Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

tiistai 19. kesäkuuta 2018

MITÄ MUUTA ?


Blogikirjoittamisen paras puoli on vuorovaikutus. Sain blogiani säännöllisesti lukevalta ystävältäni ajattelemisen aihetta ja tilasin pari Hannah Arendtin kirjaa Ivalon kirjastosta luettavaksi. Tuntematon lukija taas lähetti sähköpostia kysellen ultrajuoksuni merkityksestä koko elämääni ajatellen. Näissä kahdessa esimerkissä avautuu portti kehittyä ihmisenä jos keskittyy jaettuun hetkeen ja vastaa. Niin itselleen kuin muille.




Istun Kotalan etukuistilla ja kuuntelen ukkosta. Lapin ukkonen on jylhää kuunneltavaa. Avarassa maastossa salaman jyrähtely kantaa ja ääni kulkee vaarojen välissä mahtavasti. Aivan kuin luoja haluaisi muistuttaa ihmistä pienuudesta, jos et kyykisty kivenkoloon tai kömmänäsi suojaan niin lyön sinut maan tasalle.
Taivaan avautuessa olimme juuri tulleet Ivalosta kauppareissulta. Joimme kahvit takapihan karhuryhmällä katsellen tummien pilvien kerääntymistä. Hetken päästä vesimassat putosivat alas. Sateen tauolla kiipesin tikapuilla talon ympäri ja puhdistin havunneulasia täynnä olevat rännit. Ajan mitta mielessäni täyttyi kun tajusin että todennäköisesti olen ensimmäinen joka näitä puhdistaa. Isä ne asennutti mutta tuskin kiipeili enää viimeisinä vuosinaan katonlappeella.

Kuistilla sateen valuessa pohdin tulevaa. Mitä oikeastaan haluan ultrajuoksussa tehdä tulevina vuosina ? Kilpailujen väliajat toipumisineen ovat hedelmällisiä aikoja motivaation ja haaveiden tasapainon ymmärtämiseen.
Menneellä viikolla tein erittäin kovaa harjoittelua testimielessä. Vaikka viikon kilometrimäärä jäi alle viidenkymmenen kilometrin annoin silti kaikkeni. Ensin maanantaina poluilla lyhyesti maksimiteholla hapenoton rajoissa. Hellitin aina kun ilma loppui ja sitten taas kaikki peliin aina pillin (hengitys) vihellykseen saakka. Tämän jälkeen tiistaina ja torstaina perusjuoksua mutta raskaassa maastossa. Ja sitten kuningasharjoitus, 1041 metriä vertikaalista nousua Palo-Pyhävaaralla. Uudelleen ja uudelleen mäkeä ylös aina näkökentän supistumiseen asti. Kuudennella nousulla hirvi tuli oikealta eteen rinteen puolivälissä. Ei jäänyt epäselväksi kumpi meistä pelästyi enemmän. Luonnon kanssa yhtä olemisen tähtihetki.
Raskas harjoitteluviikko kulminoitui erämökillä viikonloppuna. Vaikka pidin kaksi juoksutonta päivää niin nuohous sisältäen puulieden täydellisen puhdistuksen, saunankiukaan kivien vaihdon, ulkokäymälän ja ison kompostin hautaamisen maahan sekä puuliiterin oven teon, vei jotenkin loputkin voimat.
Kuuden päivän kilpailun jälkeen keho ei yksinkertaisesti jaksa määräänsä enempää ja koska haluan kehittyä edelleen niin haluan tietää täsmälleen mikä tuo määrä on. Totaalisen väsymyksen vastapainoksi aukeaa sitten mielen virkeys ja kokemus henkisten voimavarojen kasvu päivä päivältä.

Edelläkuvattua voi olla niin sanotun tavallisen ihmisen vaikea mieltää. Korostan että koen olevani täysin tavallinen ihminen itsekin mutta olen tehnyt elämääni valintoja jotta voisin keskittyä olennaiseen.
Kun turhia rasitteita jättää taakseen vapautuu aikaa itsensä kehittämiseen. Ihmisen toiminta -  Vita Activa, Ihmisenä olemisen ehdot. ( Hannah Arendt) Kirja odottaa loppuun lukemistaan. Minulle ennen lukemista oli selvää että ihmiselämällä täytyy olla joku merkitys. Yhteiskunnan luoman merkityksen ei suinkaan tarvitse olla oikea tai edes tavoiteltava.

Mitä muuta kuin juoksemista ja juoksuun keskittymistä elämäni sisältää, kysyi lukijani.

Ultrajuoksu ei ole mitä tahansa juoksemista minulle. Voi olla että jollekulle muulle on mutta ei minulle - enää. Aivan kuin mikä tahansa muu ihmisen toiminta, ultrajuoksukin elämäntapana vaatii perinpohjaista omistautumista. Tällöin syntyy väistämättä tilanne että tietyt muut, niin sanotut normaalit asiat, jäävät eräänlaiseen paitsioon. Näille muille asioille ei ole aikaa tai niinkuin minun tapauksessani, kiinnostusta.
Tämä ei tarkoita etten haluaisi tai pystyisi tekemään näitä muita asioita mutta ne ovat jotenkin välttämätön paha, eräänlainen sivujuonne. Toisaalta olen muna-kana-tilanteessa. Ilman näiden muiden asioiden apua en pääsisi ultrajuoksussa pidemmälle. Tarkoitan tällä normaalia elämää johon sisältyy kaikki muu paitsi juokseminen. Kyse on perspektiivistä ymmärtää elämää, ei tärkeysjärjestyksestä.
Suomeksi sanottuna paskapöntön sisällön hautaaminen maahan mökillä auttaa arvostamaan tilannetta jossa suuri ultrajuoksija istahtaa kesken kilpailun valmiiksi katettuun pöytään syömään jatkaakseen sitten ties kuinka monennelle kierrokselleen. Etuoikeutettuun asemaan pääsy vaatii omistautumista harjoituksissa mutta muiden ihmisten tuki ponnistuksesi taustalla on korvaamaton. Juuri tässä tilanteessa aukeavat ihmisyyden tärkeimmät arvot toisen huomioimisessa ja tukemisessa. Yksin et ole juuri mitään tässä maailmassa.

Eräässä radiolähetyksessä todettiin että ihmisiä kiinnostavat eniten työllisyys ja asuntojen hinnat. Juostessani korkealle kotivaaroilleni totean että lähemmäksi Jumalaani en täällä Nellimissä pääse. Voisiko parempi vaihtoehto Jumalansa kohtaamiseen olla ostaa asunto korkeasta kerrostalosta mahdollisimman ylhäältä ja tehdä vähintään kahta työtä yhtäaikaa kustannusten peittämiseksi ? 
Omalla kohdallani ei tunnu siltä. Surullista voi olla että minulla ei ole näiden korkealta ostavien kanssa oikein mitään keskusteltavaa. Minua kun ei työllisyys tai asuntojen hinnat kiinosta yhtään. Olenko siis syrjäytynyt ? Mitä suurimmassa määrin ja vieläpä nautin siitä !

Elämäni sisältää siis paljon muutakin kuin ultrajuoksua. Työstä tai sen tekemättömyydestä en juuri halua puhua. Töihinkin on tarjottu mahdollisuus alkaen 2019 syksystä mutta en pidä kahdeksasta neljään- elämää kovin kiinnostavana. 
Kahden edellisen lauseen jälkeen yleensä puuskahdetaan että mutta kun on pakko ! Isäni käytti aikanaan ilmaisua : "Jokainen paskaa paperinsa ihan itse." Tämä on myös oma mielipiteeni. Ihan jokaisessa tapauksessa ei ole pakko.

Mitä haluan tällä kirjoituksella pohjimmiltaan sanoa ? Jokainen lukija kokee tekstini omista lähtökohdistaan ja tekee omat johtopäätöksensä mutta toivoisin lukijan tekevän myös valintoja oman elämänmittaisen matkansa rikastuttamiseen. Miksi sitten ? Siihen teille vastaan Hannah Arendtin sanoilla tähän lopuksi :

"Ihmisen kuolevaisuus perustuu siihen, että yksittäinen elämä, jolla on tunnistettavissa oleva elämäntarina syntymästä kuolemaan, irtaantuu biologisesta elämästä. Tämä yksilön elämä eroaa kaikista luonnon prosesseista, koska sillä on suoraviivainen liikesuunta, joka ikäänkuin leikkaa läpi biologisen elämän kiertokulun. Juuri tätä on kuolevaisuus: liikkumista suoraa viivaa pitkin maailmankaikkeudessa, jossa kaikki, mikä ylipäänsä liikkuu, liikkuu syklisesti." 

Palo-Pyhävaaran nousua.

Ajanmukainen itsekuva harjoituksesta - typerää ?
 


Kaksi lukuvinkkiä elämästä blogilistaltani :

Jyrki Leskelä

Onni Vähäaho


VIIKKO 25. HARJOITTELUNI

Ma- 8,3 km - 51.32. Paskat pois. Laitoin antibioottirasvaa varpaaseen ja juoksin käytännössä täydellä teholla hapenoton rajoissa. Vertikaalia 218 m.
Ti- 12 km - 1.29. Poluilla ja umpimetsässä. Vertikaalia 253 m.
Ke- Lepo
To- 17,4 km - 2.12. Vertikaalia 553 m. Vaaroilla hissukseen.
Pe- 20,1 km - 3.02. Palo-Pyhävaaraa ylös ja alas. Vertikaalia 1041 m.
La-Su- Lepoa / mökillä huoltohommia eli fyysistä työtä.

Yhteensä 7 tuntia ja 36 minuuttia - Vertikaalia 2065 m - 57,9 km


 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

OLEMASSAOLON OIKEUTUS

Koti-ikkunan takaa maisemaa.

Torstaina 7.8. juoksin kahden kuukauden tauon jälkeen kotipoluilla Palo-Pyhävaaran huipulle ja takaisin kotiin saunaan. Mielenliikutus vaaralla oli järisyttävä, katselin kotimaisemaa kyynelten läpi. Taakse oli jäänyt kaksi kuukautta matkailuautossa asumista. Liikkumista eteenpäin autolla 6794 km ja omin jaloin 964 km. 
Jälleen kerran nousi vaaralle nousussa vastattavaksi kysymys miten ihmeessä jaksan tämän kaiken niin henkisesti kuin fyysisesti ? Vastaus tuli alamäessä välittömästi : niin valtavan paljon se antaa, niin valtavan paljon se opettaa.

Saunassa Kirsi kysyi näkyikö muulia ? Olen juostessani nähnyt kaikenlaista, myös aistiharhoina, mutta en muulia. Kirsi tietää että eittämättä olen kokonaisvaltaisesti pihalla kuin lumiukko aina näiden reissujen jälkeen. Jatkuva liike aiheuttaa pysähtymisen jälkeen väsyneen aivosumun, joten purskahdin nauruun. Ei, ei muuleja - toistaiseksi ! Myöhemmin selvisi että ranskalainen perhe on lastensa ja muuliensa kanssa Sarmin erämaassa. Ai miksi ? Kysykääpä heiltä. Ehkä he vastaavat aivan kuin minä : " Koska se on siellä !"

Lapissa, oikeassa Pohjoisessa, on tilaa niin muuleille kuin myös erilaisille ajatuksille. Kuten olen monasti todennut olen täällä kotonani, kuulun tänne. Erämaan hiljaisuus ja pieni kotikylä sen laidassa lataavat mielen kuten harjoittelun ja levon myötä kehonkin. Lainatakseni kirjailija Marjomaa-Hahlia : "Täällä kovinkin saa vertaisensa vastustajan."

Erilaiset arvojärjestykset ohjaavat yksilön valintoja. Harva on tullut miettineeksi oman olemassaolonsa oikeutusta saati sitä onko omalle kohdalle annettu jokin tehtävä tämän maailman pyörimisen tueksi. Sana tehtävä on tässä oravanpyöräyhteiskunnassa usein synonyymi työlle. Paskajuttu siitä syntyy sitten yhteiskunnallisista perusteista tehdä jotakin työtä ja vielä pääosin jonkin muun hyväksi kuin itsen.
Elämme kovien arvojen aikaa ja monesti työn myötä arvotetaan koko ihminen ja hänen tarpeellisuutensa. Vähempi ei tahdo riittää, ei yksilön henkilökohtaisten kykyjen kuten ei määränkään suhteen. 
Kovat arvot perustellaan poikkeuksetta rahan säästämisellä. Todetaan että meillä ei ole varaa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään "me". Luokkaerot syvenevät ja kansa jakautuu ainakin kahteen ellei jo kolmeen porukkaan.

Paskajuttukin voi olla palkitsevaa jos sitä tekee sydämestään. Itse nykyään suosin kovasikajuttuja ja mielellään individualismia ellei peräti itsekkyyttä valinnoissani. Olen korteni yhteisen hyvän kekoon kantanut työelämän suhteen ja varsin nuoresta ollut valjastettu varsin painaviin ikeisiin. 
Vuodet vammaisten lasten auttajana ja myöhemmin taksinkuljettaja-yrittäjänä, jossa oman toimen ohella psykoterapeuttina (ei virallistettu), lohkoivat sielustani paljon - toisaalta sain paljon uutta tilalle. Taksistakin vaakakuppi jäi niukin naukin positiivisuuden puolelle vaikka raskas vittuilu vuosien ajan miestä söikin.

Uskon että tulevat sukupolvet ymmärtävät tulevaisuuden olevan avoin niille jotka osaavat ajatella inhimillisesti ja tuntea. Oman kehon kuuntelemista ei opi sykemittarilla vaan menemällä rohkeasti yli normaalin ja poiketen tavanomaisista odotuksista. Tämä tuli todistettua kotimatkalla kun kutsuttuna juhlimme yhtä uutta ylioppilasta Tampereen Hervannassa.

Nuorissa on tulevaisuus. Eräs poliitikko totesi että jokaisen suomalaisen on aamulla noustava ylös ja mentävä töihin. Kyseiseltä meni pahasti pieleen jo toisessa verbissä. Maailma on avoin valinnoille ja nuoret vailla moraalisia kahleita osaavat valita polkunsa itse. Näin vanhempana teuraana nousen kyllä ylös joka aamu jos pystyn mutta sitten kahvinjuonnin jälkeen harkitsen mitä tänään olisi kiva tehdä.  

Vain yksi on selvää. Niin kauan kuin pystyn ja keho on valmis vastaanottamaan harjoitusta niin solmin nauhat kiinni ja menen ulos olemassolon oikeuteeni : leikkimään juosten luonnossa kuin pieni lapsi.


Kotimatkalta: Ounasvaara. Kuinka pieni oletkaan ?

Lapissa ei perunaa istuteta Kustaan päivänä, sensijaan talvirenkaat voi jo vaihtaa.


VIIKOT 22. - 23. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo. Aivan pihalla kehon katabolian kanssa.
Ti- 12 km - 1.21. Polkuja ja teitä sekaisin. Verttiä 127 m. Tyhjää on kehossa edelleen.
Ke- To - Lepoa.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa metsässä vajaa tunti.
La- Lepo
Su- Lapinlahti verttiä. 11,2 km - 1.21. 404 metriä vertikaalista nousua. (verttiä)  Parempi tunne.

Juoksua 23,3 km, 2:43. Verttiä 531 m.

Ma- 10 km Ounasvaaralla. 1.21. Verttiä 602 m.
Ti-Ke - Lepo, kotihommia ja kotiintulon orientoitumista. Jalat väsyneet.
To- Palo-Pyhävaara 8 km - 0.58. Verttiä 195 m. Ei näy Stravassa Garminin päivitysten vuoksi.
Pe- Palo-Pyhävaara 8 km - 1.00. Verttiä 208 m. Väsynyt mutta ei mieli.
La- Lepo, vasemman isovarpaan kynsivalli vaivaa.
Su- 7 km Paavalintupavaara - 0.47. Verttiä 136 m.

Juoksua    33,3 km, 4 tuntia,  verttiä 1141 m.

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 616 km, tunteja 154.

---

Kotalan keittiön pöydässä kahvilla :

Pasi : Täysin terveenä olisi mennyt enemmän. Ahneus - kuolemansynneistä pahin. Naurua...

Pasi jatkaa : Tämä ei lopu koskaan...

Kirsi : Pitäisikö sitten ?

Pasi : Naurua...Koetaan Elämä !

Kirsi : Sydämellistä naurua...Hyvinkin !

---


Kuunnelkaa sanoja :






maanantai 28. toukokuuta 2018

PAINEETTOMIA HOUSUJA JA MUITA HAVAINTOJA



Trendilaji polkujuoksun parissa 27.5. Hämeessä. Olen juossut metsässä koko ikäni...



Yksitoista päivää kuuden päivän kilpailun loppumisesta laitoin kilpailukengät jalkaan ja juoksin ensimmäisen lenkin - aivan kuten olisin jatkanut kilpailua. Tätä lenkkiä edelsivät pari pyörälenkkiä joiden välissä olin viikon flunssassa samalla matkailuautoillen kohti kotisuomea. Tämän ensimmäisen lenkin jälkeen alan oppimaan uutta. Yritän jättää liiaksi käytettyjä ajatuksia pois juoksustani. Tavoitteena on aina löytää uusi helppous - ease - uusi kevyempi askelkontakti maahan jotta pääsisin vieläkin pidemmälle. Ymmärtämättömät kutsuvat tätä addiktioksi tai ahneudeksi. Minulle se on elämää.

Toisella lenkillä Viron Pärnussa katselin joen rannalla kalastavaa murrosikäistä poikaa. Näin pojassa itseni vuosien takaa. Siniset raitaverkkarit ja hieman pyöreä olemus. Pituuskasvu ei vielä ollut imaissut rasvoja. Keskittyneesti poika kalasti heittovavalla vieressään viehelaatikko. Heittojen välillä hän tuijotti jotenkin synkänoloisesti virtaavaa vettä, mikä lie nuorenmiehen mieltä painanut ?
Kauan sitten kalalla tuijotin itsekin vettä. Mielessä kummitteli erään sukumme akateemisesti koulutetun henkilön tokaisu : "Sinusta ei koskaan tule mitään kun olet noin lihavakin." Tämän lauseen jälkeen kyseinen isokokoinen matematiikan lehtori tuijotti minua paksujen pullonpohjalasiensa takaa ja jatkoi että minun pitäisi liittyä kommunistisen puolueen nuorisojärjestöön jotta saisin ryhtiä elämääni.
Vasta pitkälle yli 40 vuotta myöhemmin äitini hautajaisissa sama, nyt huomattavasti kutistunut ja vanhuuden pehmentämä mummeli, tunnusti ihailevansa päättäväisyyttäni ja saavutuksiani. Samassa yhteydessä hän pahoitteli oman siskonpoikansa elämän vaiheita, joita edes poliittinen ura ei ollut edesauttanut toivotulla tavalla.
Ehkä on niin että omien polkujensa kulkemisella löytää itselleen oikean suunnan. Avarakatseisuus ja elämän tarkoitus omalla kohdalla löytyvät ajan kanssa tai sitten ei ollenkaan. Kerron tämän kaiken vain siksi että olen sen aikakauden lapsi joka on joutunut kuuntelemaan paskapuheita taatusti enemmän kuin olisi ansainnut. Eivätkä nämä puheet todellakaan ole kannustaneet tekemään omia valintoja.

Ultrajuoksuun tulee tasaisesti asioita joiden sanotaan parantavan suorituskykyä. Painehousut ovat viimeisin tulokas. Nämä lihasten toivuttamiseen suunnitellut housut puetaan harjoituksen jälkeen ylle ja niihin pumpataan paine vilkastuttamaan alaraajojen verenkiertoa.
Mitä pidemmälle olen omin jaloin päässyt sitä huvittuneemmin olen suhtautunut näihin keksintöihin. Lähentelee jo eettistä valintaa mitä kaikkea käytät kehosi toiminnan tehostamiseen tai tukemiseen. 
Itsestään selvää pitäisi olla että jos näiden apulaitteiden ja aineiden avulla harjoittelussaan vie kehonsa jatkuvasti yli luontaisten kuormitusrajojen on vammautuminen taattu. Tuloshurmoksessa pitäisi muistaa että elämää saattaa olla jäljellä vielä huipputuloksienkin jälkeen.

Omat housuni ovat paineettomat ja jos niihin jostain syystä kertyy painetta niin sen purkamiseen on minulla omat keinoni. Mieluummin hiukan huonommin kuin harmaan alueen siivittämänä loppuiän häpeään. Itsensä kanssa sinut tarkoittaa rehellisyyttä itselleen. Itsensä kanssa sinut tarkoittaa myös kykyä antaa olla - mitä suurimmassa määrin.

Tätä viimeksimainittua kykyä ultrajuoksija tarvitsee palautuakseen kilpailun rasituksista. On annettava välillä olla vaikka mieli palaa hurjana roviona lenkille. Vielä ei ole aika.


Virallinen matkairvistys Kaunasista. Pyörä on koriste...



VIIKKO 21. HARJOITTELUNI

Ma- 9,2 km - 55,40. Pärnu, kilpailukengissä, ensimmäinen lenkki kilpailun jälkeen.
Ti- 9,2 km - 1.00. Pärnu. Barefoottia ruoholla ja hiekalla pääosin.
Ke- Lepo
To- 10 km - 1.03. Tampere, puistoissa ja Pyynikin poluilla.
Pe- Lepo
La- Polkupyöräilyä maastopyörällä kauppareissulla 15, 3 km - 50:36.
Su- 17 km - 1.59. Teknisiä polkuja Ylöjärvi - Hämeenkyrö rajalla. Erittäin väsynyt ja uupunut lenkin jälkeen.

Yhteensä 45,5 km - 4:39 - vertikaalista nousua 411 m

Laituri tulee ? Kenellä teistä on Saab-lippis ?

lauantai 19. toukokuuta 2018

JATKOA ODOTELLAAN





"Hienoa on ollut lukea kaikki kirjoitukset, analyysit ja ajatukset. Hyvän tuloksen tempaisit. ONNITTELUT! Jatkoa odotellaan." -Kalevi Montela

(Lainaus on kommentti edelliseen kirjoitukseeni, Kalevi ja Olavi Montela ovat Suomen ultrajuoksun suuria esikuvia ja pioneereja. He ovat tehneet minuun lähtemättömän positiivisen vaikutuksen esimerkillään siitä mihin omin jaloin voi päästä - elämässään.)


 VIIKOT 18 - 20.

Ma- 4,8 km kilpailuradan testausta - 30,04.
Ti- Lepo
Ke- 5 km - 33,03.
To - Pe - La - Su - Ma -Ti - Ke - Emu 6 Day Race - 554,253 km.
To - Pe - Lepo
La - Pyörällä 5,1 km - 22.27. Vierotusoireiden ehkäisyä.
Su - Sairas, flunssa, pää täynnä räkää ja yskä. Menee Panadoliksi, perkele sentään.
Ma - To - Sairas, Lepoa ja matkustusta, Bratislava, Pjotr Trubunalski.
Pe- Varsovassa tolpillaan mitenkuten, pyöräilyä 13,5 km - 1.09.
La - Su - Lepo ( Liikunta ei tehnyt hyvää, olo kuin niistetyllä kumikukolla.)

yhteensä : riittävästi...

Huhtikuun summaus 348 km - 37 tuntia. Koko vuosi tähän asti 2433 km.

Jatkoa odotellaan.
Juu.
Tulee välittömästi kunhan hihna alkaa vetämään.
Odotan itsekin innolla mutta en enää poikamaisella innolla.
Valetta.
Into onkin juuri poikamainen ja se vetää suupielet korviin vaikka olo on nyt kuin niistetyllä kumikukolla. Vetelä ja tyhjiin pumpattu.

Kun juoksen näitä pitkiä yhtämittaisia taipaleita yritän päästä eroon niistä ajatuksista jotka hidastavat minua ja tekevät matkanteon vaikeaksi. Taipaleiden jälkeen on joka kerta kaivettava kalenteri esiin, merkittävä siihen tapahtuneet asiat päiväkohtaisesti ja sitten yrittää tavoittaa kadonnut aika. En yksinkertaisesti kykene ymmärtämään muuten mitä olen tehnyt.
Kilpailun jälkeen palautuminen ensin kakisteli ja lähti sitten nousuun mutta ensimmäisen Balatonfüredissä tehdyn pyöräilyn jälkeisenä sunnuntaina tuli flunssa. En muista olleeni näin kipeä muutamaan vuoteen, kuumeettomuuden rajalla onneksi kuitenkin. Meni Panadoliksi tai Apapiksi kuten paikallisen parasetamolin kauppanimike kuuluu.
Hankalinta tässä oli se että Unkarissa oleminen alkoi henkisesti riittämään. Piti siis tervehtyä edes senverran että pääsi vaihtamaan maisemaa. Bratislavassa olin jo senverran kunnossa että koimme Kirsin kanssa ensimmäiset Brownie Momentsit.

Brownie Moment ?
Termi tarkoittaa vaimolle tai tyttöystävälle kiitokseksi järjestettyjä hetkiä. Tässä tapauksessa aikaa sille, joka on ajan ansainnut kaiken ultraurheilijan tukemisensa vastapainoksi.

-And now it is gonna be some brownie moments ? (Martin Fryer minulle Emu Six Day Race iltajuhlassa katsoen samalla Kirsiin.)
- You bet we definitely gonna find some ! ( Ultrajuoksija Koskisen väsynyt vastaus, käsi Kirsin kädessä )
Kaikki nauroivat sydämellisesti vedet silmissä ja sitten nostimme maljat voittajan kanssa.









Nämä hetket ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Kuten aikaisemminkin olen todennut kestääkseni taipaleiden rasitukset niin henkisesti kuin fyysisesti pitää löytyä normaalia elämää sen ytimessä.

Unkarin kilpailu oli siitä harvinainen urallani että siitä mitään ei jäänyt hampaankoloon. Tein sen mitä pystyin sillä mihin olin harjoitellut mutta huonolle ololle en minäkään voinut tällä kertaa tämän enempää.
Ajatukseni siitä mikä tulee sisältä itsestä tai mikä tulee ulkoapäin häiritsemään matkantekoa piti paikkansa. Kaikkeen voi valmistautua ja tehdä sitten parhaansa.
Kuuden päivän juoksusta vain yksi asia on kirkastunut. Tulen tästä eteenpäin soveltamaan tätä tulevissa kymmenen ja kuuden päivän juoksuissani. (Lausetta saa tulkita tulevaisuuteen...) Nimittäin kolmen tunnin jakso. Sovelsin sitä jo omassa tuhatmailisessani. Eli kolme tuntia juoksua, tauko ja sitten taas. Tauon pituus tarpeen mukaan ilman etukäteissuunnitelmaa 15 minuutista aina kolmeen tuntiin. Syy : keskittyminen on helpompaa lyhyeen aikajaksoon ja jos tulee tehtyä virhe kolmessa tunnissa niin siitä irtipääseminen on helpompaa kuin kuuden tunnin virheestä.








Ylläolevassa kuvassa automme on Bratislavassa Tonavan rannalla Magio Plazissa jonne ajoimme orientoitumalla. Katsoin siis vain kartasta parkkipaikat ja ajoin rohkeasti läpi hirveiden ja alati kapenevien liikennesolmujen päätyen upealle, ilmaiselle ja vanhaakaupunkia lähellä olevalle parkkipaikalle. Tämän saa kun jättää suosiolla kommunismin aikaiset väsähtäneet leirintäalueet rauhaan.
Jokilaiva on yli sata metriä pitkä ja tekee käännöksen alavirtaan. Yökuvassa Bratislavan linna, Hrad, joka on museo. Me söimme linnan alapuolella olevassa ravintolassa joka oli iloinen yllätys ja lähenteli fine diningia vaikka emme sellaista etsineetkään. Suosittelemme !








Bratislavassa on paljon nähtävää. Vanhaksi itsensä tuntee linnamuseossa jossa katselin samanlaista Jawa moottoripyörää joka aikanaan oli isälläni ja samanlaista kymmenvaihteista pyörää, Favoritia, jonka olisin nuorena halunnut mutta sain tanskalaisen viisivaihteisen.

Mieluummin kuvaan kuitenkin jotain aivan muuta.







Aikaa, joka ei pysähdy muualla kuin valokuvissa.





Jos joku on jollain tavalla kateellinen elämäntavastani niin lohdutan että olen tehnyt paljon töitä päästäkseni tähän ja teen tulevaisuudessa vielä enemmän töitä, ainakin harjoittelun eteen, päästäkseni vieläkin pidemmälle. Olemme myös Kirsin kanssa luopuneet tietyistä elämän normaalikaavoista saadaksemme jotain muuta tilalle.
Osa näistä matkoista on autohelvettiä. Onnettomuuksia, tietöitä ja käsittämättömiä ruuhkia joissa ihmiset hukkaavat elämänsä. Tiet täynnä kuoppia, irtainta romua ja koko päivän kestävää kaatosadetta. 
Kuorrutuksena kaiken päälle hullut puolalaiset, jotka ohittavat kaiken mikä liikkuu tai ei liiku kummalta puolelta tahansa, missä tahansa, päätyäkseen lopulta tietyökaivantoon katolleen - mutta ohi oli päästävä...

Minusta tulee aina autovastainen kun automatkailen - niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Mielestäni ihmisten ei tulisi lainkaan päästä autolla joka paikkaan vaan junilla ja muilla julkisilla ja erittäin yhteisillä välineillä.

Tai sitten jaloilla !





Viimeinen kuva on Varsovasta Wok 90 - leirintäalueelta. Alue on yksi siisteimmistä missä koskaan olemme käyneet. 
Nokka on kohti kotia eli pohjoista. Kun tervehdyn alkaa hihnakin taas vetämään. Jatkoa on siis taatusti luvassa mikäli se minulle suodaan.






perjantai 11. toukokuuta 2018

KEHÄNKIERTÄJÄN TESTAMENTTI ?



Vuonna 2016 alkukesällä käytiin Hämeenkyrössä silloisen kotini, Käpykolon, keittiössä keskustelu. Kirsi ja minä sovimme tuolloin että asetan tavoitteekseni voittaa vuoden 2017 6-päivän kilpailun Unkarin Balatonfüredissä ja Kirsi omalta osaltaan ymmärtää ja tukee tätä pyrkimystä. Lähdin harjoittelemaan tosissani. Takana oli muutamia tuloksellisesti huonoja vuosia ja taantumista. Syksyn 2016 Norjan tuntureilla alkoi jo tuntumaan että unelmaa kohti voi alkaa tosissaan pyrkimään.

Sitten isäni kuoli.

Siteet menneisyyteeni katkesivat. Minut pysäytettiin ja pantiin arvioimaan koko elämäni tarkoitus uudelleen. Uskoani koeteltiin ja harmonia särkyi.
Teimme ison elämänmuutoksen. Myimme kotimme ja muutimme Pohjoisen Nellimiin. Päätin juosta 2017 Unkarin 6-päivän juoksun samalla tavoin kuin aikanaan juoksin Täby Extreme Challengen satamailisen heti äitini kuoleman jälkeen, antaa ultrajuoksun itsensä kertoa haluaako se minut vielä mukaansa vaikka valmistautuminen on henkisesti ja fyysisesti täysin puutteellista.
2017 antoi pelkällä pohjakunnolla juosten tulokseksi 476 kilometriä ja hennon kuiskauksen jatkaa.

Minä jatkoin.

Lähtiessäni harjoittelemaan kohti vuoden 2018 6-päivän kilpailua kävimme saman keskustelun uudestaan Kirsin kanssa. Tällä kertaa se tapahtui Luostolla matkailuautossa varsin lumisissa olosuhteissa Lapin alkutalvessa lokakuussa 2017. Tavoitetta ei muutettu. Siihen lisättiin kaksi sanaa : annat harjoittelussa vain kaiken.

Ultrajuoksukilpailun voi voittaa kahdella tavalla. Tulla ensimmäiseksi, saada ensimmäinen palkinto ja olla paras kaikista osallistujista. Tai sitten voi tehdä oman ennätyksensä ja todeta että ei tarvitse enää koko kilpailua ollenkaan. Jälkimmäinen on mahdollista myös ilman ennätystäkin.
Kilpailu voi voittaa sinut. Palaat vuosi vuoden jälkeen yrittämään mahdottomia ja lopulta olet rikkijuostu raunio, addiktoitunut kasa ihmisen osia.

Kuuden päivän kilpailu on 144 tuntia kokonaisvaltaista huippurasitusta joka pudottaa sinut maan tasalle. Se kitkee sinusta kaiken ylpeyden ja antaa palkinnoksi harmoniaa jos annat sen tehdä niin. Kaikki turha jää, on vain sinä ja juoksu, lopulta juostu juoksu. Ja sitten tyhjyys. Kyyneleet ja uuden alku.

Minä juoksen kuuden päivän kilpailuja nostaakseni päivittäistä standardiani. Haluaisin että kykenisin suhteellisen helposti juoksemaan 600 kilometriä kuudessa päivässä. Haluaisin myös juosta muutaman yli 700 kilometrin tuloksen ja kymmenen päivän kilpailussa mielellään 1200 kilometriä.

Miksi ?

Nuo luvut perustuvat ajatukseen juosta 52 päivää eli 3100 mailia eli yli 5000 kilometriä New Yorkissa Sri Chinmoyn kilpailussa. Tuohon kilpailuun ei ole mitään realismia pyrkiä ilman noita tuloksia sekä ilman harmoniaa. Sri Chinmoyn seuraajat kun tarjoavat kaiken, joten ensin pitää tutustua heihin juoksemalla siellä 6- ja 10-päivän kilpailuja. Riidankylväjiä ei haluta 52 päivän kilpailuun, mikä on itsestään selvää jos asiaa pohtii hieman tarkemmin.

Luuletteko vittuilemalla pystyvänne juoksemaan 52 kappaletta 18-tuntisia päiviä pysyen kilometrivaatimuksessa ? Entäpä jos teille vittuillaan ?

Minun tasoni on ollut noin 70 kilometriä päivässä. Todistin sen 2014 juostessani tuhat mailia. Voi se olla 80 kilometriäkin ja nyt se voi olla jo 90 kilometriä mutta ei vieläkään riittävästi.

Kuuden päivän tuloksissa minulle merkitsevät siis vain tunne miten tulos tulee huomioiden olosuhteet ja luvut 550-600-650-700-750.

Kärsivällisyys palkitaan ? Tai ainakin minusta tulee parempi ihminen ?

Kun kirjoitan että olen valmis juoksemaan itseni rikki ennätystä tavoitellessani se tarkoittaa että yritän välttää kirurgin pöydälle joutumista. En haluaisi olla addiktoitunut kasa ihmisen osia vaan haluaisin juosta vielä vanhempanakin tunturien tuulessa hissukseen.

Hyvää elämää. Harmoniaa. Loppuun asti kulutettuna.



8th EMU 6 DAY ULTRAMARATHON TROPHY 3.5 - 9.52018 Unkari / Balatonfüred

Kilpailu käynnistyi sujuvasti. Juoksin vaivattomasti joka kierroksella kävellen ensimmäiset kuusi tuntia ja ihmettelin itsekin vauhtia joka ei missään tapauksessa tuntunut kovalta vaan kello näytti toisin. Yritin jarruttaa ja sain tehtyä hyvän ensimmäisen päivän.
Sitten aloin tuntemaan oksettavaa oloa kuitenkaan oksentamatta. Minkäänlaisia vatsaoireita ei minulla ollut koko kilpailun aikana, joten innostuneen kotikatsomon osmosal- ja lihaliemijutut lähinnä naurattivat vaikka olo varsin kehno olikin.





Minä olen oksentamisen mestari. Unohdetaan että syöpähoitojen aikana minulle järjestettiin ohjattu mahdollisuus oksentaa kuusi kertaa viisi päivää kahden viikon palautuksella. Kemoterapiaa eli solumyrkkyhoitoa. Minulle annettiin tuolloin hyvinvointilääkettä joka katkaisi osittain yhteyden aivojen ja pahoinvointikeskuksen välillä. Oksentaminen siis merkitsi minulle kuolemaa alati heikkenevien veriarvojen ja sen myötä sen vähäisenkin ravinnon menettämisenä minkä sain syötyä.



Kilpailussa on katastrofi jos ei saa syötyä eikä juotua ohjelmansa mukaisesti. Syöksyy varsin alas ravintoaineiden kadotessa elimistöstä ja hiipuu. Arvelimme oksetavan olon johtuvan lämmöstä, juomisesta sekä paikallisen leivän hiivasta. 
Kehon happo-emäs tasapaino sakkasi ja aiheutti heikotusta ja energian imeytymisongelmia. Korjasimme oloa kaliumilla ja sitruunamehulla saaden liian nesteen osittain ulos.



Olo koheni mutta kesti luvattoman kauan. Kysyy mielenhallintaa hortoilla radalla aina neljä kierrosta ja tauottaa sitten hiukan ettei pyörry. Ja jatkaa taas. Niitä kilometrejä kun saa vain siellä radalla...
Palasin normaaliin mutta nyt oli varottava ettei yritä kelata menetettyä aikaa takaisin koska se ei ole näissä leikeissä mahdollista. Lämpötila kilpailussa säilyi korkeana koko ajan. Yöt 14 - 19 astetta ja päivät varjossa parhaimmillaan 29 astetta. Siitä voitte päätellä aurinkolämpötilat itse asvaltilla.



Kotisuomessa on joku todennut että huonot ultratulokset (mitä ne ovat ?) pannaan usein kuumuuden tai olosuhteiden piikkiin. Minä en laita mitään mihinkään piikkiin mutta totean että monipäiväjuoksuissa olosuhteet vaikuttavat luonnollisesti aivan kuten kaikkialla muuallakin - vaikutuskertoimen ollessa nyt kuusi, vähintään.
Nämä samaiset ihmiset unohtavat usein että kaikki mitä internettiin laitetaan se myös siellä säilyy. Muistissa on vuosien takaiset kirjoittelut siitä että joku juoksija vaihtoi kuntosalia kun siellä kävi rumia ihmisiä tai ehkä joku toinen juoksija kauhistui nähdessään lenkillään lihavan ihmisen.
Nämä ihmiset ovat myös puhuneet ultrakävelijöistä. Tämän vuoden Unkarissa kilpailussa kolmanneksi sijoittunut käveli koko matkan, 786 kilometriä ja vähän päälle. Siinä voisi olla näille kusipäille jo juoksemistakin varsinkin kun näiden ihmisten omat juoksuprojektit odottavat vieläkin toteutumistaan.



Sain juostua menetettyjä kilometrejä hieman takaisin. Neljännen päivän lopussa alkoi näyttää mahdolliselta että voisin ylittää viisi vuotta vanhan ennätykseni 545 kilometriä.
Juoksin kilpailun viimeiseen päivään haaveissa nostaa paine viimeiselle vuorokaudelle niin ylös että 600 kilometrin raja rikkoutuisi. Elimistö ei enää kuitenkaan toipunut riittävästi yötauolla joten etenin varman päälle loppuun asti saavuttaen tarkasti laskien 554,253 kilometriä.

138,096
  90,829
  77,852
  71,366
  82,487
  93,608



Kollaa kesti. Hirvittävän perusharjoittelun saanut juoksukone jaksoi mutta yksinkertaisesti en uskaltanut kolmannen ja neljännen päivän aikana enempää johtuen huonosta olosta ja energiatason jatkuvasta heittelystä.
Viimeiset kaksi päivää kertovat kaikille miksi lähdin harjoitukseen Nellimin talvessa usein vielä toisenkin kerran illansuussa otsalamppu päässä kohti Virtaniemeä. Täydellisessä yksinäisyydessä luotiin perusteet kestää verenpunainen tunneli joka tällä kertaa oli odotettua lyhyempi.


Kilpailun jälkeen olen kohtuullisissa voimissa mutta kaikki nilkan seudun jänteet ja jalkaterät ovat varsin piestyt.
Ensimmäinen päivä kilpailun jälkeen oli yllättävän helppo ja lihasten turvotukset alenivat. Toisen päivän aamu taas yllättävän vaikea, koska jalkaterät turposivat uudelleen heti ylösnousun jälkeen. Tätä kirjoittaessani olo on taas tasaantunut ja nyt näyttää että palautuminen alkaa pysyä nousujohteisena nestekierron vilkastumisen myötä.

Tarkemmin sanoen olen loppuunajettu, grillattu ja lanattu henkisesti maan tasalle.
Erittäin tyytyväinen tulokseen ja tapaan millä sen saavutin mukaanlukien olosuhteet. Urheilullisesti olen pystynyt palaamaan sille tasolle missä olin viisi vuotta sitten ja ehkä hieman ylikin. Plussaa tähän tekee se että olen viisi vuotta vanhempi eli kestävämpi ja viisaampi mutta hieman hitaammin palautuva ja enemmän harmaa ainakin parran osalta.
Henkisesti lanattu tarkoittaa että aina on uuden oppimisen paikka. Et ole koskaan valmis saatikka riittävän hyvä. 




Itselleni oli yllätys että kilpailun jälkeen sain kuulla kotikatsomosta että tulokseni on kaikkien aikojen 7. paras Suomen tilastoissa. Pikonlinnan syöpäosastolta on pitkä taival tähän porukkaan. Toivon kovasti että Kauhajoella 2. -8.7.2018 saamme uusia tulokkaita lisää kuuden päivän juoksijoiksi kun Suomen ensimmäinen 6 päivän juoksu siellä järjestetään.

Kuuden päivän juoksun järjestäminen on erittäin vaativaa. Radan pitäisi olla tasan kilometrin mittainen ja ehdottomasti kokonaan asvaltoitu (ei muruakaan hiekkaa reitillä, koittakaa nyt ymmärtää suorituksen pituus säänvaihteluineen) sekä lähes tasainen ja vailla kaltevuutta sekä jyrkkiä mutkia. 
Ruokatarjoilu tulisi pitää hygienisenä ja simppelinä, pastan, riisin, couscousin sekä vähärasvaisen lihan, kanan ja kalan rinnalle pystyy tekemään ihan perusvihreää salaattia.  aamiainen puurolla, muroilla, myslillä ja marjakeitolla ei ole vaikeaa. Voileipiä kykenee jokainen tekemään ja kaiken voi toteuttaa suoraan laktoosittomaksi.
Niin sanotun snack- pöydän lautasilla tulisi olla lusikat joilla omaan kertakäyttömukiin otetaan pikkusuolaista ettei tarvitsisi syödä edellisen kilpailijan sormistaan jättämiä erilaisia eritteitä.
Mummonmehut saa unohtaa sillä maltodekstriini, vesi, vissy, tuoremehut, isotoniset juomat, alkoholiton olut, virvoitusjuomat sekä kunnon kahvi ja tee eivät loppujen lopuksi paljon kustanna. 
Rahaahan ei kilpailuja järjestämällä ansaita - täytyy olla muita syitä ja tukijoita mukana.

Kuuden päivän juoksijat eivät ole mitään ylpeitä ja vaativia mutta kyse on juoksijan terveydestä silloin kun kilpailu kestää 144 tuntia. Juuri tästä syystä en palaa hetkeen Unkarin kaltevalle alle kilometrin radalle syömään vuosi vuodelta huononevaa ruokaa (osittain). 
En ole vuosiin syönyt juuri mitään snack pöydästä, jonka lautasilta hikisin ( ja mitä muuta, kuvitelkaa itse vessakäynnin jälkeen) sormin urheilijat kauhovat menemään pientä purtavaa.
Uudella radalla verrattuna vanhaan rataan on huonommat (pienemmät) majoitteet ja tunnelma ei ole juostessa yhtä tiivis. 
Unkarilaiset itse sen sijaan ovat avuliaita ja sydämellisiä. Kun ottaa huomioon maan sisäisen tilanteen, on ihme, että he kykenevät tällaiseen suoritukseen vuosi toisensa jälkeen.

Kehänkiertäjän testamentti saa siis odottaa. Matka jatkuu. Aina voi parantaa, etenkin henkisesti. Tulevaisuudessa on odotettavissa paljon mielenkiintoisia juoksuja.

Olen erittäin tarkka missä kilpailen. Siksi minulle on itsestään selvää että syksyllä palaan Nivalan Polun järjestämälle PUFFILLE. Erinomaisesti järjestetty intiimi ja lämminhenkinen tilaisuus kutsuu yrittämään jälleen lähes mahdotonta tehtävää : kiertää kolmasti aikarajan puitteissa Iso-Sydänmaan vaellusreitti Suomen pisimmässä polkujuoksussa.

Kiitos kaikille tuesta ja myötäelämisestä !

Kirsi - ilman sinua olisin pelkkää tyhjää täynnä.

Tunnelmakuvia, ei järjestyksessä.















                      Koskaan ei saa luovuttaa mutta joskus on annettava hieman periksi.