Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

RAKAS HARJOITUSPÄIVÄKIRJANI








Rakas harjoituspäiväkirjani kestä vielä hetki. Sinussa on enää 22 tyhjää päivää jäljellä ja koskematon seuraajasi odottaa jo malttamattomana että kirjoitan sen kanteen teeman ja päällystän sen kontaktimuovilla. Pääset lepoon melkein kolmenkymmenen muun kaltaisesi kanssa.
   Ennenkuin päästän sinut eläkkeelle haluan kiittää sinua. Olet nähnyt kanssani aikaa kohta vuoden verran, olet kulkenut mukanani kotimaan lisäksi Norjassa, Virossa, Liettuassa, Latviassa, Puolassa, Slovakiassa, Tsekissä ja Unkarissa. Lehdillesi on kirjattu kuuden vuorokauden juoksun uusi ennätykseni, Nivalan Puffin raatelevat kaksi kierrosta, paljon kilometrejä mutta myös muuta.
   Lehdiltäsi voi lukea kovista pakkasista, kuumista helteistä, ihmisten nimi- ja syntymäpäivistä kuin myös omista töistä tai niiden puutteesta. On kirjattu ylös juoksun helppoutta yhtälailla kuin vaikeuttakin. Lisäksi on kävelty, polkupyöräilty ja hiihdetty. Levättykin on. Pakosta niinkuin myös mielellään.
   Sairauttakin on muistiin merkitty. Kaksi flunssaa, akillesjännekipua ja pohjekipuja kramppeineen. Vatsakipua ja oksettavaa oloa, kilpaillessakin. Lohjenneita hampaita, irronneita kynsiä. Kipuja kaikenlaisia. Palelua 30 asteen pakkasessa kuin myös hirvittävää koko kehon lämmön nousua Unkarin kilpailussa. 
   On väsytty ja siinä sivussa on näköjään vituttanutkin. On oltu lopettamassa koko touhua mutta aina palattu ja juostu, juostu kaksi kertaa päivässä tai juostu päivästä toiseen kuuliaisesti muuten vaan. Ja sitten taas juostu. On juostu myös väkisin, sairaana ja kipulääkkeillä. On annettu kaikki ja jälkikäteen todettu, että "vittu ei pysty enempää".
   Kannessasi lukee mustalla tussilla kirjoitettuna "Still want more?" Vieläkö haluat lisää? Esitin tuon kysymyksen vuoden alussa kun otin sinut käyttöön. Tammikuusi 2018 alalaidassa lukee 570 kilometriä ja 64 tuntia. Edeltäjäsi joulukuussa 551 km ja 60 tuntia. Jäät nyt tappiolle edeltäjästäsi Joulukuun osalta mutta kokonaiskilometreissä voitat selvästi. Tiedän sen nyt jo vaikka vuosi on kesken ja viime aikoina on ollut vaikeaa.
   Olen pahoillani tyhjäksi jääneistä riveistä. Lokakuun 105 kilometristä ja vielä enemmän marraskuun 60 kilometristä mutta voin lohduttaa, että edeltäjilläsi on ollut usein huomattavasti vaikeampaakin. Vain sinä ja Kirsi tiedätte kuinka paljon tämä kaikki vaatii vuodesta toiseen kaiken muun ohessa ja etenkin ilman sitä muuta.  Joskus on lupa olla heikko ollakseen sitten joskus taas vahvempi.
  Saatat olla utelias mitä seuraajasi kanteen kirjoitan. Hiukan olen vielä kahden vaiheilla mutta vastaus kannessasi olevaan kysymykseen on ilman muuta yes, kyllä tahdon. Kiitos kaikesta jo nyt, yritän parhaani että vuoden viimeisillä täytetyillä riveilläsi kuin myös koko sisällölläsi voisit osoittaa saman minkä kaikki edeltäjäsi :

   -Minä en luovuta koskaan mutta voin joskus antaa hieman periksi.

VIIKON 49. HARJOITTELU

Ma- Sauvakävelyä jäisessä maastossa Palo-Pyhävaaran huipulle 8 km - 1.24.
Ti- Juosten Palo-Pyhävaaralle 8 km - 1.08.
Ke- Lepo
To- Perinteisen hiihto uudella lumella ilman latua 6 km- 54.33.
Pe- Juoksua VV 10,1 km - 1.04.(vauhdinvaihtelua) Osittain hevosen kanssa. (Kylässämme on piensuomenhevonen.)
La- Hiihto 8,3 km - 1.09. Metsässä ilman latua ja erilaisilla urilla, kovin vähän on lunta hiihdettäväksi.
       Hiihdon jälkeen juoksua 5 km - 35.51. Keltaista räkää.
Su- Juoksua tiellä lumipöperössä 17 km - 2.04.

Juoksua yhteensä 40,1 km - 4:52, muuta en laske.

Itsetekemäni leipä pitää tiellä.


Pasin leipä

Noin 5 dl vettä, maitoa, piimää, jogurttia tai näiden seosta
1 pussi kuivahiivaa
2 tl suolaa
4 tl sokeria tai hunajaa, siirappikin käy
Puoli desiä rypsiöljyä mutta mieluummin voita tai margariinia kolme senttiä paketista ainakin.
Desi leseitä
Pari desiä ruisjauhoa
Pari desiä sämpyläjauhoja
Desi ohrajauhoja
Noin 3-5 desiä vehnäjauhoja vaivaamiseen, riippuu vaivaajasta ja nesteen määrästä.

Eli neste kädenlämpöiseksi ja siihen hyvin sekaisin hiiva, suola, sokeri ja rasva. Sitten muut jauhot paitsi vehnäjauhot. Lopuksi vaivaa vehnäjauhot taikinaan parissa erässä, vaivaa ainakin 10m minuuttia. Jos teet tämän kahteen voideltuun peltivuokaan niin jätä taikina löysemmäksi. Kohota taikinaa kulhossa puoli tuntia lämpimässä liinalla peitettynä. Leivo leivät ja kohota vielä ainakin 10 minuuttia liinan alla pellillä. Pistele haarukalla ja voitele vedellä. Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia. Jos teet leivän vuokaan niin vaivaamisen jälkeen siirrä taikina voideltuihin vuokiin ja kohota liinan alla 40 minuuttia ja paista sitten 200 asteessa 50 minuuttia tai hieman vähemmän.

Tarjoiluehdotus : leikkaa kolmioiksi, voitele voilla ja laita päälle reilusti Allerum juustoa tai Norjalaista ruskeaa juustoa.




perjantai 7. joulukuuta 2018

JOKAISENA PÄIVÄNÄ


Pakkanen on laskenut seitsemään miinusasteeseen. Kello lähentelee aamupäiväkymmentä ja pimeydestä nousee ujo kaamoksen sininen hämärä, lumisen erämaan puunlatvojen yllä palaa keltainen kajo muistutuksena auringosta, joka esiintyy Nellimissä seuraavan kerran tammikuun kymmenes vuonna kaksituhattayhdeksäntoista. Pihalla palaa pari lyhtyä öljykynttilöineen ja kuistin pilariin kiinnitetty Suomen lippu on kuurassa.

   Suomessa on ollut aika, jolloin itsenäisyyspäivänä käytiin kävelemässä kylillä ja kaupungeilla katselemassa kenen ikkunassa ei ollut kynttilää palamassa. Näin tiedettiin kuka oli kommunisti. On ollut aika, jolloin "ryssittelystä" saattoi joutua valtiollisen poliisin pidättämäksi. Eilen Helsingissä poliisi takavarikoi hakaristiliput mielenosoittajilta. Elämme sananvapauden ja kokoontumisvapauden aikaa. Saamme itse määritellä tekemisemme vapaassa, itsenäisessä kotimaassa vuonna kaksituhattakahdeksantoista.

   Toivottavasti.

   Mikään uutinen tai historia ei milloinkaan ole täysin puolueeton, eikä milloinkaan löydetä yhtä yhteistä tulevaisuuteen ulottuvaa ajattelutapaa, saati tapaa toimia yhdessä jonkin yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Aina joku sooloilee. Ja hyvä niin.
   Uutisia ja niiden kommentteja lukiessa tulee väistämättä mieleen, että suomalaisten sivistystaso on laskemaan päin. Sumeilematta sekotetaan termistö ja asiat otetaan irti historiallisista sisällöistään palvelemaan omia tarkoitusperiä ja nimenomaan tässä ajassa. Mennytta aikaa ei voi arvioida pelkästään tästä ajasta käsin. On ymmärrettävä historiaa ja sitäkin varauksin, sillä kirjoitettuna historiakin on aina jotakin tai jonkun yhtä totuutta.
   Otan esimerkiksi hakaristin, joka sinällään on onnea tuottava symboli. Kansallissosialistit ottivat sen käyttöön Saksan kansallislipussa vuosina 1935 - 1945. Kansallissosialistit olivat totalitarismin, eli yhteiskunnassa valtion vallan ulottamisen kaikille aloille, kannattajia.
   "Paremmilla ihmisillä on oikeus hallita heikompaa ainesta."
   On aivan sama mitä väriä tunnustaa, jos ajattelee noin. Ja noin ajattelevat useimmat poliittiset päättäjämme ajaessaan pelkästään omia etujaan. He vain verhoavat tarkoitusperänsä sananhelinään "kansan asialla olemisesta" tai "yhteisen hyvän nimissä toimimisesta".
   Hakaristilippua eilen Suomen itsenäisyyspäivänä heiluttelevat tuskin ovat tulleet ajatelleeksi, että alkuperäisen natsi-ideologian mukaan he itse olisivat saattaneet joutua kaasukammioon ensimmäisinä, totalitarismissa kun ei sallita mielenilmauksia, ei minkäänlaisia.

   Yhtä totuutta ei ole itsenäisyydessäkään. Emme milloinkaan voi saavuttaa ihanneyhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi hyvä olla koska jokaisen on omassa elämässään löydettävä hyvä olo itselleen omin voimin. Ei ole olemassa yhteistä hyvää oloa vaikka kuinka pappa ja runotyttö juhlissaan julistavat, että kaveria ei jätetä. Pakkohan ne on jättää. Kuka helvetti kaikkia paskahousuja jaksaa iankaiken raahata mukanaan. Väsyyhän siinä. Ja rahatkin menevät.

   Elämänmyönteiseen ihmiskäsitykseen kuuluu omasta ympäristöstä huolehtiminen. Näinollen ei tarvitse miettiä voidaanko ilmastoon vaikuttaa. On luonnollista, että ei sotketa ja pyritään kohti puhtaampaa teknologiaa. Aivan samoin ihmisten kanssa. Jos joku matkasi varrella tarvitsee apua niin annat sitä, mutta kaikkia et voi pelastaa vaikka kuinka yrittäisit.
   Jokaisena päivänä olen kiitollinen molemmille isoisilleni. Toinen oli Kollaalla ja toinen Summassa. Jokaisena päivänä toteutan heidän ajattelutapaansa : ajattelen itse ja yritän pysyä hengissä. Tällä pääsen jo pitkälle - tapahtui ympärillä sitten mitä tahansa.

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

VAIKEAT AJAT

Ajattelin ensin olla kirjoittamatta lainkaan mutta elän kuten opetan.

   Elämässäni juoksu on ollut seuranani noin 30 vuotta, riippuen laskutavasta. Juoksun kuten elämänkin kanssa on eletty korvaamattomia hetkiä ja sitten myös niitä vaikeita aikoja kuten parhaillaan.
   Juokseminen on minulle tapa liikkua ja mielellään ulkona luonnossa. Juoksemisen tarkoitus on päästä täydelliseen tyhjyyteen itsensä kanssa, tilaan jossa on vain juoksu ja minä. Juokseminen on osa identiteettiäni ja osa luontosuhdettani. Kykenen nykyisin olemaan helposti juoksematta pitkiäkin aikoja. En kuitenkaan erityisemmin pyri olemaan juoksematta, ellei huono terveystilanne sitä vaadi.
   Viime viikkoina nimenomaan terveys on pakottanut pysähtymään. Tämän vuoden kahden ultrakilpailun jälkeen pidin normaalin rospuuttoajan tauon ja lähdin sitten normaalisti liikkumaan vailla harjoitustavoitteita. Ensin revähdytin vasemman pohkeen ja sen jälkeen oikean kahdesti. Tarkemmissa itsetutkimuksissa selvisi, että vasemman fibulan yläosan jänteet ja kalvot olivat suoraan sanottuna katastrofaalisen kireät. Saatatte kysyä, että enkö huomannut sitä tauon aikana tai aiemmin. Vastaan, että olen juossut Suomen halki, kivunsietoni ja keskittyminen kipuun juostessa ei ole normaalin ihmisen tasolla vaan olen etääntynyt normaalista tässä asiassa jo vuosia sitten. En ole siitä ylpeä.
   Pohkeiden tilaa pahensivat kotitontin metsätyöt turvasaappaissa ja lopulta kun sain tilanteen hallintaan viime viikolla itsehieronnan, venyttelyjen ja lääkityksen (burana ja mobilat) avulla niin sitten tuli flunssa. Kuumeettomassa virusperäisessä räkätaudissa, johon kohdallani liittyvät aina kurkkukipu ja päänsäryt, menetän toimintakykyni kokonaan. Sairastun näihin erittäin harvoin mutta sitäkin perusteellisemmin.
   Kirjoittaessani tätä sunnuntain myöhäisillassa olen tänään käynyt kävelemässä kaksi eri kertaa Kirsin kanssa. Ensimmäiset ulkoilut sitten viime lauantain. Toivo tervehtymisestä ja etenkin liikkeellelähdöstä on herännyt, mutta hyvin pieni, toistaiseksi.

   Sisälläolo sairastaessa ei ole ongelma. Saan ajan kulumaan mainiosti eikä kovin kipeänä jaksakaan paljon muuta kuin perusasiat, mutta minua ei ole tehty sisätiloihin. Maailmani on sisätiloissa keinotekoinen. Kuulun niihin ihmisiin joiden on saatava tuntea sade ja viima kasvoillaan. Saatava tuntea metsän tuoksu ja kuulla sen äänet, riippumatta vuodenajasta. Juostessani luonnossa olen jo vuosikausia koskettanut puita, kiviä ja maata ohimennessäni. Luonnossa olen aina tuntenut olevani elossa ja etenkin osana luontoa.

   En tule paremmaksi ihmiseksi lisäämällä kauramaitoa kahviini tai lopettamalla lihansyöntiä. Minun ideaaliyhteiskunnassani kalastetaan ja syödään kalaa. Minun elämääni kuuluu avotuli ja puun polttaminen tulipesässä. Sensijaan kaikki perheemme jätteet kierrätetään asianmukaisesti emmekä osta mitään turhaan. Emme aja autollakaan turhaan paitsi matkustaessamme matkailuautolla.
   Tulen paremmaksi ihmiseksi olemalla osa luontoa, elämällä luonnon keskellä luonnollisesti. Tästä syntyy luonnollinen kunnioitus elävää ympäristöämme kohtaan. Valitettavasti tästä syntyy myös ymmärrys siihen mikä maapalloa oikein vaivaa. Vastaus on yksinkertainen: ihmiset, me kaikki.
   Eläminen pääosin sisällä ja valitettavasti myös eläminen jatkuvasti kaupungeissa etäännyttää ihmisen luonnosta ja vääristää ajattelua. Espanjasta tuodulle rescue koiralle järjestetään vaikean eroahdistuksen hoitamiseksi ensin seuraa 24/7 ja sitten mielialalääkkeet. Mielialalääkkeet eläimelle? Julkista keskustelua siitä mitä hirvi ajattelee. Onko kivaa olla hirvi? Käykää kysymässä.

   Vaikeita aikoja? 
   Saatte syyttää niistä itseänne. 
   Lopettakaa uutisten seuranta. 
   Sulkekaa näytöt. 
   Menkää ulos.

   Ole sinä siellä Lapin korvessa yksinäsi ulkona ihan hiljaa vaan!

   Ivalon lentoasema, viikonlopun 48. lennot

   Saapuvat:                                              
                                                                     
   Barchelona                                           
   Helsinki                                                 
   Lontoo Gatwick                                     
   Birmingham                                          
   Lontoo Standstedt                               
   Liverpool                                               
   Manchester                                           
  
   Lähtevät:

   Luxemburg
   Helsinki
   Lontoo Gatwick
   Birmingham
   Exeter
   Belfast
   Manchester

   -Kiitos mielellään.


VIIKKO 48. ei harjoittelua, flunssa, vain pari kävelylenkkiä tänään.

MARRASKUUN SUMMAUS: 60 km - 8:00.

Olen viimeksi juossut näin vähän kuukaudessa syksyllä 2016.

   En syytä itseäni.
   Lopetan uutisten seurannan.
   Suljen näytöt.
   Menen ulos.

   -Aah!



   

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

ASIALLINEN NIMIMERKKI


-mielialan laskua tai uneliaisuutta
-korvien soimista
-hermostuneisuutta, sekavuutta, painajaisia, havaintohäiriöitä, harha-aistimuksia, vainoharhaisuushäiriöitä, unettomuutta

                                                                                    (Buranan mahdollisia haittavaikutuksia)


Valkoiseksi heteromieheksi syntyneenä ja tässä viitekehyksessä viihtyvänä tasa-arvon kannattajana en voi olla ihmettelemättä kuinka huonosti naisilla tässä maassa menee. Eri mediat esittelevät päivittäin naisten kohtaamaa matalapalkkaisuutta, seksuaalista häirintää, perhe- tai muuta väkivaltaa ja muuta epätasa-arvoista kohtelua. 
   Ehdotankin, että osa kotimaastamme eristetään pelkästään naisille. Tälle alueelle voivat sitten muuttaa kaikki ne naiset, joiden mielestä mies on kaiken pahan alku ja juuri. Alueella tulisi käydä säännöllisesti hieman vanhempia naisia luennoimassa miten ihmeessä he pärjäsivät näiden petojen, miesten, kanssa samassa yhteiskunnassa aiemmin.
   Paluumuutto alueelta on ilman muuta sallittua. Omasta puolestani toivotan sieltä kaikki tervetulleeksi takaisin tänne normaaliin elämään - elämään missä mies kunnioittaa naista ja naistaan, keskustelee hänen kanssaan ja pitää häntä tasavertaisena kumppaninaan. Täällä nomaalissa elämässä eläville on itsestään selvää, sukupuolesta riippumatta, että maailmassa kaikki eivät koskaan voi saada kaikkea millään elämän osa-alueella. Johonkin on joskus tyydyttävä ja tiettyjen asioiden kanssa on vain pystyttävä elämään.
   Sivujuonteena yllämainittuun keskusteluun on tuotu esille nuorten tyttöjen silpominen genitaalialueelta uskonnon varjolla. Tässä yhteydessä ei ole hiiskuttu sanaakaan nuorten poikien ympärileikkauksista erään toisen uskonnon varjolla. Suomalainen lainlaatija on valmis toteuttamaan lain, jolla kriminalisoidaan tyttöjen silpominen. Hyvä. Toivottavasti siinä mainitaan myös pojat. Muutenhan tasa-arvo ei toteudu uskontojen välillä tai edes kuvitteellinen tasa-arvo.

Suomen tunnetuin poliittinen koomikkopari on julkisesti paneelikeskustellut vauvojen tekemisestä. Huvittava setäkaksikko on unohtanut täysin, että on erittäin ja vain, ja vieläpä ainoastaan jokaisen ihan oma asia, haluaako lisääntyä ja täyttää maan. Keskustelussa vauvojen määrästä olemme vaarallisen lähellä valtiojohtoisen Kiinan yhden lapsen mallia. Sinä päivänä kun valtio Suomessa määrää lisääntymään tai olemaan lisääntymättä, muutan täältä pois lopullisesti. 
   Valitettavasti tämä kaksikko ja muut eliittiin kuuluvat orvot pirut voivat rauhallisin mielin iloita suomalaisuudestaan. Suomea johtavan eliitin tekojen seurauksena jossain muualla kansa olisi jo kaduilla tai kiikaritähtäimien takana. Koittakaa arvata kenen päät siellä ristikoilla olisivat ? Erot ihmisten välillä syvenevät samaan tahtiin kuin inhimillisyys heikompien huolenpidosta katoaa sananhelinään.

Viikonloppuna Suomen tunnetuimmassa yleiseen mielipiteeseen vaikuttavassa brändissä, Ylessä ja nimenomaan sen puoli yhdeksän uutisissa, uutistenlukija Piia Pasasen tehtäväksi oli annettu mainostaa Yle-tunnusta ja Pasasen sanoin siellä henkilön itse luomaa omaa "asiallista nimimerkkiä." Kun luo "asiallisen nimimerkin", niin pääsee keskustelemaan. Kysynkin nyt Yleltä mikä on "asiallinen nimimerkki" ja etenkin miten määrittelette sen ? 
   Tässä muutamia esimerkkejä :

"Elysee666" -voidaan tulkita saatananpalvonnaksi tai shampanjamainokseksi.
"Anusaukko" - voi olla henkilön nimi yhteenkirjoitettuna mutta myös peräreikä.
"Serialkilleri" -murotappaja tai sarjamurhaaja (englanniksi:cereals =murot, serial =sarja)
"Ylennussija" -henkilö, joka ei pidä Yleisradiosta tai henkilö, joka harrastaa seksiä liikaa. (Vertaa lisäksi nimerkkejä : "Ylensyöjä", "Ylenvastainen" ja "Ylenantaja", vain muutamia mainitakseni.)

Kertokaa nyt ihmeessä minulle miten asiallinen nimimerkki määritellään. Ottakaa huomioon, että sananvapaus on paitsi omien mielipiteiden esittämistä rikkomatta muita lakeja myös niiden tulkinnan kautta olla loukkaamatta muita ihmisiä, MYÖS MAHDOLLISUUS INFORMAATION VASTAANOTTAMISEEN ILMAN ENNAKKOSENSUURIA.

Terveisin nimimerkki Burananvaikutuksenalainen. 

VIIKKO 47.

Juoksua 20,5 km - 2:21 - 189 metriä nousua.

Vasemman pohkeen fibulan hermon/lihaskalvojen tulehdus jatkuu. Tätä kirjoittaessani tunnen lisäksi lieviä flunssaoireita joten ei onnistu liikunta. Liikunnan vähäinen määrä vaikuttaa olennaisesti kirjoittamiseen - tarvitsen luontoa ja sen antamaa tilaa ajatusten synnyttämiseen.


Varastostani löytyi käytöstä purettua laminaattia, jonka asensin kuistille. Alla on puulattia, jonka päälle tuli ensin ilmansulkupaperi (ruskea) sitten askelmuovi ja sitten laminaatti. Otsavalo oli työssä tarpeen mustan laminaatin saumojen hahmottamiseksi.

Valmis.



Ei vain tule lunta.

   

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

TERVEET PÄIVÄT


Urheilija ei tervettä päivää näe.
   Paskaa.
   Höpötystä.
   Kateellisten panettelua.
   Vanhenemista?
   Kaikenlaista sitä onkin. Pitkän juoksumatkani aikana olen kokenut monenlaista vaikeutta aina syövästä alkaen päätyen kaikenkattavaan uupumukseen ja siinä välissä täydelliseen motivaatiopulaan. 
   Nyt on hieman toisenlainen tilanne. Olen periaatteessa lopettanut ultrajuoksussa kilpailemisen, eli minun ei tarvitsisi harjoitella lainkaan. Kuitenkin elämääni kuuluu olennaisena osana jonkinlainen liikunta, noin seitsemästä kymmeneen tuntiin viikossa, enkä pysty edes siihen. Syynä ovat pohjevaivat, jotka eivät ole ottaneet asettuakseen.
   Vaivat saivat alkunsa viisi viikkoa sitten alkaneista pohjekrampeista. Sinänsä outoa oli, että ennen kramppeja olin levännyt kaksi viikkoa PUF-kilpailun jälkeen vain kevyesti liikkuen. Tarkoituksena ei ollut edes aloittaa harjoittelua, kyseessä kramppeihin johtaneilla lenkeillä oli äärimmäisen kevyt hikiliikunta. 
   Olen analyysiä tehdessäni vakuuttunut, että tauko kiristi lihakseni jaloista, siis kaikki lihakset. Kun huoltavaa tai edes verta kevyesti kierrättävää harjoitusta en tauolla säännöllisesti tehnyt, niin lopputuloksena oli vierimättömän kiven sammaltuminen. Suomeksi täydellinen jumitus jossa kilpailun jälkeiset mikrovauriot ja syvälle imeytyneet kuona-aineiden jäämät aiheuttivat katastrofin.
   Tällä hetkellä olen vaivalloisesti menossa kohti parempaa mutta erittäin hitaasti ja kera buranan ynnä muun todella alhaalta nousevan kuntouttavan liikunnan. Kävelyä, sauvakävelyä ja konjakkia. Ehkä talven mittaan uusin lääkitykseni sillä tavalla, että minut nähdään kilpailemassa ensi vuonna - mistä sitä koskaan tietää. Vitsejähän nämä minun lopetuspäätökseni ovat vuosien aikana olleet - toistaiseksi.
   Minä: tauolla ei tervettä päivää näe.
 
   Poskihampaasta lohkesi puolet perjantaina. 
   Halvan maukasta lakritsaa. 
   Ehkä pääsen maanantaina hammaslääkäriin Ivalon terveyskeskukseen. Lapin kunnat toteuttavat viikonloppu- ja juhlapyhäpäivystyksen niin että on yksi numero johon voi soittaa kello 9.30 -12.00. Soittaessaan saa sitten kuulla missä päivystys on ja pääseekö sinne. 
   Tänä viikonloppuna se oli lauantaina Rovaniemellä ja sunnuntaina Kemissä. Meiltä Nellimistä Rovaniemelle on 350 kilometriä. Ilman Star Trekin poimuajoa perille ei ehdi, saati Kemiin. Eräänlainen Apinoiden planeetta tämäkin - jo nyt ilman Sotea.

   Marraskuun toisen viikon lopulla käväisin mutkan pakettiautolla ja peräkärryllä Tampereen ja Hämeenkyrön seuduilla. Villa Kirsinrantaan oli Pohjoiseen muuttomme jäljiltä jäänyt turhaa rekvisiittaa ja toin sen tänne. Täällähän on ikiaikainen periaate, että kevätjäille ajetaan kaikki paskat ja romut. Kevättulvat ne sitten vievät mennessään ja usein alavirtaan. Lisäksi jotain voi aina tarvita, ainakin joka seitsemäs vuosi eli kaikki säästetään.
   Fuck konmaritus!
   Oikeasti edelläkuvattu periaate oli vallalla esimerkiksi Kemijärven seudulla vielä 70-luvulle tultaessa. Aivan samoin Tampereella paskaputki työnsi tavaraa kahdensadan metrin päähän Raholan uimarannasta 70-luvun alussa niin että veden kolibakteeripitoisuus aiheutti uimakiellon. Allekirjoittanut alakoululainen tympääntyi tuolloin kesän ollessa kuumimmillaan mutta pippelini pysyi terveenä ja se on elämän tarkoitus.
   Voi olla.
   Ympäristöystävällisyys on eräänlainen Me too-kampanja. Enää ei kelpaa selitykseksi, että ei me tiedetty. "Meille vai teille" lausahduksesta voi poikamies joutua oikeuteen häräsmentistä. Odotankin innolla pikkujouluaikaa suurissa kaupungeissa ja ensimmäistä oikeusjuttua, jossa miespuolinen nuori taksinkuljettaja tekee numeron kun varattu virkarouva käy munille kesken virantoimituksen. Toisten ihmisen kunnioittaminen ei riipu sukupuolesta koska kaikki mitä ei ennen tiedetty on jo tietoon saatettu. 
   Siis hei, kaikki tekevät sitä. Ja sitäkin!
   Mutta ei välttämättä sitä.
   Ehkä.
   Kannattaisi kokeilla.
   Tai en tiedä.
   Ehdottomasti!

   Kirjani kirjoittaminen etenee mielestäni hyvin. Ilman takarajaa on vapaus viilata ja kirjoittaa lihaa luiden päälle. Koska kirjoitin ensimmäiset tekstit jo 1995 on ajanmukaistettavaa paljon. Työtä riittää ja tuleva kaamos luo rauhalliset puitteet luoda uutta täytettä tai täyttää kokonaan tyhjää ruutua.
   Kirjoittamisen tueksi luen, monestakin syystä. Satunnaisesti viimeaikoina luettuja tai lukuun tulevia kirjoja:

Kuolemaantuomittu - Seppo Konttinen ja Kari Vitie
Sthlm delete - Jens Lapidus
Lyödyn laki - Seppo Jokinen
Pyhävaara- Janne Simonpoika Utriainen
Riivatut - Päivi Alasalmi
Summan tarina - Jussi Jalonen
Ennen kuin olet poissa - Rafael & Jörn Donner

   Terveitä päiviä ja kunnon lumitalvea odotellessa.
   Illuminate Your Fall!
   Valaiskaa Syksynne!
 
Kitisijäniemen tietä 17.11.2018, Nellim.


Lähdössä pohjoiseen Nokialta. (puhtaalta puolelta)


 Viikolla 45. pari juoksulenkkiä yhteensä 11,9 km - 1:25. - nousua 108 metriä

 Viikolla 46. pari juoksulenkkiä ja pari kävelylenkki joista toinen sauvoilla yhteensä
 19,2 km -2:59. - 221 metriä vertikaalista nousua.


   Kiitokset Elovainion Autohuollolle Ylöjärvelle ja siellä Hard Core Asentaja Grandmaster Rautoselle Hiacen huollosta, taas menee kuin Enterprise mutta olisi sittenkin pitänyt ostaa se poimuajo lisävarusteeksi aikanaan.





 

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

IVALO SARJA : PYHÄINPÄIVÄ




PYHÄINPÄIVÄ

Kuljemme Kirsin kanssa puhumattomina peräkkäin. Kevyesti luminen kaira on helppo astella, välillä jokunen lapintiainen tai kuukkeli lennähtää uteliaana matkaan hetken seuraksi. Suunnistamme päiväkävelyllä Paavalintupavaaran ja Perätysjärvien välisissä painanteissa täysin vaistonvaraisesti.
   Pysähdyn ja katson Kirsiä.
   - Missäs päin se Kaisanlammen tie oikein on ?
   - Minusta meidän täytyisi mennä tuonne, Kirsi sanoo ja viittaa lapasella 45 astetta kulkusuuntaamme nähden oikealle.
   - Ei helvetissä, minä teen aina ympyrää vasemmalle, jos olen ajatuksissani. Oot varmaan oikeassa. Kävelen tuon selänteen päälle ja yli, palaan sitten tähän.
   Jatkan tarpomista jäätyneiden suopursujen seassa. Jäniksenjälkiä. Selänteen päältä aavistan valkoista puutonta kauempana ja etenen vielä sata metriä kunnes näen tutun muodon ensimmäisen Perätysjärven vastarannalla. Palaan hitaasti. Jäljissäni on punaista. Viimeiset jäätyneet mustikat.
   - Joo. Joo! huudan hiljaa.
   - Sua ei näe ollenkaan jos menet pöpelikköön, Kirsi sanoo. Sulla on sininen takki ja vihreät housut mutta sentään oranssi pipo.
   - Tää onkin niin saatanan hianovarasta hommaa, vastaan.
Kirsi nauraa.
   - Oot ihan kuin Jouko Turkka.
   - Turkka katteli kiviäkin lopuksi, minä koko luontoa vasta tässä vaiheessa, naurahdan.
   Jatkan eteenpäin etsimään järvien soisesta yhtymäkohdasta puron ylityspaikkaa. On nollakeli. Lumi ei silti ole vetistä. Illalla satoi ensin lunta ja sitten jäätävä tihku kovetti pinnan.
   Muistelen kävellessäni eilistä. Poikettiin naapurissa ennen saunaa Ilkkaa tervehtimässä. Se tiesi kertoa että viiden suden lauma on liikeellä. Porojakin on menny. Ne ampu jo yhden suden luvalla ja lisää lupia on haettu. Sudet tulee tietenkin Putinin puolelta yli vyöhykkeen tänne syömään. Sitten ne pakenee taas tyhjään tilaan mahat riipuksissa. Susilauma hajoaa jos alfanaaras tapetaan. Niillä leidi on kingi, tiedä sitten onko meillä.
   -Tule tästä. Sulla on vartta saappaassa enemmän.
Taiteilen kivien yli. Kirsi tulee perässä.
   - No niin ?
   - Minä paistan kohta makkaran, sanon.
   - Mistä sulla makkaraa on tähän hätään ? Kirsi ihmettelee.
   - Ei kun mökillä, kävellään tästä suoraan pökkelön kautta mökille. Mitään makkaraa mulla mukana ole.
   On täysin tyyni. Yritän nähdä vasemmalle Paavalintupavaaraan ja edessä Paltsavaaraan, mutta metsä on liian tiheää tai sitten ollaan vielä liian matalassa maassa. Kuljemme hiljaisuudessa. Kirsi tietää, että mieleni askartelee välillä muiden asioiden parissa. Alitajunta jauhaa. Kirjoittaa kirjaa jonnekin hämärään poimulle ja toisaalta lyö tyhjää niin helvetisti. Elämäni ei ole enää pelkästään ultrajuoksua eikä ultrajuoksun harjoittelua. Tarvitsen ajatuksille tilaa, täällä sitä on.
   - Ei näy suden jälkiä, Kirsi sanoo.
   - Ei ne näin lähelle mökkiä uskalla tulla, vastaan. Toisaalta ne voi kyllä napata Ilkan koiran, jatkan.
   - Mitenkä ne sheltin nappaa ? Kirsi kysyy.
   - No aattele nyt ite. Oot saunonut ja ottanut pari glögiä tai jotain muuta lämmittävää ja koira vonkuu iltakuselle. Lähdetkö sinne kylmään mukaan saunatakissa vai avaatko vaan oven ? No sitten se tirriäinen menee valopiirin ulkopuolelle nuuskimaan ja susi tulee, selvitän.
   - No niin, voi niin käydä, Kirsi sanoo.
   - Sama se mulla on, jos meen kuselle, niin mitä jos susi hyppää kiinni kulliin, filosofoin.
   - Mene ulkovessaan sisälle ja pane ovi kii, kuka käskee ulkona vehkeitään esitellä, Kirsi sanoo.
   - Justiinsa niin, tuppeen vaan ettei palellu, jatkan.
   Tullaan tielle. Tiellä on koppelon höyheniä.
   - Mikä ihmeen sotatanner tässä on ? kysyn.
   - Tuolla on ojassa verta, Kirsi huomaa.
   - Ja tuosta on kivi otettu maasta irti, huomaan vuorostani minä.
Jäljet kertovat tarinan. Koppelo on tepastellut tiellä ja joku on ajanut autolla lintuun. Lintu on lennähtänyt nurinniskoin ojaan räpistelemään ja ajaja on kivellä lopettanut linnun kärsimykset.
   - Herää kysymys, sanon.
   - Mikä niin?
   - Että missäs se lintu on, kysyn.
   - Se on tietenkin siellä autossa, Kirsi sanoo.
   - Meinaat, että liikkuvasta autosta metsästys on kielletty mutta liikkuvalla autolla metsästäminen ei, totean lakonisesti.
   - Tulkintaa, Kirsi nauraa.
   - Mennään makkaralle, sanon ja otan Kirsiä kädestä kiinni.
   Hiljainen kaira tohahtaa, tekee tuulta. Kävelemme käsikkäin tiellä kohti Talvitupaa. Aurinko tuikahtaa valjusti pilvien välistä. Mökin pihassa isän veistättämä puinen karhu toivottaa käpälä pystyssä tervetulleeksi. Kynttilä palaa lyhdyssä pihalla ison aihkin juurella.
   On pyhäinpäivä ja rakkaus voittaa murheen.








VIIKKO 44.

Ke- 6 km - 43 minuuttia, osin poluilla.
Pe- 8 km tiellä - 51.22.
La-Su Mökillä kävelyä kairassa yhteensä 3 tuntia.

Yhteensä juoksua 14 km.

Oikea pohje vaivaa vieläkin.

LOKAKUUN SUMMAUS

105 km juoksua - 14 tuntia.

Ohi on.

VUOSIKILOMETRIT 2018

3651 km

Ohi ei ole vielä.

KILOMETRIT VUODESTA 1992

76152 km

Voisi ollakin jo ohi ?


sunnuntai 28. lokakuuta 2018

hoi polloi - hoi oligoi



Jos jonglöörin keskittyminen herpaantuu, pallo putoaa. Sama pätee kirjoittamiseen. Tyhjän sivun täyttäminen on joskus äärimmäisen tuskallista, ajatus karkaa. Molemmat, sekä jonglööri että kirjoittaja, laittavat itsensä peliin. He tarjoavat heitä seuraaville hetken, jossa kaikki muu unohtuu - on vain pallot ilmassa tai tarina, nämä vievät mukanaan.
   Kulttuurin tuottaminen vaatii vapaata aikaa. Maailmassa on lukematon määrä ihmisiä, joiden koko valveillaoloaika kuluu tuottavaan työhön tai sen suunnittelemiseen. Se mitä kulttuuri tuottaa, ei ole verrannollinen tuottavan työn tulokseen. Kulttuuri tuottaa usein piilossa olevaa hyvinvointia, jota on äärimmäisen vaikea mitata varsinkn numeroilla.
   Nykyajan ideologia jatkuvasta tuottavasta työstä ja loputtomasta kasvusta luo ristiriidan ihmisten välille - jakaa heidät kahtia. Tuottavan työn tekijät pitävät usein henkisen työn ja kulttuurin tuottajia eräänlaisina pelleinä ja unohtavat samalla kulttuurin perimmäisen merkityksen : tarjolla olevan yhdistävän hetken kokea jotakin ennenkokematonta - yhdessä.
   Hoi polloi - monet. Hoi oligoi - harvat. Alunperin kreikasta kotoisin olevat ilmaisut ovat aikojen saatossa kääntyneet merkityksiltään ajan henkeä vastaaviksi. Hoi polloi - rahvas, kansa, tavikset. Hoi oligoi - oligarkit, vallan ylin. Koska en ole lingvistikko, on minun mahdoton näyttää toteen milloin negatiivinen, halventava merkitys liitettiin hoi polloin sisällöksi. Hoi oligoi käännetään englanniksi jossain yhteyksissä "strictly", joka tarkoittaa tiukinta.
   Pahinta on näiden ilmaisujen käyttäminen ihmisten arvoa määriteltäessä. Onko jonglööri vähäpätöisempi kuin hoitaja - onko kirjoittaja merkityksettömämpi kuin yrittäjä. Kategorisoinnin kautta on helpompi ymmärtää pelleä - tässä tapauksessa minua, mutta minusta onkin täysin merkityksetöntä ihmisen arvon mittaaminen. Tasa-arvo on ainoa oikea määritelmä ihmisten kesken sekä jaettu ihmisyys.
   Ohjelmatoimittaja, Tiskijukka, Vammaisten avustaja, Potilas, Syöpäselviytyjä, Maratoonari, Yrittäjä, Ultrajuoksija, Blogikirjoittaja tai sitten toisin Kusipää, Natsi, Narsisti, Juoksunarkomaani, Ultrakävelijä - kaikkien näiden alle minut on aikojen kuluessa nimetty, yritetty nimetä tai kategorisoida.
   Usein on unohtunut kysyä minulta itseltäni kuka olen tai minne olen menossa. En tiedä - vieläkään. Onneksi. Sensijaan korostan aina, että minä en ole mitään erityistä, vain nöyrä kulkija. En ole koskaan pyrkinyt julkisuuteen julkisuuden takia, vaan olen yrittänyt tuoda asiaa esille, milloin mitäkin asiaa ja usein pyynnöstä.
   Kaikki alkoi aikanaan Pikonlinnan syöpäosastolla, jossa vierailin hetken mielijohteesta erään kontrollikäynnin yhteydessä. Kontrolliahan ei tuolloin suoritettu osastolla, vaan poliklinikalla. Silloinen osastonhoitaja tokaisi, että käypäs huoneessa 10 tervehtimässä nuoria miehiä. Heitä oli siellä ainakin kahdeksan ja he sairastivat saman taudin eriasteita kuin minä. Tuolloin tajusin miten valtava merkitys vertaistuella on. Kouluttauduin tukihenkilöksi ja kun olin jo aiemmin ollut syövästä toipumiseni ja juoksuharrastuksen myötä julkisuudessa, niin sain yllättäen puhe- ja esiintymisaikaa.
   Yleisellä tasolla en pidä lainkaan itseni nimeämisestä otsikoihin tai kategorisoinnista saati julkisuudesta, asia on tärkein - silloin kun sitä on.
   Tällä hetkellä, kun kirjoitan tavoitteellisesti (minulle ei makseta siitä - vielä), niin siihenkin pätee eräänlaiseksi motoksi itselleni noussut nöyryys. Mitä parempi kirjoittaja saan kuulla olevani, sitä nöyremmäksi itseni tunnen. En saa yhtään puristaa - minun on vain oltava oma itseni ja kerrottava tarina. Minä olen merkityksetön, tarina on tärkein. Olen vain välittäjä.
   Nöyryydellä on vähän sijaa tässä ajassa. Monet luulevat olevansa kuolemattomia tai jatkuvaan vauhtiin kykeneviä :

" Voimme huonosti, koska olemme rakentaneet yksilö-, suoritus- ja menestyskeskeisen erilliskunnan, joka on murentanut yhteishengen, joka oli rakennettu vastoinkäymisistämme ja kovasta uurastuksestamme hyvinvoinnin luomiseksi. Ja nyt yksilöllisen menestyksen ja suoritusten ihannointi tekee vaarallisella tavalla yhteistyötä sen kansallisen perinteen kanssa, jonka mukaan ihminen ei saa koskaan väsyä, koskaan itkeä, koskaan luovuttaa, on vain purtava hammasta, pysyttävä vaiti ja jatkettava matkaa."  

-Kjell Westö kolumnissaan vuonna 2008


    Vuodesta 2008 mikään ei ole muuttunut, edelleen ja aina samat ongelmat. Joka kymmenes suomalainen syö masennuslääkkeitä. Näinkö se menee, helpotusta purkista ? Tiesittekö, että aikanaan mahtava ja ylivoimainen Saksan armeija marssi pervitiinillä. Yliluonnollinen vahvuuden illuusio perustui keinotekoiseen huumeeseen. Samaa yrittävät tällä hetkellä monet kristallina tunnetun metamfetamiinin kanssa, joka on käytännössä samaa kuin pervitiini.
   Omalla ultrajuoksumatkallani olen törmännyt usein termiin "unbreakable" - rikkoutumaton. Jatkuva normaalin ylittämisen yritys harhauttaa uskomaan illuusioon ja sitten kun askel loppuu, loppuu myös elämän värien löytäminen. Sitoutuminen itsensä jatkuvaan ylittämiseen sisältää omat riskinsä. Suosittelen silti - mutta olkaa läsnä itsellenne joka päivä.
   Yksi huonon voinnin syy saattaa löytyä uskon puutteesta. Tulevaisuuteen pitää uskoa.


"Tämä saattaa liittyä myös Jumalaan. Hän on ollut melko hiljaa kohdallani viime aikoina. Ehkä Hän seuraa tyytyväisyydellä taivallustani tai sitten Hän on menettänyt toivonsa minun suhteeni. 
Uskon ja toivon, eli uskallan toivoa, että ei kuitenkaan lopullisesti. En kirjoittanut tähän rukoilla-sanaa. Maailma on täynnä heitä, jotka eivät usko mihinkään. Uskallan toivoa on käytännössä sama kuin että rukoilen, että Hän ei ole menettänyt toivoaan. Se on vain erilailla kirjoitettu niitä varten jotka eivät usko."

- Pasi Koskinen, lainaus eräästä kirjeestä eräälle ystävälleni.

    Jälleen kerran on lisättävä näiden rivien jälkeen selvennykseksi. En kuulu mihinkään kirkkokuntaan. En yksinkertaisesti pysty uskomaan heidän (minkään kirkkokunnan) rajaamallaan tavalla. Elämä on konkreetisti tässä ja nyt. Minun täytyy tämän taivaan alla tyytyä uskooni ihmisyydestä ja rakkaudesta. Silti Jumalani on. Hyvin vahvasti läsnä.
   Asuessani Kirsin kanssa täällä Nellimin hellässä erämaassa koemme läsnäoloa eri elämän osa-alueilla helposti lähtemällä luontoon suureen ja äärettömään teatteriin, jossa jokainen näytös on totta joka päivä. Pohjoinen karsii ylpeyden ja turhan pois. Jäljelle jää ymmärrys, että ei ole olemassa hoi polloi saati hoi oligoi, on olemassa vain mahdollisuus - meillä kaikilla.



VIIKON 43. "HARJOITTELU"

Harjoittelu-sana on nyt lainausmerkeissä, koska kiputilat jatkuvat. Tätä kirjoittaessani vasen jalka on kohtuullisesti kuntoutumassa mutta oikea pohje kramppasi torstaina varsin laajasti, joten olen antanut juoksun olla. Metsätyötkin alkavat olla loppusuoralla, joten jalka kuntoutukoon kevyen liikunnan merkeissä omaan tahtiinsa.
Tarkkasilmäiset ovat saattaneet huomata, että olen deletoinut kilpailusuunnitelma-osion blogistani pois toistaiseksi. Harjoittelen toki juoksua talvella hiihdon ja lumikenkäilyn ohessa mutta en tiedä miksi. Sitten kun keksin miksi, ilmestyy kilpailusuunnitelma sikäli mikäli mahdollinen oivallukseni kilpailemiseen liittyy - jos ei ilmesty niin kuvitelkaa : OLEN VIHDOIN VAPAA !

Ma- Pyhävaaralla 14, 3 km - 1.46.
Ti- 10 km - 1.08, Linjan kevyt lenkki.
Ke- Lepo
To- 9 km Haapakurussa - 1.00. Paha kramppi tuhosi oikean pohkeen taas.
Pe- La- Lepoa, metsätöitä.
Su- Kävelyä luonnossa Kirsin kanssa 2,5 tuntia.

Yhteensä juoksua 3:56 - 33,3 km