ERIPARISIA

 

Selvitäkseen järjissään tiedon tulvasta ihmisille on kehittynyt kiivas tarve määritellä kaikki. Hyvänä esimerkkinä on vaatimus kulttuurisensitiivisyydestä ammattilaisille. Mutta olenko minä, blogikirjoittaja, kolumnisti ja kolme kirjaa kirjoittanut jäähdyttelevä ultrajuoksija ammattilainen kirjoittaessani?

 

Kun kirjoitan tätä, sataa vettä. Vettä on satanut yli kaksi viikkoa lähes päivittäin - enemmän ja vähemmän. Nellimjoki, jonka varrella asumme, on kymmenen senttiä vaille kevään tulvarajasta. En muista näiden kymmenen pohjoisen vuoden aikana tällaista syksyn alkua. 

   Ylävesistö on ääriään myöten täynnä. Tällä tarkoitan itärajan kupeessa olevaa erämaajärviketjua, johon on yhteys kotijoestamme. Tämä järvi- ja jokiketju on Inarijärven taimenen luontaista lisääntymisaluetta ja maisemallisesti rikas.

   Vettä riittää, syyskuussa alkava kanalinnunmetsästyskausi kertoo sitten riittääkö lintuja ammuttavaksi. Kylmä kevät, kylmä kylmä alkukesä ja hirvittävän kuuma loppukesä eivät lupaa hyvää. Nyt viimeistään on kaikkien etelän isoissa kaupungeissa asuvien syytä lopettaa lihansyönti ja polttomoottoriautoilu, jotta linnut lisääntyvät paremmin. 

   Jos joku ei ymmärtänyt, niin täytyyhän meitä poloisia pohjoisen villi-ihmisiä tukea luontaiselinkeinoissamme. Syksy on meille kulta-aikaa. Saamme metsästä marjoja ja herkkutatteja. Lisäksi olemme kyllästyneet taimenen, siian ja harjuksen syömiseen kesän mittaan, joten syksyn hirvi- ja lintusaaliit tuovat hyvää vaihtelua ruokapöytäämme. 

   Jos joku ei vieläkään ymmärtänyt, niin täytyyhän meidän metsäläisten kulttuuria ymmärtää. Pitää olla kulttuurisensitiivinen.

 

 

Olin viikolla työlounaalla Inarilainen-lehden päätoimittajan kanssa. Kirjoitan kolumneja kyseiseen aviisiin ja saan suoraa palautetta niistä, pääosin hyvää ja kannustavaa. Lukijoista joku oli epäillyt minua perussuomalaiseksi. Toistettakoon nyt tässä: olen poliittisesti sitoutumaton.

   Jos jotakin olen, niin positiivinen konservatiivi. Tämä tarkoittaa, että suhtaudun positiivisesti käsillä olevaan hetkeen. Maailmassa(ni) on kaikki hyvin melkein koko ajan. Melkein. Konsevatiivi-sana kohdallani tarkoittaa, että kaikkea ei tarvitse keksiä uudelleen. Eikä etenkään määritellä.

   Määrittelystä käytännön kuvitteellinen esimerkki. Jos joku Inarin kunnassa asuva järjestää jonkin tapahtuman kaikille ihmisille, niin se on sitten kaikille. Erikseen ei tarvitse määritellä, että tilaisuuteen ovat myös tervetulleita sateenkaari-ihmiset ja yli yksivuotiaat suomenpystykorvat, joiden häntä on vasemmalle kiepillä. Ketään ei nosteta toisten yläpuolelle, eikä kenellekään hakemalla haeta etuoikeuksia. Siis etuoikeuksia.

   Oman ihmiskäsitykseni mukaan me kaikki olemme tasavertaisia mutta emme tasa-arvoisia. Koska kaikki eivät pysty kaikkeen. Meillä on samat oikeudet, samat velvollisuudet ja samat mahdollisuudet. Viimeksimainittuja kaikki eivät pysty hyödyntämään ja se heidän itsensä on hyväksyttävä.

 

 

Tapasin eilen pitkän pyörälenkin kahvitauolla Ivalon kahvila Kuuputissa erään entisistä töistään minulle tutun henkilön. Hän on vasemmistolaisuuteen näkyvästi suuntaunut ja on käynyt kimppuuni Facebookin keskustelussa, joka koski woke-ilmiötä, ja sivusi cancel-kulttuuria. Meillä oli erittäin ystävällismielinen ja rakentava keskustelu. Tämä pieni sivujuonne kertoo elävän esimerkin siitä, että eriparisten ihmisten tulisi enemmän tavata toisiaan naamatusten Facebookkiin ulostamisen sijaan. Näin kaikilla olisi parempi mieli.

 

Edellisessä blogitekstissäni käsittelin pelkoa itsensä rikkomisesta urheilussa. Viime viikolla tajusin, että minulla on tällä hetkellä pää, elimistö ja jalat eriparia. Pääni ja elimistöni on harjoitettu kestämään ultrajuoksujen päiväkausien yksitoikkoisuutta. Nyt, koska olen juossut murto-osan normaalista, jalkani eivät kestä.

   Eilen kävin faskiahieronnassa. Koska 6.8. hierottiin lihakset auki, olikin yllätys, että ne olivat edelleen auki. Sensijaan faskiat, eli kalvot, eivät. Eivät todellakaan - auts. Kehitys on autsista huolimatta käynnistynyt. On kai pakko hyväksyä, että yli kuusikymmenvuotiaana elastisuus entisestään heikkenee. Ilman ulkoista apua ei pärjää, mikäli aikoo liikkua paljon. Paljon on minulle normaali - teistä en tiedä, kertokaa.

 

Toisin kuten eräs länsirajan juntti on väittänyt, hillasato oli meillä Inarissa huono. Osittain syytän itseäni, sillä vasta sorsastuksen yhteydessä löytyi ylimennyttä korpihillaa mutta ei sorsia.

 

   Sienisyksy on hyvä. Herkku- ja punikkitatteja riittää. Punikkitatti onkin ainoa punikki minkä hyväksyn. Olen pahoillani, isoisän opetukset kantavat edelleen: idästä ei tule koskaan mitään hyvää.

   Kehotan yhteistyöhön. Jako lahtareihin ja punikkeihin ei toimi enää. Eriparisuus on rikkaus, josta löytyy keskitie.

   On löydyttävä. 

 

Ja kyllä, olen ammattilainen, sanomisen vapauden ammattilainen.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua asvaltilla lyhyellä kierroksella 11,01 km - 1.19.

Ti- Asvaltilla pyörällä 40,18 km - 1.44. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,48 km - 35 min.

Ke-Pe- Lepo

La- Juoksua poluilla 8,24 km - 1.02.

Su- Läskipyörällä Kirsin kanssa 21,87 km - 1.57. Tarkistettiin marjapaikkoja, lopuksi satoi rakeita.

Kaikki pyöräily 62,05 km - 3:41 - Kaikki juoksu 19,43 km - 2:22.

 

 

GRAVELPYÖRÄÄN MAANTIERENKAAT, CONTINENTAL GP 5000 ?

Gravel- eli sorapyörän ja maantiepyörän erot eivät maallikon silmään erotu. Gravelissä ajoasento on pystympi ja pyörän geometria erilainen kuin maantiepyörässä. Keskeinen ero on renkaissa. Graveliiin voi ahtaa lähes 50 millimetriä leveät kumit, joissa on karkeampi kuvio. Maantiepyörässä renkaat ovat sileät ja 32 millimetriä alkaa olla paljon.

   Uteliaisuuttani kokeilin Continentalin GP 5000 maantierenkaita Orbeani alkuperäisille vanteille. Continentalit ovat 28 millimetriä leveät. Käytin sisäkumeja, koska en halunnut sotkea litkun eli tiivistysaineen kanssa. Asennus sujui ongelmitta ja Continental nousi vanteille kauniisti. Painetta ajoon laitoin 6. Gravelissä 45 millimetrisessä Continentalissa käytän painetta noin 4.

   Kapea rengas rullaa asvaltilla hyvin. Kiihtyvyys ja tehopainosuhde paranee. Pito oli satellakin hämmästyttävän hyvä. Siirtymät soralla sujuivat ongelmitta. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen.

   Mutta!

   Minä asun Nellimissä. Minulla on tasan kolme vaihtoehtoa kun lähden kotoa: päätie Ivaloon asvalttia, Siikajärventie itärajalle tai Kontosjärventielle haarautuen, soraa ja Nellimintie loppu Virtaniemeen tai Kessiin, soraa.

   Ivaloon ajettaessa pystyn gravelrenkailla hyödyntämään vanhan päätien sorapohjia jonkinverran. Lisäksi lähes kaikki pyörälenkkini lähialueilla välillä 15 - 50 kilometriä sisältävät soraa.

   On muutakin.

   Kuten maantiejuoksussakin, maantiepyöräilyssä olen tottunut hyödyntämään polkuja ja kapeita hiekkateitä reittejä yhdistellen. Tämä ei onnistu kapeilla maantierenkailla, vaikka niissä pistosuojaus onkin. Lapin sora on karkeaa ja joukossa on isompia kiviä vanteita hakkaamassa.

   Vieläkin on muuta.

   Juoksuvuodet ovat opettaneet, että yksitoikkoisuus ajan mittaan tappaa motivaation ja liikunnan riemun. Maantietä maantierenkailla polkiessasi olet maantien vanki. Et voi lennosta vaihtaa reittiä sorateiden kautta kulkevaksi.

   Ja sitten on vieläkin muuta.

   Todellinen ero maantierenkaan ja hyvän gravelrenkaan rullaamisessa asvaltilla on pieni. Ne ihmiset, jotka kyttäävät miten saisivat keskinopeutensa 26,5 km/h nousemaan 26,7 km/h - en kuulu heihin. Tarvetta itsetehostukseen ei ole näillä kilometreillä, eikä näillä saavutuksilla. 

  Niinpä minulta saa ostaa kaksi Continental GP 5000 koossa 28-622. Taitettavilla renkailla on ajettu kokolailla tarkaan 128 kilometriä. Halvalla, rengas maksaa tarjouksessa 52 euroa. Minulta saa kaksi yhden hinnalla plus postikulut.

   Tai jos sittenkin ostaisi maantiepyörän gravelpyörän ja läskipyörän kaveriksi ?

   Mitähän Kirsi sanoisi.

   Täytyy kysyä.

Tässä Orbea 45 millimetrin renkailla.

Tässä 28 millimetrin renkailla.

 

PELKO

 

Kaatosateessa plexit huurteessa.

 

"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta."

- Matti Nykänen

 

Alla on kaksi mukavaa harjoitusviikkoa, oikeastaan liikuntaviikkoa. Parhaiden päivieni perspektiivistä katsoen en nyt harjoittele lainkaan. Tässä on virhe. Parhaat päiväni ovat nyt, juuri tänään. Myös huomenna, jos se minulle suodaan.

   Mitä haluan sanoa?

   Haluan sanoa, että liikkuminen on mukavaa, mutta parasta on pitää itseään kunnossa elämää varten. Yli kolmenkymmenen vuoden prässin jälkeen itseni rääkkääminen ultrajuoksuissa ei oikein innosta juuri nyt. Olen uhonnut, että vielä juoksen kilpaa. En ole kertonut kenen kanssa. Itseni?

   Nykyisissä ultrajuoksuformaateissa minua vaivaa eniten nukkumattomuus. Nukuin Kauhajoella 2022 juoksemassani kilpailussa alle 20 tuntia kuudessa päivässä. Tulos 603 kilometriä on ennätykseni, mutta en välttämättä halua kokea samanlaista tunnetta aivoissani enää. 

   Nukkumattomuudella on kriittinen vaikutus myös sydänterveyteen. Näillä kilometreillä voi jo käyttää järkeään keskusyksikön ja keskuspumpun toimintojen turvaamiseksi.

  Joku nuorempi ja kokemattomampi voi sanoa, että ultrakoskinen on tullut vanhaksi, alkanut pelkäämään.

  Vanhuutta en myönnä, mutta pelon kylläkin. Viisi viikkoa sitten oikea pohkeeni räjähti lenkillä. Vaiva ei estänyt pyöräilyä, mutta normaalia elämää kylläkin. Aiemmin vasemmassa jalassani oli suraalihermon tulehdus. Se vaikeutti normaalia elämää, en pystynyt kunnolla edes kävelemään. Sama oli pohkeenkin kanssa.

   Mottoni mukaan en luovuttanut, mutta annoin hieman periksi. Tilasin hieronnan. Kuudes kahdeksatta maatessani hierontapöydällä kokenut Juho Jumisko totesi: "En ole koskaan hieronut tällaisia jalkoja." Vastasin, että et tietenkään, tapaammehan ensi kertaa.

   Vuosikausia olen kyennyt pitämään lihastasapainon hyvänä ilman ulkopuolista apua. Ulkopuolisella tarkoitan suhtautumista kehon ulkopuolelta tuleviin asioihin. Olen harjoittelussani kiinnittänyt huomiota ravintoon, palautumiseen, olosuhteisiin, välineisiin, mutta etenkin rytmiin. Näin olen kyennyt liikkumaan vuosikaudet suuria määriä. Nyt en enää onnistunut. Voitte kuvitella miltä tuntui hieronnan jälkeen. En hetkeen muista kävelleeni ilmassa!

   Pelko itsensä rikkomisesta on kehon suojakeino. Olen ylittänyt rajat monesti. Ja kauas. Myös liian kauas. 

   Metsästyskausi alkaa, on mukava poimia marjoja ja sieniä Kirsin kanssa ja kalastaa. Kaikissa näissä mainituissa on terveistä jaloista ja kävelykyvystä perustavaalaatuista hyötyä. Miksi siis rikkoisin itseäni vielä enemmän?

  Tunteena pelko on kauhea. Pukiessasi lenkkivaatteita ylle alat pelätä. Ottaessasi ensimmäiset askeleet alkaa takaraivossa jyskyttää kysymys: koska jokin paikka pettää? Luottamus omaan kehoon, omiin voimiin, on kateissa.

   Luottamuksen kykenen palauttamaan. Vaatii aikaa ja rauhallista liikkumista. Lisää hierontaa. Mutta etenkin lisää järkeä. 

   Viimeksimainitulla en tarkoita, että pitäisin ultraurheilua järjettömänä. Jokainen yrittää toteuttaa omia unelmiaan ja se on suuri rikkaus. kannustan yrittämään, antamaan kaikkensa. Mutta jokainen maksaa myös itse laskunsa.

   Minä koen, että olen saanut enemmän kuin antanut. 

   Kaiken kokeneena voin minäkin sanoa, että vielä voin jotakin kokea - mutta enää ei ole pakko.  

 

Ranteessa Tommy Hillfiger ja tangossa Coros Dura. Tyyli kuitenkin täytyy säilyttää, eli Jupiterin hanskat.

 

VIIKKO 32.

Ma- Pyörällä kovempi lenkki 22,21 km - 48.27. Hiekkatietä.

Ti- Lepo

Ke- Hieronta. Täysin tukossa, ensimmäinen hieronta yli kymmeneen vuoteen.

To- Pyörä 54,49 km - 2.24. Kontosjärventien kierros.

Pe-La- Lepo

Su- Pyörällä asvaltilla 70,24 km - 2.47.

      Pyörällä Kirsin kanssa 24,74 km - 1.33. Asvalttia ja hiekkaa. 

Yhteensä pyörällä 171,70 km - 7:33 - vertikaalista nousua 1828 m.

 

 

VIIKKO 33.

Ma- Juoksua asvaltilla 6,14 km - 43 min.

Ti- Pyörällä 44,55 km - 2.04. Kastuin täysin kaatosateessa.

Ke- "Lepo" (kävelin töissä ruohonleikkurin kanssa koko päivän)

To- Juoksua poluilla 7,08 km - 50 min.

Pe- Lepo

La- Juoksua Pyhävaaralle 12,02 km - 1.33.

Su- Lepo = kävelyä mustikka- ja sienimetsässä riittävästi. 

Yhteensä pyörä 44,55 km - juoksu - 25,25 km - kaikki ajassa 5:10. 

 

 

Inarijärveltä.

Mustikkaa ja sieniä.

Tyypillistä polkua Pyhävaaralla.

COROS DURA

Koska minulla on ennestään hyviä kokemuksia Coroksen brändin toimivuudesta kokonaisuutena, hankin Duran. 

   Dura on Coroksen ensimmäinen pyörätietokone. Akunkestoksi luvataan 120 tuntia, joka on huikea. DC Rainmakerin testien perusteella ollaan lähempänä sataa tuntia, joka sekin on huikea. Kokemuksieni mukaan lenkillä saa pari prosenttia lisää aurinkoisella säällä.

   Duran ominaisuudet ovat riittävät ja siihen voi kytkeä esimerkiksi Garminin sykevyön, kadenssianturit ja wattipolkimet. Ainoa miinus on Duran kartta, joka on minulle riittävä mutta hifisteille ei. Duralla voi kuitenkin mainiosti suunnistaa ja se nielee isotkin GPX tiedostot puhelimen softan kautta käytettäväksi mukisematta.

   Minä ostin Duran Coroksen pohjoismaisesta verkkokaupasta suoraan. Laite saapui vajaassa viikossa Göteborgisssa sijaitsevasta varastosta. Maksoin sen Klarnalla verkossa ja sain 30 päivää korotonta maksuaikaa. Lähetyskuluja ei ollut.

   Suosittelen. Hinta / Laatusuhde on mielestäni erinomainen. Synkronointi Stravan kanssa on helppoa ja Duran hallinta Coroksen softassa Android-puhelimen kautta helppoa. 

   Ostakaa mukaan myös muutama ylimääräinen tankokiinnike, jos teillä on useita pyöriä. Verkosta voi löytää myös yhteensopivan etuvalon, jolloin Duran voi kiinnittää valon päälle, alkuperäiseen kiinnikkeeseen. 

 Tässä vielä linkki DC RAINMAKERIN testiin. 

Tässä tangossa Dura ja ranteessa Leijona.

 KUVAT SUURENEVAT SELAINVERSIOSSA NIITÄ KLIKATTAESSA.

HELLEHELVETTI JA MUITA HARHAKUVITELMIA

 

VIIKKO 30.

Ma- 60,21 km - 2.52.

Ti- 42,55 km - 2.08. Kirsi tuli mukaan 20 km jälkeen.

Ke- Lepo

To- Rovaniemellä hiilikuituisen maantiepyörän Orbea Orcan testiajo 7,28 km - 20 min.

Pe- Kiilopäälle ja takaisin 201,19 km - 8.50. Matkasta kolmasosa soraa.

La- Läskipyöräpalautus 10,49 km - 44 min. Juoksua 2,10 km - 17 min.

Su- 31,43 km - 1.12. Kadenssiharjoitus.

Pyörällä 353,1 km - 15:48 ja juoksua 2,1 km.

 

VIIKKO 31. Kevyt viikko.

Ma- Kävelyä 3,43 km - 53 min.

Ti- Lepo

Ke- Juoksumatolla 6,06 km - 45 min. Ulkona kaatosade ja ukkonen.

To- 120,76 km - 5.14. Osa soraa.

Pe- 35,22 km - 2.00. Kirsi tuli mukaan 20 km jälkeen. (Kesäpäivän pystytystalkoot)

La- Lepo (Nellimin kesäpäivät)

Su- 8 km - 28 min ja 11,27 km - 36 min. Kirsin kanssa Virtaniemeen ja takaisin, välissä talkootöitä kesäpäivän järjestelyjä purkaen. 20,32 km - 53 min. Piti kääntyä takaisin ukkosta pakoon.

Pyörällä 195,6 km - 9:13.

 

HEINÄKUUN SUMMAUS

Pyörällä 1060 km - Juoksua 40,2 km. Harjoitusaika kaikki yhteensä 54 tuntia ja 26 min. 

 

 

 HELLEHELVETTI JA MUITA HARHAKUVITELMIA

 

Nellimin kylän kesäpäivillä Virtaniemessä minulta kysyttiin kuinka paljon olen kirjoillani tienannut.

   Olin myymässä tapahtumassa kirjojani ja tietenkin Nellim-Paatsjoen kyläyhdistyksen jäsenenä talkoolaisena. Talkoolaisena oleminen tarkoitti tässä tapauksessa kolmen päivän puristusta: perjantaina kolmenkymmenen kahden asteen helteessä pystytettiin neljä telttaa ja kalustettiin yksi sali valokuvaesitystä varten, sitten helteinen tapahtuma lauantaina ja sunnuntaina purku siivouksineen, edelleen hellekelissä.

   Samaan aikaan iltapäivälehdet otsikoivat Lapin tappohelteistä. Laajalla värikynällä jutuissa kerrottiin, kuinka oksentelevia turisteja pelastetaan kairoista nääntymästä.

   Paskapuheita.

   Lämmintä on ollut. Hellettä viikkotolkulla ja nyt viimeaikoina hampaanpaikkoja tärisyttäviä ukkosia kaatosateineen. Mutta hellehelvetistä tämä on kaukana. 

   Jos joku haluaa hellehelvettiin, niin tervemenoa juuri nyt Espanjan keskiosiin tai Portugaliin. Koimme sen pari vuotta sitten pitkällä matkailuautomatkalla Lissaboniin ja takaisin. Jumaliste - auton nokkapelti piti avata kun pysähtyi! Ei koneen kiehumisen takia vaan siksi, että pysähtyessä kaikki lämpö nousi autoon sisälle. Jatkuva kolmenkymmenen viiden tai neljänkymmenen asteen lämpö on hellehelvetti. Meillä Lapissa sentään yöt ovat viidentoista asteen tietämissä.

   Mitä tulee turisteihin, niin täytyy olla kokematon ja hieman hassu, joka lähtee Lappiin vaeltamaan helteellä. Etenkin puuttoman avotunturin kivet kiehuvat yöttömän yön paahteessa ja suo- ja jokipaikoissa räkkä (sääskiparvi) rällää hurjana. Vaeltamisen nautinto on varsin kaukana sääskiharson takana kärvistellessä. Tulkaa mieluummin syksymmällä raikkaisiin tuuliin ja kirkkaisiin, kylmeneviin iltoihin nauttimaan.

   Iltapäivälehtien paskaotsikot voi unohtaa. Niiden vika on maailmankuvan vääristäminen ja värittäminen. Otsikot luovat omanlaisiaan odotuksia ja ennakkokäsityksiä. Olisi paras ottaa kaikki sellaisenaan, oman kokemuksen kautta - ilman ennakkoasenteita. Mielestäni näin elämästä saa kaiken mahdollisen irti. Ilman vertailuja muihin.

 

Palataan alun kysymykseen. Kuinka paljon olen kirjoillani tienannut? 

   Esikoiskirjani ensimmäinen painos julkaistiin 2022. Toinen painos , jossa kansiväri on graafikko Pekka Toivosen leimauksen myötä vaihtunut vihreästä hennon vaaleanpunaiseen, julkaistiin tänä vuonna. Välissä julkaistiin novellikokoelma nimeltä Yleinen tie päättyy. Tänä vuonna näki päivänvalon kolmas kirjani, Ifrit, joka on kolmeosaisen trilogian ensimmäinen osa.

   Jos jätetään kirjastokorvaukset pois, niin kaikki kirjoillani kolmessa vuodessa ansaitsemani rahat käytin tänä aamuna. Tilasin itselleni käytetyn, mutta kunnostetun tietokoneen Nuvoosta, Oulusta. Kone maksoi 399 euroa. Oli pakko, koska Windows 10 ylläpito loppuu ja vanhaan koneeseeni uutta järjestelmää ei saa.

   Kirjastokorvauksia olen saanut alle kymmenen euroa.

   Että siitä vaan. Alkakaa kirjoittaa jääkaappia täyteen, kyllä se siitä.

   En valita lainkaan, mutta harhakuvitelmia ei kannata ylläpitää.

   Jatkossa tätä blogia ja neljättä kirjaani kirjoitetaan käytetyllä koneella. Säästän näin 1652 kiloa kiinteitä luonnonvaroja ja hiilidioksidia 141 kiloa.

   Lisäksi säästimme Kirsin kanssa yhteensä kymmenen kiloa hiilidioksidia polkupyöräilemällä talkoisiin sunnuntaina.

   Mutta makkaranpaistosta emme luovu. 

    

MUITA HUOMIOITA:

Esikoiskirjani toisen painoksen kansi on muuttunut vaaleanpunaiseksi.

AK-puukkoja valmistetaan Suomen lyhimmässä kunnasta. Siis Iissä. Ostin itselleni yhden Nellimin kesäpäiviltä, huomatkaa kaiverrus.

 

Zefalin satulan alle vapaasti kiinnitettävä laukku pidempiin seikkailuihin saapui. 

Kävin Rovaniemellä koeajamasssa hiilikuiturunkoisen maantiepyörän, Orbea Orcan. Pyörä painaa alle kahdeksan kiloa. Kauppoja ei vielä tullut. Tuote ja hinta ovat kunnossa, mutta pohdinta maantiepyörän tarpeellisuudesta täällä Lapissa jatkuu edelleen. Kesäkuussa maa oli vielä jäässä ja se jäätyy syyskuun jälkeen uudelleen. Pyörä kolmen kuukauden käyttöä varten?

 

Kesäkattaus kesäkeittiössä töistä palaavalle Kirsille. Haukipihvit, jugurttikastiketta, Kanarianperunat, salaattia, leipää ja ystävältä saatua valkoviiniä.

 

Pitkän 200 kilometrin lenkin maisemia Saariselältä alkuperäisen Magneettimäen päältä.

 

IHMISET! 

Olen juossut kolmekymmentäkaksi vuotta ja yli 94000 kilometriä. Näiden vuosien aikana minulta on toistuvasti kysytty, että eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin juosta.

   Nyt kun olen pyöräillyt paljon, on kysytty, että olenko vähentänyt juoksun määrää, tai etkö enää juokse.

   Saanko itse kysyä?

   Mikä olisi hyvä, mikä kelpaisi?

   Onko mikään hyvä?

   "Ne tekee, jotka osaa. Ne jotka ei osaa, arvostelee."

   Sosiaalinen media on täynnä vihaa ja arvostelua. Alaspainamista. Esimerkki: Olympiavoittaja Iivo Niskasta haukutaan rievuksi ja tähdenlennoksi. 

   En ymmärrä.

 

IHMISVIHAA

 

Olen huomannut itsessäni kehittyvää ihmisvihaa - tarvetta olla rauhassa. Rauhassa oleminen minulle tarkoittaa osallistumista maailman menoon vain siltä osalta kuin sen itse kokee tarpeelliseksi. Tarpeeni ovat vähäiset.

   Tiedostan erittäin kirkkaasti, että ihmisvihani johtuu ikääntymisestä. En yksinkertaisesti jaksa olla kiinnostunut itsestään selvistä asioista, joista jokainen uusi sukupolvi keuhkoaa näkemyksensä mukaan. Keuhkoaminen tarkoittaa esille nostamista ja itse asiasta ääntä pitämistä.

   Vanhan sanonnan mukaan pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, se on edelleen pyöreä. Kuitenkin tämä ei riitä. Kaikki muuttuu jatkuvasti ja itse pyörän ominaisuuksia voidaan kehittää ja muuttaa paremmin aikaan sopivaksi. Tässä en nyt tarkoita polkupyörää, vaan suhtautumista erilaisiin elämän peruskysymyksiin.

   Mielestäni on lukuisa joukko asioita, joita ei tarvitsisi kehittää lainkaan. Ne kelpaisivat ihan sellaisenaan. Esimerkkinä vaikkapa henkilöiden työnimikkeet. Esimies on hyvä sana. Vaikka esimies olisikin nainen. Tai perämies. Esinainen tai perähenkilö kuulostavat hieman huvittavilta. 

   Ymmärrän toki tiettyjen tahojen kiivaan muutoshalun. En nyt lähde kirjoittamaan feminismistä tai muista tasa-arvoista. En suhtaudu tällä hetkellä kovin vakavasti ihmisten kiihtyvään tarpeeseen löytää etuoikeuksiaan maailmassaan, koska uskon vakaasti oman tien kulkemiseen ja sillä pärjäämiseen.

   Oman tiensä kulkija osoittaa omalla toiminnallaan kykynsä ja arvonsa. Jos hän niillä pärjää, on se taatusti muilta jotakin pois. Kaikki kun eivät saa kaikkea ja kaikki eivät kaikkeen pysty. Luonnonlaki, sanoisi edesmennyt isäni.

 

Ihmisvihaani on muitakin perusteita. Ne löytyvät elämäntavastani. 

   Kun olen luonnonrauhassa, olen lähellä alkuluontoa ja omaa alkuluontoani. Ei siihen kaivata muita, paitsi tietenkin Kirsiä tai satunnaisia ystäviäni. Täytyy ymmärtää miten syvä tunne yhteenkuulumisesta luontoon syntyy noina hiljaisina hetkinä. Tämän blogin aloituskuva kertoo tuollaisesta hetkestä. Kuinka kaukana aiemmin mainittu keuhkoaminen tuosta kuvan tilanteesta onkaan. 

   Ymmärrys syntyy yhteisen kokemuksen kautta, ei sitä määrittelemällä. Asioiden on annettava tapahtua omien nimiensä alla, sellaisina kuin ne ovat. Muuten syntyy luonnoton väkisin yrittäminen ja pakottamisen tunne.

   Kun vietän aikaani pitkillä, yksinäisillä lenkeillä, olen irti ja etenkin poissa kaikesta ja kaikilta. Tunne pelkästä hengityksestä ei missään, liikeellä, on hyvin täydellinen. En kaipaa siihen mitään muuta. Aistini ovat auki ja läsnäoloni on sataprosenttinen hetkittäin.

 

Sanana ihmisvihassa on huono klangi. Aiemmin mainituille keuhkoajille se antaa mahdollisuuden syytökseen: asetat itsesi muiden yläpuolelle. En aseta itseäni mihinkään, mutta jos muista tuntuu että olen yläpuolella, niin tervetuloa mukaan rinnalle kiipeämään.

 

 

VIIKKO 28.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua Pyhävaaralla 14,01 km - 1.47.

Ke- Pyörällä Kontoksen kierros 53,57 - 2,24.

To- Juoksua Haapakurussa 10,02 km - 1.15. Oikea pohje revähti.

Pe- La- Lepoa pohkeen vuoksi.

Su- Pyörällä 20,64 km asvalttia - 52 min. Kirsin kanssa iltapyöräily 20,45 km - 1.16.

Juoksua 24,03 km - 3:02 ja pyörällä 94,66 km - 4:32

 

VIIKKO 29.

Ma- Pyörällä 50,93 km - 2.11.

Ti- Pyörällä 133,61 km - 5.51. Osa soraa.

Ke- Pyörällä 25,62 km - 1.11. Osa soraa. 

To- Kirsin kanssa kyläpyöräilyä 20,02 km - 1.17.

Pe- Pyörällä 103,5 km - 4.14. Ivaloon lentokentälle ja takaisin.

La- Lepo

Su- Pyörällä Kesssiin soraa 42,3 km - 1.46.

Pyörällä 376 km - 16:03 (vertikaalista nousua 3429 m)

 

 

Jos pyörällä ajaa 376 km viikossa läpi vuoden, tulee siitä melkein 20.000 kilometriä. Tämä harjoitusmäärä on todella iso. Syy omaan suureen pyöräilymäärääni löytyy oikean pohkeen repeämästä, jonka sain viikon 28. tavanomaisella lenkillä. Eikä ollut edes vauhtia tai kompurointia. Vaivaa pahensi kompurointi perjantaina töissä, kun turvakenkä takertui Ivalon Attendon ilmastoinnin konehuoneeseen johtaviin metalliharkkoportaisiin. Seurauksena lisää irrallista kudosnestettä ja turvotusta. Kehräsluun alle kertynyt musta väri alkaa vaaleta mutta kireä pohje edelleen on. Kumma kyllä se ei tunnu pyöräillessä juuri lainkaan.

 

 

Pyöräilyyn kuuluu olennaisena osana pyörän huolto. Pölyt pois ja voimansiirto notkeaksi. Korjaustelineeni on omatekoinen.

 

 

Kuva on Kessistä. Loputtomia sorateitä riittää. Näin helteillä paarmat ovat oikein hyviä kirittäjiä.

 

 

Anninkatu on mielenkiintoinen sorapätkä Inarin (kunta) Raja-Joosepintien ja Nelostien välissä. 

 

 Yksi Anninkadun silloista.

 

 Iltalenkillä Kirsin kanssa. Siikajärventie.

 

 Ihanteellinen tilanne: nainen kalastaa ja minä keitän kahvia. Aittasaari.

 

 

HEINÄKUUTA UHRATAAN?

 

VIIKKO 27.

Ma- Juoksua 9,12 km - 1.06. Poluilla.

Ti- Gravelpyörällä 100,74 km - 4.17. Asvalttia.

Ke- Juoksua 8,39 km - 56 min.

To- Läskipyörällä Peuraselkä ympäri 41,84 km - 2.48.

Pe- Juoksua poluilla 9,18 km - 1.13.

La- Kirsin kanssa gravelpyörällä 23 km ja yksin 17 päälle, yhteensä 40,5 km - 2.22.

Su- Juoksua kylällä tiellä 8,01 km - 55 min.

Yhteensä pyörällä 183 km ja juosten 34,7 km. Aikaa kului 13 tuntia ja 39 minuuttia.

 

 

Pitkän linjan blogikirjoittajana mietin joskus, että miksi näitä kirjoituksiani joku lukee. Näen toki tilastoista, että hyvinkin luetaan. Silti myös mietin joskus, että mitä pitäisi kirjoittaa. Kaikki eivät ole kiinnostuneita samoista asioista, ja joskus tapani tuoda filosofiaani yksilön omien valintojen tärkeydestä on vaikeaselkoinen.

   Olen urheillut elämääni eteenpäin omasta mielestäni kauan, mutta löydän silti aina motivaatiota jatkaa urheilemista. Kirjoittamisen kanssa on toisin. Täytyy löytyä jokin hyvä syy kirjoittaa. Kun kirjoitan kirjaa, haluan sanoa jotain, kertoa tarinan ja jättää jäljen. 

   Kun kirjoitan blogia, arvostan kaikkia teitä, jotka ovat seuranneet minua vuosikausia ja haluan sanoa teille jotain. Sarkastisesti totesin Kirsille, kun tuli puhetta tästä blogista, että täytyisi taas juosta jokin pitkä ultrajuoksu niin saisi lisää lukijoita. Kirsi sanoi, että ihmisiä kiinnostaa usein se miten joku pystyy. Kun sanoin, että melkein kaikki pystyisivät. Hän sanoi, niin, melkein.

   Melkein kaikki. Yksi sana enemmän ja iso ero. Todellisuudessa moni ei halua uhrata aikaansa harjoittelulle. Pidetään muita asioita tärkeämpinä. Minä en pidä sanasta uhrata. Liikkuminen on minulle elämäntapa. En koe uhraavani mitään.

   Sensijaan koen joskus valinnan vaikeutta. Aika ei riitä kaikkeen mielenkiintoiseen, koska urheiluun kuuluu olennaisena osana lepääminen. Ilman lepoa koko elämästä ei tule mitään, eikä tietenkään urheilusta.

   Voi harjoittaa itsensä siihen kuntoon, että pystyy lepäämään kevyesti liikkuen. En ole pitänyt lepopäivää viimeiseen kahteentoista päivään. Enkä haluaisi pitääkään. Tässä on nyt sairastelun ja kevyen alkuvuoden osalta levätty ihan riittävästi. Mutta silti aina kohtaan rajan, kuten tänään. Täysin tyhjät jalat ja polttopuunteosta väsynyt keho muutenkin. Siis "lepo". Eli pelkkää moottorisahausta ja puunhalkomista. Ei urheilua.

   Menneellä viikolla viileät kelit jatkuivat. Viimeksi ennen pandemiaa oli näin kylmä ja täynnä sääskiä oleva kesä. Ilmoista ja itikoista huolimatta pääsin kohtuullisesti liikkeelle taudin jälkeen. Ohessa tein myös polttopuita. Kohta polttopuu-urakka on valmis, muutama päivä vielä ja sitten pääsee keskittymään liikkumiseen toden teolla.

   Avokelani päätti elämänsä. Tilasin Daiwa Ninjan hajonneen Patriotin tilalle. Odotamme hieman lämpimämpiä ilmoja, jotta pääsisi nauttimaan perinteisestä Lapin kesäkalastuksesta, jossa vedenpinnan tuikit rikkovat tyvenen pinnan ja luovat odotuksia. Kuten olen monesti todennut, niitä päiviä ei lakseta vuosiin mukaan, jotka vietät kalastaen!

   Pitäkää itsestänne huolta, että jaksatte huolehtia muistakin. 

 

Kuten kuvista näkyy, tarjoaa Nellimin seutu reittejä monenlaiseen liikuntaan. Ja niitä kuuluisia haasteita.

Viimeisessä kuvassa näkymä päätieltä pohjoiseen, sumuisille vaaroille, joiden takana kotikyläni lymyää.

ULTRAN VIISAUDESTA

 

Monet etsivät apua keskittymisvaikeuksiin, stressiin ja elämän yleiseen kiireisyyteen. Halutaan valmiita vastauksia, jotka tehoavat mahdollisimman nopeasti. Kulttuurimme on mahdollistanut ajatusmallin, jossa vastauksia ei ole. Tai jos on, ne ovat niin masentavia, että kukaan ei halua niitä kuunnella.

   Peruskysymyksistä vaikein on mikä on elämän tarkoitus. Sitten kysytään mitä rakkaus on tai miksi pitää kärsiä. Lopuksi pohditaan mitä tämä kaikki on. Tällaiset eksistentiaaliset kysymykset ovat inhimillisiä, eikä niitä voi vaientaa tuhoamatta ihmisyyttä.

   Yritys vaientaa tai paeta inhimillisiä peruskysymyksiä tuottaa ihmisille valtavan paljon kärsimystä. Vieraannumme itsestämme ja sen seurauksena toisista. Usein ihmisen joutuessa kriisiin nämä peruskysymykset ponnahtavat esiin. Keskittymisvaikeuksien, stressin ja kiireisen elämän väsyttämä ihminen ei ymmärrä, että valmiita vastauksia ei ole. Eikä etenkään nopeita vastauksia.

    Vastauksia voi löytää myös oman kokemuksen kautta. Nämä vastaukset eivät ole älyllisiä. Eräällä tavalla nämä vastaukset eivät ole vastauksia ollenkaan. Silti ne muuttavat elämämme, joten ne ovat todellisia. Samalla hämmennys suurten kysymysten ympärillä katoaa. Näin ultran viisautta oivalletaan.

   Ultraurheilun?

   Ultra säännöllisesti harjoitettuna antaa tilaa ja rauhaa ajatella. Pitkien lenkkien rauhassa moni peruskysymys, saati vähäisempi elämän ongelma jää ikäänkuin paljaaksi, alttiiksi tarkastelulle. Kun kiire ja hälinä vaimenee, olennainen siilautuu esille. Siinä hetkessä olet vapaa päästämään irti ongelmasta tai vapaa löytämään oman vastauksesi peruskysymyksiisi.

   Ultran viisauteen kuuluu myös kokemus oman elämän mielekkyydestä. Kaikissa olosuhteissa. Myös vaikeimpina hetkinä. Tässä ultran viisaus eroaa tiedosta tai informaatiosta, jotka eivät kerro elämän mielekkyydestä yleensä mitään.

   Ultran viisauden suurin ongelma on, että sitä ei saavuteta kovin nopeasti. On edettävä maltilla, kilometri kerrallaan. Harjoittelematon ei voi kylmiltään liikkua monen tunnin lenkkejä, vaan on tyydyttävä vähempään. Tämä ei hiirellä klikkaavalle nykyihmiselle useinkaan riitä. Vaaditaan kärsivällisyyttä.

   Fyysisen harjoituksen tuoma viisaus on monelle hapuilevaa ja hidasta. Etenkin alussa. Mutta koska kyse on omasta elämästä, pienikin edistys tuntuu suurelta ja merkitykselliseltä. Harjoitus vaikuttaa omaan elämään todellisella tavalla. Tavalla, jonka vain itse löytää.

   Mentäessä syvemmälle viisauteen, jää saavutusajattelu pois. Voi olla merkittävää työkiireiden tai muiden arjen paineiden seassa huomata liikkuvansa kymmenen kilometriä vailla tarkoitusta, vailla päämäärää. Liikkuminen pelkästään liikkumisen kokemuksen takia on puhtainta kokemista. Ultraksi se muuttuu ajan ja matkan pidetessä.

 

MIKSI JUOKSEN?

Pystyäksesi juoksemaan sinun on ensin parannettava kuntoasi niin, että pystyt juoksemaan. Joudut mahdollisesti kävelemään, jotta nivelesi ja koko kehosi tottuu liikkeeseen liikkumattomuuden jälkeen. Sitten otat ensimmäiset juoksuaskeleet. Ja jatkat. Loputtomiin.

   Useimmat juoksevat tullakseen parempaan kuntoon. Mikä on parempi kunto? Voitaisiinko tämä jättää väliin ja myöntää, että useimmat juoksevat jaksaakseen paremmin. Samalla he huomaamattaan tulevat tyytyväisemmiksi itseensä ja sivutuotteena toisiin ihmisiin. Kitinään ei ole syytä, koska kokee voivansa paremmin.

   Alussa moni ajattelee voivansa paremmin kuin muut, koska jaksaa pidemmälle kuin muut. Ultrajuoksun viisauden salaisuus on juuri tässä: se on mahdollista melkein kaikille. Useimmat eivät vaan viitsi ja jatkavat kitinäänsä.

   Juoksuvuosien vieriessä vertailun tarve yleensä vähenee. Halu olla parempi kuin muut painuu taka-alalle. Tulee tilalle halu olla parempi kuin itse on. Tarpeeksi pitkälle vietynä tämä johtaa itse-transsendenssiin - itsensä ylittämiseen. Tästä seuraava askel on oman egon kadottaminen. Täydellinen kokemus elämän vapaudesta ja päämäärättömyydestä.

   Juoksen edelleen kokeakseni vapauden ja päämäärättömyyden yhä uudelleen ja uudelleen.

   Samasta syystä myös pyöräilen.

 

JOS EI PYSTY LIIKKUMAAN?

Elämässä on tilanteita, joissa liikkuminen ei onnistu. Toisille se on jatkuvaa. Tällöin voi alkaa etsiä zeniä muun kuin liikunnan kautta. Harjoittamalla zazenia (meditaatio istuen) päätyy täsmälleen samaan lopputulokseen kuin ultrassakin: omaan kokemukseen elämän vapaudesta ja päämäärättömyydestä. 

   Kaikki on aina tässä ja nyt.

 

KUULUMISIA

Pääsin parin viikon virustaudin jälkeen liikkeelle. Verikokeet varmistivat, että kyseessä ei ole bakteeri. Pitkiä kitumisia nämä nykyiset virustaudit.

   Tietyt asiat blogissa toistuvat, joka vuosi tehdään polttopuita ja laitetaan polttopuuntekokuvia esille. Syy: ne jotka tekee, ne tarkenee. Pätee myös liikuntaan.

   Tiedote: nyt on sääskiä. Ihan saatanasti. (aina etelän ihmiset kyselevät tätä)

 

 

VIIKKO 26.

Ma- Ti- Lepoa ja laboratoriokokeiden tulosten odottelua.

Ke- Läskipyörällä Kirsin kanssa varovasti 11,20 km - 1.06.

To- Gravelpyörällä 21,87 km - 1.01.

Pe- Gravelpyörällä Kirsin kanssa Missevaarantien lenkki 31,72 km - 2.10.

La- Juoksua illalla poluilla 9,02 km - 1.03. (tein päivän puita)

Su- Illalla gravelpyörällä kovaa 40,60 Km - 1.29. (olimme päivän kalassa)

Ma 30.6 juoksua poluilla 9,12 km - 1.06. (tein puita puolipäivää)

 

KESÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 54,53 km - Pyöräilyä 235,56

Kiinnostuneille tiedoksi: juoksua yhteensä  tänä vuonna 420 km ja pyöräilyä 1574 km, eli ei yhtään mitään minun normaaleissa määrissäni.

   Paljonko sitten on paljon? 10 000 km pyörällä vuodessa on jo jotain. 5000 km juoksua myös. Mutta jos juoksee 5000 km ja pyöräilee 5000 samana vuonna, niin se on paljon.

Parasta on harjoittelun oheen löytää yhteisiä liikuntahetkiä. Kuvassa Kirsi irvistelee Kaitavaaran mäen jälkeen, lenkin pituus oli reilu 31 km ja osa siitä hiekkatietä.