Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 10. toukokuuta 2021

KOTONA?


 

HARJOITTELU

 Viikko 17.

Ma- Poluilla - 12,01 - 1.30.

Ti- Poluilla 8,01 km - 1.01.

Ke- Kurainen, upottava hiekkatie 15,50 - 1.40.

       Ilta matolla 15,8 km - 1.41.

To- Hiekkatietä Kessiin 22,26 km - 2.30.

       Ilta poluilla, tämäharjoitus NBU-kilpailuun 8,81 km - 1.01. Siirtymä erilaiseen alustaan väsyneillä jaloilla.

Pe- Pidennetty palautus poluilla 15,07 km - 1.54.

La- Matolla 10,04 km - 1.03. Ulkona hirveä lumisade.

Su- Poluilla, keskeytetty harjoitus; selkäkipu 6,01 km - 0.45.

Yhteensä 101,5 kilometriä juoksua.

Viikko 18.

Ma- Lepo

Ti- 8,68 km - 1.08. Polkua.

Ke- Matolla 30,52 km - 3.16.

To- Matolla 31,79 km - 3.26. Ilta poluilla 10,02 km - 1.09.

Pe- Poluilla 10,03 km - 1.13.

La- Matolla 23,11 km - 2.31.

Su- Lepo / Meditaatiota. Juoksemisen ilon säilytys, ks. teksti.

Yhteensä 114,1  kilometriä juoksua.


HUHTIKUUN SUMMAUS

Juoksua 370,8 km - 5 lepopäivää - muutama hankihiihto metsäsuksilla.

Kohtuullinen kuukausi, josta juoksin noin 15 km yli 80 prosentin tehoilla. Huomattavasti parempaan on varaa ja pitää pystyä - ei kuitenkaan tehoharjoittelussa, vaan pelkästään syväkestävyyden kehittämisessä. 

   Mieli seilaa myös aivan liikaa. Olen varsin kaukana itsetranssendenssistä. Tähän osaltaan vaikuttaa matkustamattomuus ja lämpimissä olosuhteissa tapahtuvan elämän elämisen puute. Viimeksimainittuun on tulossa raju parannus, näin uskon.

 




KOTONA?

 

On tullut aika lähteä tien päälle. Käytännössä tämä tarkoittaa kodin siirtämistä matkailuautoon. Periaatteessa palaan lopullisesti kotiin vasta joulukuussa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Toki kesän ja syksyn mittaan käyn kääntymässä välillä kotona. Tätä vaatinee esimerkiksi koronarokotus tai ystävien tapaaminen Lapin maaperällä.

   Tavaroita ryhmitellessäni tulin miettineeksi kotona olemista, missä olen kotona? Minulle koti on pikemminkin mielentila kuin pysyvä asuinpaikka. Olen kotonani missä päin maailmaa tahansa, kunhan saan elää tavoitteideni mukaista elämää. Minulla on sisäisiä ja ulkoisia tavoitteita. Yksi tavoitteista on vapaus ja se liittyy olennaisesti matkailuautossa asumiseen. Olemalla ei missään vakituisesti, on ainakin läsnä itsensä kanssa suhteessa kulloiseenkiin ympäristöönsä.

   Minulta kysyttiin Ivalossa, mikä on tavoitteeni NBU:ssa, eli Nuuksio Backyard Ultrassa.

Tavoitteeni on olla onnellinen koko kilpailun ajan juostessani sekä auttaa omalta osaltani kaikkia muita onnistumaan tavoitteissaan.

    Juttelin puhelimessa erään henkilön kanssa, jolla on ultrajuoksun ja henkilökohtaisen mission yhdistämisen tavoite. Henkilö ei ole aiemmin juossut maratonia tai muuta pidempää matkaa. Kannustin henkilöä tavoitteissaan. Uskon, että hän saavuttaa tavoitteensa, mikäli ymmärtää, että on edettävä pala palalta. Annan mielelläni osaltani taustatukea, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat askeltensa kanssa yksin. 

   Ultrayhteisö on poikkeuksellinen, mitä tulee toisten tukemiseen. Apua saa, jos eteenpäin ei pääse, mutta etenkin, jos on valmis kasvamaan ihmisenä ja ottamaan apua vastaan.

   Myös minä olen askelteni kanssa yksin. On älyttömän vaikeaa yrittää selittää itsensä ylittämistä tai pyrkimystä korkeampaan päämäärään tässä maailmassa, mikä on täynnä numeroilla vertailuja ja itsensä esiintuomista.

   Todellisissa ultrajuoksuissa, jotka kestävät useita päiviä peräkkäin, jää väistämättä kiinni ellei ole sovussa itsensä kanssa. Kunnossa oleminen on vasta puolet - on haluttava juosta, on haluttava ylittää ja voittaa itsensä. On arvostettava itseään, juoksuaan, mutta ennenkaikkea muita juoksijoita ja kilpailun järjestäjiä sekä huoltoa.

   Äärimmäisen moni minua nuorempi ja lahjakkaampi ei ymmärrä ollenkaan miksi hyvässä kunnossa ollessaan ei kuitenkaan onnistu, matka jää kesken. Esimerkkinä käytän ylläolevaa viikon 18. sunnuntaita omasta harjoittelustani: hyvin menneen viikon jälkeen olisin voinut juosta sunnuntaina vaikka 50 kilometriä mutta yllätys - en juossut ollenkaan. Sain sen mistä luovuin, kyvyn juosta ne 50 kilometriä sitten kun on pakko ylittää itseni. 

   Tuona sunnuntaina tein matkavalmisteluita ja seurustelin Kirsin kanssa. Hiljennyin myös kotisohvalla istuen puolen tunnin ajan, kävin systemaattisesti mielessäni läpi mitä haluan ultrajuoksultani. Vastaus on yksiselitteinen - onnellisuutta. Minähän olen yleensä onnellinen juostessani, paitsi en kokoajan kilpaillessani, on siis kehitettävää.

   Kannustan kaikkia toteuttamaan haaveitaan, poikkeamaan tavallisesta ja etsimään itse oma tapansa olla kotonaan - mielellään kaikkialla ja kaikkien kanssa. 



 

maanantai 26. huhtikuuta 2021

KAUHEITA ASIOITA


 

Aina silloin tällöin on kauheata seurata sivusta kokemattomien juoksijoiden yritystä säilyttää levon ja rasituksen suhde edes jotenkin tasapainossa. Yllättävän paljon kilometrejä taakseen jättänytkin voi olla kovapäinen ja samoja virheitä toistava. Sitä ikäänkuin sokaistuu ja alkaa odottaa itseltään ihmetekoja.

   Minä olen koettanut selittää vuosikaudet, että jos juoksija ylittää harjoituksissa 50 kilometriä tai ajallisesti yli neljä tuntia, on hänen kiinnitettävä palautumiseensa huomiota tavallista enemmän. Palautumiseen vaikuttaa toki myös harjoituksen teho, mutta ihan perusvauhdillakin tehty ylipitkä tuntuu kehossa kauan.

   Minä juoksin 84 kilometriä asvalttia 10 tuntiin 18 päivää sitten. Näistä 18 päivästä olen levännyt 4 ja 2 hiihtänyt metsäsuksilla hangella. Juoksukilometrejä on tullut näiden  18 päivän aikana 77,5 kilometriä. Eilen tein ensimmäisen tehoharjoituksen matolla, syketestin, jonka loppuun juoksin kolme kilometriä vauhdilla 4.35. Vaikka olen vanha teuras kykenen vielä rullaamaan tuossa vauhdissa, syke matolla jää noin 13 lyöntiä alle maksimin. Kyseessä on siis 13 km/h vauhti. Nyt olen palautunut pitkästä asvalttijuoksusta, minä, kohta 57-vuotias elämäntapajuoksija.

   Kauhean hidasta palautumista! (naurua) Mutta hyvää itse-transsendenssiä pitkästä aikaa.

 


  

Löysin netistä ylläolevan kuvan. Kauhistuneena soitin tapahtuman järjestäjille, mutta he vakuuttivat. että kyseessä ei ole nettimeemi. Minä kuulemma olen jossain vaiheessa sanonut nauttivani telttailusta tunnin välein. Koska olen vanha ja hidas, jäänee telttailuaika Nuuksiossa lyhyeksi, mutta olen päättänyt yrittää nöyrästi.

   Nuuksio backyard ultrassa lähdetään tunnin välein 6,7 kilometrin kierrokselle, joka on siis juostava tuntiin mikäli haluaa ehtiä uudelle kierrokselle. Yöreitti on tasaisempi, päiväreitti vaihtelevaa polkua. Kyse on last man standing- kilpailusta. Viimeinen jaloillaan oleva voittaa.

   Minä olen kokenut ja paljon kilpaillut, mutta en koskaan ole pitänyt näin pitkää kilpailutaukoa terveenä ollessani. Nyt tauon on aiheuttanut se tunnettu k  ja sen seuraukset maailmanlaajuisesti.

   Ainoa asia mikä ei kauhistuta on, että Kirsi lupasi tulla taputtamaan pyllylle, joten eiköhän se siitä.




Minun harjoitteluni on vuosikausia ollut ikäänkuin laiva, joka on käännettävissä tarvittavaan suuntaan. Perusharjoitteluun kuuluu jatkuvasti kestävyyden ja voimatasojen ylläpito ja kehittäminen sekä meditaatio. Kyse on lähinnä siitä, mihin askeleen olisi sovittava. Asvaltti vaatii asvalttiharjoittelua ja polku tai hiekkatie sitten polkua ja hiekkatietä. Kilpailun pituus ja alusta ovat tärkeintä tietoa laivan kääntämiseksi.

   Nuuksion tapauksessa haastetta ei puutu, polkureitti ei ole ihan tasainen eikä sileä ja huoltoaikaa on vähän. Paikalla ovat oletettavasti Pekka Aalto, Juha Jumisko ja Kati Ahokas sekä liuta muita hyväkuntoisia, joten ainakin pari päivää pitää pystyä juoksemaan - aluksi.

   Kauhein asia valmistautumisessani on, että joudun olemaan kotona Nellimissä ainakin toukokuun 11. päivään asti. Ylläolevassa kuvassa on tämänpäivän harjoitusolosuhdetta, joka on yhtä kaukana heinäkuisesta Nuuksiosta kuin musta valkoisesta.

   Luonnollisesti tässä tilanteessa en juokse lupailemaani omatoimiultraa toukokuussa.

   Toivotan voimia kaikille kilpailuun valmistautuville, myös itselleni.

   On viimein tullut aika antaa taas kaikki.

 

Tässä on internetversiossa you-tube video lenkiltäni, jos selaat tätä blogia puhelimella niin vaihda mobiilinäkymä internetnäkymäksi nähdäksesi videon.

 



VIIKKO 16. HARJOITTELUNI

Ma- 5,21 km tiellä - 40.23. Ei normaalia harjoitusta, polvet jäykät.

Ti- 10,02 km tiellä. - 1.18. Ok.

Ke- Lepo

To- Polkuhöystöllä Annijärvi 18,51 km - 2.10.

Pe- Poluilla 10,31 km - 1.21. Kävelyä Kirsin kanssa metsässä 4,07 km - 0,56.

La- Lepo, ei harjoitusta koska ei normaalia hyvänolontunnetta kehossa.

Su- Matolla syketesti 15 km - 1.28. Sisälsi 3 km vauhdilla 4.35 km eli 13 km/h juoksua.

Yhteensä juoksua 59,05 kilometriä.

Valmis aloittamaan täsmäharjoittelun Nuuksioon.


 Kiinnostuneille:

Itse-Transsendenssi 



torstai 22. huhtikuuta 2021

MITÄ SITTEN

 


HARJOITTELU VIIKOILLA 14 - 15

Ma- 10,37 km - 1.13. Kävelyä 3,27 km - 0.44.

Ti- 10,20 km - 1.07.

Ke- 10,19 km - 1.07.

To- Nellim - Ivalo - Nellim 84,07 km - 10.06. (10 tuntia ja 6 minuuttia)

Pe- Juoksumatolla 6,50 km - 0.51.

La- Hankihiihto Kirsin kanssa mökillä 9.49 km - 2.20. Kahvia ja makkaraa.

Su- Lepo

Juoksua 121,33 km

Ma- Hankihiihtoa Kirsin kanssa mökillä 6,44 km - 1.24. Takertuva keli osittain.

Ti- Siikajärventie mutaa ja kuraa 10,13 km - 1.10.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 8,17 km - 55.43.

Pe- 12,01 km - 1.22.

La- Lepo

Su- 10,09 km - 1.04. 

Juoksua 40,57 km, viikko sisälsi polttopuiden tekoa. Väsynyt ja jäykkä.

 


Nellim on kaukana kaikesta tai kaikki muu kaukana Nellimistä. Välikuvassa poseerataan Juha Romakkaniemen kanssa Nellimin kylän toisella suoralla. Juha oli työkeikalla Ivalossa, 42 kilometrin päässä Nellimistä, ja lähti päivän päätteeksi pyörällä hiukan oikomaan koipiaan tavaten minut sattumalta lenkillä.

   Ultrajuoksu yhdistää ihmisiä ja luo uusia kontakteja. Kestävyysjuoksun harjoittelu on yksinäistä puuhaa, joten samanmielisten erilaisia mielipiteitä on mukava kuulla. Korona on estänyt kilpailuissa tapaamisen, mutta valoa on onneksi näköpiirissä.

   Olen useammankin kerran tässä blogissa todennut, että ultrajuoksu antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella ympäröivää maailmaa ja paikkaansa siinä. Minusta on tullut elämäntapajuoksija. Elämässäni on kosolti muutakin kuin juoksua, mutta mikään ei voita tunnetta ilmassa kahden askeleen välissä - yksin tai seurassa omien askelten kanssa. Ultrajuoksussa koetut tunnetilat ovat vahvoja ja antavat elämään perspektiiviä.

   Yhtä usein olen kertonut ultrajuoksun varjopuolista. Addiktiosta, väsymisestä ja vammoista. Olen rehellisesti avannut tunnelmiani niin kuuden päivän kuin myös tuhannen mailin jälkeen, jopa kesken matkan. Lopputulemana olen kehottanut kaikkia toteuttamaan unelmiaan, tässä ja nyt. Ei sitten, kun, tai joskus sitten, eikä mutta kun.

   Edelläkerrottua vasten ajateltuna kuulostaa jo otsikoltaan omituiselta Yle:n artikkeli 22.4. uutissivuilla otsikolla: Lääkäri varoittaa riskeistä, mutta silti monet juoksevat satojen kilometrien matkoja erämaassa - niin aikoo tehdä myös Elina Järnefelt.

   Juttu on tyypillistä YLE:n klikkijournalismia. Sentään toimittaja on pyrkinyt tuomaan ultrajuoksun eri puolia esille haastattelemalla pitkähköön 300 kilometrin kilpailuun valmistautuvaa ultraajaa, sekä hiukan terveydellisiä ongelmia kohdannutta toista ultraurheilijaa. Silti jutun näkökulma on kovin fyysinen ja suorituskeskeinen. Henkistä ulottuvuutta ei ole painotettu. Lopputulos on ohut ja laimea.

   Jutun kommenttikentästä voi sitten lukea melko negatiivisen kavalkaadin someliipaisuja - kukin kommentoi tavallaan ja omista lähtökohdistaan käsin. Valitettavan usein pettymys, kateus ja jopa viha ovat läsnä. Asiasta tuntuvat tietävän eniten ne, jotka eivät ole yhtään ultraa juosseet.

   Säälittävämmästä päästä ovat kommentit, jotka väittävät ultrajuoksun raunioittavan sekä henkisen ja fyysisen terveyden. Tätä blogia lukemalla, muitakin kirjoituksia kuin tätä, lukemalla voi muodostaa oman mielipiteensä tyhmentääkö juokseminen ja mitä se vaikuttaa ihmissuhteisiin tai menestykseen työelämässä tai elämässä yleensä.

   Kiistämätön tosiasia on, että ultrajuoksukilpailut, saati niihin intohimoisesti valmistautuminen, vievät aikaa ja koettelevat terveyttä. Lopputuloksen tietää vain juossut itse ja läheltä seurannut lähipiiri.

   Mitään kokemaani en antaisi pois. Joskus on viimeisen lenkin aika. Mitä sitten.

   Onneksi matkani on kesken.


Linkki YLE:n uutiseen

 

Herättikö tämä blogi tai juttu ajatuksia. Kommentoi - ajatusten jakaminen avartaa.


Muutakin kuin ultrajuoksua - silloin tällöin.

 

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

PITKÄ DEJAVU

 

Matkalla Nellimistä Ivaloon ja takaisin. Kuva Pertti Turunen.

 

INTRO

Sosiaalinen media on tyhjyys. Kuka noin on sanonut? Minä. Kuitenkin kirjoitan tässä juuri blogia teille. Ristiriitaista. 

   Synkkinä hetkinä kaikki on tyhjää. Sielunsa rikkonut ei löydä elämänsä värejä eikä täytettä. Meitä kaikkia voidaan kuulla väärin, myös minua. Irralleen otettuna yksittäinen sana tai lause voidaan ottaa omaan käyttöön. Pitää antaa tilaa selittää.

   Ystäväni sanoi kerran eräässä keskustelussa, että Strava on perusteetonta selkääntaputtelua. Lauseessa saattoi olla sana osittain, eikä ystäväni mielestäni dissannut vaan lausui senhetkisen mielipiteensä siinä yhteydessä. Toinen ystäväni taas kysyi Stravassa juostuani 84 kilometriä, että heräsikö matkan varrella ajatuksia juoksemisesta tai elämästä. Hän kysyi myös pääsinkö irti arjesta - mentaalisesti.

   Somelle on aikansa ja paikkansa. Minusta Strava motivoi ja antaa näkemystä ihmisten liikkumisiin ainakin niille ihmisille, jotka ovat taipaleensa alussa. Minun tapaisilleni jumittuneille konkareille Strava antaa uusia ajatuksia numeroiden detaljeista. Valokuvia ihmisten harjoituksista on myös mukava katsoa.

 


Nellimistä Ivaloon ja takaisin, mäet rassaavat. Kuva Pertti Turunen.


Juoksin kahville Ivaloon. Kirsi tarjoili termospullon ja voileivät auton takaluukusta S-marketin pihalla, muuten huolto sujui omasta juoksuliivistä. Matkalle olin järjestänyt pari isompaa pullollista Tailwindiä. Siinä kaikki.

   Keskenkuntoinen harmaantuva mies ja tie. Kilometri toisensa perään. Selkään sattuu. Polveen sattuu. Mutta matka taittuu. Askel hioutuu matalaksi alun tuhlailun jälkeen. Terveisiä kymmenien tuhansien kilometrien harjoittelusta. Terveisiä vuosikausien omistautumisesta, valinnoista. Sitten lakkaa sattumasta. Alkaa pitkä dejavu. Kone käy yskimättä, minä käsken ja mieli tyyntyy. Hetki kahden askeleen välissä, entä jos en palaa vaan jään sinne. Valkoiseen tyhjyyteen.

   Näiden vähän pidempien ilotteluiden tai kunnon kilpailujen jälkeen mieleen nousee aina samat kysymykset: miksi ja kuinka kauan. Vastaukset löytyvät yhä nopeammin mitä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi tulen. Missään ei ole niin hyvä olla kuin valkoisessa tyhjyydessä. Ja loppuun asti.

   Tottakai jossain vaiheessa on tehtävä valinta kuinka rikkinäisenä haluaa eläkevuotensa viettää. Ultrajuoksu kuluttaa. Ei tunnu missään? Höpötystä. Sosiaalinen media on täynnä tarinoita väsymättömistä sankareista. Loppumattomista ja rikkoutumattomista. Siinä on se mainitsemani tyhjyys.

   Minun ultrajuoksuni on nöyrä kiitos elämälle, jonka sain takaisin 28-vuotiaana sairastetun syöpätaudin jälkeen. Minun ei ole pakko, mutta minä saan.

   Aina kannattaa uskoa tulevaisuuteen.


 Vuoristorata. Kuva Pertti Turunen.

 

OUTRO

Korvaan menisi lunta mutta karvalakki estää sen. Katson kun Kirsi nostaa pilkkireiästä järkyttävän ison ahvenen. Aurinko, tuuli ja lumisade vuorottelevat. Tekee kesää Lappiin mutta tuskastuttavan hitaasti. Minä olen väsynyt, mutta en toivoton. Toivun tästä pian. Ja sitten...

 

Eräällä pienellä järvellä.


 

Ahvenet savustukseen. Hauesta keitto, jossa evistä ja päästä erikseen keitetty kalaliemi.


 

Palauttavaa hiihtoa hangella.
 


 


sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

KUUNTELETKO ITSEÄSI?

 


"Kekkosta ei korvaa kukaan, Väyrynen ei korvaa ketään ja Pohjola ei korvaa mitään."

(kahdeksankymmentäluvulla sanottua)

 

Ja sitten on muita mestareita, näin pääsiäisenä ainakin Jesse. Mutta Jesse saattaa olla poikkeus. Nimittäin äskettäin haastateltiin eläköitynyttä luterilaista piispaa ja toisaalla eläköitynyttä ortodoksipappia. Piispa oli alkanut harrastamaan metsästystä ja pappi practical ammuntaa. Mitähän Jesse eläkeukoista sanoisi - kun on ne käskytkin siinä paimentolaistarinoita sisältävässä bestsellerissä.

   Ketä sinä kuuntelet? Kuunteletko väriä tai henkeä tunnustavia mestareita vai luotatko siihen, että kun vahinko sattuu niin vakuutusyhtiö korvaa? Itsensä kuuntelemiseen vaaditaan pysähtymistä ja ripaus rehellisyyttä. Vaarallinen ajatus: olisinko itse oikeassa?

   Itsensä kuunteluun on tarvetta niin elämässä yleensä, mutta etenkin kestävyysurheilussa. Kestävyysurheilu on jatkuvaa tasapainoilua kuormituksen säädön kanssa. Useat urheilijat tekevät samat virheet kerta toisensa jälkeen. Liikaa tai liian kovilla tehoilla harjoittelua - ylikuormitustila - ensimmäiset vaaran merkit sivuutetaan ylilyönnin euforiassa - vamma - telakka - ja sitten taas sama. Sitten taas, kun muutkin. Peukkuja!

   Kestävyysurheilun tukena on nykyisin hyviä mittareita, joilla on koneoppimisen kyky. Sikäli mikäli se kyky toimii loogisesti. Monet luottavat aivan liikaa pelkkiin numeroihin kuuntelematta lainkaan itseään. Pysähtymättä kuuntelemaan itseään. 

   Jatkuvasti nousee esiin tarinoita loppuunpalamisista. Toiset näistä tarinoista ovat satuja, jotka kerrotaan siksi, että joku fitness haluaa perseensä esille. Ihan siitä syystä, että on rakastunut omaan perseeseensä ja luulee, että muutkin ovat. Esittelystä myös maksetaan.

   Niin urheilun kuin elämänkin onnellisuuden tielle sattuu näitä esasaarisia ja muita oppimestareita, jotka kykenevät puhumaan itsestään tunnin unohtaen samalla mikä oli esitetty kysymys. Mielellään miettii kahdesti ketä kuuntelee. Haluaako joku hyötyä siitä, että kuuntelet häntä?

   Riippumattomana blogikirjoittajana olen aiemmin julkaissut yliharjoittelusta tekstin. Löydät sen täältä. Tuohon tekstiin olen koonnut erilaisia tuntemuksia, hauskojakin sellaisia, joita voi omalla kohdallaan soveltaa itsensä kuuntelemisessa. 

   Riippumaton blogikirjoittaja olen edelleenkin, tosin nykyisin hieman suorasanaisempi näiden väyrysten ja muiden nasaalien kanssa. Joka paikka tuntuu ainakin näin korona-aikana olevan täynnä erilaista mindfulness paskaa ja meditaatiota, jolla oman onnensa voi lähes sormia napsauttamalla saavuttaa.

   Elämä ja kestävyysurheilu ovat pitkäjänteistä toimintaa. Elämä on tässä ja nyt. Mieti ketä kuuntelet ja mitä uskot.

 


 


VIIKKO 12. HARJOITTELU

Ma- Matolla 8,07 km - 54 min.

        10,69 km - 1.13.

        Matolla 13,10 km - 1.23. Koeluontoinen kolmen harjoituksen päivä. Tyhmää.

Ti- Lepo. No niin.

Ke- 10 km - 1.08.

To- Matolla ennen reissuun lähtöä 8,06 - 54 min. 

       Illalla kävelyä Kirsin kanssa Rovaniemellä 2,48 km - 35 minuuttia.

Pe- Ranualta kohti Pudasjärveä asvalttia 20,10 km - 2.06.

La- Kävelyä 3,20 km - 47 min. Lapinlahdella juoksua 21,02 km - 2.19. 

Su- Hiihtoa 7,78 km - 1.05. Juoksua 21,01 km - 2.19. Lapinlahti Akkalansalmi ja muuta asvalttia.

Yhteensä juoksua 112,05 km. Väsynyt.

VIIKKO 13. HARJOITTELU

Ma- 10,72 km Kuopion Matkuksen liepeillä - 1.17. Koiranpaskaa ja käytettyjä maskeja, kiva tarpoa hiekoitushiekassa moottoritien katkuissa. Paskaa!!! Ihminen on sika.

Ti- Renforsin reitti Kajaanissa 10,03 km - 1.12. Nättiä.

Ke- Hiihtoa Kirsin kanssa Rukalla 10,27 km - 1.25.

       14,68 km - 1.56. Piipahdus Saaruan polun alussa.

To- Lepopäivän kävely Salla 3,42 km - 47 min.

Pe- Hiihtoa Kirsin kanssa Sallatunturin ympäri 9,01 km - 1.08.

      Sallan pyöräpolku juosten 16,93 km - 1.57. Todella kaunis reitti.

La- 12,06 km - 1.08. Tehoharjoitus, sisälsi 5 km 23.35. Paras kilometri 4.31 min/km. Minä täytän toukokuussa 57 vuotta ja se näkyy nopeudessa.

Su-"Lepo" Kotona. Matkailuauton siivousta ja pesua sekä muita kotihommia.

Yhteensä juoksua 64,4 km. Polkujuoksu ja tehoharjoitus yhdistettynä matkustamiseen toivat ylimääräisen levon sunnuntaille. Niin. Mitähän tuolla aiemmin kirjoitin.

MIETTEITÄ TÄSTÄ KEVÄÄSTÄ

Tämä ei nyt suju oikein niin kuin kuvittelin. Olen hyvässä kunnossa, mutta kaukana kilpailukunnosta. Toukokuun alun omatoimiultraa olen pohtinut monelta kantilta. Kuutta päivää en kotona juokse, en edes harjoitukseksi. En ole siihen valmis ja haluan säästää parhaat stondikset kilpailuun. Löysällä runkkaaminen ei tässä iässä enää kiehdo, pitää olla haastetta.

   Harjoitus ei tunnu oikein tarttuvan juuri nyt. Viikolla 12. juoksin kolmena päivänä peräkkäin kaksikymmentä kilometriä. Turhan kauan (kaksi päivää) kesti palautua normaaliin harjoitustilaan, täysin palautuminen on kokonaan eri asia.

   Jotain kivaa keksin joka tapauksessa ennenkuin lähdemme kesään täältä pohjoisesta.



Alakuvassa Kirsi hiihtää Sallassa, keskellä kuva Sallan pyöräpolulta, ensimmäinen kuva Rukalta matkailuautosta, lasissa on Rheinhessenin Rieslingiä.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

MUUTTUVAT LAULUT

 


 

Muuttuvat laulut vuosien mennen
Aika pois paljonkin vie
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
Voi viedä huomispäivän tie
On kenties vaikeaa, kun myrskyt pauhaa
Jos etsii päivää kirkkaampaa
 
- Tuula Valkaman sanoittama Georg Otsille 


Suomalaiset noudattavat kiltisti määräyksiä. Ehkä tämä on perua 108-vuotisesta elämisestä Venäjän Tsaarinvallan alaisuudessa tai luontainen, heikon itsetunnon ja etenkin historiassa rajoitetun itsemääräämisoikeuden geeniperimä.
   Suomalaiset toivovat silti salaa sisimmässään aina hieman mellakkaa. He ihailevat barrikaadeille nousevia ja suoraanpuhuvia. Tämä näkyy humalahakuisessa, estoja poistavassa juomisessa, heavymusiikin kuuntelussa ja muinaisia kuvioita iholle tatuoitaessa. Suomalainen ikäänkuin kasvaa, kun hän ottaa viinaa ja paidan pois esitellen tribaaleitaan, sekä kääntää musiikin täysille taustalle.
   Yhteinen pandemiamme nostaa ääripäät esiin. Kaikkea meneillään olevaa pitäisi kestää normaalina ihmiselämään kuuluvana vaikeutena. On esitetty, että tämä kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen pysyvinä muutoksina ihmisten tapaamisessa ja matkustamisessa.
   Maailman surkeus on kuitenkin vakio. Jos jollakin puolella palloa asiat ovat hyvin ja kestävän kehityksen ehdot täyttyvät, niin toisella puolella palloa kaikki on huonosti ja maailma ei pelastu. Hyvänä esimerkkinä käy Chilen kilometrin syvyinen avomonttu, josta louhitaan kuparia ja naapurikaupungissa kuollaan keuhkosyöpään urakalla pölyn vuoksi. Samaan aikaan täällä meillä joku tekee ympäristöteon ja ostaa sähköauton, jossa on 80 kiloa kuparia - kaksi kertaa enemmän kuin perinteisessä autossa.
   Mielipiteiden surkeus on toinen vakio. Arvosteltaessa maamme hallitusta koronan hoidosta tulisi muistaa, että nykyinen tsaarimme ei vielä ole teloittanut ketään, toisin kuten Venäläinen kollegansa aikoinaan. Oikeus vaatia parempaa on itsestäänselvyys, mutta myös siellä avomontussa. 
   Vahvaa utopiaa on, että muutaman vuoden maskinkäytön jälkeen ihmiset lakkaisivat tapaamasta toisiaan ja matkustamasta ympäri palloa huvikseen. Matkustamisesta on aina se hyöty, että näkee miten muualla asiat ovat. Tapaa muunkulttuurisia ihmisiä ja kuulee heidän ajatuksiaan.
   Pidin aikanaan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksellä luentoja kriisistä selviytymisestä. Vertasin tuolloin ihmisen mieltä polkupyörän sisäkumiin. Jos venttiiliä ei avata ja uutta pumpata tilalle, niin homma litistyy ja väljähtyy. 
   Kärsin valtavasti eristyksestä ja matkustamattomuudesta. Esimerkkinä en ole aikoihin pystynyt kirjoittamaan kirjani toiseen versioon lukuakaan. Litistyvä ilmapiiri vaikuttaa myös ultrajuoksuharjoitteluuni, ilman kilpailuja ei tahdo kipinää kovaan tekemiseen saada ylläpidettyä.
   En kuitenkaan aio ottaa tatuoinia ja viinanjuontikin sakkaa, kun on syntymässä sisäänrakennettu antabus. Heavymusiikki onnistuu aina silloin tällöin. Tältä osin lauluni eivät muutu. Mikäs tässä - parempia aikoja odotellessa.



VIIKKO 11. HARJOITTELUNI
 
Ma- Matto 10 km - 1.04.
Ti- Lepo
Ke- Siikajärventie 10,09 km - 1.07.
To- Kävelyä Kirsin ja Janin kanssa 4,24 km - 58 minuuttia.
       Ilta matolla 20,99 - 2.20.
Pe- Siikajärventie 10,11 km - 1.11.
La- Virtaniemi 20,01 km - 2.23.
Su- Lepo
 
yhteensä 71,1 km. Kevyt jakso päättyi.
 


   
"Kannan tietoisuutta tappiostani kuin voitonlippua." -Fernando Pessoa
 
 

torstai 18. maaliskuuta 2021

PÄÄTTÖMÄSTÄ JUOKSENTELUSTA


 

 KEVYT JAKSO: VIIKOT 8 -9.

Ma- Lumikenkäilyä 1,96 km - 42 min.

Ti- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa 2,65 km - 1.25.

Ke- Lepo

To- 10 km - 1.08.

Pe- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa 5,28 km - 2.22. Kahvitauko sisältyy aikaan.

La- Matolla 10,10 km - 59.14.

Su- Nellimin asvalttitiellä 20,04 km - 2.26. Illalla Janin kanssa 5 km ravistelua - 39 min.

Yhteensä juoksua 45,14 km

Ma- Lepo

Ti- Janin kanssa hiihtoa 6,59 km - 1.08. Ilta matolla 10,09 km - 59.57.

Ke- Lepo

To- Polkujuoksu Janin kanssa 6 km - 1.09. Munahankea, moottorikelkkauraa.

Pe- 15,46 km - 1.45. Siikajärventie.

La- Lepo

Su- 10,69 km - 1.21. Janin lenkillä.

Yhteensä juoksua 31,55 km

 

 


Hirsiseinällä on veneenkaari, johon on veistetty vuosiluku 1912. Kaari ja seinä ovat harvojen sekä valittujen katseiden ulottuvissa, keskellä hiljaista erämaata. Valituksi tulee tajuamalla oman mitättömyytensä luonnon keskellä, ajassa, jossa ihmisen elämä on henkäys tuulessa. Maisema tuossa erämaassa on osittain sellainen vieläkin joksi se luotiin. Koskematon.

   Veneenkaari on kestänyt aikaa, matkan varrella harmaantunut kuten minäkin. Minuun on veistetty vuosiluku 1964. Matka on tuntunut välillä pitkältä. Vuonna 1993 sairastetun syöpätaudin jälkeen pitkät matkat ovat alkaneet tuntua lyhyemmiltä, joten mukana on kuljettu tai olen ollut oikealla tiellä - en onnekas, mutta ilmeisen nöyrä välillä.

   Nöyryyttä vaatisi käynnissä oleva pandemia, joka estää Suomessa ultrakilpailujen järjestämisen. Jostakin kumman syystä Italian Policorossa kilpaillaan parhaillaan aina tuhanteen mailiin asti ja Espanjassa oli rata-ultra. Herää kysymys. Molempien mainittujen maiden tautitilanne ei ole ainakaan parempi kuin Suomen. Miksi toiset saavat ja toiset eivät saa. Vai onko kyse uskalluksesta.

   Päätöntä juoksemista on monenlaista. Ultrajuoksijat ovat keskenään erilaisissa asemissa koronan suhteen eri maissa. Suomalaisista joku voi olla esimerkiksi työnsä puolesta rokotettu tautia vastaan. Kokonaan toinen kysymys on, mitä kilpailumatkalta saattaa tuoda tullessaan. Myös rokotettuna. Ja kuten olen aiemmin todennut, missä kunnossa elimistön vastustuskyky on monipäiväisen ultran jälkeen. Jokainen makaa niinkuin petaa, ennustaminen on mahdotonta.

   Myönnän avoimesti, että hermojani kiristää tämä pandemiatilanne aina hetkittäin. Suomi on hoitanut koronansa hyvin, mutta on ollut sinisilmäinen ja lapsenuskoinen rokoteasiassa. "Kaikki vuorollaan", ei nyt tunnu kantavan hedelmää. Lainkuuliaisina olemme tottuneet kuuntelemaan ylhäältäpäin tapahtuvaa ohjausta ja uskoneet siihen. Nyt usko jo horjuu vähän siellä sun täällä.

   Ajatellaanpa hiukan. Meitä on reilu viisi miljoonaa. Jos Suomessa tapahtuisi esimerkiksi iso lento-onnettomuus tai linja-auton ja junan törmäys. Tehohoitoon joutuisi viisikymmentä ihmistä kerralla. Silloin terveydenhoitojärjestelmämme tehohoitokapasitetti jo siis rakoilisi? Näin olen itseni antanut ymmärtää viimeisen vuoden uutisoinnin perusteella. Linja-autossa on noin 52 istumapaikkaa ja lentokoneessa sekä junassa hiukan enemmän. Jokainen voi miettiä tahoillaan, että miten siihen terveydenhoitojärjestelmään ja sen kestävyyteen tulisi suhtautua. Minä ehdotan terveysvakuutuksen ottamista kaikille, näin aluksi.

   Suomi on hyvä maa elää, mutta ei korvaamaton. Blogini lukijat eivät todennäköisesti ole kiinnostuneet yhteiskunnallisesta paskanjauhamisesta tämän enempää, joten annan olla. Ei minuakaan oikeasti kiinnosta. Puuhastelua, sanon minä. 

   Päättömässä juoksentelussa ei ole keskitietä eikä kohtuutta. Nöyryys on itseltäni pahasti hukassa ainakin silloin, kun on heikko hetki keskellä monipäiväjuoksua ja voimia pitäisi löytää jostakin. "Tulee kun käsketään", auttaa aikansa mutta ei kanna välttämättä loppuun asti. Päätä tarvitaan, vaikka lopputulos ulospäin näyttää päättömältä.

   Meillä Lapissa eletään nyt aikaa, jolloin taviokuurnat törmäilevät ikkunoihin vieraillessaan lintulaudoilla. Kevääseen täällä on pitkä matka. Harjoittelussani kevyt jakso päättyi ja ystävämme lähti äskettäin paluumatkalle talvilomavierailultaan. Minun olisi aika keskittyä jälleen harjoitteluun. Siinä ohessa mietin kevään omatoimiultraani. Olisi aika lanata oikein kunnolla noin kuukauden, puolentoista päästä - jo ihan mielenterveydenkin kannalta.


Pasi Paltsavaaralla.

Jani Paltsavaaralla.

Ruuhka.


Tämän postauksen ensimmäinen kuva on talvikalastusmaisemaani.