Täällä haja-asutusalueella vailla kunnallistekniikkaa jännityksellä seurataan, että pelastuuko se. Meinaan maailma. Niin kovin kummallisia ovat kehäkolmosen sisällä ajatukset joskus. Ja lait. Niinkuin tämä jätevesilakikin asetuksineen.
Meilläkin on umpisäiliötä ja imeytystä. Ja huussi pihan perällä. Tarvittaessa pusikkoakin. Että mahdollisuuksia on. Tarpeille.
Aiemmin meillä on käynyt kaksi kertaa vuodessa loka-auto, joka on tyhjentänyt lastinsa Ylöjärvelle raviradan viereiseen purkuputkeen. Tästä tavara on jatkanut matkaansa Tampereen Raholan puhdistamolle. Matkaa meitä tuohon purkuputkelle on 12 kilometriä.
Nyt se sitten meni vaikeaksi. Ja kalliiksi. Loka-auto käy kuten ennenkin mutta koska olen Hämeenkyröläinen niin tavarani on ehdottomasti vietävä nyt Hämeenkyrön puhdistamolle, jonne on matkaa 20 kilometriä. Lisäksi maksu nousee puolella.
Edelläkerrottu kuulostaa järkevältä mutta odottakaapas! Kotitieni alkupää on Ylöjärven kaupungin puolella. Siellä asuvien tuotokset on ajettava Tampereelle. Keskustaan! Viinikanlahden vatkaamoon. Sinne on matkaa miltei 30 kilometriä.
Lisäksi loka-auto ei voi sekoittaa eri kunnissa asuvien jätevesiä, vaikka samalla ajamisella saman tien varrella hoituisi parikin tyhjennystä!
Loka-autoilijan mukaan entisen kahdeksan kuorman sijasta hän ehtii nyt vain neljä kuormaa päivässä. Itse olen katkera, kun hinta itselläni kaksinkertaistuu. Tosin parin kilometrin päässä asuva saa maksaa nelinkertaisesti, koska Ylöjärven jätevettä ei Hämeenkyröön voi ajaa.
Tampereella puhdistamolla vastaanottohinta on siis nelinkertainen. Loka-autoilija ei tästä farssista taloudellisesti hyödy lainkaan. Päinvastoin, heidän on pidettävä kuormakirjaa, jotta kulloinkin tiedetään kenen tavara on kyseessä. Eli matkalla.
Hämeenkyrön kunnan jätevesipuhdistamo täytyy tulevaisuudessa remontoida eli suunnitteilla on putken vetäminen Hämeenkyröstä Nokialle. Nokian ja Raholan puhdistamoiden välimatka on kahdeksan kilometriä.
Syy alkuperäiselle muutokselle oli kuulemma Raholan puhdistamon ylikuormitus vaikka loka-autojen purkuputkeen toimittama määrä oli vain pari prosenttia kokonaiskuormasta! Eli todellinen syy on tyypillinen Tamperelainen : rahastus. Tarvitaan rahaa tunneleihin ja suurhalleihin...
Eli nyt sitten diesel palaa. Ja maailma pelastuu? Tulee melkoinen ralli tuon peräpään tuotteen takia. Se kun jätevesilain mukaan onkin yhtäkkiä erittäin vaarallista - vaarallisempaa kuin ns. harmaat pesuainevedet?
Lisäksi olen kuullut, että valmisteilla on laki, joka velvoittaa keräämään omat tarpeensa pussiin kuten koiriltakin. Jos nimittäin sattuu vaikka lenkillä käyttämään pusikossa. Ja mihin minä sen sitten vien? Jos sattuu tulemaan Ylöjärven puolella on vissiin vietävä Hämeenkyröön. Tai jos poikkean yleisessä vessassa Ylöjärven puolella niin mistä se pytty tietää onko tavara Hämeenkyröläistä. Tai peräti Helsinkiläistä. Tai ulkomailta. Eihän sitä saa sinne putkeen päästää. Ettei vaan mene väärän kunnan alueelle puhdistettavaksi.
Hulluinta on tässä tulevaisuus. Ensin tavara kohahtaa omasta pytystäni omaan jätekaivooni. Aikansa siellä muhittuaan se imetään loka-autoon ja ajetaan Hämeenkyröön. Sieltä se sitten ohjautuu putkea pitkin tulevaisuudessa Nokialle. Ja sitten vesi puhdistuu ja päästettäneen takaisin luontoon. Samoille seuduille kuin ennenkin. Erona vaan entisen 12 autokilometrin ja 6 putkikilometrin jälkeen nyt 20 kilometriä autossa ja sitten 40 putkessa. Ja sama lopputulos.
Ja ei pelastu. Se maailma nimittäin...
VIIKON 21. HARJOITTELU
Ma- 7,5 km - 54 min. - myöhään illalla, väsynyt.
Ti- 14,5 km - 1.44 - kohisevat polut. ip. hieronta.
Ke- Lepo
To- 14 km - 1.39 - vatsa meni ympäri 6 km kohdalla ja horjuin sfääreissä kotiin...
Pe- 13 km - hiljaiset polut, erittäin vahvaa juoksua.
La- 17 km - 1.49 - tiellä tasaista, erittäin vahva tunne.
Su- 5 km - 31 min. - myöhään illalla, kunhan oioin koipiani.
yht. 71 km - 8 tuntia ja 1 minuutti.
Suunnitellusti kevyt viikko. Ajatus hieman harhaili eli viikko onnistui. Aina ei voi keskittyä täysin, silloin on hyvä juosta vaan ohimennen viikko pois alta.
Edessä on viimeinen kolmen viikon kovempi jakso ennen keventelyitä Onnin kierros 24-tunnin juoksuun. Olo on hieman väsynyt eli syytä on kuunnella itseään tarkoin. Vuosi on sujunut nousujohteisesti ja nyt sitä lopullista nousua sitten kaivattaisiin.
Mielenkiinnolla odotan tulevaa. Jälleen kerran.
Kosketus Liikkuu
maanantai 28. toukokuuta 2012
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
ITSE
...Jorma Ollilan mukaan 1990-luvun Nokian menestymisessä oli pitkälti kyse silloin paikalla olleiden innostuneiden ja motivoituneiden ihmisten oikeanlaisesta johtamisesta tuloksiin... Ollila ei usko, että ostamalla alan huippuja saman katon alle työskentelemään syntyisi välttämättä parhaita tuloksia...
Lahjakkuutta ei ole jaettu kaikille samalla tavalla. Elämä siis on epäreilua? En usko.
Ultrajuoksussa on kyse henkisten ja fyysisten kykyjen kombinaatiosta viedä yksilö mahdollisimman pitkälle omin jaloin. Eittämättä lajin parissa on lahjakkuuksia molemmilla saroilla mutta useimmiten kyse on innostumisesta ja vahvasta motivaatiosta. Kyse on sitoutumisesta itsensä kehittämiseen.
Kaikkia ei ole luotu juoksemaan mutta tämä ei estä juoksemasta. Eikä kehittymästä. Väittäisin, että jopa hieman lahjattomammalla ultraajalla on paremmat mahdollisuudet edetä pitkälle. Varsinkin jos johtaminen on oikeaa.
Endurancen kevätleirin luennolla "Oikealla huollolla parempiin tuloksiin" esitettiin näkemys, että ultrajuoksijaa kilpailussa johdetaan huollosta. Noudattamalla suunnitelmaa häntä siis konemaisesti ohjataan kohti tavoitettaan. Pelkän huoltamisen ja vauhtien valvonnan kannalta tämä ehkä sopii toisille mutta yhdestä asiasta olen varma : RADALLA OLET YKSIN OMIEN AJATUSTESI KANSSA.
Omia ajatuksiasi ei voi johtaa kukaan muu kuin sinä itse. Kukaan ei voi muuttua positiiviseksi puolestasi, kun olet loppuunväsynyt ja etsit jostain liikuttavaa voimaa. Voima on löydettävä itse. On erittäin yksilöllistä minkälaisilla ajatuskuluilla pääset itsesi sisään riittävän syvälle. Huomataksesi, että sinussa on vielä voimaa. Ja vieläkin. Aina vaan.
Kannustuksesta ja huollosta juoksijan johtamisesta on hyötyä mutta musertumisen hetkellä vain sinä tiedät menetkö seuraavasta ovesta sisään vai jääkö se tähän. Uskallatko ylittää henkisen ja fyysisen kärsimyksesi viimeisenä pitämäsi rajan. On pakko lopettaa - muuten lähtee henki. Vai tuleeko sittenkin henkeä lisää ? Ja matka jatkuukin.
Harjoituksissa henkisen puolen johtamista on erittäin vaikea harjoittaa. Oikeaan tunnelmaan pääseminen vaatii melkoisia kilometrimääriä ja mielikuvia jotta illuusio oikeanlaisesta väsymyksentunteesta tiivistyy syväkestävyyden kehittämiseksi.
Periksiantamattomuus. Tuo sana lukee omien tehtyjen harjoitusten perässä aina välillä. Silloin kyse on ollut murtumispisteellä juoksemisesta. Silloin on uskallettu. On pakotettu. On juostu verenpunaiseen tunneliin ja sieltä ulos. On juostu kipeillä jaloilla liikaa väärään aikaan ja joskus liian kovaa. On yritetty. Yhdellä sanalla sanoen. Periksiantamattomuus.
Elämässä on tehtävä uhrauksia, jotta haaveista tulisi totta. On uskallettava yrittää. On uskallettava harjoituksissa juosta rajojen yli. On otettava riski kestävätkö jalat. Kestääkö pää. Kestävätkö läheiset ihmiset jatkuvaa väsymystä. Kestääkö työ tai ylipäätänsä yhtään mikään normaali arkipäiväinen. On vain uskallettava. Ja juostava. Aina vaan. Aina enemmän. Päivästä päivään.
Oikea johtaminen ultrajuoksussa on omien vahvuuksien ymmärtämistä. Se on myös heikkouksien kehittämistä. On suljettava elämästä kaikki turha sälä häiritsemästä päämäärää. Perheellisten ultrajuoksijoille tämä tarkoittaa vakavia keskusteluja perheen kanssa. Paljonko aikaa on käytettävänä harjoitteluun? Ja etenkin siitä toipumiseen. Vastakkainasettelua tulisi välttää. Läheiset kyllä tukevat mutta heiltä ei voi olettaa jatkuvaa uhrautumista. Kompromisseja on toisinaan tehtävä. Itse uskon, että harjoittelun kannlta tämä on hyväksikin. Todennäköisesti monet juoksisivat jalat altaan ilman normaalin elämän rajoituksia.
Ultrajuoksun harjoittaminen on siis kokonaisuus. On huomattavan paljon muutakin kuin jokin kaavamainen harjoitusohjelma ja muu tekninen säätäminen esimerkiksi varusteiden ja energiahuollon kanssa.
On tärkein : AJATUS. Henkinen keskittyminen. Halu kehittyä. Halu juosta rajojen yli. Halu juosta päänsä sisään ja kyky juosta pään sisältä ulos. Sinä itse johdat.
Älä siis epäröi käyttää parhainta mahdollista saatavissa olevaa voimaa. Itseäsi. Sellaisena kuin olet. Päivästä päivään.
Juokse ja koe itsesi.
Viikon 20. harjoittelu
Ma- 17 km - 1.48 - Helsinki, Villa Gårdsbacka - Malmi International Airport Round ja takaisin.
Ti- 15,5 km - 1.58 -kotona, kohisevat polut; periksiantamattomuus Ip.- Hieronta
Ke- illalla myöhään 7 km- 46 min. - kevyt verryttely
To- 26,50 km - 3.00 - poluilla lenkistä 10 km, muuten polveilevaa hiekkatietä; periksiantamattomuus.
Pe- 19 km - 2.01 - helppoa tiellä
La- illalla myöhään 7 km- 47 min.
Su- illalla 10 km - 1.07
yht. 102 km - 11 tuntia 27 minuuttia
Kaksijakoinen viikko, hyvää juoksua mutta koskaan ei tiedä etukäteen minä päivänä. Näköjään olo hieman sahaa. Eli elimistö on muutostilassa. Toivottavasti parempaan. Eli kehitystä tapahtunee.
Luulin maanantaina olevani enemmänkin väsynyt ystävyysultran jälkeen. Mutta ei. Vasta tiistaina iski toden teolla.
Ratakisan jälkeen olikin tarkoitus hieman säästellä niveliä ja lihaksia määrän suhteen. Toisaalta halusin hyödyntää rasitusta eli tein ns. tuplaharjoituksen to-pe. Eli kaksi pidempää peräkkäin. Perjantaina olinkin yllättynyt miten helposti lenkki kulki ja vauhti pyrki nousemaan liiaksi.
La-su oli suunnitellusti kevyt mutta näitä päiviä sotki muunlainen rasitus. Lauantain radioamatöörimaston huoltotöissä sattunut laaja tekninen vaurio teetätti käsitöitä aivan liikaa ja sain paitsi pääni myös hartiani kipeiksi. Käsityöt jatkuvat mutta tästedes juoksun ehdoilla. Moniharrastajan itse itselleen hankkimia ongelmia - ei voi valittaa!
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän päätavoitetta.
Tässä vielä hieman pohdittavaa :
Lahjakkuutta ei ole jaettu kaikille samalla tavalla. Elämä siis on epäreilua? En usko.
Ultrajuoksussa on kyse henkisten ja fyysisten kykyjen kombinaatiosta viedä yksilö mahdollisimman pitkälle omin jaloin. Eittämättä lajin parissa on lahjakkuuksia molemmilla saroilla mutta useimmiten kyse on innostumisesta ja vahvasta motivaatiosta. Kyse on sitoutumisesta itsensä kehittämiseen.
Kaikkia ei ole luotu juoksemaan mutta tämä ei estä juoksemasta. Eikä kehittymästä. Väittäisin, että jopa hieman lahjattomammalla ultraajalla on paremmat mahdollisuudet edetä pitkälle. Varsinkin jos johtaminen on oikeaa.
Endurancen kevätleirin luennolla "Oikealla huollolla parempiin tuloksiin" esitettiin näkemys, että ultrajuoksijaa kilpailussa johdetaan huollosta. Noudattamalla suunnitelmaa häntä siis konemaisesti ohjataan kohti tavoitettaan. Pelkän huoltamisen ja vauhtien valvonnan kannalta tämä ehkä sopii toisille mutta yhdestä asiasta olen varma : RADALLA OLET YKSIN OMIEN AJATUSTESI KANSSA.
Omia ajatuksiasi ei voi johtaa kukaan muu kuin sinä itse. Kukaan ei voi muuttua positiiviseksi puolestasi, kun olet loppuunväsynyt ja etsit jostain liikuttavaa voimaa. Voima on löydettävä itse. On erittäin yksilöllistä minkälaisilla ajatuskuluilla pääset itsesi sisään riittävän syvälle. Huomataksesi, että sinussa on vielä voimaa. Ja vieläkin. Aina vaan.
Kannustuksesta ja huollosta juoksijan johtamisesta on hyötyä mutta musertumisen hetkellä vain sinä tiedät menetkö seuraavasta ovesta sisään vai jääkö se tähän. Uskallatko ylittää henkisen ja fyysisen kärsimyksesi viimeisenä pitämäsi rajan. On pakko lopettaa - muuten lähtee henki. Vai tuleeko sittenkin henkeä lisää ? Ja matka jatkuukin.
Harjoituksissa henkisen puolen johtamista on erittäin vaikea harjoittaa. Oikeaan tunnelmaan pääseminen vaatii melkoisia kilometrimääriä ja mielikuvia jotta illuusio oikeanlaisesta väsymyksentunteesta tiivistyy syväkestävyyden kehittämiseksi.
Periksiantamattomuus. Tuo sana lukee omien tehtyjen harjoitusten perässä aina välillä. Silloin kyse on ollut murtumispisteellä juoksemisesta. Silloin on uskallettu. On pakotettu. On juostu verenpunaiseen tunneliin ja sieltä ulos. On juostu kipeillä jaloilla liikaa väärään aikaan ja joskus liian kovaa. On yritetty. Yhdellä sanalla sanoen. Periksiantamattomuus.
Elämässä on tehtävä uhrauksia, jotta haaveista tulisi totta. On uskallettava yrittää. On uskallettava harjoituksissa juosta rajojen yli. On otettava riski kestävätkö jalat. Kestääkö pää. Kestävätkö läheiset ihmiset jatkuvaa väsymystä. Kestääkö työ tai ylipäätänsä yhtään mikään normaali arkipäiväinen. On vain uskallettava. Ja juostava. Aina vaan. Aina enemmän. Päivästä päivään.
Oikea johtaminen ultrajuoksussa on omien vahvuuksien ymmärtämistä. Se on myös heikkouksien kehittämistä. On suljettava elämästä kaikki turha sälä häiritsemästä päämäärää. Perheellisten ultrajuoksijoille tämä tarkoittaa vakavia keskusteluja perheen kanssa. Paljonko aikaa on käytettävänä harjoitteluun? Ja etenkin siitä toipumiseen. Vastakkainasettelua tulisi välttää. Läheiset kyllä tukevat mutta heiltä ei voi olettaa jatkuvaa uhrautumista. Kompromisseja on toisinaan tehtävä. Itse uskon, että harjoittelun kannlta tämä on hyväksikin. Todennäköisesti monet juoksisivat jalat altaan ilman normaalin elämän rajoituksia.
Ultrajuoksun harjoittaminen on siis kokonaisuus. On huomattavan paljon muutakin kuin jokin kaavamainen harjoitusohjelma ja muu tekninen säätäminen esimerkiksi varusteiden ja energiahuollon kanssa.
On tärkein : AJATUS. Henkinen keskittyminen. Halu kehittyä. Halu juosta rajojen yli. Halu juosta päänsä sisään ja kyky juosta pään sisältä ulos. Sinä itse johdat.
Älä siis epäröi käyttää parhainta mahdollista saatavissa olevaa voimaa. Itseäsi. Sellaisena kuin olet. Päivästä päivään.
Juokse ja koe itsesi.
Viikon 20. harjoittelu
Ma- 17 km - 1.48 - Helsinki, Villa Gårdsbacka - Malmi International Airport Round ja takaisin.
Ti- 15,5 km - 1.58 -kotona, kohisevat polut; periksiantamattomuus Ip.- Hieronta
Ke- illalla myöhään 7 km- 46 min. - kevyt verryttely
To- 26,50 km - 3.00 - poluilla lenkistä 10 km, muuten polveilevaa hiekkatietä; periksiantamattomuus.
Pe- 19 km - 2.01 - helppoa tiellä
La- illalla myöhään 7 km- 47 min.
Su- illalla 10 km - 1.07
yht. 102 km - 11 tuntia 27 minuuttia
Kaksijakoinen viikko, hyvää juoksua mutta koskaan ei tiedä etukäteen minä päivänä. Näköjään olo hieman sahaa. Eli elimistö on muutostilassa. Toivottavasti parempaan. Eli kehitystä tapahtunee.
Luulin maanantaina olevani enemmänkin väsynyt ystävyysultran jälkeen. Mutta ei. Vasta tiistaina iski toden teolla.
Ratakisan jälkeen olikin tarkoitus hieman säästellä niveliä ja lihaksia määrän suhteen. Toisaalta halusin hyödyntää rasitusta eli tein ns. tuplaharjoituksen to-pe. Eli kaksi pidempää peräkkäin. Perjantaina olinkin yllättynyt miten helposti lenkki kulki ja vauhti pyrki nousemaan liiaksi.
La-su oli suunnitellusti kevyt mutta näitä päiviä sotki muunlainen rasitus. Lauantain radioamatöörimaston huoltotöissä sattunut laaja tekninen vaurio teetätti käsitöitä aivan liikaa ja sain paitsi pääni myös hartiani kipeiksi. Käsityöt jatkuvat mutta tästedes juoksun ehdoilla. Moniharrastajan itse itselleen hankkimia ongelmia - ei voi valittaa!
Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän päätavoitetta.
Tässä vielä hieman pohdittavaa :
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
PERHEENJÄSEN
 |
| Seppo Leinonen´s 6-hour track race, Ultra for friendship and to celebrate Seppos birthday. |
Seppo Leinosen 60-vuotispäivää kokoontui juhlimaan onnellinen perhe - ultraperhe. Ultrajuoksijat maailmanlaajuisestikin katsoen kokevat yhteenkuuluvaisuutta jo pelkästään ajatusmaailmansa ja harrasteen vaativuuden takia. Toista ultraajaa ymmärtää täydellisesti vain toinen - jos hänkään.
Ystävyysultraan osallistui yli 60 ultraajaa juosten sekä lukemattomia radan varrella.
 |
| Päivänsankari sai paikkakunnalta viirin. |
Tunnelma kilpailussa oli erinomainen. Toisten kannustamistamisesta kisan kuluessa pääsivät nyt nauttimaan myös kokemattomammatkin ja jopa yleisö. Juuri tässä piilee ultrajuoksun syvin olemus. Vaikka Ystävyysultrassa juostiin sekä miesten- että naisten uusi suomennennätys 6-tunnin ratajuoksussa ehdittiin silti seurustellakin - kilpailun lomassa siis.
Tuloksia tarkasteltaessa pitää myös huomioida, että osa paikalle saapuneista oli juuri äskettäin kilpaillut muualla. Kuka juosten maailman kärkituloksen 12- tunnissa kuka muuten vaan reiluja 250 km matkoja taivaltaneena. Syy paikalle saapumiseen jopa hieman vammautuneenakin oli selvä: juhlia Seppoa ja hänen mittavaa uraauurtavaa uraansa. Yhdessä. Ystävinä.
Ultraperheen jäsenenä on upeaa olla. Varsinkin vaikka tälläkin hetkellä maailma on täynnä vihaa ja epäoikeudenmukaisuutta eivät ultrajuoksijat tästä piittaa vaan yrittävät omalla esimerkillään kannustaa hoitamaan asiat yhteisessä sovussa. Kilpailussa oli mukana osallistujia mm. Kreikasta, Virosta ja Japanista ja kun edellämainittujen maiden tilanteista on selvillä on selvää että ystävyyttä tarvitaan.
 |
| Juhlat käynnissä. |
Juuri äskettäin ilmestyi tutkimus, jonka tuloksena kolmannessa polvessa toimeentulotukea saavien nuorten motivaatiota opiskella ei paranneta tukia karsimalla ja vaatimuksia lisäämällä. Siis kolmannessa polvessa! Missä on yrittäminen ja motivaatio pärjätä elämässä? Missä on työnteon kulttuuri?
Ultrajuoksu edustaa sinnikästä puurtamista eikä aina pelkästään voitontavoittelumielessä. Lajissa ei juurikaan jaeta rahapalkintoja eikä sillä tienaakaan mitään. Jotkut harvat lajin huiput saattavat joitakin vuosia elää sponsorisopimuksilla mutta vain vaatimattomasti ja eittämättä valtavan työn jo aiemmin tehneenä - juosten vailla tietoa tulevasta.
Motivaatio täytyy siis hakea muualta. Aivan kuten syrjäytyneiden nuortenkin se tulisi hakea muualta. Esimerkiksi urheilun kautta. Endurance kuten Seppokin, pyrkii auttamaan nuoria juoksun parissa. Kunhan ensin löytyy todellista omaa halua. Nimittäin elämästä itsestään. Ainutkertainen ja kiinnostava - kunhan sen oikein näkee. Ja vuosien mittaan vaikka vauhti hieman hiljenee voi silti aina hymyillä - kuten Seppo. Ja juosta. Päivästä päivään.
Tulokset päivittyvät aikanaan tänne . ( race results are updated here)
Tulokset myös. (race results also) Kierrosajat (lap times)
Kuvia . (pictures)
VIIKON 19. HARJOITTELU
Ma- 10 km - 1.08- kevyttä tiellä
Ti- Lepo
Ke- Lepo- surkea olo juoksemattomuuden takia
To- 20 km - 2.16- poluilla tästä 10 km
Pe- 10 km- 1.01- tiellä, sisältää muutaman kiihdytysvedon
La- 62 km 405 metriä- 6-h Ystävyysultra radalla Lohjalla.
Su- Lepo / 6 km kävelyä hitaasti Kirsin kanssa Villa Gårdsbackassa
Yhteensä 102 km - 10 tuntia 25 minuuttia
Viikko oli ensin jotenkin raskas ja tukkoinen. Elimistö ei ollenkaan ollut samaa mieltä levosta tiistaina ja keskiviikkona. Torstain varsin pitkä polkulenkki kuitenkin tasoitti oloa.
Lauantain kilpailu sujui hyvänä harjoituksena, jossa kieltämättä pistin itseni hieman tiukemmalle kuin olin kuvitellut. Tämä johtui edeltävästä harjoitusjaksosta. Jos olisin levännyt enemmän olisi tunnelma radalla ollut hieman helpompi etenkin viimeisellä tunnilla.
Kestävyystestinä ja etenkin väsymisen kynnyksellä juoksusta Ystävyysultra kuitenkin antoi positiivista palautetta. Harjoittelu sujuu oikeaan suuntaan eikä kevätkunnossa näytä olevan vikaa.
Radan lievästi kurittamien jalkojen palautumisen jälkeen on siis aika nostaa harjoitusmäärä hetkeksi todella korkealle tähdäten 2. ONNIN KIERROKSELLE.
Ultrafamily
One of the main reason I like to race ultras are other runners - THE PEOPLE. Similarity, especially with mind. We all want to push each other to going on. Even in the difficult moments.
We also want to be friends and especially the common world should have peace. And we try to be part of this movement.
Seppo Leinonen was celebrating his 60 years birthday. Famous finnish ultrarunner organised 6-hour track ultra in Lohja. You can hit some links above and here by small film.
It is great to be one member of this great family - ultrafamily.
maanantai 7. toukokuuta 2012
TYÖN JUHLAA !
Pohjanmaa 1908
Pakkasta on 25 astetta mutta viima saa sen tuntumaan kovemmalta. Karvian lakeuksilla kaksi pikkutyttöä taapertaa kouluun. Kello on puoli seitsemän ja heillä on vielä pari kilometriä matkaa. Toisella on repussaan kirjojen lisäksi perunoita ja vähän maitoa. Toisella taas silakoita, kananmuna ja vähän voita.
Tytöt ovat koulussa järjestäjinä tämän viikon. Saavuttuaan koululle he tekevät tulet kahteen isoon pönttöuuniin ja hakevat liiteristä lisää puita. Osa puista on pilkottava kirveellä. Kumpikaan tytöistä ei ole vielä täyttänyt kymmentä.
Järjestäjän tehtäviin kuuluu koulun lämmitys. Opettajalle se ei kuulu. Vahtimestaria ei ole. Eikä keittäjää. Niinpä tytöt kuorivat perunat ja pilkkovat ne peltiseen vuokaan yhdessä silakoiden ja munamaidon kera. Päälle tulee pari pientä nokaretta voita.
Koulupäivä alkaa ja luokan viileyteen sekoittuu kypsyvän silakkalaatikon tuoksua. Sitä tarjotaan kaikille. Myös opettajalle. Opetustakin on seurattava. Muuten tulee karttakepistä sormille. Ja kotona vielä remmiä isältä jos koulu ei suju.
Päivän päätteeksi tytöt siivoavat luokan, hakevat puita sisälle ja lähtevät kävelemään kotiin. Matkaa on kymmenen kilometriä. Näin alkutalvesta on käveltävä, lunta ei ole hiihtämiseen tarpeeksi.
Hämeenkyrö 2012
Istun takan ääressä iltalenkin jälkeen ja yritän pohtia millaisia ihmisiä noista yllämainituista tytöistä ja heidän aikalaisistaan tuli. Ja mikä oli heidän merkityksensä meille.
Kyseessä on työnteon moraali. Pyrkimys päästä jonnekin. Tai edes selviytyä hengissä. Tytöillä ei ollut vaihtoehtoja. Meillä sensijaan on. Tarvitsemmeko niitä ?
Yhdestä asiasta olen varma. Silakkalaatikko oli aina yhtä hyvää. Toisesta tarinan tytöistä tuli isäni äiti. Lapsuudesta asti muistan silakkalaatikon tuoksun, kun mumppa sitä teki. Muistan myös työnteon moraalin mikä hänellä loppuun asti oli. Edes nivelreuma ja verisyöpä ei häntä pysäyttänyt.
Isänäidilläni ei ollut vaihtoehtoja. Oli pysyttävä hengissä. Koskaan ei kuulunut valituksen sanaa. Ei ollut kulutushysteriaa. Tyytyminen vähään hänen tapauksessaan ikäänkuin avarsi näkemään maailman pienet kauniit asiat. Turha karsittiin pois.
Tapasin kaupungilla työvuorossani vanhan työkaverini, joka valitteli kun minua ei ole näkynyt. Kerroin aika ajoin keksineeni muuta tekemistä työn sijaan. Hän kysyi mitä nykyisin teet. Vastasin, että juoksen. Hän kysyi mitä muuta teet. En viitsinyt selittää, että en kovin paljon muuta. Hän kysyi elääkö juoksemisella. Sanoin, että en ole juossut vielä tarpeeksi joten en tiedä. Keskustelumme ei sujunut eli vaihdoimme puheenaihetta.
Kaikella elää aikansa. Ultrajuoksijan elämä on työn juhlaa. On juostava kun pitäisi tehdä töitä. On juostava yöllä ja päivällä. Liikaa ja väsyneenä. On juostava juuri silloin, kun elämä vaatisi kaikkea muuta kuin juoksua. On juostava päivästä päivään. Elääkseen. Tajutakseen matkan mitan. Tajutakseen ajan alati hupenevan.
Myöhäisen iltalenkin päätteeksi kotitiellä. Täysin tyyni, hämärtyvä ilta. Jos pysähdyn ei kuulu mitään muuta kuin lintujen iltalaulu. Tienposkesta lehahtaa kanalintu lentoon. Vain askelten äänet soralla. Hengitys. Lenkki loppuu. Kello sammuksiin. Pysähdyn. Kotipiha. Juuri tällä hetkellä aika menettää merkityksensä. Se tulee selän takaa hyökynä. Ja sitten se on ohi.
Mutta se alkaa taas - seuraavalla lenkillä. Se on elämä.
VIIKON 18. HARJOITTELU
Ma- 20 km - 2.11 - Helsinki Wiik, vanhankaupungin lahti. Lähtiessäni Villa Gårdsbackasta piti juosta vain 15 km. Päätin kuitenkin vielä kerran ennen kevennystä juosta energiat pois, tämä riitti.
Ti- 10 km - 1.02 - Niin sanottujen tykkiteiden lomassa itähelsingissä. Väsynyt.
Ke- 10 km - 1.05 - Kotona poluilla.
To- 15 km - 1.43 - Kotona, lenkistä kohisevat polut 7 km - periksiantamattomuus.
Pe- 13 km - 1.33 - Lenkistä poluilla 5 km. Tahmeaa ja surkeaa.
La- Lepo
Su- illalla 12 km vauhdinvaihtelua - 1.10 - Lenkistä polkua puolet, kohtuullista.
yhteensä 80 km - 8 tuntia ja 44 minuuttia
Viikko sujui keventelyn merkeissä. Lauantaina totesin juosseeni 21 päivää putkeen ilman lepoa joten päätös levosta oli helppo ja myös ansaittu. Oikea jalka etenkin reidestä on edelleen hieman kireä. Se ei pidä vauhdista mutta eihän sitä nylkyllä olekaan !
6-tunnin ratajuoksu avaa "kilpailukauteni" 12.5. Lohjalla. Kyseessä ultrajuoksulegenda Seppo Leinosen ystävyysultra. Kutsukilpailu merkkipäivän johdosta. Tapahtumasta tulee ikimuistoinen ja siellä tehtäneen myös hyviä tuloksia.
Itselleni tärkeintä on tavata taas kaikki paikalle päässeet ystävät ultrajuoksun parista. Vuosi vuodelta minun on vaikeampi motivoida itseäni laittamaan numero rintaan tuloksentekomielessä. Tämä ei suinkaan tarkoita, että edes harkitsisin juoksun lopettamista - päinvastoin ! Sensijaan tulevina vuosina, jos terveys ja kunto antavat mahdollisuuden, tulen juoksemaan entistä enemmän - päivästä päivään. Mutta en välttämättä kilpailuissa.
HUHTIKUUN SUMMAUS
414 km juoksua - 45 tuntia ja 5 minuuttia -3 lepopäivää
Vaikka olenkin alkuvuoden postauksissani nurissut jotenkin alavireisestä harjoitusjaksosta on kuitenkin tunnustettava yksi merkittävä asia. Toukokuun alkaessa olen juossut 432 km enemmän kuin samaan aikaan viimevuonna. Siis keskimäärin yli sata kilometriä enemmän per kuukausi. Tästä ei voi valittaa. Rutiini siis on kehittynyt.
I SHOULD !
I have not write on english for a while. On my blog´s statistics I notice I should. So hellou all the folks there outside Finland. Our language is not any big spread. And if you use translators I bet you have good laughs.
Onnellinen juoksija means happy runner. Juosta means run. Juoksemattomuus means not runnig for a while. Juoksettunut is spoiled milk ! So you never know about finns...
I have run 432 k more this year than previous on same time so I think I´m progressing. Main goal this year is "Onnin kierros - 24 hour run". It is kind of road race held in small village up north Finland. Loop is 3,4 k and last hour shorter circle. Feeling is quite warm because even here Finland we sometimes have summer and it is really that time - July.
On this week I have 6-hour track race. It is Seppo Leinonen`s birthday race. You can find link to Seppo on that above finnish text. Great OM ! (sorry Seppo, you are not so old - but I´m younger !)
Daily running means a lot for me. If you have read this blog before you know I had a cancer about 20 years ago. So health is not matter of course for me. It is a gift. Life is gift. I´m not very religious but there is destiny for everyone. So we should really think our one-time life and what to do with it.
Being out there is not really be outsider. We should feel it. The life, I mean.
Take care and see You!
Pakkasta on 25 astetta mutta viima saa sen tuntumaan kovemmalta. Karvian lakeuksilla kaksi pikkutyttöä taapertaa kouluun. Kello on puoli seitsemän ja heillä on vielä pari kilometriä matkaa. Toisella on repussaan kirjojen lisäksi perunoita ja vähän maitoa. Toisella taas silakoita, kananmuna ja vähän voita.
Tytöt ovat koulussa järjestäjinä tämän viikon. Saavuttuaan koululle he tekevät tulet kahteen isoon pönttöuuniin ja hakevat liiteristä lisää puita. Osa puista on pilkottava kirveellä. Kumpikaan tytöistä ei ole vielä täyttänyt kymmentä.
Järjestäjän tehtäviin kuuluu koulun lämmitys. Opettajalle se ei kuulu. Vahtimestaria ei ole. Eikä keittäjää. Niinpä tytöt kuorivat perunat ja pilkkovat ne peltiseen vuokaan yhdessä silakoiden ja munamaidon kera. Päälle tulee pari pientä nokaretta voita.
Koulupäivä alkaa ja luokan viileyteen sekoittuu kypsyvän silakkalaatikon tuoksua. Sitä tarjotaan kaikille. Myös opettajalle. Opetustakin on seurattava. Muuten tulee karttakepistä sormille. Ja kotona vielä remmiä isältä jos koulu ei suju.
Päivän päätteeksi tytöt siivoavat luokan, hakevat puita sisälle ja lähtevät kävelemään kotiin. Matkaa on kymmenen kilometriä. Näin alkutalvesta on käveltävä, lunta ei ole hiihtämiseen tarpeeksi.
Hämeenkyrö 2012
Istun takan ääressä iltalenkin jälkeen ja yritän pohtia millaisia ihmisiä noista yllämainituista tytöistä ja heidän aikalaisistaan tuli. Ja mikä oli heidän merkityksensä meille.
Kyseessä on työnteon moraali. Pyrkimys päästä jonnekin. Tai edes selviytyä hengissä. Tytöillä ei ollut vaihtoehtoja. Meillä sensijaan on. Tarvitsemmeko niitä ?
Yhdestä asiasta olen varma. Silakkalaatikko oli aina yhtä hyvää. Toisesta tarinan tytöistä tuli isäni äiti. Lapsuudesta asti muistan silakkalaatikon tuoksun, kun mumppa sitä teki. Muistan myös työnteon moraalin mikä hänellä loppuun asti oli. Edes nivelreuma ja verisyöpä ei häntä pysäyttänyt.
Isänäidilläni ei ollut vaihtoehtoja. Oli pysyttävä hengissä. Koskaan ei kuulunut valituksen sanaa. Ei ollut kulutushysteriaa. Tyytyminen vähään hänen tapauksessaan ikäänkuin avarsi näkemään maailman pienet kauniit asiat. Turha karsittiin pois.
Tapasin kaupungilla työvuorossani vanhan työkaverini, joka valitteli kun minua ei ole näkynyt. Kerroin aika ajoin keksineeni muuta tekemistä työn sijaan. Hän kysyi mitä nykyisin teet. Vastasin, että juoksen. Hän kysyi mitä muuta teet. En viitsinyt selittää, että en kovin paljon muuta. Hän kysyi elääkö juoksemisella. Sanoin, että en ole juossut vielä tarpeeksi joten en tiedä. Keskustelumme ei sujunut eli vaihdoimme puheenaihetta.
Kaikella elää aikansa. Ultrajuoksijan elämä on työn juhlaa. On juostava kun pitäisi tehdä töitä. On juostava yöllä ja päivällä. Liikaa ja väsyneenä. On juostava juuri silloin, kun elämä vaatisi kaikkea muuta kuin juoksua. On juostava päivästä päivään. Elääkseen. Tajutakseen matkan mitan. Tajutakseen ajan alati hupenevan.
Myöhäisen iltalenkin päätteeksi kotitiellä. Täysin tyyni, hämärtyvä ilta. Jos pysähdyn ei kuulu mitään muuta kuin lintujen iltalaulu. Tienposkesta lehahtaa kanalintu lentoon. Vain askelten äänet soralla. Hengitys. Lenkki loppuu. Kello sammuksiin. Pysähdyn. Kotipiha. Juuri tällä hetkellä aika menettää merkityksensä. Se tulee selän takaa hyökynä. Ja sitten se on ohi.
Mutta se alkaa taas - seuraavalla lenkillä. Se on elämä.
VIIKON 18. HARJOITTELU
Ma- 20 km - 2.11 - Helsinki Wiik, vanhankaupungin lahti. Lähtiessäni Villa Gårdsbackasta piti juosta vain 15 km. Päätin kuitenkin vielä kerran ennen kevennystä juosta energiat pois, tämä riitti.
Ti- 10 km - 1.02 - Niin sanottujen tykkiteiden lomassa itähelsingissä. Väsynyt.
Ke- 10 km - 1.05 - Kotona poluilla.
To- 15 km - 1.43 - Kotona, lenkistä kohisevat polut 7 km - periksiantamattomuus.
Pe- 13 km - 1.33 - Lenkistä poluilla 5 km. Tahmeaa ja surkeaa.
La- Lepo
Su- illalla 12 km vauhdinvaihtelua - 1.10 - Lenkistä polkua puolet, kohtuullista.
yhteensä 80 km - 8 tuntia ja 44 minuuttia
Viikko sujui keventelyn merkeissä. Lauantaina totesin juosseeni 21 päivää putkeen ilman lepoa joten päätös levosta oli helppo ja myös ansaittu. Oikea jalka etenkin reidestä on edelleen hieman kireä. Se ei pidä vauhdista mutta eihän sitä nylkyllä olekaan !
6-tunnin ratajuoksu avaa "kilpailukauteni" 12.5. Lohjalla. Kyseessä ultrajuoksulegenda Seppo Leinosen ystävyysultra. Kutsukilpailu merkkipäivän johdosta. Tapahtumasta tulee ikimuistoinen ja siellä tehtäneen myös hyviä tuloksia.
Itselleni tärkeintä on tavata taas kaikki paikalle päässeet ystävät ultrajuoksun parista. Vuosi vuodelta minun on vaikeampi motivoida itseäni laittamaan numero rintaan tuloksentekomielessä. Tämä ei suinkaan tarkoita, että edes harkitsisin juoksun lopettamista - päinvastoin ! Sensijaan tulevina vuosina, jos terveys ja kunto antavat mahdollisuuden, tulen juoksemaan entistä enemmän - päivästä päivään. Mutta en välttämättä kilpailuissa.
HUHTIKUUN SUMMAUS
414 km juoksua - 45 tuntia ja 5 minuuttia -3 lepopäivää
Vaikka olenkin alkuvuoden postauksissani nurissut jotenkin alavireisestä harjoitusjaksosta on kuitenkin tunnustettava yksi merkittävä asia. Toukokuun alkaessa olen juossut 432 km enemmän kuin samaan aikaan viimevuonna. Siis keskimäärin yli sata kilometriä enemmän per kuukausi. Tästä ei voi valittaa. Rutiini siis on kehittynyt.
 |
| Kirsi tarjoilee allekirjoittaneelle palautusjuomaa. Rannikon pieni kalastajakylä juhlii työn ? juhlaa. Korpifilosofi siis rentoutuukin välillä... |
I SHOULD !
I have not write on english for a while. On my blog´s statistics I notice I should. So hellou all the folks there outside Finland. Our language is not any big spread. And if you use translators I bet you have good laughs.
Onnellinen juoksija means happy runner. Juosta means run. Juoksemattomuus means not runnig for a while. Juoksettunut is spoiled milk ! So you never know about finns...
I have run 432 k more this year than previous on same time so I think I´m progressing. Main goal this year is "Onnin kierros - 24 hour run". It is kind of road race held in small village up north Finland. Loop is 3,4 k and last hour shorter circle. Feeling is quite warm because even here Finland we sometimes have summer and it is really that time - July.
On this week I have 6-hour track race. It is Seppo Leinonen`s birthday race. You can find link to Seppo on that above finnish text. Great OM ! (sorry Seppo, you are not so old - but I´m younger !)
Daily running means a lot for me. If you have read this blog before you know I had a cancer about 20 years ago. So health is not matter of course for me. It is a gift. Life is gift. I´m not very religious but there is destiny for everyone. So we should really think our one-time life and what to do with it.
Being out there is not really be outsider. We should feel it. The life, I mean.
Take care and see You!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
VÄHÄSEN
Haravoimme pihaa Kirsin kanssa. Siinä se on. Keikuttaa pyrstöään. Västäräkki. Västäräkistä vähäsen, siis kesään.
Haravoidessani tulee mieleen, että västäräkki teki fiksun valinnan tullessaan taas pihaamme. Eittämättä pesimään kuten aiempinakin vuosina. Nimittäin meillä se saa olla rauhassa. Suomeen tulosta voidaankin olla sitten montaa mieltä, noin isossa kuvassa katsoen, tarkoitan.
Luontoihmisenä hävettää tämä Talvivaara kaivos-show. Nytkin lintuja kuoli yli kolmekymmentä valuma-altaassa. Samaan aikaan kun eurooppa tiukentaa kaivosmääräyksiään eletään Suomessa kuin pellossa. Jätevesiä vaarallisine kemikaaleineen valuu luontoon. Ja mitään ei tehdä. Paitsi puolustellaan.
Kaikenkaikkiaanhan suomalaista kuhnurikansaa on viety vuosien saatossa kuin litran mittaa. Milloin viejänä on ollut Venäjä tai Ruotsi, milloin oma valtaeliitti. Ja suomalainen vaan sitoutuu. Maksaa verot ja pidentää työuraa. Yrittää henkensä edestä. Ja eläkevakuutusyhtiö ilmarinen sijoittaa kirkon kanssa rahat asevientiyrityksiin. Jäljelle jää tyhjät lupaukset ja jeesustelu.
Kansanedustaja saa tuomion. Vaikka juttu on hovia myöten vielä kesken niin anteeksianto on alkanut. Veljet taputtelevat selkään ja kysellään jo lakimuutoksien perään vaivihkaa. Ettei taas kävisi kavereille huonosti tulevaisuudessa kun kaavoitetaan ostosparatiiseja ja ohitusteitä luonnon helmaan.
Saatanpa joskus vielä äänestää jaloillani. Tuosta kun lähden juoksemaan niin raja tulee vastaan. Täytyykin ottaa passi taskuun ja mennä yli. Ja jatkaa. Ei siellä välttämättä sen paremmin, mutta parasta demokratiaahan on äänestää jaloillaan, jos ei miellytä.
Mutta keikuttaa silti. Se västäräkki. Vähäsen siis vielä.
VIIKON 17. HARJOITTELU
Ma- 24,5 km - 2,31 - hiekkatietä vaihtelevaa, muutama kilometri polkua
Ti- 13 km - 1,23 - löysää tiellä
Ke- ap.- metsätyö keskiraskas 4 tuntia. ip- 10 km - 1.10 - löysää, pari poluilla
To- 40,5 km - 4,18 - lapsuuden maisemissa länsi-tampereella, asvalttia 75 %
Pe- 18 km- 2,07 - poluilla lenkistä 6 km
La- pihatöitä ja puunhalontaa - illalla 6 km - verryttelyä tiellä. hyvän tuntuista mutta energiat loppu, lenkin lopussa puoli kilometriä sukkasillaan hiekkatiellä ja nurmikolla, ts. barefoot are here again.
Su- pihatöitä - ip. 11 km - 1,16 - hyvän tuntuista mutta energiat edelleen aivan loppu, lenkistä kolme kilometriä vaativaa polkua
yhteensä 123 km - 13 tuntia 27 minuuttia
Hyvä viikko ja seuraava viikko onkin sitten hieman kevyempi.
Haravoidessani tulee mieleen, että västäräkki teki fiksun valinnan tullessaan taas pihaamme. Eittämättä pesimään kuten aiempinakin vuosina. Nimittäin meillä se saa olla rauhassa. Suomeen tulosta voidaankin olla sitten montaa mieltä, noin isossa kuvassa katsoen, tarkoitan.
Luontoihmisenä hävettää tämä Talvivaara kaivos-show. Nytkin lintuja kuoli yli kolmekymmentä valuma-altaassa. Samaan aikaan kun eurooppa tiukentaa kaivosmääräyksiään eletään Suomessa kuin pellossa. Jätevesiä vaarallisine kemikaaleineen valuu luontoon. Ja mitään ei tehdä. Paitsi puolustellaan.
Kaikenkaikkiaanhan suomalaista kuhnurikansaa on viety vuosien saatossa kuin litran mittaa. Milloin viejänä on ollut Venäjä tai Ruotsi, milloin oma valtaeliitti. Ja suomalainen vaan sitoutuu. Maksaa verot ja pidentää työuraa. Yrittää henkensä edestä. Ja eläkevakuutusyhtiö ilmarinen sijoittaa kirkon kanssa rahat asevientiyrityksiin. Jäljelle jää tyhjät lupaukset ja jeesustelu.
Kansanedustaja saa tuomion. Vaikka juttu on hovia myöten vielä kesken niin anteeksianto on alkanut. Veljet taputtelevat selkään ja kysellään jo lakimuutoksien perään vaivihkaa. Ettei taas kävisi kavereille huonosti tulevaisuudessa kun kaavoitetaan ostosparatiiseja ja ohitusteitä luonnon helmaan.
Saatanpa joskus vielä äänestää jaloillani. Tuosta kun lähden juoksemaan niin raja tulee vastaan. Täytyykin ottaa passi taskuun ja mennä yli. Ja jatkaa. Ei siellä välttämättä sen paremmin, mutta parasta demokratiaahan on äänestää jaloillaan, jos ei miellytä.
Mutta keikuttaa silti. Se västäräkki. Vähäsen siis vielä.
VIIKON 17. HARJOITTELU
Ma- 24,5 km - 2,31 - hiekkatietä vaihtelevaa, muutama kilometri polkua
Ti- 13 km - 1,23 - löysää tiellä
Ke- ap.- metsätyö keskiraskas 4 tuntia. ip- 10 km - 1.10 - löysää, pari poluilla
To- 40,5 km - 4,18 - lapsuuden maisemissa länsi-tampereella, asvalttia 75 %
Pe- 18 km- 2,07 - poluilla lenkistä 6 km
La- pihatöitä ja puunhalontaa - illalla 6 km - verryttelyä tiellä. hyvän tuntuista mutta energiat loppu, lenkin lopussa puoli kilometriä sukkasillaan hiekkatiellä ja nurmikolla, ts. barefoot are here again.
Su- pihatöitä - ip. 11 km - 1,16 - hyvän tuntuista mutta energiat edelleen aivan loppu, lenkistä kolme kilometriä vaativaa polkua
yhteensä 123 km - 13 tuntia 27 minuuttia
Hyvä viikko ja seuraava viikko onkin sitten hieman kevyempi.
 |
| Kirsi yllätti väsyneen näköisen juoksijan lähdössä lenkille sunnuntaina. Mentävä on - ei auta. |
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
ONNEN OIKOTIELLÄ
No niin nyt on matot vintillä järjestyksessä. Eli sähköt kytketty yläkertaan - ihan miten asia esitetään.
Asia on siis ultrajuoksun pyhä kolminaisuus eli jalat, sydän ja pää. Nämä kolme kun pelaavat yhteen niin tulee hyvää jälkeä kun harjoitellaan.
Harjoittelemisella tarkoitan tässä yhteydessä harjoittelua ultrajuoksun 24-tunnin ja sitä pitempiin kilpailuihin tähtäämiseen. Olen vanhemmiten taipunut ymmärtämään, että harjoiteltava on 120 -160 kilometriä parhaimmillaan viikossa. Jos nimittäin aikoo juosta 200 kilometrin kahtapuolta 24-tunnissa. Sataan mailiin (161 km) asti pärjännee hieman vähemmälläkin mutta karu tosiasia on, että onnen oikotie on hieman pidempi. Kyseessähän on maksimaalisen kestävyyden hakeminen. Se ei löydy, edes kaltaiselleni vanhemmalle teuraseläimelle, lyhyen tien päästä.
Kevääni on siis koetellut. Nyt kun olen saanut kolmiyhteyden toimimaan jään siis aina odottamaan seuraavaa lenkkiä innolla. Myös esimerkiksi kuluneen viikon perjantain 30 kilometrin lenkin jälkeen. Kotoa lähtiessäni satoi lunta vaakasuoraan ja tiet olivat valkoiset. Jossain Sasin mäissä huomasin olevani vesisateesta ja tietenkin hiestä täysin märkä. Tuuli yltyi ja aloin hieman palella. Lenkin kuluessa tunsin kipuja oikeassa reidessä, polvessa ja vasemmassa jalkapöydässä, hartioissa ja vasemmassa polven etujänteessä. Siis nämä noin ohimenevinä. Mutta koska pääni oli suojattu Endurancen erinomaisella pipolla ja sukupuolielimeni kaksilla lyhyillä housuilla koin suurta nautintoa koko lenkin ajan - siis juoksusta. Vielä lopuksi kuraisella kotitielläkin. Joku saattaa tämän lukiessaan pitää minua hulluna mutta sellaista tämä on, elämäni onnen oikotiellä. Joutuu siis töihin. Eli saa tehdä. Ja kärsiäkin saa. Vapaaehtoisesti.
Kuluneessa harjoitusviikossa on silmiinpistävää harjoitusmäärän suuri nousu verrattuna aikaisempiin viikkoihin. Olen kuitenkin senverran kokenut, että tiedän milloin on uskallettava puristaa perseellä. Ja se aika on juuri nyt. Kun siirrytään 120 kilometrin tietämille alkaa itselleni tavanomaisen huolellisesti valitun ravinnon lisäksi maistua myös palautusjuomat ja silloin tällöin lisäravinteet; hivenaineineen. Vitamiinejahan käytän säännöllisesti harjoittelun (elämäni) tukena. Sensijaan en näe mitään järkeä pumpata kehoon keinotekoisia boostereita silloin kun harjoitus ei tartu. Eli esimerkiksi ylikunto- ja väsymystiloissa. Harjoittelun on ensin sujuttava luonnollisesti ennenkuin kehoa viedään teuraaksi oikein kunnolla.
Palautumisestani olen tänä keväänä kirjoittanut jonkinverran. Palautumisellani tarkoitan ultrajuoksijan palautumista. Tutkimuksissa on todettu, että maratonin jälkeen viikon juoksemattomuus palauttaa enemmän kuin 20-40 minuutin kevyet lenkit. Ultrajuoksussa liikutaan hieman eri aspekteilla. Itselläni torstain 20 km ja päälle perjantain 30 km vaatisi siis viikon levon ? Päinvastoin. Se vaatii pari kevyttä päivää juosten ja sitten taas rasitusta ylös.
Harjoitusviikostani näkee muutakin. Maanantaina säikäytin elimistöni kevään ensimmäisellä Jyrälänvuoren tahtoharjoituksella. 26 kilometriä aikaan 3 tuntia 18 minuuttia kertonee reitistä. Tässä kohtaa onnen oikotie vei minut todelliseen maastojuoksuun, umpihankineen ja kevätkurineen ( kura = muta; jonne äiti ei minua pienenä päästänyt mutta nyt menen ! )
Tätä blogia pidempään seuranneet ymmärtänevät miksi sitten en aina juokse 120-160 kilometriä viikossa ? Ensinnäkään en koskaan ole juossut harjoitusviikolla 151 kilometriä enempää, mutta en kiellä ettei tämä olisi mahdollista. Toiseksi minullakin elämä alkoi vasta 45-vuotiaana. Tällä tarkoitan sitä, että nuoruuden kiimassa ei ollut ymmärrystä luopua pelkästään aikaa vastaan juoksemisesta. Leipätyökin haukkasi ajasta ja voimista ison osan. Toisaalta sairastettu syöpä vei kehon moneksi vuodeksi katastrofiin ajatellen pitkiä lenkkejä eli aineenvaihduntaa solutasolla. Silti kehotan kaikkia iästä riippumatta juoksemaan paljon mikäli haaveet suuntautuvat ultrajuoksuun. Oikotietä ei ole, ei lyhyttä siis.
Ihminen on mitä suurimmassa määrin kokonaisuus. Jalat, sydän ja pää ovat vain osa. Kuitenkin tämä osan on toimittava yhteen mikäli haaveet ovat kestävyyden maksimaalisessa kehittämisessä. Henkiset voimavarat latautuvat itselläni aina määrävälein muuta tehden. Eli etäisyyttä juoksuun ottamalla - juoksua kuitenkaan milloinkaan unohtamatta. Milloin se itselläni on off-road ajamista mönkkärillä tai radioamatööritoiminnan harrastamista, milloin mitäkin. Rakkaus juoksuun ja halu katsoa henkilökohtaisia rajoja on kuitenkin aina läsnä.
Toisaalta kesken kiivaimmankin harjoitusviikon aikaa on aina läheisille. On rentouduttava ja miksei pari oluttakin kerran viikossa piristävät. Ruokailuun kannattaa satsata. Kirsin kanssa laitoimme paistettua nieriää riisillä, katkarapuja suolaliemessä sulatejuustopalojen kera ja tietenkin salaattia.
Kukaan siis ei ole kone, itämaan joogaajat ovat sitten erikseen. Kuitenkin keskittyminen harjoitteluun on aina taustalla. Aika ajoin juoksulle on annettava kaikkensa ja vähän ylikin mutta ei itseään. Toisaalta missä on raja ? Sitä tutkin jatkuvasti, onnen oikotiellä.
VIIKON 16. HARJOITTELU
Ma- 26 km - 3.18 - Jyrälänvuori tahtoharjoitus, maastossa
Ti- ap. 15,5 km - 1.44 - Tiellä vaihtelevaa, loppuun 2 km umpimetsää. ip. metsätyö kevyt 3 tuntia
Ke- ap. metsätyö keskiraskas 5 tuntia. illalla 10 km - 1.04 - kevyttä tiellä
To- 20 km - 2.09 - vaihtelevaa tietä
Pe- 30 km - 3.05 - Sasi - Palko, vaihtelevaa tietä
La- ap. 8 km - 51 min. - tiellä kevyttä, terveesti väsynyt. ip. Kirsin kanssa polttopuidentekoa 3 tuntia
Su- ip. 10,5 km - 1.02 - tiellä tasaista, hyvin palautuu
yhteensä 120 km - 13 tuntia 13 minuuttia
Kuvia maanantain harjoituksen reitiltä. Klikkaamalla kuvaa saat ne isompina peräkkäin katsottaviksi.
Asia on siis ultrajuoksun pyhä kolminaisuus eli jalat, sydän ja pää. Nämä kolme kun pelaavat yhteen niin tulee hyvää jälkeä kun harjoitellaan.
Harjoittelemisella tarkoitan tässä yhteydessä harjoittelua ultrajuoksun 24-tunnin ja sitä pitempiin kilpailuihin tähtäämiseen. Olen vanhemmiten taipunut ymmärtämään, että harjoiteltava on 120 -160 kilometriä parhaimmillaan viikossa. Jos nimittäin aikoo juosta 200 kilometrin kahtapuolta 24-tunnissa. Sataan mailiin (161 km) asti pärjännee hieman vähemmälläkin mutta karu tosiasia on, että onnen oikotie on hieman pidempi. Kyseessähän on maksimaalisen kestävyyden hakeminen. Se ei löydy, edes kaltaiselleni vanhemmalle teuraseläimelle, lyhyen tien päästä.
Kevääni on siis koetellut. Nyt kun olen saanut kolmiyhteyden toimimaan jään siis aina odottamaan seuraavaa lenkkiä innolla. Myös esimerkiksi kuluneen viikon perjantain 30 kilometrin lenkin jälkeen. Kotoa lähtiessäni satoi lunta vaakasuoraan ja tiet olivat valkoiset. Jossain Sasin mäissä huomasin olevani vesisateesta ja tietenkin hiestä täysin märkä. Tuuli yltyi ja aloin hieman palella. Lenkin kuluessa tunsin kipuja oikeassa reidessä, polvessa ja vasemmassa jalkapöydässä, hartioissa ja vasemmassa polven etujänteessä. Siis nämä noin ohimenevinä. Mutta koska pääni oli suojattu Endurancen erinomaisella pipolla ja sukupuolielimeni kaksilla lyhyillä housuilla koin suurta nautintoa koko lenkin ajan - siis juoksusta. Vielä lopuksi kuraisella kotitielläkin. Joku saattaa tämän lukiessaan pitää minua hulluna mutta sellaista tämä on, elämäni onnen oikotiellä. Joutuu siis töihin. Eli saa tehdä. Ja kärsiäkin saa. Vapaaehtoisesti.
Kuluneessa harjoitusviikossa on silmiinpistävää harjoitusmäärän suuri nousu verrattuna aikaisempiin viikkoihin. Olen kuitenkin senverran kokenut, että tiedän milloin on uskallettava puristaa perseellä. Ja se aika on juuri nyt. Kun siirrytään 120 kilometrin tietämille alkaa itselleni tavanomaisen huolellisesti valitun ravinnon lisäksi maistua myös palautusjuomat ja silloin tällöin lisäravinteet; hivenaineineen. Vitamiinejahan käytän säännöllisesti harjoittelun (elämäni) tukena. Sensijaan en näe mitään järkeä pumpata kehoon keinotekoisia boostereita silloin kun harjoitus ei tartu. Eli esimerkiksi ylikunto- ja väsymystiloissa. Harjoittelun on ensin sujuttava luonnollisesti ennenkuin kehoa viedään teuraaksi oikein kunnolla.
Palautumisestani olen tänä keväänä kirjoittanut jonkinverran. Palautumisellani tarkoitan ultrajuoksijan palautumista. Tutkimuksissa on todettu, että maratonin jälkeen viikon juoksemattomuus palauttaa enemmän kuin 20-40 minuutin kevyet lenkit. Ultrajuoksussa liikutaan hieman eri aspekteilla. Itselläni torstain 20 km ja päälle perjantain 30 km vaatisi siis viikon levon ? Päinvastoin. Se vaatii pari kevyttä päivää juosten ja sitten taas rasitusta ylös.
Harjoitusviikostani näkee muutakin. Maanantaina säikäytin elimistöni kevään ensimmäisellä Jyrälänvuoren tahtoharjoituksella. 26 kilometriä aikaan 3 tuntia 18 minuuttia kertonee reitistä. Tässä kohtaa onnen oikotie vei minut todelliseen maastojuoksuun, umpihankineen ja kevätkurineen ( kura = muta; jonne äiti ei minua pienenä päästänyt mutta nyt menen ! )
Tätä blogia pidempään seuranneet ymmärtänevät miksi sitten en aina juokse 120-160 kilometriä viikossa ? Ensinnäkään en koskaan ole juossut harjoitusviikolla 151 kilometriä enempää, mutta en kiellä ettei tämä olisi mahdollista. Toiseksi minullakin elämä alkoi vasta 45-vuotiaana. Tällä tarkoitan sitä, että nuoruuden kiimassa ei ollut ymmärrystä luopua pelkästään aikaa vastaan juoksemisesta. Leipätyökin haukkasi ajasta ja voimista ison osan. Toisaalta sairastettu syöpä vei kehon moneksi vuodeksi katastrofiin ajatellen pitkiä lenkkejä eli aineenvaihduntaa solutasolla. Silti kehotan kaikkia iästä riippumatta juoksemaan paljon mikäli haaveet suuntautuvat ultrajuoksuun. Oikotietä ei ole, ei lyhyttä siis.
Ihminen on mitä suurimmassa määrin kokonaisuus. Jalat, sydän ja pää ovat vain osa. Kuitenkin tämä osan on toimittava yhteen mikäli haaveet ovat kestävyyden maksimaalisessa kehittämisessä. Henkiset voimavarat latautuvat itselläni aina määrävälein muuta tehden. Eli etäisyyttä juoksuun ottamalla - juoksua kuitenkaan milloinkaan unohtamatta. Milloin se itselläni on off-road ajamista mönkkärillä tai radioamatööritoiminnan harrastamista, milloin mitäkin. Rakkaus juoksuun ja halu katsoa henkilökohtaisia rajoja on kuitenkin aina läsnä.
Toisaalta kesken kiivaimmankin harjoitusviikon aikaa on aina läheisille. On rentouduttava ja miksei pari oluttakin kerran viikossa piristävät. Ruokailuun kannattaa satsata. Kirsin kanssa laitoimme paistettua nieriää riisillä, katkarapuja suolaliemessä sulatejuustopalojen kera ja tietenkin salaattia.
Kukaan siis ei ole kone, itämaan joogaajat ovat sitten erikseen. Kuitenkin keskittyminen harjoitteluun on aina taustalla. Aika ajoin juoksulle on annettava kaikkensa ja vähän ylikin mutta ei itseään. Toisaalta missä on raja ? Sitä tutkin jatkuvasti, onnen oikotiellä.
VIIKON 16. HARJOITTELU
Ma- 26 km - 3.18 - Jyrälänvuori tahtoharjoitus, maastossa
Ti- ap. 15,5 km - 1.44 - Tiellä vaihtelevaa, loppuun 2 km umpimetsää. ip. metsätyö kevyt 3 tuntia
Ke- ap. metsätyö keskiraskas 5 tuntia. illalla 10 km - 1.04 - kevyttä tiellä
To- 20 km - 2.09 - vaihtelevaa tietä
Pe- 30 km - 3.05 - Sasi - Palko, vaihtelevaa tietä
La- ap. 8 km - 51 min. - tiellä kevyttä, terveesti väsynyt. ip. Kirsin kanssa polttopuidentekoa 3 tuntia
Su- ip. 10,5 km - 1.02 - tiellä tasaista, hyvin palautuu
yhteensä 120 km - 13 tuntia 13 minuuttia
Kuvia maanantain harjoituksen reitiltä. Klikkaamalla kuvaa saat ne isompina peräkkäin katsottaviksi.
 |
| Etelärinteet sulavat. |
 |
| Inov Roclite omimmillaan. |
 |
| Sasi Sarkkila. |
 |
| Märkä juoksukengänjälki kivessä haihtuu pois...tehdäänpä pian uusia. |
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
HILJENTYMISEN TARVE
Pienestä pitäen olen kokenut tarvetta hiljentyä silloin tällöin. Joskus ilosta. Joskus vaikeuksien edessä. Niin nytkin.
Tänä keväänä vaikeuksia on tuottanut juoksu ja sen harjoittaminen. Elämäntapajuoksijana olen ensin nöyrtynyt kolmen flunssatyyppisen taudin edessä. Näistä toivuttani olen myöntänyt avoimesti olleeni lievässä ylikunnossa vuoden vaihteessa; johtuen kenties lievästä yliharjoittelusta viime vuoden lopulla.
Nyt kun on alkanut sujumaan hetkittäin niin nyt sitten on oikea reisi sekä pakara plus selkä kipeä. Lisäksi edelleen vaivaa aaltomainen väsymys, joka kuitenkin selvästi on hellittämässä.
Kuluneella viikolla pääsin pari kertaa maistelemaan minulle niin rakkaita kohisevia polkuja. Hanki kantoi juuri ja juuri riittävästi ja osittain lumi jo sulaakin. Pitkän talven maanteiden rasittamana huomasin yhtäkkiä miten suuri tarve itselläni on metsässä juoksemiseen. Juosten hiljentymiseen.
Maamme pääkaupunki rakennutti keskustaansa Kampin kappelin eli Hiljaisuuden kappelin. Rakennus maksoi seitsemän miljoonaa ja tarjoaa mahdollisuuden hiljentyä hektisestä melusta aivan keskikaupungilla. Mielestäni kyseinen hinta/laatusuhde hiljentymiselle on lievästi ilmaistuna surkea.
Kuluneelle viikolle mahtui hyviä harjoituksia ja erittäin huonoja harjoituksia. Trendi oli hieman alavireinen. Tähän syy on juuri hiljentymisen puute. Oma Hiljaisuuden kappelini on metsä ja sen polut. En tarvitse hiljentymiseeni designia miljoona pytingissä vaan juoksukengät ja oikeanlaisen tunnelman pääni sisään. Keväiset luonnon äänet ja valon esiinnostama tuoreus riittävät. Ja askeleet.
Kaipaan siis vaihtelevaa askelfrekvenssiä, polveilevia polkuja jalkojeni alle ja hiljaisuutta. Ehkäpä se sitten siitä alkaisi sujumaan - se juoksukin, kun kaikki muu elämässä tuntuu sujuvan.
VIIKKO 15. Periksiantamattomuus...
Ma- 11 km - 1.11., osa umpimetsässä, mönkijäuraa
Ti- 17 km - 2.03., puolet poluilla, raskasta maastoa ja lumista uraa
Ke- ap. 20 km - 1.57., tiellä tasaista, josta 13 km asvalttia...(yäk). ip. hieronta
To- ap. metsätyö keskiraskas 3 tuntia. illalla 10 km - 1.04. aivan poikki, hieronnastakin
Pe- Lepo - aivan poikki edelleen
La - 14 km - 1.38., osa polkua
Su - myöhään illalla 8 km - 0.55., tiellä kevyttä, väsynyt.
yht. 80 kilometriä - 8 tuntia 28 minuuttia
Calm down - be quiet
Capital of Finland, Helsinki, built a chapel for calming down. To have a quiet moment in center of the city. Chapel cost about seven million euros. My chapel is cheaper. I just need pair of running shoes and forrest trail. And right kind of mood inside my head.
This springtime has been difficult for me. I mean my training. First sick / flu three times and then little tired for overtrain a bit in december last year. Now my right femur muscular and behind / back are sore and tight.
But snow is melting. And soon I get my trails back. Maybe my running goes grazy then, I really hope that.
Tänä keväänä vaikeuksia on tuottanut juoksu ja sen harjoittaminen. Elämäntapajuoksijana olen ensin nöyrtynyt kolmen flunssatyyppisen taudin edessä. Näistä toivuttani olen myöntänyt avoimesti olleeni lievässä ylikunnossa vuoden vaihteessa; johtuen kenties lievästä yliharjoittelusta viime vuoden lopulla.
Nyt kun on alkanut sujumaan hetkittäin niin nyt sitten on oikea reisi sekä pakara plus selkä kipeä. Lisäksi edelleen vaivaa aaltomainen väsymys, joka kuitenkin selvästi on hellittämässä.
Kuluneella viikolla pääsin pari kertaa maistelemaan minulle niin rakkaita kohisevia polkuja. Hanki kantoi juuri ja juuri riittävästi ja osittain lumi jo sulaakin. Pitkän talven maanteiden rasittamana huomasin yhtäkkiä miten suuri tarve itselläni on metsässä juoksemiseen. Juosten hiljentymiseen.
Maamme pääkaupunki rakennutti keskustaansa Kampin kappelin eli Hiljaisuuden kappelin. Rakennus maksoi seitsemän miljoonaa ja tarjoaa mahdollisuuden hiljentyä hektisestä melusta aivan keskikaupungilla. Mielestäni kyseinen hinta/laatusuhde hiljentymiselle on lievästi ilmaistuna surkea.
Kuluneelle viikolle mahtui hyviä harjoituksia ja erittäin huonoja harjoituksia. Trendi oli hieman alavireinen. Tähän syy on juuri hiljentymisen puute. Oma Hiljaisuuden kappelini on metsä ja sen polut. En tarvitse hiljentymiseeni designia miljoona pytingissä vaan juoksukengät ja oikeanlaisen tunnelman pääni sisään. Keväiset luonnon äänet ja valon esiinnostama tuoreus riittävät. Ja askeleet.
Kaipaan siis vaihtelevaa askelfrekvenssiä, polveilevia polkuja jalkojeni alle ja hiljaisuutta. Ehkäpä se sitten siitä alkaisi sujumaan - se juoksukin, kun kaikki muu elämässä tuntuu sujuvan.
VIIKKO 15. Periksiantamattomuus...
Ma- 11 km - 1.11., osa umpimetsässä, mönkijäuraa
Ti- 17 km - 2.03., puolet poluilla, raskasta maastoa ja lumista uraa
Ke- ap. 20 km - 1.57., tiellä tasaista, josta 13 km asvalttia...(yäk). ip. hieronta
To- ap. metsätyö keskiraskas 3 tuntia. illalla 10 km - 1.04. aivan poikki, hieronnastakin
Pe- Lepo - aivan poikki edelleen
La - 14 km - 1.38., osa polkua
Su - myöhään illalla 8 km - 0.55., tiellä kevyttä, väsynyt.
yht. 80 kilometriä - 8 tuntia 28 minuuttia
 | |
| Kappeli. |
Calm down - be quiet
Capital of Finland, Helsinki, built a chapel for calming down. To have a quiet moment in center of the city. Chapel cost about seven million euros. My chapel is cheaper. I just need pair of running shoes and forrest trail. And right kind of mood inside my head.
This springtime has been difficult for me. I mean my training. First sick / flu three times and then little tired for overtrain a bit in december last year. Now my right femur muscular and behind / back are sore and tight.
But snow is melting. And soon I get my trails back. Maybe my running goes grazy then, I really hope that.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)