VIIKKO 37. JA NEW EASE

VIIKKO 37.

Ma- Lepo
Ti- 15 km - 1:52. Palo-Pyhävaara ja Pyhävaara, helppo reitti.
Ke- Lepo
To- 11 km - 1:18. Haapakurussa tasaista.
Pe- Lepo
La- 16 km - 2:09. Nellimin vaarat, vaativa reitti, tehoa osittain mukana.
Su- 6 km - 40:35. Helppoa kevyesti, With Ease.

yhteensä 48,6 km - 6:01 - 1012 vertikaalista nousumetriä.

NEW EASE

New ease tarkoittaa kykyä henkisen voiman käyttöön suhteessa kulloiseenkin fyysiseen kuntotilaan suhteutettuna. Tavoitteena on suoriutua perille uudella helppoudella, vanhaa perinteistä kunnioittaen mutta uuden omaksuneena.
New Ease ajatteluuni kuuluu että ennen kilpailua en kirjoita riviäkään tulevasta kilpailusta koska sitä ei voi ennalta kuvitella miltään osilta mitenkään.

Olkoon tämä pehmeänä laskuna kaikille niille jotka odottivat jotakin muuta.

Osallistun 22.9. - 23.9. 2018 Suomen pisimpään polkujuoksuun, PUF Nivala.

Väliaikaseuranta : http://live.tuloslista.com/3492

Liveseuranta josta html-trackingia painamalla näkee reaaliaikaisen juoksijoiden position kartalla :

https://www.tulospalvelu.fi/gps/2018puf/ 

Mukaan näihin "viikko ennen kilpailua" päivityksiin liitän kuvan oikeasta ja todellisesta elämästäni joka merkitsee minulle kaikkein eniten. Kuvat ovat erittäin henkilökohtaisia eikä niitä yleensä jaeta muille kuin lähimmille ystävilleni.

3 kg, 66 cm. Taimen. Joulupöytään.

AINA PAIKALLA

Kyky pitää mielensä kirkkaana ja seurata tunteitaan johtaa väistämättä ennen pitkää muiden ihmisten kunnioittamiseen. Pidemmälle vietynä se johtaa kaiken elämän kunnioittamiseen. Lopulta se johtaa myös ajoittaiseen yksinäisyyteen.

Elämäntapajuoksijaksi juoksulla on hämmästyttävän vähän itseisarvoa elämässäni. Ulospäin voi näyttää siltä että kipuilen juoksuni kanssa jatkuvasti. Eräs tulkinta juoksustani on että se on muodostunut minulle oravanpyöräksi - asiaksi josta en pääse irti vaikka haluaisin.

Juoksu on minulle eräänlaista mietiskelyä. Siis puhtaimmillaan. Minua ärsyttää suunnattomasti ihmisen määrittäminen pelkän juoksun kautta. Olen kiinnostunut elämässä läsnäolosta, haluaisin olla aina paikalla. Aika juoksee - kaikille, ilman tuloksia tai kilometrivauhteja mittaamattakin.

Taannoin Rovaniemellä minut pysäytti mormonikaksikko. Päälläni oli jokin vanha Unkarin kuuden päivän juoksun paita kävellessäni lähikauppaan. Kaksikko tarjosi ensin uskontoaan sekä kirjaansa. He menivät täysin lukkoon kun siteerasin raamattua. Sitten he kysyivät olenko juoksija. Toinen heistä kertoi itsekin olevansa juoksija. Juttelimme hetken ja erosimme. Satunnainen kohtaaminen.
Kun käyttää voimaa kohtaamisessa muiden ihmisten kanssa huomaa helposti ovatko he paikalla ja mistä syystä. Miksi ylipäätään ketään pitää yrittää käännyttää mihinkään uskontoon. Kaksikolle jäi illuusio että he kohtasivat uskovan kristityn ja juoksijan. En edes kuulu kirkkoon. Saatan johonkin uskoa, mutta olen paljon muuta kuin juoksija.
Ennen edellämainittua kohtaamista olin juuri tullut lenkiltä, käynyt suihkussa ja lähtenyt sitten kauppaan hakemaan iltapalaa. Harjoituksen jälkeinen mietiskelyn voima väreili vielä ympärilläni. Kunnioitin heidän uskontoaan ja työtään sen hyväksi mutta en muuta. Olisin voinut keskustella heidän kanssaan vaikka koko illan, vaikkapa jälleensyntymisen ongelmasta, mutta he eivät kohdanneet minua halutakseen kohdata ihmisen vaan halutakseen kohdata käännytettävän ihmisen, potentiaalisen uhrin, mahdollisen uuden maksavan jäsenen kirkkokunnalleen.

Aina paikalla oleminen vaatii voimaa. Kyse kohdallani on kaikesta muusta kuin pelkästä jostakin kaavamaisesta uskonnosta, ajassa käytännössä alati muuttuvasta muka pysyvästä pyhästä. Ajattelumaailmani on vahva sekoitus jatkuvaa kyseenalaistamista. Määrittelyn tueksi ulkopuoliset käyttäisivät budhalaisuutta, kristinuskoa ja filosofiaa. Irvileuat tähtien sotaa ja jeesustelua. Minua määrittelyä lähinnä huvittaa. Minä olen paikalla. Joskus se onnistuu ja joskus ei.

Juoksu vie hetkeksi jonnekin. Rasittavaa siinä on olemisen puute. Liike on pysäytettävä välillä.

Taannoin istuin yksin tulilla Sulkusjärven Aittasaaressa ja katselin tyyntyvää järveä. Kontospään seutuvilla idässä oli mustia, paksuja pilviä. Heitto-onki nojasi puuhun siima kuivana. Olin tullut rantaan mönkijällä ja remontoinut perämoottorin kiinnityslaudat. Urakan jälkeen lähdin hetken mielijohteesta kahville saareen. Mukana oli tavanomainen repertuaari erärepussa ja veneilyliivit.
Aikani istuttuani otin vavan ja laskeuduin matalan lahdenpoukaman rantakivelle. Kolme systemaattista heittoa ja yksi kaunis harjus. Perkasin kalan heti ja laitoin sen suolaan. Palasin nuotiolle. Istuin hetken kahvilla tuleen tuijottaen ja palasin sitten rantaan kun tuntui oikealta. Neljä systemaattista heittoa lisää ja vieläkin komeampi harjus. Perkasin kalan ja laitoin sen suolaan edellisen kaveriksi. Palasin taas nuotiolle.
Meitä on Kirsin kanssa kaksi, ajattelin nuotiolla. Siima saa siis kuivaa. Idästä pilvet olivat tulleet järven rajavyöhykkeen puoleisen lahden päälle. Pakkasin kamat ja käynnistin moottorin. Paluumatkalla rantaan alkoi sataa hiljaa ja tuuli nousi jälleen. Vedin veneen telalle ja pakkasin kamat mönkijään. Kotimatkalla tapasin vanhan tutun saamelaismiehen kesätuvan risteyksessä. Vaihdoin kuulumiset rauhassa ajan kanssa. Kohtaamisessa erämaan rauha taustoitti väreilevää voimaa. Aika juoksi - me emme.

Oravanpyörästä poishyppäämisen kateelliset vastustajat kyseenalaistavat perämottorit ja mönkijät. He kuvittelevat romanttisesti kävelevänsä kasvimaaltaan joka paikkaan tai soutelevansa alati tyynellä järven pinnalla hakattuaan ensin talviset halot puuvartisella perinnekirveellä ansa- tai kalanpyynnin ohessa. Tuo onnistuu toki noinkin mutta voi olla että sitten aikaa ei jää muuhun, edes siihen juoksemiseen.
Kaupungissa asuvien perspektiivi on täältä Nellimistä käsin katsottuna varsin kaukana ja varsin naiivi. Täältä kun lähimmät liikennevalot ovat yli 200 kilometrin päässä. Tai ei nyt kun Nellimin tie on uudelleen rakennuksen alla. Tietyömaalla on kahdet valot risteävälle dumpperiliikenteelle uuden ja vanhan tien risteyskohdissa aina tarpeen mukaan.
Erämaa on laaja. Kirsin kanssa sienestäessä tai marjareissuilla ämpäri alkaa kummasti painamaan autolle tai mönkijälle takaisin kävellessä. Leivänlisää näin hankittaessa alkaa kummasti unohtamaan cityvihreät hassut ajatukset. Toki nekin kaikille suomme, täytyyhän olla jotakin puitavaa siellä kasvukeskuksissakin.
Naiiviksi perspektiivin tekevät kaupunkilaisten oudot kysymykset. "Kannattaako tänne muuttaa kun täällä ei ole mitään - tyhjä kylä ? " 66 asukkaan kylässä ei hirveää ruuhkaa raitille saada edes tekemälläkään. Poimimalla tunnissa 20 litraa mustikkaa, puolukkaa, kaarnikkaa ja satunnaista juolukkaa saa vihjauksen kannattavuudesta kuin myös kalastaen. Japanilaiset antaisivat oikean kätensä näistä meidän matsutake-sienten määrästä kuin myös tattien mausta, puhtaasta ilmasta ja hiljaisuudesta. 
Silti valinnan mielekkyys Lappiin muuttamisesta vaatii mielenrauhaa. Valintana se lisää paikalla oloa ja siihen tässä juuri pyritään. Elohopeakerhoon (eläkeläisten kerho) kuuluvien bussituristien kysymykset antavat vastauksen vain siihen, että vanhempikin ihminen voi olla tyhmä. Tätä ei julkisesti saisi sanoa sillä maan tapa on mollata nuoria. Ajatus että yli 70-vuotias kansanedustaja "jo" jättää politiikan. Siis "jo" niinkin varhaisella iällä ! Mitään ajatusta ei siis heillä ole - ei ole ollut enään pitkään aikaan.

Ajattelustani voi halutessaan löytää ylimielisyyttä. Tasapainon ja rauhan mielen näkökulmasta on kuitenkin huvittavaa seurata ajankohtaisia keskustelunaiheita. Opettaja myöntää televisiossa että opettajankoulutuksessa ei mitenkään opeteta puuttumista seksuaaliseen häirintään. "Jos pitää mielensä kirkkaana ja seuraa tunteitaan." Voi jollekin tarkoittaa käden tunkemista toisen haaroihin ? On jotenkin raskassoutuista seurata tällaisia keskusteluja. Aivan kuin lapset olisivat alasti hiekkalaatikolla ihastelemassa toistensa erinäköisiä vehkeitä. Onhan selvää että kaikki kaikessa lopulta johtaa panemiseen. Kyse on siitä kuka panee ketä ja kuinka ja missä ja missä asennossa ja niin edelleen.
Tai sitten ei pane. Pidättäytyy. Istuu risti-istunnassa ja meditoi. Selvinpäin pelkillä kasviksilla. Ehkäpä minulla entisenä taksiyrittäjänä on värittynyt kuva. Saattaa olla totuudenmukainenkin - mene ja tiedä.
Pitäisikö esimerkissä olleelle kostean ajokoiran katseen omaavalle opettajalle opettaa toisten ihmisten kunnioittamista, jota hän sitten voisi opettaa edelleen ? Ylimielisyys ajattelussani johtuu siitä että elämä ei aina voi olla hyvää viihdettä. Ei edes ajankohtaisohjelma-sloganin alla. 
Minä en ole parempi saati valaistunut. Sensijaan odotan mielenkiinnolla mikä on seuraava niin sanottu vuoden aihe. Tai kahden vuoden. Sukupuoliasiat alkavat olla kohta loppuunkaluttuja. Vai olisiko mahdollisesti neljäskin sukupuoli ?
Seksuaalisessa häirinnässä pätevät hiukan samat lait kuin ison palveluskoiran kouluttamisessa. Pelkkä makupala taskussa ei välttämättä aina riitä. Joskus tarvitaan marssikenkää ja remmiä. Tämä taas tuomitaan oitis eläinrääkkäykseksi aivan kuten naisen potku häiritsevän miehen munille tarvittaessa. Mutta menepä miehenä estelemään edes kauniisti muniasi kourivaa petolintua. Olet heti naisenhakkaaja ja enemmänkin. Tätäkään ei saisi sanoa mutta ehkä entisenä taksiyrittäjänä minulla on tästäkin värittynyt näkemys.
Mihin maailma siis on menossa kun tunnettu kirjailija uskalsi vihdoin kirjoittaa mustalaisista eli romaaneista tai toisinpäin vai oliko se sittenkin romaneista. Entisenä taksiyrittäjänä voisin kertoa puukkohippasista ja maksamatta jättämisistä mutta säästän sen myöhemmäksi. Ehkä. Ja tämä muidenkin kuin romaanien osalta. Saamelaisista sensijaan kukaan ei ole uskaltanut vielä kirjoittaa mitään. He kun usein ovat kuten minä - yksin kaikkea vastaan. Tämä saattoi olla vitsi. Sole mikhän totuus.

Vastaus : Maailma ei ole menossa minnekään. Se on paikallaan !

Entisenä taksiyrittäjänä minulla on paikalla olemisesta yli kuudentoista vuoden kokemus. Puhelin tai kaksi puhelinta oikeammin, olivat auki aina. Ainakin toinen oli päällä kokoajan ja toisessa vastaaja. 
Ihmisillä voi olla vaikeuksia käsittää että täällä Lapissa on edelleen alueita missä puhelimella ei ole kenttää ja että meidän mielestämme 4G on ihan nopea yhteys - hyvä kun on edes se. Se että puhelin menee vastaajalle tai että siihen ei saada yhteyttä ei siis täällä merkitse sitä että joku ei ole työpaikallaan tai ei hoida asioitaan. Kyse on rauhasta. Onnekkuudesta olla kantaman ulkopuolella.

Ajoittainen yksinäisyys on itse valittu. Minun tapauksessani välttämättömyys. Voimaa ei tavoita mielen kaaoksessa ja jatkuvassa ulkoisten ärsykkeiden kohinassa. Riisumalla pois normaalin tavoittaa läsnäolon ja voi olla paikalla - aina.

VIIKKO 36.

Ma- Lepo
Ti- 8 km Palo-Pyhävaaralle - 1.00
Ke- Lepo
To- 17 km Pahtalammelle - 2.34.
Pe - La - Lepo
Su - 8 km Paltsoille mökillä  - 51.30

yhteensä 33,2 km - 4 :26 - vertikaalia 594 m

Totuuden nimessä on paljastettava että vaikka harjoituspäiväkirjassa lukee lepo niin sinä päivänä on voitu tehdä metsätöitä, kaivaa lapiolla tai kävellä metsässä kuten muinakin päivinä. Harjoitusta on monenlaista ja kun siihen yhdistetään juoksu kurinalaisesti niin kukapa tietää ?
Viimeksi kirjoitin että vituttaa ja että elokuu oli paska kuukausi juoksun osalta. Tämä ei ole oman tekemisen arvostuksen puutetta vaan oman vaatimustason rehellistä esittelyä. 
Silti voin hyvin - mainiosti ilman juoksuakin. Mutta viimeaikoina olen lukenyt Lee Childia sekä Pahkasian parhaimmistoa Liimatan toimittamasta kirjasta. Miten tämä liittyy juoksuun ? No ei mitenkään kuten ei Beatleseiden musiikkikaan mutta aiemmin kirjoitin siitä juoksun kautta määrittelystä. Osa tästä ultrajuoksuporukasta on kyllä ihan saatanan yksisilmäistä sakkia ! Nöyrin anteeksipyyntöni jo tässä vaiheessa. Mitäs jos välillä otettaisiin 5,3 % Karjalaa tai  VS Planattia (köyhän valinnat). Ja naurettaisiin vähän koko touhulle.

SUORITE NOLLATTU

Pesin sunnuntaina melkein koko päiväni ikkunoita. Tästä voisi päätellä että meillä on paljon ikkunoita tai sitten olin hidas. Mutta tuossa luki päiväni, ei päivän. Herää kysymys oliko päiväni pitkä vai lyhyt ? Vastaus : ikkunat tulivat pestyä. Maailma näyttää ulospäin katsottuna kirkkaammalta ja sisäänpäin myös.
Tänään vaihdoin Hiaceen öljyt, ilmansuodattimen ja jokusen polttimon. Nitriilihanskat käsissä tuli mieleen nostalgisia ajatuksia kun joskus paljain käsin korjasin mopoani. Noista ajoista sekä työtavat että -välineet ovat muuttuneet. Voisin toimia työkseni ammattiasentajana mutta on olemassa yksi ongelma, sama kuin ikkunanpesussa, minulle ei tulla sanomaan että suoritteeni on liian pieni tai hidas.

Lapissa pidetään ihmistä jolla on kiire tai joka kokoajan varmistelee aikataulujaan epäluotettavana. Asiat hoituvat täällä kertasanomisella ja kiire ei ole minnekään. Päivä on pitkä tai lyhyt tarpeen mukaan. Nukkuu mitä nukkuu, tekkee mitä tekkee - sole mikhän ressi.
Osittain vieläkin addiktoituneena ultrajuoksijana tiedän miten suoritetaan koko maailma ja siinä sivussa koko oma elämä muuttuu pelkäksi suorittamiseksi. 
Aikatalauluihin ja tavoitteisiin sidottu stressaantunut yksilö vaahtoaa edestakaisin vauhkona kelloa kytäten. Suorittamisessa menee terveys ja ihmissuhteet eikä elämästä saa irti mitään pysyvää kun ei pysty rauhoittumaan edes hetkeksi.

Tehdessäni nykyisin jotakin pidän työtahdin rauhallisena, varmistan että työtavat ja -välineet ovat kunnossa ja etenkin että käsillä on tarvittavat tarveaineet tai  sopivat varaosat. Mikään ei ole tympeämpää kuin lähteä hakemaan Ivalosta 42 kilometrin päästä sitä kuuluisaa viimeistä puuttuvaa ruuvia tai vaihtamaan jotakin autonvaraosaa sopivaksi.
Mikään ei estä soittamasta ammattilaiselle jos et itse tiedä. Paljon hävettävämpää on munata joku asia täysin sillä että ei ole varma miten se tehdään tai jos ohjeet tuntuvat virheellisiltä. Hyvä esimerkki on autojen käsikirjoissa mainitut nestemäärät. Hiacessa öljyn oikea määrä suodattimen vaihdon yhteydessä on 6 litraa vaikka käsikirja väittää 7,3 litraa. Soitto Elovainion autohuoltoon esti ylitäytön ja turhan säätämisen. Lisäksi turboahdettu moottori voi alkaa käydä liialla öljyllään jolloin lopputulos on katastrofi.

Liiallisella kiireellä pilataan sekä tekijä että lopputulos. Talouden loputtomassa kasvuahneudessa tämä voi olla vaikea ymmärtää. Lisäksi nykyisin useat ympäristömääräykset tai turvallisuusmääräykset nostavat teetetyn työn hinnan ylisuureksi. Ympäristöstä ja turvallisuudesta täytyy huolehtia mutta byrokratia pelkkien määräysten takia on järjetöntä.
Suurin ongelma on silloin kun suoritteen välikappaleena on elävä ihminen. Hoitotöissä tai asiakaspalveluissa liukuhihnaa on vaikea nopeuttaa tietyn pisteen jälkeen. Ennen tätä pistettä inhimillisyys on jo kuollut. Tämähän on arkipäivää esimerkiksi siinä kuuluisassa kuntouttavassa hoitotyössä.

Edelläkuvattuun pohjatiedot saan päivitettynä ystäviltäni auto-, hoito- ja rakennusalalta. Viesti heillä kaikilla on sama : menee päivä päivältä vain vaikeammaksi. Taustalla kaikissa on taloudelliset tekijät. Kannattavuus, tuleminen edes toimeen. Lisäksi kaikki käyttävät samaa lausetta : "Se vaan on mennyt sellaiseksi." tai "Muuten ei pärjää."
Onko noin kysyn minä. Eikö todella ole vaihtoehtoja ?

Kaksi viimeistä kysymystä olen esittänyt myös itselleni kun kyse on ultrajuoksustani tai tarkemmin kilpailemisestani ultrajuoksussa. Suoraan sanoen harvoin viime aikoina on vituttanut näin paljon kun nyt. Jälleen kerran olen lähdössä yrittämään Nivalaan Iso-Sydänmaan reitin kiertoa kolmasti. Syy vitutukseen ei ole reitin, eikä PUFFIN kisajärjestelyjen, vaan kyse on että vielä minun kokemuksellani tekee saman virheen kahtena vuotena peräkkäin : yrittää liikaa.
Periaatteessa olen kohtuullisessa kunnossa ja terve mutta henkisellä puolella en löydä yhtään mitään syytä puristukseen. Juoksu, saati kilpaileminen, tuntuu tällä hetkellä naurettavalta ja erittäin turhalta.
Lähden kuitenkin matkaan muutaman viikon päästä. Olen luvannut yrittää vielä kerran ja se pitää. Sensijaan ensi vuoden suunnitelmani olen muuttanut tällä hetkellä kokonaan. PUFFIN jälkeen, meni se miten tahansa, odotan mihin mieli kääntyy. Suorite on kohdaltani nollattu toistaiseksi.

VIIKKO 35.

Ma- Kotona 9 km - 1.11. Teknistä polkua sateen jälkeen.
Ti- Lepo, kalassa.
Ke- Rovaniemi asvalttia 11 km - 1.09.
To- Lepo, matkaväsymys.
Pe- 22,7 km Juoksemavaara ja Palo-Pyhävaara, osittain suunnistusta - 3.16.
La- Lepo
Su- 4 km pururataa - 28.52. Ei huvittanut enempää.

yhteensä 46,9 km - 6:07 - 698 metriä vertikaalia.

ELOKUUN SUMMAUS : 190 km juoksua - 22 tuntia.

Paska kuukausi juoksun osalta, jalkavaivaa ja lopuksi motivaatio nollaan. 3311 km juostu tänä vuonna yhteensä elokuun loppuun asti laskettuna.

DINOSAURUS

ALUKSI :

Juoksen Pyhävaaran rinnettä myötäilevää surkeaa tiepahasta ylös. Sykemittari näyttää huohotuksen tueksi viisitoista lyöntiä alle maksimin. Tie on ylhäältä alas valuvan veden peitossa eli juoksen pienessä joessa. Huipulle on vielä matkaa.
Alakuloa torjumaan Spotify tykittää kasaridiskoa korviin. Harvoin juoksen luonnossa luurit päässä mutta nyt mieli on työntänyt kaikenlaista mustaa kuraa korvienvälin täyteen.

Tie vaihtuu mönkijäuraksi ja bongaan Tuomivaaran Laurin rinteessä marjaämpäri kädessä. Tökkään musiikin hiljaiseksi kuulokkeiden napista.
-Minne hoppu ? Hyväntuulinen ikäihminen huikkaa perääni.
-Kotiin, viisastelen huohotuksen sivussa. Oletko muuten Lauri kuullut että syyttömän ei tarvitse juosta ?
-En ole, Lauri nauraa.

Pääsen vaaran huipulle ja laskettelen toisella puolella alaspäin. Mönkijäuraa, polkua ja märkää suota. Lopun kivikon jälkeen käännyn takaisin ja samat esteet toistuvat päinvastaisessa järjestyksessä mutta nyt ylöspäin. Syke nousee pilviin, minä en. 
Paluumatkalla huipulla katselen tovin Inarinjärveä kunnes täytyy keskittyä mönkijäuralla tiukemmin.

Lauri on tällävälin noussut ylemmäs.
-Et sinä syytön ole !
-No en varmaan.
Nyt huomaankin että Laurin vaimo, Maija, on ylempänä rinteessä kaukana oikealla. Heilutan kättäni ja keskityn sitten tiukasti vetiseen kivikkoon alaspäin. Maisema imee mustaa kuraa päästäni pois kiihtyvällä tahdilla kun laskettelen alas kohti kotia.

Myöhemmin saman viikon lauantaina Trifon Pyhittäjän rantajuhlissa Maija naureskelee minulle.
-Ihmettelin kun siellä ei näy yleensä ketään ja sitten joku juoksee hirveää vauhtia vaaraa edes takaisin.
-Jos se olikin hirvi ? Naureskelen kahvikupin takaa.
-Syytön ei ainakaan, Maija vastaa.

---

Pohjavireeni on ollut hieman raskamielinen viime aikoina. Tunnistan itsessäni jälleen loppuunpalamisen ensimerkkejä. Onnekseni nämä merkit kuvaavat elämääni vain ultrajuoksun tämän vuoden annoksen osalta, muuten ei paremmin voisi olla. 
Aikanaan erään suuren mielenhuoltoyksikön ylilääkäri totesi kaikkien ihmisten haluavan voida paremmin. Minä en halua. Aina ei voi parantaa. Syy : Ahneus - kuolemansynneistä pahin. Avain kestävään onneen on tyytyminen, joskus kultainen keskitie.

Minulle tuntuu riittävän yksi ultrakilpailu vuodessa. Tänä vuonna 554 kilpailukilometriä. Luku kuvaa ehkä tunnelmaa niille joiden ensi ajatus oli että vain yksi kilpailu ? Kuinka paljon itse olet juossut kilpailukilometrejä tänä vuonna ?
Kyse ei kohdallani ole niinkään fyysisestä jaksamisesta vaan henkisestä puristuksesta. Kuinka paljon saat itsestäsi irti kilpailutilanteessa eli pystytkö motivoimaan itsesi antamaan kaikkesi. Matka vuoden toiseen kilpailuuni, Pyssymäki Ultra Festivaaliin, on yhtä tuskallinen tänä vuonna kuin se oli viime vuonnakin. Norjan leiriä lukuunottamatta pelkkää negaatiota aina silloin kun harjoitellessani ajatukset sivuavat tulevaa kilpailua. Muuten juoksu päivästä päivään sujuu leppoisasti kuolemanväsyneenä, varsinkin nyt taas kun vasen akilles on tyytynyt osaansa ja on matkalla täyteen normaaliinsa.

Oman harjoitteluni reitit on nähtävillä Stravassa. Palvelun kartoista ainakin satelliittipohjista on nähtävissä missä ja miten juoksen. Minua on alkanut ärsyttämään tiettyjen ultraintoilijoiden vaahtoinen kiima heidän ihannoidessaan toistensa tekemisiä. 
On aivan eri asia käyskennellä kävelytietä, tanssahdella tunturissa saati yrittää juosta polveen asti ulottuvassa märässä varvikossa ylämäkeen. On myös täysin eri asia jos edellämainittuja asioita yrittävä juoksija on 24-, 34-, 44- tai 54-vuotias. Viimeistä suhdelukua käytän toukokuussa minulle tapahtuneen onnettomuuden johdosta.
Suoritteita arvioitaessa olisi hyvä tutkailla myös tilastoja. Esimerkiksi DUV-ultratilastoista selviää onko joku tietty henkilö jättänyt taakseen onnistuneita kilpailuja ja kuinka paljon. DUV-tilastoista selviää myös syntymäaika tämän arvioinnin tueksi.
"Tämä on vain sellainen hauska harrastus, omaksi iloksi." Mitähän järkeä sitten on esitellä ilojaan julkisesti ? Onko niin vaikeaa myöntää tavoitteellisuus ja kehittymisen, jopa voittamisen, halu ?
Miksi kirjoitin nuo edelliset rivit ? Nuoren urheilijan itseluottamus rakentuu pala palalta. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää lajin pitkäjännitteisyys ja se karu tosiasia että pärjätäkseen ultrajuoksussa kansainvälisesti on luovuttava paljosta turhasta niin sanotusta muusta elämästä. Positiivinen asenne yhdistettynä ymmärrykseen kantaa jo jonkinverran. Kaikki tieto sekä jopa kaltaisteni dinosaurusten näkökulmat lienevät eduksi omaa polkua etsittäessä.

Dinosauruksille kävi köpelösti. Uusimpien arvioiden mukaan Jukatanin niemimaalle putosi iso asteroidi ja sen nostattama pilvi aiheutti auringon pimentymisen ja kaikki vihreä katosi. Ruoka loppui. Toivottavasti nykypäivän kasvissyöjille ei käy samoin.
Minä olen kova poika syömään salaattia. Aterialautasestani puolet on kasvisten peitossa mutta silti laitan joskus makkaran tikkuun tai leivän päälle hevosenlihaa. Hevosenlihaa ? Kyllä. Onhan selvää että sekä hevonen että poro juoksevat ihmistä nopeammin, joten niitä kannattaa syödä ominaisuuksien siirtymisen toivossa.
Edelläkuvatun perusteella voidaankin kysyä mihin jatkuva banaaninsyönti johtaa ? Todellisuudessa minä olen etuoikeutettu jaksaessani juosta pitkään. Ruotsista nimittäin on löydetty jopa kolmesenttiseksi venyvä vertaimevä punkki, joka jaksaa juosta saaliinsa perässä kymmenen minuuttia. Luonto tulee ihollesi, halusit tai et.

Ne ihmiset jotka ovat oppineet positiivisuuden kursseilta tai muuten ei-luontaisella tavalla ovat rasittavia. He ovat samanlaisia kuin päivästä toiseen juokseva ultrajuoksija, joka ei uskalla pitää lepopäivää pelätessään kadottavansa heti itsensä tai juoksunsa. Joskus urheilua harrastetaan siis pelkästä pakosta. Pelätään heti lihomista tai pulloon tarttumista kun liike lakkaa. Peräänkuuluttaisin näille yksilöille elämän todellisten, syvien, arvojen pohtimista. 
Minä olen kasvanut positiivisuuteen syöpätautini jälkeen vuosi vuodelta. Taustalla on aina läsnä ajatus että jossain vaiheessa kaikki menee täysin pieleen. Ymmärtämällä synkkää negatiivisuutta ja sen jatkuvaa uhkaa voi tavoittaa todellisen, kestävän positiivisuuden.

Huipulla ei ole mitään. Silti sinne halutaan. Palavasti. 
Minä olen muuttunut ajan saatossa. Aikanaan en edes käyttänyt kelloa lenkeilläni. Lähtiessäni juoksemaan katsoin sisällä kelloa ja palatessani taas jos muistin. Tämän ajan ja arvioidut kilometrit merkitsin muistiin almanakkaan kuten vieläkin. Paitsi että nyt on urheilukello, sykevyö, fotokromaattiset silmälasit ja lopuksi Stravan analyysit tietokoneessa.
Oman huipun saavuttamisen tai omien rajojen saavuttamisen kautta olen hyväksynyt itsessäni tapahtuneet muutokset. Näyttämällä harjoitteluni julkisesti esittelen siis ylpeänä vanhenemisen vaikutusta, ei ole syytä luovuttaa jos hidastuu.  
Parhaat juoksunautintoni saan edelleen yksin kaukana ajasta, syvällä erämaan hiljaisuudessa. Poissa kilpailujen ja suorittamisen kohinasta.

Paitsi valtavan paljon positiivisia kokemuksia ja voimavaroja on ultrajuoksu jättänyt minuun lähtemättömän ristiriidan. Kuinka kauan vielä kilpailen ja miksi ? Kuinka kauan jaksan vielä puristaa ja miksi ?
Viimeisen viiden vuoden aikana olen kehittänyt varasuunnitelman sille hetkelle kun ortopedi sanoo että tämä on tässä. Ensinnäkään en edes mene ortopedille. Lopetan ennenkuin maksimoin kivut. Olen vielä terve isoista nivelistäni. Olenko kulunut ? Älkää nyt, minähän olen dinosaurus.
Ainoa huoleni on että putoaako asteroidi uudestaan Jukatanin niemimaalle ? Ja minä olen ihan saatanan kaukana sieltä. Onneksi.

VIIKOT 33 - 34 HARJOITTELUNI

Ma- Haapakurussa 11 km - 1.14.
Ti- Lepo
Ke- Linjan pehmeä lenkki 8,3 km - 53 min.
To-Pe- Lepo
La- Mökillä Palojärven lenkki 10 km - 1.05.
Su- Mökillä Paavalintupavaaralla 11 km - 1.23.

yhteensä 40,5 km - 4:37 - vertikaalia 540 m. Totuttelua juoksuun jalan tuntemusten ehdoilla.

Ma- Palo-Pyhävaara ja Pyhävaara. Tempoa. 16,1 km - 1.51.
Ti- Ampumaradan lenkin kesäversio 10 km - 1.09. Palauttavaa hidasta.
Ke- Lepo
To-  Ip.Mökillä Paltsavaaroilla osittain turpeessa 11,4 km - 1.18.
        Ilta mökillä Paavalintupavaaralla 6 km - 47.31. Hidasta pravistelua mutta osittain turpeessa.
Pe- Mökillä Paltsan karhun lenkki 10 km - 1.12. Ainainen väsymys matkaseurana.
La- Virtaniemen lenkki tiellä melko kovaa 16 km - 1.24. Palautunut.
Su- Talvituvalle surkeaa tietä 15,6 km - 1.36. Heti perään tossujenvaihto ja rymyä Paavalintupavaaralla 6,3 km - 49.21. Aivan tyhjä lenkkien jälkeen mutta niin oli tarkoituskin.

yhteensä 91,8 km - 10:10 - vertikaalia 1409 m. Kohtuullinen viikko, annat vain kaiken...

Tässä blogikirjoituksessa ensimmäinen kuva on Paltsavaaran huipulta, siis sen keskimmäisen.

Toisessa kuvassa on nähtävissä miten aurinkolasit tummuvat. Linssi on mahdollisimman vaalea ja ruskean sävyinen. Näitä ei tarvitse ottaa pois missään vaiheessa vaikka pimeneekin ja kontrastit ovat luonnollisen terävät. Suosittelen fotokromaattisia laseja kaikille juoksijoille ja muille ulkoliikkujille.

Kolmas kuva on Paavalintupavaaralta.

Neljännen kuvan idea on vapaasti lainattavissa. Viki-merkkisestä saunankiukaasta on rälläköity kivitilaan aukko tulipesän päälle. Savustuspönttö lämpiää tuulisellakin kelillä hallitusti. Pöntön tilalle voi vaihtaa muurinpohjapannun tai ritilän. Tuli palaa pesässä ja samalla tiskivesi ulkokokkaukseen lämpenee vesisäiliössä. Lisäksi olen tehnyt kiukaan päälle laatikon kanneksi vesivanerista ja painepuusta joten kun laitosta ei käytetä se ei täyty vedellä tai talvella lumella.

Neljännen kuvan taustalla näkyy heinäniitty, jossa sijaitsi 1930-luvulla Saamelaisten talvipaikka, niin sanottu Kivijärven talo. Johan-Peter poikkesi käymään mökillä tässä taannoin. Hän on syntynyt rannassa sijainneessa savusaunassa 1937. Paikalla voi aistia sellaisten ihmisten hengen perinnön jotka todella olivat luonnon kanssa yhtä. Nykyihminen on valovuosien päässä noista kyvyistä. Minä olen sentään edes jäljillä. Minulla kun on ollut aina aikaa kuunnella näitä vanhoja tietäjiä rauhassa.

Viidennessä kuvassa on käsitykseni hyvästä ruuasta harjoittelun tukena. Puolet lautasesta itsetehtyä kaalisalaattia, mussakkaa (lihaton) sekä papupataa (myös härkäpapuja) jossa erittäin vähärasvaista jauhelihaa hiukan mukana. Itse tehtyä täysjyväleipää ja alkoholitonta olutta ja vettä.

---

LOPUKSI :

Ennenkuin tosissasi alat miettiä putoaako asteroidi Jukatanin niemimaalle uudelleen, niin helpotusta voi olla saatavissa osoitteessa Joh 14:27. Aina on mahdollisuus.

MAAN TASALLA

Vanhempana teuraana olen kokenut aiemminkin kuinka ultrajuoksu lanaa aika ajoin juoksijan maan tasalle. Olen kirjoittanut kuinka ultrajuoksu karsii turhan pois, ylpeys ja kaikkivoipaisuus katoaa ja jäljelle jää kaikkein tärkein. Silti kokemus aina yllättää, et ole koskaan valmis - aina voi kehittyä ja jos ei muuten niin ainakin ihmisenä.
Hyvän heinäkuun (449 km / 69 tuntia) oli pakko hellittää kesken kaiken vasemman akilleksen ulkotyvestä pohkeeseen nousevan kivun myötä. Vaiva parani Norjassa ja uusi Norjan jälkeen, tosin lievempänä.
Alkunsa ongelma on saanut lisääntyneestä tehosta harjoittelussa. Kestän määrää kyllä paljon mutta olen liioitellut tehon kanssa ja juossut liikaa itselleni sopivaa keskivauhtia suhteessa aivan hitaaseen juoksuun. Mäkiharjoitteluun yhdistettynä tämä kaikki on ollut liikaa kuuden päivän koettelemille jaloille.
Detalji lihaskireyksiin on polkujuoksun polkuluku - siis katseen käyttö etenemisessä. Minulla on hajataitto ja tähän asti olen juossut ilman voimakkuuksia olevilla aurinkolaseilla tai ilman. Nyt saan käyttööni fotokromaattiset voimakkuuksilla varustetut lasit. Nämä tummuvat uv-säteilyssä automaattisesti. Väriltään vihreät ja mahdollisimman vaalean sävyiset linssit on istutettu kevyisiin mutta ehdottoman suoriin kehyksiin huurtumisen välttämiseksi. Odotan näiltä helpotusta ja mukavuutta niin tie- kuin polkujuoksuun ynnä talvilajeihin.

Pyssymäki Ultra Festivaaliin, Suomen pisimpään polkujuoksuun, on nyt kuusi viikkoa ja minä olen housut kintuissa viikon levon jälkeen. Vaihtoehdot ovat vähissä. Aivan kuin Asterix-sarjakuvissa gallialaisten lyötyä roomalaiset heidän oli vaan siivottava sotku ja sitten siitä ei enää puhuttu kenellekään.
Testasin jalkaa lauantaina kolmen vartin hölkällä Nellimin pururadalla ja totesin että paranee kyllä mutta ei kestä juosta vielä säännöllisesti saati harjoitella. Menee siis jälleen kerran Nivalassa pohjakunnolla kahlaukseksi mutta minä en luovuta. Maltti riittää varmasti ennen kisaa saati sitten kisassa. Suhtaudun kolmen kierroksen kiertämiseen edelleen terveellä realismilla.

Viikon tauolla olen ollut juoksusta todella kaukana henkisesti. Ja se on tehnyt erittäin hyvää - kaikin puolin. Oheiset valokuvat kertovat aikani kulusta - oikeasta elämästäni, johon juoksun jälkeen aina palaan ja ehkä joskus lopullisesti.

VIIKKO 32.

Ma-Pe- Taukoa, jalan parantelua luonnollisin keinoin.
La- 6,2 km pururataa - 45 minuuttia.
Su- Lepo (maltti)

yhteensä 6,2 km - 45 minuuttia

Onnittelut Eskelisen Jaakolle PEPIN haamurajan rikkomisesta Nivalassa ja muille suohon uponneille sankareille, perässä tullaan syyskuussa. 
Onnittelut Mattilan Markolle Kaldoaivi Ultran kakkos-sijasta. Mukava kun Marko poikkesit Nellimissä paluumatkalla mustikkapiirakalle kertomassa kuulumiset. 
Pääsin myös hypistelemään Markon Hokan Torrenttia, joka 5 mm dropilla ja matalalla lestillä tuntui kädessä kevyeltä vaihtoehdolta, juuri ja juuri sataan mailiin asti ulottuville ulkoiluille sopivan oloiselta virsulta. Ei ollenkaan tyypillinen mohlo-Hoka.

MEITÄ JYRÄTÄÄN / ONNIN VIDEO

Suomeen on toisen maailmansodan päättymisen jälkeen juurtunut sinisilmäinen hyväksiselittämisen kulttuuri. Oli sitten kyse Tsernobylistä tai ilmastonmuutoksesta niin ei se meihin mitään pitäisi vaikuttaa. 
Kumisaapaskansa on yhteiskuntavelvoitteen ikeen alla madellessaan unohtanut elämän tärkeimmät realiteetit : pessimisti ei pety ja aina ei voi onnistua mutta aina voi epäonnistua.
Kumisaapaskansa on lanseeraamani termi sille väestönosalle joka perustelee ikiaikaiset virheensä "silloin ei tiedetty" tai "että ei semmoisista asioista ennen puhuttu"- sloganeilla.

"Politiikka oli (on) isojen lasten viimeinen leiripaikka, kerhotalo puussa, ja jos lyöttäytyi (lyöttäytyy) yhteen korttelin suosituimpien lasten kanssa, saattoi (saattaa) päästä nostamaan tikkaat ylös hölmöjen jäädessä alas ruikuttamaan." (Dennis Lehane kirjassaan Pimeyden Kutsu)

Mutta siellä oli se pienoinen huoli. Ei pitäisi vaikuttaa. Oletteko kuvitelleet miltä tuntuu kun vesi loppuu maailmasta ? Maalaan eteenne kuvan jonossa hoipertelevasta ihmisjoukosta. Ympärillä kaikki vihreä on kuihtunut, kärpäset surisevat kuolleiden eläinten ja ihmisten raadoissa. Kuuma hiekka valuu kuumassa tuulessa päämäärättömästi edestakaisin ja jono ihmisiä taivaltaa etsimässä juotavaa.
Jonomuoto on selviö koska niin pitää tehdä kuin kaikki muutkin. Kärjessä on vahvin yksilö, hän joka keksi ensimmäisenä juoda omaa kustaan. Johtopaikka vaihtuu tasaiseen tahtiin, tai ainakin kusen ehtymisen tahtiin. Haluatko olla viimeinen joka sortuu ? Se viimeinen joka tunsi kun aivot kuivuivat kitalakeen tuhansien järvien maassa.

Meille on kerrottu että maailmassa meneillään oleva lämpöjakso on mittaushistorian korkein, poikkeuksellisen korkea. Meille on kerrottu myös että jos alamme kasvissyöjiksi niin maailma voi pelastua. On annettu ymmärtää että pienillä omilla ekologisilla valinnoilla saamme ilmastonmuutoksen (-puutoksen?) kuriin. Näin voitamme aikaa arvion mukaan noin seitsemän päivää aikaa lisää näille viimeisille jonossa kulkijoille ennenkuin kaikki loppuu.

Viimeaikoina olen lukenut useita lähteistä kuinka upeaa on kun on kunnon kesä ja ainakin 30 astetta. Eräskin ultrajuoksija kirjoitti tekevänsä lenkkinsä päivän kuumimpaan aikaan ja nauttivansa juoksusta lämpöiseessä metsässä - vain vettä pitää kantaa enemmän mukana. Oikein kaunista.
Itse sain kuumasta Unkarin kuuden päivän kilpailussa tarpeekseni. Elämäni kunnossa taistelin yli 40-asteisella radalla ja sitten joku järjestäjistä unohti pestä kätensä ruokaa jakaessaan. Meni osittain laulamiseksi; "Yrjö yrittää lentää, voi kuinka yrjö yrittää lentääkään, radalla Unkarin ultran". Freud Marx Engels & Jungia mukaillen. Lisämausteena odotan ensimmäistä rekisteröityä malariatapausta Euroopasta, Balatonin rantoja kun myrkytettiin jo.

Helteessä hekumoinnin ohessa voisi pysähtyä miettimään kuinka jäätiköt sulavat ja lähellä Ruotsissa Kebnekaise myös. Kuinka tyrmistynyt olin Norjassa padoilla veden mataluudesta. Tästä seuraa sähkön hinnan raju nousu ja kalakuolemia.
Norjassa ihmettelimme Onnin kanssa Finnelvskardet jäätikköä. Se oli kooltaan kolmasosa karttaan merkitystä. Loppu siitä oli turkoosia vettä jääkannen alla ja päällä. Loppu kohisi meidän allamme maanalaisessa virrassa kiivetessämme loputonta kivivirtaa ylös.
Asun lähempänä napa-aluetta kuin keskimäärin suomalaiset. Näillä alueilla lämpötilat ovat vielä yli asteen keskiarvoa ylempänä. Asteen ! Ei ole kuin muutama vuosi kun paskapuheissa esiintyi  lukuna pari astetta, että voisimme ehkä kestää parin asteen lämpenemisen.
Nellimissä mittari näytti viikolla auringossa yli 45 astetta iltapäivällä ja varjossa reilut 33 astetta. Kankaat (metsät) ovat vaarojen välissä rutikuivia kuten soidenkin pinnat. Tähän ei tarvita kuin yksi individualistinen makkaranuotio ja kaikki palaa tuhkaksi kuten Ruotsissa tai Venäjällä.

Motivoiko sinua valitsemaan kalliimmat vaihtoehdot ympäristöystävällisyyden nimissä kun tiedät että noin seitsemän päivää saat lisäaikaa tuleville polville ? Onko varma että jos luovumme lihansyönnistä niin vesi riittää ravintokasvien kasteluun saatikka edes koko viljelyala riittää riittävään ruuantuotantoon ? 
Nykytekiikalla olisi mahdollista valmistaa lähes kaikki aikaa kestäväksi mutta sehän on myyntilukujen valossa tarkasteltuna tyhmää. Kuluttajahan tarvitsee jatkuvasti uutta ostettavaa ?

Hellettä huolestuttavampaa on että kumisaapaskansan maassa on ryhdytty keskustelemaan saako vastustaa viranomaisia. Saako ajatuksissakaan olla anarkiaa. Toisinsanoen saako heikompia (yrittää) puolustaa.
Tuliko jollekulle yllätyksenä että maassa on 20000 pakolaista ja heille(kin) alkaa pikkuhiljaa riittämään. Että oikein voi syntyä levottomuuksiakin vastaanottokeskuksissa ja jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ei palauteta niin syntyy laittomasti maassa olevien väestönosa ja laittomat työmarkkinat ja siihen liittyvä muu rikollisuus ? Silloin kun sinua ei ole olemassa sinulle voi tehdä mitä huvittaa - henkesi on halpa.
Pakolaisten vastaanottamisesta on tullut kilvenkiillotusta poliitikoille. Heille riittää että luvut vertaislussa muihin maihin ovat kauniita. Itse työllistin aikanaan kahta maahanmuuttajaa. Kaikki lähtee kielen oppimisesta ja kansalaisuudesta. Olisi syytä antaa edes jollekulle mahdollisuus tehdä niitä 11 euron tuntipalkan töitä jos emme itse viitsi ? Ilman konkreettisia tekoja mikään ei etene, paskanpuhujia riittää visioimaan kauniisti. 
Kyllä siinä maahanmuuttajankaan aika ei tule pitkäksi kun annetaan vesuri käteen ja laitetaan 33 asteen helteessä pusikkoa raivaamaan miljoonan hyttysen kanssa. Voi olla että tuhansien järvien maa näyttää toista puoltaan. Se puoli on se suo, kuokka ja Jussi. Traditio jonka vittumaisesta puolesta kukaan ei halua puhua mitään. Miltä tuntuu kun olet muniasi myöten suossa ja urakka painaa päälle. Tietenkin tästä on maksettava säällinen korvaus ja kaikki tämä muuttaa maailmalle kiirivien someviestien sisältöä. Tulijoiden määrä vähenee ja ehkä joudumme itse sinne suohon. Mitä valitset ?

Meitä jyrätään. Luullaan että meidänkin sukupolvemme kulkee kiltisti jonossa kohtaloonsa tyytyen eliittiä kumartaen. Että nielisimme kyseenalaistamatta kaiken meille syötetyn. Hyssyttelyn aika meni jo. 
Elämä on elämistä varten ja unelmat toteuttamista varten. Yhä useampi valitsee toisin. Yhä useampi ajattelee että elämä on tässä ja nyt. Juuri nyt. Ja vain kerran. Minulle itselleni. 
Meillä kaikilla pitäisi olla mahdollisuus. Jos tie ei muuten aukea niin on otettava henkilökohtainen anarkia käyttöön. Sen tason jokainen määrittelee itse.

VIIKKO 31. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km - 58 min. Väsynyt, vasen pohjekipu uusiutui. Kuuma ilma, 33 celsiusta.
Ti - To - Lepoa (kävelyä maantiivistäjän kanssa torstaina)
Pe- 8 km poluilla sateen jälkeen, 16 celsiusta - 1.01. Väsynyt ja pohje kipeä.
La- Su - Jään telakalle pohkeen takia.

Yhteensä 16 km ja 1 tunti 59 minuuttia.

HEINÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 449 km - 69 tuntia harjoitusta.

Harjoittelu (oikea harjoittelu) kohti Suomen pisintä polkujuoksukisaa kohden (PUF NIVALA) alkoi kohtuullisesti. Jo ennen Norjaan lähtöä jostain selittämättömästä syystä vasen akilles kipeytyi pohjelihaksen alemmasta liityntäkohdasta mutta myös kantapäästä. Sain jänteen kuntoon alhaalta mutta kiristävä panta jäi ylös. Käsivarressa söin buranakuurin ja sain jalan terveeksi mutta osasin odottaa että Onnin kanssa juostun viikon jälkeen vaiva palaisi. Luulin jo erehtyneeni mutta paluumatkalla Saariselän Rumakurun lenkillä kireys palasi.

Olen tehnyt vuosia sitten päätöksen että minua ei leikata rasitusvamman takia takaisin juoksukykyiseksi, tapaturmat ovat sitten asia erikseen. Siksi parannan vaivan nyt pois omalla tavallani. Tai ainakin yritän. 
PUF-kilpailua ajatellen tämä on huonoin mahdollinen aika. Jatkuvaan buranansyöntiin tai väkisin vääntämään minusta ei ole. Elämässäni kun oli aika jolloin olin erittäin vaarallisesti addiktoitunut juoksuun. Nykyisin jos juoksu loppuu niin muut asiat kantavat eteenpäin vaikka ultrajuoksua ja sen tunnetiloja en mitenkään voikaan korvata.

Toisaalta viime vuosien kokemuksen myötä kuuden päivän kilpailun jälkeen taistelen tuulimyllyjä vastaan kun yritän toista harjoittelujaksoa näin lyhyen ajan kuluessa. Olen kulunut, vanhentunut ja aika tavoittaa minut joskus mutta vielä jaksan pyristellä edellä. Suurimmat juoksun nautintoni saan ilman kilpailua siitä kun matala mieli pakenee hien mukana maastoon ihan tavallisella lenkillä ja palaan parempana ihmisenä kotiin.
 
Juoksu - elinikäinen ystäväni ei jätä koskaan pulaan.

ONNIN TEKEMÄ VIDEO YHTEISESTÄ VIIKOSTAMME

ERÄMAAN KUTSU

Kirjoittaessani tätä kaksi poroa syö takapihallamme Nellimissä horsmia. Luonto on elämässäni iholla jatkuvasti ja tähän elämään sain seuraa Onni Vähäahosta viikoksi Käsivarren Lapin ja Norjan kauneimpiin maisemiin.
Onni oli jo viisi vuotta sitten kirjoittanut haaveestaan päästä  Käsivarren tuntureille ja Norjan vuorille. Nyt sekä aika että mies olivat kypsiä. Juokseminen ja kiipeily noissa maisemissa vaatii hyvää kestävyyttä mutta etenkin oikeaa lähestymistapaa - ei tarvitse kaatua kuin kerran kunnolla niin huonolla onnella juoksut on juostu.
Tutustutin Onnin vuorilla liikkumisen perusteisiin, miten luetaan säätä ja erilaista kiveä sekä otetaan jatkuvasti huomioon luonto samalla yrittäen olla osa sitä. Olen hiukan jäävi sanomaan miten onnistuimme mutta voit lukea itse Onnin ajatuksia kokemastaan hänen blogistaan. Linkki on tämän tekstin lopussa.

Annan kuvien puhua puolestani ja tyydyn sanomaan että Onnissa on valtavasti potentiaalia olla luonnon kanssa yhtä juuri oikealla tavalla. Viikkomme aikana Onni näki käytännössä myös elämäntapani yksinkertaisuuden. Mitä elämä on matkailuautossa asuen ja päivästä toiseen tunturissa ja vuorilla, eli luonnossa liikkuen ja etenkin sitä kunnioittaen.

Oli suuri kunnia saada esitellä erämaata sellaiselle, joka oivaltaa sen kutsun.

Kuvatekstit palvelevat kiinnostuneita paikkojen kuin myös suhteellisuudentajun suhteen. Kuvat eivät aina kerro rinteiden jyrkkyydestä tai muista vaatimuksista mitä luonto kulkijalle asettaa.

Onni Saanan takana Saanajärvellä, ensimmäinen tunturilenkki ja heti kädet pystyssä. Hyvä !

 

Kolmen valtakunnan kierros, aloitamme laskeutumisen Goldahytalle ennen kolmen valtakunnan rajapyykkiä Norjan puolella. Horisontissa Barras ja Pältsan ja muut Lyngenin isot gaissat.

Onni tunnelmoi Signaldalenin zig zag-polulla joka johtaa juoksijan korkeuksiin avotunturille.

Signaldalenissa on useita sotavankien tekemiä tieuria. Niitä kutsutaan nimellä Tyskveien. Laaksossa on pienoisilmasto ja kalkkikiven ja muiden mineraalien ansiosta kasvisto on erikoinen ja osin viidakkomainen.

Hymy herkässä Barraksen huipulla.

Barras eli Paras on huikea elämys jyrkkyyksineen.

Nousussa Pältsanin niskalla. Hetki aiemmin satoi ja tuuli ulvoi. Nyt ikkuna on auki ja pääsemme huipulle.

Onni ihailee Pältsanin länsipuolen maisemaa.

Korkeuksissa on äärimmäisen tärkeää keskittyä ja ymmärtää sään muutokset. Alas eikä ylös ei useinkaan ole kovin montaa reittiä.

Pitkien päivien päätteeksi on syötävä hyvin. Kuva on matkailuauton ruokapöydästä Signaldalenista.

Onni tankkaa vettä matkalla jäätikölle.

Kiipeämme kivivirtaa pitkin kohti jäätikköä, kivien alla lumilaikkujen lomassa vesi kohisee.

Perillä jäätikön reunassa. Ikuinen lumi kesäasussaan rinteellä taustalla ja edessä turkoosi jäinen järvi.

Iltanuotiolla on aikaa pohtia kokemuksia ja yrittää ymmärtää etuoikeutettuina olemista.

Heligskogenin ylängöllä padolla. Vesi on käsittämättömän alhaalla. Taustalla Rihpogaissa.

La Sportiva Akasha on minun suosikkini tällä hetkellä juoksukengästä näihin olosuhteisiin.

Onni Heligskogenin yläparkissa.

Ropinsalmi taustalla. Koarvevarri.

Pelleily ei ole kielletty mutta jos asuu liian kauan yksin tunturissa voi alkaa todellisuudentaju hämärtymään. Alueella on kameravalvonta - voihan foto sentään !

Luonto ja sen kauneus. Olen kuin hyttynen kiven päällä.

Up where we belong.

HARJOITTELUNI  19.7. - 29.7.2018

To- Onnin kanssa Kilpisjärvellä Saanalle ja takakautta alas kiertäen. 16,7 km - 2.28. Vertikaalinen nousu 744 metriä.
Pe- Onnin kanssa kolmen valtakunnan kierros 43,5 km - 7.16. Verttiä 1206 m.
La- Onnin kanssa Norja; Signaldalen Tyskvein Zig Zag 18,26 km - 3.40. Verttiä 1001 m. Kiipeilyä vähän.
Su- Onnin kanssa nousu Barras- tunturille (Paras) 17,31 km - 4.11. Verttiä 1296 m. Kiipeilyä osittain.
Ma- Onnin kanssa Pältsan- tunturille. 35,78 km - 7.23. Verttiä 1530 m. Vähän kiipeilyä.
Ti- Onnin kanssa Finnelvskardet jäätikölle. 20,65 km - 5.16. Verttiä 1004 m. Paljon kiipeilyä.
Ke- Onnin kanssa Heligskogenissa 18,01 km - 3.13. Verttiä 594 m.
To- Onnin kanssa Ropinsalmella 14,71 km - 2.14. Verttiä 238 m. Suota ja mönkijäuraa, lopuksi Koarvevarrille nousua kevyesti.
Pe- Yksin Saariselkä Rumakurun lenkki 16 km - 1.55. Verttiä 457 m. Helppoa turistipolkua.
La- Kotona Palo-Pyhävaara vauhtia vaihdellen 8,4 km - 57,58. Verttiä 199 m.
Su- Lepo / Kirsin kanssa ensin hillassa suolla ja sitten ruohonleikkurin kanssa kävelyä. Helvetin kuuma ja helvetin väsyneet jalat.

Viikko 29 yhteensä 126, 4 km - 22 tuntia ja 12 minuuttia - vertikaalista nousua 4960 metriä.
Viikko 30 yhteensä 113,6 km - 17 tuntia ja 52 minuuttia - vertikaalista nousua 4022 metriä. 

Hyvää harjoittelua ja tässä kuussa vertikaalisen nousun määrä, 14 km 255 metriä, on jo vanhalle teuraalle erinomainen saavutus mutta ei suoritus.

Opas nauttii kun Nivalan mies kiipeää.

 Onnin blogikirjoitus