KUKA PUHUU ?

Kaikki muu, paitsi ihmissuhteet ja ultrajuoksu, on rekvisiittaa elämässäni.

Ultrajuoksu on minulle elämäntapa. Se EI siis enää ole harrastus enkä siis ole ammattiurheilijakaan. Sensijaan kilpailen ultrajuoksussa säännöllisesti koska tason mittaaminen auttaa ymmärtämään mikä juoksussani on oikeasti tärkeintä. Eikä se todellakaan ole se kilpaileminen...
Sellaisina hetkinä kun juoksu on mahdotonta minusta riippumattomasta syystä usein huomaan kuinka iso osa se on elämääni. Samaan hengenvetoon on sitten heti todettava että en ole riippuvainen juoksusta. En ainakaan myönnä sitä. En vain yksinkertaisesti halua tehdä muuta ellei ole pakko.
Käyn mielessäni säännöllisesti tilannetta läpi, jossa juoksu loppuu lopullisesti. Uskon kestäväni sen. Sensijaan varoitan teitä että ette rakentaisi elämäänne näinkin haavoittuvan ja samalla vaativan asian varaan kuin ultrajuoksu on. Siis pelkästään. Monihan teistä sanoo että ette rakenna. Mutta oletteko varmoja ? Poispääsy on haasteellista.
Viime sunnuntain kurkkukipu paheni kuumeettomaksi räkätaudiksi ja nyt on menossa loppuyskä. Kuulostan vanhan piiskatun hevosen ja astmaisen siilin risteytykseltä. Piikkinä takapuolessa on viikon juoksemattomuus, joka jatkunee vielä muutaman päivän. Juuri kun olin pääsemässä alkuun ja jo vakavasti harkitsin päivittäisen juoksemisen aloittamista Unkarin 6-päivän toipumisen jälkeen !

Onni kävi pikaisella vierailulla viikonloppuna. Harvoin olen ollut niin huonossa kunnossa etten pysty juoksukaverin kanssa juoksemaan mutta nyt olin. Vaihtoehtona otin maastopyörän ja juoksutin Onnia poluilla. Voin vakuuttaa että pyöräily on satunnaisesti harrastettuna - sanonko mistä - juoksuun verrattuna. Vaikka onkin geelisatula. Niin sieltä on.
Kun kaksi ultrajuoksijaa on saman katon alla puhutaan tietenkin juoksusta ja usein myös elämästä juoksun läpi tai sen rinnalla. Kun juoksu on tärkeä osa elämää se nivoutuu kiinteästi yksilön kaikkiin touhuihin vaikka ei elämäntapajuoksija olisikaan. Onneksi Onni ei ole - ainakaan vielä.
Keskusteluissa havahduin kuuntelemaan paitsi tietenkin Onnia myös itseäni. Kuka puhuu ja mitä. Tulin sanoneeksi että oma juoksun paloni ei ole tällä hetkellä kovin suuri. Tämä on tarkemmin ajateltuna täyttä paskapuhetta.

Viimeaikojen matala profiili juoksussa erilaisten työ- ja nyt taas terveysmurheiden aiheuttamana alkaa riittämään. Laskeskelin sairaspäiviäni vuosittain alkaen vuodesta 2012 ja totesin niiden lisääntyneen yli puolella. Kasvaneiden kilometrimäärien myötä erilaiset pienet virustaudit ja vatsaongelmat ovat lisääntyneet. Kaikenkaikkiaan olen kuitenkin ollut todella terve, sairaspäiviä on ollut vuosittain vain 6 - 15.
Osa näistä sairastumisista tulee ammatin kautta kun tapaan ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Osa on pitkäaikaisosastojen kauhuja tai osa pelkkää käsien pesemättömyyttä vessareissujen jälkeen - näitä viimeksimainittujahan riittää laappimaan yleisten tilojen kahvoja omilla eritteillään ja niin edelleen...

Kaipuuta harjoitteluun alkaa löytyä. Ensin kuitenkin pitää tervehtyä. Kaikki muu, paitsi ihmissuhteet ja ultrajuoksu, on rekvisiittaa elämässäni. Ihmissuhteisiin kuuluu myös suhde itseensä ja suhde siihen mihin uskoo. Pohjalla on koko elämän perusta. Siltä on aina hyvä lähteä liikkeelle kuuntelemaan kuka puhuu.

Viikko 29.  
Ei harjoittelua; sairas. Pe maastopyörällä noin 18 km noin tunti ja 46 minuuttia.

TOISTO

Ultrajuoksussa yksi vaikeimpia asioita on keskittyminen oleelliseen eli juoksuun eteenpäin kohti päämäärää.
Päiväkausia kestävässä suorituksessa ajatus alkaa harhailla ja mieli esittää helposti kysymyksiä. Yksi tyypillisimmistä kysymyksistä on kyseenalaistaminen. Miksi juuri minun täytyy juosta ja mahdollisesti kärsiä erilaisia kipuja samanaikaisesti.
Loputon yksitoikkoinen juoksuaskeleen toistaminen alkaa tympiä jokaista vaikka kuinka rukoilisit voimaa, meditoisit tai vaikka kuinka olisit motivoitunut saavuttaaksesi päämääräsi. Kyseenalaistaminen alkaa lopulta kaikilla jossain vaiheessa.
Hyvä harjoittelu ja etenkin halu realisoida se kantaa jo pitkälle. Menestymisen halu ja lajirakkaus tukevat siinä sivussa mutta silti väitän että jokainen ultrajuoksija jossain vaiheessa kyseenalaistaa koko touhun järkevyyden.

Viikolla tein halontakoneella puita liiterissä. Halontaan kuuluu loputon toisto. Haet pöllin, nostat sen koneelle, alat halkoa, käännät ja väännät kunnes pölli on kappaleina ja toistat taas saman. 
Vesisade rummutti liiterin peltikattoa. Viihtyvyyden lisäämiseksi yksitoikkoisen työn oheen kuuntelin radiota.
Kuinka ollakaan radio soitti Steve Kekanan vanhan hitin Raising My Family. Jäin kuuntelemaan sanoja. Äkkiseltään tämän sokean laulajan tekstissä ei ole mitään järkeä mutta syvemmin ajatellen ehkä onkin.

"Raising my family
Raising my family
I really got to be me
Raising my family
In my own direction
In my own direction
Make the reconnection
In my own direction
---
Yes, Im gonna be OK
I guess,Im gonna be alright
With my family here beside me
My family is here to guide me
---
Yes, Im gonna be OK
I guess, Im gonna be alright
With my family here beside me,day and night"


Parhaat asiat ovat yksinkertaisia. Ultrajuoksussa on parasta sen riisuva vaikutus. Pystyäkseen keskittymään olennaisimpaan on jätettävä kaikki turha pois. Valitsemalla oma suuntansa kykenee jättämään ulkopuolelta tulevan turhan häiriön pois. Epäoleellinen karsiutuu. Jäljelle jää loputon liike eteenpäin.
Sensijaan sisältä itsestä tulevan turhan kanssa on vaikeampaa. On huomattavan kivuliasta myöntää että omassa sisimmässä on turhaa ja epäoleellista. 
Voin kertoa teille että mitä pidemmälle pääsette sitä enemmän huomaatte sisältävänne turhaa ja epäoleellista. Ja sitä enemmän jätätte sitä pois. Edellyttäen että haluatte eteenpäin. Pidemmälle.

Odotellessani töissä punaisen valon vaihtumista havaitsin Tampereen Satakunnankadulla nuoren miehen tyttöystävä kainalossaan ylittävän suojatietä autoni nokan edestä. Miehen valkoisessa paidassa oli seuraavanlainen teksti :

EAT
SLEEP
FUCK
REPEAT

Mitä kukin kyseenalaistaa ?

RUN
EAT
SLEEP
REPEAT

I really got to be me !


VIIKKO 28. 

Ma- tiellä 13 km - 1.25.
Ti- maastossa 12 - 1.19.
Ke- lepo
To- maastossa 12 km - 1.17.
Pe- lepo
La- maastossa 13 km - 1.19. Jatkoksi keskiraskas metsätyö 6 tuntia.
Su- lepo. (Lenkki jäi väliin; kurkkukipu)  Metsätyö kevyt 4 tuntia.
yhteensä juoksua 50 km - 5 tuntia ja 20 minuuttia

Parempi viikko tunnelmaltaan mutta päättyi pettymykseen. Lenkki jäi tekemättä kurkkukivun vuoksi sunnuntaina.

 

VIIME AIKOINA LUETTUA :

Mons Kallentoft : Sydäntalven uhri ja Suvisurmat
Åke Edwardson : Maanpäällinen taivas
Philip Kerr : Saksalainen sielunmessu
Raamatusta Luukkaan Evankeliumia

KESÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 162,5 km - 17 tuntia ja 49 minuuttia.

Joskus on levättävä...

 

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA, OSA 12. IHMISEN PUKU

Otteita pöytälaatikosta-sarja on osa kirjoittamatonta kirjaa. Osittain osa julkaisematonta kirjaa. Osa haavetta omasta kirjasta. Ei omakustanteesta.
On sanottu että olet sellainen kuin jättämäsi jälki on. En haluaisi aina olla. Enkä etenkään muistella kaikkia jälkiä.
Mutta on pakko kirjoittaa.
On pakko muistella.
Ja jos joskus kaikki julkaistaan niin sitten on oltava sen mittainen.

IHMISEN PUKU

Pikonlinnan sairaala Kangasala, Huhtikuun 20. päivä vuonna 1993


Nenärengas on lesbo.
Nenärengas on hyvä hoitaja. Ja myös hyvä ihminen.
Oikeastaan noilla asioilla ei ole tekemistä toistensa kanssa. Tai ehkä onkin. Tämä on vähän sellainen Freddie Mercury- tai tässä tapauksessa Eva Dahlgren-asia.
Asia ? Suuntautuminen ? 
Herra Jumala ! 
On kyse ihmisen sisimmästä. Identiteetistä. Sinulla on lahja. Mutta olet keskivertoa erilaisempi. Ehkä juuri siksi olet hyvä hoitaja. Inhimillinen. Ja ehkä juuri siksi sinulla on lahja.
Olen nimennyt tämän hoitajan nenärenkaaksi. Mielessäni. 
Katson kun hän työntää neulan letkuun. Ensin pahoinvoinnin estolääke. Sitten magnesiumkonsentraattia sydämelle. Keittosuola menee jo rinnalla. Ja sitten myrkky. Solumyrkky. Solunsalpaaja. 
Hyökkäys alkaa. Nyt katsotaan kumpi jää. Syöpä vai minä. Onko panoksia jäljellä. Helvetin tuli alkaa polttaa hitaasti sisuksiani.
Alistun.
- No niin. Tulen reilun tunnin päästä vaihtamaan pullon ellet kutsu ennen sitä.
Huoneessa kymmenen on kuuma. Kevät tulossa. Ulkona aurinko. Minä sängyssä. Punaisessa pyjamassa. Saatana sentään - potilaan puvussa.
Hoitaja kerää kamojaan. Katson hänen nenärengastaan. Kulta kiiltää ikkunasta siivilöityvässä valossa.
Jään yksin. Ajatus karkaa hiljaisuuteen.

Nenärenkaasta muistan vaarin tarinan. Yhden monista. Isäntä oli nuoren renkipojan laittanut ahtaalle. Käski mennä hakemaan lehmien laitumelle karanneen sonnin pois. 
Nuori sonni oli valtava elin puolijäykkänä yrittänyt hyppiä kaikkien kiinnisaamiensa lehmien selkiin. Mölissyt voimansa tunnossa kuola suusta valuen.
Vaari oli katsellut sekasortoa Kuohenmaan niityllä ja kysynyt köysi kädessään että millä helvetillä sen sieltä saa. Oli kuulemma käsketty vetää sitä elimestä tai nenärenkaasta. 
Päätä itse - oli isäntä virnuillut.
Vaari oli kuin ihmeen kaupalla saanut otteen nenärenkaasta kun sonni oli lehmän selässä sekapäisenä poikittain. Oli kääntänyt renkaasta melkein pari kertaa ympäri ja huutanut että nyt loppuuu saatana se paneminen. Sonni oli äkisti äänensävyn kuultuaan rauhoittunut ja tullut kiltisti renkaaseen pujotetun köyden kanssa omaan aitaukseensa.
Isäntä oli ihmeissään kiitellyt. Tapauksesta oli puhuttu pitkään. Että nuori Koskinen sai Juha-sonninkin kiiman asettumaan.

Vaari olisi varmaan katsonut lävistystä pitkään. Ei olisi mitään ehkä sanonut. Korkeintaan olisi kertonut tarinan. Että sonnilla se rengas olla pitää. Ei lehmällä.
Aikansa miehenä hän kunnioitti naista tavallaan. Ensin ruuanlaittajana ja sitten siivoajana. Kuitenkin myös puolisona. Tasa-arvo tuli tavallaan itsestään. Se jaettiin lapion, rautakangen ja perunankuorimaveitsen avulla. Hameessa ja housuissa. Jokainen sai olla mitä pystyi. Erilaisuus vaiettiin. Joskus kuoliaaksikin.

Punainen pyjama on kuuma. Sairaan puku. Hoitajalla valkoinen. Toisilla hoitajilla vihreä tai sininen. Lääkärillä pitkä takki. Vieraat arkivaatteissaan. Sairaalapapilla liperit.

Ajatus harhailee. Tippa tippuu ja huono olo nousee kurkkuun. Pääsisipä edes saunaan lomaviikolla ! Kunto ei kyllä kestä. Väsyttää.
Rauhaniemen kansankylpylässä puvut riisutaan. Avantouintisaunassa ollaan kuitenkin uima-asut päällä. Tittelit pois heitettynä yhteisillä lauteilla. Jollakulla pipo päässä kuumaa torjumassa. Kaikki kyyristelevät jos heitetään löylyä liikaa. Öljypoltinkiuas puhisee.  Joku antaa periksi. Ovi käy. Avanto kutsuu.
Jos lauteilla oltaisiin alasti niin moni asia selviäisi. Saatettaisiin nähdä syy miksi eräskin teatterin näyttelijä epäonnistuu ihmissuhteissaan jatkuvasti. Juorulehdet kirjoittavat uudesta suhteesta kun entinen on tuskin jäähtynyt.  Kaikki tietävät että tuo on se.
Mies vetää naisia puoleensa magneetin lailla. Kukkia näytöksissä. Ihalijakirjeitä. Kahvikutsuja rouvilta. Televisiossakin nähty.
Saattaisi saunasta sana levitä katsomosta ihailevien naisten keskuuteen. Että mulkku se on. Kun muutenkin on. Ja kuulemma pieni.
Ja että saunan jälkeen he lähtevät aina kaksin. Kaksi miestä. Näsijärven hiljaisella rantapolulla käsi kädessä. 
Kaikki mitä lehdet kirjoitavat onkin kulissia. Kuvitelkaa. Näyttelijä kulisseissa omassa elämässään.
Kerran juoksin heitä vastaan ennen saunaa. Juoksin. Silloin kun vielä pystyin juoksemaan. Kun olin terve. Hämärässä syysillassa tuulipuvussa.

Ihmisen puku. 
Mikä se on ? Mistä tietää mikä kukin on ? Ja onko sillä väliä ?
Tuleeko se sanoista vai teoista. Sen tuntee. Aistii ja vaistoaa.
Jos joskus tulen terveeksi niin minkä puvun saan laittaa. Saanko tilalle lahjan jos selviän. Jääkö kirurgin veitsen ja solumyrkyn jälkeen tilaisuus kiittää. Kertoa että herätkää nyt - olette täällä vaan kerran.
Syöpä näyttää tien kuolemaan. Sitä alkaa harata vastaan. Levittää kätensä ja jalkansa. Nyt ei auta itku eikä kiukku.
Ei auta mersu eikä silkkipuku. Ei raha eikä valta. Tasan on taudissa. 
On puettava ihmisen puku jos mielii selvitä.
Ja oltava sen puvun mittainen.

Päivä kuluu. Pulloja vaihdetaan. Lääkkeitä, ruokaa, kusta ja oksennusta. Järjestys olla pitää. Sitten kahvia. Lopulta kaikki on annettu. Ja otettu.

- Menetkös illalla ulos ? Kysyy nenärengas ja hymyilee irrottaessaan letkuja kanyylistä joka jää särkemään ranteeseeni.
- Taidan mennä. On hyvä ilmakin.

Silloin ei ollut hyvä ilma. Olin toisen kuurin aikana eräänä iltana hoitojen jälkeen horjunut räntäsateessa sairaalan pihamaalla hetken. Suomalainen räntäsade. Kaikki kastuu. Jos ei masennu niin ainakin kastuu.
Palasin sairaalan pääoven katoksen alle hengittämään kylmää ilmaa vielä hetkiseksi ennen osaston tuoksuja. Seisoin selin vanhoihin puukarmisiin lasioviin. Takaani kuulin tuulikaapin sisäoven käyvän ja käännyin mennäkseni sisään samalla oven avauksella.
Nenärengas pääsi töistä. Tuli ulos pukeutuneena mustaan pilottitakkiin ja maastokuvioisiin housuihin. Jalassa raskaat mustat maiharit ja musta myssy päässä. Reppu.
Pidin ovea auki. Samassa pääoven eteen ajoi auto. Nenärengas hymyili väsyneesti, toivotti hyvät illat ja meni autoa kohti. Mennessäni sisään käännyin vielä katsomaan taakseni tummenevaa iltaa.
Autossa kaksi naista suuteli.

Kävelin ylös rappusia väsyneenä. Hyvään iltaan kuitenkin.


Viikko 27.

Ma- Maastossa 9,5 km - 1.04.
Ti- Lepo
Ke- Tiellä 10,5 km - 1.02.
To- Lepo
Pe- "Lepo" keskiraskas metsätyö 6 tuntia, lämpöä plus 28 astetta.
La- Tiellä 8 km - 54 min.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa metsässä tunti ja päälle tiellä juoksua 12 km - 1.15.
yhteensä 40 km - 4 tuntia 15 minuuttia.

Kahden 50 km juoksuviikon viikon jälkeen tunsin sellaista väsymystä mitä en halua tuntea tässä vaiheessa. Joten siis kevyemmin.
Taksikin hajosi - vaihteeksi etupyörän laakeri. Molemmat vaihdettiin; kustannus 550 euroa. Kohtuullista. Kyllä huomaa että autolla on ajettu jo 219000 km.
Työkuvio muuten alkaa normalisoitumaan eli pääsin jo puumetsäänkin. Pystykuivaa lumppipuuta on helppo työstää polttopuuksi.

Sahana on Stihl 241 C elektronisella säädöllä - on kesä tai talvi niin aina käy samalla tavalla.

Elovainion autohuolto (Ylöjärvi) tarjoaa mahdollisuuden sijaisautoon huollon ajaksi. Mainiota palvelua kaikenkaikkiaan.

 

MITÄ SEURAAVAKSI ?

   Unkarin 6-päivän kilpailusta tulee kuun vaihtuessa kuluneeksi 50 päivää. Tuosta ajasta ensimmäiset pari viikkoa menivät matkailuautoillessa paluumatkan lomatunnelmissa. 
Kotiinpaluun jälkeen arki tuli voimalla. Seuraavat pari viikkoa menivät vatsataudin ja työmurheiden ristiaallokossa. Seuraavaksi olikin sitten aika juhlia juhannusta ja pysähtyä keskikesän märkään ja kylmään vihreyteen. Sekä juhannusviikko että tämä viikko nostivat esille kysymyksen että mitä seuraavaksi ?

   Juoksu sujuu tällähetkellä vaivatta. On valtavan helppoa nauttia askeleista ilman tavoitteita. Ikäänkuin vaan juoksennella omaksi ilokseen.
Kokemus on opettanut että monipäiväjuoksusta palautuminen ottaa aikaa. Nyt puhun todellisesta palautumisesta, niin henkisestä kuin fyysisestä.
Pidän ylimielisenä ja jopa hieman tyhminä sellaisia puheita, että juostuaan kuusi päivää parhaan kykynsä mukaan yhtämittaa, voisi juoksija muka toipua muutamassa viikossa entiselleen.
Pitkän ultran pitkäaikaisvaikutuksia moni on vähätellyt superkompensaation ja hyvän tuloksen huumassa. Totuus on sitten karusti ruikunnut reisille kun on yrittänyt jotakin pidempää tai yrittänyt liian nopeasti nostaa harjoittelumäärää. Erilaisia selittämättömiä vaivoja ja väsymistä tai muuta kompetenssin puutetta on tullut esille. Monen on ollut pakko nöyrtyä odottamaan parempia aikoja, niin myös minun aikanaan.

   Itselläni talven sairastelujen jäljiltä peruspohja kaipaa rajusti huoltoa ja maltillista kilometrimäärän nostoa. Voima-arvot ovat heikot, myös yläkropassa. Mieli ei ole mukana ja halu harjoitella on olematon - nyt puhun siis todellisesta harjoittelusta. En mistään 100 km per viikko poikaleikeistä, joita itsekin jouduin harrastamaan talven mittaan koska en yksinkertaisesti parempaan pystynyt.

   Omalta osaltani suunnitelma on varsin selvä. Varsin hidas kilometrien nostaminen on alkanut. Elokuussa on toivottavasti mahdollisuus juosta varovasti Käsivarren ja Norjan tuntureilla mieltä ladaten. 
Tämän jälkeen kun syksyn lämpötilat putoavat on edessä varsin perusteellinen tukkisavotta ja sitten alkaa todellinen harjoittelu kohti kautta 2016. Tiedossa on siis monipuolisesti kuntouttavaa toimintaa ennen loputtomia pitkiä lenkkejä pimeässä talvipakkasessa.

   Edellämainittu tähtää kahteen 6-päivän juoksuun peräkkäin vuonna 2016. Ensin Unkari toukokuussa ja sitten Ranska elokuussa. Ranskan intensiteetti riippuu paljolti Unkarin tuloksesta. Yli 600 kilometriä olisi mentävä jommassa kummassa jotta olisin tyytyväinen.

   Suunnitelma on selvä. Onnistuakseen se vaatii taustojen kunnossa olemista. Tällä tarkoitan kotioloja ja työtä. Kun tähdätään varsin suureen harjoitusmäärään on jostakin aina tingittävä. Aika näyttää onnistunko tällä kertaa kuten olen onnistunut jo kaksi kertaa aiemmin täydellisesti ja tänäkin vuonna välttävästi.

   Blogiin on luvassa tulevaisuudessa täydennystä "Otteita Pöytälaatikostani" -sarjaan. Olen kiitollinen saamastani palautteesta ja olen myös erikseen ennalta sähköpostitse sovittaessa tavattavissa niin kirjoittamisen, ultrajuoksun kuin vaikkapa ihan tavallisen yhteislenkin teemojen parissa. Myös muualla kuin kotiseudullani.

VIIKON 26. ULKOILUT

Ma-maastossa 12,5 km - 1.24.
Ti- Lepo.
Ke- maastossa 10,5 km - 1.06.
To- raskaassa maastossa 14 km - 1.45.
Pe- Lepo.
La- Lepo.
Su - tiellä 17 km - 1.45.
yhteensä 54 km - 6 tuntia

Ultrajuoksijan jalat ovat työkalut. Työkalujen ei tarvitse olla kauniita vaan tarkoitukseen hiottuja.
-"Eikö sulta koskaan lähde kynsiä kisoissa."
- "Ei lähde." (Kisojen jälkeen joskus...)

Kuvassa kynsi sojottaa suoraan ylös, hetkeä ennen poistoa...

Lopuksi huumoria ajalta jolloin tasa-arvo oli todellista. 
Tiesittekö muuten että raittius-sana tarkoitti alunperin sitä että seuraavana aamuna on hyvä olla - ei suinkaan täydellistä pidättäytymistä.
Alla oleva ei kuitenkaan liity raittiuteen eikä muunlaiseen pidättäytymiseen mitenkään. Kuvaapahan vain sitä miten helppoa on keskikesän lämmössä mutta talven tullen sitten joutuukin mieron tielle.

AIKA ON LÄHELLÄ

Aika on aina lähellä. Joskus siihen törmää varoittamatta kesken sen kuuluisan harmaan arjen.
Ennen juhannusta istuin kuistilla katsellen märkää keskikesän vihreyttä. Odottelin pesukoneen ohjelman loppua. Näytössä oli numero 3 eli jäljellä kolme minuuttia. Hetken mielijohteesta nostin kuistin pakastimen päällä olevan soittorasian kannen ylös. Se alkoi soida heti. Joku oli joskus vetänyt pohjasssa olevalla messinkisellä avaimella jousen maksimiin.
Pähkinäpuinen ja sydämenmuotoinen soittorasia on peräisin Kanariansaarilta. Rasian kanteen on maalattu palmu, jonka vieressä traditionaaliseen espanjalaiseen tyyliin pukeutunut senorita pitää kainalossaan koria. Sisäpuoli on vuorattu sinisellä silkillä. Käytössä vaikkapa koruja varten on puolet tilasta sillä koneisto täyttää toisen puolen.
Äitini on tuonut soittorasian tuliaisena omalle äidilleen joskus 70-luvun alussa. Se on mitä todennäköisimmin ostettu Triana-kadulta tai El Corte Ingles tavaratalosta. Jokatapauksessa Veguetasta eli Las Palmasin vanhasta kaupungista.
Ripustaessani pyykkejä kylpyhuoneen naruille kuivamaan kuistilta kantautuivat La Paloman-sävelet. Vanha soittorasia kakisteli ensin mutta pääsi lopulta tasaiseen vauhtiin.
Pyykkien loputtua suunnistin kylpyhuoneesta kohti soittorasiaa sulkeakseni kannen. Ennenkuin pääsin perille soitto loppui. Yhtäkkiä ja varoittamatta, kesken tahdin. Jäin seisomaan rasian viereen ja mieleeni tulvahtivat muistot niin äidistä kuin isoäidistä ja Las Palmasista, missä itsekin olen käynyt muutamia kertoja.
Aika on aina läsnä ja lähellä. Mennyt ja aavistus tulevasta. Juhannuksena tämä kaikki terävöityy mielessäni. 25.6.1993 astuin viimeisen kerran syöpäosaston ovesta ulos. Toistaiseksi siis. Tätänykyä tarkka päivämäärä on jokakerta tarkastettava vanhasta kalenterista eli tuon vuoden harjoituspäiväkirjasta.
Sensijaan ennustus siitä että olisin hengissä 85 prosentin todennäköisyydellä kymmenen vuoden kuluttua ei unohdu koskaan. 22 vuotta on jo kulunut tuosta juhannuksesta. Yksikään päivä ei ole ollut itsestäänselvyys. Aika on ollut noista ajoista asti aina lähelläni. Käsinkosketeltavan lähellä.
Aivan kuin soittorasiasta voi elämästäkin loppua veto kesken kaiken. Filosofiani mukaan onkin äärimmäisen tärkeää mitä ajallaan tekee. Kenties kesken jää jokatapauksessa aina jotakin joten kannattaa pohtia mihin aikaansa käyttää. 
Vaatii rohkeita valintoja poiketa pakollisista kuvioista. Miten pakollisuus määritellään ? Pakko ei tietääkseni ole kuin ymmärtää oma rajallisuus. Loppu meneekin sitten ajan kulumista ihmetellessä. Tai sitten sisältö löytyy.
Otsikkoni ei ole ennustus. Ymmärrys siitä että on olemassa tiettyjä ikuisia hengellisiä totuuksia jotka vaikuttavat kaikkialla ja kaikessa eri aikoina, on peräisin omista kokemuksista. Pitkien juoksujen mukanaantuomasta kyvystä nähdä vähäpätöinen itsensä liikkumassa maailmassa johon loppujen lopuksi voi kovin vähän itse vaikuttaa. Mutta että se vähäkin, jos se on hyvää ihmisten kesken, se kannattaa. Aina. Loppuun asti kantaen.
Otsikkoni ei ole lainauskaan. Toki tiedän että raamatussa Johanneksen ilmestyksen johdannossa kolmannessa jakeessa näin kirjoitetaan. Tiedän myös kuinka ristiriitaisia ovat ilmestyskirjan eri tulkinnat riippuen tulkitsijan näkökulmasta. Olen myös erittäin tietoinen kyseisten tekstien moninaisista käännöksistä vuosisatojen varrella sekä käännöksiin sisältyvistä virhemahdollisuuksista.
Otsikkoni on siis havainto. Omien kokemusten vahvistama. Se on myös muistutus. Muistutus että on mahdollisuus. Ja sen minä käytän kiitollisena.

MIKÄHÄN TAPPAA SEURAAVAKSI ?

Suomessa joka vuosi nousee otsikoihin jokin asia joka tappaa tai sen puute tappaa. Aikaisempia esimerkkejä ovat esimerkiksi D-vitamiini, sokeri, hiilihydraatti tai pienhiukkaset puunpoltosta.
Tälläkertaa ennen lomia otsikoihin on nostettu istuminen. Istuminen tappaa - varsinkin yhtäjaksoinen tuntikausien istuminen.
Muunmuassa entisen kestävyysjuoksijan ja nykyisen terveysjohtaja Vasankarin johdolla on rummutettu istuskelun vaaroista tuuttien täydeltä. Haastatteluissa on sanottu että kahden tunnin juoksulenkkikään ei kumoa päivän liian pitkän yhtäjaksoisen istumisen aiheuttamaa terveysriskiä eikä elämän lyhentymistä.
Kysynkin tässä nyt että kuinka moni keskivertosuomalainen ensinnäkään kykenee tekemään kahden tunnin juoksulenkin ? Saati monta sellaista viikossa ? Jopa moni aktiivijuoksija on sitä mieltä että kahden tunnin lenkki on pitkä lenkki. Minä en - vaikkakaan en itsekään niitä juokse päivittäin edes kovassakaan harjoittelussani.
Tiedoksi Vasankarille ja kaikille muillekin terveysfriikeille että lähes kaikki tappaa lopulta - varsinkin kohtuuttomasti harrastettuna. Ihminen istuu vessassakin keskimäärin vuoden elämästään ja kuulemma kymmenen minuuttia kerrallaan. Eli sekin tappaa - hajun lisäksi.
Juoksukin voi tappaa. Kuten koko elämä itsessään. Varsinkin jos siitä tekee liian vaikeaa ajattelematta itse.

VIIKON 25. JUOKSENTELUT

Ma- 10 km tiellä - 1.01.
Ti- 10 km maastossa - 1.05.
Ke- Lepo
To- 10 km maastossa - 1.10.
Pe- 10 km tiellä - 1.01.
La- 10 km maastossa 1.05.
Su- Lepo
yhteensä 50 km - 5 tuntia 22 minuuttia.

Koska tuskin juoksen huomenna 21.6. voin päivittää tämän jo nyt. Ja jos juoksen niin se on sitten salaharjoittelua - ähäpäs !

HYVÄÄ JUHANNUSTA LUKIJOILLE !

Miten sanotaan englanniksi että neiti on väsynyt ?
- Mississippi.

Kuten kuvista näkyy maalla on mukavaa. Kiinnostuneille kysyjille kerrottakoon että viime päivityksen kuvassa koivun juurella olivat Hoka One Conquest kengät. Kalastukseen Shimano 2500FD ja Okuman Lure Mania vapa. Siimana Yoshino PE 10096 Extra Strong Braided. On todella pitkäheittoinen ja hiljainen yhdistelmä. Ilman Hokan tossujakin siis.

KAHDEN VIIKON PIINA

17-tuntisen päivän aluksi aamulla olen kuljettanut ensimmäisen asiakkaan määränpäähänsä ja palannut kotiin. Istun tietokoneella tehden yrityksen paperitöitä. Ripuli vääntää vatsaa eivätkä kuukauden tuhansien eurojen maksamattomat yrityslaskut ainakaan oloa paranna.
Puhelin soi. Puhelinmyyjä ei usko yritykseni olevan taksialan laatustandardin mukainen ja laatusopimusta noudattava vaan haluaa väkisin tarjota jotakin ostettavaa laatustandardia. Kieltäydyn kohteliaasti ja selitän asian perinpohjaisesti etsien työrauhaa.
Siirryn ulos pesemään autoa. Puhelin soi jälleen. Nyt iäkkäämpi naisihminen yrittää ääni väristen myydä nanopesuaineita. Jos teen sopimuksen voin päästä aurinkorannikolle. Selitän kärsivällisesti hauskasti savolaisittain puhelevalle myyjälle käyttäväni Autoglymin tuotteita autonpesuun ja sitten mäntysuopaa. Mäntysuopa kun tekee raikkaan tuoksun nahkaistuimiin ja kangasmattoihin. Myyjä ei usko. Annan kemiallisen selityksen mäntysuovan nano-ominaisuuksista ja saan kuin saankin puhelun loppumaan ja auton viimein pestyä.
Vatsanväänteistä huolimatta lähden veryttelemään viiden kilometrin lenkille. Elimistöni on katastrofissa johtuen viimeikaisista tapahtumista ja vieroitusoireet juoksemattomuudesta lisäävät huonoa oloa. Saan lenkin tehtyä vuosien rutiinilla ja tullessani suihkusta puhelin soi jälleen.
Tällä kertaa halutaan kilpailuttaa vakuutuksia. Seison munasillani eteisessä vettä valuen ja koitan toisella kädellä kuivata itseäni. Laatusopimus velvoittaa hyvään käytökseen työpuheluissa. 
Myyjän keskeytymätöntä litaniaa kunnellessani mietin onko tämä työpuhelu vai ei. Kun saan suunvuoron vakuutan olevani tyytyväinen A-vakuutuksen ja Pohjolan asiakas. Minä kun hinnan lisäksi arvostan myös toimintaa vahinkotilanteessa.
Onnittelen vielä pronssitilasta. Myyjä unohtaa koulutuksensa ja kysyy miten niin pronssitila on hyvä ? Kerrron että hän on kolmas puhelinmyyjä tänä aamuna ja lisäksi onnekas. Onnekas ? Selitän, että onneksi hän soitti minulle eikä Seppo Rädylle. Miten niin ? Jos olisit soittanut Sepolle, niin hän olisi heti käskenyt painua helvettiin ! Hyvää päivänjatkoa...

Viimeiset kaksi viikkoa elämästäni ovat jälleen todistaneet että valitsemani perustus kestää koska muuta perustusta ei maailmassa ole.
Tällä tarkoitan että rukoukseni on useimmiten ollut kiitos kuin pyyntö. Viimeisen kahden viikon aikana taas toisinpäin.
Minulle mikään ei ole itsestäänselvyys eikä pysyvää. Perustani päällä on monta tukevaa pilaria. Ihmissuhteet, terveys, ultrajuoksu ja yritys. Jos jokin pilari osittainkin romuttuu niin putoan aina sille ainoalle tarvittavalle perustalle. Sille sitten rakennetaan taas.

Unkarin matkan jälkeen yritykseni asioita selvitellessäni kävi yllättäen ilmi että olenkin yritykseni ainoa työntekijä. Yhtäkkiä työmääräni nousi jo pelkkien aktiivisten ajotuntien osalta lähes kolmeensataan tuntiin kuukaudessa. Kun tähän lisäksi tulevat ns. muut asiat on selvää että reki ei liiku edes ultrajuoksijan voimin. Eikä tässä tilanteessa ole olemassa mitään ultrajuoksua. Syystä, että olen vaitiolovelvollinen työnantajana, en kirjoita tästä yksityiskohtaisemmin enempää. 
Vaikeuksia lisäsi, että kesäkuun ensimmäisellä viikolla taksin moottorin moniurahihnan käyttöpyörä tuli värinänvaimentimensa vulkanoinnin myötä käyttöikänsä päähän. Remontti maksoi lähes tuhat euroa eli kohtuullisen vähän kun puhutaan ammattiliikenteen kuluista.
Oli riittävän haastavaa saada auto kuntoon ja ennalta sovitut tilaukset hoidettua mutta viikkojen väri senkun lisääntyi. Oikeastaan väri pöntössä siis. 
Sain lauantaina kuudes kesäkuuta todennäköisesti ruokamyrkytyksen Tampereen Hatanpään Nesteen lounasruokailusta. Olen ruokaillut siellä vuosia aina silloin tällöin. Jossain vaiheessa kun salaattivalikoima köyhtyi, lautasten koko pieneni ja hinta nousi aavistelin jo pahaa. Nyt sitten joku oli jättänyt kädet pesemättä tai jotakin muuta.
On aivan selvää että boikotti kyseistä paikkaa kohtaan osaltani alkoi välittömästi. Olin täysin terve ennen ruokailua ja kahden tunnin kuluttua alkoi turvotus ja kierto vatsassa. Illalla kuumetta ja niin edelleen. 
Valitettavasti kun olen ollut ulkomailla ja ripuli pitkittyi niin oli hilauduttava lääkäriin ja annettava näyte purkkiin tutkittavaksi. Viljelyiden tuloksia odotellaan vielä mutta tilanne on rauhoittunut Precosan-kuurilla. Enempää erityislaihdutuksia tässä ei enää kaivata lisää kuuden päivän kilpailun jo ennestään rasittamalle elimistölle.

Ennen ketterää vatulointia-termin lanseeraamista minulle on ollut selvää jo viisitoista vuotta että yritys pärjää ainoastaan jos se kykenee reagoimaan nopeasti. Olen pitkillä lenkeillä vuosikausia käynyt mielessäni läpi erilaisia toimintatapoja yrityksen kuvitteellisissa kriisitilanteissa. Arvot ovat olleet pohdinnoissa voimakkaasti läsnä. Oli siis aika toimia.
Tampereen Aluetaksi kouluttaa kuljettajia vuosittain. Tulokkaat käyvät varsin vaativan koulutuksen läpi. Kuitenkaan yksikään kuljettaja ei ole valmis itsenäiseen ajamiseen ilman lisäkoulutusta. Vaikka Aluetaksin Tutor-koulutus madaltaa ajoon lähtöä ovat ensimmäiset itsenäiset ajopäivät erittäin vaativia. Niinpä rekrytointiprosessini ja muiden töiden ohessa koulutin uutta kuljettajaani pari päivää itse omalla kustannuksellani.
Työllistin maahnmuuttajan. Hän sanoi olevansa ulkomaalainen. Minä sanoin että minulle ei ole olemassa ulkomaalaisia ihmisiä - on olemassa vain ihmisiä. Aika näyttää kuinka hän taksityötä jaksaa ja siinä kehittyy. Alku on erittäin lupaava tuon moitteettoman käytöksen ja erinomaisen kielitaidon omaavan nuoren miehen osalta.
En malta olla pöllyttämättä hieman asenteita ja mielikuvia. Suomalaiset eivät tunnu pääsevän irti edes oman sisällissotansa veli vastaan veljeä haavoista millään. Jokainen narinarasisti voi miettiä minkälaisista olosuhteista tänäpäivänä kiintiöpakolaiset Suomeen tulevat. Kun puoli sukua teurastetaan ensin silmien edessä, eikä jäljellä jää mitään, on lähdettävä. On lähdettävä tai kuoltava.
Ruma ja vaiettu asia on eräiden suomalaisten mielikuva työnteosta. Suomi on täynnä kantasuomalaisiakin henkilöitä joille What´s Upissa, Facebookissa ja Instagramissa roikkuminen on tärkeämpää kuin oikea työnteko. Palkkaa tuottava toiminta, jossa tulee hiki, väsyy ja sotkee vielä itsensäkin, ei siis kiinnosta.
Ruman asian toisella puolella ovat tosissaan työtä hakevat ammattilaiset joita työvoimatoimisto kohtelee kuin ilmaa. Ja vaikenee kuoliaaksi. Valtio vaikeuttaa prosessia lisää vaatimalla työajan lisäämistä. Sekin vain tuottavuuden paranemisen toivossa ajattelematta kokonaisuutta. Kaupanpäälle ajatus, että työntekijöiden määrää ei tässä mallissa lisätä ? 
Tuokaa nyt säkillä valoa näille vatuloijille ja muille ketterille kokeilijoille ja kertokaa että täällä pienyrityksissä ongelmat ovat pelkästään sivukuluissa ja verotuksessa.

Vanhan ajatuksen mukaan kun mikään ei suju on tehtävä jotakin positiivista. Itse ratkaisin asian ostamalla työmatkalta rannikon pienestä kalastajakylästä (Helsinki) itselleni uuden avokelan, vavan ja kuitusiimaa.
Kolmannella heitolla kotilaiturilta tuli kala. Kala oli pieni. Niin on uuden alkukin yleensä.

VIIKOT 23. JA 24.

Ma- 8 km - 51. min.
Ti- 10 km - 1.06.
Ke- 8 km - 48 min.
To-Lepo
Pe- 8 km - 48 min.
La- Sairas
Su-Sairas
yhteensä 32 km - 3 tuntia ja 33minuuttia

Ma- Lepo / Sairas
Ti- 5 km - 30 min.
Ke- Lepo
To- 7 km - 43 min
Pe-La - Lepo
Su- 5 km - 35 min.
yhteensä 17 km - 1 tunti ja 48 minuuttia

ILMASTONPUUTOS

   Minä en ole mikään aamuihminen. Aamulla radiossa soitetaan huonoa musiikkia, uutiset ovat typeriä ja koko maailma on kääntynyt minua vastaan. Sensijaan aamukahviseurani on Kirsin ansiosta toistaiseksi loistavaa. Tämäkään arvo ei ole itsestäänselvyys, joten ponnisteluja on tiedossa jatkossakin silläkin saralla.
   Viimeaikoina minua on alkanut rajusti tympimään Tampereen Radion ja Radio Suomen vakuuttelut kesästä. Etsitään kuumeisesti kesän merkkejä ja annetaan lomaohjeita. Olemmeko todella niin uusavuttomia ettemme osaa tai kykene enää edes lomailemaan ilman ohjeita. 
   Ihmisten pakonomainen tarve sitoutua töihinsä luo kestämättömän tilanteen lomalla. Jos elämä on rakennettu pelkän työntekemisen varaan sekä työn tuloksella pätemiseen, voi lomalla olla vaikeita vierotusoireita. Tilannetta ei helpota tuo uusi saarnamies joka haluaa kotimaastamme ketterien kokeilujen ja uusien innovaatioiden alustan. Ultrajuoksijan kankeat jalat eivät kenties aina ole niin ketterät eikä harjoitusohjelmaan tule ottaa liikaa uusia innovaatioita. Ai kuka saarnamies ? Pääministeriksikin häntä kutsutaan.
   Ihmisten kummallinen tarve mennä naimisiin ja lisääntyä moneen kertaan uusio ja toisioperheiden sekamelskassa sekoittaa lomapakkaa myös. Pitäisi kuulemma olla aikaa itselle, parisuhteelle, sukulaislle ja myös lapsille. Kaikilta kuulemma pitää kysyä mitä lomalla pitäisi tehdä. Näin pitäisi tulla hyvä.
   Sensijaan minusta lomalla ei varsinaisesti pitäisi tehdä mitään. Avioliitossahan kaksi ihmistä ratkoo ongelmia joita ei olisi olemassakaan ilman avioliittoa. Tästä voi vetää sen ainoan johtopäätöksen että laulussa tämäkin on ratkaistu. Sanat menivät jotenkin niin että ei mennä naimisiin, ollaan vaan niinkuin ennenkin ja kuunnellaan keittiössä Popedaa. Kenties kesälläkin siis ja pääosin mitään tekemättä.
   Minua kirjoittajana nykyään hirvittää kun sivuan musiikkia edes sivulauseessa. Esimerkiksi kun olen arvostellut Beatleseita blogissani niin muuan ystäväni lehdistötieteilijä Helsingistä antaa välittömän ja julkisen palautteen. Toki tämä onkin kirjoittamiseni yksi suurimmista motivaattoreista. Huonon ilman lisäksi. Siis se kaikki palaute, josta olen aina kiitollinen.
   Jos tarkastellaan Suomen radion soittamaa musiikkia ja esimerkiksi sataa Suomen soitetuinta Spotifyn listalla niin on vaikea uskoa että ollaan samassa maassa. Niinpä en nytkään kommentoi Popedasta mitään. Paitsi että ehkä siellä keittiössä voisi muutakin kuunnella. 
   Nimittäin yleisesti jos artisti laihtuu ja on muka päihteetön niin tämä ei vielä takaa laatua sinällään. Beatlesien tapauksessa voidaankin siis puhua preparoinnista. Säilytettävä viileässä, pimeässä ja kuunneltava mahdollisimman harvoin. (Uskalsinpas...)
   Sensijaan muut laadukkaan kesän merkit liittyvät usein ilmaan. Kesään kuuluu mielestäni valo, vihreys ja lämpö. Neljän viikon euroopan reissun jälkeen viimemainittu on mielipidekysymys. Kun on kymmenen lämmintä, sataa ja tuulee niin keskivertosuomalainen jo hehkuttaa kesästä. Saanko siis kysyä vielä siitä lämmöstä ?
   Ollessamme ylioppilasjuhlissa Nurmijärvellä toukokuun lopussa kaikilla oli kesähepeneet päällä. Rivitaloasunnosta oli ovet ja ikkunat selällään. Osa porukasta oli takapihan terassilla ja osa sisällä. Itse istuin takaoven vieressä ja söin posket lommolla hyvää kakkua. Koitin hymyillä nätisti vaikka raateleva ristiveto aiheutti väristyksiä. Ilman farkkuja ja pikkutakkia olisin saanut sekä keuhko- että virtsaputkentulehdukset. Ympärillä olevien mielestä oli nätti kesäpäivä. En kehdannut murtaa illuusiota kertomalla Unkarin kolmestakymmenestä plus asteesta ja päiväkausien auringonpaisteesta.
   Ilmastonpuutos. Hähä hää ! Moni teistä luki otsikon että ilmastonmuutos. Väärin meni. (Ei ole pakko myöntää...) Mutta puutos on todellinen ja akuutti. Kuten muutoskin. Niin tai näin - mikään ei ole hyvä kun puhutaan ilmoista. Voisimmekin sanoa suoraan kysyttäessä että meillä Suomessa on pääosin paskat ilmat. Toisaalta monikaan ei ole tullut ajatelleeksi mitä muuta paljastavaa ilmastonpuutoksesta seuraa.
   Tirolin vuoristossa yhdestoista syyskuuta 1991 pariskunta löysi ruumiin osittain lumeen ja jäähän hautautuneena. Tehtyään asiasta ilmoituksen viranomaisille nämä ensin riitelivät aikansa kenelle asia kuuluu. Ruumis nimittäin oli Itävallan ja Italian rajalla.
   Suomen nykyiseen tilaan yksi kärkisyy onkin juuri tällainen riitely siitä kenelle joku asia ja sen hoitaminen kuuluu. Tähän kun lisätään vielä kysymys kuka asian hoitamisen maksaa ollaan nykyisenkaltaisessa tilanteessa. Asia on hoidossa kun tutkitaan kuka sen hoitaa ja miten. Asia ei kuitenkaan etene ja huonolla itseluottamuksella varustettu, lukuisten sääntöjen, määräysten ja etenkin loputtomien maksujen keskellä kamppaileva ihminen luovuttaa. Ja lopputuloksena ei sitten saatu mitään aikaan. Ei sitä uuttakaan ketterää kokeilua saati innovaatiota.
   Itävaltalaiset sensijaan lopulta irrottivat ruumiin hakuin jäästä ja kuljettivat tutkittavaksi Insbruckiin. Kun selvisi kuka oli kyseessä alkoi uusi riitely siitä kuka nyt saa asian hoitaa. Rajankäynnissä ilmenikin, että löytöpaikka oli muutama sata metriä Italian puolella. Näinollen ruumis kuljetettiin Italiaan Bolzanoon tutkittavaksi.
   Selvisi että sulaneen jäätikön alta paljastunut ruumis olikin muumioitunut muinaisihminen. Löytöpaikan Ötztalin mukaan nimettynä mies sai nimen Ötz. Ilmastonpuutos paljasti tässä tapauksessa varsin kovan jätkän. Hän oli elänyt noin viisituhattakolmesataa vuotta sitten.
   Huolimatta laktoosi-intoleranssistaan hän oli kamppaillut elämänsä viimeisillä hetkillä voimiensa tunnossa. Hän oli syönyt viimeisenä aterianaan lihaa, vehnäleipää, juureksia ja hedelmiä. Eli terveellistä lähes välimerellistä ruokavaliota noudattivat jo tuolloin muutkin kuin ultrajuoksijat nykyään.
   Tutkimuksissa todettiin että Ötziä oli ensin ammuttu nuolella ja lopulta lyöty päähän nuijalla. Kuitenkaan hänen aseistustaan eli veistä ja pronssista kirvestä ei oltu uskallettu varastaa syystä tai toisesta. Tämä juuri onkin se seikka joka puoltaa näkemystä että Ötzi olisi ollut päällikkö tai jopa shamaani. 
   Minä taas olen varma, että hän oli ultrajuoksija joka koki väkivaltaisen lopun harjoituslenkillään. Juokseminen ei siis takaa hengissäpysymistä, joten arvot ja liikuttava voima on kaivettava jostakin muualta. Kuten olen aikaisemminkin todennut.
   Lukijoista joku voi kysyä että mitä ihmettä joku jäähän muumioitunut muinaisihminen tähän ilmastonpuutokseen ja ultrajuoksuun kuuluu. Kehotan ottamaan taskulaskimen kauniisiin käsiinne. Vähentäkää luvusta 2015 luku 5300. Tuloksen pitäisi olla miinus 3285. Siis vuotta !  Ötzi oli täällä siis tuonverran ennen Jeesusta. Pyöreästi siis. Miettikääpä mitä ihmiskunta on saanut aikaan sillä välillä kun Ötzi nukkui ikiuntaan Öztalin kallionkolossa vuorilla ?
   Ihminen on keksinyt kaiken modernin tekniikan tuona aikana. Myös sen joka tuottaa kasvihuonekaasuja ja tekee ilmastonpuutoksen. Ja etenkin sen muutoksen. Ja mitä sitten muutoksen myötä sulavan jään alta paljastuu ? Muinaisihminen, jonka ruokavalio ja vatsavaivat olivat kuten nykyisinkin. Lisäksi hänellä oli vaatteet päällä ja lisäksi vielä aseet mukanaan. 
   Ja mikä tärkeintä - hänkin oli liikkeellä omin jaloin. Kelissä kuin kelissä.

---

Taustaa:

Kirjoittaja on siis ulkoilmasta nauttiva ultrajuoksija joka asuu Suomenselän alueella lähellä Tamperetta Hämeenkyrössä. Kuitenkin lähempänä Ylöjärveä kuin varsinaista Hämeenkyrön keskustaa. Mutta ei missään tapauksessa Tampereella siis, nääs.
Tekstissä mainittu Nurmijärvi tuli aikanaan kuuluisaksi tuppeensahatuista laudoista. Sahauttaja oli tuolloin pääministeri mutta ei kuitenkaan saarnamies. Hän joi mustikkamehua pitäjässä jossa on Rajamäen viinatehtaat eli ei ole mikään ihme että pieleen meni - sekin.
Kehäkolmosen sisäpuolelta tarkasteltuna Nurmijärvi on eittämättä skutsia. Hämeenkyrö jo pahinta sellaista. Eli nyt täytyy vaan sitten siellä kestää. Kuten täällä landellakin.
Kestämistä täällä ei helpota että esimerkiksi Radio Helsinki kuuluu vaan netin kautta. Täällä siis on netti ! Sensijaan Radio Suomi kuuluu ilman nettiäkin. 
Kauhulla odotamme preparoidaanko aikanaan Jake Nymankin kuten Leninkin omaan mausoleumiinsa. Jaken tapauksessa ikuisen tulen korvaisi taukoamaton Beatleseiden soitto. 
Tätä ja muita uhkakuvia odotellessa liikutaan positiivisesti ja kuunnellaan hyvää musaa - välillä jopa Jakenkin soittamana.