KOOTTUJA SELITYKSIÄ

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka lukevat paljon. Pystyäkseen kirjoittamaan paremmin, on luettava - myös omia tekstejään jälkeenpäin. Jälkeenpäin, tässä yhteydessä, tarkoittaa vielä vuosienkin kuluttua. Näin menetellen blogini palvelee minua päiväkirjana, josta on mahdollista havaita oman ajattelunsa muuttuminen. On mahdollista, tässä yhteydessä, tarkoittaa että jos pystyy myöntämään itselleen ajattelunsa kehittyneen - myös väärään suuntaan.

"Usko kokemuksiini on minun todellisuuteni ja voimani."

Näin kirjoitin viimeksi. Olen kuitenkin useissa yhteyksissä menneinä vuosina tähdentänyt että en etsi kokemuksia. Kuulostaa ristiriitaiselta ? Kyse on siitä, että olen viimeaikoina lukenut varsin paljon filosofiaa käsitteleviä teoksia. Sanalla kokemus tarkoitin aiemmin ostettuja kokemuksia. Esimerkkinä voisi mainita elokuvat. Ostat lipun ja saat kokemuksen. Verrattuna : juokset tunturiin korkealle ja saat henkisen kokemuksen.
Kyse on tavasta hankkia kokemuksia. Eikä nyt saivarrella vaikkapa rahasta, sitähän tarvitaan aina silloin tällöin esimerkiksi ruokaostoksiin. Tässä minun tavassani on oleellista yritys elää elämää juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Tähän olennaisena osana kuuluu valmiiksipureskellun ja liiaksi etukäteen valmistellun välttäminen. Omat valinnat tekevät hyvää niin elokuvien kuin luontokokemustenkin suhteen. Ja tässä sivussa kirjoitettu kieli kehittyy - toivottavasti.

Kirjoitan tätä 31 asteen lämmössä Ropin Pirtillä Käsivarren Lapissa. Olen palannut Norjasta harjoittelun jälkeen hengähtämään hetkeksi. Torstaiaamuna ystäväni saapuu Kolariin junalla ja Norjan todelliset vuoret kutsuvat jälleen.
Tunturilapin ja Lapin yöttömän yön hellettä on vaikea selittää, jos sitä ei ole kokenut. Varjoa ei ole juuri missään ja kaiken päivää ja yötä kiertävä aurinko lämmittää maan ja sen pinnalla tarpovat helvetilliseen kuumuuteen. Usein tähän liittyy täysin tuuleton keli, joka antaa loppusilauksen.
Helvetin kuuma on yhtä mielenkiintoinen ilmaus kuin helvetin kylmä. Alkutiedon mukaan helvetissä pitäisi olla vain kuuma ja siellä Sisyfos vierittää loputtomasti kiveä kukkulan huipulle. Aina kun hän saa kiven ylös niin se vierii sitten taas alas. Myytin mukaan Sisyfos on tuomittu ikuiseen kovaan työhön. 
Edelläkuvattu kuulostaa hieman ultrajuoksijalta, joka loputtomasti kerää kilometrejä taakseen tai nousee yhä uudelleen vuoren huipulle vertikaalisten nousumetrien kiilto silmissään. Ja minkä vuoksi ? Joskus oikein itsekin ihmettelen tätä kysymystä.
Niin tai näin, olen saanut vasemman jalkani pohkeen/akilleksen asettumaan. Vieläkään se ei ole täysin kunnossa, mutta päivä päivältä lähenee normaalia. Pitäisi levätä ? Juoskaapa yhtä paljon kuin minä niin huomaatte lainalaisuuksien kohdallanne muuttuvan. Täydestä levosta kohdallani seuraa paranormaali lihasten ja jänteiden kiristyminen sekä makkaransyönnin ja alkoholinkulutuksen jyrkkä nousu. Ei kiitos - ihan vielä. 

Tunturi on kaunis heinäkuussa. Lyhyen kesän kukkaloisto on parhaimmillaan. Olen yrittänyt opetella tunturikasvien nimiä. Maksaruohot ja tietyt putkilokasvit osaan jo osittain tunnistaa mutta mähkät ja liekokasvit menevät aina välillä sekaisin.
Samoin on lintujen kanssa. Kapustarinta ja piekana on helppo määrittää jo pelkän äänenkin perusteella mutta sirrit menevät sekaisin varsinkin kun juostessa ei ole kiikareita. Suosirrin vinkuessa hätäänsä siipirikkoa esittäen pelastaakseen poikasensa toteankin usein ääneen juostessani, rauha - minä en syö ketään, ja jatkan juoksua.

Edellisessä kuvassa Rihpojärven vesi Heligskogenin länsiylängöllä on ennätyksellisen alhaalla. Piti laskeutua padolta kauas alas juomaan. En muista koskaan tällaista kuivuutta. Kasvihuoneilmiö näkyy ja tuntuu, mutta siltikään meidän ei kannattaisi huolestua. Kyllä se meidän ajan kestää ? Ei kestä sanon minä. Joten koitetaan jokainen omalta osaltamme parhaamme välttääksemme ympäristön tahallista pilaamista.
Alakuva kertoo kiinnostuneille harjoittelumaastoistani. Tuo on edessä kun ylängöltä laskeudutaan joelle. Ei ehkä tarvitse ihmetellä hitaita kilometriaikoja Stravassa. Kehäkolmosen ulkopuolella aikakäsitys pistetään joskus uusiksi. Kaikki ei ole matelua vaikka siltä näyttääkin.

HARJOITTELUNI VIIKKO 28 loppua ja 29 alkua 

Pe- 6 km Saana-tunturin takana varovasti - 52 min. Illalla pyöräilyä 10 km - 33 min.
La- 12,2 km tunturissa, pois Saanan huipun kautta , nousu talvipuolelta - 2.04.
Su- Massiivi Heligskogenin länsiylängöllä - 27,74 km - 4.10. (vertikaalia 1121 m)

Viikko yhteensä 68,4 km - 11 tuntia ja 42 minuuttia - vertikaalista nousua 3048 metriä

Ma- Heligskogen Várddut eli Rihpojärven ja tien välistä ylänköä - 10,55 - 1.34.
Ti- Lepo
Ke- Ropinsalmi 20 km - 3.00. Mönkijäuraa.

Kiinnostuneille tiedoksi että olisin halunnut juosta viimeisen parin viikon aikana noin 100 kilometriä enemmän mutta näillä nyt on mentävä. 
Viikolla 29. maanantain lenkin varustus : Garminin kello, lenkkikenkiä 2 kpl, tekninen paita, shortsit, sukat, lippalakki, buffahuivi ja autonavain. Vesi luonnosta ja energia mahasta.

Olen täällä kotonani.

Näkymä Saanan Norjanpuoleiselta laidalta kohti kolmen valtakunnan rajaa. Pilvet ovat hauskasti alhaalla.

NEC PLUS ULTRA - EIKÄ TÄSTÄ EDEMMÄS

Seison yksin kivikossa. Korkeus merenpinnasta on noin 1000 metriä. Jyrkänne uhkaa pystysuoraan ylläni mutta siellä on linja - minä näen sen. Vasen jalka on kipeä. Pohje tulessa, lienee peräisin akilleen kantapäästä tai tyhmästä päästä. Voin syyttää vain itseäni. 
Juon vettä pullosta. Olisi mentävä ylöspäin mutta riskit kasvavat. Yksi virhe niin minut saa ehkä kerätä ämpäriin hieman alempana. En luovuta. Olen tehnyt monta vuotta pohjatöitä päästäkseni Rihpogaissan huipulle. Viimeksi kun kävin tässä oli lunta ja sumua, nyt paistaa brutaali aurinko.
Heinäkuu. En haluaisi olla täällä tähän aikaan mutta ensiviikolla ystäväni tulee juoksemaan tänne kanssani ja lomat eivät muuhun aikaan onnistu. Kuuma ja liikaa turisteja. Mutta täällä ei ole ketään. Tänne tulevat vain harvat ja ehkä valitut - ja valitut tänne myös jäävät, en haluaisi kuulua heihin.
Tuuma tuumalta kiipeän ylöspäin. Haen tukevat otteet ja tutkin ruskeaa murenevaa kiveä. Jos aiheutan kivivyöryn se on sitten siinä. Lumilaikkuja alkaa tulla vastaan. Korkeusmittari näyttää jo pitkästi yli 1200 metriä. Koska tämä loppuu ?
Lopulta helpottavat viimeiset potkut ja olen laajalla laella. Pelkkää mustaa sälpäkivikkoa. Aivan kuin rautakaupan myyjä olisi sanonut että saakeli, pitäkää pihalaattanne -  ja kipannut ne kaikki sekaisin tunturin laelle ! 1319 metriä merenpinnasta. Käännyn katsomaan taakseni. Siellä olisi vielä kaksi huippua, 1410 metriä ja 1385 metriä. Ei tällä jalalla. Ei tänään. Eikä tästä edemmäs. Harjanne huipulta huipulle ei nyt kiehdo vaikka kaunis onkin.

Hengähdän hetken ja juoksen hitaasti pohjoiselle reunalle ja aloitan laskeutumisen. Luulen jo hetken että järki voitti kunnes menee uudestaan kiipeämiseksi, nyt alaspäin. Lumilaikkuja on liikaa ja ne ovat pehmeän pinnan alta jäisen liukkaita. Pystyjyrkkä syvenee ja alkaa mennä liiallisuuksiin. Riski nousee liian korkeaksi. 
Minulla on asteikko 1 - 10. Tämä menee nyt yli kahdeksaan ja se on yksin ollessani liikaa. Asteikko tarkoittaa arviointia siitä selviääkö etenemisestä tunturilla turvallisesti. On jatkuvasti ymmärrettävä kiven laatua ja jyrkkyyttä. Pieniä vesipuroja ja löysää maata, jotka usein muodostavat pehmeän sammaleen alla vaarallisen lohkeavan kaistaleen. Otteen on pidettävä niin käden kuin jalankin suhteen.
Enää kaksikymmentä metriä ja laskeutuisin 1000 metriin. Lumilaikun vierestä johtaa ainut linja loivemmalle selänteelle. Pudotusta on yli kaksi metriä, jos se menee pitkäksi niin tulee uusi mäkiennätys, sillä sitten on 500 metriä tyhjää. Lyön perseelleni. Potkin jaloilla irtaimen soran ja kivet pois ja upotan vasemman käden sormet halkeamaan. Sitten syvä hengitys ja annan mennä. Putoamisen puolessa välissä irrotan sormet ja putoan viimeisen metrin tyhjää juuri lumilaikun viereen. La Sportiva Akashan kumi pitää. Kivivyöry likaa lunta edessäni. Joustan jaloilla ja siirrän koko painoni sisärinteen puolelle. Liike jatkuu yhtenä askeleena ja tavoitan kiinteät kalliolohkareet oikealla kädelläni.
Istun hetken kivellä ja syön energiapatukkaa. Katselen levollisena edessäni avautuvaa maisemaa. Tunnen valtavaa tyydytystä onnistumisesta. Kyvystä hallita itseäni kun edessä on ensinäkemältä mahdoton. Nousen ja hölkkään vaivalloisesti siksakkia alaspäin. Jossain vaiheessa herpaannun ja taitan vasemman jalkani nilkkaa, samalla laattakivi nousee pystyyn ja kopsahtaa sisempään kehräsluuhun. Näen tähtiä kivusta. Ei helvetti. Nyt on pidettävä ryhti loppuun asti. Ja etenkin on pidettävä pari päivää lepoa tämän jälkeen.
Vesi loppuu pulloista. Juoksen Lavkarittetin tietä alaspäin kohti koskea. Aurinko, joka ei laske, on päättänyt että tuon idiootin minä grillaan. Menee nestehukan puolelle. Täytän pullot koskesta ja juoksen autolle. Taakse jäi reilu 22 kilometriä - 4 tuntia ja 35 minuuttia - vertikaalista nousua 1077 metriä. 
Riisun autolla vaatteet ja menen jokeen uimaan. Asetellessani vaatteita kuivumaan tutkin shortsejani. Pyykkäämisen lisäksi tuli Kirsille ommeltavaa. Myöhemmin illalla istun nuotiolla ja paistan makkaraa. Katson Rihpogaissalle ja pudistan päätäni. Minulle on turha selittää että tämä kaikki olisi syntynyt vahingossa. Olen jälleen palannut tunturista ehjänä ja vaikka olin siellä yksin, en milloinkaan tunne olevani siellä yksin.

Luin viikolla ateistin kirjoittaman filosofisen kirjan. VTT Kalle Haatanen on tietokirjailija ja radiotoimittaja. Mainio teos on nimeltään : Ei voisi vähempää kiinnostaa. Se käsittelee riemukkaasti aikamme piilotettua mutta vallitsevaa ideologiaa - nihilismiä.

Minun filosofiassani mikään ei enää tänä päivänä ole aitoa. En usko että mikään ajattelu tai ajateltu asia kestää muuttumatta aikojen saattoa. Kaikki värittyy matkan varrella ja koska johonkin on uskottava niin minä olen valinnut uskomisen omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Kokemuksiin uskominen tarkoittaa sekä mielessä tapahtuvia kokemuksia että konkreetteja fyysisiä kokemuksia.
Aina silloin kun puhutaan tai käytetään jonkin koulukunnan filosofiaa tai uskontoa on valittava ikäänkuin puolensa jos haluaa tulla ymmärretyksi ja myös hyväksytyksi. En usko tähän. Ihmiset eivät voi olla niin tyhmiä että kaikki maailman asiat tulisi järjestää otsikkojen alle jotta ne tulisivat ymmärretyiksi. Toisin sanoen en usko, että mikään asia on koskaan täysin selvä tai absoluuttisesti tosi, kunhan sille vain löytyy nimi tai kategoria tai jokin muu jo ennalta olemassaoleva lajitteluperuste.
Jumalan olemassoloa on viimeksi perusteltu dna-ketjun ja proteiinin kohtaamisella. Jotta syntyisi jotakin uutta on molempien oltava järjestyksessä. Kaksi peräkkäistä, ikäänkuin ennalta järjestettyä, ei voi olla sattumaa. Joku ne on järjestänyt, ainakin silloin aluksi.
Toisaalta voi kuulostaa naurettavalta että olisi vain yksi Jumala. Mihinkäs ne muut jumalat ovat sitten aikojen kuluessa kadonneet ? Jokainen uskokoon miten haluaa. Omaa kokemusta ei voi kukaan toinen tulla todistamaan vääräksi, varsinkin jos kokemus tapahtuu omassa mielessä jonne tuskin on pääsyä muilla kuin itsellä ja ehkä Jumalalla ?

" Haluaisin hylätä koko maailman...jotta näkisin, onko jossain toisessa maailmassa enemmän totuutta..."
La Niña de los Peines, Quisiena yo penegar-petenera (Corto Maltese sarjakuvasta)

Elämäntapajuoksijan arjessa ei aina aurinko paista. Tämä ei tarkoita etten olisi onnellinen. Fyysisten rajojen tullessa vastaan on ehkä tehtävä valintoja. Meneekö pidemmälle vai tyyntyykö. 
Vasemman jalkani akilles ja pohje ovat saaneet viime päivinä buranaa. Olen astunut pitkästä aikaa sen rajan yli että on pakko syödä lääkettä jotta pystyy.
Ihmisille on vaikeaa selittää tyhjentävästi että jos tiistaina ja keskiviikkona ei pääse kunnolla kävelemään niin lauantaina voi jo juosta Saanatunturin huipulle vaikka ei olekaan syönyt vielä yhtään buranaa. Se mikä on kipua minulle matkani varrella on monille liikeen totaalinen loppu. Rajani ovat hämärtyneet ja edemmäs mentäessä hämärtyy mieli, omasta mielestäni olen jäävi sanomaan.

Miten sitten ? Siihen kun osaisin vastata niin saattaisin lyödä rahoiksi. Monta vuotta olen kertonut lukijoilleni matkoistani tänne Käsivarren Lappiin sekä Norjan tuntureille. En osaa selittää mutta kirkkoni on täällä. Ei ole ristiä pystytettynä tai salia rakennettuna. Vain taivas kattona ja korkeat tunturit kavuttavana. Tällä kertaa minun on pakko käyttää lainausta selittääkseni teille miksi olen taas täällä.

"Jokainen voima on jonkin todellisuuden osan haltuunottoa, hallitsemista ja hyväksikäyttöä."

Gilles Deleuze  (Nietzshe ja filosofia)

Usko kokemuksiini on minun todellisuuteni ja voimani.

HARJOITTELUNI, VIIKKO 27 ja osa VIIKKOA 28

Ma- Kotona  Ap. 8 km - 1.06.   Illalla 8,5 km - 55 minuuttia. Uskotaan, on se jalka kipeä.
Ti-Ke - Lepoa, saunaa, omahierontaa ja lääkevoidetta.
To- Kotona 8,1 km - 54 minuuttia. Tiikerilinimenttiä.
Pe- Kevojoen vaelluspolun alkua Ruktajärvelle 20,5 km - 2.25. Tiikerilinimenttiä.
La- 20,2 km - 3.21. Korkea Jiehkas ja Saana, sumua. Tiikerilinimenttiä.
Su- 17,3 km - 2.47. Ennen Heligskogenin laakson alkua Galggojärveltä Bossovárri - Goállaroaivi Sallolatjnan kautta. Hirveää suorypemistä osittain. Tiikerilinimenttiä.

yhteensä 90,8 km - 12 tuntia ja 28 minuuttia - vertikaalista nousua 2285 metriä

Ma- Lepo/ pyöräilyä Heligskogenissa. Tiikerilinimenttiä ja disperiiniä.
Ti- Kuningasharjoitus : Rihpogaissa 22,40 km - 4.35. Vertikaalia 1077 m. Tiikerilinimenttiä. Jälkeenpäin ensimmäinen Burana.
Ke - To- Lepo/ 2 kertaa Burana 600 päivässä ja jalkapalloa televisiosta. "Uintia" ( vettä 40 cm), tiikerilinmenttiä.

pomppiminen tunturissa jatkunee seuraavassa blogipäivityksessä... 

Puhelinkeskustelu Joe Fejesin ja hänen lääkärinsä kanssa Unkarista Amerikkaan muutamia vuosia sitten (Joen itsensä kertomana) :

-Calf is sore, could it be tendonitis ?
-You have run six days allmost all the time ?
-Yes...
-What to fuck, It is definetely tendonitis !

MUTKASTA

Mutkasta lähdetään jonnekin päin. Riippuu mutkasta. Edellinen blogipäivitykseni saattoi olla mutkikasta luettavaa ja on saattanut ilmetä kysymys että mihin se Koskinen on menossa ? Vastaus on yksinkertainen : suurtuntureille ja Norjaan. Juoksemaan. Niin saatanasti.

Tätä ennen tuli asiaa Saariselälle. Täytyi hakea tuleville viikoille Partioaitasta droppia enemmän kannan alle kun vasen pohje on suoraan sanoen viimeaikoina vittuillut. Jos joku nykäisee nyt palon (herneenpalko) sieraimeen tästä kiroilusta niin alkua se vasta on. 
Vittu on kummallinen sana koska se naisen sukupuolielimien eräänä synonyymina on muodostunut jotenkin negatiiviseksi asiaksi arkikielessä. Vaikkakin on yleisesti tunnustettu tosiasia että himoakin sitä kohtaan tunnetaan, myös kolmannessa sukupuolessa.

Poikkesin paluumatkalla mökillä tarkistuskäynnillä. Kirjoitin mökkikirjaan tavanomaiset mutta myös : Sitten kun olen vanha enkä jaksa enää reissata niin viihdyn täällä hiljaisuudessa - Jos Jumala suo. 
Nythän on niin että näinä nihilismin (ei minkään, ei voisi vähempää kiinnostaa) aikoina täydellinen uskonpuute luo tilanteen jossa Jumalasta kirjoittaminen ei toimi. Se ei ole mediaseksikästä.
Mutta. Kukaan ei käsitä että kristinuskossa kaikki tässä elämässä palvelee vain kuolemanjälkeistä pelastusta. Tämä johtaa minusta siihen että kristinuskoa voitaisiin nimittää eräänlaiseksi uusplatonismiksi. Täällä oleminen on palvelemista, orjuutettua raadantaa ? 
Oletteko pohtineet että Jumalalla voi silti olla tuote kunnossa ? Hänen edessään voi olla heikko tai oma itsensä. Ei tarvitse päteä eikä jakaa itsestään parasta puolta kuten näinä aikoina on tapana. Ai niin, sori - unohdin että se usko puuttuu teiltä ? Mutta hei. Urheilijat. Insta ja Strava ? Me too.

Lukijapalautteessa kysyttiin että miten ihmeessä kyhään nämä tekstit kasaan ? Tässä yhteydessä sana "kyhätä" sisälsi arvostusta, se ei ollut huonoa palautetta. Yksi perusperiaatteitani on että aiheiden kuin myös tekstien täytyy syntyä itsestään ajan virrassa. Niitä ei kyhätä kokoon eikä myöskään nussita kasaan. 
Taas ! Mutta kun :

Eräässä Suomen kaupungissa asuu invalidi joka harrastaa tähtitiedettä. Paitsi että hän on invalidi hän on myös runkkari. Päättelin tämän siitä kun hän aikanaan oli monet kerrat taksissani asiakkaana ja hänen mielitarinansa jokaisella kerralla kertoi siitä miten jotkut nuoret olivat nussineet häneltä bensat invamoposta jonain yönä. Nussittu kolmella s-kirjaimella.
Hän siis ajelee sellaisella vanhanaikaisella invamopolla. Nuoremmille täytyy nyt selittää että invamopossa on kaksi pyörää takana ja yksi edessä ja moottori ja invalidi siinä välissä. Mikäli invalidi on kyydissä. 
Mopo toimii bensiinikäyttöisellä moottorilla ja näin moottorin pärinä ja pauke mahdollistaa testosteronin vapaan virtauksen myös invalidilla. Nykyisin hän on vammainen mutta tämä tositarina on ajalta jolloin aikuisista vammaisista käytettiin usein invalidi-nimitystä. Eikä sähköinvamopoja vielä ollut.
Kuten huomaatte on mielenkiintoinen kielikuva tämä nussia. Edelläkerrotussa tarinassa se merkitsi varastamista. Kuvitelkaa miten mopon bensatankista nussitaan polttoaine ulos. Bensaletkun voisi irrottaa ja valuttaa aineen suoraan kanisteriin mutta voisi myös työntää letkun tankin reiästä sisään ja imeä homman toimimaan.
Jos nussitaan niin onko joku sitten pelkästään nussittavana ? Mielestäni jos kaksi aikuista niin sanotusti nussii niin molemmat siinä hetkessä ovat mukana. Sanamukaisesti "nussittu" on molemminpuolista.
Mikään ei koskaan ole yksiselitteistä.

Aikanaan lukiossa mentiin 16-kesäisenä Tampereella Luigin pizzeriaan Pyynikintorille. Testo virtasi ja tilattiin kolme isoa olutta. 
Luigi, pizzerianpitäjä, voihki että onko ikää ? 
Kaverini tokaisi että kuka on tämä makarooni-molopää ? 
Myöhemmin eräs amerikkalainen elokuvatuottaja lainasi lausetta muodossa : "Who is this fucker anyway ?"
Luigi ei huonon kielitaitonsa takia ymmärtänyt mitään.
Näytin kevytmoottoripyörän ajokorttia. 
Luigi tavasi :"Permis de conduire."
Hyvä - mitä saisi olla ?
Tultiin voimakkaasti humalaan.
Pizzat olivat hyviä ja kaikki tyytyväisiä paitsi mummuni seuraavana aamuna kun putosin alas aamiaiselle rintamamiestalon yläkerrasta.
"Onko sitä ryypätty ?"
"Ei kun syöty liikaa..."

Myöhemmin selvisi että täytyy harjoittaa urheilua - sillä saa kuulemma naista.
Sillä tiellä (polulla) olen vieläkin - tosin muista syistä.

Whatever happens, stick together, now we are free !


Nil fuit, nil sum, nil desidero.
En ole ollut, en ole, en kaipaa.

(Pakanallinen roomalainen hautateksti.)

Antiikin filosofiassa on ajatus että ketään ei saisi kutsua onnelliseksi ennen kuolemaansa. Onnellisuus tulisi ansaita sanoin ja ajatuksin ja mahdollisesti myös teoin. Minulle ainoa syy ostaa punaiset lenkkikengät on se että sitten kun kaikki osaltani päättyy niin löytävätpähän pöpeliköstä paremmin. En siis etsi onnellisuutta aktiivisesti vaan elän elämääni juuri niin kuin haluan - tai ainakin yritän.
Uudet Salomonin Sense Rideni ovat punaiset. Onnellisuuteen tämä liittyy siten että edessä on muutamia viikkoja Kilpisjärvellä ja Norjan tuntureilla. Ja kyllä. Kaipaan suurtuntureita. Koska olen. Ja haluan kertoa.

"Ei kannata koskaan kertoa ihmisille mitään. Jos kertoo, alkaa tulla ikävä kaikkia. " 
(J.D. Salinger, Sieppari ruispellossa )

Ja jo lähtiessä on pohje kipeä. Se on kuulkaa sillä lailla että jos juokseminen on elämäntapa niin sillä se lähtee millä se on tullutkin. Ei. Ei hevostelua. Kyse on siitä että olen viimeaikoina levännyt liikaa. Katsonut liikaa jalkapalloa ja juonut liikaa alkoholitonta olutta popcornin kanssa. Ja minun lihakseni kiristyvät aina lepokausien kuluessa. Ensin.
Pohje on tukossa kuin tuuran putki. Nuoremmille täytyy (taas) selittää että tuuralla hakataan jäähän reikää. Se on eräänlainen rautakanki. Ette tiedä mikä on rautakanki ? Se on se mitä Seppo Räty heitti ainakin 50 metriä talvella selvinpäin. Ette tiedä kuka on Seppo Räty. Luovutan.
Tuurassa on jokatapauksessa jatkeena putki jossa on puinen tai nykyään muovinen varsi eli kahva. Sitten kun kahva eli varsi katkeaa niin putki on tukossa. Kuin tuuran putki. Tajuatteko ? Ette ? Ei voi mitään. Ostakaa akkukaira.
"Miksi täytyy hakata jäähän reikää ?"
Voi ..... !

Lapissa voi kesälläkin tulla hulluksi. Tähänaikaan aurinko ei laske ollenkaan. Menee sisäinen kello sekaisin ja pitäisi painaa yötä päivää kunnes huomaa että on ihan poikki. On saanut liikaa melatoniinia. Tai muuten vaan saanut liikaa. Mitä nyt kukin saa. Isompi ongelma tuntuu olevan että ihmiset eivät tunnu saavan tarpeekseen. Oikein mitään.

Minun neuvoni on että älkää tehkö siitä liian vaikeaa. Elämää se vaan on. Jos ette pysty transsendenssiin niin antakaa mennä ja voihkikaa välillä kuten Hamlet aikanaan :

"On aika sijoiltaan // Miks`synnyinkään / sitä raiteilleen taas vääntämään ? "
(Eeva-Liisa Mannerin suomennoksesta)

Kuten huomaatte ei se filosofia aina ole niin vakava aihe kuten edellisestä blogipäivityksestäni voisi päätellä !

Ensi kerralla paljon kuvia ja jotain ihan muuta !

VIIKKO 26. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km - 1.13. Ylikuntoilun tunne jatkuu.
Ti-Ke- Lepo
To- 13,5 km - 1.49. Usvaa putkeen poluttomilla vaaroilla.
Pe- 16,3 km - 1.51. Rautaportti ja uittoränni.
La- Lepo
Su- 12,1 km - 1.24. Haapakurun standardi. 

Yhteensä 52 km - 6:19 - Vertikaalia vain 866 km.

Vitun laiska vanha paska !

KESÄKUUN SUMMAUS

182 km juoksua pilan päiten kilpailusta toipuessa. 23 tuntia. 

ILMASTONMUUTOSTA TAI PUUTOSTA NELLIMISSÄ :

 PITÄKÄÄ ITSENNE LÄMPIMÄNÄ :

I`m still standing.
 suom. huom. !!!

MINUN MIELENI FILOSOFIAA

Aluksi

Synnyin vuonna 1964 ja onneksi vanhempani tekivät elämästäni osittaisen helvetin ensimmäisten 12 vuoteni aikana. Muistikuvat siitä miten isä seisoo umpihumalassa parisängyssä virtsaten tai äiti myöhemmin makaa jalat levällään vieraan miehen alla sohvalla eivät haihdu koskaan. Tämä elämänvaihe päättyi osittain vanhempien eroon mutta mellakkaa riitti puolin ja toisin aina molempien edesmenoon asti.
Edelläkerrottu loi pohjan täydellisen mustavalkoiselle ajattelulle, joko minun oli hyvä olla tai sitten olin katastrofissa. Kyse oli jo tuolloin aktiivisesta poissulkemisesta ja mielen hatarasta hallinnasta vaikka en siitä mitään silloin ymmärtänytkään.
Sairastuessani 28-vuotiaana syöpään jouduin tuskien korkeakouluun. Viikko kemoterapiaa sairaalassa ja kaksi viikkoa lepoa kotona, yhteensä kuusi kertaa, opetti valmistautumaan. Se opetti kestämään ja opetti tyyntymään paikalleen, sillä pakoon olisi päässyt vain kuoleman kautta ja se ei ollut vaihtoehto.
Paranemisen jälkeen jatkoin elämääni. Tavoitteellinen kestävyysjuoksu liittyi mukaan tuolloin olennaisena osana ja hyödynsin vaistonvaraisesti kilpailuihin valmistautuessani minulle kertynyttä pääomaa mielen hallitsemisessa ja keskittymisessä. Pikkuhiljaa havaitsin mustavalkoisen ajattelun mielettömyyden ja sen tosiasian että se ei johda minnekään tai ainakaan minkään tasapainoon.
2000-luvulle tullessani aloin aktiivisesti tehdä valintoja elämässäni jotta saisin elää jokaisen päivän kuten minusta hyvältä tuntuu. Ultrajuoksun myötä kiinnostuin todella mieleni hallitsemisesta ja henkisten voimavarojen käytöstä pitkillä taipaleilla kuten elämässä muutenkin.

On tullut aika avata minun mieleni filosofiaa teille. Teksissä on paljon lainauksia ja rönsyilyjä, varmasti lukeminen saattaa olla osittain vaikeaselkoista mutta toivon että siitä irtoaisi aineksia oman mielenne kehittämiseen tai elämänne tasapainon positiivisten ainesten löytämiseen.
En ota vastuuta jos tekstiäni lainataan tai irrotetaan asiayhteydestään, minun maailmassani kaikki liittyy kaikkeen. Syy ja seuraussuhteet sekä sattuman todennäköisyys ovat vyyhti, sitä ei koskaan selvitä kukaan vaikka aina aloitettaisiin ajatteleminen alusta tai vaikka kuinka käytettäisiin esimerkiksi dialektista (sokraattinen) menetelmää.

Minun mieleni filosofiaa

Eräs syvästi uskonnollinen ystäväni totesi minulle kerran että "pahuutta ei saada pois tästä maailmasta koskaan."
Ajatteluni kulmakivi on että pahuus on ihmisen pahin vastustaja.

Ultrajuoksun aikana mieli työntää esiin negaatioita juoksun tuskien korventaessa fyysistä kehoa. Eteenpäin pitäisi päästä mutta sattuu ja mieli on musta. "Mihin käännyt kun voimasi loppuvat ? ", kysyi Wolfgang Schwerk minulta eräänä yönä kuuden päivän kilpailussa.
Päästäkseen perille ja saavuttaakseen tavoitteensa olisi aluksi ymmärrettävä mitä onnistuminen on. Onnistuminen on "prattein". Antiikin kreikan sana merkitsee läpikäydä, saavuttaa, saattaa loppuun. Siis kaikkea tätä. Onnistuakseen on kyettävä kaikkeen tähän, sekä suorituksen (elämän) aikana ja suorituksen jälkeen.
Kehittyäkseen on ymmärrettävä mitä on tehnyt tai on tekemässä - perusteellisesti.

Miten pahuus sitten liittyy edelläkerrottuun ? Tutkittuani pahuutta sekä uskonnollisen- että filosofisen näkökulman kautta olen tullut siihen tulokseen että pahuus on monesti pelkkää ajattelemattomuutta. Ei ole olemassa sisäänrakennettua pahuutta tai pahuutta joka on peräisin jostakin perkeleestä tai saatanasta vaan kyse on yksinkertaisesti ajattelun puutteesta.
Ensikokemalta jokin asia mielessä, joka vaikuttaa ylitsepääsemättömältä tai läpeensä huonolta, voidaan ratkaista ajattelemalla. Loppujen lopuksi on aina positiivinen puoli. Joskus sen löytämiseen voi mennä ihmisikä - olkoon sitten niin.

Kyetäkseen ajattelemaan ihmisen on pysähdyttävä. Ultrajuoksussa tämä voi olla mahdotonta (ei ole kun pääset tarpeeksi pitkälle), mutta elämässä tämä onnistuu.
"ques ab exterious motibus": "lepo ulkonaisista liikeistä"

Yhteiskunta on ajattelun pahin vihollinen. Pitäisi "tehdä" eikä pysähtyä ajattelemaan. Törmätään arvoihin joissa työntekoa, joka tuottaa lopputuloksen (mitattavan), arvostetaan enemmän kuin tunnetta (koettavan).
Painamalla "niska limassa" päivästä toiseen elämä kyllä kuluu loppuun ja vauhdilla, mutta on surkeaa, jos sitten vanhoilla päivillään katkeroituu kun sydämessään olisi halunnut tehdä toisin. Slogan : "Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja !" Ei kai ? Kyse on aina yksilön omista valinnoista. Kipeistäkin.

Puhuttaessa työnteosta olisi teidän ehkä syytä tutustua Tuomas Akvinolaisen ajatukseen "työnteon velvollisuudesta". Saatatte yllättyä. Kristinusko ei siis koskaan kehittänyt myönteistä työnteon filosofiaa, vaan kysymys oli eräänlaisesta itsensä kiduttamisesta.

Saatatte yllättyä toistamiseen havaitessanne että tasapainoisessa ja positiivisessa elämässä on sijaa hedonismille.
Epikuros :"lathe biosas kai me politeuesthai "
"Elä piilossa äläkä välitä maailmasta". Toteuttaakseen haaveitaan on pakko jättää asioita taakseen raivatakseen aikaa ja tilaa uusille, niille jotka katsot palvelevan ajatustasi "omasta hyvästä elämästäsi".
Lucretius on todennut : "Ettekö näe että luonto huutaa vain kahdesta syystä, kivusta vapaan ruumiin ja huolesta vapautuvan mielen vuoksi ?" Mitäpä jos laitatte Lucretiuksen lauseeseen sanan "luonto" paikalle sanan yhteiskunta ? Niinpä.

Ymmärsin tämän kaiken jo vuosia sitten. Asia kirkastui kun tapasin Kilpisjärvellä tunturissa budhalaisen munkin. Luostarista lomalla olevan munkin kanssa käymieni keskustelujen tuloksena oivalsin miten tärkeää on opetella kyky jättää taakseen, toisin sanoen sivuuttaa, negatiiviset asiat. On pystyttävä mahdollisimman nopeasti irrottautumaan niistä. Et voi kantaa koko maailman tuskaa saati kuuluisaa yhteiskuntavastuuta loputtomiin jos aiot edetä oman itse-transsendenssisi kanssa.

(Tarjosin munkille munkin myöhemmin retkeilykeskuksen kahviossa keskustellessamme - elämän filosofia on iloinen asia...)

Käytännön esimerkki :

Sairastuessani syöpään ajattelin että mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän ? Miksi juuri minulle kävi näin. Oli hyödytöntä jäädä noihin kysymyksiin jumiin. Hyväksyin tilanteeni. Eteenpäin. Tavoitteena tervehtyä, edes osittain. Positiivisuutta löytyi pienistä elämän iloista päivittäin. Huoli toimeentulosta, perheestä tai urakehityksestä oli turhaa. En voinut ostaa terveyttä, läsnä olin sairaanakin ja jokatapauksessa olin pelkkä korvattava luonnonvara kun puhutaan urakehityksestä. Ihminen saa ja ihmisen pitää olla välillä heikko. Ei tarvitse pystyä ihmetekoihin joka päivä.

Toisin kuten monet filosofit olen varma että hyvät teot jäävät elämään. Edellytyksenä tälle on että ne muistetaan. Sekä tekijän että vastaanottajan näkökulmista. Uskon myös vakaasti että hyvien tekojen "aura" kantaa yksilön omassa elämässä vaikeuksienkin keskellä.

Ultrajuoksussa itse-transsendenssiä, eli mielen hallintaa keskittyen, on erittäin vaikeaa mitata. Jos oma tavoite täyttyi esimerkiksi kilometrien myötä ei voi välttämättä sanoa onnistuneensa mielensä hallinnassa täydellisesti. Tuskin kukaan pystyy keskittymään esimerkiksi kuudeksi päiväksi jatkuvasti vain juoksuun, on selvää että mieli rakoilee aika ajoin.

"Ihmisen kyvylle mitata ja kartoittaa on luontaista, että se voi toimia vain, jos ihminen irrottautuu kaikesta lähellä olevasta toimesta ja huolesta ja vetäytyy kauemmaksi." (Hannah Arendt)

Filosofia on kärsinyt modernista ajasta. Minusta tämä merkitsee että ihminen etääntyy jatkuvasti tärkeimmästä eli mielen kehittämisestä.
Olemme kyenneet matkustamaan avaruuteen ja suunnittelemme keinotekoisia elinympäristöjä mutta yksinkertaisesti ilmaistuna emme saa päätämme järjestykseen. Emme voi henkisesti hyvin. Mielestäni tämä johtuu siitä että uskonto ja tiede ovat jo kauan sitten eriytyneet.
Miten voidaan saavuttaa inhimillinen tasapaino kun kiistellään loiko Hän meidät vai hänet ?
Uskonnoista tulee väliaikaisesti elämän tuskaa helpottavia automaatteja. Samanaikaisesti tiede palvelee kaikkia muita ihmisen tarpeita paitsi henkistä hyvinvointia. 
Uskoa elämään itseensä ja omaa henkilökohtaista henkistä hyvinvointia ei voi ostaa valmiina mistään. Ne on itse itsessä (omassa mielessä) koettava ja itselleen sopiviksi muokattava (omassa elämässä).
Yhteiskunnassa taas ajattelemattomuutta edustaa jatkuva heikompien sortaminen, päättäjä ei yksinkertaisesti tule ajatelleeksi tekojensa monisyisiä seurauksia toisille koska itse turpoaa oman "hyvinvointinsa" mahdottomuuteen.

Toinen filosofiani kulmakivi on Descartesin lause : "de omnibus dubitatum est"

"Kaikkea on epäiltävä."

Tehdessä omia valintoja tiukoissa paikoissa on uskottava omaan intuitioon. Ympäröivä maailma suoltaa jatkuvasti toisarvoista informaatiota joka ei ole hyväksi, joka ohjaa väärään suuntaan ja joka tasapäistää ajattelusi.

Lopuksi

Tämän tekstin kuvina on kaksi ovea. Molemmat ovat minun tekemiäni erämökille minne isäni maallinen taival päättyi. Ovien kuvista voi lukija löytää merkityksiä. Vielä huomattavampaa on että tätä tekstiä, näitä ajatuksia tai edes kuvien ovia ei olisi olemassa ilman kunnioitustani vanhempiani tai heidän saavutuksiaan kohtaan.
Kaikessa kokemassani on aina ollut ja tulee aina olemaan positiivinen puoli. Mieleni ei ole koskaan valmis ja tästä prosessista syntyy elämän nälkä ja eteenpäin viemä voima.

Kiitokset lähipiirilleni, niille ihmisille "jotka pitävät minut järjissäni", ilman teitä ei olisi tätäkään tekstiä eikä etenkään rohkeutta kirjoittaa.


VIIKKO 25 HARJOITTELUNI

Ma- 8,5 km - 1.03. Väsynyt liian kovasta edellisestä viikosta.
Ti- 16 km - 2.15. Raskas, osin poluton maasto. Suunnistustakin, eksymistäkin ja paskaakin.
Ke-Lepo
To- 10 km - 1.00. Tiellä helppoa ? Kaikki on aina niin saatanan helppoa...
Pe- Lepo
La- 10 km - 1.07. Erämaassa kivisellä uralla, kaaduin pahasti mutta en loukkaantunut pahasti.
Su- Lepo

yhteensä 44,8 km - 5:26 - vertikaalia vain 588 m.

SUHTEELLISUUDENTAJUISET YSTÄVÄNI

Kiitos, kukaan ei (onneksi) ole viimeaikoina kysynyt minulta miten harjoittelu sujuu. Kylläkin on kysytty miten toipuminen sujuu tai onko kuuden päivän juoksusta jäänyt komplikaatioita.
Kilpailun loppumisesta on kulunut noin 7 viikkoa ja olen eräänlaisten hurmio-, ylikunto- väsymystilojen vuoristoradan jälkeen saavuttanut tasaisen väsymyksen (hurmio) vaiheen, josta olo korjaantuu järkevästi (?) harjoittelun aloittamisen myötä. Tiedossa ei ole koska se (harjoittelu) alkaa eikä koska se (järkevyys) alkaa joten festina lente, Pasi-poika.

festina lente = kiiruhda hitaasti
Pasi-poika; isoäitini (äidinäiti) ja äitini harvoin käyttämä vakava puhuttelunimi minulle.

 

MITÄ MUUTA ?

Blogikirjoittamisen paras puoli on vuorovaikutus. Sain blogiani säännöllisesti lukevalta ystävältäni ajattelemisen aihetta ja tilasin pari Hannah Arendtin kirjaa Ivalon kirjastosta luettavaksi. Tuntematon lukija taas lähetti sähköpostia kysellen ultrajuoksuni merkityksestä koko elämääni ajatellen. Näissä kahdessa esimerkissä avautuu portti kehittyä ihmisenä jos keskittyy jaettuun hetkeen ja vastaa. Niin itselleen kuin muille.

Istun Kotalan etukuistilla ja kuuntelen ukkosta. Lapin ukkonen on jylhää kuunneltavaa. Avarassa maastossa salaman jyrähtely kantaa ja ääni kulkee vaarojen välissä mahtavasti. Aivan kuin luoja haluaisi muistuttaa ihmistä pienuudesta, jos et kyykisty kivenkoloon tai kömmänäsi suojaan niin lyön sinut maan tasalle.
Taivaan avautuessa olimme juuri tulleet Ivalosta kauppareissulta. Joimme kahvit takapihan karhuryhmällä katsellen tummien pilvien kerääntymistä. Hetken päästä vesimassat putosivat alas. Sateen tauolla kiipesin tikapuilla talon ympäri ja puhdistin havunneulasia täynnä olevat rännit. Ajan mitta mielessäni täyttyi kun tajusin että todennäköisesti olen ensimmäinen joka näitä puhdistaa. Isä ne asennutti mutta tuskin kiipeili enää viimeisinä vuosinaan katonlappeella.

Kuistilla sateen valuessa pohdin tulevaa. Mitä oikeastaan haluan ultrajuoksussa tehdä tulevina vuosina ? Kilpailujen väliajat toipumisineen ovat hedelmällisiä aikoja motivaation ja haaveiden tasapainon ymmärtämiseen.
Menneellä viikolla tein erittäin kovaa harjoittelua testimielessä. Vaikka viikon kilometrimäärä jäi alle viidenkymmenen kilometrin annoin silti kaikkeni. Ensin maanantaina poluilla lyhyesti maksimiteholla hapenoton rajoissa. Hellitin aina kun ilma loppui ja sitten taas kaikki peliin aina pillin (hengitys) vihellykseen saakka. Tämän jälkeen tiistaina ja torstaina perusjuoksua mutta raskaassa maastossa. Ja sitten kuningasharjoitus, 1041 metriä vertikaalista nousua Palo-Pyhävaaralla. Uudelleen ja uudelleen mäkeä ylös aina näkökentän supistumiseen asti. Kuudennella nousulla hirvi tuli oikealta eteen rinteen puolivälissä. Ei jäänyt epäselväksi kumpi meistä pelästyi enemmän. Luonnon kanssa yhtä olemisen tähtihetki.
Raskas harjoitteluviikko kulminoitui erämökillä viikonloppuna. Vaikka pidin kaksi juoksutonta päivää niin nuohous sisältäen puulieden täydellisen puhdistuksen, saunankiukaan kivien vaihdon, ulkokäymälän ja ison kompostin hautaamisen maahan sekä puuliiterin oven teon, vei jotenkin loputkin voimat.
Kuuden päivän kilpailun jälkeen keho ei yksinkertaisesti jaksa määräänsä enempää ja koska haluan kehittyä edelleen niin haluan tietää täsmälleen mikä tuo määrä on. Totaalisen väsymyksen vastapainoksi aukeaa sitten mielen virkeys ja kokemus henkisten voimavarojen kasvu päivä päivältä.

Edelläkuvattua voi olla niin sanotun tavallisen ihmisen vaikea mieltää. Korostan että koen olevani täysin tavallinen ihminen itsekin mutta olen tehnyt elämääni valintoja jotta voisin keskittyä olennaiseen.
Kun turhia rasitteita jättää taakseen vapautuu aikaa itsensä kehittämiseen. Ihmisen toiminta -  Vita Activa, Ihmisenä olemisen ehdot. ( Hannah Arendt) Kirja odottaa loppuun lukemistaan. Minulle ennen lukemista oli selvää että ihmiselämällä täytyy olla joku merkitys. Yhteiskunnan luoman merkityksen ei suinkaan tarvitse olla oikea tai edes tavoiteltava.

Mitä muuta kuin juoksemista ja juoksuun keskittymistä elämäni sisältää, kysyi lukijani.

Ultrajuoksu ei ole mitä tahansa juoksemista minulle. Voi olla että jollekulle muulle on mutta ei minulle - enää. Aivan kuin mikä tahansa muu ihmisen toiminta, ultrajuoksukin elämäntapana vaatii perinpohjaista omistautumista. Tällöin syntyy väistämättä tilanne että tietyt muut, niin sanotut normaalit asiat, jäävät eräänlaiseen paitsioon. Näille muille asioille ei ole aikaa tai niinkuin minun tapauksessani, kiinnostusta.
Tämä ei tarkoita etten haluaisi tai pystyisi tekemään näitä muita asioita mutta ne ovat jotenkin välttämätön paha, eräänlainen sivujuonne. Toisaalta olen muna-kana-tilanteessa. Ilman näiden muiden asioiden apua en pääsisi ultrajuoksussa pidemmälle. Tarkoitan tällä normaalia elämää johon sisältyy kaikki muu paitsi juokseminen. Kyse on perspektiivistä ymmärtää elämää, ei tärkeysjärjestyksestä.
Suomeksi sanottuna paskapöntön sisällön hautaaminen maahan mökillä auttaa arvostamaan tilannetta jossa suuri ultrajuoksija istahtaa kesken kilpailun valmiiksi katettuun pöytään syömään jatkaakseen sitten ties kuinka monennelle kierrokselleen. Etuoikeutettuun asemaan pääsy vaatii omistautumista harjoituksissa mutta muiden ihmisten tuki ponnistuksesi taustalla on korvaamaton. Juuri tässä tilanteessa aukeavat ihmisyyden tärkeimmät arvot toisen huomioimisessa ja tukemisessa. Yksin et ole juuri mitään tässä maailmassa.

Eräässä radiolähetyksessä todettiin että ihmisiä kiinnostavat eniten työllisyys ja asuntojen hinnat. Juostessani korkealle kotivaaroilleni totean että lähemmäksi Jumalaani en täällä Nellimissä pääse. Voisiko parempi vaihtoehto Jumalansa kohtaamiseen olla ostaa asunto korkeasta kerrostalosta mahdollisimman ylhäältä ja tehdä vähintään kahta työtä yhtäaikaa kustannusten peittämiseksi ? 
Omalla kohdallani ei tunnu siltä. Surullista voi olla että minulla ei ole näiden korkealta ostavien kanssa oikein mitään keskusteltavaa. Minua kun ei työllisyys tai asuntojen hinnat kiinosta yhtään. Olenko siis syrjäytynyt ? Mitä suurimmassa määrin ja vieläpä nautin siitä !

Elämäni sisältää siis paljon muutakin kuin ultrajuoksua. Työstä tai sen tekemättömyydestä en juuri halua puhua. Töihinkin on tarjottu mahdollisuus alkaen 2019 syksystä mutta en pidä kahdeksasta neljään- elämää kovin kiinnostavana. 
Kahden edellisen lauseen jälkeen yleensä puuskahdetaan että mutta kun on pakko ! Isäni käytti aikanaan ilmaisua : "Jokainen paskaa paperinsa ihan itse." Tämä on myös oma mielipiteeni. Ihan jokaisessa tapauksessa ei ole pakko.

Mitä haluan tällä kirjoituksella pohjimmiltaan sanoa ? Jokainen lukija kokee tekstini omista lähtökohdistaan ja tekee omat johtopäätöksensä mutta toivoisin lukijan tekevän myös valintoja oman elämänmittaisen matkansa rikastuttamiseen. Miksi sitten ? Siihen teille vastaan Hannah Arendtin sanoilla tähän lopuksi :

"Ihmisen kuolevaisuus perustuu siihen, että yksittäinen elämä, jolla on tunnistettavissa oleva elämäntarina syntymästä kuolemaan, irtaantuu biologisesta elämästä. Tämä yksilön elämä eroaa kaikista luonnon prosesseista, koska sillä on suoraviivainen liikesuunta, joka ikäänkuin leikkaa läpi biologisen elämän kiertokulun. Juuri tätä on kuolevaisuus: liikkumista suoraa viivaa pitkin maailmankaikkeudessa, jossa kaikki, mikä ylipäänsä liikkuu, liikkuu syklisesti." 

Palo-Pyhävaaran nousua.

Ajanmukainen itsekuva harjoituksesta - typerää ?

Kaksi lukuvinkkiä elämästä blogilistaltani :

Jyrki Leskelä

Onni Vähäaho


VIIKKO 24. HARJOITTELUNI

Ma- 8,3 km - 51.32. Paskat pois. Laitoin antibioottirasvaa varpaaseen ja juoksin käytännössä täydellä teholla hapenoton rajoissa. Vertikaalia 218 m.
Ti- 12 km - 1.29. Poluilla ja umpimetsässä. Vertikaalia 253 m.
Ke- Lepo
To- 17,4 km - 2.12. Vertikaalia 553 m. Vaaroilla hissukseen.
Pe- 20,1 km - 3.02. Palo-Pyhävaaraa ylös ja alas. Vertikaalia 1041 m.
La-Su- Lepoa / mökillä huoltohommia eli fyysistä työtä.

Yhteensä 7 tuntia ja 36 minuuttia - Vertikaalia 2065 m - 57,9 km

OLEMASSAOLON OIKEUTUS

Koti-ikkunan takaa maisemaa.

Torstaina 7.8. juoksin kahden kuukauden tauon jälkeen kotipoluilla Palo-Pyhävaaran huipulle ja takaisin kotiin saunaan. Mielenliikutus vaaralla oli järisyttävä, katselin kotimaisemaa kyynelten läpi. Taakse oli jäänyt kaksi kuukautta matkailuautossa asumista. Liikkumista eteenpäin autolla 6794 km ja omin jaloin 964 km. 
Jälleen kerran nousi vaaralle nousussa vastattavaksi kysymys miten ihmeessä jaksan tämän kaiken niin henkisesti kuin fyysisesti ? Vastaus tuli alamäessä välittömästi : niin valtavan paljon se antaa, niin valtavan paljon se opettaa.

Saunassa Kirsi kysyi näkyikö muulia ? Olen juostessani nähnyt kaikenlaista, myös aistiharhoina, mutta en muulia. Kirsi tietää että eittämättä olen kokonaisvaltaisesti pihalla kuin lumiukko aina näiden reissujen jälkeen. Jatkuva liike aiheuttaa pysähtymisen jälkeen väsyneen aivosumun, joten purskahdin nauruun. Ei, ei muuleja - toistaiseksi ! Myöhemmin selvisi että ranskalainen perhe on lastensa ja muuliensa kanssa Sarmin erämaassa. Ai miksi ? Kysykääpä heiltä. Ehkä he vastaavat aivan kuin minä : " Koska se on siellä !"

Lapissa, oikeassa Pohjoisessa, on tilaa niin muuleille kuin myös erilaisille ajatuksille. Kuten olen monasti todennut olen täällä kotonani, kuulun tänne. Erämaan hiljaisuus ja pieni kotikylä sen laidassa lataavat mielen kuten harjoittelun ja levon myötä kehonkin. Lainatakseni kirjailija Marjomaa-Hahlia : "Täällä kovinkin saa vertaisensa vastustajan."

Erilaiset arvojärjestykset ohjaavat yksilön valintoja. Harva on tullut miettineeksi oman olemassaolonsa oikeutusta saati sitä onko omalle kohdalle annettu jokin tehtävä tämän maailman pyörimisen tueksi. Sana tehtävä on tässä oravanpyöräyhteiskunnassa usein synonyymi työlle. Paskajuttu siitä syntyy sitten yhteiskunnallisista perusteista tehdä jotakin työtä ja vielä pääosin jonkin muun hyväksi kuin itsen.
Elämme kovien arvojen aikaa ja monesti työn myötä arvotetaan koko ihminen ja hänen tarpeellisuutensa. Vähempi ei tahdo riittää, ei yksilön henkilökohtaisten kykyjen kuten ei määränkään suhteen. 
Kovat arvot perustellaan poikkeuksetta rahan säästämisellä. Todetaan että meillä ei ole varaa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään "me". Luokkaerot syvenevät ja kansa jakautuu ainakin kahteen ellei jo kolmeen porukkaan.

Paskajuttukin voi olla palkitsevaa jos sitä tekee sydämestään. Itse nykyään suosin kovasikajuttuja ja mielellään individualismia ellei peräti itsekkyyttä valinnoissani. Olen korteni yhteisen hyvän kekoon kantanut työelämän suhteen ja varsin nuoresta ollut valjastettu varsin painaviin ikeisiin. 
Vuodet vammaisten lasten auttajana ja myöhemmin taksinkuljettaja-yrittäjänä, jossa oman toimen ohella psykoterapeuttina (ei virallistettu), lohkoivat sielustani paljon - toisaalta sain paljon uutta tilalle. Taksistakin vaakakuppi jäi niukin naukin positiivisuuden puolelle vaikka raskas vittuilu vuosien ajan miestä söikin.

Uskon että tulevat sukupolvet ymmärtävät tulevaisuuden olevan avoin niille jotka osaavat ajatella inhimillisesti ja tuntea. Oman kehon kuuntelemista ei opi sykemittarilla vaan menemällä rohkeasti yli normaalin ja poiketen tavanomaisista odotuksista. Tämä tuli todistettua kotimatkalla kun kutsuttuna juhlimme yhtä uutta ylioppilasta Tampereen Hervannassa.

Nuorissa on tulevaisuus. Eräs poliitikko totesi että jokaisen suomalaisen on aamulla noustava ylös ja mentävä töihin. Kyseiseltä meni pahasti pieleen jo toisessa verbissä. Maailma on avoin valinnoille ja nuoret vailla moraalisia kahleita osaavat valita polkunsa itse. Näin vanhempana teuraana nousen kyllä ylös joka aamu jos pystyn mutta sitten kahvinjuonnin jälkeen harkitsen mitä tänään olisi kiva tehdä.  

Vain yksi on selvää. Niin kauan kuin pystyn ja keho on valmis vastaanottamaan harjoitusta niin solmin nauhat kiinni ja menen ulos olemassolon oikeuteeni : leikkimään juosten luonnossa kuin pieni lapsi.

Kotimatkalta: Ounasvaara. Kuinka pieni oletkaan ?

Lapissa ei perunaa istuteta Kustaan päivänä, sensijaan talvirenkaat voi jo vaihtaa.

VIIKOT 22. - 23. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo. Aivan pihalla kehon katabolian kanssa.
Ti- 12 km - 1.21. Polkuja ja teitä sekaisin. Verttiä 127 m. Tyhjää on kehossa edelleen.
Ke- To - Lepoa.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa metsässä vajaa tunti.
La- Lepo
Su- Lapinlahti verttiä. 11,2 km - 1.21. 404 metriä vertikaalista nousua. (verttiä)  Parempi tunne.

Juoksua 23,3 km, 2:43. Verttiä 531 m.

Ma- 10 km Ounasvaaralla. 1.21. Verttiä 602 m.
Ti-Ke - Lepo, kotihommia ja kotiintulon orientoitumista. Jalat väsyneet.
To- Palo-Pyhävaara 8 km - 0.58. Verttiä 195 m. Ei näy Stravassa Garminin päivitysten vuoksi.
Pe- Palo-Pyhävaara 8 km - 1.00. Verttiä 208 m. Väsynyt mutta ei mieli.
La- Lepo, vasemman isovarpaan kynsivalli vaivaa.
Su- 7 km Paavalintupavaara - 0.47. Verttiä 136 m.

Juoksua    33,3 km, 4 tuntia,  verttiä 1141 m.

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 616 km, tunteja 154.

---

Kotalan keittiön pöydässä kahvilla :

Pasi : Täysin terveenä olisi mennyt enemmän. Ahneus - kuolemansynneistä pahin. Naurua...

Pasi jatkaa : Tämä ei lopu koskaan...

Kirsi : Pitäisikö sitten ?

Pasi : Naurua...Koetaan Elämä !

Kirsi : Sydämellistä naurua...Hyvinkin !

---


Kuunnelkaa sanoja :

PAINEETTOMIA HOUSUJA JA MUITA HAVAINTOJA

Trendilaji polkujuoksun parissa 27.5. Hämeessä. Olen juossut metsässä koko ikäni...

Yksitoista päivää kuuden päivän kilpailun loppumisesta laitoin kilpailukengät jalkaan ja juoksin ensimmäisen lenkin - aivan kuten olisin jatkanut kilpailua. Tätä lenkkiä edelsivät pari pyörälenkkiä joiden välissä olin viikon flunssassa samalla matkailuautoillen kohti kotisuomea. Tämän ensimmäisen lenkin jälkeen alan oppimaan uutta. Yritän jättää liiaksi käytettyjä ajatuksia pois juoksustani. Tavoitteena on aina löytää uusi helppous - ease - uusi kevyempi askelkontakti maahan jotta pääsisin vieläkin pidemmälle. Ymmärtämättömät kutsuvat tätä addiktioksi tai ahneudeksi. Minulle se on elämää.

Toisella lenkillä Viron Pärnussa katselin joen rannalla kalastavaa murrosikäistä poikaa. Näin pojassa itseni vuosien takaa. Siniset raitaverkkarit ja hieman pyöreä olemus. Pituuskasvu ei vielä ollut imaissut rasvoja. Keskittyneesti poika kalasti heittovavalla vieressään viehelaatikko. Heittojen välillä hän tuijotti jotenkin synkänoloisesti virtaavaa vettä, mikä lie nuorenmiehen mieltä painanut ?
Kauan sitten kalalla tuijotin itsekin vettä. Mielessä kummitteli erään sukumme akateemisesti koulutetun henkilön tokaisu : "Sinusta ei koskaan tule mitään kun olet noin lihavakin." Tämän lauseen jälkeen kyseinen isokokoinen matematiikan lehtori tuijotti minua paksujen pullonpohjalasiensa takaa ja jatkoi että minun pitäisi liittyä kommunistisen puolueen nuorisojärjestöön jotta saisin ryhtiä elämääni.
Vasta pitkälle yli 40 vuotta myöhemmin äitini hautajaisissa sama, nyt huomattavasti kutistunut ja vanhuuden pehmentämä mummeli, tunnusti ihailevansa päättäväisyyttäni ja saavutuksiani. Samassa yhteydessä hän pahoitteli oman siskonpoikansa elämän vaiheita, joita edes poliittinen ura ei ollut edesauttanut toivotulla tavalla.
Ehkä on niin että omien polkujensa kulkemisella löytää itselleen oikean suunnan. Avarakatseisuus ja elämän tarkoitus omalla kohdalla löytyvät ajan kanssa tai sitten ei ollenkaan. Kerron tämän kaiken vain siksi että olen sen aikakauden lapsi joka on joutunut kuuntelemaan paskapuheita taatusti enemmän kuin olisi ansainnut. Eivätkä nämä puheet todellakaan ole kannustaneet tekemään omia valintoja.

Ultrajuoksuun tulee tasaisesti asioita joiden sanotaan parantavan suorituskykyä. Painehousut ovat viimeisin tulokas. Nämä lihasten toivuttamiseen suunnitellut housut puetaan harjoituksen jälkeen ylle ja niihin pumpataan paine vilkastuttamaan alaraajojen verenkiertoa.
Mitä pidemmälle olen omin jaloin päässyt sitä huvittuneemmin olen suhtautunut näihin keksintöihin. Lähentelee jo eettistä valintaa mitä kaikkea käytät kehosi toiminnan tehostamiseen tai tukemiseen. 
Itsestään selvää pitäisi olla että jos näiden apulaitteiden ja aineiden avulla harjoittelussaan vie kehonsa jatkuvasti yli luontaisten kuormitusrajojen on vammautuminen taattu. Tuloshurmoksessa pitäisi muistaa että elämää saattaa olla jäljellä vielä huipputuloksienkin jälkeen.

Omat housuni ovat paineettomat ja jos niihin jostain syystä kertyy painetta niin sen purkamiseen on minulla omat keinoni. Mieluummin hiukan huonommin kuin harmaan alueen siivittämänä loppuiän häpeään. Itsensä kanssa sinut tarkoittaa rehellisyyttä itselleen. Itsensä kanssa sinut tarkoittaa myös kykyä antaa olla - mitä suurimmassa määrin.

Tätä viimeksimainittua kykyä ultrajuoksija tarvitsee palautuakseen kilpailun rasituksista. On annettava välillä olla vaikka mieli palaa hurjana roviona lenkille. Vielä ei ole aika.

Virallinen matkairvistys Kaunasista. Pyörä on koriste...

VIIKKO 21. HARJOITTELUNI

Ma- 9,2 km - 55,40. Pärnu, kilpailukengissä, ensimmäinen lenkki kilpailun jälkeen.
Ti- 9,2 km - 1.00. Pärnu. Barefoottia ruoholla ja hiekalla pääosin.
Ke- Lepo
To- 10 km - 1.03. Tampere, puistoissa ja Pyynikin poluilla.
Pe- Lepo
La- Polkupyöräilyä maastopyörällä kauppareissulla 15, 3 km - 50:36.
Su- 17 km - 1.59. Teknisiä polkuja Ylöjärvi - Hämeenkyrö rajalla. Erittäin väsynyt ja uupunut lenkin jälkeen.

Yhteensä 45,5 km - 4:39 - vertikaalista nousua 411 m

Laituri tulee ? Kenellä teistä on Saab-lippis ?