AUTOMAATTI

Herätessäni tajuan että olen jo tovin kuunnellut unen ja valveillaolon rajamailla lintujen laulua matkailuautossa. Unkari on linnustoltaan hyvin rikas koska se on maantieteelliseltä sijainniltaan eräänlainen itäisten - kuten eteläistenkin lajien risteyskohta. 
Västäräkki tepastelee auton katolla, ympärillä laulavat peipot ja tiaiset. Kotimaisista lajeista iloisesti poikkeavat esimerkiksi vihertikka, mustaleppälintu ja etelän puukiipijä. Suurin metelin aiheuttaja on kuitenkin alla olevassa kuvassa oleva veijari, jonka ääni on monelle vanhan Balatonführedin 6-päivän radan kiertäjille tuttu, kuten myös käen kukunnan kestävyys ja haikaran matala basso.

Reilu kolme viikkoa poissa kotoa viettäen nomadin elämää matkailuautossa on jo avannut jäykkyyksiä sekä kehosta että mielestä. Rakastan Lapin oikeaa talvea - ainakin niin kauan kun tiedän pääseväni aina välillä oikeaan kesään. Unkarissa kesä tulee, on ja pysyy toisin kuten kotisuomessa aina toisinaan - valitettavasti. Luoja voisi säästää meitä vesisateilta ja antaa niiden valua välillä maapallon muihin kuivempiin osiin, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa.

Viime päivät olemme nauttineet todellisesta lämmöstä. Iltapäivän päätteeksi varjon puolen lämpötilat lähentelevät kolmeakymmentä. Olen erittäin tarkka mikä on todella kuuma, mielestäni kuumuus alkaa 33 asteesta ja 35 on jo paljon juoksijalle sillä silloin asvaltin kautta juoksukenkiin heijastuva kuumuus menee jo yli 50 asteen. Tällaisella ajattelutavalla kestän kuumuutta kilpailussa. Kuumassa on osattava olla, jos keskittyy omaan tukalaan oloonsa lopputulos on porsaanpunainen pysähtyneisyys.

Elän kilpailua odottavan osaa. Päivät kuluvat helposti eikä aika tule pitkäksi, sillä kaikenlaista pientä tekemistä riittää harjoittelun lisäksi yllin kyllin. On pestävä pyykkiä, käytävä kaupassa ja laitettava ruokaa. Lämpimällä kelillä laitamme ruokaa ulkona kaasugrillillä, jolla voi myös keittää. (Dometic) Keitämme kahvia ulkona, syömme ulkona ja olemme muutenkin ulkona kaikin puolin.
Kirsi tukee ja ymmärtää minua. Hän tietää että välillä olen aivan jossain muualla. Alitajuntani järjestää palasia paikalleen kuin huomaamattaan. Tälää kerralla olen päässyt melko helpolla eikä pakonomaista keskittymisen tarvetta ole. Kilpailu juostaan kilpailussa, ei etukäteen pään sisässä.

Ilta tummuu Unkarissa tähän vuodenaikaan seitsemän jälkeen illalla. Samalla ilma viilenee. Öisin alle kymmeneenkin asteeseen. Alla olevat kuvat ovat matkalta ja Balatonakalista. Vaihdoimme Balatonakalin Strandista tuttuun Vonyarcvashegyn Parkin leirintäalueeseen, jonka taustalla 156 metriä merenpinnasta oleva kukkula komeilee kappeleineen ja muinaisine hautapaikkoineen. 
Strand oli hieman kulahtanut ja myös hieman kusilan oloinen. Kusila määritelmänä syntyy kausipaikkalaisten rakennelmista ja vapaa-ajanviettotavoista. Karpinkalastusta ja palinkaa, se heille suotakoon - mitään häiriötä ei ollut mutta touhua ei viitsi katsella loputtomiin.

Tätä kirjoittaessani starttiin on aikaa kymmenen päivää. Ystäväni Make jo kysyi alkaako kisafiilis nousta. Ei yhtään. Sensijaan fiilis on viikontakaisesta muuten parantunut huomattavasti koska sain juostua normaalin 130 kilometrin harjoitusviikon lämmössä terveystilanteen jatkuvasti parantuessa.
Lauantaina tein 27 kilometrin viimeistelyn jonka päätteeksi juoksin kilometrin vetoja tunteen mukaan suhteuttaen palautuksen vauhdin aina rasituksen kovenemiseen. Eli en suinkaan hidastaen. Viikolla tavoitin askeliini tutun keveyden ja saatoin huokaista helpotuksesta - kollaa kestää edelleen. Tällä tarkoitan sitä että kunto ei vielä ole laskusuunnassa eli kaiken todennäköisyyden mukaan sen pitäisi kestää ylhäällä vielä kisan loppuun asti. Todennäköisyyslaskenta ei ole vahvoja alueitani...

Monipäiväjuoksuihin ja muihinkin pitkiin ultriin harjoittelussa ei oikein ymmärretä mihin harjoitellaan. Pitkät kisathan ovat kokonaisvaltaisia toimivuuden testauksia. Yksinkertaisimmillaan juostaan ja syödään loputtomiin. Kehon olisi siis toimittava tasaisesti, jolloin jalkojen iskunkestävyys ja elimistön kyky käyttää sille jatkuvasti syötettyä energiaa nousee arvoonsa. Varsinaisesti millään nopeusominaisuuksilla ei ole paljoa tämän kanssa tekemistä. Sen sijaan kokonaiskestävyydellä on paljonkin. Kokonaiskestävyys sisältää koko kehon - sielua myöten.

Kun starttaan kuuden päivän kilpailuuni alkaa talven ja kevään mittaan rakennettu automaatti toimia. Automaatti mittaa jo edettyä matkaa tavoitteena olevaan. Se tekee valintoja kehon eri tarpeiden mukaan. Automaatti määrittää jatkuvasti etenemistä ja kertoo milloin alkaa se vaihe jolloin kaikki suljetaan ulkopuolelle ja matka verenpunaiseen tunneliin alkaa. Tunnelista ei ole paluuta, eikä mikään estä juoksemasta pidemmälle kuin alkuperäinen tavoite oli - eihän ?

VIIKKO 16. HARJOITTELUNI

Ma- 14 km - 1.26. Illalla pyöräilyä reilu tunti Kirsin kanssa. (keskivauhti 6.11 min/km)
Ti- 8 km - 54.08. (6.44)
Ke- 38,5 km - 4.08. Paskat pois, paita valkoisena suolasta. (6.26)
To- 25 km - 2.33. Kirsi pyörällä mukana. (6.09)
Pe- 10 km - 1.02. (6.15)
La- 27 km - 2.40. Lopullinen varmuus, lopussa kilometrin vetoja. (5.57)
Su- 8 km - 55.55. Helppoa kiertelyä, sykkeet kisateholla erinomaisen matalat viikon jälkeen. (6.56)

Suluissa siis harjoituksen keskivauhdit - jaa aina sitä samaa ?

Yhteensä 130,7 km - 13 tuntia 42 minuuttia.

Rukouksiini on vastattu terveydestä - kiitos siitä.

KAIKKI

Ystävyys on kaikki.
Ystävyys on enemmän kuin lahjakkuus.
Se on enemmän kuin valtio.
Se on melkein samanarvoinen kuin perhe.

Don Corleone


Ultrajuoksu on yksinäistä. Lähes kaikki harjoitukset tehdään yleensä yksin ja kilpailussa olet mitä suurimmassa määrin yksin tavoitteesi kanssa. Edelläkuvatun voivat tietyt ihmiset mieltää etäiseksi mutta mihin käännyt kuuden päivän juoksussa kun voimasi ehtyvät ? Kukaan toinen ei voi juosta puolestasi.
Taustalla on kuitenkin syvä ystävyys ja yhteisymmärrys juoksijoiden kesken. Ollessani maailmalla kotisuomessa tekemisiäni seurataan ja minua tuetaan monin tavoin. Vaikka kukaan ei voi juosta puolestani on tuella ja kannustuksella valtava merkitys henkisesti. Myös muiden kuin juoksijoiden tuella.
Kuten olen aiemminkin todennut toivon että voin näyttää esimerkkiä nuoremmille tai kokemattomammille juoksijoille. Toivon että minut muistetaan lanseeraamastani lauseesta : "Aina voi toipua." Tällä tarkoitan periksiantamattomuutta niin elämän vaikeuksissa kuin esimerkiksi kuuden päivän juoksun syvimmissä käännekohdissa.
Isoisäni totesi aikanaan että koskaan ei saa luovuttaa mutta joskus on annettava hieman periksi. Tästä on vuosien varrella muodustunut motto itselleni. Tämänkin tietyt ihmiset voivat mieltää pelkäksi sanaleikiksi mutta nämä ihmiset eivät pysty olemaan läsnä hetkissään saati sitten muiden hetkissä.
Ultrajuoksussa läsnä oleminen on kaikki. Kun kilpailu alkaa niin useimmat juoksijat unohtavat kaikki suunnitelmansa ja aloittavat vaahtopäisen laukan eteenpäin ja sitten kun laukka loppuu, loppuu myös kaikki muukin. Itsekin olen näin menetellyt ja maksanut siitä kalliin hinnan kunnes opin läsnäolosta enemmän.
Itse-transsendenssi on kolmas asia jonka erittäin monet ihmiset voivat mieltää etäiseksi. Kyse on kyvystä keskittyä hetkeen ja päämäärään poissulkien mielestä epäolennaiset asiat jotka eivät auta päämäärään pääsemistä. Siis kaikki epäolennaiset asiat. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa ainoastaan juoksua eteenpäin, kaikki muu jää. Luonnollisesti keskitytään myös kehon tarpeisiin ne täyttäen, mutta periaatteessa mielen pitäisi muuten olla tyhjä.
Paraskaan itse-transsendenssi ei tuo tulosta jos keho ei vastaa. Tarvitaan mielen harjoituksen ohella fyysistä harjoittelua ja sitten sitä kuuluisaa terveyttä. Harjoituskauteni sujuivat hyvin. Vasta aivan lopussa koin lievää sairastelua jonkinlaisen kuumeettoman virustaudin myötä. Tällä hetkellä olen terve mutta en riittävän terve omaan vaatimustasoon nähden.
Olemme Unkarin keväässä ja viimeistelyharjoitukset ovat käynnistyneet. Ilmassa on siitepölyä ja minua pitkään vaivannut kurkku on edelleen hieman karhea, vaikka en tietääkseni ole allerginen. Nellimin jatkuvan pakkastalven jäljiltä elimistö on lämmöstä ihmeissään. Kuuman tunne on kokoajan, vaikka lämpötila on keskimäärin 20 astetta.
Kilpailun starttiin on reilu kaksi viikkoa. Tämä aika tulee tarpeeseen sekä matkustusrasitusten poistoon että lämpöön adaptoitumiseen. On turha luulla että juoksisin nyt jalkoja altani niillä kuuluisilla viimeistelyillä tai edes löysiä pois ennen kilpailua. Olen liian kokenut moiseen. Tätä kaikkea tukee vielä terveystilan saattaminen täysin normaaliksi. Viimeksimainittuun ei auta kuin lepo, kunnollinen  ravinto ja mielenmaltti. On osattava olla ja latautua.

Paine kasvaa hitaasti, kohta on aika antaa kaikki...

VIIKKO 15. HARJOITTELU

Ma- Puola Suwalki 10,2 - 1.03.
Ti- Puola Suwalki 8,3 km - 0.56.
Ke-To- Lepoa, pitkiä ajopäiviä Puola - Slovakia, aaltoilevaa oloa, kurkkukipua uudelleen.
Pe- Kävelyä Unkarin Balatonführedissa Kirsin kanssa 4 km.
La- Ap. Balatonfuhred 11,09 km - 1.08.
      Ilta Balatonakali 11,08 km - 1.11. Kohtuullisen normaali olo.
Su- Balatonakali 17,21 km - 1.51. Kova tuuli.
      illalla kävelyä tunti Kirsin kanssa. Kohtuullisen normaali olo vaikkakin kurkku taas karhea.

yhteensä 57,9 km - 6 tuntia ja 5 minuuttia.

Hiukan jäi puuttumaan kilometrejä tässäkin mutta nyt ei voi enää riskeerata. Jalkoja särkee vähentyneen harjoittelun myötä. Toisaalta lämpö avaa lihaskalvot ja lisää elastisuutta. Askel on jo löytymässä matalaksi hitaaseen ja energiaasäästävään juoksuun. 
Voiman ja loputtoman juoksun tunne on sisälläni. Kunhan nyt pysyisin terveenä.

KUVIA MATKAN VARRELTA, PAIKAT KUVATEKSTEISSÄ. 

Puola Suwalki, lähdössä lenkille täynnä epävarmuutta terveydestä johtuen.

Puola Suwalki keskustan puistoa.

Kirsi löysi Puolan Bialystokista parkkipaikalta Hulkin. Kumiankka on Hangosta Tuhannen Mailin juoksulta Lidlin pihasta, lunnit ostettu Norjasta kuten ristikukkulan muisto Latviasta. Näkymä auton ikkunasta ennen Krasnikia Puolassa.

Romanttisuus yöpaikoilla on joskus kaukana näillä reissuilla. Paikka on sama kuin yllä mutta ennen rekkaa.

Valkovuokot kukkivat Puolassa.

8 prosentin nousuja ja laskuja, kuva ei anna oikeutta serpentiinihelvetille Slovakiassa. Kiitos Elovainion autohuollolle, pehmeästi menee ja jarrutkin on.

Tatraa taustalla. Slovakia.

Shellin piha Unkarin moottoritiellä.

Aurinko laskee Pustalla. Unkarissa ennen Budapestia.

Unkari Balatonführed. Tämä veistely osataan kaikkialla maailmassa.

Balatonführed, Unkarin iltaa.

Balatonin lukuisista rantakylistä yhden, Förvenyesin, tunnelmaa.

Joutomaata Balatonakalissa. Kuvan tie on osa Balaton körutia eli pyörätietä ympäri koko järven.

Paikallisen mittapuun mukaan vielä käyttökelpoinen arkiajoon.

Kirsi ihmettelee kaadettuja puita Balatonakalissa. Taustalla rautatie. Kaikkea harjoittelua ei mitata, tässä käveltiin tunti barefoot-tossuilla lenkin päälle.

Lantio liikkumaan. Balatonakali.

Talo on tehty 1724. Mites ne hometalot siellä kotona ? Tämä on asuttu edelleen.

Balatonissa on 40 kalalajia. Tässä pyydetään karppia, kuhaa, lahnaa tai tyhjää...

Olemme kotona matkailuautossamme kaikkialla. Syntymäpäiväsankarille tehtiin kakku ja tässä on paikallista Törley-kuohuviiniä. Ostin kirsille kuvassa olevan lukulampun lahjaksi, huomatkaa koko !

LOPPUUN KYSEENALAINEN PAIKALLINEN RUNO

On Unkarissa järvi Balaton.
Se lienee täysin kalaton ?
Kunnes rannalle nousee vedestä mies munaton.
"Kyllä täällä haita ainakin on ! "

AJATUKSIA MATKALTA

Kirjoitan tätä Viron Pärnussa ja naureskelen. Lähtiessämme Nellimistä 2. pääsiäispäivänä kävin lenkillä aamupäivällä ja Kirsi kävi kävelemässä. Eräs kylämme asukas kysyi Kirsiltä kävelylenkillä hänet tavattuaan että mitä te vielä täällä olette kun teidän piti lähteä tänään ? Hänen mielestään reissuun lähdetään aikaisin aamulla ja illalla päästään perille.
Pyörät ovat pyörineet 1483 kilometriä ja edessä Unkariin on vielä noin 1700 kilometriä riippuen reitistä. Jokainen matkailee ymmärryksensä mukaan ja kilpailuun valmistautuva ultrajuoksija vielä ihan eri lähtökohdista. Minulle matkailuautoilu antaa täydellisen riippumattomuuden ja olemisen rytmin kaiken suhteen.

Kun ryhdyin harjoittelemaan Unkarin kuuden päivän juoksuun tavoitteena oli ja on juosta hyvin kilpailussa. Niinpä kokeneena myös matkustamisessa olen ottanut huomioon erilaisia variaatioita niin että se palvelisi minua parhaiten kilpailuun valmistautumisessa. Olen valmistautunut matkustuksen ohessa valitettavasti parhaillaan olevaan episodiin myös eli sairasteluun.
Viimeisen kahden viikon aikana olen kokenut aaltoilevaa kuumeetonta virustaudin tyyppistä olonvaihtelua. Aktiivivaiheeseen kuului myös kurkkukipua ja erittäin lievää nuhaa lihassärkyineen. Kirsi meistä kahdesta enemmän niistää, häntä kun vaivaa allergiakin, mutta molemmat olemme kuntoutumassa.
Olen joutunut tinkimään harjoitusmääristä mutta perusteet ovat säilyneet. Tällä viikolla puuttumaan jäi sunnunain 20 kilometriä mutta Kollaa kestää edelleen ja maltti on valttia. Alunperin ryhtyessäni harjoittelemaan tein alusta saakka riittävää perusharjoittelua koska tiedän kokemuksesta kuinka näissä loppuvaiheen pienissä sairasteluissa aina käy : juoksun herkkyys kasvaa lisääntyneen levon myötä ja itse huippukunto tunkee väkisin esiin. Tässä tilanteessa jos pohja ei ole tarpeeksi leveä niin kunto ei kestä ylhäällä riittävän kauan.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja tauti talttuu niin ehdin tekemään Unkarin lämmössä vielä vajaan kahden viikon aerobisen sysäyksen puolipitkine lenkkeineen jolloin kilpailuvalmiuteni on sitten toukokuun alussa kunnossa.
Niskakarvat nousevat pystyyn kun muistan synkimmän Pohjoisen kaamoksen aikana tekemiäni tuplaharjoituksia. Ensin vajaan neljän tunnin valonkajolla päivällä pari tuntia juoksua pakkasessa ja sitten täydellisessä pimeydessä illalla otsalampun kajossa jälleen pari tuntia vielä kovemmassa pakkasessa täydellisessä yksinäisyydessä. Nyt nämä kantavat hedelmää eikä kunto romutu pienistä sairauksista heti alkuunsa. Toki jos tulee kuumetauti olen vaikeuksissa mutta yritetään nyt mennä eteenpäin ilman sitä.
Olen tavallaan ollut eristyksissä koko talven. En ole käynyt muualla kuin lenkillä, kerran Ylöjärvellä autoa huoltamassa ja Ivalossa kaupassa. Kirsi sensijaan on työskennellyt koko talven Nellimin erähotellissa ja altistunut kaikelle mahdolliselle eli niinpä minunkin vastustuskykyni pitäisi olla kohdallaan. Saman katon allahan sitä ollaan ja lähekkäinkin mielellään !
Jos joku kysyy näistä viruksista niin olen edelleen sitä mieltä että valitettavan moni jättää kätensä pesemättä liian usein ja yrittää arjen sankaruudessaan olla töissäkin vielä kaupan päälle kipeänä. Sieltä nämä ihmeelliset kuivat ja vähemmän kuivat, aaltoilevat olonhuonontajat ovat peräisin ja urheilija on otollista maaperää auki olevine elimistöineen kaikelle tälle paskalle.
Täällä Viron Pärnussa lepäämme pari yötä eli huomenna starttaamme kohti Puolaa. Viron tarjouksiin kuuluu Konsessa sauna ja kaupassa presidentti kahvia kuudella eurolla kaksi pakettia, joten suunta on oikea niin elinkustannusten kuin lämpötilankin suhteen.

Kokemattomampi ultrajuoksija olisi ehkä paniikissa sairastelujen ilmetessä valmistautuessaan kuuden päivän kilpailuunsa. Tärkein on minulla kuitenkin hallussa : juoksurutiinini on nyt huippuluokkaa, aivan samaa tasoa kuin Suomen läpijuoksussa ellei parempikin ja henkinen keskittyminen on jo alkanut. Olen valmistautunut hyvin kaikin tavoin. Olen erittäin valmis sietämään sen valtavan kipuhelvetin mikä kilpailussa on edessä - tällä kertaa juoksen myös itseni täysin rikki mikäli tulos sitä vaatii. Annat vain kaiken...

Helsinki jää taakse, kuva laivan ikkunasta.

Autokannen ahtautta, yli seitsemän metriä pitkän automme kanssa tulee joskus hiki laivaan ajaessa.

Viron Pärnussa joen varrella Konsen parkissa.

VIIKKO 14. HARJOITTELUNI

Ma- Kotona Nellimissä 10 km - 1.03.
Ti- Rovaniemi 10 km - 1.04.
Ke- Lepo
To- Ylöjärvi 20 km - 2.05.
Pe- Helsinki 10 km - 1.05.
La- Viro, Pärnu 10 km - 1.05.
Su- Lepo

Yhteensä 60,8 km - 6 tuntia ja 24 minuuttia

Kiitos kaikille kovasti kommenteista ja matkan tähänastisesta seuraamisesta sekä kannustuksesta. Päivitän blogia vielä ennen kilpailua.

AIKATAULUSSA - 31 PÄIVÄÄ STARTTIIN

VIIKKO 13. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km helppoa ja hauskaa juoksua - 1.02.
Ti- 6 km verryttelyä ja venyttelyä - 40.57. Oikean jalan puolella keskimmäisen palaralihaksen kiinnitys it-kalvoon sekä reiden lihakset plus lonkankoukistaja kireät liiaksi. Ei normaalia harjoitusta.
Ke- Varovasti tunnustellen 8 km - 51.35
To- Perusjuoksua varovasti 16,6 km - 1.44.
Pe- 10 km - 1.03.
La-10 km - 1.00.
Su- 20,2 km reippaammin - 1.58. (Kv.5.53 min /km)

yhteensä 81 km - 8 tuntia ja 22 minuuttia

MAALISKUUN SUMMAUS

Juoksua 370 km - 40 tuntia

Viikko 13 oli hieman alakanttiin juostu oikean jalan oireilun myötä. Lihakset kiristävät kiinnityskalvoja.  Maaliskuun toteutunut kilometrimäärä oli suunniteltua pienempi, tosin vain noin 80 km joista 40 km jäivät puuttumaan  juurikin tältä viikolta 13.
Kokonaisuuden kannalta puuttuvat kilometrit ovat täysin merkityksettömiä. Olen aikataulussa ja saattoi tehdä hyvääkin levätä pois harjoituskauden rasitukset ennen kunnon nostovaihetta, joka alkaa Balatonin lämmössä parin viikon päästä.
Huomenna koti jää taakse, matkailuauton pyörät pannaan pyörimään ja nokka käännetään etelään. Pitkä ja raskas talvi jää taakse ja lähestyminen lämpöön toteutuu vaiheittain totutusti Baltia - Puola - Tsekki - Slovakia - Unkari. Perillä ollaan toivon mukaan 14.4., jolloin Balatonin ensimmäiset campingalueet avautuvat.

Lähden matkaan hyvällä tuulella, hyvässä kunnossa ja erittäin motivoituneena juoksemaan enemmän kuin koskaan. Suomeksi tämä tarkoittaa yli 545 kilometrin ennätykseni rikkomista noin alkajaisiksi. Koen onnistuneeni 600 kilometrin ylityttyä ja yli 700 kilometrin tulos on realistinen haave jos Kollaa kestää. Termillä "Kollaa kestää" tarkoitan juuri sitä samaa tinkimätöntä asennetta mikä 1939 - 1940 Aarne Juutilaisella oli kun Woldemar Hägglund esitti hänelle kuuluisan tiedustelunsa. Tosin nyt saa juosta karkuun ja kauas !
Mennyt harjoituskausi ylittää tuntemuksiltaan tähän astisen kliimaksin eli Tuhatta Mailia varten juoksemani harjoituskauden. Tunnelma on samanlainen kuin Suomen halkijuoksuun lähtiessäni - nöyrä mutta itsevarma ja valmis kärsimään epäinhimilliset tuskat tavoitteen saavuttamiseksi.

Juoksen monipäiväjuoksuja koska pystyn halutessani juoksemaan niitä. Kävin kesällä 2016 silloisen kotini Käpykolon keittiössä Kirsin kanssa keskustelun jossa määriteltiin tavoite 2017 kuuden päivän juoksuun. Sitten syksyllä isäni kuoli ja kaikki mureni. Vaikka kuinka halusin en pystynyt harjoittelemaan saati kilpailemaan vuonna 2017 haluamallani tavalla.
Kun nyt 2018 kuuden päivän juoksu on juostu niin kerron teille jossain vaiheessa mitä tuolloin 2016 kesällä keskusteltiin. Sama keskustelu nimittäin käytiin viime syksynä täällä Kotalan tuvassa. 

Olen pannut tähän harjoituskauteen kaiken ja hieman lisää päälle. Uskoni on horjumaton ja monen vuoden tauon jälkeen odotan nöyränä hyvää kilpailua.

Valmiina lähtöön kotioven edessä.

 

HIENOT HETKET

Aluksi pohdintaa teistä arvoisat lukijat :

Blogikirjoittamisen vaikeus on aiheen valinta. En voi koskaan tietää missä ja millä mielialalla lukija tekstejäni tutkii. Tällä tarkoitan sitä että jos henkilö ottaa käteensä elämän syvempiä merkityksiä käsittelevän teoksen hän lienee omasta mielestään vastaanottavainen juuri tuona valittuna hetkenä. Jos lukija taas on kiinnostunut pelkästään urheilusta hän valitsee sitten sen aiheen. Aiemmin vitsinä heitetty lifestyle-blogi termi saa lukijani kiinnostumaan sitten jostakin muusta mistä kirjoitan. Summa summarum : rohkeus kirjoittaa ilman rajoituksia kaikesta antaa mahdollisuuksia itselleni kuten teillekin.

HIENOT HETKET

Lonkkaa särkee (ei niveltä) ja paidassani on taikinaa. Olen tehnyt aamulla makkarasoppaa, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja leiponut sämpylöitä joihin ujutin grahamjauhon lisäksi tähteeksi jääneen perunamuusin. Kuten huomaatte tässä oli jo monta aspektia lifestyleen. Ultraurheiluharjoituksen väsyttämä kotimies avautuu ? Ei suinkaan, vaan elän hienoja hetkiä - jälleen kerran.

Hienojen hetkien tärkein merkitys on olla läsnä silloin kun ne tulevat. Viime viikkoina olen viettänyt hienoja hetkiä ystävien kanssa erämaassa pilkkien ja moottorikelkkaillen. Sanalla sanoen luonnosta yhdessä nauttien ja Lapin luontoa ystävilleni esitellen.
Vihernillittäjät kehäkolmosen sisä- mutta myös ulkopuolella sanovat että ei moottorikelkalla vaan jalan. Luonto saastuu ja niin edelleen. Ensimmäiset vieraani olivat seitsemänkymppisiä, molemmilla on valtava kokemus luonnossa liikkumisesta niin ahkiota tunturissa vetäen kuin kevyemmiltäkin kesävaelluksilta. Pitäisikö voimien vanhemmiten vähetessä sitten olla menemättä luontoon ? Tervetuloa nillittäjät hiihtämään rajaseudun puolitoistametriseen hankeen kymmenien kilometrien päähän sivistyksestä - voi olla että moottorikelkkakyyti kelpaa teillekin jo muutaman kilometrin yrityksen jälkeen.

Ylläolevassa kuvassa ystäväni Jani esittelee munahankea. Jani kiireisenä yrittäjänä (monta ihmistä työllistävänä yrittäjänä) ei mitenkään ehdi hankkia töidensä ohella sellaista fyysistä kuntoa jolla hän selviytyisi rajaseudun olosuhteiden umpihiihtohaasteista. Pitäisikö hänen ja monen muunkin moottorikelkkailusta kiinnostuneen siis olla menemättä luontoon ?

Vihernillittäjä tarkastelee harmittavan usein asioita lähiökerrostalon parvekkeelta tai olohuoneensa ydinvoimasähköllä toimivan televisionsa kautta. Olen aina ollut sitä mieltä että luontoon pitäisi päästää jokainen sukupolvi omalla tavallaan. Luontoa kun ei opi kunnioittamaan käymättä siellä. Parasta luonnonsuojelua on kokea erämaa ihollaan tavalla tai toisella - tapahtuu se sitten luvanvaraisilla kelkkareiteillä moottorin avulla tai sitten muualla omin voimin. Ei viherrasisimia tähän, kiitos.

Olen tullut vuosikausia kestäneissä filosofisissa pohdinnoissani lopputulemaan että ihminen kaipaa kuolemaa. Elämän ja kuoleman rajalla käyneenä voin yrittää vakuuttaa että raja on hiuksenhieno ja varsin häilyvä. Kirjoittaessani tällaista otan riskin että minua pidetään hulluna mutta malttakaa hetki ja jatkakaa perustelujeni lukemista.
Alkoholistin sanotaan juovan koska hän ei kestä elämää. Hän on ehkä munaton olmi eikä uskalla tehdä itsemurhaa, joten hän siis juo paetakseen elämänsä tuskaa ja tekee itsemurhan pikkuhiljaa raunioittaessaan elimistönsä kuten elämänsäkin kuningas alkoholilla. Ja tätä kutsutaan sairaudeksi.
Adrenaliiniin koukussa oleva hyppää vuorenrinteeltä liitovarjolla saadakseen hyvät kiksit. Kuten kaikki huumeet annos nousee ja sitten tulee se viimeinen kiksi. Hyppääjä kerätään ämpäriin ja homma on ohi. Päämäärä saavutettiin tässäkin ja se päämäärä oli kuolema.

Paskapuheet omien rajojen mittaamisesta kantavat aikansa. Jossain vaiheessa järkevä yksilö (minä) myöntää olevansa koukussa. Riippuvainen ultrajuoksusta siis. Vai väitättekö että kohta 70-vuotias Schwerk on uskottava kertoessaan joka vuosi lopettavansa monipäiväjuoksut. Ja silti hän osallistuu jälleen tämän vuoden Unkarin 6-vuorokauden kilpailuun ? Vaikka itse vakuutti minulle lopettavansa, kuten vakuuti kolmena vuonna jo aiemmin.
Uskottava yksilö (minä) uskaltaa myöntää addiktionsa. Ollakseni uskottava myös itselleni olen alkanut vuodesta 2014 opettelemaan luopumista. Yksinkertaisesti siitä syystä että en kaipaa kuolemaa vaan nautin hienoista hetkistä.
Myönnän kyllä, että kun moottorikelkan nopeusmittari näyttää hiukan yli sataa kapealla metsätiellä niin olen sillä rajalla että vielä hiukan niin sitten voisin lentää. Tunne kutittaa perseessä (kuivassa) mukavasti mutta sitten järki vie voiton. Uskottava yksilö (minä) pysyy siis maan pinnalla tässäkin eikä halua muuttaa Marsiin kuten voi joskus syödä lihaakin koska tietää että maailma ei ehkä sittenkään pelastu pelkästään salaattia syömällä.

Olen harjoitellut kuin eläin tämän vuoden kuuden päivän kilpailuun. En juurikaan pysty parempaan tai enempään täällä Nellimin talvessa. Olen erittäin hyvässä kunnossa jo nyt mutta kilpailukuntoon on vielä tekemistä.
Pidän kuuden päivän kilpailua kuten koko ultrajuoksua oman kokemukseni perusteella järjettömänä toimintana mutta osallistun siihen silti täysipainoisesti keskittyen ja parhaani antaen. Eikö olekin ristiriitaista ? Voi olla, mutta on myös rehellistä. 

Miksi sitten ? Ainakin olen juoksuvuosieni aikana oppinut läsnäoloa. Olen oppinut pois mustavalkoisesta ylpeydestä jonka muistavat ihmiset pitävät minua edelleen kusipäänä. Kusipää olen edelleen silloin kun puhutaan elämänarvoista avoimesti. Minä sanon suoraan että on ihan helvetin tyhmää tehdä enemmän töitä jotta tienaa enemmän ja voi palkata siivoojan kotiinsa helpottamaan arkeaan. Miksi ei siivoisi itse ja tekisi vähemmän töitä eli olisi enemmän kotona ja myös läsnä siellä kotona mahdollisesti oleville läheisille ?
Monelle entiselle yrittäjätutulleni on statuskysymys olla yrittäjänä. Tehdä epätoivoisen pitkää päivää pelkästään siksi että ego ei kestä mennä Siwan kassalle. Että täytyy repiä perseensä saadakseen yhä isomman plasmateeveen vaikka ulkona luonnossa on laajakulma rajaton.

Pysyäkseen kartalla on oltava läsnä. Hienot hetket tulevat ja sitten on myöhäistä kun ne ovat menneet ellet ole ollut läsnä. Lopputulos on kaikilla sama - kaipasi sitä tai ei. Tai edes myönsikö kaipaavansa. Minä yritän pitää kiinni elämästä, kaksin käsin ja jaloin myös.

VIIKKO 11. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km - 1.07.
Ti- 10 km - 1.09. Lihakset tukossa täysin.
Ke- Lepo
To- Päivällä 20 km tiellä 2.03.
       Illalla poluilla 8 km - 0.57.
Pe- Helppo vauhdinvaihteluharjoitus 10 km - 59.57.
La- 10 km - 1.10.
Su- Lepo

Yhteensä 68,3 km - 7 tuntia ja 27 minuuttia - 425 vertikaalista nousuametriä.

Helppo palauttava viikko muiden aktiviteettien ohessa suunnitellusti.

VIIKKO 12. HARJOITTELUNI

Ma- Pakkopullaa 8 km - 0.52.
Ti- Lepo
Ke- Päivällä 18 km perusjuoksua - 1.55.
       Illalla löysät pois 17 km - 1.40.
To- Kollaa kestää 2 -massiiviharjoitus 44 km - 4.56. Pojat perkele täältä pesee !
Pe- 13 km - 1.24. Oikein helppoa edelleen.
La- Lepo
Su- 10 km - 1.01.

Yhteensä 110,2 km - 11 tuntia ja 49 minuuttia - 814 vertikaalista nousumetriä.

Hyvä viikko suunnitellusti muiden aktiviteettien ohella jossa Ke- Pe päivät ja niiden km-kertymä kertovat fanaatikoillekin ehkä jotakin.

Viimeaikoina olen lukenut Pierre Le Maitren tuotantoa ja pidän häntä yhtenä parhaista kirjoittajista ikinä. Miten hienosti hän ihmisen pahuuden osaakaan rinnastaa hyvyyden pyrkimykseen...

Lopuksi kuukauden vinkki ulkomaille aikoville :