VIIMEISESTÄ VIIVASTA

Oletteko tietämättänne tai tietoisesti kohdanneet ihmisen viimeisen viivan ? Tällainen voi olla ihmisen viimeinen eläessään kirjoittama sana, keskenjääneen maalauksen viimeinen kuivunut siveltimenveto tai yksinkertaisesti timpurin kynällä pitkospuun paripuolikkaaseen merkitty sahausviiva.
Kuvitelkaa astuvanne tapahtumapaikalle viimeisen piirron jälkeen kun viivan piirtänyt ihminen on poistunut. Näette ympärillänne esineet paikoilleen aseteltuina mutta ette näe viivan jälkeistä ajatusta. Seisotte paikalla, jossa aika hetkiseksi pysähtyi.

Jokin jäi kesken vai jäikö sittenkään ?

Jotain puuttuu. Yritätte ymmärtää.

Se on viivan piirtänyt henkilö, joka piirtäessään viivaa tuskin tiesi sen jäävän hänen viimeisekseen.

Olemme Kirsin kanssa viettäneet aikaa erämaassa Talvitupalompolon mökillä. Paikassa, jossa koski soi tauotta taustalla ja luonnonrauha on rikkumaton. Ihmistä tapaa harvoin poislukien läheisen lähes kulkukelvottaman metsätiepätkän harvalukuiset ohiajavat rajapartiot, poronhoitajat ja kalamiehet.

Viikon alussa kumarruin isäni viimeiselle viivalle keskenjääneiden pitkospuiden ääreen. Katsoin kauan paripuolikkaaseen piirrettyä merkintää. Oikeastaan katsoin menneisyyteeni ja näin samalla tulevaisuuteeni, sikäli kun sieltä mitään selvää hahmoa erottaa. 
Tuumasin että kaikki on hyvin, tunsin kiitollisuutta ja jatkoin vatupassilla ja timpurinkynällä viivan toiseen pitkospuun puolikkaaseen. Vinosta linjasta pystyin päättelemään isän ajatuksen ja jatkoin sitä oman käteni jäljellä omilla ajatuksillani ja tarpeillani. Hitaasti, välillä kyynelten valuessa, valmistuivat pitkospuut rantasaunalta lompolon rantaan. Suurin osa aluspuista ja lankuista oli nosteltu suunnilleen paikalleen ja hyväksyin valmiin ajatuksen. 
Me emme koskaan luovuta - voimme antaa periksi välillä pikkuisen. Sydänleikkauksesta toipuvalle ikämiehelle pitkospuiden rakentaminen ei täytänyt lääkärin vaatimusta olla nostamatta kiloa enempää. Toki isän leikkauksesta oli kulunut aikaa jo puoli vuotta ja kuntoutuminen oli hyvässä vauhdissa mutta sittenkin - siinä sai nuorempi soturikin jännittää tissiä neljä ja puolimetristen tuppeensahattujen painavien lankkujen kanssa.
Miksi sitten olisi tekemättä ? En keksi vastausta itse milloinkaan. Olen perinyt isältäni kestävän pitkälihaksisen ruumiinmuodon ja kyvyn tehdä käsilläni eri asioita aina koneenkorjauksesta peruspuutyöhön. Olen myös perinyt murehtimisen lahjan, joka kohdallani onneksi on jalostunut vähäiseksi sivujuonteeksi elämääni.
Viinanjuomisen ja murehtimisen sijaan menen lenkille tai kalaan. Viinakin on joskus hyvää mutta kestän elämää selvin päin mainiosti. Yleisvitutukseen en juo milloinkaan, sensijaan juoksen joskus kylläkin kostoksi vähän pidemmän lenkin nähdäkseni kuinka poika pehmenee nöyrtyen.

Erämaan rauha ja Pohjoisen elämänrytmi hivelee sielua. Viimeisestä viivasta on helppo jatkaa kunhan muistaa jatkaa omana itsenään omaa elämäänsä. Tietyllä tavalla kehä kuitenkin kiertyy umpeen. Hetki jolloin kosken alavirrassa harjus nappaa ja vapa taipuu, hetki jolloin saunalenkillä poro seisoo hölmistyen vaaranpäällä ja pakenee sitten, hetki jolloin hiljaisuudessa ihminen ymmärtää luontoa sen minkä nyt yleensä voi ymmärtää - se on koettava itse. Siitä voi kirjoittaa ja siitä voi ottaa tuhat valokuvaa mutta ymmärtääkseen sen täysin siihen pitää itse rakastua.

VIIKKO 28. HARJOITTELU

Ma- 10 km - 1.00.
Ti- 7 km - 51 min.
Ke-To- Lepo
Pe- 8 km - 1.02.
La- Lepo
Su- 12,5 km - 1.18.

yhteensä 37,5 km - 4 :11

On niin paljon muutakin mukavaa kuin juoksu...

LUVUN ALLA :

Selman Lagerlöffin Gösta Berlingin taru

 

KESÄTERÄ LIFESTYLE ?

Menneellä viikolla osittain huumorin sävyttämän ystävän antaman määritelmän mukaan tämä blogi on lifestyle-blogi. Täytyi oikein netissä käydä tutkimassa, että mikä se semmoinen lifestyle-blogi on.
Olen menneellä viikolla hakannut mattoja ja käynyt kaupassa. Olen vaihtanut matkailuautoon öljyt ja suodattimen sekä ilmastoinnin lauhduttajan nitriilikumisine tiivisteineen. Maalannut hirsirakenteista autotallia ja siinä sivussa käynyt juoksemassa Suomi 100-juoksun mukana neljännen päivän etapin ja vähän päälle. 
Ehkä tämä on lifestyleä ?

Ystäväni Jyrki Leskelä tekee taivalta Nuorgamista Helsinkiin 13 muun urhoollisen kanssa. Juoksua voi seurata facebookista ja tapahtuman sivuilta löytyy aikataulut ohjeineen jos haluaa mennä mukaan. En kirjoita tapahtumasta tässä enempää koska Inarilainen-lehti pyysi minulta kokosivun jutun juoksun neljännen päivän tunnelmista. Juttu julkaistaneen 12.7. ilmestyvässä lehdessä.  Linkit näihin aiheisiin blogin lopussa.

Hirsirakenteisen autotallin maalaaminen tappavassa kuumuudessa on hyvää harjoitusta. Ottaa jalkoihinkin kiikkua tikkailla sutimassa. Maalaamisesta saa hyvän mielen ja itse täytyy tehdä kun kiertäviä punamaalareita ei ole näkynyt toisin kuten Ingmar Ingmanninpojalla Selma Lagerlöffin kirjassa Jerusalem.

Suomi-100 juoksun osallistujat olivat päässeet Lapin tunnelmaan yöttömän yön univaikeuksien ja sääskien ininän suhteen. Voin vakuuttaa että kun purin matkailuauton keulaa auki päivän vaihtaakseni ilmastoinnin lauhduttimen niin jo vain oli iltasella lintua ! (sääskiä siis)
Suhtautuminen sääskiin muuttuu kun asuu täällä. Ei ole pakko tehdä kaikkea kaikkina aikoina väkisin. Kuka hullu käskee turistin tulla ihailemaan Lappia aina heinäkuussa jolloin itikoita miltei aina on. Ai niin ne kesäloma-ajat... sori... eihän tällainen lifestylisti niistä mitään tiedä.
Ohvi on hyvä keksintö ja rauhallisuus myös. Jos rupeaa huitomaan niin syödään taatusti. Mutta voin vakuuttaa että maatessani auton alla ininää riitti. Auto tuli kuntoon ja hermot eivät menneet vieläkään, minä olen sovussa ympäristöni kanssa.

Mattojen hakkaamisesta ja kaupassakäynnistä ei juuri juttua lohkea. Mutta mainitsen ne tässä, koska ehkä asioiden jakaminen lifestylessä niin vaatii.

Oikeasti en ole kesäterässä eikä tämä ole lifestyle-blogi. Ajattelen edelleen. Myös heinäkuussa.
Ylen uutisten päälähetyksessä tänään säälittiin minipossu Elviiraa kun se oli joutunut vaihtamaan kotia niin monta kertaa.
Miten olisitte reagoineet seuraavanlaiseen uutiseen näin loma-aikaan ?

"Esittelemme tässä pitkäaikaisosastolta Reinon. Reino on 79 vuotias eikä ole käynyt ulkona kertaakaan viimeisen kolmen vuoden aikana. Kukaan ei käy katsomassa Reinoa koskaan. Reinon vaippa vaihdetaan kolme kertaa päivässä paitsi silloin kun on vain kaksi hoitajaa neljääkymmentä ikäihmistä kohden - mutta se on toki poikkeus, onhan meillä hoitotakuu ja lait turvana."

On kohta vuosi isän kuolemasta. Olen pyytänyt patologilta ruumiinavauspöytäkirjan, josta ilmenisi isän kuolinsyy. Lain mukaan kohtuullinen aika toimittaa asiakirja on kahdeksan kuukautta, näin minulle on kerrottu. Olen tiedustellut asiaa uudelleen ja asiaa on luvattu kiirehtiä.
"Se nyt vaan on semmoista. On niin kova työpaine ja kun tämä lääkärikin on etelästä, eikä vielä ole toimittanut lausuntoa..."

Niin.
Se nyt vaan on semmoista.

Voi olla että pistän kohta pensselit santaan ja rukkaset naulaan. Yrityksestäni tulee kolme työtöntä ja jää verotulot saamatta.

Ai miksi ihmeessä ?
Se nyt vaan on semmoista!

VIIKKO 27. HARJOITTELU

Ma- 7 km - 50 min.
Ti- 70 km - 9.53. Suomi 100 -juoksun 4. etappi (47 km)  ja vähän lisää päälle.
Ke- 8 km - 54 min. Pururadalla.
To- 11 km - 1.10.  Maastossa.
Pe-La- Lepo
Su- 10 km - 1.06.

Yhteensä 106 km - 13 tuntia ja 53 minuuttia.

KESÄKUUN SUMMAUS

199,5 km - 24 tuntia ja 48 minuuttia pääosin maastojuoksua.

Ultrajuoksuhuumoria

Suomi 100 -juoksun 4. päivän lähtö Kaamasen tiellä.

Juokseva ja ajatteleva punamaalari itse.

LOPUKSI AJATTELEMISEN AIHETTA

Myöhään eräänä yönä murtovaras murtautui taloon, jonka hän oletti olevan tyhjä. Kulkiessaan varpaillaan olohuoneen poikki hän jähmettyi paikoilleen kuullessaan lujan äänen sanovan :
-Jeesus näkee sinut.
Hiljaisuus palasi ja murtovaras hiipi eteenpäin.
-Jeesus näkee sinut, ääni toisti.
Murtovaras pysähtyi ja katseli peloissaan ympärilleen. Hän havaitsi lintuhäkin ja häkissä papukaijan. Hän kysyi papukaijalta :
-Olitko se sinä, joka sanoit Jeesuksen näkevän minut?
-Kyllä.
-Mikä sinun nimesi on ?
-Pietari.
-Se on kyllä typerä nimi linnulle. Kuka idiootti sinulle on antanut nimeksi Pietari ?
-Sama idiootti, joka nimesi talon rotweilerin Jeesukseksi, papukaija vastasi.

VIIKOLLA LUETTUA :

John Steinbeck - Tuntemattomalle Jumalalle
Nick Carter pokkari numero 218 vuodelta 1990 - Rubiininpunainen Kuolema


LINKIT :

SUOMI 100 -juoksu 

INARILAINEN-lehti

KIRVOITIN

Poro yritti tulla autotallin avoimesta pariovenpuolikkaasta sisään. Sisäpuolella oli pöytäsirkkeli, kaasujääkaappi ja minä, mainitussa järjestyksessä. Sanoin sille että helvetin kisura, askel vielä niin joudut jääkaappiin - paloiteltuna. Se katseli minua rauhassa ja vähät välitti. Iso hirvas komeine sarvineen, pallitkin kuin John Holmesilla.
Kirosin vielä että piruako siinä mulkkaat. Täällä on jakoavaimet järjestyksessä ja että minä hyvin tiedän sen jutun vanhoista lapinhulluista ihmisistä. Että ne kuoltuaan palaa tänne notkumaan poroina pitkin kairoja. Yritin udella että oletko se se sama , jonka usein tapaan juostessani Nellimin vaaroilla.
Se katseli minua jotenkin surumielisesti ja poistui sitten arvokkaasti syömään naapurin kesäkukkia. Juuri kun olin pääsemässä sen kanssa asiaan. Olisin sille mielelläni jutellut näistä paskahommistani, mutta en ihan ehtinyt.

Jäin sitten miettimään autotalliin sukupolvien välistä kuilua. En varmaan ole ainoa, joka olisi halunnut vaihtaa vanhempansa, mutta ei uskaltanut. Jos vaikka olisi saanut vielä pahempaa tilalle ? Nyt ei sitten ole enää mitään mitä vaihtaa kun molemmat ovat edesmenneitä.
Kaikki oikeastaan alkoi asianajotoimiston kirjeestä, joka saapui postilaatikkoomme. Osoite oli selvitetty postin osoiterekisteristä. Asianajotoimisto palautti yli kymmenen vuotta vanhan oikeuskanteen alkuperäiset paperit isälleni.
Luin paperit koska se on velvollisuuteni jo selvitetyn pesän hoitajana ja ainoana jäljellejääneenä. Ei aihetta toimenpiteisiin ja juttukin oli jo ajat sittten käsitelty. Oikeus oli toteutunut vai oliko sittenkään ? Muistoja ja mustaa kuraa tulvahti mieleeni. 
Muuttaessani Nellimiin tiesin että paskahommiakin on tulossa. Kesä 2016 oli ollut hyvin sateinen ja isän piha oli väärällään tehtyjä polttopuita, maassa makaavia hirsiksi suunniteltuja kuorimattomia runkoja sekä muuta osittain peiteltyä puutavaraa höystettynä muulla romulla.
Nyt on kaikki siivottu. Osittain märät ja homeiset puukasat on raivattu, pinottu ja käyttökelpoinen eritelty. Kasojen alta hiirten ja muurahaisten pesänjäänteet on haravoitu pois, ruoho ajettu ja kasvimaalla peruna itää. Asiat ovat järjestyksessä ja poro voi rauhassa käyskennellä kompastumatta mihinkään. Mutta talliin sillä ei ole mitään asiaa, nauttikoon vapaudestaan nyt vaan.

Meillä kotona on aina oltu työhulluja. Nuorena ikäiseni ajelivat mopolla ja purjehtivat optimistijollalla välillä uiden ja kalastaen, kun minä taas kannoin kiviä traktorin lavalle pölyävällä pellolla. Että saatiin kivilaituria tuettua. Kun kivilaituri piti olla. Muu ei kelvannut vaikka mutaa oli seitsemän metriä, ja joka saatanan vuosi sitä laituria piti tukea uudestaan. Ja sitten joku kehtaa sanoa minulle että ultrajuoksu on hyödytöntä puuhaa. Tai kirjanluku ja kirjoittaminen.
Elämän suuri rikkaus on kun pääsee itse valitsemaan paskahommansa. Ne kun saa tehtyä huomaakin että eivät ne lopulta olleetkaan paskahommia, vaan opettavaista, hyvää arkea. Itselleen kun tekee, niin tekee vain sen mitä tarvitsee. Ja sitten keskittyy taas olennaiseen. Minun tapauksessani juoksemiseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Pidin blogipäivityksessä tarkoituksella juhannustaukoa. Olen yleensä kirjoittanut juhlapäivästäni,  koska pääsin kauan sitten juhannusaattona pois syöpäsairaalasta. Tänä juhannuspäivänä huohottaessani Pyhävaaran rinteitä ylös tunsin voimakkaan yhteyden luontoon ja henkisen kasvun täyttymyksen - juhannuksestani ei vanhasta perspektiivistä ollut enää mitään kirjoittamista. Kehä on kiertynyt umpeen ja tasapaino löytynyt. Jäljelle jää kiitollisuus jokapäiväisestä mahdollisuudesta.

1495 pienessä Torzhekin kaupungissa Novgorodin alueella syntyi poika, joka sai kasteessa nimen Mitrofan. Kirkossa poika kuuli papin sanat : "Autuas on niiden elämän tie, jotka Jumalan johtamina erämaassa kilvoittelevat." Tämän jälkeen poika tunsi syvää tarvetta vetäytyä yksinäisyyteen erämaahan luonnon hiljaisuuteen. 
En mitenkään voi verrata itseäni tuohon poikaan, joka myöhempien vaiheidensa kautta tunnetaan paremmin nimellä Trifon Pyhittäjä, mutta tunnen itse samankaltaista tarvetta juosta yksin hiljaisessa erämaassa kuuntelemassa omaa Jumalaani.
Kun ultrajuoksun oppii viemään elämässään riittävän pitkälle, voi käyttää sitä puhdistamaan mieltä ja sielua kaikenlaisesta mustasta kurasta, joka aina välillä sotkee selvän suunnan. Siksi naulasin kirvoittimen puukatoksen kurkihirteen ruostumaan. Sitä ei täällä Lapissa tarvita. Erämaahan on lyhyt matka ja olen siitä hyvin onnellinen.

VIIKKOJEN 25. JA 26. HARJOITTELU

Ma- 17 km - 2.17. Erittäin raskaassa maastossa, ks. Garmin Connect Blogin oikeasta ylänurkasta.
Ti- 8 km - 52 min.
Ke- 8 km - 49 min. Räntäsade.
To- 8 km - 55 min.
Pe- Lepo / Kävelyä Kirsin kanssa.
La- 17 km - 2.26.
Su- Lepo
yhteensä 58 km - 7 tuntia ja 19 minuuttia

Ma- 6 km - 39 min.
Ti- Lepo
Ke- 9 km - 1.07.
To- Lepo
Pe- 9 km - 1.05. Helle.
La- Lepo
Su- 11 km - 1.09. Helle.
yhteensä 35 km - 4 tuntia

Vaihtelevaa raskasta maastojuoksua ja juoksemattomuutta raskaiden töiden ohessa.

Kuvan puru tulee sahasta, ei sahaajan päästä.

Valmis ja käytössä.

Kotiseuturetkellä Uuttuperän satamassa.

 
Luettua tai luvun alla :

Leif GW Persson- Pommimies ja hänen naisensa
Håkan Nesser- Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Hennig Mankell- Viides Nainen
Selma Lagerlöf - Jerusalem

"Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1 Tim. 2:4)

"Näin Jumalan unessani, ja Hänellä oli kahdet kasvot. Toiset sileät ja lempeät kuin äidin kasvot ja toiset kuin Saatanan kasvot."

(Nawal El Saadawin teoksesta Imaamin tuho, englannista suom. Leena Tamminen)

 

IHMINEN IHMISELLE

IVALO SARJA on yksi blogini sarjoista, se kertoo ajatuksista ja sattumuksista vakituisesti Lappiin etelästä muuttaneena eli havannoi olemistani sydämeni kodissa - Pohjoisessa.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI-sarjan löydät blogin sivupalkista, se ei enää jatku ellei joku sitä kirjaksi kustanna.

IVALO SARJA, OSA 5 - IHMINEN IHMISELLE

Täynnä.

Olen juossut reilun tunnin. Ensin soiden poikki Palo-Pyhävaaralle ja sitten Pyhävaaralle. Ihastellut näkymää yli Nellimin kohti isoa Inaria. Paluumatkalla putosin lampareeseen turvepounulta jossakin Haapakuruun johtavalla rinteellä. Toinen kenkä on märkä mutta mitä sitten ? Pitäisikö elämän alustan olla keinotekoista asvalttia ja keinovaloissa keikistelyä. Luonto, se on osa meitä ja emme saa siitä koskaan tarpeeksemme. Me valitut. Me rauhan ymmärryksellä lyödyt, hitaiden internetyhteyksien ja viiden tv kanavan Lapin ihmiset.
Käännyn joen rantaan. Joki virtaa kivikossa piilotellen, oikeasti se on puro joka laskee Ylimmäiseen Santajärveen valuen siitä aina mutkien kautta Inarille asti. Nellimin harju jutaa oikealla puolellani. Juostessani harjun laelle koen ikiaikaisen yhteyden ohittaessani peuranpyyntikuopat. Täällä ei voi herpaantua vaan askeleeseen pitää keskittyä tai on kivikossa katollaan.
Yhtäkkiä maisema menee silmästä sisään. Pysähdyn, niistän nenän ja sammutan kellon. Jään seisomaan ja koen olevani yhtä ympäröivän luonnon kanssa.  On yksi niistä hetkistä joita en voi jakaa kenenkään kanssa. Ihmetys valtaa mielen. Asun oikeasti täällä, tässä maisemassa. Lappi on nyt kotini. Enää en ole täällä vain käymässä. 
Puistattaa kun muistelen etelän aikojani. Elämää herhiläispesässä. Miten ihmeessä jaksoin näinkin kauan ? Mieleeni juolahtaa ajatus, jonka äskettäin löysin. Se on Selma Lagerlöffin: 

"Luoja, anna sieluni kypsyä ennenkuin se korjataan." 

Lapissa ihminen on ihminen ihmiselle. Pitkien etäisyyksien ja harvalukuisen asutuksen luoma traditio ihmisen kohtaamisesta elää vielä. Ihminen otetaan vastaan omana itsenään. Rajaseudulla on totuttu monikulttuurisuuteen. Erinäköisiä ja etenkin erikielisiä ihmisiä on tullut ja mennyt. Kukin omalla asiallaan. Riippuen asian laadusta on autettu tai annettu olla omana itsenään. Mahtuuhan tänne, selkosille.
Rasismi-sana tuli myöhemmin. Kyllä Lapissakin rasismia on aivan kuten muuallakin. Lähtökohta kuitenkin on tasa-arvo. Syviäkin haavoja löytyy. Sodan jälkeiset asuttamiset ja valtion tukimarkat eivät kaikkien mielestä menneet oikein. Koskapa menisivät ? Aina jollakulla on paremmin ja se jolla on paremmin on yleensä ahkera ja aikaansaapa. Kieron puun kanssa tulee toimeen kirveellä mutta kiero ihminen ? Ei kirveelläkään.
Kalakateuden lavealla alttarilla edesmennyt isäni otti yhteen erään paikallisen kanssa aina kunnianloukkaussyytettä myöten. Asia kuitenkin sovittiin ja vieraita huoritellut häpeää tekoaan vieläkin. Oli rehdimpää sopia asia ilman käräjiä. Lieventävänä asianhaarana ei pidetty edes viinaa, se kun sotkee kaiken - myös järkimiesten touhut. Kuten olen ennenkin todennut : erämaata ja sen hiljaisuutta eivät kaikki kestä selvinpäin.

Suomessa luullaan lähtökohtaisesti hyvää ja uskotaan edelleen sinisilmäisesti järjestelmään ja esivaltaan. "Ennen ei tällaisista asioista tiedetty tai puhuttu." Lause on yksi tyhmimmistä mitä tiedän. Sivistys ja kulttuurinvaihto ei pelkästään lisää tietoa vaan tuo tuskallisesti esiin, että muuallakin maailma menee menojaan ja juuri mitään emme sille voi minne se menee.
34 päivää ennen kuin Martin Luther King sai Nobelin rauhanpalkinnon hän sai nimettömän kirjeen joka kehotti häntä tekemään itsemurhan. Myöhemmin saatiin selville että kirjeen oli lähettänyt FBI. Tässä esimerkki siitä miten valtio voi kohdella kansalaisiaan. Edessä nuollaan ja takana pyllistetään. Luuletteko että Suomen tulevaisuus on sininen ? Ajatteletteko että Suomessa media olisi vailla ohjailua ?

Kuten ystäväni Ari sanoi : "Pahuutta ei pois tästä maailmasta saada koskaan."

Ihmisenä olemista helpottaa kummasti jos on sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Lappi tarjoaa tähän paitsi tilaa myös rauhaa. Olemalla hieman syrjässä ja hieman kaukana kaikesta niin voi ehkä nähdä ja kokea hieman syvällisemmin. Edellyttäen että kokee tähän tarvetta.
Matkustaessani maailmalla näen kosolti epätasa-arvoa ja eriarvoisuutta. Kumpikaan näistä ei lähde rodusta saati ihonväristä vaan pelosta erilaisuutta kohtaan. Jos ihminen pelkää itseään ja sisintään, niin miten ihmeessä hän tulisi toimeen muiden kanssa ? Ei mitenkään.
Rasismi ja väkivalta ovat helppoja suojautumismekanismeja. Itse ei tarvitse muuttua kunhan muut muuttuvat. Ajanlaskun alusta ja myös paljon ennen sitä on ihmisellä ollut tarve ottaa kirves olalle ja kävellä katsomaan mistä se lastu ylävirtaan joutui.

"Luoja anna sieluni kysyä ennenkuin se korjataan."

Jatkaisin vielä.

Luoja, anna minun olla ihminen ihmiselle. 

Nellimin harjuja.

VIIKKO 24. HARJOITTELU

Ma-Ti- Lepo
Ke- 12 km 1.16.
To- 6 km - 44 min.
Pe- 8,5 km - 1.06.
La- 9 km - 1.06.
Su- Lepo

yhteensä 35,5 km - 4 tuntia ja 12 minuuttia. Lähes kaikki juoksu maastossa.

Illuusio siitä että olisin jotenkin juoksemisen orja on typerä. Kuten huomaatte osaan levätä kun siihen on tarve. Viikolla 23. juoksin selkeästi liian raskaita harjoituksia. Kuuden päivän juoksun palautumattomuus ja kotityöt lämpimässä kelissä tuntuivat sitten tällä viikolla. Standardi eli päivittäinen juokseminen saa siis odottaa.
Näihin kuuluisiin kotitöihin on kuulunut polttopuiden tekoa, vanhan rakennusmateriaalin lajittelua ja siirtoa paikasta toiseen, kasvimaan perustamista aitaamisineen, puukatoksen tekoa ja jokirannan perkausta. Sanalla sanoen oikein hyvää kuntopiiriä tai työsiirtolaa, itsehän olen valinnut...
Vaikeuksia elämääni aiheuttavat käsivarsien hermoratavauriot, jotka ovat peräisin yli 24 vuoden takaisista syöpähoidoista. Jos teen paljon töitä käsilläni, esimerkiksi rakentamista, saan palata öisin puutuneiden ja särkevien käsivarsien myötä kauas muistoihin syöpäosastolle. Särky on kuitenkin pieni hinta elämästä, joten teen mitä pystyn ja osaan niin kauan kun se on mielekästä.

Jos joku näistä hirsihommista jotain ymmärtää niin nämä valitettavasti ovat seisoneet pukeilla kuorimatta monta vuotta. Toukka tollero on tehnyt tuhojaan mutta pihkapuussa oli senverran kovaa sydänpuuta että kannatti vielä askarrella. Syy puiden pukeilla seisottamiseen lienee isällä ollut sekä terveydellinen että toisaalta koskenkorvallinen mutta helppo on minun hyvistä lähtökohdista muuten jatkaa - mutta vain oman tarpeen mukaan.

Kirsin kasvimaa. Pohjoisessa kun ollaan niin porot pysyvät aidan ulkopuolella mutta hiihtovalmius on oltava.

Minulta usein kysytään olenko nähnyt karhua lenkeilläni. Pihassa niitä on seitsemän joista tässä kuusi. Lenkeillä ei ole niin väliäkään nähdä...

VIIME AIKOINA LUETTUA :

Lars Kepler - Playground, ensimmäinen Kepler joka on mielestäni ihan täyttä paskaa ja väkisin tehty.

Stefan Tegenfalk - Koston vanki, mielenkiintoinen kirjoittaja.

Kirjallisuudenhistoria-kirjaa vuodelta 1935, joskus edes internet ei riitä...

Raamattua. 

ON SE ILIMOJA PIJELLY

Meillä Nellimissä kesäkuu on ollut kuiva. Juostessani Mutajärven rantaa jäkälä rahisee jalan alla. Viime yönä ja tänään sitten saatiin sade. Kohta saadaan vihta. Tai vasta. Kullerot alkavat kukkia kotirannassa ja lakka - se kukkii, mutta missä ? Ähäpäs, en kerro.

Jokirantaa kotipihasta.

AJATUKSIA - VIDEOITA HARJOITUSMAASTOISTANI

 

Jos haluat katsoa videot parempilaatuisena löydät ne täältä.

Niille jotka lukevat blogiani ensikertaa annan vinkiksi tutustua myös otteita pöytälaatikostani-sarjaan. Tämä löytyy oikealta sivupalkista. Tämä sarja on osa kirjoittamatonta kirjaa jolle kaipaan kustantajaa.

VIIKKO 23. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- 12,5 km - 1.30
Ke- 12 km - 1.33
To- 6 km - 42 min.
Pe- Lepo
La- 12,5 km - 1.37
Su- 14 km - 1.52

yhteensä 57 km  7  tuntia ja 14  minuuttia, pääosin maastossa

STANDARDIA ETSIMÄSSÄ

Jos pitäisi antaa aloittelevalle ultrajuoksijalle tärkeimmät ohjeet taipaleelle niin ne ovat : jatkuvuus ja säännöllisyys, syö hyvin ja nuku riittävästi. Ja lopuksi kaikkein tärkein : pidä homma mahdollisimman yksinkertaisena.
Vielä kun itse muistaisi nuo kaikki arjessaan. Kuuden päivän juoksun kilpailurasituksen ja Lapin hirvittävän helteen nöyrryttämänä olen ollut pakotettu etsimään uudelleen standardia eli päivittäistä, kehittävää harjoitusannosta.
Yllättäen pääsi unohtumaan mitä vauhti maastossa on kun palasin maantieltä poluille. Tykkään harjoitella luonnossa ja juoksen usein aivan liian kovaa. Lauantaina löysin oikeansuuntaisen rytmin mutta standardi on edelleen aivan liian matalalla ajallisesti.
Yritän suunnata takaisin päivittäiseen juoksemiseen ja puolentoistatunnin päiväannokseen - noin aluksi. Mutta maltilla.

LUKIJAKYSYMYS :

Lukija kysyi juoksukengistäni. 

Viimeiset pari vuotta olen juossut maantiellä Hokan tuotteilla, pääosin Cliftoneilla. Olen kyllästynyt Hokan juoksutuntumaan, eritoten maastomalleissa.
Pyrkimys on kehittää askelta, varsinkin kuuden päivän juoksuun, vapaampaan suuntaan. Tätä varten ajan sisään Nike Free RN Distancen ja Altran kaltaisia kenkiä, jotka mahdollistavat nopeaa askelkontaktia ja hyvää varvastyöntöä eli luonnollisempaa juoksemista.
Maastossa tykkään juosta Salomon Fellraisereilla. Niitä on kahdet eri kokoiset, isommat mahdollistavat jalan turpoamisen pitkillä taipaleilla, kuten esimerkiksi syksyllä Nivalan PUFFISSA. Fellraiser pitää hyvin, tyhjenee vedestä ja suojaa kivikossa. Hintakin on kohtuullinen. 
En ole päässyt koittamaan La Sportivan kenkiä mutta kiinnostusta olisi. En tykkää ostaa sikaa säkissä netistä, joten tämä hiukan rajoittaa valikoimaa.
Nastakenkinä ovat Asicsin Gel-Fujisetsu 2. Nämä ovat lämpimät ja pitävät mutta nykyisin vähällä käytöllä täällä Lapissa.
Lisäksi käytän vaihtelevasti Merrellin Bare Accessia tai Trail Glovea jalkojen toivuttamiseen lyhyillä saunalenkeillä.
 

KEVÄT TULVII

Istun Kotalan tuvan keittiössä ja juon kahvia hitaasti. Seuraan ikkunasta ainakin sadan linnun parvea joka pölähtelee kotipihalla maasta lintulaudalle ja liiterin välistä Isä-Paavon kauniisti harventamiin mäntyihin kotien vierelle. Tavanomaisten tiaisten ja punatulkkujen lisäksi on järri- ja viherpeippoa,urpiaista,vihervarpusta ja tavallista varpusta. 
Aiemmin tilhet kävivät tutkimassa ylivuotiset marjat varvuista ja katajista. Erotan käpylinnun tukevan olemuksen takaa häivähdyksen tundraurpiaisesta mutta se sekoittuu keltasirkkujen lentonäytökseen joten lajimääritys ei ole varma.
Olen palannut kotiin. Yli kuusi viikkoa poissa Pohjoisesta. Lumi on melkein kaikki jo sulanut ja selkäni takana tuvan olohuoneen puolen ikkunoista voi kotijoen tulvassa nähdä allien,tukkasotkien ja telkkien seurana uivelon majesteetillisen hiustupsun keikkuvan virrassa muita ylempänä. Vanha Hämeen suosikkini rantasipi ilahduttaa olemassaolollaan ja ruohikossa on jänkäkurppa piilossa kuovista nyt puhumattakaan.
Ajatus on levollinen. On hätkähdyttävää miten asuminen Pohjoisessa minuun vaikuttaa. Olen kokenut pitkien ultrajuoksujen jälkeistä stressiä etelässä ja kun nyt vertaan oloani aiemmin koettuun täällä kaukana, niin tunnen päivä päivältä palaavani elävien kirjoihin henkisesti jotenkin kumman helposti.
Aivan kuten muuttolinnut palasin ennen aina vähintään kerran vuodessa, useimmiten syksyllä, Pohjoiseen. Nyt minulla on onneksi mahdollisuus asua ja harjoitella täällä suurimman osan vuodesta.

Muuttaessani Nellimiin joku saattoi pitää valintaa ultrajuoksijalle omituisena jos ajatellaan harjoitusolosuhteita. Todellisuudessa asun paratiisissa tämän asian suhteen. Talvella on toki kylmä mutta harvoin liukasta jäätä. Sulanmaan aikana todellisuus olosuhteista kulkijalle sitten vasta valkenee.
Vain 300 metrin päässä kotoani alkaa valaistu ja erittäin raskas hiekka- ja purupintainen kuntorata, joka kuitenkin on suhteellisen juostava. Tältä radalta pois poiketen alkaa kymmenien kilometrien polku- ja metsätieverkosto. 
Alle neljän kilometrin juoksun jälkeen kodista olen jo kahdensadan nousumetrin jälkeen korkealla vaaroilla. Yhdistelemällä vanhoja kulkukeinoja täällä saa loputtomasti vaihtelua harjoitteluunsa ellei sitten halua jyrätä pelkkää hiekkatietä.
Maasto on tarvittaessa raskasta suota tai kivikkoa, tarvittaessa helppoa kovaa kangasta. Polut vaihtelevat liejusta nautittavaan neulaspolkuun ja Haapakurussa pääsee jo tasapainoilemaan kallioille.
Olen aina motivoitunut tasaisen asvaltin sijasta hakemaan voimaa ja luontoelämyksiä maastossa juosten. Monipäiväjuoksujen raatelevan tasaisuuden jälkeen on nautinto juosta yhdessä luonnon kanssa yhtä ollen.

Tämän blogin lopussa on juoksuvideoita Palo-Pyhävaaran lenkistäni. Kahdeksan kilometriä maastossa täällä vastaa hyvinkin parinkymmenen kilometrin tasaista maantielenkkiä. Lisäksi jalkojen hermotukset ja voimaominaisuudet kehittyvät huomattavasti paremmin kuin pelkkää tasamaata tallatessa.
Tunnen kansainvälisiä monipäiväjuoksijoita kisakokemusteni perusteella. Useimmat heistä pitävät maastoharjoittelua erittäin tärkeänä osana valmistautuessaan täysin tasaisilla reiteillä käytäviin kilpailuihin. Tämä juontaa juurensa siitä että ultrajuoksussa onnistuakseen juoksija tarvitsee hirvittävästi voimaa kyetäkseen väsymysten huipulla raahautumaan loppuun asti. Toki askel on ennen kilpailua hiottava matalan säästäväksi pitkillä lenkeillä mutta tähän riittää muutama kuukausi ennen h-hetkeä.

Unkarin juoksun lähdöstä on tasan kuukausi. Olen toipunut päällisin puolin mutta tunnelma on että elimistöni ei ole tällä hetkellä kovin vastaanottavainen. Ravinnon ja levon tarve on edelleen normaalia suurempi mutta tiedän kokemuksesta että kummankaan kanssa ei pidä liiotella.
Näillä rennon rakentavilla välikausilla juon jonkinverran enemmän alkoholia kuin normaalisti. Läpi vuoden juon muutaman kerran kuussa kolme sormenleveyttä viskiä jäillä ja talvella konjakkia. Saunassa mietoa siideriä tai olutta, useimmiten alkoholitonta. Viiniä juon nykyisin harrastemielessä ruuan kanssa ja joskus muutenkin. Kuitenkin mitä enemmän harjoittelen sitä vähemmän maistuu. Liikakäyttö ei minulta onnistu - lapsuuteni kokemusten perusteella minuun on sisäänrakennettu antabus.

PUF Nivala 171 kilometriä polkua on seuraava kilpailuni. Kukaan ei ole koskaan kyennyt kiertämään kyseistä reittiä kolmasti ympäri. Edes kilpailun sielu Onni Vähäaho ei ole juossut kahdesti reittiä yhtämittaa ympäri vaikka juoksi tämänvuoden Karhunkierroksella 84 kilometrin kilpailussa erinomaisesti. 
Olen juossut PUFFIN reitin Onnin ja muiden kanssa harjoitteluna kerran ympäri ja voin vakuuttaa että on yhtä perkelettä kiertää kolmasti yhtämittaa tämä suomipolku 36 tunnin aikarajoituksella.
PUFFIN pehmeät suot vievät voimat, polveileva, sahaava polku jyystää nivelet ja jänteet kappaleiksi. Äkkiäkatsoen lähes tasainen metsäreitti ei vaikuta kovin kummoiselta. Kaikille niille jotka ovat juosseet vuorilla ja tuntureilla pitkään on selvää että avarassa maisemassa etenemistä on henkisesti helpompi hallita kun edes aina välillä näkee mitä on odotettavissa.
PUFFIN umpimetsä taas alkaa jossain vaiheessa käymään hermoille kun alusta pitkospuineen ja ojanpenkkoineen rikkoo rytmiä jatkuvasti. Väsymyksen kasvaessa housut kastuvat tuolla reitillä helposti haaroista ja korvessa on turha yksin apua huutaa.
Omalla kohdallani ei ole minkäänlaista epäselvyyttä että en normaalitilassa pystyisi kiertämään 36 tunnissa PUFFIA kolmasti. Nyt perhosia on vatsassa koska tiedän kuuden päivän juoksun vaativan veronsa tavallista pidempään. Juoksin kilpailun normaalia puolet vähemmällä harjoituksella. Olen siis kuluttanut itseäni varsin paljon. Mutta kuten aina, tulen yrittämään parhaani syksyllä itse kilpailussa kuten sitä edeltävässä harjoittelussanikin.


VIIKKO 22.

Ma - Ti - Lepo
Ke- 5 km - 38 min.
To- Lepo
Pe- Maastojuoksia Palo-Pyhävaaralle 8 km - 1.06.
La- Kuten eilen mutta hieman eri reitilla 8 km - 1.10- Videoita lenkistä blogin lopussa.
Su- Palauttavaa 8 km - 56 min.
yhteensä 29 km - 3 tuntia ja 50 minuuttia, noususummat näet blogin yläkulman Garmin-linkistä.

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 534 km - 6- päivän kilpailussa 144 tuntia ja lisäksi 6 tuntia ja 58 minuuttia.

ALLA PALO-PYHÄVAARA SIINTÄÄ JÄRVEN TAKAA PARIN KILOMETRIN PÄÄSSÄ - JATKONA VIDEOT NOUSUSTA JA PALUUSTA

 LOPUKSI TAIDETTA SALAATTIKERHOLLE JALAN ALLE

PUF 2017

ONNI VÄHÄAHON BLOGI

KAHDEN VUODEN AJATUS

Lähtiessäni kilpailemaan Unkariin oli ennakolta selvää että yritän juosta siellä myös vuonna 2018. On siis kahden vuoden ajatus ja näinollen henkisesti helppoa toteuttaa kun on jo etukäteen päätöksen tehnyt. Ehkä. Kyllä.
Jos joku lukijoista odottaa malttamattomana kuuden päivän kilpailua tai harjoittelua käsittelevää tekstiä niin ne tulevat aikanaan. Kärsivällisyys on monipäiväjuoksuissa voimavara mutta ei ehtymätön. Aikaahan vuoden 2018 kilpailuun valmistautumiseen on runsaasti vai luuliko joku että monipäiväjuoksuihin paahdetaan taulukko kaulassa harjoitellen koko vuosi ? Sitäkin voi yrittää - toivotan onnea varsinkin terveenä pysymisen sarkaa kynnettäessä.
En ole vieläkään päässyt kotiin mutta kotisuomeen sentään ja sekin on jo jotain. Etelän mökillä puuhastellessa tunnen oloni hauraaksi mutta terveeksi ja kivuttomaksi. 
Olen käynyt juoksemassa muutamia lenkkejä lähinnä saadakseni elimistöni toimimaan. Elän aikaa jolloin haluaisin juosta paljon mutta kokeneena tiedän sen toistaiseksi hyödyttömäksi. Sensijaan yllättävän lähellä tuntuu olevan aika jolloin elimistö alkaa saamaan talteen edes osan sille syötetystä levosta tai ravinnosta. Vuosien kokemus ja perusharjoittelu palkitsee tekijänsä.
Jälkikäteen itse omaa kilpailusuoritustani arvioidessa tunnen nöyryyttä. Pidän käsittämättömänä että pystyin niin vähäisellä harjoituksella juoksemaan noin hyvin. Harjoituskuukaudet ennen kilpailua 178-242-247-271 kilometriä sisältäen yhden pahan virustaudin. Tuohan näyttää ihan viihteeltä eikä ultrajuoksulta. Ensi keväänä tuon voisi yrittää kertoa kolmella. Ehkä. Kahdella. Kyllä.

MATKAILUAUTON TAIPALEESTA

Matkailuautoilijoita on monenlaisia. Statuspöhköjäkin löytyy. Nämä ostavat kalleinta mitä rahalla saa ja käyvät sitten esittelemässä autoaan suomalaisilla leirintäalueilla - ulkomailla heitä ei juurikaan näe. Joskus näiden autojen huoltajien kanssa keskustellessa hymy syvenee kun tieto siitä että suunnilleen samat paskat osat voi ostaa 50.000 - 150.000 euron paketissa mutta eri merkin alla. Suuri raha ei siis automaattisesti edistä matkantekoa - illuusiota kylläkin. 
Autoissa on toki eroja. Yksinkertainen toimii parhaiten ja oma tarve riippuu paljolti käyttömäärästä ja etenkin vuodenajasta jolloin autoa käyttää. Ainoa oikea talviauto on Kabe. Lmc ja Dethleffs tulevat sitten. Laadukkaalla Artolla toki pärjää myös. Sunlight on erittäin paljon valmistettuna yksinkertaisen toimiva. Paljon jäi mainitsematta. Bürstner. Mutta kalliit Concorde tai Carthago eivät automaattisesti merkkinä takaa onnistuneita matkoja. Loukkaannuitko ? Osanottoni. Samoja paskoja ne on kaikki JOS niitä käytetään oikeasti asumiseen läpi vuoden.

Tällä matkalla ajoimme ulkomailla noin 4000 km. Jos matkan jakaa reissupäivillä luku jää alle sadan kilometrin per päivä. Asumme siis autossa ulkomailla emmekä vimmaisesti kerää kilometrejä. Kilometrien keräämiseen meillä on jalat ja kaksi taittopolkupyörää mukana matkassa ja sitten kaupan päälle eri maiden julkinen liikenne.

Yksi rengasrikko (Korjaus ilmainen koska korjaaja piti suomalaisesta hevistä). 
Asuinosan vesipumppu hajosi, haimme uuden (uudet, yksi varalle). Asennettu itse Balatonführedissä. 
Fiatin (vuosimallia 2008)  ilmastointi lopetti toimintansa paluumatkalla. Testautimme järjestelmän Puolassa (20 euroa). Tuloksena oli että lauhduttaja vuotaa. Uusi osa on tilattu tiivisteineen (220 euroa). Asennan sen itse kotona paikalleen ja käyn sitten korjaamolla täyttämässä kaasut järjestelmään. 
Suomeen tultaessa asuinosan akkujen elinkaari päättyi. Toinen niistä kuumeni liikaa eli meni oikosulkuun. Kävimme Tampereella loistavan palvelun Caravan Erälaukolla hakemassa uudet tilalle. ( 2 X 100 Ah akkua asennustöineen maksaa ainakin 250 euroa, käyttöikä seuraavat viisi vuotta - ainakin).
Tuulilasista paikattiin kaksi kiveniskemää poraamalla (Vakuutus maksaa ja minä maksan vakuutuksen; uusi tuulilasi maksaa 2500 euroa, siksi vakuutus siihen).

Artisti siis maksaa. Kohtuullista, jos vertaa vapauteen ja hotellihintoihin. Ensi vuonna auton moottoriin on vaihdettava jakopään hihna ja vesipumppu sekä apulaitehihna kiristimineen. Akku sekä ehkä jarrulevyt, palat ainakin eteen. Saamme näin vielä neljä vuotta matkailuaikaa ja sitten on auto vaihdettava käytettyyn, hieman pienempään ja vähemmän ajettuun.
Ei siis illuusioita, ei rooleja eikä vatsavaivoja pienistä naarmuista vaan täyttä elämää ja riemukasta matkailua.

ALTRA A-1623-1

Näillä kilometreillä alkaa kaivata juoksuunsa uusia tuulia. Monipäiväjuoksuissa kengät keventyvät. 

Voittaja Steene juoksi Unkarissa Niken Free-tyyppisillä kengillä. Minä Hokalla ja Merrellin Bare Accessilla. Schwerk pelkästään Merrelin Bare Accesseilla.
Kyse on askeleen luonnollisuuden palauttamisesta kaikkien geeli- ynnä muiden pakottavien tukien jälkeen. Altra antaa tähän tilan ja mahdollisuuden juosta monella tavalla. Aika näyttää tuleeko siitä todellinen vaihtoehto 2018 kisakengäksi. Jokatapauksessa pitkillä matkoilla jalkojen näissä kengissä tulee olla huippukunnossa.




VIIKKO 20. LISÄPÄIVITYS  

21.5. viikolla 20. juoksin sittenkin vielä toisen lenkin Suwalkissa Puolassa; 7 km - 44 min.

VIIKKO 21.

To- 2 km kävelyä barefoot tossuilla metsässä Kirsin kanssa.
La- 9 km juoksua maastossa palautellen - 1.09.
Su- 6 km tiellä Altran barefooteilla - 43 min.