Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

perjantai 23. helmikuuta 2018

21 GRAMMAA

Esipuhe

Eräänä pakkasaamuna huonostinukutun yön jälkeen Kotalan tupakeittiössä tajusin että rakastan tavallista arkea, juuri sitä arkea mihin ihmiset kyllästyvät, juuri sitä arkea minkä takia ihmiset luulevat voivansa huonosti, sitä arkea mitä paetessaan he sotkevat elämänsä täydelliseen kaaokseen.
Pitkällä ja yksinäisellä aamukahvilla, Kirsi oli lähtenyt jo kuudeksi töihin,  honkapuun pussahdellessa puuhellan uunissa sydämeeni laskeutui syvä rauha siitä että juuri minulle on suotu etuoikeus tajuta tämä omassa elämässäni omalla tavallani. 
Samalla koin loputonta tuskaa. Juuri kukaan ei ymmärrä kuinka paljosta olen joutunut luopumaan ymmärtääkseni - tai sitten meitä on muitakin, kertokaa se minulle jos tunnette edes vähänkin samoin.




Erään teorian mukaan ihmisen sielu painaa 21 grammaa. Väitetään että heti kuoleman hetken jälkeen ruumis kevenee juuri tuon verran. Ilmiötä on yritetty selittää nesteen haihtumisella. Tai kieltää koko juttu sillä että sielu muka on isojen ja pienten aivojen välissä, eikä mitenkään voi painaa noin paljon koska siellä aivolohkojen välissä on niin vähän tilaa. Eli koko sielua ei siis ole olemassakaan. 
Samaan hengenvetoon kielletään tietenkin Jumalakin ettei tarvitsisi kesken harmaan arjen pohtia mitään kovin rasittavaa eikä syvällistä. Sielun ja Jumalan yhteys kun meihin tuntuu olevan rakennettu jotenkin äidinmaidosta asti halusimmepa sitä tai ei.
Harmaan ja vastenmielisen, tuikitavallisen arjen vastapainoksi kukaan ei kaipaa mitään ajatuksia olemassaolomme synnystä eikä ainakaan mistään Jumalista vaan tarvitaan jotakin modernia ja napakkaa jonka avulla arjesta päästään mahdollisimman kauas ja nopeasti.
Niin sanotun rentoutumisen keinot vaihtelevat yksilön tarpeiden mukaan. Viina, seksi ja huumeet alkavat olla peruskamaa niillä jotka haluavat tuloksia mahdollisimman nopeasti. Tässä moni ei todellisuudessa ole miettinyt että mainitut keinot ovat varsin hitaita hyvän ja kestävän lopputuloksen saavuttamiseksi. 
Viinan prosentit ja vaikutusaika kun ovat rajalliset, seksissä kestokyvyn rajat tulevat ennenpitkää vastaan ja huumeiden tiedetään olevan vain väliaikaista helpotusta. Ellei sitten kerralla vedä övereitä näillä kaikilla mutta silloinhan ei koe mitään uutta - sillä jotakin uuttahan siihen harmaan ja niin tavallisen arjen kyllästämään elämään pitää saada. Olenko väärässä ?

Olen vakuuttunut että meille jokaiselle selviää kaiken tarkoitus juuri lähdön hetkellä. Elämän eläminen elämän tarkoitusta etsien on kaiken taustalla mutta ihminen on rakennettu niin että helpoimmat tehtävät ratkaistaan ensin. Tässä kaikessa on juuri se vaikeus että SE on siellä taustalla jatkuvasti ja aiheuttaa alitajuista painetta mutta siihen ei kykene tarttumaan, ei ainakaan siinä paljon parjatussa arjessa ja silloinkin kun tarttumiseen olisi mahdollisuus on jo niin väsynyt että nopeampi tie rentoutumiseen koukuttaa ja vie tarttumisen hetken aina vain kauemmas.

Jos unohdetaan kaikki edelläkerrottu ja palataan siihen 21 grammaan niin juuri sen kanssa joudutaan vaikeuksiin. Kun kaikki on ohi miten voimme olla varmoja että postimaksu on maksettu oikein ? Mitä jos olemmekin eläneet niin että sielumme on olennaisesti painavampi kuin 21 grammaa tai sitä ei kenties ole ollenkaan ? Riittävätkö postimerkit ja haluammeko todella että vastaanottaja saa tyhjän kuoren tai paketin ? Ja kliimaksi : onko osoite oikea ?
Teorian mukaanhan sielu poistuu. Turvallinen tapa olisi jo ennakolta tehdä huolellinen kirjattu kirje tai paketti mutta kun osoite on hieman epäselvä ja entäs postimaksu sitten. Suomi 1,40, Eurooppa 2,20 ja muut maat prioritynä 3,30 euroa ja onko sielulla matkaan edes kiire. Nämä pätevät sitten vain tiettyihin painorajoihin ja kokoihin asti asti.
Mutta taivaaseenhan sen sielun piti päätyä. Tai sitten sielunvaellukseen ja uudestisyntymään.  Ihmisen ikiaikainen halu saada lopulta päättää omasta, edes siitä kaikkein tärkeimmästä, kutsutaan sitä nyt sitten vaikka sieluksi, on kiistaton. Kaikkien elinvuosien aikana kasatusta pääomasta, kokemuksesta ja sen hukkaanjoutumisesta on meillä kaikilla selvä huoli mikäli olemme rehellisiä itsellemme. 

Riippuen maailmankolkasta minne päätyi elämäänsä viettämään omasta itsestä päättämisen taso vaihtelee. Tietyissä tapauksissa, esimerkiksi stoalaisessa zeniläisyydessä, itsemurha on hyväksyttävä tapa siinä vaiheessa kun keholla ei enää ole toivoa. Vastine tälle on eutanasia, mutta lääkärikunta, joka on aivopesty elossaolevien ruumiiden säilyttämisen kulttuurin puolelle, tekee parhaansa eri tavoin eripuolilla maailmaa estääkseen itsemääräämisoikeuden ja viimeisen inhimillisyyden toteutumisen.
Dilemma on lauseessa : "Jos kuitenkin vielä olisi toivoa." Toivoahan me olemme arkeemme kaivanneet. Toivon myötä tulee uusia kokemuksia ja elämä jatkuu. Samalla jatkuu myös arki halusimmepa sitä tai ei.

Minä kuuulun siihen harvalukuiseen joukkoon jolle elämänmittaiseksi taakaksi on muodostunut ultrajuoksun kautta niin vahvojen tunteiden tunteminen että perspektiivi arjen ymmärtämiseen saa valtavat mittasuhteet.
Minusta on vuosien varrella rakentunut juoksukone, joka käytyään äärirajoilla tyyntyy hetkeksi ja juuri sillä hetkellä rauha ja syvä ymmärrys arjesta elämän tarkoituksena näyttäytyy kristallinkirkkaana. Tuon ohikiitävän hetken turvin kykenen tavalliseen arkeen kunnes tyhjiö sieluuni muodostuu ja jälleen on aloitettava harjoitus kohti uutta äärirajaa.
Elämäni tältä osin on yhtä helvettiä. Kaikilta muilta osa-alueiltaan se on mielestäni juuri sopivaa. Miksi juuri minun ristikseni on koitunut olla niin sanottu elämäntapajuoksija ? Onko kyse sattumasta ? Kun kohtasin kuolemani ensikerran syöpäosastolla ja pitkien neuvottelujen tuloksena sain uuden mahdollisuuden, niin juoksusta muodostui väline tavoittaa ääriraja. 
Ääriraja, jonka jälkeen ei enää jaksa mutta jos on rehellinen voi perääntyessään rajalta takaisin elämään kokea vahvat tunteet ja kristallinkirkkaan ajatuksen hetken. Nähdä että SE on juuri siinä edessäsi mutta että koskaan et sitä tavoita. Päästä lähelle ja jäädä niin kauas yhtäaikaa. Täydellinen känni, orgasmi tai matka jonnekin tyhjyyteen.

Pahinta tässä kaikessa on että raja nousee jatkuvasti ylemmäs. Käyttäessäni ultrajuoksua keinona ymmärtää syvemmin juoksun määrä nousee aina vain suuremmaksi. Aivan kuten tarve ymmärtää syvemmin. Lopputulos on aina sama. Ympyrä, joka koskaan ei sulkeudu. Joudun lähtemään aina uudelle kierrokselle.
He jotka eivät tätä ymmärrä väittävät että olen juoksun orja. Itse koen että olen elämän ymmärtämisen orja omassa elämässäni. On päiviä jolloin hapuilen pimeässä ja on päiviä jolloin mitkään aurinkolasit eivät himmenna hohdetta.
Nautin harjoittelusta koska tiedän mitä ovia se minulle avaa. Olen erittäin tietoinen että olen vienyt ultrajuoksun omassa elämässäni aivan liian pitkälle mutta nyt on jo myöhäistä. Toisaalta kuten alussa mainitsin olen hetkittäin joutunut luopumaan paljosta. Yksi sellainen asia on normaali arki. Ja sitähän kaikki juuri haluavat - irti arjesta ! Minä sensijaan kaipaan eniten juuri sitä - normaalia arkea - onneksi edes hetkittäin saan olla siinä ihan rauhassa ja erittäin tavanomaisesti.



Loppusanat

Pääni koko on numeroilla ilmaistuna 62. Minulla oli kerran koira jonka pään ympärysmitta oli 69. Tosin mittaustulos jäi koiran yhteistyökyvyn puutteen vuoksi osittain epäselväksi niin kuin moni muukin asia kyseisen koiran kanssa. En silti usko että sieluni koko olisi vain 21 grammaa koska en koe olevani tyhjäpäinen ja olen taipuvainen liiotteluun joskus. Sensijaan olen vakuttunut että koirallani oli isompi sielu kuin minulla koskaan tulee olemaan.

SEN juju on juuri siinä - sitä ei pysty näkemään - kokemaan kylläkin. Ja aikaa on vain tämä yksi elämä. 










sunnuntai 18. helmikuuta 2018

SE






Blogini lukijoita, myös urheilijoita, saattaa kiinnostaa mitä numeroiden taakse kätkeytyy. Mistä viikottaiset harjoituskilometrit ja harjoitustunnit saavat alkunsa tai mikä ne mahdollistaa. Numerofriikit usein unohtavat että pelkät numerot eivät ultrajuoksussa kuten elämässäkään kerro läheskään kaikkea. Lisäksi mukana on aina SE.

Pystyäkseni harjoittelemaan kuten nyt, ammattimaisesti, pitää kotiasioiden olla kunnossa. Urheilun aiheuttamaa stressiä on helppo valvoa jos muuta stressiä ei ole. Kotona harjoitteleminen taas tarjoaa rauhaa ja väljyyttä harjoitteluun mikäli perhe tukee pyrkimyksiä.
Kirsistä on vuosien mittaan tullut ultrahuollon ammattilainen kilpailuissa. Vielä suurempi merkitys on tasavertaisella parisuhteella arjessa. Limiitillä harjoittelevaa ultrajuoksijaa on joskus vaikeaa ymmärtää einesruuan ja naistenlehtien tarjoamalla näkemyksellä, onneksi meillä ei ole juurikaan kumpiakaan tarjolla. Sensijaan keskittyvää ja tukevaa kuuntelemista sitten sitäkin enemmän, puolin ja toisin, ei siis pelkästään ultrajuoksijan. Eli sitä saa mitä kykenee myös antamaan.
Viikolla kaikkien negatiivisten harjoitustunteiden jälkeen sain tarpeekseni ja sanoin Kirsille että juodaan lauantaina vähän viiniä ja rentoudutaan. Kirsi tietää kokemuksesta että kun sanon näin olen sillä limiitillä että hermot menevät. Niinpä hän ei tällöin raahaa minua mihinkään sellaisiin toimintoihin jotka eivät edesauta urheilusta palautumista. Hän tietää että harteilleni ei tällöin sälytetä mitään omituisia velvollisuuksia, joita jotkut kutsuvat tasapainoiseen perhe-elämään osallistumiseksi. Suomeksi tarkoitan tällä että ei lähdetä shoppailemaan saati minnekään muuallekaan tyhjää kiertämään. Sanotaan muulle suvulle ynnä ihmisille että joskus toiste.

Minä arvostan kestävyyttä suhteessa ikään enemmän kuin nopeutta suhteessa ikään. Jokainen arvottaa lajinsa itse mutta itse koen että on jotenkin yksitotista vanhenevana urheilijana mitata nopeustasoaan muihin samanikäisiin. Sensijaan kestävyyden mittaaminen kiehtoo. 
Sanonnassa "se juoksi vielä 60-vuotiaana maratonin siihen ja siihen aikaan" sisältyy se sana vielä. Miten niin vielä ? Onko kenties jokin aikaraja sille että pitäisi siirtyä baaritiskille tai alkaa kasvattamaan vatsaa niin että oma kulli ei enää näy ?

Minä nautin siitä että kun lähden Norjan Signaldalenista juosten ylös Barraksen yli 1400 metristä huippua niin kolmen ensimmäisen kilometrin juoksun jälkeen 80 prosenttia ikätovereistani ovat tukehtuneet ja loput 15 prosenttia tukehtuvat seuraavien kolmen kilometrin osuudella. Vielä on matkaa huipulle jäljellä jonne pääsy hyvän kunnon lisäksi vaatii tasapainoa, elastisuutta sekä rohkeutta. Ja minä juoksen kollipoikien mittapuulla sinne hiljaa.

Nautin myös siitä kun näen yli 60-vuotiaiden juoksevan kuusi päivää kilpailussa siitä nauttien. Olen sitä mieltä että Suomessa ei arvosteta mitään ultrajuoksua riittävästi. Esimerkiksi Montelan veljesten uraa uurtavaa uraa kuten ei Seppo Leinosen eikä Jari Tomponkaan uria ole arvostettu tarpeeksi. Monteloita pidettiin jossain vaiheessa hulluina, Sepon kilometrimääriä työn ohella ei vieläkään ole tajuttu eikä Jari ole saanut ennätyksistään huolimatta tukea ollenkaan niin paljon kuin olisi ansainnut.
Omasta urastani olen jäävi sanomaan. Iloitsen kuitenkin että minua on kuunneltu ultrajuoksijana mutta etenkin ihmisenä. Miten harrastuksesta on tullut elämänmittainen matka ja niin edelleen. Julkisuuteni on ollut hyvästä lajille ja tietenkin myös minulle mutta varauksin. Aina ei ole ymmärretty mitä matka syöpäosastolta maratonien kautta ultrajuoksijaksi on vaatinut - nimenomaan ihmisenä kasvamisena.

Minulle tämä ei aina ole harrastus tai jotakin "hassua kivaa nauttimista". Nautin maastossa juoksemisesta, on mukava harjoitella tai juosta omaksi ilokseen luonnossa tai nätissä ympäristössä mutta asenteeni silloin kun olen tavoitteellinen on ammattimainen. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä analyyttisemmäksi ja itsekriittisemmäksi olen itseäni kohtaan tullut. Muut saavat puolestani pelleillä kunhan muistavat että en ole tosikko vaikka harjoittelenkin tosissani.

Kun kotiasiat, asenne ja arvostus ovat kohdallaan voi syntyä hyvää jälkeä. Vaaditaan kuitenkin lisäksi jatkuvaa kuormituksenvalvontaa. Kun alkaa tuntumaan siltä että maailmassa ei ole enää yhtään positiivisuutta tai että lenkille on pakko mennä, niin silloin stressitaso on noussut liiaksi. Tämä ei tarkoita automaattisesti sitä että on harjoitellut liikaa, vaan että kuormitus juuri sillä hetkellä on liikaa.
Tällaisissa tapauksissa unohdan juoksun hetkeksi kokonaan. Teen jotain täysin normaalista ja vaativasta harjoitusrytmistä poikkeavaa ja rentoudun. Voin saunoa mökillä, juoda vähän viiniä tai olutta tai vaikkapa näin talviaikaan kotioloissa käydä ajelemassa moottorikelkalla paistamassa kairassa makkarat.
Rentoutumisen jälkeen paluu harjoitteluun tapahtuu pehmeästi kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Näin menetellen tulee tärkein asia ultrajuoksuharjoittelussa hoidettua : harjoittelu ei saa olla suorittamista. Kunto ja suorituskyky ovat kaksi aivan eri asiaa. Jatkuva ylärajalla suorittaminen jauhaa vaivalla rakennetun kestävyyskunnon murusiksi. 
Edelläkerrottua on vetomiesten joskus vaikea ymmärtää kun valmistaudutaan suorittamaan yli maratonin mittaisia suorituksia. Vetomiehillä tarkoitetaan niitä ultraurheilijoita, jotka eivät usko kestävyyteen perustuvien vahvuuksiensa kehittämisen hyödyllisyyteen vaan vannovat tuhannen metrin vetojen nimeen vielä silloinkin kun tavoitteena on juosta niitä tonnin vetoja sata peräkkäin - noin kuvainnollisesti ilmaisten.

Tekstin alussa olevassa kuvassa näytän persettä lintulaudalle. Kyseessä oli yritys olla pyörtymättä erään harjoituksen jälkeen ja siinä onnistuttiin kuten myös kyseessä olleessa harjoituksessa. 
Nivelten ja lihaksiston tarkkailun ohella valvonnassa on ravinto ja kehon paino. Aina ei suju, joskus elimistö päästää kaiken läpi vaikka mitä ottaisi ja polviinkiin täytyy nojata.

Tärkeintä on kuitenkin että SE seuraa päivästä toiseen. Sitä on vaikeata selittää mikä SE on mutta saatte nyt tyytyä esimerkkiin.

Juoksin torstaina Kessistä palattuani Paatsjoen sillalla ihmisjoukkoon. Turistibussi oli tuonut maisemia ihmettelemään viitisenkymmentä eri kansallisuuksia olevaa turistia. Paatsjoki virtasi sillan alla avoimena ja Lapin valkoinen hohde oli ympärillä huipussaan. 
Turistit katsoivat epäuskoisena erämaasta juoksevaa hahmoa. Sillalla yksi, todennäköisesti espanjalainen, rohkaistui kysymään :

- Is it okay ?

- It is very okay ! vastasin.

Tässäkin tapauksessa molemmille saattoi jäädä epäselväksi mikä SE on. Ehkei kuitenkaan minulle ?



VIIKKO 7. HARJOITTELUNI

Ma- Ap. kevyt barefoot (paljasjalkakenkä; matala pohja eli luonnollisuuteen pyrkivä askel) lenkki 6 km - 39.47. Tämän tarkoitus oli tarkistaa lihaksiston ja etenkin nivelten kuntoa edellisen mahtiviikon (181 km jäljiltä.) Keskivauhti 6.35 min /km
ip. Kevyt 10 km - 1.06. Kv. 6.37, askel pomppiva ja elimistö tyhjä.

Ti- Ap. päänsärkyä ja heikotusta
Ilta 10 km - 1.04. Kv. 6.25.

Ke- Massiiviharjoitus "Kollaa kestää" 40,1 km - 4.13. Kv. 6.18. Aika sisältää puolivälin huoltokäynnin eli soppatykki, riuku ja kuivaa vaatetta.

To- Kessiin perusjuoksua riskillä 26 km - 2.49. Kv. 6.29.

Pe- Ap. vauhdinvaihteluharjoitus eli syketasojen testausta suhteessa vauhtiin 18,2 km - 1.49.          Kv. 6.00.
Ilta poluilla 10,2 km - 1.11. Kv. 7.02. Lumisia polkuja ja moottorikelkkauria, voimaharjoitus. Vatsavaivaa illalla.

La- 8 km keskivauhtia - 49.37. Kv. 6.11. Keskivauhtini raja on noussut. Tämä ei ollut temmoltaan kevyt harjoitus.

Su- Kessi 26,5 km - 2.47. Kv. 6.19. Perusjuoksun ylärekisterissä. Helppo harjoitus paitsi että viimeisen viisi kilometriä juoksin sopivasti väsyneenä väsyneen juoksun detaljeja kehittäen. Kuormituksensäätö : en halunnut juosta yli 3 tunnin lenkkiä enkä enempää kuin korkeintaan viisi kilometriä väsyneenä.
Illalla kävelyä Kirsin kanssa vajaa tunti.

Yhteensä juoksua 155,3 km - 16 tuntia ja 30 minuuttia - Vertikaalinen noususumma 1091 metriä eli naurettava mutta tämä onkin maantiejuoksua kohti tasaista kilpailurataa Unkarissa.

Elimistö kapinoi ensin päänsäryllä (hartiajännitys) ja sitten vatsavaivalla. Tuntui loppuviikosta että neste menee elimistön läpi eli tiettyjä puutoksia väliaikaisesti on. Tällä harjoitusmäärällä ei kestä yhtään pääkipua, vatsavaivaa tai huonoa nukkumista, kaikki näkyy heti puuttuvissa kilometreissä. 
Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen - homma on hallinnassa. Helmikuu helistää, nyt kasassa 405 kilometriä ja 44 tuntia. Tahti on lähes 600 kilometrin tasoa ja 550 km piti olla yläraja - edelleen tulee helposti mutta ei enää ihan niin helposti. Ja voitte uskoa että kuormitusanalyysiä tehdään päivittäin erittäin tarkasti.



George Malloryltä kysyttiin miksi hän halusi kiivetä Mount Everestille ?
Vastaus oli "Because it is there."
Koska SE on siellä.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

YKSIN TIELLÄ

VIIKKO 6. HARJOITTELUNI

Ma- 24,4 km - 2.36. Kessi-Virtaniemi, -10 pakkasta ja aurinkoista. Kv. 6.25 min/km

Ti- 36,1 km - 3.53. Erittäin kylmä viima -15 pakkasta ja takki jäässä sisältä. Kv. 6.28.

Ke- Palauttavaa juoksua 10,3 km - 6.43. Osittain poluilla. Kv. 6.43.

To- Aamupäivällä 28 km - 2.56. Kv 6.17. Aavistuksen liian kovaa.
       Iltapäivällä pitkä palautus 14,1 km - 1.35. Kv. 6.44.

Pe- 15,6 km - 1.43. Väsynyt ensi kerran pitkään aikaan. Kv. silti 6.36.

La- 22 km - 2.19. Nätisti palautuu. Kv. 6.19.

Su- 30,1 km - 3.12. Kv. 6.23. Normaali pitkähkö lenkki, erinomainen kulku.

Yhteensä 181 km - 19 tuntia ja 26 minuuttia - 1488 vertikaalista nousumetriä. 

181 kilometriä viikossa yksin tiellä. Lähdin sunnuntain harjoitukseen täynnä pelkoa ja epävarmuutta. Olen täysin terve ja kivuton, lääkärin mielestä erinomaisessa kunnossa, mutta kuinka korkealle uskallan nostaa harjoitusrasitteen tällä toisella perusharjoituskaudella ?

Omassa harjoituskuviossani joulukuu 551 kilometriä ja 60 tuntia, tammikuu 570 kilometriä ja 64 tuntia. Tämä käsitti ensimmäisen peruskuntokauden jonka tavoite täyttyi helposti. Pitkät tuplaharjoitukset pimeässä kaamoksen pakkasessa ovat nostaneet elimistöni kyvyn ottaa harjoitusta vastaan tuottavasti uudelle ennenkokemattomalle tasolle.

Toinen peruskuntokausi kestää aina maaliskuun alkupäiviin asti ja nyt elimistölle syötetään lisää tuplaharjoituksia ja maksimissaan 50 kilometrin vuorokausiannosta tiiviimmin rytmitettynä. Tarkoituksena on maksimoida kestävyys ja väsyneenä juoksun taloudellisuus.
Kaikki tähtää kykyyn juosta Unkarin 6-päivän juoksussa hyvä tulos. Asenteesta kertoo jotakin se että Kirsi otti viikolla puheeksi Unkarin ruokailut ja rytmityksen. Kirsin mielestä poskissani on vielä kaventamisen varaa vaikka painoni onkin hallitusti pudonnut viitisen kiloa syksystä.
Edelläkerrottu kuvaa sitä miten perheen sisällä minua lähin ihminen kokee ja vaistoaa harjoittelun intensiteetin, asenteen ja tavoitteen. Normaalille keskiverrolle tuulipukukansalle on täysin hämärän peitossa mitä kuukausittainen jatkuva yli 500 kilometrin juokseminen vaatii fyysisesti yhtälailla kuin henkisesti. Sensijaan lähellä oleva ihminen joka on ollut rinnallani useissa ultrajuoksuissani ymmärtää mihin olen matkalla.

Kokemus on opettanut järjenkäyttöä harjoittelussa. Painon, sykkeen, kilometriaikojen suhteessa reitteihin ja unirytmin lisäksi seurannassa on ravinto ja yleinen muu mieliala. Paljon muuta ei päiviini mahdu levon ja harjoituksen lisäksi mutta aina jotakin pientä ja piristävää sentään, esimerkiksi autoremonttia ja kotitöitä.

Minulta ei puutu uskallusta eikä rohkeutta mutta itseäni en halua polttaa loppuun tai rikkoa turhaan. Kilpailussa sitten kylläkin mutta sielläkin terveyden jatkuvuuden ehdoilla. Lääkärini Tampereella totesi harjoitteluni määrän poikkeuksellisen suureksi ja varoitti infektioista. Näillä harjoituskuormilla elimistön vastustuskyky on jo hieman tiukemmalla. Päivittäin käytän c-vitamiinilisää torjumaan elimistön stressitilan kuormaa ja silloin tällöin myös muita vitamiineja varmistamaan kokonaisuuden.

Sunnuntaina Siikajärventiellä käytin harvinaista omaa keksimääni menetelmää henkisten juoksuominaisuuksien kehittämiseen. Juoksin ensin kääntöpaikalle noin 7,5 km päähän ja sitten takaisinpäin mutta käännyinkin taas kääntöpaikan suuntaan jo kolmen kilometrin päästä. Juoksin näin ikäänkuin lenkkeinä tällä 15 kilometrin reitillä 30 km. Aina kun luulin pääseväni lähemmäs kotia käännyinkin taas pois. Henkinen yliote eteenpäinmenemiselle mutta väärään suuntaan pitää nillityksen loitolla.
Kahden tunnin juoksemisen jälkeen sain pääni järjestykseen. Yli 70.000 kilometrin juoksukokemuksen omaava kovalevyni näytti vihreätä valoa tuntemuksilleni. Laitoin musiikin korviini ja join vähän vettä. Katsoin taivaalle aurinkoa ja juoksin lenkin loppuun pakottomasti.

Ihmisellä on oltava unelmia ja rohkeutta niihin pyrkimiseen.

Minä ja vakituinen lenkkikaverini, lumiaura.

Harjoitusohjelma joustaa, en minä. Niin kauan kuin nautin harjoittelusta kaikki on hyvin. Tämä ei aina tarkoita sitä että harjoittelu olisi helppoa mutta kuuden päivän juoksun harjoituskilometrieni olisi tultava helposti. Ainoa vika on, että jo vuosia sitten olen kadottanut käsityksen "normaalista helposta". Minun on tyytyminen siis omaan käsitykseeni ja nautin kun keho tottelee kun käsken.

perjantai 9. helmikuuta 2018

IVALO SARJA 6. OSA : ORAVANPYÖRÄ

IVALO SARJA on yksi blogini sarjoista, se kertoo ajatuksista ja sattumuksista vakituisesti Lappiin etelästä muuttaneena eli havannoi olemistani sydämeni kodissa - Pohjoisessa.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI-sarjan löydät blogin sivupalkista, se ei enää jatku ellei joku sitä kirjaksi kustanna. 

Virtaniemen tieltä lenkiltä.

Palasin viimeviikon lopuksi kotiin etelän turneelta. Vitsinä meillä täällä Lapissa on tuo etelässä käynti; joskus kysytään toisiltamme että oliko lämmintä ja hyvät kelit, kuten etelän reissuilla yleensä saisi olla.


Tällä kertaa Tampere-Ylöjärvi-Hämeenkyrö akselilla kelit olivat paskat. Jäinen muka -talvi, kosteita tuulia ja märkiä lumipyryjä, tiet suolasontaa täynnä ja hanget ruskeat nietokset. Tosin hiukan syrjemmällä oli luntakin etelän mitalla mukavasti, lappilaisittain huvittavasti.

Kirsi on syntynyt rannikon pienessä kalastajakylässä, Helsingissä, ja minä Tampereella. Me viihdymme rauhassa luonnossa ja pienemmissäkin ympyröissä mutta nautimme todellisista kaupungeista täysin siemauksin silloin kun sellaisiin matkustamme ja kykenemme myös bailandoon tarvittaessa. Tällaisia kaupunkeja viime vuosina ovat olleet Budapest, Varsova, Krakova tai Kaunas. Meillä siis on jonkinverran sekä myötäsyntyistä että kokemusperäistä olemisen tietoa urbaaniudesta.

Eräänä iltana kotiinpaluuni jälkeen tuli viinilasin ääressä saunan jälkeen puhetta että miltä se nyt taas tuntui kun siellä etelässä kävin. Taas -sana tässä tapauksessa on hieman liioittelua koska olin ennen tätä matkailuauton huoltoreissua ollut Pohjoisessa yhtämittaa reilun kahdeksan kuukautta.

Kuvailin Kirsille ensin ilmaa. Kuinka hirvittävän huono ilmanlaatu hengitettäväksi oli Tampereen seudulla. Juostessani lenkkejä siellä koin vetäväni aivankuin lentokentällä kerosiinia keuhkoihini. Paskafiilistä lenkeillä korosti jäinen liukkaus ja kaikenkattava kosteus.
Meillä pohjoisessa ei ole edelläkuvattua lainkaan. Ilmansaasteita ei ole, hanget hohtavat valkoisina ja koska lähes aina on pakkasta niin juuri koskaan hyvinauratuilla lumipintaisilla teillä ei ole liukasta. Jalattomalle nykyihmiselle olosuhteita voisi kuvata että autoa ei Nellimin ja Ivalon seudulla tarvitse koskaan pestä talvella - ei kertaakaan siis.

Käyn etelässä etenkin tapaamassa ystäviä ja vähiä sukulaisia. Kuvailin Kirsille tunnelmiani että näin pitkän poissaolon jälkeen etelän ihmisten elämänrytmi muistutti lähinnä juoksupyörässä ravaamista. Syvensin kielikuvaani kertomalla jutun siitä lopulta uupuneesta oravasta joka makasi selällään silmät nurinpäin päässä omassa häkissään olevassa juoksupyörässä ja pyörä vaan pyöri pyörimistään.

" All You Zombies Are You Crazy ..."

Ajellessani kotiin etelästä aloin Rovaniemen jälkeen tyyntymään. Sodankylän jälkeen kun kynttiläkuuset kapenivat koin tervetullutta helpotusta ja Nellimin kotitiellä Kaitavaaran nousussa tunsin vahvasti että kotini todellakin on täällä Pohjoisen Lapissa. 
Olemiseen täällä kuuluu oravanpyörästä erossapysymisen lisäksi ajatus siitä että aina välillä täältä on tervettä matkustaa etelään ja myös hiukan syvemmälle oikeaan Eurooppaan ja sen metropoleihin - onpahan sitten perspektiiviä kaikelle sille rakentavalle mielenrauhalle ja elämisen laadulle mitä Pohjoinen Lappi meille Kirsin kanssa arjessamme tarjoaa.


Kaitavaaralta Tsarmiin päin lenkiltä.


VIIKKO 5. HARJOITTELUNI

Ma- 16 km - 1.38. Ylöjärvi - Lamminpää Tampere
Ti- 10 km illalla myöhään Ylöjärven keskustassa - 1.00.
Ke- Pinsiössä 18,4 km - 1.53
To- aamu Ylöjärvellä 10 km - 1.03.
Iltayö Nivalassa 10 km - 1.01.
Pe- Aamupäivällä Kärpän lenkki Keijon kanssa Nivalassa - 1.16.
Iltapäivällä Onnin kanssa Nivalassa 9 km - 57.19.
La- Lepo / väsynyt matkustamisesta
Su- Kotona kevyt ap. 10,3 km - 1.04. -27 celsiusta
illalla 10,1 km - 1.03. -24 celsiusta

yhteensä 105,9 km - 10 tuntia ja 57 minuuttia - 667 metriä vertikaalia.

Kevyehkö viikko ikäänkuin johdatuksena raskaampaan harjoitteluun.

TAMMIKUUN SUMMAUS

Juoksua 570 km - 64 tuntia.

Erittäin hyvä kuukausi. Ensimmäinen peruskuntokausi (joulukuu ja tammikuu) päättyi kevyeen viikkoon ja Helmikuussa rasitus kasvaa entisestään rytmityksen ja toiston myötä.



Kessistä lenkiltä.

Paatsjoelta lenkiltä.

Juoksemajärviltä lenkiltä.





keskiviikko 31. tammikuuta 2018

PIENTÄ LAITTOA

Huolto alkaa, nokkapelti ja pohjapanssarit poistettu, öljyt ulos ja jakohihnan koteloa auki.

Allekirjoittanut pesee pohjapanssaria jonka päälle kertyy isänmaata ja vähän muitakin maita ainakin meillä.

Vanha jakohinna ylhäältä, kotelo poistettu. Ennen kotelon poistoa on irrotettu paisuntasäiliö sekä ohjaustehostimen nestesäiliö. Työtilaa rattaiden poisottoon on niukalti mutta konetta voi vääntää rautakangella sivuun tarvittavat millit.


Hihna, kiristimet ja ohjainrullat sekä vesipumppu poistettu, pestään... Kuva otettu viistosti sivusta, öljynsuodattimen jalka oikealla keskellä ja öljypohja vasemmalla alhaalla.

Ylhäällä vanha pumppu, alhaalla uusi hihna ja pumppu.

Polttoainesuodatinta irrottamassa.

Jäljellejäävien jarruosien puhdistusta teräsharjalla.

Uusi etulevy paikallaan, yksi hyvä merkki on Zimmerman näissä.

Raidetangon nivelet molemmat nipussa menossa paikalleen. Tämä siis on se kuuluisa aksiaalinivel. Nitriilikumihanska säästää tekijänsä käsiä.

Pyöränsuuntauslaite.

Aika iskee, sisäkuvassa johtojen takana on seinän ja pohjalevyn liitos korjattuna butuulikitillä pyöränkotelon kohdalta. Nyt ei tule pölyä tanssikenkiin enään vaatekaapin kenkäpuolelle...

Tuntuma ratkaisee, ei tarvitse nähdä mitään kun tietää mitä tekee.

Matkailuauto täytti kymmenen vuotta ja läpäisi määräaikaiskatsastuksen moitteetta. Tästä on kuitenkin pitkä matka siihen kuntoon missä minä haluan että automme on. Pitkät matkat ulkomaille vaativat veronsa ja teknisiä ongelmia voi yrittää torjua ennakolta tekemällä erittäin perusteellista huoltotyötä.
Ajelin Nellimistä Ylöjärvelle Elovainion Autohuollon luotettavan palvelun hoiviin. Koska jo ammattiautoajoiltani tiedän että tämä korjaamo ei jätä mitään puolitiehen ei ole mitään syytä olla käyttämättä sitä varsinkin kun saan olla mukana tekemässä huoltoa.

Ylläoleva kuvasarja kertoo osan siitä mitä huoltourakkaan sisältyi. Huoltoa on monenlaista ja monenhintaista. Usein asiat jätetään puolitiehen varsinkin puhdistuksen osalta. Esimerkiksi hammashihnan (jakohihna) vaihdossa sekä kotelon että moottorinpään puhdistaminen vanhan hihnan pölystä on ensiarvoisen tärkeää. Vesipumppu ja molemmat käyttöhihnat ja kaikki kiristimet ja ohjainrullat on syytä vaihtaa samalla. On erittäin järjetöntä yrittää säästää tässä ja jäädä sitten tienpäälle koska käyttöhihnojen ikä on 60000 km / 4 vuotta, kuten usein myös vesipumpun. Jakohihnakaan ei kestä turvallisesti kovin paljon yli 4 vuotta Ducatossa. 
Tähän on karvanaamarien (karavaanarien) turha kommentoida sitten mitään. Tarinoita siitä että ei ole vaihdettu huollossa mitään kymmeneen vuoteen ei kannata meille Kirsin kanssa esittää. On aivan eri asia käydä kerran kesässä Pandoja moikkaamassa matkailuautoreissulla kuin ajaa auto syvälle Eurooppaan tai asua siinä kuukausia Norjan vuorilla. Myös nykyinen asuinpaikkamme on hieman haasteellinen autoille talvisin. Kun 24.1. aamulla harkitsin lähtöä niin pakkasmittari näytti  - 38 celsiusta. Illalla sitten kun lähdin pakkasta oli  -27 astetta.

Matkailuautomme huolto :

-hammashihna (jakopäänhihna), kiristimet ja ohjainrullat ja vesipumppu
-käyttöhihnat molemmat sekä ohjainrullat
-öljyt moottoriin ja vaihteistoon
-kaikki suodattimet
-jarrunesteen vaihto
-jarrulevyt eteen ja taakse sekä kaikki jarrupalat, jarrusatuloiden ja liukupintojen puhdistus ja voitelu, käsijarrun puhdistus ja takavaijereiden herkistys
-pakoputken kiinnityskumien vaihto ja ns. rungonpuoleisen palosuojan restaurointi
-raidetangonpäät sisin ja uloin molemmille puolille sekä pyöränkulmien säätö
-uusi akku autoon, vanha kesti 10 vuotta ja oli vaihdettaessa testerin mukaan kunnossa mutta kun oli alkuperäinen niin järkikin jo sanoo jotakin...

Ducaton yksi murheenkryyni on moottorin jakopään rakenne. Jos vesipumppu vuotaa niin kaikki menee hammashihnakoteloon, samoin jos ruiskutuspumpun akselin tiiviste vuotaa niin kaikki vuotava diesel menee jälleen hihnalle.
Polttoainesuodattimen irrotettava muovikotelo kierrekansineen on perkeleestä. Kotelon saa suodattimen vaihdon jälkeen pitämään kannen tiivisteestään tai sitten ei. Ei auta yhtään että tiedossa on oikea momentti ja vaikka kuinka puhdistaa ja voitelee tiivisteen HHS-aineella (esimerkiksi). Voi ponnisteluista huolimatta alkaa vuotamaan esimerkiksi 8000 kilometrin jälkeen yhtäkkiä. Olen ratkaissut meillä asian niin että mukanani on uusi varakotelo aina. Uusimpiin on sittemmin tullut kunnollinen peltikotelo.

Usein autojen huoltotarinoita kuunnellessa jää paitsioon kaikki muu kuin se mitä maksaa ja kuinka kauan kesti. Matkailuautoamme huolsi yksi ammattiasentaja ja minä (melkein puoliammattilainen). Teimme tosissamme töitä lakisääteiset kahvi- ja vittuilutauot pitäen. Aikaa kului vajaan parin työpäivän verran, tähän on laskettu sisäkorjaus.
Ehkä tekisi hyvää useimmille autonomistajille olla mukana huollossa niin nillitettäisiin hiukan vähemmän. Työ on vaativaa, likaista ja raskasta eikä virheitä saa tulla. Lisäksi se vaatii hyvät laitteet ja työtilat sekä työvälineet. Tämänpäivän autokorjaamo maksaa itsensä kipeäksi ympäristöystävällisyydestä, erilaisten nosturien yms. laitteiden huollosta ja katsastuksesta sekä tietotekniikan lisenssimaksuista.
Tähän päälle kun työnvastaanotossa asiakkaat esittävät erilaisten psykoottisten tilojen kirjon höystettynä maksukyvyttömyydellä ja kaupanpäälle vielä jopa judoliikkeitä, on selviö että huumori yhdistettynä psykologipalveluun perheen rakkaan peltilehmän sammuessa tienposkeen maksaa - joskus paljon ja joskus vielä enemmän. Ainahan voi tosin kävelläkin - ja juosta !

VIIKKO 4. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km kotona hiljaa - 1.07. -22 celsiusta mutta aurinko tuli esittäytymään.
Ti- Lepo
Ke- Illalla ennen lähtöä eteläsuomeen 10,2 km - 1.04. - 27 celsiusta. Aamupäivän oli - 38 celsiusta.
To- Matkalla Rovaniemellä 12 km - 1.20. Uudessa lumessa kahlausta.
Pe- Ylöjärvi 12,3 km - 1.13. Etelänpaskatalvi ja kävelytiet jäässä mutta hiekoitettu osin...
La- Lepo...(huoltoa)
Su- 10 km räntäsateessa Ylöjärvellä - 1.07.

yhteensä 54,8 km - 5:54 - vertikaalia 331 metriä.

Suunniteltu kevyt viikko toteutui. Tosin kiinniruostuneiden jarrulevyjen hakkaaminen lekalla ja muu huoltotyö käy kuntosalista.
Tästä eteenpäin harjoitus kovenee asteittain, huippu saavutetaan sitten maaliskuun alussa - kenties.





     ELOVAINION AUTOHUOLTO    -  AMMATTILAISET ASIALLA !


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

KYLLÄ VAI EI ?


VIIKKO 3. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km huoltavaa palauttelua tiellä - 54 min. (6.48 min/km) -1 celsiusta ja kova tuuli, lumi lensi. Väsyneet jalat.

Ti- 20 km perusjuoksua tiellä - 2.11. (6.35 min/km) -10 celsiusta ja erittäin kova tuuli. Kylmä !

Ke- Aamupäivä 20 km - 2.10. Perusjuoksua -24 asteen pakastimessa. (6.29 min /km)
       Iltapäivä 17 km - 1.45. Keskivauhtista kestojuoksua (6.11 min/km) 

To- 8 km - 52.19. Pelleilyä; vein roskat ulos ja eksyin. (6.31 min/km)

Pe- Lepo

La- Erikoisharjoitus 50,1 km - 5.22 liikkeellä oloaika. 6.26 min / km. 31 km kohdalla ruoka- ja vaatteidenvaihtotauko noin 25 minuuttia. Pakkasta -21 - - 16 celsiusta. Erittäin kova harjoitus josta minun pitää kuitenkin toipua lähes samantien jos onnistuin juoksmaan oikein.

Su- Aamupäivä 9 km lumisilla poluilla vapaata juoksua 1.09. (7.39 min / km) Eilinen ei tuntunut mitenkään erikoisesti.
Illalla Vauhdinvaihtelua kylänraitilla 10 km - 58.41. Paras km 4.13 min /km.

yhteensä  142,6 km - 15 tuntia ja 24 minuuttia - 1148 metriä vertikaalista nousua.

Viikkoon tuli kuormituksen säädön vuoksi hieman vähemmän kilometrejä kuin edelliseen. Mitenkään kevyeksi en silti viikkoa jättänyt.
Unkariin valmistautumisen olen jakanut kolmeen osaan. Nyt ensimmäinen kahden kuukauden peruskuntokausi on takana. Harjoittelu on sujunut todella hyvin koska olen keskittynyt harjoittelemaan ja muu on ollut rekvisiittaa.
Seuraavaksi on reilun viikon vapaampi jakso blokkiharjoittelusta ja sitten pureudun pikku hiljaa helmikuun edetessä toden teolla kestävyyden synkimpiin salaisuuksiin.

ULKOINEN PAINE

Minulta on usein kysytty miten ihmeessä kykenen motivoitumaan edelleen vuodesta toiseen jatkamaan vuonna 1992 alkanutta enemmän tai vähemmän määrätietoista juoksemista. Yksinkertainen syy on että nautin juoksemisesta edelleen kuin pieni lapsi. Harjoittelu ei ole aina mukavaa mutta juokseminen ja sen syvin yksinkertaisin olemus ovat aina.

Olen kokenut jonkinlaista ulkoista painetta että minun muka täytyisi lopettaa. Lopettaa siksi että olen juossut tai kilpaillut jo niin ja niin monta vuotta tai niin ja niin monta kilometriä tai että kun olen pystynyt juoksemaan koko Suomen halki niin mitä sitä enää nyt täytyy ?
Vakuutan teille että lopetan sitten kun en enää saa irti tästä juoksemisesta mitään. Sensijaan poliitikkojen toivomaa kilpailukykyrunkkaria ette minusta enää koskaan saa. En siis nouse aamulla ylös vain mennäkseni töihin tai opiskelemaan siksi että Suomi saataisiin nousuun.
On helvetin säälittävää miten kovia arvoja markkinoidaan muka yleisesti hyväksyttyinä ja toivottavina. Ainutkertaisen elämän kokemukset eivät ole mitään verrattuna ostovoimaan tai eurooppalaisena kansakuntana kärkimaiden joukkoon pyrkimisen gloriaan.

Norjassa on kielletty huippu-urheilu alle 13 vuotiailta lapsilta. Ennen mainittua ikävuotta pyritään monipuolisuuteen ja kaikkeen muuhun kuin lajinomaiseen keskittymiseen. Suomessa taas viisivuotiaat harjoittelevat jalkapalloa kolmesti viikossa ja 12 vuotiaat uivat parhaimmillaan  yli 20 tuntia viikossa. Ei ihme että suomeen ei synny aikuisia huippuja tai että nuoria ei kiinnosta. 
Tämä sama pakonomainen pärjääminen näkyy myös yhteiskunnassa ja Suomalaisena small talkina vaaleissa. "Suomi on ainoa maa, joka maksoi velkansa toisen maailmansodan jälkeen." Ja mitä sitten ? Ei noissa muissa maissa ympärillämme nyt niin kovin huonolta näytä ? Mikä ihme meistä tekee edelleen kuhnureita punaisen viivan torpassa odottamassa käskyä ? Rypemällä menneisyydessä ei synny mitään uutta tulevaisuutta. Tämä pätee myös niihin jotka ovat juuttuneet kansalaissodan tai toisen maailmansodan arpien auki repimiseen.

Motivaatio juoksemiseen on sama kuin motivaatio elämän kokemiseen. Aina ei kiinnosta mutta perusvire säilyy oikean suuntaisena positiivisuuden kautta. Vuosien ajan mukanapysymisen salaisuuksina on ollut huoltava harjoittelu, harjoittelun lopettaminen aina kun se on alkanut aiheuttamaan pelkkää synkkämielisyyttä tai pakonomaisuutta, uusien harjoitusmenetelmien omaksuminen ja nuorempien juoksijoiden tukeminen ja kuunteleminen.
Esimerkkinä voin mainita että nyt kun olen pari kuukautta juossut suurinpiirtein 550 km kuukausitasolla Nellimin talvessa on selvää että jos jatkan kilpailemista en missään tapauksessa juokse seuraavana talvena näin paljon jatkuvasti täällä. 
Tulevana talvena kun olen kotona otan mukaan hiihdon ja lumikenkäilyn. Läskipyörän hankintaa on myös suunniteltu. Vaihtoehto on myös paeta ulkomaille osaksi aikaa talvea halvan ruuan maihin elämään yksinkertaista elämää valossa ja lämmössä.

Niin kauan kuin omat kyvyt riittävät eteenpäinmenemiseen ja uuden kokemiseen on syytä antaa mennä. Ainakin kerran viikossa pitäisi istua alas ja miettiä onko tämä elämä sellaista jota haluan elää. Minulla vastaus on ollut viimeaikoina kyllä. Miten sinulla ?







Viimeinen kuva on maisema Nellimin Ahvenjärveltä. 
"Lappi ? Kesällä pelkkää suota ja hyttysiä. Talvella on aina pimeää ja kylmää. " 
Hölmöt ovat kaikkialla hölmöjä - se heille suotakoon...



perjantai 19. tammikuuta 2018

BIO



Minua on usein pyydetty liittämään blogiini BIO, joten teen sen nyt ihan siitä syystä että aika kuluu ja ihmisten on hyvä tietää mitä kaikkea on tullut koettua laskettujen ja laskemattomien askelten välissä.



 ULTRAJUOKSIJA PASI KOSKINEN
 
Syntynyt 1964 Tampereella. Viettänyt lapsena ulkoilmaelämää Tampereen Raholassa, Ikaalisten Juhtimäessä ja nykyisen Seitsemisen alueella. Asunut Tampereella, Jyväskylässä, Mikkelissä  ja Hämeenkyrössä.

Takana 10 vuoden työurat sekä liikuntavammaisten lasten kanssa että ohjelmatoimittajana. 16 vuotta taksiyrittäjänä päättyi omasta tahdosta syksyllä 2017.

Parantui vuonna 1993 levinneisyysaste 5. syöpätaudista.

Juossut 72501 kilometriä laskettuna vuodesta 1992 vuoteen 2017.

Löytänyt elämänsä rakkauden ja valon, Kirsi Martikaisen, jonka kanssa elää elämäänsä.


Tuloksia :


Epäviralliset :

1 km tiellä - 3.07, harjoituksessa Tampereella Kaupin Niihamassa, hiekkatiellä

3 km tiellä  - 9.57, harjoituksessa Tampereen Teiskontien kävelytie Atala - Kissanmaa

Puolimaraton 1.21 väliaikana Taaborin juoksussa


Viralliset :

 9,3 km Pyynikkijuoksu Tampereella 34.57 vuonna 1995

Puolimaraton City-Lahti Juoksu 1.24 vuonna 1995

Pirkan hölkkä 33 km - 2.27 vuonna 1995

Maraton Itsenäisyysmaraton Kuopiossa 3.08 vuonna 1995

St. Olavsloppet 4. osuus 5,5 km - 21.21 (2 km tasamaata ja loppu ylämäkeä.) vuonna 1997

St. Olavsloppet 17. osuus 5,5 km Stiklestad-Verdal 20.12 vuonna 1997


Ultratuloksia :

50 km -          5.06, Tampere Wihan kilometrit vuonna 2008

100 km -      10.37, Perniö vuonna 2009

6 tuntia -    64 km, Lohja vuonna 2012

24 tuntia - 177 km, Nivala vuonna 2012

48 tuntia - 243 km, Kaustinen vuonna 2011

6 päivää - 545 km, Unkari vuonna 2013

Tuhat mailia ; 1622 km - 27 päivää 15 minuuttia ja 22 sekuntia. Nuorgam - Hanko vuonna 2014


Motto: Koskaan ei saa luovuttaa - pitää vaan välillä antaa vähän periksi.


Muuta:

Hiihtänyt 9 vuotiaana 50 km Pinsiön kierroksella puusuksilla.

Ajanut 11 - 15 vuotiaana pyörällä säännöllisesti kesäisin 62 km mökkimatkaa edestakaisin kunnes sai mopon ja kyllästyi polkupyöräilyyn.

Nuoruudessaan tehnyt raskaita lapio-, metsä- ja kivitöitä maaseudulla.

Juossut lukuisia hölkkäkisoja ja puolimaratoneja. Maratonien määrä 39 kpl.

Juossut heinäkuussa 2006 Raine Koivumäen kanssa Kilpisjärveltä  Haltitunturin huipulle ja seuraavana päivänä takaisin. Menomatka 15 tuntia ja paluu 12 tuntia (oli kiire saunaan).

Juossut yksin syyskuun 2009 alussa reppu selässä kolmessa vuorokaudessa 186 km Käsivarressa reitillä Vuoskun eräkämppä - Kalkkoaivi - Hirvasvuopio - Terbmisjärvi - Kilpisjärvi - Ropin Pirtti - Vuoskun eräkämppä.

Vaeltanut eripuolilla Lappia rinkkaa kantaen, suksien ja lumikengillä.

Omaa rajattomasti puheaikaa myös radioamatöörinä, kutsu OH3GWO, Suomen Radioamatööriliiton jäsen.

Matkailuautoilija, Sf-Caravanin ja Suomen Matkailuautoilijoiden jäsen.

Harrastaa kirjallisuutta, filosofiaa ja luontoliikuntaa monin tavoin; metsätöitä, moottorikelkkailua, pilkkimistä, hiihtoa, lumikenkäilyä, atv-ajoa, kesäkalastusta ja mökkeilyä.

Pitää tätänykyä itseään elämäntapajuoksijana mutta voi olla myös juoksemattakin - ainakin joskus...

Asuu nykyisin Inarin Nellimissä ja on Lapissa henkisessä kodissaan.

Kuva on otettu 2017 Unkarissa matkailuautossa hetki ennen 6-päivän kilpailun alkua.

Vanhoja linkkejä talteenotettuina blogin sivupalkista :