ODOTUKSEN MAKU

Viikon 46. harjoittelu

Ma - Ilta 5 km hölkkää tiellä otsavalolla - 35 min. , periksiantamattomuus
Ti- Päivällä 16 km osin poluilla - 1.46
Ke- 8 km tiellä - 43 min.
To- Tuuri, Talasneva 14 km - 1,43. Illalla kevyt kävelylenkki 30 min. maastossa Summassaaressa Saarijärvellä
Pe-  Aamu Summassaari neulaspolkua ja pururataa 8 km 58 min.  Ip.Hieronta Tampereella
La- 14 km osin poluilla - 1,35
Su- Illalla 8 km otsavalolla - 50 min. (ei normaalia harjoitusta; dagen efter...)

yhteensä 73 km - 8 tuntia tasan

Kahden hyvän viikon jälkeen kevyemmin. Tuntuu kuin 100 km viikossa olisi enemmänkin vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla "paperia" minulle. Eli sen siitä saa, egolle ei tässä harrastuksessa ole tilaa yhtään. Vaaditaan siis nöyryttä ja kykyä pureutua maantielle. On siis odotuksen maku - ja hyvä sellainen.




KARAVAANARI ON LÄHES KAIKKIEN KAVERI...

Viikolla teimme kirsin kanssa minireissun matkailuautolla. Ensimmäinen kohde oli Tuurissa Keskisen kyläkaupan vieressä oleva Onnela. Yö sähköllä maksaa 15 euroa erittäin siistillä ja hyvinvarustellulla alueella. Alue on joen rannassa ja parisadan metrin päässä kyläkaupasta. Kuvassa alla alueesta näkyy vain murto-osa, Keskisellä kaikki on suurta, eli palvelua löytyy miljoonaa sorttia kaupan läheisyydestä.

Tuurin Onnela-Caravan aluetta, taustalla huoltorakennus.

Saarijärven Summassaaren caravanalueella yö kahdelta maksaa 29 euroa sisältäen sähkön ja kylpyläkäynnin. Hotellin kylpylä on pieni mutta riittävä. Tavallisen saunan lisäksi on myös höyrysauna ja toimivat monipuoliset poreet ainoan altaan yhteydessä. Itse alue on pieni ja aivan järven rannassa mutta etäisyys kylpylään on vain 150 metriä. Summassaari on kaunis ja ulkoilureiteillä löytyy mäkeäkin vaihtelevasti. Kesäisin olisi tarjolla kivikauden kylää ja muuta aktivitettia eli sinnekin kannattaa poiketa.

Aamulenkin aika Summassaaren parkissa.

Talvella ovat karavaanareista liikkeellä vain ammattilaiset eli tilaa ja rauhaa löytyy runsaasti. Kesällä täytyy olla kaikkien kaveri tai ainakin melkein.

SILLANRAKENNUSTA

Ekspressioita; Sara Hildenin taidemuseo, näyttely 15.9.-13.1.2013

"IHMINEN EI OLE PÄÄMÄÄRÄ VAAN SILTA TULEVAISUUTEEN."
                                                                                  - vapaamuotoisesti Nietzsheä lainaten

Ultrajuoksijana ja elämäntapajuoksijana - myös elämäntapa-ajattelijana - asetan päämääriä. Päämääräksi ei enää nykyään riitä kilometri- tai aikatavoite pelkästään vaan myös henkisesti on kyettävä kehittymään ja nousemaan pimeydestä valoon.
Valoon pääsemiseksi on ajatteluaan niin elämässä kuin harjoittelussakin uudistettava. Saman sommitelman ja kaavamaisuuden tilalle on löydettävä uusia näkökulmia ja värejä - harjoittelussa siis uusia ärsykkeitä.
Päämääriin ei koskaan pääse, jos muuttuu itse päämääräksi. Itsestään ulospääsy vaatii sillanrakennusta itsensä ja tavoitteidensa välille. Vain näin voidaan saavuttaa henkinen kyky mahdollisuuteen ylittää itsensä fyysisesti moninkertaisesti. Päämääränä silti henkinen kehitys, sillä pelkällä fyysisyydellä vanhenemisen seurauksena ei lopulta ole yksilölle merkitystä.

Ylläoleva ajatteluni on useimmille vaikeatajuista, jopa vastenmielistä. Riittää kun vaan juoksee tarpeeksi kelloa kytäten ja saavuttaa komeampia kilometrimääriä, parempia ennätyksiä ja kiiltäviä pyttyjä. 
Tai tarkistaa hektisen arjen keskellä kalenterista pitäisikö nostaa lippu salkoon tai ostaa jotakin jollekulle tai kenties viedä kynttilä haudalle - sen kummemmin asiaan syventymättä. Kenties facebook- seinällä on koettu yhteisöllisyyttä ja luullaan elämän tarkoituksen löytyneen. Vieläpä kaikki tämä helposti päätä vaivaamatta tai hikeä vuodattamatta. 
Siitä sitten vaan, jos se riittää. Minulle ei. Haluan kuulua niihin, jotka Hitler olisi sterilisoinut. Eli ihmisiin, jotka maalaavat ruohon sinisellä ja taivaan vihreällä. Valitsevat värit elämäänsä itse, valtavirrasta poiketen - osin siitä pois jättäytyen, oman tiensä valoon kulkien.

VIIKON 45. HARJOITTELUNI

Ma- Aamu kotona 6 km kevyt- 40 min. Ilta kesken työkeikan Helsingissä mäkisellä reitillä VL 10 -55 min
Ti- Lepo
Ke- Ilta tiellä kevyt 8 km - 53 min.
To- Ap. 22 km osin mäkistä ulkoilureittiä 2.28
Pe- Päivällä 25 km kolmena sekalaisena kierroksena välillä kotona tankaten 2.39
La- Aamu kävelyä tunti (reilu 5 km)  Ilta 20 km - 2.17, osa polkua
Su- Ilta 10 km - 1.03, sisältää kävelyä kolme pientä pätkää; palauttavaa jarruttelua.

yhteensä 101 km - 10 tuntia ja 55 minuuttia

Veljesten Kalevi ja Olavi Montelan henkinen perintö elää ultrajuoksussa vahvana - ainakin täällä Hämeenkyrön korpiteillä ja poluilla. Miekka- ja kilpiajan ritarien vaatimus ekstaasin syventymisestä toteutui omassa menneessä harjoitusviikossani välillä torstai - lauantai. Ultrajuoksun alttarilla, lähempänä ristiä, on siis vuodatettu hikeä ja oltu polvillaan haasteen edessä. Rukoushetket paremman kunnon puolesta pitenevät ja syvenevät.
Lopputulemana sunnuntain kevyet jalat ja vahva usko omiin uusiin tekemisiin.
Otsalampun keilassa näkyy tie eteenpäin. Sumuisen sateen ja pimeyden aikana on syytä rakentaa siltaa maltilla.

INNOVAATIO ?

Talvi tuo tullessaan vaaroja. Viikon Talvivaara on reikä josta vesi vuotaa kahteen eri suuntaan. Pahaksi onneksi vedessä on syöpävaarallista ainetta. Itse syövän sairastaneena voin vakuuttaa, että leikki siitä on kaukana. Jospas nyt reikä vihdoin tukittaisiin.
Toisaalta jos reiästä vuotaa kahteen suuntaan voisimme olettaa, että edestakaisin ? Tämä on miltei sama kuin Tamperelaiset liikennevalot, jotka palavat kaikkiin suuntiin punaista. Liikenneinsinööri Laaksosen mukaan ne eivät voi palaa vihreätäkään yhtäaikaa kaikkiin suuntiin.
Vaikka kaivos suljettaisiin niin bakteerit jatkavat työtään malmin erottamiseksi. Sotkua siis taloudellisessa mielessä kannattaa jatkaa. Toinen juttu taas on kannattaako pilata puolen Suomen vedet ja lasten tulevaisuus.
Jokatapauksessa on syntynyt uusi innovaatio. Reikä, joka vuotaa kahteen suuntaan...

BUILDING A BRIDGE

As ultrarunner and lifetimerunner - also amateur philosopher - I am target oriented. It just not kilometers and time but very much mentally. I got to improve my mental thinking and find a light of my life - even better and better.
We should re-think our aspects and try to find some new focuses - also in training as in life.
If you became your goal yourself, I bet you can not ever get it. You must build a bridge from you to your future.
With new levels of our mind we can find mental capasity to reach our physical dreams and goals. Ambition is still mental improvement because aging !
We should paint grass with blue and sky with green. We should pick out different ways and trails.

HUKKAAN HEITETTYÄ AIKAA

"...isänpäivänä juon pullon konjakkia, täällä pohjoisessa voin ryypätä rauhassa eikä kukaan estä ja sen sanon että äitisi oli huora ja sinä olet vihannut isääsi aina, te etelän ihmiset olette kaikki samanlaisia paskoja..."

(Isäni kertomaa puhelinkeskustelussamme 31.10.2012 kello 18.00 kun soitin hänelle ja kysyin mitä kuuluu, kuinka voit.)

Valitettavan moni meistä kantaa mukanaan asioita menneisyydestä. Elämän varrella on tapahtunut paljon ja joskus on saattanut sattua kipeästikin. Näistä asioista ei julkisesti puhuta, niitä kannetaan mukana hamaan loppuun asti, hampaat irvessä vedetään kivirekeä perässä lopulta yksin uupuen.
Pitäisikö sitten puhua ? Jopa näin julkisesti kirjoittaa. Koetaan ehkä että kirjoittaja tuo julki jotain joka ei muille kuulu. Mitä sitä nyt noin tarvitsee kaikille kertoa ? 
Minun vastaukseni on, että kyllä, jos rohkeus riittää. Ehkäpä tämänkin kirjoitukseni perusteella joku jossain rohkaistuu ja saa viimein suunsa auki. Pystyy kertomaan kipeistäkin mieltä painaneista asioista ja vapautuu elämään kevyemmin. Saavuttaa tasapainon ja omien valintojensa hyväksynnän kuten minä jo monia vuosia sitten.

Blogissani on osasto -otteita pöytälaatikostani. Sen perusteella tarkkaavainen lukija on voinut koota palapeliä nuoruudestani ja sen tapahtumista. On siis tullut ilmeisen selväksi, että perhetaustani on rikkonainen. Suomeksi sanottuna isäni on aina ollut kiinnostuneempi rahasta ja viinasta kuin mistään muusta, jopa perheestään. Vuosikausia jatkunut kausittainen juominen on tuhonnut osan isän identiteetistä eikä ajatus ole vanhemmiten ainakaan mitenkään johdonmukaisemmaksi muuttunut. Vanhat asiat kiertävät vanhan miehen päässä omaa kehäänsä - uutta ei juuri tule syvään juurtuneen katkeruuden tilalle.
Kysyttäessä kuulumisia kaikki on aina hyvin. Kuitenkin välillä minulle soitetaan ja kysellään olenko kuullut isästä mitään kun puhelimeen ei saada yhteyttä viikkokausiin. Harvat jäljelle jääneet ystävät huolestuvat onko pohjoisessa eläkepäiviään viettävä tuupertunut kinokseen. Joskus jopa viinaa viikkokaudet tuoneet ryyppykaverit soittivat ja pyysivät auttamaan kun kunto oli mennyt vaarallisen huonoksi ! Lopulta jopa kuukauden yrityksen jälkeen kun saan yhteyden joko suoraan tai välillisesti palkinnoksi tulee yleensä alun lainauksen kaltaista tekstiä - tarvittaessa tuntikausiakin.
Elämässäni enenevässä määrin olen yrittänyt toteuttaa vanhaa viisautta :"Kohtele ihmisiä aivan kuten toivoisit heidän kohtelevan sinua." Uskon että näin pääsen pidemmälle. Palkinto vain omassa tapauksessani on varsin musertavan turhauttava. Alkoholistia nimittäin ei pysäytä kukaan muu kuin hän itse. Halu muutokseen on tultava omasta itsestä.
Pitkien ultraharjoitusten lomassa on aikaa pohtia kaikenlaista. Myös omien tekojensa järkevyyttä. Oma linjani on vuosien varrella muuttunut vähemmän ymmärtäväksi. Yhä uudestaan sortuviako pitäisi loputtomiin nostaa jaloilleen ja tukea? Alan olla samaa mieltä kuin eräs sosiaalipuolen väsynyt työntekijä, joka ehdotti turha-leiman käyttöönottoa. Että lyödään otsaan leima "turha" ja annetaan olla. Näin kadulla olisi helppo tunnistaa ne joiden osalta mikään ei auttanut vaikka mitä yritettiin...
Todellisuudessa en kuitenkaan voisi asettaa inhimillisyyden rajoja noinkaan. Eli yritettävä on. Vuodesta toiseen. Kuitenkaan omaa identiteettiään ja elämän positiivisuutta menettämättä. Tässä tuntuukin monella meistä saman kokeneista olevan tekemistä riittämiin. Vaatii hyvää itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen hakata päänsä seinään vuodesta toiseen alkoholin pauloissa rypevää tai muuten elämänhallintansa menettänyttä tukiessa.
Elämän kestäminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Nykyinen yhteiskunta sloganeista huolimatta jättää tarvittaessa yksin. Näin pitääkin toisaalta olla sillä ei yhteiskunnallakaan ole loputtomiin voimavaroja. Siis meillä kaikilla yhteisesti ei ole voimavaroja. Vastuu itsestä on lopulta aikuisen oma. Pakkohoitolakia ei ole vaikka inhimillisesti katsoen se olisi tarpeen. Tarpeen nimenomaan muiden kuin ongelmatapauksen kannalta. Alkoholisti ei varmaankaan viinanhimossaan olisi pakkohoidossa tyytyväinen mutta hoidon ajan hänen läheisensä ainakin voisivat nukkua yönsä rauhassa.
Onko sitten järkevää yrittää vuodesta toiseen ? Onko pakko aina jaksaa kuunnella varsin värittyneitä totuuksia ja loukkauksia. Ei suinkaan - eikä ainakaan yksin. Omalla kohdallani läheiset ystävät ovat tukeneet. Myös vuosien varrella ultrajuoksun myötä olen tutustunut ihmisiin, jotka ymmärtävät aikaa ja siinä elämistä keskimääräistä paremmin.
Kun kierrämme kilometrin lenkkiä päivän, kaksi jopa pidempään on meiltä turha kysyä onko juoksussa mitään järkeä. Onko koko elämässä mitään järkeä ? En voi sanoin kuvata niitä syviä tunnetiloja ja uusien voimavarojen tasoja jonne ultrajuoksu ja siinä mukana olevat ihmiset ovat minut vieneet.
Onko sitten järkeä ryypätä kolmasosa elämästään ja hukata aikaa ? Jokainen tekee omat valintansa mutta tulisi muistaa, että hukkaanheitettyä aikaa ei saa millään takaisin. Eikä hukkaanheitettyjä ihmisiä - ei edes omaa poikaa.

Pitkissä kestävyysharjoituksissa on aikaa ajatella.

  VIIKON 44. HARJOITTELU

Ma- ilta 15 km tiellä tasaista lumipyryssä 1.32.
Ti- aamu 16 km mäkinen ja sohjosta liukas reitti 1.53. Ip. HIERONTA (täysin tukossa jalat ja selkä)
Ke- päivällä tiellä kevyesti 8 km 53 minuuttia, jäinen alusta.
To- Villa Gårdsbacka - Arabianranta ja takaisin 22 km 2.23. Illalla tunti kävelyä.
Pe- Iltapäivällä Malmilla 15 km 1.38.
La- aamu reilu tunti kävelyä. Iltapäivällä 12 km 1.15 Rastilan rantaa.
Su- päivällä 15 km Malmilla 1.33.

yhteensä 103 km - 11 tuntia ja 7 minuuttia

NIHKEÄ ETANA

Viikko todistaa harjoittelun käynnistyneen. Kahden kuukauden määrällisesti vähäinen harjoittelu kuitenkin tuntuu juoksussa eräänlaisena nihkeytenä.
Jari Tompon lanseeraama termi "nihkeä vääntäminen" kuvaa etanansyönnin lisäksi juoksijan etenemistä ja miksei myös tarpeen vaatiessa polulta poikkeamista... Itse kuvaisin oloani nihkeän epävarmaksi. Harjoittelun tässä vaiheessa on vain juostava päivästä toiseen.
Kuluneella viikolla kävin kataboliassa vasta lauantaina ja sunnuntaina. Tällä tarkoitan palautumattomilla lihaksilla juoksua. Lauantaina sitä tuli kaksi kilometriä ja sunnuntaina kolme. Kysehän on lihasten totuttamisesta ns. tyhjempinä toimimiseen.
Hieronnalla oli ratkaiseva merkitys viikon onnistumiseen. Selkä- ja takareisivaivat olisivat deletoineet koko homman ilman käsittelyä. Loppuviikosta oli havaittavissa ilahduttavaa elastisuuden palautumista.

Matkalla vanhankaupungin lahdelle.

 LOKAKUUN KILOMETRIT

juoksua 199 km - 19 lepopäivää (kävelyä ei lasketa) - 25 tuntia ja 47 minuuttia.

Vuosikilometrit marraskuun alussa 3196 km.

Merituuli huuhtoo fyysisen kuonan lisäksi myös henkistä kuonaa pois.

Kaupunkiluontoa.

SALVE

Syömiseen hyvin on Helsingin Hietalahdessa oiva paikka, ravintola Salve. Sen historia juontaa 1920-luvulta merimieskapakan ajoilta ja sisustus on vieläkin osittain alkuperäinen. Salvessa ovat viihtyneet herrat Goodman ja Salmi sekä Holkeri, joka pääministeriaikoinaan kävi verkkareissa kesken lenkin syömässä Salven kuuluisia silakoita.
Eteeni Salvessa sain Salven Pannun, joka ei aikoinaan jättänyt merimiehiäkään nälkäiseksi - saati sitten minua. Ultramiehenä niittasin vielä suklaakakkua jäätelöllä ja tietenkin nestemäiset refreshmentit ennen ja jälkeen.
Kävellesämme Fredaa Kirsin kanssa kohti metroa totesimme syöneemme erittäin hyvin. Rentoutuminen kesken harjoitusten tekee erittäin hyvää jatkoa ajatellen.

TALVIAJAN ALUSSA

Vaikka aika ei ole lineaarinen käsite niin epätoivon vimmalla käännämme kaksi kertaa vuodessa kelloa tunnin kohti lähintä kesää. Nytkin siis mennyttä kesää kohti. Tällainen toiminta ei ole hedelmällistä sillä pitäisihän aina katsoa eteenpäin, aikaakin.  Juoksijan tapauksessa siis kohti tulevaa kesää ja sen haaveita. Ja mitä pitäisi talven aikana elämässä tapahtua, jotta haaveet olisivat tulevaisuudessa lähempänä totuutta ?
Tuossahan on melkein vaaliteeman ainesta. Kuitenkin isänmaa on pullollaan kaltaisiani äänestäjiä, jotka eivät yksinkertaisesti uskalla äänestää kun ei ole varmuutta mitä sillä ainoalla äänellä tehdään tai pikemminkin jätetään tekemättä. Joten se siitä eli politiikasta.  Muuten rohkeutta kyllä riittää ja siitä seuraavaksi vähän enemmän.

Istuessani sunnuntain aamusella Kirsinrannan huussissa (ulkoekokäymälä; suomeksi siis paskahuussi) katselin avoimesta ovesta jäätynyttä järveä ja jään päälle satanutta koskematonta lunta. Mieleeni juolahti että taas olen pitkän tien alussa ja housut kintuissa. Talviharjoituskausi käynnistyi ja taas pitäisi itsensä ylittää. Toisinsanoen polkea koskemattomaan koko joukko askelten jälkiä. Kyetä nostamaan tasoa jälleen kerran.
Ikävuosien karttuessa harjoituksen määrän lisääminen ei ole ainoa tie onneen mutta vanhempi teuraseläin eittämättä tarvitsee hieman sokkihoitoa tullakseen parempaan kuntoon. Vanhanmallinen kaava harjoittelussa ei välttämättä pure vuodesta toiseen ja lopputulos on harmaan turta ja tasavarma - ei siis värikkäästi kehittävä. Juostava on kuitenkin paljon, rytmitys arveluttaa.
Onni kommentoi edellisessä postauksessani taitoani kuunnella itseäni. Oletan, että hän tarkoitti minun osaavan tuon vaikean taidon. Periaatteessa väsyneenä harjoittelusta kyllä mutta ehkäpä kehittämistä olisi silloin kun harjoitus sujuu euforisena. Minulla on taipumus liiallisiin ylilyönteihin juuri silloin kun niinsanotusti "oikeinkin vedetään". Eli harjoitellaan paljon ja kovaa. Malttia siis pitäisi olla.
Kestävyysjuoksu vaatii syvää henkilökohtaista rohkeutta. Siltikin on uskallettava ottaa riskejä harjoittelussa mikäli aikoo kehittyä. Yleensä Suomessa ollaan aina liian kaukana vauhdista. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa turhaakin suurten harjoitusmäärien myötä hidastumista. Toisinsanoen sen vähänkin nopuden hermotuksen ja tekniikan kadottamista ja valitettavasti peruuttamattomasti.
Pidän juoksua ulkoilmalajina ja nautin siitä kelillä kuin kelillä. Siltikin olen sitä mieltä, että nuorempien tulisi juosta talvisin välillä hallissa ja matolla - kovaa. Minun ei enään ole niin väliä...valmistaudunhan kuuden päivän juoksuun. Nopeus ei ole harjoittelussani kärkikriteeri mutta silti osa sitä. Juokseminen kovaa tuo aina väljyyttä hitaaseen askeleeseenkin.
Itselläni on nyt alkanut voimanhankinnan peruskausi, joka kestää marraskuun loppuun. Jalkojen voimaa kehitetään juoksemalla mäkisillä reiteillä. Myös maastossa mikäli lumi ei ole esteenä. Metsätyöt tulevat taas tutusti kuvioon mukaan. Keskivartalo kehittyy puusavotalla kivasti.
Kelien huonontuessa jatkan juoksua ulkona. Mielestäni huonoissa olosuhteissa ( mm. kylmä, liukas, lumi) tapahtuva harjoittelu kehittää psyykkeen lisäksi myös kroppaa kokonaisvaltaisesti ja sopii hyvin peruskunnon luomiskaudelle. Toki jäykistää lihaksia mutta sisäkuminauhamiehet ovat ihan eri asia. Kunnia heillekin mutta minulle se ei sovi.
Olemme asuneet viimeiset kaksi viikkoa mökillä. Vaikka kodin ja mökin välimatka on melko lyhyt on olossa vailla mukavuuksia puolensa. Vähemmälläkin tulee toimeen ja ämpäri on yhtä tehokas kuin suihkukin. Kun turha ympäriltä karsitaan voi keskittyä olennaiseen. Itselleni tämä on ollut hedelmällistä aikaa toipua ja samalla suunnitella tulevaa harjoittelua. Erilainen ympäristö katkoo rutiinit ja luo uusia ajatuksia.
Talviajan alussa olen kääntänyt kellon taaksepäin mutta katseen voimakkaasti eteenpäin. Halu harjoitella on valtava. Pyrin tasaisuuteen. Älyttömän pitkiä ja kuluttavia harjotteita pyrin olemaan tekemättä liikaa. Tarkoitan siis 50-60 km erikoisharjotteita. Näistä toipumiseen menee aivan liian kauan, kokonaisuutta ajatellen siis. Peräkkäisiä pitkiä 20 - 30 km lenkkejä tulen tekemään enemmän kuin ennen. Kävelyn määrä lisääntyy juoksun ohessa. Tarkoitus on kyetä liikkumaan Kilpailussa Unkarissa kuusi päivää putkeen välillä leväten eli perusasiat on syytä olla kunnossa.
Ajatukset ovat vielä kesken.  Kiirettä ei ole, olemmehan talviajan alussa. Pääasia on vahva tahtotila ja tasapaino. Ja onhan luonto valkoisenakin kaunis, jos ehdit katsoa...

VIIKON 43. HARJOITTELU

Ma- 9 km tiellä juoksua - 58 min.
Ti- "Lepo" : 4 kuutiota hiekkaa lapiolla kärrystä kotitien (2,86 km) monttuihin ja kahden auton talvirenkaiden vaihto plus pesut...
Ke- 13,5 km osin poluilla - 1.24.
To- metsätyö 6 tuntia keskiraskas, illalla 6 km tiellä - 41 min.
Pe- metsätyö 3 tuntia kevyemmin, illalla 10,5 km tiellä - 1.02.
La- "Lepo" : aurausmerkkien laittoa ja puunajoa.
Su- 15 km osin raskaassakin maastossa -1,43,  illalla kävelyä Kirsin kanssa reilu 6 km.

yhteensä juoksua 54 km - 5 tuntia ja 24 minuuttia

RASKAS LEPO

Tänään tuli kuluneeksi 16 päivää Vaarojen Ultrasta. Kuten edellisestä postauksesta oli luettavissa niin lepoon on ollut tarvetta. Viikolla 41. en siis juossut askeltakaan, kävellä töpöttelin kyllä parhaan kykyni mukaan mutta hitaasti ja vähän kerrallaan. 
Heti kilpailun jälkeen ajelimme Martonvaaran Eroseen, joka historiassaan on ollut Kirsin isänäidin kotitalo. Vietimme pari päivää seudulla ja valuimme Polvijärven kautta kotiin. Olin kokolailla voimaton jaloistani etenkin etureisien osalta ja uni maittoi koko viikon tavallista enemmän.
Viime viikko eli viikko 42. onkin sitten ollut raskasta lepoa. Henkilökunta yrityksestäni syyslomaili eli allekirjoittanut istui takapuolensa melkein solmuun työautossaan.
Torstaina kävin kevyellä kuuden kilometrin hölkällä saadakseni infoa jalkojeni todellisesta voinnista. Info oli täysin painokelvotonta tekstiä eli unohdamme sen. Viikko sisälsi myös muutaman lyhyen kävelylenkin Kirsin kanssa mutta muuten liikunta lukuunottamatta katoskiipeilyä oli vähäistä.
Nimittäin vesisateiden välissä syksyn viimeinen ja pakollinen rakennusprojekti eli katoksen valmistuminen matkailuautolle ennen lumia muodostui periaatekysymykseksi. Jäykin jaloin tasapainoilu neljässä metrissä onkin ollut oivaa palauttelua... Lauantaina paistoi onneksi aurinko ja Maken avustuksella katos valmistui pitkän päivän päätteeksi. Eli talvikin voi sitten tulla tältä osin.
Ulkopuolisen silmin voisi nähdä minun viihtyvän siis varsin hyvin ilman juoksua. Varsinkin kun olen kertonut kauden olleen pitkä ja lepokauttakin olen kaipaillut. Yllätys itselleni tällä kertaa on ollut kuinka suorastaan helvetin huonosti olen fyysisesti voinut ilman juoksua. En muista aikoihin olleeni näin väsynyt eikä elimistö muutenkaan ole toiminut normaalisti levon aikana. Päinvastoin on ollut toistuvia päänsärkyjä ja yleistä kankeutta elintoimintojen kanssa. Olo on ollut umpinainen ilman päivittäistä juoksuannosta. 
Sensijaan henkisesti on tehnyt hyvää olla sivussa hetken. Surkea yleisvointi kuitenkin pakotti tänään viikon 43. aluksi juoksemaan tasaisesti tiellä 9 kilometriä kevyesti. Voitte ehkä kuvitella kuinka hyvää se teki.
Niinpä varsin pakottomasti päätin tänään 22.10.2012 on juuri se päivä. Päivä, josta alkaa yli puolen vuoden pikkuhiljaa syvenevä prässi kohti keväistä Unkaria ja kuuden päivän juoksua. Edessä on siis pitkälti yli 2000 suunniteltua harjoituskilometriä juosten ja kävelyt päälle.
Olo on kuin pikkupoikana karkkikaupassa !!!

VIIKON 42. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- kävelyä 5 km
Ke- Lepo, rakennustöitä työpäivän päälle puolipimeässä
To- 6 km "kevyttä" 41 min. oivoi, olo on kuin löysäksi keitetyllä kananmunalla kahden hammastikun varassa...
Pe- Lepo
La- Lepo, rakennustöitä
Su- Lepo 
yht. juoksua 6 km - 41 min.

jo olemassaolevaan katokseen uusi katto, ultrajäykkä yrittää olla tekemättä lapajättiläisiä...

HILJAINEN KYLÄTIE

Köppä-Risto mennä nylkytteli postilaatikolle kävelysauvojensa kanssa. Tarkistettuaan ensin kaikkien muiden laatikot syventyi hän tihrustamaan omaan peltilaatikkoonsa, joka viimekin uutenavuonna oli kestänyt poikasten räjäytysyritykset sinnikkäästi - tosin muotoaan muuttaen.
- On se ilmoja pidelly huikkasi Ikkuna-Tapsa mennessään ohi ajokoiransa kanssa.
Köppä pelästyi ja valahti kalpeaksi. Että oliko se nähnyt kun hän tutki naapurin laatikosta Intrum Justitian kirjekuorta...olikohan sekin jokin sijoitusyhtiö ?
-Tet...terve vaan, niin on satanut...
Tapsa pysähtyi ja kuulumistenvaihto alkoi. Sälli-koira mulkoili Köppää ja aavisteli, että tässä sitä nyt sitten taas seisottaisiin.
Todettiin, että on hiljainen kylätie jo näin lokakuussa. Juoksijaakaan ei ole näkynyt. Arvuuteltiin onko se kipeä mutta sitten paikalle tullut Jormanmummu Nallekoiransa kanssa tiesi kertoa, että se on ollut kisoissa taas.Koirat mulkoilivat toisiaan yhteisymmärryksessä ja Nalle kusaisi protestiksi Köpän laatikon alle. 
Juoksemassa maratoonia. Joo. Tai oikeammin 86 kilometriä eli hieman yli kahta maratonia peräkkäin laskeskelivat siinä.
Ja maastossa kuulemma jossain Kolin vaaroilla. Totesivat että hulluhan se on, ilmanmuuta. Tapsa tosin muisti, että olihan se juossut aiemmin kesän lopussa tielläkin jossain Nivalassa 177 kilometriä. Että eihän tuo nyt ole mitään tuo alle satanen raikkaassa metsäluonnossa.
Neljäntenä paikalle karautti Tero työpakettiautonreuhullaan. Kysyi että mistäs puristaa. Kertoivat että hiljaista on kun ultraurheilijaakaan ei ole näkynyt. Tero tiesi, että se oli nähty puutavaliikkeessä ja myöhemmin pihallaan matkailuauton suojakatosta korjailemassa. Että hengissä oli. Oli nähty sunnuntaina kävelemässäkin armaansa kanssa eli vielä se perkele liikkuu.
Postilaatikolle tuli vielä Susimäen-Kulmalakin uudenkarhealla mersullaan. Toiset siinä todistivat hiljentyvää kylätietä. Kulmala kun itsekin hiihtää pitkiä talvella ja on kiinnostunut urheilusta niin muisti hän että oli se juoksija keväälläkin jo tarponut jotain ystävyyskisaa radalla kuutisenkymmentä kilometriä päänsä pyörälle. Ja vähän ylikin.
Hulluhan se on ilmanmuuta mutta kova jätkä kuitenkin, lappaa menemään päivästä toiseen, todettiin.
Paikalle tuli vielä punainen volvo toisesta suunnasta. Sami-Jorma pakkasi mummunsa kyytiin ja Nalle ahdettiin farmarin takakonttiin. Kauppaan olivat menossa. Jorma tuli kysäisseeksi että onko tässä jokin kokous kun väkeä on koolla kuin merenmutaa.
Toiset kertoivat että on hiljainen kylätie. Näitä laskuja tässä haeskellaan vaan. Ei ole ollut paljon kulkijoita. Juoksijaakaan ei ole näkynyt juoksemassa pitkään aikaan. Tähän Jorma suorapuheisena miehenä letkautti :
-Tässähän meitä on kuusi ja kaksi koiraa vielä kaupan päälle. 
Ja antakaa sen juoksijan välillä huilatakin - ei sekään mikään kone ole !

VIIKKO 41. HARJOITTELU

Lepoa, ei juoksua.  

REMIX :

Uudelleenjulkaisen uuden version vanhasta Ajattomuuden Askelista. Syy tähän on, että alkuperäinen filmi sisälsi musiikkia jonka käyttö ärsytti jotain tahoja You Tuben ihmeellisessä maailmassa. Syntyi siis tekijänoikeudellinen este.
Ymmärrän tämän. Mutta vain osittain. Alkuperäisen filmin tarkoitus oli antaa toivoa elämässään vaikeuksia kokeneille. Viestiä että koskaan ei saa luovuttaa. 
Filmin tekijänä Hannu Kallio oli nähnyt paljon vaivaa sovittaessaan valitsemani musiikin tukemaan kuvien sävyjä ja tunnelmia. 
Alkuperäistä filmiä katsottiin yli 1600 kertaa ja saimme siitä valtavasti positiivista palautetta. Nyt koen, että kieltämällä musiikkinsa käytön filmissä tietyt tahot haluavat deletoida tällaiset ei-kaupalliset, inhimillisiin näkökohtiin ja viesteihin nojaavat teokset jotka pyrkivät yhteiseen hyvään ja hyvinvointiin.
Filosofiani on edelleen sama ja onneksi ajatukseni kuuluvat videolla edelleen.

You Tuben linkki, josta kuvaan saa kokoa lisää

JUOKSUN JUURILLA - VAAROJEN ULTRA KOLILLA

ALUKSI

Itsensä ja luonnon väliin on turha pystyttää raja-aitoja. Ajan saatossa ne kaatuvat kuitenkin. Luonto voittaa aina.
Esteet kokemuksen tiellä on raivattavissa lujalla keskittymisellä ja nöyrällä asenteella. Luonto kohtelee sinua kuten sinä sitä.

VAAROJEN ULTRA 86 KM, KOLI

---
Tunnen kuinka polku liikkuu allani Ryläyksen kivikossa, hyppään juurakon yli ja olen hetken ilmassa palatakseni taas maan pinnalle, kotiin. Väsymys tulvii ja hamuan repusta energiaa. On juostu jo yli 60 kilometriä. Pystysuoraa nousua ja alamäkeä. Silokalliota. Pehmeää mutaa ja liukkaita osin lehtien peittämiä juuria. Huohotan keskittyneenä eteenpäin.
Ollaan juurilla - ollaan luonnon kanssa tanssilla - ollaan juoksun alkujuurilla Vaarojen Ultralla.
---

Hieman tärähtänyt kuva tärähtäneistä. Metsään menossa jo aamuseitsemältä.

Vaarojen Ultra starttasi Hotelli Kolin alaparkkipaikalta seitsemältä aamuhämärissä. Olin herännyt kahta tuntia aiemmin matkailuautosta samaisen parkkipaikan alaosassa. Mielessäni pyörivät Neil Youngin säkeet: I wanna live, I wanna give, it keep´s me searching heart of gold and I´m getting old...
Harjoittelu maastokisaan oli sujunut loistavasti mutta lievä väsyminen kauden päättyessä haittasi suorituskykyä ja etenkin sen esiinsaamista. Asun maalla ja harjoittelen raskaassa maastossa mielelläni, mutta eittämättä nyt 48-vuotiaana tuntuu, että osa jalkojen elastisuudesta on kadonnut jonnekin tunturien tuuleen. Vielä kun viimevuosina on tahkottu pitkiä maantieultria suhteellisen tasaisilla reiteillä niin osasin odottaa vaikeuksia kilpailun loppupuolelle.
Ensimmäiselle kierrokselle lähdin turvetta tuuttiin asenteella, eli kaikki tai ei mitään. Vanhakin teuraseläin nuortuu juurakkoisilla poluilla kivien hakatessa varpaita. On mahtava tunne juosta kovaa jyrkkään kiviseen alamäkeen ja olla välillä ilmassa. Suhteellisen mukava määrä nuorempiakin kollipoikia jäi ensimmäisellä kierroksella taakse ja huoltoon 43 kilometrin kohdalle saavuin hyvissä voimissa ja tyytyväisenä.

Juoksureppussa pullo ja geelejä plus pakolliset puhelin, ensiapuvehkeet ja otsalamppu. Kengät Inovin Roclitet. Tähän maastoon on turha lähteä pehmeäpohjaisilla...

Vaarojen Ultra on erittäin hyvin järjestetty tapahtuma. Järjestäjät todella pitävät huolta juoksijoista. Puolenvälin huoltohuoneen lämpimään oli Kirsi tuonut huoltokassin ja kun astuin ovesta sisään henkilökunta kysyi heti mitä tarvitsen. Sillä välin kun kaivoin kuivaa paitaa tuotiin jo lämmintä keittoa ja juotavaa eteen. Nopean huollon jälkeen olin valmis kohtaamaan toisen kerran kauniin syksyisen metsän.

Keitto on syöty - on aika lähteä taipaleelle.

Huollon jälkeen joutui juoksemaan pienen pätkän asvalttia serpentiinimutkan kautta luonnon helmaan.

Väliaika oli 5.40. Juostessani toisen kierroksen ensimmäisiä kivikkoisia alamäkiä totesin etureisieni olevan huolestuttavan jäykät. Etukäteen tiesin, että en pysty juoksemaan ensimmäisen kierroksen kaltaisella askelfrekvenssillä rennosti koko toista kierrosta. Kyse on jalan sovittamisesta alustaan - kivien ja mutaisten juurien väliin.
Varsinkin alamäissä meno alkoi olla melkoista vääntämistä jo pian 55 kilometrin jälkeen. Tässä vaiheessa yritin kaikkeni, jotta pääsisin mahdollisimman pitkälle ennen pimeää. Olen senverran kokenut, että tiedän kuinka haastavaa otsalampulla on rymytä Kolin kaltaisessa maastossa.
Kaksinkertaistin energian sisäänoton, eli otin peräti kolme geeliä tunnissa, koska tiesin joutuvani kävelemään melkoisesti toisesta kierroksesta eli aikaa tuhraantuisi ja tv-uutiset jäisivät nyt väliin tältä illalta.
Kuten järjestäjät sivustollaan useasti mainitsevat maasto on haasteellista. Itse en mitenkään yllättynyt, reitti oli hieno ja juostava. Nimenomaan siis maastojuostava. Käsivarren Lapin kivikoissa ja soissa rypeneenä tekniikka on tuttua. Jyrkät kavuttavat ylämäet mennään vuoristotyylillä kädet polvissa ja loppu niin kovaa juosten kun rahkeet antavat myöden.
Vaatii joinkinverran uskallusta pudottaa silokalliota menemään kun pudotusta on vieressä satoja metrejä. On kosteaa ja sammal irtoaa kengän alla. Osin mätänevät syksyn lehdet muodostavat juurien päälle rusken liukkaan tahnan. Ja mutaa. Juuri sellaista maastoa mihin äiti aina kielsi menemästä mutta onneksi menin jo pienenä !
Harjoittelematon ihminen ei pysty edes kävelemään Vaarojen Ultran nousuja yhtämittaa ylös saati sitten välissä juosten. Myöskin alamäet kivikoineen tuovat omat mausteensa etenemiseen eli tähän osallistuvien on syytä todella harjoitella maastojuoksua ja olla kunnossa.
Hämärä syveni hieman 19.00 jälkeen. Päästyäni pahimmista paikoista lopun tie- ja metsäautotieosuuksille sain vielä jonkinverran ryhtiä juoksuun. Lopussa noustaan ensin laskettelurinteen puoliväliin ja sitten vielä kerran alas tielle. Tässä kivikkoisessa alamäessä tunsin syvää tyytyväisyyttä valitsemaani taktiikkaan.
Olin nimittäin kaatunut ensimmäisellä kierroksella kahdesti. Kerran huolimattomuuttani ja kerran tekniikkavirheen seurauksena, paino oli väärällä jalalla. Nyt väsyneenä onnistuin toisen kierroksen pysymään pystyssä ja ehjänä. Väsyneillä lihaksilla on turha ottaa riskejä kivikossa. Tyytyväisyydellä olin pannut merkille, että alussa taaksejääneet nuoremmat kollipojat olivat minut jo aikaa ohittaneet eli ultraurheilulla ja maastossa juoksemisella on tulevaisuutta. Upeaa että nuoremmilla kiinnostus luontoon ja siellä mahdollisimman kovaa keskittyneenä liikkumiseen saa jalansijaa. Vain näin voi kokea olevansa yhtä ympäristönsä kanssa.
Loppunousu Ukko-Kolille on vajaa neljä kilometriä. Lapin ja Norjan maastot ovat tuoneet allekirjoittaneelle potkua ylämäkeen eli loppu sujui tyydyttävästi puristaen.
Maaliin saavuin 13 tuntia ja 55 minuuttia nauttineena. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Kausi 2012 päättyi hienolla reitillä, hienossa säässä maastossa juosten - yhtä ympäröivän luonnon kanssa ollen.

Loppuviitoitus odottaa.

Takana hieno kausi ja lopetus - 86 kilometriä juoksun juurilla.

LOPUKSI

Ihan oikeasti ! Menkää metsään. Juoksemaan pois asvaltilta. Astukaa kuralätäkköön ja sotkekaa hienot tekniset kamppeenne. Unohtakaa pullovesi ja juokaa järvestä. Rypekää ja sotkekaa itsenne oikein kunnolla. Huohottakaa menemään !
Ja ennenkaikkea kokekaa elävänne oikeasti.

VIIKON 40. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- kotipoluilla 10 km, 1.01. Dramaattinen muutos parempaan. Ilta 5 km kävelyä Kirsin kanssa
Ke- Lepo
To- Lepo / matkalla
Pe- aamu kävelyä Varkauden Kuntorannassa 45 min. Kirsin kanssa plus 4 km verryttelyä 30 min.
La- Vaarojen Ultra 86 km 13 tuntia 55 minuuttia. (45.)
Su- ...
yhteensä juoksua 100 km 15 tuntia 24 minuuttia