Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA - OSA 13.

Otteita pöytälaatikosta-sarja on osa kirjoittamatonta kirjaa. Osittain osa julkaisematonta kirjaa. Osa haavetta omasta kirjasta. Ei omakustanteesta.
On sanottu että olet sellainen kuin jättämäsi jälki on. En haluaisi aina olla. Enkä etenkään muistella kaikkia jälkiä.
Mutta on pakko kirjoittaa.
On pakko muistella.
Ja jos joskus kaikki julkaistaan niin sitten on oltava sen mittainen.
Sillä aina on toivoa.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI, OSA 13.

NOKELAINEN

Nokelaisen pitäisi olla musta. Nokelainen katsoo. Minä seison vesirajassa ja katson kun Nokelainen katsoo. Nokelainen on ruskea.
Siniset verkkarit puristavat pippeliä. Minulla on punainen paita. Janottaa. Lasinen Jaffapullo on vielä avaamattomana puuveneen nokassa mustasssa kernikassissa makkaroiden ja sinapin kanssa. Katson vesirajassa näkinkuoria. Vedessä on öljyä kuten venerannassa aina on.

Katson isää veneessä. Isä on liukastunut ja nyt polvesta vuotaa verta. Hänellä on verkkopaita ja lyhytlahkeiset alushousut. Isä otti verkkarit pois kun meni tyhjentämään vettä veneestä. Vene on täynnä vettä koska isä ja Nokelainen ovat käyneet venerannassa koko kesän. He ovat istuneet päivät auringossa ja illat tulilla. Järvelle ei ole keritty - isä sanoo. Isäkin on ruskea.

Mutta silti Nokelaisen pitäisi olla musta. Koska Nokelaisen nimi on Nokelainen, isän kaveri. Ja minusta Nokelaisten pitäisi olla mustia.
Nokelaisilla on jotain tekemistä nokikolarin kanssa. Ainakin minusta. Pappakin aina juttelee nokikolarin kanssa mukavia. Jälkeenpäin se sanoo että saatanan sutari sotki koko pannuhuoneen. Ja sitten pappa siivoaa. Ähkii toinen polvi maassa ja heiluttaa märkää rättiä ainoalla kädellään. Sen toisen ryssät ampuivat helvettiin, pappa sanoo.
Ryssä on aina ryssä, pappa sanoo usein. Isä taas sanoo että vittu soikoon. Hän nostaa jalan veneen etupenkille. Polvesta vuotaa verta. Isän pippeli näkyy kalsarinpuntista. Se on isompi kuin minun. Nokelainen nauraa ja kysyy että kävikö pahasti. Korjaan verkkareita kun huomaan että isä ja Nokelainen eivät katso. Munia ei saa kaivaa sanoo isä.

Minäkin sanoin keittiössä kerrran että vittu soikoon. Äiti raivostui ja alkoi huutamaan. Se sanoi että saat selkääsi. Sitten se meni pihalle ja taittoi pienen risun omenapuusta. Tuli yläkertaan ja sanoi että nyt tulee risua.
Samalla pappa alkoi huutamaan rapussa. Pappa huusi että mitä helvettiä sinä Seija niitä omenapuun oksia katkot. Sitten ne huusivat toisilleen. Ja minä karkasin pihalle.
Kun tulin takaisin kotiin oli risu ovilistan päällä eteisessä. Äiti uhkaili että saan seuraavan kerran selkääni jos puhun rumia. Isälle se ei antanut selkään vaikka isä tuli kännissä kotiin ja kompastui rapussa. Löi päänsä kaiteeseen ja huusi vittu soikoon kun sattui. Minä en ymmärrä aikuisia kun ne saavat tehdä asioita mitä minä en saa.

Nokelainen ottaa pullon repusta. Tarjoaa isälle ja isä juo. Ähkäisee. Sanoo että aikuisten mehua. Viinaa. Se haisee. 
Riitaviinaa sanoi naapuri Streng. Isä sanoi että sekin ruotsalainen on olevinaan. Pappa juo kefiiriä. Streng sanoo että pappa betalar. Minä en ymmärrä. Mutta pappa nauroi vaan ja sanoi että älä sinä poika välitä jos isäs juo. Kyllä me selvitään.

Nyt mennään selkäsaareen uimaan ja paistamaan makkaraa. Vanha keskimoottori puksuttaa tasaisesti. Minä istun keulassa. Siniset verkkarit, punainen paita ja oranssi haalistunut uimarengas kaulassa.
Äiti oli vannottanut isää että jos otatte pojan mukaan niin olette selvinpäin. Äiti ei ole koko kesänä tykännyt kun isä on sanonut menevänsä venerantaan. Isä sanoi että älä ämmä pöpötä. Sitten oli hiljaista ja minä menin taas ulos. Kuljin metsässä ja katselin. Mahakin oli kipeä.

Isä on tehnyt nuotion kallionkoloon. Tules makkaraa paistamaan se huutaa. Nousen vedestä ja kuivaan pyyhkeeseen. Vaihdan verkkarit jalkaan ja pistän paidan päälle. Isä on vuollut makkaratikun valmiiksi.
Makkara on hyvää. Jaffan kanssa. Ja sinapin.
Mumppa oli kesällä pessyt mattoja rannassa. Minä olin mukana laivaa uittamassa. Ihmettelin kun se sanoi naapurin rouvalle että vahinko oli tullut. Kuurasi makkaranpalasia pois eteisen matosta. Matto haisi pahalle ja naapurin rouva oli irvistellyt. Mumppa sanoi että kävi koira kylässä ja oksensi. Pentu vielä ja oli voinut pahoin autossakin tullessa.
Kun tultiin takaisin rannasta niin minä kysyin että mikä koira. Eihän meillä mitään koiraa ole käynyt. Mumppa sanoi että se on sellainen juoruämmä. Ettei kaikkia asioita tarvitse ihmisille selvittää.  Minä olin hiljaa ja muistelin kun isä makasi aamulla eteisen lattialla. Meillä oli ollut eilen makkarasoppaa.

Kello on paljon sanoo Nokelainen. Täytyy mennä aamulla töihin. Isä ojentaa pulloa. Kuka sitä kyttää, otas tuosta nyt. Tehdään kuitenkin lähtöä.
Isä saa päähänsä että minun pitää opetella ohjaamaan venettä. Vaihdetaan järjestystä. Nokelainen menee eteen ja isä keskelle moottorikopan eteen. Minä jään peräpenkille. Ruori on sivussa. Minä sanoin että ratti mutta isä sanoi että ruori se on.
Isä vetää keskimoottorin käymään narulla jonka toisessa päässä on solmu ja toisessa puukapula. Sitten isä laittaa konekopan moottorin päälle. Ajas Rajasalmelle se huutaa. Käännän ruoria ja uimarengas painaa kaulaa.
Nokelainen sanoo että mihin mennään, piti rantaan mennä. Isä huutaa että turpa kiinni, täytyyhän pojan saada ajaa. Isä ottaa pullosta kulauksen. Nokelainen sanoo rauhassa vaan että keritään, keritään me.
Järvenselkä on miltei tyyni. Muita veneitä ei näy. Vesibussi meni selkäsaaren takaa Ratinaan kun olin uimassa. Oli hienot laineet. Vene kolisi Selkäsaaren takana kallioon.
Kerran mentiin vesibussilla Hämeenlinnaan. Lempäälässä oli kanava. Pappa sanoi että tämä se on elämää ja joi kahvin kanssa konjakin. Minä sain Jaffaa ja leivoksen. Pappa on kiva. Se ei ole koskaan humalassa. Tai en ainakaan ole nähnyt.
Nokelaisen silmät ovat kiinni keulassa. Isä sanoo minulle että käännä oikealle niin mennään rantaan. Minä käännän mutta vene kaartaa vasemmalle. Oikealle saatana sentään ! Isä huutaa. Siellä on kiviä vasemmalla. 
Minä en muista aina kumpi on vasen ja oikea. Isä nousee seisomaan ja Nokelainen herää huutoon keulassa. Isä kurottaa konekopan yli ruoria mutta samassa tömähtää. Moottori sammuu kolahtaen ja isä kaatuu veneen pohjalle. Nokelainen putoaa veteen. Kivellä ollaan.
Tässä samassa paikassa ollaan joskus ongittu ahvenia. Nokelainen seisoo matalikolla ja nauraa. Isä nousee veneen pohjalta ja kiroaa. Kastuiko munatkin se kysyy Nokelaiselta ?  
Isä menee veteen. Nokelaisen kanssa he nostavat venettä käsin irti kiveltä. Vene irtoaa mutta isä sanoo että potkuri on vääntynyt.

Isä soutaa ja mulkoilee minua. Isän on hiki. Isän jaloissa on tyhjä pullo. Pullon korkki on valkoinen ja siinä on neljä kirjainta. Vahinkoja sattuu poika, isä sanoo ja irvistää. Lopulta päästään rantaan. Isä ja Nokelainen vetävät raskaan puuveneen telakalle. 
Olipa reissu sanoo Nokelainen ja ottaa polkupyöränsä. Me isän kanssa kävellään kotiin. Portilla isä ottaa minua olkapäästä kiinni ja pysähtyy. Isä katsoo minua vetisin silmin.
-Äidille ei sitten puhuta tästä mitään...

Hoitaja ravistaa olkapäätäni kevyesti. Kyljelläni maaten katson sairaalapöydällä olevaa kelloa. On ilta. Janottaa.
- Mitä otat iltapalaksi ? Hoitaja kysyy. Hymyilee. 
-Nyt on keltaista Jaffaakin.


---

VIIKON 43. ULUKOILU (ytterligare det går bra...)

Ma- 5km verryttelyä - 32 min.
Ti- Lepo
Ke- 8 km - 51 min.
To- Lepo
Pe- 8 km - 51 min.
La- Lepo / kolme sormenleveyttä ballantinesiä jäillä.
Su- 15 km Julkujärven maastossa - 1.43.

yhteensä 36 km - 3 tuntia ja 57 minuuttia

Sain maanantaina juurihoitoa yläleukaan. Jos en olisi saanut olisin juossut puolta enemmän - ehkä.
 

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

JOS OLISIN SAANUT VALITA...

Jos olisin saanut valita vanhempani niin en kuitenkaan olisi valinnut. Ajatus on absurdi mutta sieluni syvä tuska ei.

Nivalasta suuntasin Nellimiin isää tervehtimään. Matkaa yhteen suuntaan kertyy 800 km. Ajettuani perille sain kuulla että minusta ei ole mihinkään. Sain kuulla että kuulemma äitini oli huora ja kummisetänikin oli isää verisesti loukannut. Kerrattiin taas sekin että kummitätikin oli todistanut avioero-oikeudenkäynnissä 40 vuotta sitten isää vastaan. 
Ja kuinka isän toinenkaan vaimo ei ollut ymmärtänyt kuukausien juomista ja lopuksi oli vienyt vielä rahatkin mennessään. Lisäksi useimmista ihmisistä sekä menneisyydestä että nykyisyydessä ei ole mihinkään. Kaikki ovat epärehellisiä tai eivät auta tai ainakin himoitsevat vain rahaa.
Olen kuulemma myös jättänyt toistuvasti isäni pulaan. En ole lähtenyt viemään isää sairaalaan pitkien ryyppyputkien jälkeen, kun hänen kaverinsa huolestuneena minulle soittavat että nyt se on kumman huonossa kunnossa vaikka he ovat vieneet hänelle lisää viinaa kuukausikaupalla.
Tämän kaiken jälkeen minun pitäisi vielä viettää kaikki liikenevä vapaa-aika isän luona auttamassa häntä hänen lukuisissa keskeneräisissä rakennus yms. projekteissaan, jotka lisääntyvät vuosi vuodelta.
Niinpä yksi yö riitti. Aamulla asiat vielä kerrattiin minulle. En kuulemma kestä kuulla totuuksia ja kaupan päälle olen vielä epärehellinen, laiska ja hyysään pakolaisiakin.
Totuuksilla on aina kaksi puolta. Jos lukee blogistani otteita pöytälaatikosta-sarjaa saattaa ymmärtää jotakin siitä mitä olen kestänyt vuosien varrella. Silti annan isälle aina vuosittain pari kertaa mahdollisuuden. On hänen asiansa kuinka hän mahdollisuutensa käyttää.

Joskus kuulee että kannattaisi miettiä mitä nettiin laittaa koska se säilyy siellä ikuisesti. Tuo ikuisesti on hieman rohkeasti sanottu mutta voitte olla varmoja että minä tässäkin tapauksessa olen todellakin miettinyt mitä kirjoitan.
Kirjoitan tämän julkisesti siksi että minulla on valitettavan monia kohtalotovereita joiden suhteet vanhempiin tai toiseen vanhempaan ovat yhtä suurta ristiriitojen mellakkaa. Usein syynä on vanhempien tai toisen vanhemman päihteiden käyttö.

Itse olen kokenut pelkkiä ristiriitoja niin kauan kuin muistan, aina aivan lapsesta asti. Mitään menetettyä en saa takaisin, eikä sitä voi millään korvata. Sensijaan olen täysin samaa mieltä ammattiauttajien kanssa näissä tilanteissa. On paras antaa olla - totaalisesti. Kenenkään elämää ei voi järjestää kuntoon eikä varsinkaan elää toisen puolesta ellei toinen itse halua pelastua.
Itse ajattelen usein niin että henkilökohtaisten vaikeuksien kautta kasvaa vahvemmaksi - siksi en valitsisi mitään toisin. Sieluni tuskaa ei tässä tapauksessa lievitä yhtään se että 1941 syntyneelle isälleni koittaa aikanaan aika jolloin on liian myöhäistä katua. Silloinkin minä annan anteeksi - muista en tiedä.

KARAVAANARIN LUOSTO JA PYHÄ

Pitkä on aika siitä kun Pirkka-Pekka ja Aake menivät Luostolle nunnuka nunnuka lailaa lailaa.
Tunturi on 514 metriä korkea ja se on raiskattu laskettelukeskuksella. Ympäristö tosin tarjoaa luonnonrauhaa ja mukavia reittejä. Tarvittaessa huipulle kiivettäessä saa hengen itseltään lahoissa portaissa ja moni asia hiukan repsottaa.
Karavaanialue on metsän suojassa ja sinällään viihtyisä ja kohtuuhintainen. Palvelut normaalit. Sauna on kolmensadan metrin päässä Knööli-nimisessä rakennuksessa parkkipaikan reunalla laskettelumäen alla.
Itse nautin paikan parkkipaikalla asuen. Eivät viitsineet lämmittää alueen saunaa viikolla kun oli niin vähän väkeä. Itse yrittäjänä ajattelen että yksikin asiakas riittää...

Pyhän Asteli ja Pyhän matkailuvaunualue ovat molemmat säälittäviä viihtyisyytensä puolesta. Asteli on suljettu näin lokakuussa korjausten takia eli suomeksi : siellä on kaadettu puskia ja jätetty sitten siihen tasanteelle.
Pyhän matkailuvaunualue on puserrettu luontokeskuksen ja mäkien alle parkkipaikan kupeeseen. Vaunuja on vieri vieressä ja siitä vaan jos on kaikkien kaveri. 
Palvelut molemmissa normaalit ja hintataso sikamaisen kallis ympäristöön ja tarjontaan nähden.
Pyhätunturi on 540 metriä korkea ja reitit ulkoiluun ovat Luoston tasoa eli kohtuulliset.

Yleisesti voidaan irvistellä että Lapin keskukset jakautuvat karkeasti kahteen kategoriaan. 
Ykköskategoriassa on rauhaa ja puitteet kunnossa.
Kakkoskategoriassa soturi vaimoineen ja lapsineen saavuttaa lopullisen rentoutumisen yökerhon hälinässä, jonka lavalla joku Anna Apropoon tai Antti Pölyhuiskun tapainen täysin tuotettu tuote vailla karismaa ja lahjoja pyörittää persettään ja huokailee vaikka että missä mun vastuu on - ei oo ja sssata sssalamaa ääh. Eli kakkoskategorian paikat ovat paikkoja missä Beatleskin olisi voinut esiintyä vaikka heillä saattoi olla karismaa ja lahjojakin...
Kaikkea tarvitaan ja nyt todellakin saa valita. Itse hoidan perseenpyörityksen omatoimisesti. En maksa siitä ja koen sen pääosin selvinpäin pienemmässä piirissä.

SALLA JA SALLAINEN CARAVAN

Sallassa ei repsota mikään. Koska kylä on poltettu historiassaan kaksi kertaa maan tasalle onkin syntynyt kerralla kuntoon- meininki. 
Keskustassa on kaikki palvelut ja erittäin hieno museo jossa ymmärrys lisääntyy jopa koko Suomen asuttamisen historiasta. Sallasta nimittäin on löydetty Suomen vanhin suksi joka sittemmin on siirretty syrjäseudulle Kansallismuseoon. Suksen historia, todisteet entisaikojen ihmisten pukeutumisesta ja muista korulöydöksistä pistävät miettimään että keiden jälkeläisiä oikein olemme ?
Nykyinen Sallatunturi on korkeimmillaan 478 metrinen. Sen juurella on erinomainen ja erittäin siisti virkistysalue joka sisältää laskettelukeskuksen, kylpylän, liikuntakeskuksen ja majoitusta moneen lähtöön.

Sallainen caravan on hinta/laatusuhteeltaan yksi kaikkien aikojen parhaita alueita joilla olen vieraillut Suomessa. Sähkö laskutetaan aina kulutuksen mukaan 0,25 senttiä kilowatti eli voit valita kaasunkäytön edullisuuden tai sähkön helppouden lämmityksessä. 
Leirintähintaan kuuluu sauna joka päivä. Lisäksi on takkahuone ja makkaranpaistokota vapaassa käytössä. Myös veneen käyttö sisältyy hintaan ilmeisesti myös talvella. Muut palvelut ovat täydelliset aina pesukonetta ja kuivausrumpua myöten.

Ultrajuoksijana yllätyin monipuolisista harjoittelureiteistä. On valaistuna asvalttia, pururataa, hiekkatietä ja ulkoilureittiä. Juokseminen lumettomana aikana Sallatunturille käy sik sak hiekkatietä pitkin, joten lyhyelläkin lenkillä saa vaativuutta helposti niin halutessaan.
Tulevaisuudessa tulen varmasti palaamaan Sallaan harjoittelemaan. Talvella on oikeasti lunta hiihtämiseen ja etäisyys kotipuolesta on vain noin 800 kilometriä.
Tämän huomasivat urheilijat jo 1930-luvulla kun Sallassa pidettiin syöksyhiihdon ja mäenlaskun kilpailuja ja silloinen olympiajoukkue harjoitteli hiihtoa tunturissa. Syy paikanvalintaan oli tuolloin Kemijärven rata ja sen läheisyys kulkemisen kannalta.

Sallasta talvella puhuttaessa täytyy mainita pakkanen. Haastattelin caravan alueella viidettä vuotta kausipaikkaa pitävää ja hän kertoi että miinus 30 on kova pakkanen. Tavanomainen 10 - 15 miinusastetta. Naruskan kylässä 50 km päässä tiuku helisee useimmin miinus 40 asteeseen. Jäämeri ei ole kaukana jos koilliseen ja itään katsellaan. Siellä se alkuperäinenkin Sallatunturi olla möllöttää luovutetulla alueella rajan takana.
Anekdoottina mainittakoon että viimeinen loikkaus Sallassa tapahtui, yllätys yllätys, Suomesta Venäjälle. Kukaan ei tiedä kuka oli tuo mies, joka rajan yli laittomasti meni. Toki hän jäi kiinni koska rajavyöhyke on täynnä elektronista valvontaa. Asia on sitten vaiettu Venäjän taholta täysin ja paikkakunnalla voidaan vain ihmetellä että miksi sinne päin ?

Lähtiessäni lauantaina Sallan Keselmäjärven rannalta matkailuautosta lenkille olo oli henkisesti maahanlyöty. Kuinka paljon katkeruutta tarvitaan että sen säteillessä ihmisestä hänen ympärillään läheisetkin tukehtuvat. 
Sallan hiljaisuus ja loputon polveileva kynttiläkuusikko rauhoitti kuitenkin mieleni. Polkujen varsilla oksat ovat naavan peittämät ja vetäessäni raikasta ilmaa sisääni henki alkoi kulkea taas helpommin.
Matka jatkuu koska vierelläni kuljetaan. Sen olen saanut jälleen kokea.


VIIKKO 42. HARJOITTELU

Ma- Rukalla 10 km - 1.15.
Ti- Ruka tunkkausta 13 km - 2.01. Eli nousu Rukan kierrellen huipulle ja valtavaaralle. Nousua noin 1 km.
Ke- Siberian Jay Trail 8 km - 1.00. Tankavaara teknistä polkua. (Siberian jay on kuukkeli)
To- Luoston rundi 18 km - 2.12. Ametistikaivoksen kautta ympäri koko Luosto.
Pe- Lepo / kävelyä 6 km Ukko-luoston huipulle kierrellen; nousua 600 m.
La- Salla 16 km - 1.40, kokonaisaika 2.10. Tutustumista ja tunkkausta nousua tuli yli 600 m.
Su- Lepo: matkustusta ja hammaskin vaivaa.

yhteensä 65 km - 8 tuntia ja 33 minuuttia, nousumetrejä vajaa 3 km arviolta.












sunnuntai 11. lokakuuta 2015

ISO-SYDÄNMAAN RAUHASSA

ENSIKERTALAISEN KOKEMUKSIA ISO-SYDÄNMAAN REITILTÄ.

I-Sr:llä on kotisivut joten en yksityiskohtaisesti esittele reittiä. Kotisivuilta löytyy kartat, historiaa ja tapahtumia reitillä. Linkit blogini lopussa.
Kokonaisuutena reitti tarjoaa erämään rauhaa ja hiljaisuutta kaikentasoisille kulkijoille. Varsinkin järvet ja kauniit kankaat jäivät mieleen. Suot tarjoavat perspektiiviä ja kenkiä voi kuivata taukopaikoilla jos on astunut onnensa ohi.

Tähän alkuun nostan valtaisan talkootyön merkityksen. Onni ja Nivalan Keijo ja lukuisat muut ovat talkootyönä raivanneet ja merkinneet uraa maastoon. Pahimpien ojien yli on siltoja tai riukuja ja
erinomaisen reittimerkinnän ansiosta laajoillakin suopätkillä hahmottaa hyvin minne pitäisi mennä.
Polku on valmis ja paranee kuljettaessa mutta sitä on huollettava. Lisäksi ne sankarit jotka ajelevat maastoautolla tai traktorilla pitkospuut palasiksi pitäisikin viedä Pesänevalle ja kävellen ilman kenkiä. 
Eli annetaanpa arvo niille jotka ovat reitin raivanneet ja palkitaan heidät reittiä lihasvoimin kulkien.

Lähdimme viisimiehisenä partiona reitille juoksemaan Pyssymäeltä lauantaina kello kymmenen. Meitä ennen oli lähtenyt yksi ryhmä jo aamuseitsemältä, heillä oli tavoitteena 13 tuntia ja meillä suunnitelma 10 tunnin juoksuun. Myöhemmin selvisi että myös pari kauniimman sukupuolen edustajaa olivat liikkeellä salaa koko reitin kierrolla kävellen ripeää vauhtia.
Sain kunnian juosta kärjessä eli pääsin vanhempana teuraana sopivasti jarruttelemaan nuorempien tai kovakuntoisempien säntäilyä. Lisäksi kun reittiä juoksee ensikertaa niin kärjessä saa parhaan käsityksen maisemasta.

Nivalan Keijo oli Onnille sanonut että Pasikin saa juosta siihen kymmeneen tuntiin. Tämä kerrottiin minulle jossain 35 km vaiheilla.
Arvostan kovasti Keijoa, etenkin kun pikkuhiljaa jaamme samaa valitettavaa asiaa mistä nuoremmat kollipojat eivät ymmärrä mitään - nimittäin vanhenemista ja elastisuuden katoamista. Nimenomaan elastisuuden katoaminen rassaa paikkoja maastojuoksussa.
Lisäksi Keijo seuraa blogiani ja on varmasti pannut merkille alavireisyyden ja kehnon syyskuun harjoituksellisesti joten arvio oli napakymppi.
Lähdin kuitenkin avoimin mielin matkaan. Harjoittelen kotona suhteellisen paljon teknisillä poluilla joissa on korkeuseroa huomattavasti enemmän kuin Keskipohjanmaalla edes osataan kuvitella. Lisäksi juoksupohjani kestää kyllä hieman äkkinäisempiäkin liikkeitä mutta siinä Keijon kanssa jaan saman ajatuksen, että näin vanhemmiten ei saisi yhtään olla juoksematta vaan pitäisi juosta päivästä päivään mikäli aikoo säilyttää helppouden tunteen.

Tiesin että reitin alku on helpompaa joten aloitin kuuden ja puolen minuutin kahtapuolta olevaa alkuvauhtia. Koska reitillä järjestettiin PEP-polkujuoksu kesällä olin kisassa toiseksi tulleen Marko Mattilan kanssa puhelimessa keskustellessa saanut hyvän käsityksen mitä jumppaa on odotettavissa. Hevosteluun alussa tällä reitillä ei ole varaa.

Ensimmäinen yllätys porukalle tuli siitä kuinka kovaa maasto oli. Yöpakkanen oli kovettanut uran hämmästyttävän kantavaksi joten päästiin huomattavan helpolla soilla. Onni sanoikin että kosteus oli tasoa 2 kun asteikko on kymppiin.
Reitti on rakennettu traditionaalisen vaelluspolun haamulle joten se kulkee niin kuivalla maalla kuin noissa oloissa yleensä mahdollista on. Toki ura on paikka paikoin suopursujen ja heinän reunustamaa, peitteistä ja kapeaa mutta levenee tulevaisuudessa huomattavasti.

Toinen yllätys oli että Valio-myrsky ei ollut kovin pahasti osunut reitille. Toki näin pitkän ja monen kunnan alueella puikkelehtivan reitin varteen mahtuu jatkuvaa muutosta esimerkiksi tuulenkaatojen ja metsätöiden osalta mutta aika vähän oli moton jäljiltä olevaa raiskattua lohduttomuutta, jossa tunnelmaa lisäävät poikittaiset risut jalkovälissä kun rallatetaan menemään.
Reitille kertyy nousumetrejä vain reilu 200. Tästä joku äkkinäinen voisi kuvitella helpoksikin taipaleeksi mutta erehtyy nautinnollisen raskaasti. Reitin haastavuus tulee yksitoikkoisuudesta. Tekninen polku, suo, kangaspolku, harvat kalliot, sammaleinen louhikko, ojanpenkka ja rantapöpelikkö. 
Yhtään ei voi rentoutua jos vauhti kasvaa vaan on keskityttävä jalansijaan.  Harvoissa paikoissa kuten tienylityksissä tai rantapenkoilla voi hieman löysätä. Muuten herpaantumisesta seuraa katolleenmeno välittömästi. Pysyin pystyssä mutta viittä vaille tilanteita oli jokunen.

Ympärillä hiljainen erämää. Jäätyviä järviä. Kanervikkokankaita ja jäkälää. Aurinko paistaa naavaisen metsikön läpi.  Viisi miestä, juoksu ja hyvää huumoria. Voisiko päiväänsä enää paremmin viettää.

Nautin kärjessä maisemista tietäen kuitenkin että lunta tulee henkilökohtaiseen tupaan jossain vaiheessa. Teknisillä osuuksilla vauhti painui helposti kahdeksan minuutin tuntumaan. Kun vauhti alkoi olla yhdeksän kantimissa tiesin että näin pitkän yhtämittaisen maastorymyn rutiinin puute alkaa vaatimaan veronsa. Jossakin 45 kilometrin kohdalla oli selvää että lopussa hidastuu entisestään.

Olen viimeisinä vuosina tottunut monipäiväjuoksuissa syömään päivän kuluessa enemmän. Nyt juoksurepussa oli kolmen litran säiliö vettä imuletkulla, Pullo mehua ja ruisleivät paksuun folioon käärittynä. Lisäksi neljä geeliä ja Leaderin Barebar energiapatukoita muutama.
Viimeisillä kilometreillä alkoi energiavaje painamaan joten tultiin Onnin kanssa loppu kaksin nippa nappa alle yhdeksän tunnin. Tuomas, Sauli ja Erkki juoksivat lopun noin viisi kilometriä hieman ripeämmin, joten saivat parikymmentä minuuttia paremman ajan.

Pakkanen hellitti päiväksi hiukan mutta kiristyi sitten illalla taas. Pääsimme sopivasti pois metsästä eikä otsavaloa tarvinnut. Lopussa astuin harhaan ja pääsin tunnelmaan kun meni polvea myöten kuraan. Voinkin hyvin ymmärtää reitin suo-osuuksilla kesän kilpailussa koettua tuskaa. Lämpöä ja paarmoja sekä genitaaleja myöten suossa. Kivaa ja tehokasta !

Juoksin reitin Salomonin Speedcrosseilla. Ne ovat kannasta hieman korkeat eli kiikkerät mutta pitävät penkoilla ja juurilla kohtuullisesti ja vesi tulee ulos hyvin. On parempiakin kenkiä, mielestäni ei ole Inovin voittanutta näissä leikeissä. Suunnistusnastariakin olisi voinut koittaa mutta ainahan sen tietää vasta jälkeenpäin näissä koitoksissa.
Mukana repussa oli kuiva paita, pipo, hanskat ja sukat mutta niitä ei tarvittu. Tälle reitille kylmemmällä kelillä kalvosukka on paras. Neopreenistä tulee rakkoja mutta kalvosukka pitää lämmön paremmin. Minulla oli tavalliset coolmax-sukat eikä varpaita paleltanut paitsi aivan viime metreillä.

Olen kokemukseeni kovin tyytyväinen. Hieno reitti. Reittiennätys on hiukan yli seitsemän tuntia. Kokemuksellani sanon että täytyy olla erittäin juoksuvoimainen yksilö joka tulee keskiarvokosteudella läpi hiukan yli kuudessa tunnissa. Alle kuuden tunnin aika vaatii mestarin.
Sensijaan kaikki ne jotka selviytyvät liikkuen alle kahteentoista tuntiin voivat olla ylpeitä suorituksestaan. Itse en nykytilassa pysty juoksemaan reittiä kovin helposti alle kahdeksaan tuntiin joka kertoo maastoharjoittelun rutiinin kapeudesta.
 
Jokainen kerta maastossa on yksilöllinen johtuen juuri märkyydestä tai vuodenajasta mutta sehän on juuri se polkujuoksun salaisuus. Meitä on moneksi mutta ei ole mitään järkeä juosta jatkuvasti asvaltilla kun tarjolla on näin hienoa luontoa koettavaksi.

JÄLKEENPÄIN

Tiedän että blogiani lukee moni harrastaja joka miettii omalle kohdalleen erilaisia ultrahaasteita. Usein kysytään palautumisesta. Millä perkeleellä ne aina vaan vetää ?
Kerronkin tässä hieman I-Sr:n kierron jälkeisistä toimista.

Matkailuauto odotti lämpimänä parkkipaikalla. Muut ulkona vetivät pakkasessa kuivaa niskaan. Minä menin suihkuun mutta ennen sitä kippasin palautusjuoman ja vissyä. Onni tuli autoon vaihtamaan kuivat vaatteet ylleen.
Tämän jälkeen pidettiin loppupalaveria makkaranpaiston kera pimenevässä illassa. Osa porukasta oli jo lähtenyt ja emme mekään kauan istuneet kylmässä vaikka lämmintä olikin päällä. Söin kaksi makkaraa ohimennen ja toivotettiin hyvät jatkot.
Palasin autolle ja keitin kahvit. Tein pari voileipää joiden päällä oli mätitahnaa ja kippari-juustoa sekä tomaattia. Lisäksi muromysliä tyrnimarjakeitolla sekä maustekakkua siivu.
Tässä yhteydessä en malta olla lohkaisematta että Härmän Jätkän evästyksiin ei Rehellisten Lapinmiesten puheet vaikuta. Sami Jauhojärvi oli todennut Juoksija-lehdessä että kolme pahinta piilosokerin lähdettä ovat mysli, murot ja jogurtti.
Huippu-urheilussa ehkä tekee jotakin viidellätoista sekunnilla jotka saattaa säästää kun välttää piilosokeria. Sensijaan olisin enemmän huolissani trans-rasvoista ja proteiinihypetyksestä tavallisen mutta paljon harjoittelevan kilpakuntoilijan kohdalla.
Yleensä syön näiden juoksujen jälkeen mielelläni kunnon ruokaa, esimerkiksi keittoa mutta nyt oli niin myöhäinen ilta että en viitsinyt kokata. Nautin nestettä lisää, katselin uutiset ja menin nukkumaan.

Heräsin sunnuntaina yhdeksän jälkeen. Oli viikon ensimmäinen päivä kun ei ollut mitään sovittua. Keitin kahvit, tein puuroa johon lisäsin mustaherukkahilloa, paistoin ruisleivän oheen pari kananmunaa ja söin siivun maustekakkua.
Levättyäni tovin lähdin Pyssymäen Tissilenkille verryttelemään. Juoksin reilun kympin etsien jälkiä eilisestä itsestäni. Illalla vasen jalka oli krampannut hiukan pohkeesta sekä takareidestä ja vielä aamullakin pohkeet olivat hieman saaneen oloiset mutta muuten tuntemukset kehossa olivat hyvät.
Verryttelyn aikana aurinko alkoi paistamaan. Koin jonkinmoista liikutuksen tunnetta juostessani pururataa hiljaa. Alavireinen mieli on alkanut kohentua eikä vähiten juoksun ansiosta. Ultrajuoksu ystävineen on siis se jänne joka kantaa vaikeidenkin aikojen yli ja antaa uskoa tulevaisuuteen.
Toisaalta tässä on tuli taas todistettua että syyttömän ei tarvitsisi juosta mutta syyllisen on syötävä jaksaakseen juosta. En nyt viitsi tänään sunnuntaina heti lähteä uudestaan Iso-Sydänmaan reitille vaikka siihen pystyisinkin.
Kokemattoman ultrajuoksukokemukseen kuuluu usein katkeaminen ja loputon väsymys. Jossain Iso-Sydänmaan hiljaisessa rauhassa saattaa noviisi itkeä tirauttaa kun voimat loppuvat, tavoite karkaa ja kaikki on kaukana. Silti rohkaisen kokeilemaan ja kehittämään itseään. Erämaan rauhassa tehty kestävyyssuoritus avaa aistit ja opettaa elämisen riemua - aina uudestaan ja uudestaan - myös minulle.


VIIKON 41. HARJOITTELU

Ma- maastossa 11,5 km - 1.17. Pitkästä aikaa hyvää juoksua.
Ti- Lepo
Ke- maastossa 14 km - 1.35.
To- Lepo
Pe- Onnin kanssa Nivalassa tiellä 10 km - 1.00.
La- Iso-Sydänmaan reitillä 57 km - 8.59.
Su- Pyssymäen Tissilenkillä verryttelyä 11,5 km - 1.19. (sis. 1 km kävelyä luuri korvalla.)

yhteensä 103 km - 14 tuntia ja 10 minuuttia

Alla kuvia jotka suurenevat klikattaessa. Kuvissa allekirjoittanut syö lähes jatkuvasti, olen pahoillani.

-Ensimmäisessä kuvassa Nivalan Noppanapa ja Hämeen Kohtuullinen lounaalla Nivalassa; paikan nimi meni ohi mutta hyvää oli - Onni voi kommenteissa mainita paikan nimeltä ?
-Toinen kuva on 57000 metrin esteiltä.
-Kolmas kuva on tauko Syyryllä. Tauko sisältyi kilometriin jonka aika oli noin 13 minuuttia eli liikkumaan oli tultu.)
-Viimeisessä kuvassa vanhempi teuras syö ja nuoret urheilijat venyttelevät. Onni kuvasi ja söi.





Iso-Sydänmaan vaellusreitti

Onnin blogi

Uikko liikuntapalvelut

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

BLOGIVIERAANA ONNI VÄHÄAHO

Blogivieras on uusi sarja blogissani. Sarja kertoo sähköpostikeskusteluista minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Aiheet vaihtelevat mutta sivuavat ultrajuoksua ja menevät joskus jopa sen edelle. Eli ovat elävää elämää.
Sarjan aloittaa Nivalalainen ystäväni Onni Vähäaho. Perheenisä, hoitaja, ultrajuoksija, blogikirjoittaja, NHL-seuraaja ja etenkin pidetty liikuntamotivaattori. Kotiseudullaan Onni on ideoinut monenlaista tapahtumaa liikunnan ilon pilke silmäkulmassa ja saanut ihmiset hikoilemaan.

     
Kuvassa Onni oikealla nauttimassa Heinäkuun 2015 säästä Hämeenkyrössä luonani.



Tervehdys Onni. Väsyttääkö ?


Terve vaan, Pasi! Kiitos ensinnäkin kutsusta blogivieraaksi.

Väsyttää ja ei väsytä. Uni on hyvä mittari, ja mieliala.
On hyvä, että väsyttää - saa unen. Eli juuri nyt ei väsytä ei-toivotulla-tavalla. Olen koittanut myös arvioida ja 
ennakoida väsymyksen tilaa.. mm. jos olen lisäämässä harjoitusmäärää, pyrin ottamaan sen 24/7h suunnitelmassa huomioon.

Tietysti ultrajuoksijana on tilanteita, jolloin laittaa itsensä alttiiksi tiedostetulle
väsymykselle. <-  "Karkkipäiviä" ei sovi olla kuitenkaan liikaa, jotta väsymys pysyy hallinnassa.

Perheenisän roolin, vuorotyön ja oman harjoittelun yhteensovittaminen on hankalaa. Lisäksi tapahtumien järjestäminen ja muu normaali sosiaalinen elämä. Kellossa Nivalassa on todennäköisesti myös vain 24 tuntia. Ihmiset ruikuttavat että ei ehdi tai ei jaksa.
Miten sinä ehdit ja mistä joudut luopumaan ? Vai joudutko luopumaan ollenkaan ?

Aikaa ystävien tapaamiseen on liian vähän.
Ystävien tapaamista ja yhteydenpitoa olen pyrkinyt pitämään yllä yhteislenkkien muodossa, koska lähes kaikki muu aika menee muihin asioihin.
Kuitenkin työ on välttämätön aikasyöppö, harjoittelu (harrastus) on oma valinta ja perhe terveyden ohella se kaikkein tärkein, jonka kanssa vietettyä aikaa tarvitsen jaksaakseni elää ja harjoitella täydellä teholla.
Luonnollisesti muut harrastukset (mm. nhl-seuranta) ovat tällä haavaa sivussa, mutta henkisesti mukana.

Eli minun näkövinkkelistä 24h/vuorokausi on aika pieni osa siitä, mitä haluaisin. Toisaalta on kurjaa, kun on ihmisiä, jotka eivät keksi edes täyttöä annetuille tunneille. Sillä tavalla koen olevani hyvässä asemassa. :)

Me molemmat saamme, emme siis joudu, kohdata töissämme sairaita ja vanhuksia. Onkin usein mieltäliikuttavaa kun vaikean sairauden keskellä tai elämän loppusuoralla elämän ilo on rehellinen ja jokapäiväinen.
Olet varmasti ihmetellyt miksi niin monet masentuvat eivätkä löydä väriä päiviinsä vaikka kaikki on periaatteessa hyvin. Polku on auki mihin vaan jos itse tekisi.
Itse saan voimaa uskonnollisuudesta, mietiskelystä ja tasapainoisesta elämästä Kirsin kanssa.
Mihin käännyt kun voimasi loppuvat ?

Aina on vara hiljentää tai vaikka vallan pysähtyä. Voimat vähenee joskus liian kiivaan tahdin vuoksi. Ultrajuoksu on tuonut henkistä vahvuutta myös ihmisenä, ja ennen kaikkea sen kautta on oppinut tunnistamaan omia tarpeita, myös hiljentämisen taidon ennen väsymistä.

Varmasti voi elämässä tulla myös tilanteita, jolloin jotakin asiaa varten saattaa tarvita ammattiapua, mutta onneksi sitä ei ole vielä tarvinnut.

Nivala on pieni mutta viihtyisä. Teillä on käsittääkseni hyvää yhteisöllisyyttä - myös urheilun ympärillä. Se on voimavara mutta kaipaatko joskus isompiin ympyröihin ? Tarkoitan tällä virikkeiden hakemista niin elämään kuin juoksuunkin. Matkustaminen avartaa.

En kaipaa isompiin ympyröihin noiden syiden vuoksi. Joskus olisi muutoin mukava olla tuntematon - monestakin syystä. Sen sijaan esim. Lappi kiinnostaa loppuelämän mittaisena tavoitteena päästä tutustumaan ja kokemaan. Kenties sekä lomaillen, että harjoitellen. Ehkä osin polkujuoksukisojen kautta Lappiin. Viihdyn hyvin Nivalassa, ja täällä tuntuu edelleen löytyvän paljon juoksemattomia polkujakin. :)

Olet juossut ultria monipuolisesti mutta minun näkövinkkelistäni kovin lyhyen ajan. Olet päässyt kokemaan jo jopa kuuden vuorokauden yhtämittaista askellusta Unkarissa.
Mitä haaveita sinulla juoksun suhteen vielä on ? Kilpailu tai tavoitteellinen harjoittelu ei liene kaikki tai edes tärkeintä sinulle(kaan) ?

Tavoitteena on edelleen etsiä omia rajoja. Enempi haaveena pidän osallistua joskus pitkään polkujuoksukilpailuun, monipäiväiseen. Mutta kuten monien muidenkin haaveiden, sen ei ole ollenkaan pakko toteutua, jotta se säilyy haaveena. :) ...Kilpailu eikä tavoitteellinen harjoittelu ole tärkeintä. Tärkeintä on itsestä oppiminen, kokeminen, juoksun kautta voimaantuminen ja hyvänolon tunne, mikä juoksemisesta tulee. Toki suhteellisen nuorena ultrajuoksijana minulla on puolivakavia tavoitteitakin, toki tunnistaen oman rajallisuuden vanhana keihäänheittäjänä ja painonnostajana. :)

Tässähän on kulunut miltei neljän päivän tauko edellisestä viestistä. Tauko johtuu viikonlopusta ja siitä että itse nykyisin rentoudun sekä töistä että osittain jopa juoksustakin viikonloppuisin. Voitko itse kuvitella tilannetta että kaipaat juoksemattomuutta ?

Asia (juokseminen) ei ole minulle niin isossa roolissa kuin sitä voisi esim. blogiani seuratessa ajatella. Toisaalta en kaipaa juoksemattomuutta, mutta elämä ilman juoksua olisi myös täyttä elämää. Eli olen joutunut siirtämään juoksun tieltä paljon itselle mieluisia asioita syrjään. Näin on juuri nyt hyvä. Mielestäni on tärkeää olla elämän täytettä esim. loukkaantumisten tai muiden syiden katkaistessa juoksut joksikin aikaa tai kokonaan.

Hoitajana sinulle on tärkeätä että saat ilta- ja yövuoroista tervetullutta palkanlisää. Uskotko ollenkaan nykyisen hallituksen linjaan ja uskotko että he oikeasti ovat kansan asialla.
Minä en usko että hyvinvointi säilyy ilman amerikan mallia jossa vakuutukset hoitavat kustannukset. Minusta maailma ei voi olla demokraattinen tai tasapäinen sillä joukossa on aina niitä jotka haluavat enemmän tai eivät halua tehdä mitään muiden hyväksi.

Asia on sen verran kimurantti ja siten kovin vähän mustavalkoinen. Sipilän johtaman hallituksen lähtölaukaus leikkausehdotuksineen oli suorastaan järkyttävä. Nyt on menty parempaan, tasapuolisempaan suuntaan. Toivotaan, että kilpailuhypyt ja ketterät loikat osuvat sopivasti lankulle kaikille aloille. Edellinen lause alleviivatkoon minun suhtautumista politiikkaan. Kunhan eivät bensaa ja tulta heitä nuotioon niin siinähän pyörittelevät taikinaa. Yksikään heistä ei söisi kotona sen taikinan pullaa hyvällä omallatunnolla.

Keskustelu on ollut antoisa kuten keskustelut aina silloin kun ne tapahtuvat syvästi tuntevien ihmisten kanssa. Olet harvinaislaatuinen persoona koska empatia on sinuun sisäänrakennettu. Kysyn tähän loppuun että miten tästä maailmasta sinun mielestäsi tulisi parempi paikka ?

Jos jokainen kohtelisi lähimmäistä kuten haluaisi itseään kohdeltavan.

Et ole kysynyt minulta mitään vielä eli nyt olisi siihenkin tilaisuus.

Onko sinulla jokin kiinnostuksen kohde elämässä josta blogisi lukijat eivät vielä
ole kuulleet?


Pitkään blogiani lukeneet muistavat että olen myös radioamatööri mutta se(kin) voi olla uusi asia joillekin. Kuulun niihin ihmisiin joilla on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita tauolla pahojen päivien varalle. Oikeastaan aika ei riitä kaikkeen mukavaan ollenkaan.
Mitä todella haluaisin on lukea enemmän sekä kirjoittaa sen keskeneräisen kirjani - aika näyttää mitä jälkeeni jää.
Ai niin, vastaus kysymykseen on siis : Ei mitään sellaista mikä kaipaisi julkistamista.

Laitatko tähän linkin mielimusiikistasi you tubessa niin laitetaan videokin jatkoksi lukijoiden riemuksi.
(ps. Beatleseja en suosittele...)

On niin paljon hyvää mielimusiikkia... voisin hieman yllättää?


 

Olin onnekas saadessani tavata mestarin.


Kiitos Onni vierailusta ja nähdään taas.


   VIIKKO 40. HARJOITTELUNI

Ma-Lepo.
Ti-Maastossa, osa ryteikköä 13 km - 1.33.
Ke-6 km otsalampulla maastossa pimeässä - 44 min.
To-11 km väkinäistä tiellä - 1.09.
Pe-Lepo.
La-Kaitajärven lenkki 19 km - 2.00.
Su-Julkujärven tienoilla 18 km - 2.02.

Yhteensä 67 km, 7 tuntia ja 28 minuuttia.

Alavireisyys jatkuu. Viikonloppuna juoksin pari standardiani saadakseni aerobisen sysäyksen koska ensi lauantaina on Nivalan porukoiden kanssa tarkoitus juosta noin 57 km vaellusreitillä.
Alavireisyys ei parane idiootin roolia vetämällä eikä suomen kansalaisena, sensijaan juosten aikanaan varmasti kyllä.
Idiootti tässä tarkoittaa vastuunsa kantavaa, työllistävää yrittäjää jolle jää omaksi hyödyksi kasa maksettuja laskuja ja tekemisen ilo.
Tekemisen ilokin on tavallisena suomen kansalaisena kyseenalainen. Mielenosoittajat osoittavat maahanmuuttajia vastaan ja puolesta. Tällä välin poliittinen eliitti eli broilerit jatkavat räpistelyään ja ovat onnellisia että huomio on muualla.
Kevan johtaja eroaa ja saa 200000 tuhatta lähtiäisiksi. Samaan aikaan valitetaan että eläkerahat loppuvat. Kuntien eläkevakuutus olisi tuollakin rahalla maksanut eläkkeitä pitkän pennin.
Paras ilo on kuitenkin vahingonilo. Pirkanmaalle perustettiin 2000-luvun alussa rahasto nimeltä Tamseed. Pääomasijoitukseen tarkoitettuun rahastoon osallistuivat myös kunnat. Lopputuloksena Tampere ja ympäristökunnat menettivät kolme miljoonaa. Koko rahaston yli 8 miljoonan sijoitukselle tuli tuottoa 1589 euron korkotulot, ei muuta.
Joku konsultti ottaa nyt Pina Coladaa palmun alla tyytyväisten bisneskumppanien kanssa lämmöstä nauttien. Täällä syksy saa mutta kunnallispoliitikko ei, hän löysää kravattia ja miettii mikä meni vikaan. Rahasto purettiin kesäkuun lopulla.
Kunnat saivat kokea konkreettisesti pääomasijoittamisen nurjat puolet. Tämä on lopputulos kun irti todellisesta elämästä olevat poliittiset broilerit räpistelevät hyväuskoisuuttaan.
Näitäkö varten suomalainen pidentää päiväänsä ja luopuu lomapalkastaan, näitäkö varten yrittäjä yrittää ja hoitaja valvoo yönsä osastolla ?

SYYSKUUN SUMMAUS

Juoksua 207 km, 22 tuntia ja 14 minuuttia.

Ihan helvetin säälittävä kuukausi mutta ei masennuta.