Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 7. kesäkuuta 2021

GRILLATAAN?


 

Matkailuautomme etuosassa olevassa uniikissa, isossa tarrakuvassa on kaksi lunnia. Linnut symbolisoivat minun ja Kirsin elämäntapaa ikäänkuin muuttolintuina, mutta myös pohjoisen kauniin ja karun luonnon ystävinä.

   Normaaleina vuosina olemme lähteneet Lapista huhtikuussa Unkariin tavoittaen aikaisen kevään ja ensimmäisen kesän. Olemme yleensä palanneet kesäkuun alussa Hämeenkyröön toiseen kesään. Tämän jälkeen Lapin kesä on ollut meille kolmas kesä! Sitten syksyn ruska ja kunnon pakkastalvi, kunnes on ollut taas aika lähteä.

   Kirsin kanssa olemme tehneet matkamme varrella paljon valintoja saavuttaaksemme vapauden olla läsnä. Ei lapsia, ei työurilla pätemistä eikä suureellisia satsauksia asumiseen. Ei kulisseja, filttereitä tai roolinvetämisiä.

   Emme ole halunneet satsata 7990 euroa ulkoporealtaaseen tai grillin tiikkiseen pöytään 2795 euroa ja siihen grilli 2260 euroa, hinnat ovat K-raudan liekeissä- nimisestä lehdestä. Emme siis ole tänäkään kesänä vertailleet, innostuneet. Mutta olemme nauttineet vanhan kaasugrillimme antimista mökillä tai matkailuautomme hieman uudemman grillin antimista, puhumattakaan avotulesta.

   Ehkä joku saa siitä jotain kun satsaa reilun viisituhatta grilliin ja kutsuu ystävät grillaamaan. Noloa on, jos sitten grillaa halvinta makkaraa ja tarjoaa tarjousolutta kyytipojaksi. Tätä tarkoitan kulisseilla, roolinvetämisellä. Filtteröintiä tässä edustaa, että makkarapakettia ei näytetä vieraille.

   Osa ihmisistä voi huonosti päivästä toiseen eikä ostamallakaan oloaan paranna. Myös ultrajuoksun julkisen uutisoinnin kommenteissa näkyy pahoinvointi. Karhunkierroksen satamailisen Ylen uutisen kommentti: Miksi kansallispuistot muutetaan teemapuistoiksi suorittamista varten? (vapaa lainaus, ei sanatarkka)

   Juostessani Käsivarren vaellusreiteillä minulta on muutaman kerran kysytty, että miksi pitää juosta kaahottaa - eikö voi kävellä. Olen pysähtynyt ja selittänyt kärsivällisesti, että olen vaeltanut rinkan kanssa, hiihtänyt ja lumikenkäillyt, mutta tällä kertaa näin. Luontoa silti kunnioittaen. On löytynyt ymmärrys tai sitten ei. En ole kiinnostunut. Valinta on vapaa. Kuka mihinkäkin satsaa.


 

   Vierailimme viime viikolla Nuuksiossa. Kansallispuisto oli erittäin siistissä kunnossa. Liikuin ja liikuimme sen alueella yli viisikymmentä kilometriä ja vain kaksi paperinenäliinaa maassa. Kävin tutustumassa Mikael Heermanin kanssa NBU-kilpailureitteihin ja juoksin lisäksi kahden nuoremman lahjakkaan ja tavoitteellisen ultrajuoksijan, Jaakko Eskelisen ja Toni Validon, kanssa harjoituslenkit Nouxin hienoilla poluilla.




 

   Vierailimme Kirsin kanssa Mikael ja Sari Heermanien kotona Nuuksion läheisyydessä. Vierailun aikana äänitettiin Polkuporinat podcast, joka julkaistaan tällä tietoa heinäkuussa. Tuossa jaksossa valotetaan lisää minun ja Kirsin elämäntapaa sekä syvällisempiä ajatuksiamme matkan varrelta.

   Saimme koronarokotuksen ensimmäisen piikin ja saamme toisen elokuussa. Jokohan sitten Eurooppa olisi avoinna. 

   Ja kyllä! Vanhan kaasugrillimme voi huoletta jättää odottamaan seuraavaa kesää etelän vanhaan rakoliiteriin. Se toinen, hieman parempi mutta myös vanha ja kulunut, kulkee aina mukana matkailuautossamme.

   Suomi on pitkä maa. Pohjoisen Inarijärven selkävedet ovat hädintuskin jäistä vapaat kun mustarastaan poikaset jo lähtevät etelässä pesästä. Kotimaassa näiden kahden ääripään välissä on hyvä olla läsnä.


 

HARJOITTELU VIIKOILLA 21 - 22

 

Ma- Lepo

Ti- Lamminpään harjua, vanhoja polkuja 32,53 km - 4.01.

Ke- Aamu 10,02 km - 1.15. Odotetun väsynyt. Ilta 10,12 km - 1.11. Parempaa, kova sade.

To- Verryttelyä 5,02 km - 33 min. Koronarokotus, ei normaalia harjoitusta.

Pe- 10,80 km - 1.14. Kevyttä edelleen rokotuksen jälkeen. Väsynyt.

La- Päivä matkailuauton alla korjaamossa. Ilta 10,11 km - 1.08.

Su- 33,09 - 4.17. Polkua, Jani osan matkaa mukana. Väsynyt edelleen.

Yhteensä 111,7 km - 13:41.

Hyvä viikko, koronarokotus toi ylimääräistä väsymystä ja päänsärkyä, käsikipua.

 

Ma- Verryttelyä 5,15 km - 36 min.

Ti- Helsinki Vuosaaren huipulle 12,01 km - 1.05. 3 X 2 km kovaa, paras kilometri 4.23min/km.

Ke- Palautus 5,13 km - 33 min. Ilta Mikaelin kanssa nuuksiossa NBU-reitit 12,36 km - 1.26.

To- Kirsin kanssa vaellus 9,89 km - 2.19. Haukkalammelle kahville Solvallasta.

      Ilta Jaakon kanssa polkuja, Karjakaivo yms. 13,25 km - 1.48. Ylihypättiin valtava kyy.

Pe- Haukkalammelta Kattilaan Tonin kanssa polkuja - 16,49 km - 2.03.

La- 40,40 km - 4.33. Helsinki Talosaari yms. Kirsi pyöräili puolet mukana. Oikein hyvä tunne.

Su- Hämeenkyrössä myöhään illalla 8,01 km - 59 min. Saunalenkki. Hyttysiä.

Yhteensä 112,8 km - 13:07.

Erittäin hyvä viikko.

---

NBU starttiin on 25 päivää. Liika määrä ei ole nyt hyvästä.

   Harjoitteluni runkona on toiminut noin 112 kilometrin perusviikko ajallisesti pitkine polkulenkkeineen. Sekaan on mahdollisuuksien mukaan sekoitettu hiekkatietä ja asvalttia. NBU:n alustaan peilaten olen ollut täsmälleen oikeilla alustoilla. Huippuviikolla 151 kilometriä jarrutellen määrää siinäkin.

   Takana on hyviä talviharjoituskuukausia, joiden aikana olen pysynyt perusasioissa. Juoksumatto on tuonut lisää vauhtia ja helpotti lumelta kovalle siirtymistä huomattavasti.

   Tammikuusta - Toukokuuhun: 437 km - 440 km - 305 km - 370 km - 504 km. Nämä olivat juoksukilometrejä, jätin kävelyt ja hiihdot pois.

   Nuuksio Backyard Ultrassa on kyse jaksamisesta ja sitkeydestä. Taistelusta nukkumattomuutta vastaan. Päiväreitin tekninen polku vaatii tarkkuutta ja voimaa. Yöreitin hiekka/asvaltti vaatii keskittymistä: nousua ja kaltevia pintoja.

   Itsensä voittamiseen vaaditaan halu juosta paljon ja pitkään. Parhaiten se tuhotaan harjoittelemalla liikaa ja väsyttämällä mieli valmiiksi harhailevaan kuntoon.



 

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

SELÄNTAKANA VIERIVÄT VUODET

 


Syntymäpäiväni oli ja meni. Ei ollut pyöreitä lukuja, eli ystäväni, jos et muistanut niin ei tarvitse potea huonoa omatuntoa. Minäkään en muista kenenkään muun kuin Kirsin syntymäpäivän. Iällä ei edelleenkään ole minulle merkitystä. Myönnän, ikä tuntuu joskus - myös hyvältä.

   Vuosien vieriessä ystävyyssuhteet elävät omaa elämäänsä. Itselleen tärkeistä asioista on mukavaa puhua ja vaihtaa ajatuksia, kaiken perustana on kyky hyväksyä erilaiset mielipiteet ja saada niistä itselleen uusia ajatuksia. Ihmiset kasvavat erilleen jos ei yhteistä puhumista tai molemminpuolista kykyä hyväksyä täysin toisenlaisia ajatuksia löydy.

   Omissa vanhoissa ystävyyssuhteissani olen huomannut vuosi vuodelta lisääntyvää etääntymistä. Ultrajuoksu ja Lappi sensijaan ovat tuoneet tilalle uusia ystäyyssuhteita, myös erittäin syvällisiä. Muutettuamme Lappiin vain äärimmäisen harvat etelän ystäväni ovat pitäneet yhteyttä saati käyneet. Filosofiani mukaan tämä asia on. Se ei siis ole hyvä tai huono asia.

   Yhteiskunta jossa elän, ei ole muuttunut ollenkaan vuosien varrella vaikka monet niin uskovat. Sensijaan ihmiset ovat muuttuneet, myös minä. Olen kirjoittanut lukuisista aiheista ultrajuoksun läpi ja itsensä kehittämisen kulmasta katsoen.

 Aika ajoin olen laittanut ajatukseni ympäröivästä ylös:

1. Kun ihmiseltä riistetään hänen vapautensa, riistetään samalla kyky inhimillisyyteen.

2. Sananvapaus säilyy, jos sitä uskalletaan käyttää. Jos mukaan tulee itsesensuuri, se ei säily.

3. Jos pitäydytään puhumasta joistakin asioista ja valitaan hiljaisuus, on se jo uhka sinänsä.

4. Luonnollisen erottaminen luonnottomasta tai yliluonnollisen erottaminen luonnollisesta on äärimmäisen vaikeaa. Inhimillisyys on osa luontoa. Äly ei voi tutkia itseään.

 Aika ajoin olen kritisoinut yhteiskuntaa:

1. Ilmastonmuutoksen ja muiden tätä planeettaa vaivaavien ongelmien perimmäinen syy vaietaan.

Syy on liiallinen väestönkasvu. Tämän esittäminen johtaa naiiviin oikeudenmukaisuuden etsintään ja kysymykseen kuka saa syntyä. Ihmiskunta tekee joka hetki varsin paljon päätöksiä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee. Jos pystytään päättämään kuka kuolee, ei luulisi olevan vaikeaa päättää kuka saa syntyä. Vai onko tämä eräänlainen liukuhihna?

2. 1970-luvun Suomessa oli taistolaisten vihaamia toisinajattelijoita. Nyt meillä on "väärinajattelijoita". Keskusteluilmapiirissä on etiketti, jonka rikkomisesta saa sanktion. On määritelty vihapuhe, eli painostetaan ajattelemaan samankaltaisesti. Keskustelu tämän seurauksena siirtyy internetin laudoille piiloon.

3. Internet merkitsee fragmentoitumista ja toisiaan vihaavien ryhmien syntymistä. Internet on kontrollin väline eikä ole yhteiskunnan äänitorvi.

4. Sukupuolen ja ihonvärin tai rodun oletetaan vaikuttavan yksilön asemaan sortavasti. Stereotypioista ei synny tasa-arvoa.

5. Tiedeyhteisö ei suhtaudu vakavasti ihmisen yliaistillisiin kokemuksiin. Parapsykologiaa väheksytään tieteessä. Uskontokeskustelu liittyy tähän: Charlie Hebdon pilapiirtäjä Juni on sanonut, että sananvapaus, sekularismi ja oikeus jumalanpilkkaan eivät ole vanhentuneita arvoja.

6. Markkinatalous ja globalisaatio ovat luoneet pilipalisaation. Yhteiskuntajärjestys luhistuu juuri tästä syystä.

   Irralleen otettuina ylläolevat ajatukset saattavat olla vaikeaselkoisia. Itsetranssendenssissä on kyse itsensä ylittämisestä. Jos sinulle on kerrottu, että jokin ei ole mahdollista ja sinun nyt vaan täytyy tyytyä osaasi, olet koneiston uhri. Valtavilla stereotypioilla luodaan mielikuva, joka vääristää yksilön mahdollisuudet etsiä elämässään uutta. Jokaisella meistä on mahdollisuus ilman mutta kun- ajattelua tai sitten kun- ajattelua.

   Vanhat ystäväni saattavat ajatella, että vuosieni varrella olen tullut uskoon tai että olen juossut aivoni solmuun. Ylläolevista numeroiduista luetteloista saattaa joku pystyä päättelemään mitä itsensä kehittäminen on, olen ainakin kyennyt ajattelemaan siinä juostessani. Mitä tulee uskoon tulemiseen, on eksistentiaalisten kysymysten pohtiminen luonnollista ajan kuluessa. Yksi hyödyttömimmistä kysymyksistä on: onko jumalaa isolla tai pienellä kirjoitettuna edes olemassakaan.

   Vuodet vierivät selkäni takana. Tämän voi tulkita niin, että ajattelen olevani itseäni edellä. Nöyryyteeni liittyy keskeinen ajatus siitä, että tulee aika jolloin en ole itseäni edellä.

   Mitä kaikesta jää, on jotain sellaista mikä koskettaa ihmissydäntä. Sadan vuoden päästä näitä tekstejä lukiessa kukaan ei ole kiinnostunut aatteesta, brändistä, tuloksista ja numeroista, vaan siitä mikä kosketti matkani varrella toista ihmissydäntä.

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 19 - 20.

Ma- 16,21 km - 1.48. Nellimissä tietä ja polkua.

Ti- Nivalassa 6,02 km - 39 min. Ajomatkan jälkeistä ravistelua.

Ke- Onnin kanssa Pyssymäeltä perhereitti ja PEP12 reittiä 20,45 km - 2.25. Polkua.

To- Tuuri Käpykangas hiekkatietä 20,12 km - 2.13.

Pe- Lepo / Kävelyä 2,3 km - 39 min. Kirsin kanssa.

La- 8,05 km - 52.18. Asvalttia pääosin.

Su- Polut Hämeenkyrössä 23,03 km - 2.49.

Yhteensä 93,9 km - 10 tuntia ja 48 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 926

Ma- 25,07 km - 2.51. Kaikki harjoittelu tästä eteenpäin polkua, hiekkatietä ja umpimetsää ellei toisin mainita.

Ti- 27,15 km - 3.16.

Ke- Pyörällä 9,93 km - 54 min. Kirsin kanssa.  Ilta 12 km reipasta - 1.17.

To- 30,69 km - 3.31.

Pe- 12,02 km - 1.22.

La- Janin kanssa 17,94 - 2.25. Perään yksin VL 13,14 km - 1.22. Osittain 85 % teholla.

Su- 13,02 km - 1.30.  Palauttaen.

Yhteensä 151 km - 17 tuntia ja 39 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 2120

 

  HARJOITTELUSTANI

   Harjoitteluani voi yrittää ymmärtää monelta kantilta. Olen kiinnostunut sitkeydestä ja kestävyydestä: kilpailuista jotka menevät yli normaalin ymmärryksen ja suorituskyvyn.

  Olisin voinut juosta ylläolevilla viikoilla 300 km viikossa, mutta se ei olisi ollut harjoittelua eikä myöskään ominaisuuksien kehittämistä, vaan purkamista ja itsensä rikkomista.

  En ole kiinnostunut mittaamaan nopeuttani ikäisteni seurassa esimerkiksi kymmenen kilometrin maantiejuoksussa. En ole kiinnostunut kyttäämään pystynkö mitäkin minkä ikäisenä. Tämä ei tarkoita etten arvosta niitä, jotka yrittävät pysytellä kiinni nopeudessaan.

   Minulla on ulkoisia ja sisäisiä tavoitteita. Toteutan ja kontrolloin niitä kuuden päivän juoksuissa, edelleen olen menossa kohti 52 päivän kilpailua New Yorkissa. Pystyäkseni siihen minun on saavutettava ensin tietyt sisäiset tavoitteeni. Yksinkertaisesti: en ole tarpeeksi pitkällä itseni kanssa vielä.

    Juostuani Suomen halki 1000 mailia olin jo varsin pitkällä kohti New Yorkia. Sitten isäni kuoli, lopetin yritykseni, muutimme Lappiin ja kun olisi ollut aika tehdä päätös, tuli korona ja perui kuuden päivän kilpailun, jonka jälkeen seuraavana vuonna piti yrittää matkustaa kevääksi Sri Chinmoyn tiimin järjestämään lyhyempään kilpailuun.

   Tulevaisuus on pelkkiä mahdollisuuksia täynnä. Epäonnistuminen on myös mahdollisuus kehittyä, etenkin ihmisenä.

 

Alla You Tube video: Lenkillä Janin kanssa Näkyy vain blogin internetversiossa. Jos katselet blogia kännykällä, valitse lopusta internetversio tai katso video suoraan linkistä.

 


 

maanantai 10. toukokuuta 2021

KOTONA?


 

HARJOITTELU

 Viikko 17.

Ma- Poluilla - 12,01 - 1.30.

Ti- Poluilla 8,01 km - 1.01.

Ke- Kurainen, upottava hiekkatie 15,50 - 1.40.

       Ilta matolla 15,8 km - 1.41.

To- Hiekkatietä Kessiin 22,26 km - 2.30.

       Ilta poluilla, tämäharjoitus NBU-kilpailuun 8,81 km - 1.01. Siirtymä erilaiseen alustaan väsyneillä jaloilla.

Pe- Pidennetty palautus poluilla 15,07 km - 1.54.

La- Matolla 10,04 km - 1.03. Ulkona hirveä lumisade.

Su- Poluilla, keskeytetty harjoitus; selkäkipu 6,01 km - 0.45.

Yhteensä 101,5 kilometriä juoksua.

Viikko 18.

Ma- Lepo

Ti- 8,68 km - 1.08. Polkua.

Ke- Matolla 30,52 km - 3.16.

To- Matolla 31,79 km - 3.26. Ilta poluilla 10,02 km - 1.09.

Pe- Poluilla 10,03 km - 1.13.

La- Matolla 23,11 km - 2.31.

Su- Lepo / Meditaatiota. Juoksemisen ilon säilytys, ks. teksti.

Yhteensä 114,1  kilometriä juoksua.


HUHTIKUUN SUMMAUS

Juoksua 370,8 km - 5 lepopäivää - muutama hankihiihto metsäsuksilla.

Kohtuullinen kuukausi, josta juoksin noin 15 km yli 80 prosentin tehoilla. Huomattavasti parempaan on varaa ja pitää pystyä - ei kuitenkaan tehoharjoittelussa, vaan pelkästään syväkestävyyden kehittämisessä. 

   Mieli seilaa myös aivan liikaa. Olen varsin kaukana itsetranssendenssistä. Tähän osaltaan vaikuttaa matkustamattomuus ja lämpimissä olosuhteissa tapahtuvan elämän elämisen puute. Viimeksimainittuun on tulossa raju parannus, näin uskon.

 




KOTONA?

 

On tullut aika lähteä tien päälle. Käytännössä tämä tarkoittaa kodin siirtämistä matkailuautoon. Periaatteessa palaan lopullisesti kotiin vasta joulukuussa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Toki kesän ja syksyn mittaan käyn kääntymässä välillä kotona. Tätä vaatinee esimerkiksi koronarokotus tai ystävien tapaaminen Lapin maaperällä.

   Tavaroita ryhmitellessäni tulin miettineeksi kotona olemista, missä olen kotona? Minulle koti on pikemminkin mielentila kuin pysyvä asuinpaikka. Olen kotonani missä päin maailmaa tahansa, kunhan saan elää tavoitteideni mukaista elämää. Minulla on sisäisiä ja ulkoisia tavoitteita. Yksi tavoitteista on vapaus ja se liittyy olennaisesti matkailuautossa asumiseen. Olemalla ei missään vakituisesti, on ainakin läsnä itsensä kanssa suhteessa kulloiseenkiin ympäristöönsä.

   Minulta kysyttiin Ivalossa, mikä on tavoitteeni NBU:ssa, eli Nuuksio Backyard Ultrassa.

Tavoitteeni on olla onnellinen koko kilpailun ajan juostessani sekä auttaa omalta osaltani kaikkia muita onnistumaan tavoitteissaan.

    Juttelin puhelimessa erään henkilön kanssa, jolla on ultrajuoksun ja henkilökohtaisen mission yhdistämisen tavoite. Henkilö ei ole aiemmin juossut maratonia tai muuta pidempää matkaa. Kannustin henkilöä tavoitteissaan. Uskon, että hän saavuttaa tavoitteensa, mikäli ymmärtää, että on edettävä pala palalta. Annan mielelläni osaltani taustatukea, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat askeltensa kanssa yksin. 

   Ultrayhteisö on poikkeuksellinen, mitä tulee toisten tukemiseen. Apua saa, jos eteenpäin ei pääse, mutta etenkin, jos on valmis kasvamaan ihmisenä ja ottamaan apua vastaan.

   Myös minä olen askelteni kanssa yksin. On älyttömän vaikeaa yrittää selittää itsensä ylittämistä tai pyrkimystä korkeampaan päämäärään tässä maailmassa, mikä on täynnä numeroilla vertailuja ja itsensä esiintuomista.

   Todellisissa ultrajuoksuissa, jotka kestävät useita päiviä peräkkäin, jää väistämättä kiinni ellei ole sovussa itsensä kanssa. Kunnossa oleminen on vasta puolet - on haluttava juosta, on haluttava ylittää ja voittaa itsensä. On arvostettava itseään, juoksuaan, mutta ennenkaikkea muita juoksijoita ja kilpailun järjestäjiä sekä huoltoa.

   Äärimmäisen moni minua nuorempi ja lahjakkaampi ei ymmärrä ollenkaan miksi hyvässä kunnossa ollessaan ei kuitenkaan onnistu, matka jää kesken. Esimerkkinä käytän ylläolevaa viikon 18. sunnuntaita omasta harjoittelustani: hyvin menneen viikon jälkeen olisin voinut juosta sunnuntaina vaikka 50 kilometriä mutta yllätys - en juossut ollenkaan. Sain sen mistä luovuin, kyvyn juosta ne 50 kilometriä sitten kun on pakko ylittää itseni. 

   Tuona sunnuntaina tein matkavalmisteluita ja seurustelin Kirsin kanssa. Hiljennyin myös kotisohvalla istuen puolen tunnin ajan, kävin systemaattisesti mielessäni läpi mitä haluan ultrajuoksultani. Vastaus on yksiselitteinen - onnellisuutta. Minähän olen yleensä onnellinen juostessani, paitsi en kokoajan kilpaillessani, on siis kehitettävää.

   Kannustan kaikkia toteuttamaan haaveitaan, poikkeamaan tavallisesta ja etsimään itse oma tapansa olla kotonaan - mielellään kaikkialla ja kaikkien kanssa. 



 

maanantai 26. huhtikuuta 2021

KAUHEITA ASIOITA


 

Aina silloin tällöin on kauheata seurata sivusta kokemattomien juoksijoiden yritystä säilyttää levon ja rasituksen suhde edes jotenkin tasapainossa. Yllättävän paljon kilometrejä taakseen jättänytkin voi olla kovapäinen ja samoja virheitä toistava. Sitä ikäänkuin sokaistuu ja alkaa odottaa itseltään ihmetekoja.

   Minä olen koettanut selittää vuosikaudet, että jos juoksija ylittää harjoituksissa 50 kilometriä tai ajallisesti yli neljä tuntia, on hänen kiinnitettävä palautumiseensa huomiota tavallista enemmän. Palautumiseen vaikuttaa toki myös harjoituksen teho, mutta ihan perusvauhdillakin tehty ylipitkä tuntuu kehossa kauan.

   Minä juoksin 84 kilometriä asvalttia 10 tuntiin 18 päivää sitten. Näistä 18 päivästä olen levännyt 4 ja 2 hiihtänyt metsäsuksilla hangella. Juoksukilometrejä on tullut näiden  18 päivän aikana 77,5 kilometriä. Eilen tein ensimmäisen tehoharjoituksen matolla, syketestin, jonka loppuun juoksin kolme kilometriä vauhdilla 4.35. Vaikka olen vanha teuras kykenen vielä rullaamaan tuossa vauhdissa, syke matolla jää noin 13 lyöntiä alle maksimin. Kyseessä on siis 13 km/h vauhti. Nyt olen palautunut pitkästä asvalttijuoksusta, minä, kohta 57-vuotias elämäntapajuoksija.

   Kauhean hidasta palautumista! (naurua) Mutta hyvää itse-transsendenssiä pitkästä aikaa.

 


  

Löysin netistä ylläolevan kuvan. Kauhistuneena soitin tapahtuman järjestäjille, mutta he vakuuttivat. että kyseessä ei ole nettimeemi. Minä kuulemma olen jossain vaiheessa sanonut nauttivani telttailusta tunnin välein. Koska olen vanha ja hidas, jäänee telttailuaika Nuuksiossa lyhyeksi, mutta olen päättänyt yrittää nöyrästi.

   Nuuksio backyard ultrassa lähdetään tunnin välein 6,7 kilometrin kierrokselle, joka on siis juostava tuntiin mikäli haluaa ehtiä uudelle kierrokselle. Yöreitti on tasaisempi, päiväreitti vaihtelevaa polkua. Kyse on last man standing- kilpailusta. Viimeinen jaloillaan oleva voittaa.

   Minä olen kokenut ja paljon kilpaillut, mutta en koskaan ole pitänyt näin pitkää kilpailutaukoa terveenä ollessani. Nyt tauon on aiheuttanut se tunnettu k  ja sen seuraukset maailmanlaajuisesti.

   Ainoa asia mikä ei kauhistuta on, että Kirsi lupasi tulla taputtamaan pyllylle, joten eiköhän se siitä.




Minun harjoitteluni on vuosikausia ollut ikäänkuin laiva, joka on käännettävissä tarvittavaan suuntaan. Perusharjoitteluun kuuluu jatkuvasti kestävyyden ja voimatasojen ylläpito ja kehittäminen sekä meditaatio. Kyse on lähinnä siitä, mihin askeleen olisi sovittava. Asvaltti vaatii asvalttiharjoittelua ja polku tai hiekkatie sitten polkua ja hiekkatietä. Kilpailun pituus ja alusta ovat tärkeintä tietoa laivan kääntämiseksi.

   Nuuksion tapauksessa haastetta ei puutu, polkureitti ei ole ihan tasainen eikä sileä ja huoltoaikaa on vähän. Paikalla ovat oletettavasti Pekka Aalto, Juha Jumisko ja Kati Ahokas sekä liuta muita hyväkuntoisia, joten ainakin pari päivää pitää pystyä juoksemaan - aluksi.

   Kauhein asia valmistautumisessani on, että joudun olemaan kotona Nellimissä ainakin toukokuun 11. päivään asti. Ylläolevassa kuvassa on tämänpäivän harjoitusolosuhdetta, joka on yhtä kaukana heinäkuisesta Nuuksiosta kuin musta valkoisesta.

   Luonnollisesti tässä tilanteessa en juokse lupailemaani omatoimiultraa toukokuussa.

   Toivotan voimia kaikille kilpailuun valmistautuville, myös itselleni.

   On viimein tullut aika antaa taas kaikki.

 

Tässä on internetversiossa you-tube video lenkiltäni, jos selaat tätä blogia puhelimella niin vaihda mobiilinäkymä internetnäkymäksi nähdäksesi videon.

 



VIIKKO 16. HARJOITTELUNI

Ma- 5,21 km tiellä - 40.23. Ei normaalia harjoitusta, polvet jäykät.

Ti- 10,02 km tiellä. - 1.18. Ok.

Ke- Lepo

To- Polkuhöystöllä Annijärvi 18,51 km - 2.10.

Pe- Poluilla 10,31 km - 1.21. Kävelyä Kirsin kanssa metsässä 4,07 km - 0,56.

La- Lepo, ei harjoitusta koska ei normaalia hyvänolontunnetta kehossa.

Su- Matolla syketesti 15 km - 1.28. Sisälsi 3 km vauhdilla 4.35 km eli 13 km/h juoksua.

Yhteensä juoksua 59,05 kilometriä.

Valmis aloittamaan täsmäharjoittelun Nuuksioon.


 Kiinnostuneille:

Itse-Transsendenssi 



torstai 22. huhtikuuta 2021

MITÄ SITTEN

 


HARJOITTELU VIIKOILLA 14 - 15

Ma- 10,37 km - 1.13. Kävelyä 3,27 km - 0.44.

Ti- 10,20 km - 1.07.

Ke- 10,19 km - 1.07.

To- Nellim - Ivalo - Nellim 84,07 km - 10.06. (10 tuntia ja 6 minuuttia)

Pe- Juoksumatolla 6,50 km - 0.51.

La- Hankihiihto Kirsin kanssa mökillä 9.49 km - 2.20. Kahvia ja makkaraa.

Su- Lepo

Juoksua 121,33 km

Ma- Hankihiihtoa Kirsin kanssa mökillä 6,44 km - 1.24. Takertuva keli osittain.

Ti- Siikajärventie mutaa ja kuraa 10,13 km - 1.10.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 8,17 km - 55.43.

Pe- 12,01 km - 1.22.

La- Lepo

Su- 10,09 km - 1.04. 

Juoksua 40,57 km, viikko sisälsi polttopuiden tekoa. Väsynyt ja jäykkä.

 


Nellim on kaukana kaikesta tai kaikki muu kaukana Nellimistä. Välikuvassa poseerataan Juha Romakkaniemen kanssa Nellimin kylän toisella suoralla. Juha oli työkeikalla Ivalossa, 42 kilometrin päässä Nellimistä, ja lähti päivän päätteeksi pyörällä hiukan oikomaan koipiaan tavaten minut sattumalta lenkillä.

   Ultrajuoksu yhdistää ihmisiä ja luo uusia kontakteja. Kestävyysjuoksun harjoittelu on yksinäistä puuhaa, joten samanmielisten erilaisia mielipiteitä on mukava kuulla. Korona on estänyt kilpailuissa tapaamisen, mutta valoa on onneksi näköpiirissä.

   Olen useammankin kerran tässä blogissa todennut, että ultrajuoksu antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella ympäröivää maailmaa ja paikkaansa siinä. Minusta on tullut elämäntapajuoksija. Elämässäni on kosolti muutakin kuin juoksua, mutta mikään ei voita tunnetta ilmassa kahden askeleen välissä - yksin tai seurassa omien askelten kanssa. Ultrajuoksussa koetut tunnetilat ovat vahvoja ja antavat elämään perspektiiviä.

   Yhtä usein olen kertonut ultrajuoksun varjopuolista. Addiktiosta, väsymisestä ja vammoista. Olen rehellisesti avannut tunnelmiani niin kuuden päivän kuin myös tuhannen mailin jälkeen, jopa kesken matkan. Lopputulemana olen kehottanut kaikkia toteuttamaan unelmiaan, tässä ja nyt. Ei sitten, kun, tai joskus sitten, eikä mutta kun.

   Edelläkerrottua vasten ajateltuna kuulostaa jo otsikoltaan omituiselta Yle:n artikkeli 22.4. uutissivuilla otsikolla: Lääkäri varoittaa riskeistä, mutta silti monet juoksevat satojen kilometrien matkoja erämaassa - niin aikoo tehdä myös Elina Järnefelt.

   Juttu on tyypillistä YLE:n klikkijournalismia. Sentään toimittaja on pyrkinyt tuomaan ultrajuoksun eri puolia esille haastattelemalla pitkähköön 300 kilometrin kilpailuun valmistautuvaa ultraajaa, sekä hiukan terveydellisiä ongelmia kohdannutta toista ultraurheilijaa. Silti jutun näkökulma on kovin fyysinen ja suorituskeskeinen. Henkistä ulottuvuutta ei ole painotettu. Lopputulos on ohut ja laimea.

   Jutun kommenttikentästä voi sitten lukea melko negatiivisen kavalkaadin someliipaisuja - kukin kommentoi tavallaan ja omista lähtökohdistaan käsin. Valitettavan usein pettymys, kateus ja jopa viha ovat läsnä. Asiasta tuntuvat tietävän eniten ne, jotka eivät ole yhtään ultraa juosseet.

   Säälittävämmästä päästä ovat kommentit, jotka väittävät ultrajuoksun raunioittavan sekä henkisen ja fyysisen terveyden. Tätä blogia lukemalla, muitakin kirjoituksia kuin tätä, lukemalla voi muodostaa oman mielipiteensä tyhmentääkö juokseminen ja mitä se vaikuttaa ihmissuhteisiin tai menestykseen työelämässä tai elämässä yleensä.

   Kiistämätön tosiasia on, että ultrajuoksukilpailut, saati niihin intohimoisesti valmistautuminen, vievät aikaa ja koettelevat terveyttä. Lopputuloksen tietää vain juossut itse ja läheltä seurannut lähipiiri.

   Mitään kokemaani en antaisi pois. Joskus on viimeisen lenkin aika. Mitä sitten.

   Onneksi matkani on kesken.


Linkki YLE:n uutiseen

 

Herättikö tämä blogi tai juttu ajatuksia. Kommentoi - ajatusten jakaminen avartaa.


Muutakin kuin ultrajuoksua - silloin tällöin.

 

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

PITKÄ DEJAVU

 

Matkalla Nellimistä Ivaloon ja takaisin. Kuva Pertti Turunen.

 

INTRO

Sosiaalinen media on tyhjyys. Kuka noin on sanonut? Minä. Kuitenkin kirjoitan tässä juuri blogia teille. Ristiriitaista. 

   Synkkinä hetkinä kaikki on tyhjää. Sielunsa rikkonut ei löydä elämänsä värejä eikä täytettä. Meitä kaikkia voidaan kuulla väärin, myös minua. Irralleen otettuna yksittäinen sana tai lause voidaan ottaa omaan käyttöön. Pitää antaa tilaa selittää.

   Ystäväni sanoi kerran eräässä keskustelussa, että Strava on perusteetonta selkääntaputtelua. Lauseessa saattoi olla sana osittain, eikä ystäväni mielestäni dissannut vaan lausui senhetkisen mielipiteensä siinä yhteydessä. Toinen ystäväni taas kysyi Stravassa juostuani 84 kilometriä, että heräsikö matkan varrella ajatuksia juoksemisesta tai elämästä. Hän kysyi myös pääsinkö irti arjesta - mentaalisesti.

   Somelle on aikansa ja paikkansa. Minusta Strava motivoi ja antaa näkemystä ihmisten liikkumisiin ainakin niille ihmisille, jotka ovat taipaleensa alussa. Minun tapaisilleni jumittuneille konkareille Strava antaa uusia ajatuksia numeroiden detaljeista. Valokuvia ihmisten harjoituksista on myös mukava katsoa.

 


Nellimistä Ivaloon ja takaisin, mäet rassaavat. Kuva Pertti Turunen.


Juoksin kahville Ivaloon. Kirsi tarjoili termospullon ja voileivät auton takaluukusta S-marketin pihalla, muuten huolto sujui omasta juoksuliivistä. Matkalle olin järjestänyt pari isompaa pullollista Tailwindiä. Siinä kaikki.

   Keskenkuntoinen harmaantuva mies ja tie. Kilometri toisensa perään. Selkään sattuu. Polveen sattuu. Mutta matka taittuu. Askel hioutuu matalaksi alun tuhlailun jälkeen. Terveisiä kymmenien tuhansien kilometrien harjoittelusta. Terveisiä vuosikausien omistautumisesta, valinnoista. Sitten lakkaa sattumasta. Alkaa pitkä dejavu. Kone käy yskimättä, minä käsken ja mieli tyyntyy. Hetki kahden askeleen välissä, entä jos en palaa vaan jään sinne. Valkoiseen tyhjyyteen.

   Näiden vähän pidempien ilotteluiden tai kunnon kilpailujen jälkeen mieleen nousee aina samat kysymykset: miksi ja kuinka kauan. Vastaukset löytyvät yhä nopeammin mitä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi tulen. Missään ei ole niin hyvä olla kuin valkoisessa tyhjyydessä. Ja loppuun asti.

   Tottakai jossain vaiheessa on tehtävä valinta kuinka rikkinäisenä haluaa eläkevuotensa viettää. Ultrajuoksu kuluttaa. Ei tunnu missään? Höpötystä. Sosiaalinen media on täynnä tarinoita väsymättömistä sankareista. Loppumattomista ja rikkoutumattomista. Siinä on se mainitsemani tyhjyys.

   Minun ultrajuoksuni on nöyrä kiitos elämälle, jonka sain takaisin 28-vuotiaana sairastetun syöpätaudin jälkeen. Minun ei ole pakko, mutta minä saan.

   Aina kannattaa uskoa tulevaisuuteen.


 Vuoristorata. Kuva Pertti Turunen.

 

OUTRO

Korvaan menisi lunta mutta karvalakki estää sen. Katson kun Kirsi nostaa pilkkireiästä järkyttävän ison ahvenen. Aurinko, tuuli ja lumisade vuorottelevat. Tekee kesää Lappiin mutta tuskastuttavan hitaasti. Minä olen väsynyt, mutta en toivoton. Toivun tästä pian. Ja sitten...

 

Eräällä pienellä järvellä.


 

Ahvenet savustukseen. Hauesta keitto, jossa evistä ja päästä erikseen keitetty kalaliemi.


 

Palauttavaa hiihtoa hangella.
 


 


sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

KUUNTELETKO ITSEÄSI?

 


"Kekkosta ei korvaa kukaan, Väyrynen ei korvaa ketään ja Pohjola ei korvaa mitään."

(kahdeksankymmentäluvulla sanottua)

 

Ja sitten on muita mestareita, näin pääsiäisenä ainakin Jesse. Mutta Jesse saattaa olla poikkeus. Nimittäin äskettäin haastateltiin eläköitynyttä luterilaista piispaa ja toisaalla eläköitynyttä ortodoksipappia. Piispa oli alkanut harrastamaan metsästystä ja pappi practical ammuntaa. Mitähän Jesse eläkeukoista sanoisi - kun on ne käskytkin siinä paimentolaistarinoita sisältävässä bestsellerissä.

   Ketä sinä kuuntelet? Kuunteletko väriä tai henkeä tunnustavia mestareita vai luotatko siihen, että kun vahinko sattuu niin vakuutusyhtiö korvaa? Itsensä kuuntelemiseen vaaditaan pysähtymistä ja ripaus rehellisyyttä. Vaarallinen ajatus: olisinko itse oikeassa?

   Itsensä kuunteluun on tarvetta niin elämässä yleensä, mutta etenkin kestävyysurheilussa. Kestävyysurheilu on jatkuvaa tasapainoilua kuormituksen säädön kanssa. Useat urheilijat tekevät samat virheet kerta toisensa jälkeen. Liikaa tai liian kovilla tehoilla harjoittelua - ylikuormitustila - ensimmäiset vaaran merkit sivuutetaan ylilyönnin euforiassa - vamma - telakka - ja sitten taas sama. Sitten taas, kun muutkin. Peukkuja!

   Kestävyysurheilun tukena on nykyisin hyviä mittareita, joilla on koneoppimisen kyky. Sikäli mikäli se kyky toimii loogisesti. Monet luottavat aivan liikaa pelkkiin numeroihin kuuntelematta lainkaan itseään. Pysähtymättä kuuntelemaan itseään. 

   Jatkuvasti nousee esiin tarinoita loppuunpalamisista. Toiset näistä tarinoista ovat satuja, jotka kerrotaan siksi, että joku fitness haluaa perseensä esille. Ihan siitä syystä, että on rakastunut omaan perseeseensä ja luulee, että muutkin ovat. Esittelystä myös maksetaan.

   Niin urheilun kuin elämänkin onnellisuuden tielle sattuu näitä esasaarisia ja muita oppimestareita, jotka kykenevät puhumaan itsestään tunnin unohtaen samalla mikä oli esitetty kysymys. Mielellään miettii kahdesti ketä kuuntelee. Haluaako joku hyötyä siitä, että kuuntelet häntä?

   Riippumattomana blogikirjoittajana olen aiemmin julkaissut yliharjoittelusta tekstin. Löydät sen täältä. Tuohon tekstiin olen koonnut erilaisia tuntemuksia, hauskojakin sellaisia, joita voi omalla kohdallaan soveltaa itsensä kuuntelemisessa. 

   Riippumaton blogikirjoittaja olen edelleenkin, tosin nykyisin hieman suorasanaisempi näiden väyrysten ja muiden nasaalien kanssa. Joka paikka tuntuu ainakin näin korona-aikana olevan täynnä erilaista mindfulness paskaa ja meditaatiota, jolla oman onnensa voi lähes sormia napsauttamalla saavuttaa.

   Elämä ja kestävyysurheilu ovat pitkäjänteistä toimintaa. Elämä on tässä ja nyt. Mieti ketä kuuntelet ja mitä uskot.

 


 


VIIKKO 12. HARJOITTELU

Ma- Matolla 8,07 km - 54 min.

        10,69 km - 1.13.

        Matolla 13,10 km - 1.23. Koeluontoinen kolmen harjoituksen päivä. Tyhmää.

Ti- Lepo. No niin.

Ke- 10 km - 1.08.

To- Matolla ennen reissuun lähtöä 8,06 - 54 min. 

       Illalla kävelyä Kirsin kanssa Rovaniemellä 2,48 km - 35 minuuttia.

Pe- Ranualta kohti Pudasjärveä asvalttia 20,10 km - 2.06.

La- Kävelyä 3,20 km - 47 min. Lapinlahdella juoksua 21,02 km - 2.19. 

Su- Hiihtoa 7,78 km - 1.05. Juoksua 21,01 km - 2.19. Lapinlahti Akkalansalmi ja muuta asvalttia.

Yhteensä juoksua 112,05 km. Väsynyt.

VIIKKO 13. HARJOITTELU

Ma- 10,72 km Kuopion Matkuksen liepeillä - 1.17. Koiranpaskaa ja käytettyjä maskeja, kiva tarpoa hiekoitushiekassa moottoritien katkuissa. Paskaa!!! Ihminen on sika.

Ti- Renforsin reitti Kajaanissa 10,03 km - 1.12. Nättiä.

Ke- Hiihtoa Kirsin kanssa Rukalla 10,27 km - 1.25.

       14,68 km - 1.56. Piipahdus Saaruan polun alussa.

To- Lepopäivän kävely Salla 3,42 km - 47 min.

Pe- Hiihtoa Kirsin kanssa Sallatunturin ympäri 9,01 km - 1.08.

      Sallan pyöräpolku juosten 16,93 km - 1.57. Todella kaunis reitti.

La- 12,06 km - 1.08. Tehoharjoitus, sisälsi 5 km 23.35. Paras kilometri 4.31 min/km. Minä täytän toukokuussa 57 vuotta ja se näkyy nopeudessa.

Su-"Lepo" Kotona. Matkailuauton siivousta ja pesua sekä muita kotihommia.

Yhteensä juoksua 64,4 km. Polkujuoksu ja tehoharjoitus yhdistettynä matkustamiseen toivat ylimääräisen levon sunnuntaille. Niin. Mitähän tuolla aiemmin kirjoitin.

MIETTEITÄ TÄSTÄ KEVÄÄSTÄ

Tämä ei nyt suju oikein niin kuin kuvittelin. Olen hyvässä kunnossa, mutta kaukana kilpailukunnosta. Toukokuun alun omatoimiultraa olen pohtinut monelta kantilta. Kuutta päivää en kotona juokse, en edes harjoitukseksi. En ole siihen valmis ja haluan säästää parhaat stondikset kilpailuun. Löysällä runkkaaminen ei tässä iässä enää kiehdo, pitää olla haastetta.

   Harjoitus ei tunnu oikein tarttuvan juuri nyt. Viikolla 12. juoksin kolmena päivänä peräkkäin kaksikymmentä kilometriä. Turhan kauan (kaksi päivää) kesti palautua normaaliin harjoitustilaan, täysin palautuminen on kokonaan eri asia.

   Jotain kivaa keksin joka tapauksessa ennenkuin lähdemme kesään täältä pohjoisesta.



Alakuvassa Kirsi hiihtää Sallassa, keskellä kuva Sallan pyöräpolulta, ensimmäinen kuva Rukalta matkailuautosta, lasissa on Rheinhessenin Rieslingiä.