Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

TRANSSENDENSSI

Ihmisiä kiinnostaa omien havaintokokemustensa ulkopuolelle jäävät ilmiöt, joista ei voi saada järkitietoa. Puhutaan käsityskyvyn ylittävistä mysteereistä.
Ihmisen henkinen kasvu mitataan usein siinä pyrkiikö yksilö väkisin selittämään kokemansa ilmiön. Etenkin muiden kokemien ilmiöiden selittämisessä ollaan erityishyviä vaikka niistä mitään ei todella ymmärrettäisikään.
Kyseessä on inhimillinen tarve; selittää itselleen järkitiedolla jokin mieltävaivaava mysteerinen asia. Mielestäni yksilö on kehityskykyinen jos hän edes yrittää ymmärtää. Tästä seuraa että ympärillään olevista ilmiöistä kiinnostunut ja innostunut ihminen elää elämäänsä rikkaasti ja saa siihen uusia aineksia.

Ultrajuoksuseurassani Endurancessa käydään välillä keskusteluja siitä mihin suuntaan seuraa tulisi kehittää. On esitetty että seura olisi profiloitunut huipputason ultraajien seuraksi. Viimeaikoina on kuulunut myös rakentavaa kritiikkiä, että seuran tulisi enemmän huomioida  ns. "ei kilpailullisella asenteella olevia" jäseniään.
Mielestäni Endurance tarjoaa kuitenkin samanlaiset mahdollisuudet niin huipuille kuin tavallisille harrastelijoillekin tutustua toisiinsa ja lajiin yhteisen, omannäköisen tekemisen muodossa. Seura on juuri sellainen kuin sen jäsenetkin.
Kokonaan toinen asia on että seura järjestää Suomen mittakaavassa kaksi hyvätasoista ultrakilpailua; hallissa 24-tuntia ja 100 km juoksun kesällä maantiellä. Vain nämä kisat mahdollistavat kansainvälisten kontaktien luomisen ja harrastajapohjan kasvattamisen. Huippujen esimerkin perässä tulee lisää harrastajia kokemaan ultrajuoksua.
Ainoa ongelma onkin talkooväen puutteessa. Vuodesta toiseen löytyy kyllä innokkaita juoksijoita mutta huolto- ja muu taustaväki on kortilla. Usein unohdetaan että tällaisiin projekteihin tarvitaan valtava määrä palkatonta työtä ja oman ajan uhrauksia. Taloudellisesti näistä kilpailuista ei mitään jää joten motivaation täytyy tulla näidenkin järjestämiseen muualta.

Ihmisillä on varsin paljon harhakuvia ultrajuoksun kiinnostavuudesta. Jos kyseessä ei ole kansainvälinen kilpailu jossa ihmiset pannaan paremmuusjärjestykseen ajan tai matkan perusteella on tukijoita erilaisille juoksuhankkeille varsin vaikeaa saada. 
Medialle tai muille tukijoille ei riitä että kaikilla on kivaa, laulu raikaa ja juostaan kauan. Maailmassa kun melkein kaikki on jo tehty - ympäri maailman yksin juostukin ainakin kolmasti, muun muassa.
Ultrajuoksua tukevien tahojen täytyy olla siis poikkeuksellisia arvoiltaan. Tämä näkyy myös omien yhteistyökumppanieni ajattelumaailmassa. Tärkeämpää heille on tukea yritystä juosta 1000 mailia hyvän syyn takia. Pelkällä puhtaalla bisnesajattelulla ei juoksua elämälle kenellekään selitetä.

Ultrajuoksijana en voi kyllin kiittää läheisiäni, ystäviäni ja tukijoitani eri osa-alueilla jotka antavat minulle mahdollisuuden yrittää usein mahdottomiakin haaveita todeksi. Saavutetut kilometrit profiloituvat väsyneeseen naamaani mutta usein unohdetaan lukuisat muutkin ihmiset taustallani. 
Yksi näistä todellisista arjen sankareista on autonkuljettajani Jyrki, joka omalla ammattitaidollaan ja sitoutumisellaan mahdollistaa minulle pitkätkin poissalolot työni äärestä. Pelkällä rahalla kun ei voi ostaa todellista sitoutumista vaan yrityksen arvojen tulee olla kunnossa ja henkilökunnan hyvinvointiin on panostettava.
Voinkin vain toivoa että ponnistelujeni esimerkki kantaa ajassa kiitoksena kaikille näille ihmisille yhteisesti.

Viimeaikoina olen ollut yllättävänkin mediahuomion kohteena. Kotonani on vieraillut toimittajia ja heitä kuten teitäkin kiinnostaa tuleva juoksuni. Lyhyissä tapaamisissa on erittäin vaikeata selittää uskoa ja uskoa tulevaisuuteen sekä omiin mahdollisuuksiin riittävän syvällisesti. Siis itse-transendenssia ultrajuoksussa minun kohdallani.
Filosofian mukaan transsendentiaalinen idealismi tarkoittaa että voimme vain itse tietää minkälainen on oma kokemuksemme jostakin asiasta. Tietämyksen ulkopuolelle jää millainen tuo asia todellisuudessa on. Tässäkin voin vain toivoa että ponnistelujeni esimerkki kantaa ajassa ja kannustaa kaikkia löytämään oman tiensä.

Itse-transsendenssi, kyky hallita mieltään voimien ehtymisen kynnyksellä on tulos harjoittelusta. Vuosikausien nöyrän työn ja itsensä kohtaamisen tuloksena voi kasvaa henkisesti. Prosessi on loputon, mitä pidemmälle pääset sitä mahdottomampia asioita kykenet tekemään ja kokemaan. Taustalla on myös paljon turhasta luopumista ja tavallinen arki elämän keskiössä.
Pelkästään kirjoja lukemalla ja ultraurheiluseuraan kuulumalla ei synny kompetenssia kilometrien kohtaamiseen ja kasvuun ihmisenä. Oivallus siitä että ainoa oikea tie on aina edessäsi ei vielä riitä. Tarvitaan ymmärrys jo valmiista maailmasta ja omasta paikasta siellä. Tarvitaan henkinen eheys ja nöyryys sen saavuttamiseen. Tarvitaan rakkautta elämään.

VIIKON 17. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- 14 km - 1.30.
Ke- 15 km - 1.31.
To- 33 km - 3.30, pääosin asvalttia.
Pe- Lepo
La- Lepo
Su- Ap. kävelyä 7 km Torronsuon kansallispuistossa 
       Ip. Juoksua asvaltilla 10 km - 1.00.

yhteensä 72 km - 7 tuntia ja 31 minuuttia juoksua, muuta ei lasketa.

Kevyt viikko jossa kone vedettiin kahden lepoviikon jälkeen välillä käyntiin. Kaikki on kunnossa.

Kun päättyvät pitkospuut, kuka rinnalles jää ?

Tämä on Häntälästä, Suomesta !

Harkitsemme Kirsin kanssa onko taukotilamme sittenkään riittävä.





sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

LEPOVIIKON LEVOTTOMUUKSIA

Knut Hamsun katkaisi kanalta kaulan kun se rohkeni tulla kirjailijan näkökenttään kesken luomistyön.
Tuosta kun nyt ikkunan läpi katson niin jos haulikolla täräyttäisin menisi tikka, orava, mustarastas ja joukko sekalaisia pikkulintuja. Minä olen kuitenkin luonnon ystävä joten en täräytä. Mutta hieman silti ottaa hermoihin tämä lepääminen.
Ystäväni Järvelä kommentoi blogiani viikolla 14. että savuaa jo. Minä onneton väitin että savu ei nouse korvista - vielä. Järvelä on kova jätkä, kahdestakin syystä. Ensinnäkin hän on toimittaja, joten hän osaa lukea rivien välistä. Toisekseen noinkin pitkänä miehenä hän on varmasti hakannut päätään mataliin ovenkarmeihin ja joutunut kumartelemaan ihan turhaa. Ultrajuostessaan hän ei sitten ketään kumartelekaan. Eli pitkä mies näkee kauas muiden yli ja pirullisen selvästi.
Vaikka pohdinkin juostessani maailmaa eri kantilta niin näin lepoviikollakin joku asia joskus ratkeaa kuin itsestään. Hain kävellen postilaatikosta aamulehden jonka kannessa poseerasi keihäänheittäjä Tero Järvenpää ilman paitaa. Mustavalkokuvassa miehellä oli tukka poninhännällä ja kädet levällään. Lihasta piisasi ja rintakehä tuli tyrkylle. On varma että ainakin naislukijat ihastuivat etusivun kuvaan. Joku saattoi leikata kuvan salaa talteenkin. Eli keihäänheittoa miehet harrastavat selvästi siksi että saavat naista. Lihaksikas mies keppi kädessä on takuuvarmaa tavaraa. 
Toista se on meillä laihoilla juoksijoilla. Pelkkää kuivaa nahkaa jonka lokit vie. Toisaalta on toinenkin totuus. Miesultrajuoksijoiden naiset ovat usein tyytyväinen hymy kasvoillaan. Tämähän on kestävyyslaji... Joten heitelkää keihästä ihan rauhassa.
Kirsin kanssa freesattiin kasviksia ja kuullotettiin riisiä. Lisättiin sitten vettä pikkuhiljaa ja saatiin kunnon kasvisrisotto. Kirsi laittoi siihen souvlaki- maustetta. Kun syötiin katselin ikkunasta ulos ja vedin riisin väärään kurkkuun. Meinasin tukehtua ja Kirsi epäili että souvlakia on liikaa. Ei ollut.
Osui vaan syödessä katse keittiön ikkunasta yläpihan katoksessa odottavaan matkailuautoon. Joku on teipannut siihen tekstin että : PASI KOSKINEN JUOKSEE 1609 KILOMETRIÄ. Nythän se on sitten oikeasti juostava. Painettuun sanaan on luotettava.
Painetusta Sanasta päästäänkin sitten pääsiäiseen ja sen sanomaan. Johonkin on uskottava tässä repaleisessa maailmassa. Uskominen on oikeastaan helppoa. Ei tarvitse yrittää selittää - varsinkaan pois - mitään. Riittää kun avaa mielensä ja uskoo.
Uskominen ei ole nyt mediaseksikästä. Koska minä en ole käynyt Roihuvuoren ammattikoulun vaatturilinjaa enkä istuta chiliä helsinkiläisen paloaseman katolle hemaisevan naisen kanssa tv:ssä en siis ole mediapersoona. Voin olla oma itseni ja kirjoittaa aidoista ajatuksistani. Ei tarvitse kiillottaa pintaa somea varten.
Julkisuudesta on hyötyäkin mikäli aikoo saada ajatuksiaan esille. Tämän kirjoituksen lopussa on esimerkki. Linkin takaa löytyy ulkopuolista näkemystä minusta ja ajatuksistani. Ei siis pelkästään minusta vaan ajatuksistani. Koska minulle ei makseta juoksemisesta, kirjoittamisesta tai ajattelusta ovat tarkoitusperäni kaikkialla puhtaat.
Väitetään että Jeesus lopetti twitter-tilinsä koska ei saanut kuin 12 seuraajaa. Sittemmin asia on korjaantunut eli pitkäjänteisellä toiminnalla päästäneen pidemmälle. Kaksi kertaa päivässä kovaa ja mielellään personal trainerin ohjaamana- tyylisiä paskajuttuja harjoittelusta saa lukea liian usein. Mihinkähän kaikilla on kiire ? Eikö ole malttia harjoittaa itseään hieman pitjänteisemmin. Voisi vaikka kantaa elämässäkin pidempään.
Hemingwayn kirjoituskone oli korkeassa telineessä. Väitetään että hän kirjoitti seisten. Minä tyydyn istumiseen. Minusta on miehekkäämpää juosta kuin kirjoittaa seisten. Juosten kirjoittamista tosin olen harrastanut jo vuosia. Teksti jäsentyy ja tallentuu päähäni. Sitten on muka helppo kirjoittaa se teille.
Todellisuudessa helppoa kirjoittamista ei ole olemassakaan eikä teksti ole koskaan ajatellun näköinen lopulta. 
Toistan tässä yhteydessä vielä ties kuinka monennen kerran että todellakin aion päivittää blogia joka päivä Tuhannen Mailini ohessa. Laajakaistan ja omien voimieni sallimissa rajoissa. On siis kärkikriteeri siirtää ajatusta kokemastaan heti tuoreena. Ja taatusti päivän päätteeksi mukavasti matkailuautossa istuen - ei seisten !
Kevät etenee ja lämpö lisääntyy. Maaseudulle tulevat myös mökkiläiset. Pari päivää väsytetään itseä haravanvarressa. Lämmitetään kiivaasti saunaa ja kosteaa mökkiä. Huudetaan pienessä kaljassa illat tai sitten nuoriso ajaa mopolla itsensä tainnoksiin. Huomaamatta jäävät linnut ja iltaisin tyyni järvi. Rauha joka on tarjolla jää kokematta. Ja sitten taas kaupunkiin. Maalla oli mukavaa ?
Tuhannen Mailin lähtöön on aikaa kolme viikkoa. En rasita teitä enempää sekavilla ajatuskuvioillani. Tämä on minulle tuttua. Ajatukseni ovat sekaisin kunnes viikko ennen lähtöä ne yhtäkkiä ovatkin millintarkassa järjestyksessä ja tekemisen rauha on ansaittu. 
"On syytä ottaa kee ja ree vitamiinia." Näin olisi edesmennyt isoäitini sanonut. Tai ainakin kamfertin tippoja. Sykoosin välttämiseksi.

Näkemys  Tuota pdf:ää voit isontaa sen vasemman yläreunan suurennuslasilla.

Palauttavat jalkineet ?


VIIKON 16. HARJOITTELUNI

Ma-Lepo
Ti-Lepo
Ke-8 km - 46 min.
To-10.5 km - 1.05.
Pe-Lepo
La-15 km - 1.31.
Su-  10.5 - 1.05. Kevään ensi lenkki shortseissa.
yhteensä 44 km - 4 tuntia 27 minuuttia.

Jos joku on eksynyt sivuilleni äskettäin uutena lukijana niin kerrottakoon että blogin oikeasta yläkulmasta löytyy linkki - TUHAT MAILIA ELÄMÄLLE  -  Se selittänee miksi ultrajuoksijaksi itseään tituleeraava korpifilosofi ei juuri nyt juokse tätä enempää...
Oikeasti tämä on terveenä kyllä alaraja vaikka elvistelin että voisi nollaviikonkin pitää.

Tää on tätäkin.



sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

KELLO KÄY - KUKA USKALTAA LEVÄTÄ ?

Haravointi on yksinkertaista puuhaa. Paitsi että tulee siistiä jälkeä saa myös ajatuksensa koottua yksitoikkoisen raaputtamisen ohessa.
Tuo voisi kuvata myös ultrajuoksua. Yksinkertaista raaputtamista. Oikeastaan se kuvaa koko elämää. Raaputtamista sekin. Pinnan alle pääsee kurkistamaan. Syvemmälle näkevät vain harvat. Vielä harvemmat kokevat. Ymmärtää ei voi tuskin kukaan.
Ultrajuoksua on tylytetty hitaaksi ja helpoksi juoksuksi. Ultrajuoksijat on tylytetty hitaiksi - eivät pärjää normaalimatkoilla. Tylytys on jatkunut arvostuksen hakuun ylipitkien suoritusten kautta. Mediatempauksistakin on puhuttu.
Kevät tulee ja kukat kohta kukkivat. Annetaan kaikkien kukkien kukkia - valitsemallaan tavalla.
Kun lähden 12.5. Nuorgamista kohtaamaan 1609 kilometriä kukaan ei ammu lähtölaukausta. En ole maksanut osallistumismaksua eikä kukaan käske viivalle lähtöä varten. Ei ole numeroa rinnassa eikä kuuluta kuuluttaja. Poissa on chippi jalasta. Media loistanee poissaolollaan. Alkujumppaakaan tuskin kukaan vetää musiikin soidessa.
No, mitä sitten on ? On vain matkalla vanheneva juoksija ja kiitollisuus. Kiitollisuus siitä että saa yrittää - terveenä.
Matkan varren blogipäivityksistä teille aukeaa sitten mistä on kyse. Miksi juoksen yhä pidempiä matkoja yhä hitaammin ? Mitä kaiken takana loppujen lopuksi on ?
Ennen tuota teidän on vain odotettava. Aivan kuten minunkin. Mutta kello käy koko ajan.

Harjoittelin Unkarin 6-päivän juoksua varten syyskuusta 2012 - maaliskuun 2013 loppuun yhteensä 2555 km. Tuhannen Mailin juoksuun olen nyt samassa 7 kuukauden ajassa harjoitellut 2826 km. Lepopäivien lukumäärä molemmilla kausilla on lähes sama.
Tämäntyyppisiin monipäivä- ja etappijuoksuhin harjoitellaan varsin kirjavalla tavalla mutta varsin kauan. Tällä tarkoitan vuosikausien juoksurutiinin kasvattamista mutta etenkin myös henkisen kasvun myötä ajankulun uudenlaisen perspektiivin ymmärtämistä. Ihminen joka on sopusoinnussa itsensä kanssa on myös ympäröivän kanssa sopusoinnussa ja kykenee liikkumaan ajassa samalla katsellen kun kaikki kukat kukkivat - valitsemillaan tavoilla.
Kyse on jalkojen iskunkestävyyden harjoittamisesta sekä kehon kokonaisvaltaisen energiahuollon toimivuudesta. Ja sitten on oltava kykyä intohimoon. Ehkä tarvitaan myös hyvä syy? Omani lupaan kertoa sitten kun aika tulee.
Harjoittelussani siis ei ole mitään salaisuuksia. Näin kuukausi ennen lähtöä kyse on lähinnä siitä kuka uskaltaa levätä. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, niin näistä kuuluisista viimeisistä viimeistelyistä on suomalaisilla urheilijoilla varsin paljon kokemusta. Aivan liikaa siis.
Omalla kohdallani lepääminen on nyt helppoa koska olen ilmoittanut jo syksyllä olevani levon tarpeessa. Tämä ei tarkoita että olisin ottanut harjoittelussani riskejä vaan pikemminkin vain helpotuksen tunnetta.
Lepojaksooni kuuluu toki huoltavia ja irrottavia harjoituksia mutta työ on siis nyt tehty. Mieli on tyyni kuten ennen Unkaria. Unkarin lähdössä hätkähdin kuinka hiljaiseksi mielen saa kun sen oikein oivaltaa. Samankaltainen mutta paljon voimakkaampi tunne on nytkin ja se edelleen voimistuu.
Olen valmistautunut vuosien varrella erilaisiin koitoksiin ja elimistöni on oppinut tietämään mitä on tulossa. Siksipä elimistössä on koettavissa erinäisiä tuntemuksia. Hyytävästä kauhusta aina pieniin kolotuksiin. Päätäni siis ei tässä lueta osaksi elimistöäni vaikka se varsin kiinteässä yhteydessä tuossa keikkuukin.
Sunnuntain lenkillä tiellä oli yliajettu sammakko selällään. Sääli sitä mutta se muistuttaa asenteestani. On turha kurnuttaa liikaa ennenkuin hommat on hoidettu.

Viikolla haravoin, vaihdoin kolmeen autoon kesärenkaat. Pesin lattiaa ja hakkasin mattoja. Uskalsin käydä töissäkin vaikka tiedän että työnteko tappaa päivittäin jopa tuhat ihmistä. Tavallista hyvää arkea siis.
Ensiviikolla vähäeleisyys korostuu. Pyrin rauhoittamaan viimeiset viikot ennen lähtöä. Uskallan nyt levätä koska tiedän että alkaen 12.5. minun on annettava kaikkeni ja hieman vielä lisääkin. 
Todennäköisesti viikolla 18. juoksen pikkunätin määräviikon jotta levon jälkeen saan koneen käymään. Viikon 19. lopulla hilaudumme pohjoiseen ja sitten on aika lähteä.

Kello käy - Kuka uskaltaa levätä ? Onkohan kaikki mitä elämäämme kuvittelemme kuuluvan tarpeellista ? Lepopäivä tulisi pyhittää.
Tuntuukin että turhaa kiirettä tehdään tekemällä. Mielestäni ihmiset eivät oikein kestä hiljaisuutta ja vähäeleistä päivärytmiä.
Siksipä monikaan ei tunne tarvetta raaputtaa pintaa syvemmältä. Harmi. Kehotan uskaltamaan. On vain uskottava.

Blogin oikeasta yläkulmasta tämän tekstin alta löydät infoa reitistä ja muusta.

Kevät. Kotiranta aukeaa.


VIIKKO 15. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- Lepo
Ke- 12 km - 1.16. Hiekkaa ja polkua.
To- 10 km - 1.09. Tiellä ravistelua.
Pe- 8 km - 51 min. Vatsavaivaa. Mielikuvaharjoittelua vaikeuksiin.
La- 20 km - 2.05. Vauhdinvaihteluharjoitus. Lenkistä kävelyä 2 km.
                               Parhaat kilometrit 4.35 - 5.05. Parhaat vauhdit hieman alle 4.00 min /km.
Su- 10 km - 1.05. Koleassa sateessa mielikuvaharjoittelua hitaasti. Peipot laulavat toivoa.
Yhteensä 60 km - 6 tuntia ja 26 minuuttia.

LOPUKSI HUUMORIA ?

Lenkkini varrella Pinsiössä oli kyltti :

VAROVASTI LEIKKIVIÄ LAPSIA !

Miten vanhemmat ovat onnistuneet ? Yleensähän lapset rikkovat leikeissä lelunsa ja muitakin vahinkoja sattuu. 
Tarvittaessa voin antaa yhteystiedot lapsiperheellisille blogini lukijoille niin voitte kysyä itse miten he ovat saaneet lapsensa leikkimään varovasti...

Ensin sanomaa...


Ja sitten ajankuva kauniiden poikien versiona...

 

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

YRITYS YMMÄRTÄÄ JA POIMINTOJA VUOSIEN VARRELTA

 YRITYS YMMÄRTÄÄ

Ehdoton edellytys kirjoittamiselle on lukeminen. Pitää lukea kaikenlaista mitä silmien eteen sattuu tulemaan. Ihan kaikenlaista.
Eräällä hyvin suomalaisella sivustolla oli keskusteluketju jossa sekä ultrajuoksu että ultrajuoksijat tylytettiin varsin perusteellisesti.
Ensin tyrmistyin mutta hetken mielipiteitä pohdittuani minut valtasi syvä tyytyväisyys omia valintoja kohtaan niin elämässä kuin ultrajuoksussakin.
Kaikille mielipiteille on tila ja tilaus. En lähde tässä teille tylytystä sen enempää referoimaan enkä kommentoimaan vaan yritän ymmärtää.

Miten voisin kertoa teille kuinka ihmeellinen asia itse elämä on ? Millä saisin teidät ymmärtämään miltä todella tuntuu kun ollaan sillä rajalla että yhtäkkiä onkin epävarmaa jatkuuko elämä yleensä enää ollenkaan ?
Miten voisin kuvata teille miltä tuntuu kun kaikki on elämässä kesken ja solumyrkky valuu suoneen, kunto huononee ja tulevaisuus lakkaa olemasta ? Kun kaikki 28 elettyä vuotta kulkee silmien edessä ja itku tulee. Esiin saa puserrettua vain tuskaisen kysymyksen että tähänkö tämä nyt loppuu.
En millään. Mutta en silti lakkaa yrittämästä. Yritän näyttää esimerkkiä. Että kannattaa uskoa - tulevaisuuteenkin.

Elän ultrajuoksua, en harrasta sitä. Arvomaailmani keskiössä on tavallinen hyvä arki ja etenkin yritys arjen vapauteen. Ultrajuoksu on vain osa elämääni.
Mutta ! Kuinka valtavan tilaisuuden se antaa karsia turha pois ja tarkastella oleellisinta läheltä.
Loppuun väsyneenä. Kaiken antaneena. Tarpeet tarkentuvat. Mitä oikeasti tarvitsee ollakseen onnellinen ? Loppujen lopuksi juoksustakin tulee tarpeetonta.
Sensijaan juoksu itsessään ei onnea tuo vaan sen avulla voi nähdä maailman toisin. Jos on kärsivällisyyttä.
Kärsivällisyys palkitaan kyvyllä saada mieli hiljaiseksi. Ei tarvitse tylyttää. Ei itseään eikä muita. Voi vain katsella valintoja ympärillään. Ja yrittää ymmärtää. Hiljaisena. Onnellisena. Etenkin että edes itse ymmärsi. Ja yritti.

POIMINTOJA VUOSIEN VARRELTA

Tuhat Mailia Elämälle- juoksun aikana minä täytän 50 vuotta jos hyvin käy. Tämä blogi sensijaan täyttää 15.6.2014 kolme vuotta. Aineistoa on kertynyt jo paljon ja koska olen itse tienpäällä blogin syntymäpäivänä olenkin koonnut teille pienen paketin menneeltä kolmelta vuodelta. Ymmärtämisen yrityksiä nämäkin ja teidän paljon lukemia ja kommentoimia.
Kiitos. Me jatkamme edelleen. Vuorovaikutusta. Kommentoikaa, nyt se on helpompaa myös tässä blogissa vaikka oman nimen käyttö lisääkin kompetenssia.

2011

Ensimmäinen teksti.
Viikon 31. juoksut / Menestyksen maku ? 48-tunnin juoksu kiinnostaa jatkuvasti ja minulla oli kunnia ja mahdollisuus osallistua toistaiseksi ainoaan Suomessa pidettyyn.
Jättiläisten sylissä osat 1 ja kaksi kertovat harjoittelustani Käsivarressa ja Norjassa. Ne kertovat myös rakkaudesta hiljaiseen tunturiin jossa hiljainen mieli syntyy.

2012

Hiljainen kylätie  pitää sisällään videon Ajattomuuden Askeleet. Tekijänoikeudellisista syistä johtuen esillä on vain puhetta sisältävä versio, joka on hieman tynkä ilman ensimmäisen täydellisen version huolella valittuja biisejä mutta kärsivällisille tämäkin avaa ajatuksiani.
Positiivisia askelia pohjoisessa jatkaa Lapin lumoa ja ultrajuoksua tuntureilla.
Sadonlorjuun aika kertoo onnistumisesta 24-tunnin juoksussa vaikeuksien jälkeen.
Perheenjäsen vastaa kysymykseen Opus K-järjestöstä ja rataultrasta ystävyydelle.
Poco a poco Jää hyvästi äiti.

2013

Ahmintaa
Niin ja näin...  Monenlaista; pinnalta ja syvältä.
Odotus tiivistyy Arjen vapaus ennen 6-päivän kilpailua.
Mitä jäljelle jää Kuuden päivän juoksun jälkeen jäljelle ei paljon jäänyt mutta se mitä jäi se kestää - edelleen.
Jatkuvuus Elämä jatkuu. Tässä myös Caravan-tietopaketti Via Balticalle aikoville.
Tuuletusta Notta perskeles ! 
Pyhiinvaellus jatkaa juoksua tuntureilla ja kertoo myös miksi.
Liikkuva tunturi  On ehkä onnistunein tekstini kautta aikojen niille jotka todella haluavat juosta mukanani ja tietää mikä on tärkeintä.
Kuka olen ? Mukana video harjoittelustani Käsivarressa.
Laiskan miehen viikko Lin Jutang. Ja minä !

2014
Standardiapina Koittakaapa nyt käsittää jo vihdoin.

VIIKON 14. HARJOITTELU

Ma-Lepo.
Ti-20 km-hiekkateitä 2.19. Lenkistä kävelyä 2 km.
Ke-ilta 10 km- 1.05.
To-aamu 12 km - 1.16. Ilta- Lepo.
Pe-aamupäivällä 20 km - 2.04 asvalttia.
La-ilta 11 km - 1.10.
Su-28 km - 2.55 hiekkatietä ja asvalttia.
Yhteensä 101 km - 10 tuntia ja 49 minuuttia

Pikkunätti viikko. Olen alkanut kuuntelemaan itseäni. On aika keventää jo hieman.

MAALISKUUN SUMMAUS

Juoksua 515 km - 56 tuntia - 5 lepopäivää.

Erittäin hyvä kuukausi; hieman (n. 100 km) jäi vielä varaa mutta en usko enempään.

Keväässä ei väriä ole paljon. Mitä nyt naamassa ja tossuissa...

KLIKKAAMALLA KUVIA NE AUKEAVAT ISOMPINA KATSOTTAVIKSI.