Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

KAUKAA ON TULTAVA

Kaukaa on tultava kokeakseen.

Quando sono solo e sogno all'orizzonte e mancan le parole.

Kun olen yksin ja unelmoin taivaanrannassa sanoja ei löydy.

Matkalla Nivalan, Iisalmen ja Keminmaan kautta Pohjoiseen tapasin ystäviäni ja osan kanssa oikein juostiinkin. Kaikki minulle tärkeitä ihmisiä jotka pitävät minut järjissään.

Juostessani perjantaina matkaväsymyksiä pois vesi- ja raesateessa shortseissa Neljän tuulen tietä Pätikkää kohti näin kahden kalamiehen rynnistävän autoonsa pakoon kurjaa keliä. Herroilla oli kahluusaappaat ja goretexit mutta niin vain oli unohtunut että vettä ei kannata pelätä. Kas kun se kalakin siellä ui.

Lauantaina laitoin repun selkään. Pitkä odotus päättyi ja tunturikilomerejä alkoi kertymään selän taakse.
Ropinsalmelta kun lähtee suoraan itään mönkijäuraa niin päätyy lopulta hirveiden soiden ja pajupusikoiden läpi Ropijärvenperän kautta Paihkasvaaralle. Tässäkohtaa edessä siintää Koarvevarrin laki 733 metrin korkeudessa ja sen takana näkyy Ropin huippu ujostellen.
Ennen nousua Koarvevarrille söin hilloja puropahasen kupeessa. Lapintiirat ottivat selvää olenko vaarallinen vaikka tämän kesän tummat poikaset lentävät jo komeasti. Ympärilläni hiljainen tuulen humina ja lakimaan kutsu.
Oivallus mitatusta juoksijasta iski. Näistä hetkistä syntyy lopullinen ymmärrys kuinka kaukaa on tultava tajutakseen. Mikä suuri rikkaus on pysähtyä kesken kaiken juoksun ja alkaa syömään marjoja vaikka kello käykin koko ajan. Ei ole numerolappua eikä pakkoa muutakaan. Minkä helvetin takia yleensä on kilpailtava ja mitattava kaikki ?
Tiedon että pystyy suorituksiin ja kokemuksiin joista useimmat vain unelmoivat voisi salata. Pitää tiukasti itsellään ja elää siinä päivästä toiseen. Toisaalta maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät uskalla tehdä valintoja vaikka haluaisivatkin. Siksi jaan tämän kaiken jotta ymmärtäisitte että teillä kaikilla on mahdollisuus. Vain ensimmäinen askel ja se on menoa.
Koarvevarrin ja Ropin välissä on surkeaa suota ja vaivaiskoivua. Nimettömät vesilampareet pakottavat valitsemaan länsipuolen reitin mutta itse nousu 944 metriin on helppo. Tunturin laki on kivinen mutta jopa osin juostava.
Huipulla odotti yllätyksenä Hämeenlinnalainen vaeltaja. On äärimmäisen harvinaista että kaksi ihmistä löytää yhtäaikaa perille Välitunturien korkeimmalle huipulle. Tarinatuokion ohessa join kahvit repusta ja lisäksi juustosämpylä metwustilla, alla tillituorejuustoa ja päällä kurkkua. Tyyli pitää säilyttää rymytessäkin.
Paluumatkaa tein syvän kiitollisuuden vallassa. Kuten Onni myöhemmin totesikin niin helppo juoksuni kuulemma näyttää taas helpolta ja siltä se myös tuntuu jopa tunturissakin. Toki etureidet vastustivat pyrkimyksiäni jossain vaiheessa mutta geeli ja kävelypätkät paluttivat nekin loppuun suorituskykyisiksi. Nousua lauantaille tuli 829 metriä joka jyvitettynä reiluun 31 kilometriin on jo kohtuullista.

Con te partirò.

Lähden sinun kanssasi.

Jossain viestissä ystäväni Onni iloitsi että olen saanut juoksun takaisin. Toisalta en ole sitä menettänytkään mutta nuorempi ystäväni ymmärtää mitä pitkät kilpailut ja Suomen halki juokseminen vaativat. Kun yrittää antaa itsestään riittävästi voi päästä perille ja sitten on aika nöyrtyä, olla sivussa ja toipua.
Juoksu on ollut osa minua kaikki nämä vuodet yhtä uskollisesti kuin minä olen juossut kuuliaisesti nämä vuodet. Juoksun kanssa on aina hyvä lähteä. Milloin kauas ja milloin lähelle.

Kaukaa on tultava kokeakseen Yliperän tunturien hiljainen rauha.


VIIKON 30. JUOKSUT

Ma-Lepo
Ti-12 km - 1.22. Onnin kanssa PEPIN reitillä.
Ke-12 km - 1.08. Onnin ja Keijon kanssa maastopyöräreitillä Pyssymäellä.
To-18 km - 1.52. Markon kanssa katseltiin rantoja Keminmaalla.
Pe-18 km - 1.58. Asvalttia ja pieni osa polkua,  Ropinsalmi-Pätikkä.
La-31,72 km - 5.28. Ropitunturille
Su-9 km kevyttä verryttelyä - 1.05.

yhteensä 100 km - 12 tuntia ja 53 minuuttia.

Hyvät viikot jatkuvat. Viikon tärkein lenkki oli sunnuntain kevyt verryttely. Paitsi että sain lauantain rymistelyn kuonat pois jaloistani ja hyvän tunnelman ensiviikon Norjan vaatimuksiin niin pitkästä aikaa sain myös vastauksen kysymykseen mihin suuntaan olen menossa; palautuminen paranee koko ajan.

HEINÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 398 km - 48 tuntia ja 48 minuuttia.











video




KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA, viimeinen kuva kertonee miksi juoksu Käsivarressa on joskus hidasta. 
Video on vähän liiankin lyhyt pyyhkäisy Ropi-tunturin laelta mutta jotain sekin kertoo.

PYSSYMÄKI EXTREME POLKUJUOKSU on mahdollisuus ylittää itsensä. Itse reitin kokeneena en kerro miksi se on Suomen hitain polkujuoksureitti vaikka nousua ei ole edes nimeksikään. Osallistu ja ota ITSE selvää !


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

JALKARUNKKU





Jos on estoja niin ei useinkaan saa mitä haluaa. Estoja on ihmiseen sisäänrakennettuna mutta on myös ympäröivän yhteiskunnan luomia keinotekoisia arvoja joiden perusteella ei muka voisi poiketa keskiverrosta. Me jalkarunkut vähät välitämme moisista. Vetelemme menemään kohti kliimaksia ja sitten uudestaan, kykyjemme ylärajoilla.

Suhdetta ultrajuoksuun elämäntapana voisi rinnastaa ihmissuhteeseen. Suhde vaatii huolenpitoa ja keskusteluja yhteisistä päämääristä kuten myös haluista. Tässäkin tapauksessa molempien, juoksijan ja juoksun. Jos suhde muuttuu velvollisuudeksi kukaan ei nauti eikä mitään kehitystä enää synny.
Päivittäisessä juoksemisessa motivaatio hiipuu helposti jos aina tuntuu että lenkille on pakko mennä. Toisaalta itsekin teen joskus pakonomaisia verryttelyjä ja varsin päämäärättömiä tasavauhtisia rauhallisia lenkkejä joiden kuluessa vasta määritän rasitustason lenkin pituuden kautta. Joku ymmärtämätön kutsuu näitä roskakilometreiksi mutta tosiasiassa ilman näitä ei juoksija yksinkertaisesti pysy harjoitettavassa kunnossa viikosta toiseen.

Viikolla muutin rytmitystä osittain testatakseni itseäni ja palutumistani ja osittain vain pelkän mielenkiinnon vuoksi. Viikko oli samaa tasoa määriltään kuin kaksi edellistä mutta huomattavasti rasittavampi. Juoksin kaksi kertaa hieman reippaammin, torstaina ja sunnuntaina. Kaksi kahden harjoituksen peräkkäistä päivää antoi tuntuvampaa harjoitusvaikutusta. Juoksin myös hymyssä suin maastossa varsin paljon.

"Polkujuoksu on kasvattamassa nopeasti suosiota ympäri maailman. Mutta miksi ihmiset juoksevat poluilla, mitä he saavat siitä? Miten he kokevat ympäristön juostessaan? Näihin kysymyksiin vastaaminen on olennaista, jotta ymmärtäisimme kuinka liikunta, viherympäristöt ja henkinen ja fyysinen hyvinvointi nivoutuvat toisiinsa. Aiempi tutkimus kertoo jo vakuuttavasti, että liikunta viherympäristöissä on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta myönteistä. Aiempi tutkimus on kuitenkin ollut pääasiassa kyselyihin, mittauksiin ja koeasetelmiin perustuvaa, ja sen avulla ei olla päästy kiinni päivittäisiin kokemuksiin liikunnasta viherympäristöissä. Siksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan polkujuoksua kehollisena, aistien välittämänä käytäntönä, jonka kautta muodostuu ja ylläpidetään affektiivisia vuorovaikutussuhteita kehon, itsen ja ympäristön välillä."

Ylläoleva lainaus on Suomen Akatemian rahoituspäätöksen kuvaus. Kyseessä on arvoltaan 270.103 € rahoitus tutkimukseen. Toivottavasti se toteutetan niin että kaikkia niitä haastatellaan jotka ovat kyenneet juoksemaan yli sata kilometriä jossakin kisassa ja todistettavasti juoksevat myös maastossa läpi vuoden edes osan harjoittelustaan. Lopuksi rahasumma jaetaan haastateltujen lukumäärällä ja rahat tilitetään haastatelluille. Tutkija velvoitetaan juoksemaan yksi polkujuoksukisa, matka voisi olla sata kilometriä ja vertikaalista nousua matkalla mielellään ainakin neljä kilometriä.

Juoksemisen motiivina on usein voittaminen. Minulle itseni voittaminen ei ole riittänyt enää vuosiin. Lähinnä se on selviö että kehittyäkseen niin henkisesti kuin fyysisesti on otettava itsestään irti vuosittain aina enemmän. Toisten voittamista voi aina suunnitella mutta vanhempana teuraana realismi kummasti lisääntyy kilometrien myötä. Miksi siis ? Miksi poluilla tai tiellä vuodesta toiseen ?

Tämän vuoden Hardrock-ultrassa juoksivat Killian Jornet ja Jason Schlarb yli 23 tuntia yhdessä. Killian kirjoittaa blogissaan että tämän jälkeen he päättivät tulla yhtäaikaa maaliin, ei ollut enää järkeä juosta kilpaa ja voittaa tai hävitä esimerkiksi viisi minuuttia.
Edelläkerrottu ei aukene vaikkapa perinteisestä yleisurheilunäkökulmasta jossa vain voitolla on merkitystä ja niinpä perkeleillä ratkotaan sentit ja minuutit keskenään samankaltaisilla suorituspaikoilla. Ja jos ei pelkillä perkeleillä niin sitten vaikkapa astmalääkkeellä. Tai jollain muulla yhtään välittämättä muusta kuin voitosta.

Juoksen ultria ja pitkiä matkoja juurikin siksi että voin aina katsoa itseäni silmiin peilistä ja todeta kuuluvani jalkarunkkuihin. Vain itse ultrasuorituksia tehneet tai niitä sivusta seuranneet voivat ymmärtää edes osittain suoritukset ja niiden sekä harjoittelun henkiset ja fyysiset vaatimukset.

Tällä viikolla nostelin kotipihassa pikku sammakkoja ruohonleikkurin tieltä syrjään. Viime viikolla potkin koiria pois tieltä. Ei tulisi mieleenkään kerätä Pokemon hahmoja kännykällä vaan mieluummin kerään aitoja tunteita metsästä ja tieltä. Märkiä lenkkikenkiä ja hien valumista silmiin.
Jalkarunkku nauttii elämästään ja arvostaa kaikkea rehellistä elämää.


VIIKON 29. JUOKSUT

Ma- Lepo.
Ti- Lepo.
Ke-Aamupäivä 21 km osin maastossa - 2:20.
      Ilta 8 km tiellä - 0:53.
To- Aamupäivä 20 km - 2:08.
      Ilta 8 km - 0:52.
Pe- 11 km - 1:11.
La- Illalla myöhään 6 km verryttelyä -0:39.
Su- 75 % maastojuoksua 17 km - 1.50.

Yhteensä 91 km - 9 tuntia ja 53 minuuttia







KUVAT SUURENEVAT NIITÄ KLIKATTAESSA.
 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

HETKI ILMAN YHTEYTTÄ

Lenkillä mustat pilvet tiivistyivät ukkoseksi. Katselin kun valkoiset kumpupilvet ensin ikäänkuin nousevat ylös ja kerääntyvät yhteen muuttuen sitten hetki hetkeltä tummemmiksi. Naureskelin juostessani että lapsena pilvien muodoissa näki usein hahmoja, milloin eläimiä tai mörköjä. Nyt näin vain nousevan ukonilman. Käännyin kotiin kun ensimmäinen salama välähti. Laskin jyrinän kuulumisen ja välähdyksen välin, kolme kilometriä ja lisäsin vauhtia. Juuri ennen kotiporttia joku avasi yläkerrassa hanat. Sain täydellisen suihkun viimeisillä sadoilla metreillä.  Juuri ajoissa !
Illalla totesin että modeemista oli dsl-merkkivalo sekä internetin merkkivalo molemmat pimeänä. Resetoin modeemin. Ei tulosta. Soitin vikapalveluun ja tein asiakaspalvelun kanssa puhelimessa linjatestin ja he totesivat että ei ole yhteyttä ja ottivat vikailmoituksen vastaan. Illalla sain vielä tekstiviestin että vika on siirretty asiantuntijan hoitoon.
Seuraavana päivänä Sonerasta soitettiin. He sanoivat samantien sopimukseni irti. On kuulemma laitevika heillä keskuksessa jota ei enää korjata. He eivät tarjoa korvaavaa mobiilia yhteyttä tilalle. Protestointini kuukauden irtisanomisajasta kaikuivat kuuroille korville. Sähköpostin saan säilyttää kuukausittaista 2,10 € korvausta vastaan, tämä laskutetaan Soneran kännykkälaskun yhteydessä. Loppukaneetiksi minulle vakuutettiin että saan kyllä kiinteän laajakaistan Elisan kautta. Verkko kun on heidän.
Soitin sitten Elisaan ja kerroin että yrittäjänä tarvitsen välttämättä kotiini laajakaistaliittymän ja kiinteän sellaisen. Meillä maalla kun kuuluu puhelinkin liittymästä tai puhelimesta riippumatta varsin huonosti. Elisa lupasi selvittää asiaa ja palata siihen parin tunnin päästä. Kello tuli kuusi illalla ja soittoa ei kuulunut.
Seuraavana päivänä Elisasta soitettiin ja ilmoitettiin että he eivät toimita kiinteää laajakaistaa. On kuulemma tilattu verkon purku. Meille laajakaista on tullut läpi metsien puhelinlinjaa pitkin sähkölinjan yhteydessä noin kahden kilometrin matkan. Tästä kahden kilometrin pisteestä on vielä kolme kilometriä parempaa ja paksumpaa linjaa läpi tiheämmän asutuksen jakamolle eli linja on kupariksi varsin pitkä toimittaakseen dsl-signaalia perille. Kaksimegainen yhteys on toiminut kuitenkin yli kymmenen vuotta moitteetta yhtä korjauskertaa lukuunottamatta ja silloinkin vikailmoituksen tehtyäni asentaja tuli seuraavana päivänä kiipeilemään linjan tolppiin ja asia hoitui nopeasti kuntoon.
Surkuhupaisaa tässä on Soneran kannalta että silloin yli kymmenen vuotta sitten Elisa ei tarjonnut liittymää vaikka omisti verkon mutta vuokralainen Sonera tarjosi. Nyt ei enää kumpikaan tarjoa kiinteää yhteyttä eikä Sonera edes mobiilia korvaajaksi koska on kuulemma maastoesteitä. Näin he pesevät kätensä ja jättävät yhteyden hankkimisen asiakasriskin varaan. Eivät siis lupaa mitään. Törkeintä koko episodissa oli yhtäkkisyys. Ei mitään ilmoitusta ennalta vaikka verkon purku oli taatusti tiedossa. Yrittäjänä olen riippuvainen netin palveluista saatikka että toinen sähköpostini on yrityskontakteillani ja yhteistyökumppaneilla ja heitä on paljon.
Radioamatöörinä ymmärrän varsin paljon langattomista yhteyksistä ja maastoesteistä ynnä muista keliongelmista. Koko Suomen mittakaavassa valtion tavoite on että suomalaiset on saatava toimivien yhteyksien pariin digitalisaation myötä. Kuparilinjat puretaan pois ja jäljelle jää syrjäkylillä usein heikko ja tökkivä mobiiliyhteys jolla virustorjuntaohjelman päivitys kestää kymmenen minuuttia ja liikkuvasta kuvasta on turha edes unta nähdä.
Kylmät väreet selässä lähdin Elisan yritysmyyntiin. Tein kaupat Saunalahden 4-g mobiilista ja viimeisintä huutoa olevasta Huawein reitittimestä johon tarvittaessa saa ulkoisen lisäantennin. Soneralta saamani tylyn kohtelun opettamana pakotin kirjaamaan tilaukseeni täyden palautusoikeuden jos yhteys ei toimi. Hinnan tingin mahdollisimman alas koska taksini puhelinliittymä on saunalahdelta mutta kalliiksi tämä tulee kuukausittain jokatapauksessa.
Yllätys olikin melkoinen kun Kirsin kanssa laitoimme sim-kortin reitittimeen ja loimme kotiimme suojatun langattoman Wifi- verkon - tämähän toimii ! Eräänä pelastuksena on naapurimme Puolustulaitos jonka teknisen tutkimuskeskuksen alueella on uusi 4-g linkki aivan lähellä meitä.
Tässä samassa yhteydessä päivitin myös matkailuautomme matkamodeemiksi uuden Huawei E5577s LTE-modeemin Wifi-aseman. Tämä ei vaadi tietokoneelle lainkaan erillistä ohjelmaa vaan yhteys on jaettavissa jopa kymmenelle wifillä suoraan suojatusti. Lisäksi kyseisessä purkissa on  kestävä akku eli se on riippumaton jatkuvasta ulkoisesta virrasta. Tärkein ominaisuus näissä on kuitenkin tiedonsiirtonopeus ja hyvä sisäinen antenni heikossa kentässä. Meillä kotonakin kyseinen laite vie 6-0 vanhaa erillisellä ulkoisella antennilla varustettua matkatikkuamme 3-g verkossa 4-g:stä puhumattakaan.
Soneran kanssa asiastani keskustelee seuraavaksi kuluttaja-asiamies ja jos se ei auta niin sitten seuraavaksi taksiliiton juristit. Jos itse taksiautoilijana rikkoisin tekemiäni sopimuksia edelläkuvatulla yhtäkkisellä tavalla olisin konkurssin lisäksi oikeudessa välittömästi sopimusehtojen räikeästä rikkomisesta.
Episodi herätti kuitenkin tärkeäpiäkin ajatuksia. Kuten olen sanonut minä en ole erityinen enkä vaadi erityiskohtelua - riittää kun pitää mitä lupaa. Minä olisin tarvittaessa päässyt kotoani pois verkon äärelle kannettavan kanssa hoitamaan asioita pari kertaa viikossa mutta kieltämättä se olisi ollut erittäin vaivalloista ja aikaaviepää. 
Mutta on toisenlaisiakin tilanteita ja toisenlaisia ihmisiä. Syrjäseuduilta viedään palvelut nettiin ja sitten viedään netti. Eläkeläiset ja muut huonossa asemassa olevat eivät ehkä saa yhteyksiään kuntoon yhtä nopeasti kuin minä ja joutuvat maksamaan niiden rakentelusta vielä paljon enemmän tai vaivautumaan kylille pitkien matkojen takaa. Kaupungissa tumputtava hipsteri on tiedonkulun kannalta täysin eriarvoisessa asemassa kuin minä täällä maalla.
Kokonaan toinen tarina on sitten kun taas jossain räjähtää ja ihmiset etsivät tietoa mykistyneestä netistä. Toivon totisesti että ei tulla siihen tilanteeseen jossa on pakko pukeutua sään mukaan ja lähdettävä oikeiden eväiden kanssa ulos kyselemään muilta ihmisiltä miksi kaikki ruudut ja digitaalit ovat pimeänä. Rohkeuden ja puhekyvyn lisäksi tuossa tilanteessa on myös omattava kuntoa laittaa tossua toisen eteen. Ei auta vaikka miten hiirellä klikkailisi vaan on mentävä ihan itse ja omin jaloin.
Kaikki kokemani näytti toisaalta sen että ilman nettiä pärjää työn ulkopuolella varsin hyvin. Maailmassa on lukemattomia kirjoja ja aina voi keskustella Kirsin kanssa livenä netin seuraamisen sijaan. Oikea elämä on näppäimistön ja ruudun ulkopuolella. Se maistuu ja haisee ja on yllätyksellisen elävä jatkuvista vesisateista huolimatta.


VIIKKO 28. JUOKSUT  

Ma- Lepo
Ti- 24 km - 2.40, osittain polkuja, mäkinen reitti.
Ke- 8 km - 0.50.
To- 15 km - 1.45.
Pe- 16 km - 1.50.
La- 8 km - 0.50, myöhään illalla työpäivän päälle.
Su- 20 km - 2.11, myöhään illalla työpäivän päälle.

yhteensä 91 km - 10 tuntia ja 7 minuuttia

Hyvä viikko jälleen. Rytmitys tosin välillä kärsi koska jouduin syömään kipeään vasempaan kyynärvarteeni tulehduskipulääkkeitä jotka sekoittivat vatsan ja väsyttivät muuten ylimääräistä.
Joku sanoo että "kevyttä hölkkää" niin ei se nyt aina tunnu oikein siltäkään. Mahdankohan olla ainoa hidas, lahjaton ja vanha joka ei pidä kyseisestä termistä jonka lienee lanseerannut joku arrogantti hunajanlutkuttaja superultraaja tai muuten loppumattomat voimavarat omaava superihminen.
Juokse ja tiedä.

KOIRAT...

Sunnuntain lenkillä mittani täyttyi. Metsätiellä kimppuni kävi viiden koiran laumasta neljä.
Ensimmäinen sai nostetun vasemman polveni kurkkuunsa ja kahdenkäden vasaralyönnin niskaansa. Se putosi alas hyppimästä ja pakeni kauemmaksi pakettiautolla seisovan emäntänsä suojiin. Seuraavan tulijan päästin lähelle ja se sai kuononsa sivuun juuri siihen kohtaan mistä alaleuka alkaa tanakan potkun. Koira teki kaksois-salkovin ilmassa ja alastultuaan pakeni paikalta. Seuraavat kaksi löivät tässä vaiheessa jarrut pohjaan ja poistuivat paikalta. Vastaan juosut kaveri ei ollutkaan kiva kaveri.
Viides koira oli pysytellyt emäntänsä lähellä. Yhdelläkään koiralla ei ollut kaulapantaa eikä emännällä yhtäkään talutushihnaa. Vain tyhjä marjaämpäri. Anteeksipyytelyn lomassa koirien emäntä kysyi että hyppivätkö ne päälle ? Näytin vasemman reiteni punaisia jälkiä ja se mitä muuta sanoin ei ole toistamisen arvoista.
Jos jollakulla lukijoista herää nyt eläinten oikeuksien puolesta tuntoja niin kehotan lukemaan mitä laki sanoo koiran kytkemisestä saati siitä saako koira aiheuttaa vaaraa ympäristölleen.
Koska kaikki juoksijat eivät osaa Krav Magaa kehotan varomaan. Etelässä ja vuorilla pipurisumutin olisi hyvä, sillä kun ruiskuttaisi hyökkäävää hurttaa nenälle niin voisi olla rauhallisempaa jatkaa eteenäin. Toisaalta mukanaan voisi kantaa kokoonmenevää jousipamppua rannelenkillä varustettuna yhteishyväksi tai ranteen ympärillä parinkymmenen sentin kettinkiä ikäänkuin koruksi kierrettynä. Tämä saisi avattuna rumaa jälkeä aikaan.
Todellisuudessa shortseissa ottavana osapuolena oleminen tympii vuodesta toiseen. Ei ne mitään tee-mantra  ei auta yhtään kun roikutaan jo hampailla kiinni lihassa. Toisaalta moniin tyhmiin koiriin kuten koiranomistajiinkin pätee eräs Tornionjokilaakson sanonta joka on käytössä edelleenkin :

" Hänen ei ole ko pistää takaisin ja nussia uuesti. "

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

KUULIAINEN JUOKSIJA

Sunnuntaina 10. heinäkuuta työpäivän jälkeen istuin kuistilla lenkkikengät edessäni lattialla ja venyttelin niskaani. Tunnelma oli varsin umpeenturvonneen oloinen kuten usein pitkän autossaistumisen jälkeen. Lähdin kuitenkin toiveikkaana liikkeelle koska en päivän mittaan ollut sortunut ylensyöntiin lounaalla enkä liioin liialliseen kahvinkittaamiseen.
Juoksu oli varsinaista kyntämistä ensimmäiset kolme kilometriä kunnes aloin hikoilla kunnolla. Siinä vaiheessa tavoitin polun pään yksitoikkoiseksi muodostuneen kotihiekkatien jälkeen. Jälkikäteen en muista lenkistä kuin irtonaisia kuvia - niin voimakas oli keskittyminen ja juoksussa eläminen.
Viime viikosta mukanani seurannut tunnelman raskaus on nyt taaksejuostua elämää. Kokeneena tiedän että kestävyysharjoittelussa tulee ajoittain aikoja jolloin heikot sortuvat elontieltä. Toisella tavalla ilmaistuna elimistö ei ota vastaan harjoitusta tai niin juoksija luulee. Tällöin punnitaan kärsivällisyys ja kyky keskittyä lenkillä käymiseen sekä siellä ajan viettämiseen oli tunnelma sitten kuinka raskas tahansa.
Kuuliaisuus ultrajuoksulle peilaantuu myös kuuliaisuutena elämää kohtaan. Yksinkertaisesti aina ei elonkaan taival suju kevyesti ja nykyinen aikamme päinvastoin ruokkii helpolla pääsemisen kulttuuria joka ultrajuoksijalle on täysin vieras käsite. 
Omaa juoksuaan kuten elämäänsä on arvostettava. Etenkin jos on lähtenyt hakemaan toisenlaisia sävyjä syvemmän tiedostamisen kautta. On oltava kuuliainen omille valinnoilleen jotka tukevat henkilökohtaisia pyrkimyksiä elää tai kehittyä haluamallaan tavalla tai haluamaansa suuntaan.
Tämäntyyppinen ajattelu ja pyrkimykset eivät sulje pois uuden etsintää mutta taustalla vaikuttavat arvot ovat koeteltuja ja pysyviä. Täytyy pystyä tyytymään johonkin jossain vaiheessa. Tämän suora seuraus on että lopulta on uskottava johonkin kuten olen lukemattomia kertoja eri tavoin kirjoituksissani todistanut.
Avoimesti kerron että itse saisin aikani nykyisin kulumaan täysin pelkästään luonnossa juosten, kirjallisuutta lukien ja kirjoittaen. Toisaalta työtäkin on tehtävänä monenlaista. Niille lukijoistani jotka ovat olleet mukana lyhyemmän ajan on aina välillä ikäänkuin esimerkkien valossa esitettävä perustelu ja kompetenssi korpifilosofialle. Kaavamaisesti ajattelen esimerkiksi niin että teen mieluummin polttopuita kuin palkkatyötä ansaitakseni rahaa maksaa lämmityskulut ja samalla annan yrityksessäni työntekijöilleni mahdollisuuden tehdä työtä enemmän.
Kaikki edelläkerrottu peilautuu harjoitteluuni siten että nykyisin tiedostan voimakkaasti miten palaudun lenkeistäni. Pystyn siis jotenkuten tyytymään johonkin harjoituksen tunteeseen ilman kilometrimäärän tuijottamista koska uskon tietäväni mitä milläkin tunteella pystyn pakon edessä juoksemaan. Ainut pakko on kilpailutilanteessa tai joskus harvoin harjoituksissa kun on pakko päästä kotiin senkin jälkeen kun tuli haukattua liian iso pala.
Kuuliainen juoksija on palannut. Juoksemiseni alkaa muistuttamaan harjoittelua. Harjoitellessa kuuliaisuus punnitaan toden teolla - niin hyvässä kuin pahassakin. Aivan kuten elämässäkin.







VIIKKO 27. JUOKSUT

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.06.
Ke- 10 km - 1.04. Pinkjärvellä (Eurajoki)
To- 10 km - 1.02.
Pe- 16 km - 1.45. Kotona osin poluilla.
La- 31 km - 3.22. Juoksurepulla; lenkistä 28 km asvalttia.
Su- 15 km - 1.42. Lenkistä 5 km vaativaa teknistä polkua.

yhteensä 92 km - 10 tuntia ja 1 minuutti

Viikolla luettua :

Aurinkomyrsky - Åsa Larsson

Psalmi 86

 

tiistai 5. heinäkuuta 2016

RISTITISSI

" Se on sitä kun sulautuu kaikkeen mutta samalla erkanee kaikesta. Tuntuu kuin hajoaisi, niin kuin tuuli joka laskeutuu laakson pohjukkaan ja hälventää sumun. Se on hyvin pelottavaa. Etenkin kun on pieni eikä tiedä että se on ohimenevää."  
-Åsa Larsson - Musta Polku


Imuroin taksin takapenkkiä kotipihassa. Penkin ja selkänojan välissä on ranskanperuna. Mutta ei makkaraa. Ei siis makkaraperunoita. Urani huippu. Kuusitoista vuotta yrittäjänä ja peruna pölypussiin. Jumaliste. Ja kumimattoja saa raaputtaa ruuvimeisselillä ennen pesua. Ultrajuoksija raaputtaa kumimattoa ruuvimeisselillä. Tämä ei ole todellista. Itseään ei tarvitse nipistää. On hyttysiä riittämiin tunteakseen että on tämä sittenkin totta.
Ihmiset eivät ymmärrä. Että jos halpuutetaan kaksi prosenttia niin tuottajan päässä se on jo kymmenen. Tästä seuraa että maaseudulla ollaan tiukoilla. Kotimaisuus ei useinkaan ostotilanteessa marketissa paina mitään. Tuijotetaan hintaa ei alkuperää. Ei siis enää makkaraa penkille. Pelkkää perunaa jos sitäkään. Mietityttää tulevaisuudessa onko ruokatuotantoa enää lainkaan kotimaassa. Tai ylipäätään mitään kotimaista yrittäjyyttä.
Yrittäjyys kun on harha. Jollain kylällä lyövät käsiä ihastuksesta yhteen että saatiin uusi yrittäjä, nyt meillä menee hyvin. Mutta ei se yrittäjä siellä kauan yksin pärjää. Se kun tarvitsee asiakkaita. Myös niitä jotka jättävät perunan penkille ja sanonko mitä matolle. Siitä perunasta ja ruuvimeisselistä on konsulttien positiivinen pöhinä kaukana. Se on arkea. Kädet paskassa ja aivot kevyen juoksuviikon alun kohinassa.

Juoksen kivistä polkua huipulle. Salomonin siniset Fellraiserit pitävät hyvin. Huipulta näkyy Sastamalan Pyhän Marian kirkko veden toisella puolella kaukana. Sykkeet säilyvät korkeana liian kauan. Tästä ei tule mitään tänään. Kirkon pääoven yläpuolella molemmin puolin on seinässä kaksi kivihyllyä. Niillä istutettiin huonomaineisia naisia miettimässä tekosiaan jumalanpalveluksen aikana joskus kauan sitten. Alas juostessani mietin miltä tuntuisi istua tuntikausia jääkylmällä kivellä ja katsella alla veisaavaa seurakuntaa ja alttaritaulua. Ja samalla kuunnella papin hirveitä uhkauksia pahan esimerkkinä olemisesta. Kaikkien silmien katsottavana.

Kevyt viikko tulee tarpeen tullen. Kukaan ei jaksa aina mutta silti pitäisi jaksaa. Tuntuu kuin yhteiskuntakin olisi loputon lypsykone. Perustelut yhteisen hyvän rakentamisesta ontuvat jos ponnisteluistaan ei hyödy itse mitään.
Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän kaipaan ulkopuolisena olemisen tunnetta. Tunnetta jolloin lakkaa olemasta näkyvä. Jossain jäkäläpolun mutkassa sen voi aistia. Että kun ottaa askeleen niin katoaa hetkeksi. Jos oikein onnistaa niin tunne säilyy seuraavaankin askeleeseen.
Sinne lenkeille ne jäävät. Imuroidut perunat ja muu paska. Kaikki karisee ja haihtuu pois. Hiestä märkä paita suodattaa loput uupumukseen. Saunan jälkeen istun matkailuauton edessä hiljaisessa illassa. Lehtokurppa lentää ympyrää metsänrajaa mukaillen. 
Hymyilen hiljaa. Ristitissiä kun ei voi konelypsää.


VIIKKO 26.

Ma- 11 km - 1.11. Vatsavaivaa
Ti- 7 km - 0:47. Pitkän työpäivän päälle horjuntaa.
Ke- Lepo - Migreeni.
To- 10 km - 1.11. Ei mitään vikaa missään.
Pe- 8 km - 0:49. Ellivuori Pirun Lenkkkki; mäkiä.
La- Ap. polkupyörällä pari tuntia Kirsin kannssa.
       Ip. 8 km - 1.05. Maastojuoksua Ellivuoressa.
Su- Ap. kävelyä maastossa Kirsin kanssa tunti.
       Myöhään illalla 8 km - 0:51. Kotona tiellä.

Yhteensä juoksua 52 km - 5 tuntia ja 54 minuuttia, kevyt viikko tarpeen tullen.

KESÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 350 km - 39 tuntia ja 18 minuuttia. Hyvä kuukausi.

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA








( Ristitissi on nimitys lehmälle jota ei voi konelypsää utareiden sijainnin vuoksi.)