisory; 
-Pasi ! Did You really use the F-word ? 
-Fuck yeah...