Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 18. marraskuuta 2019

EMUSTA KURFFIIN JA MUITA KÄÄNTEITÄ



   Tarinassa suomalainen, amerikkalainen ja saksalainen tapaavat elefantin. Tarinassa ei ole oleellista mitä amerikkalainen ja saksalainen miettivät elefantista. Oleellista on, että suomalainen alkaa heti miettiä mitä elefantti hänestä ja kaikista muista suomalaisista ajattelee.

   Kesän loppuessa sain sähköpostia Unkarista. HUR (Hungarian Ultrarun Ring?) ilmoitti järjestävänsä EMU 6-days kilpailuna tunnetun kuuden päivän juoksun. Mainintana oli, että vanhat järjestäjät, uusi nimi. Uuden kotisivun kautta ilmottauduin kilpailuun saamatta sen kummempaa vastausta. Uudella kotisivulla pyöri banderolli jossa vakuutettiin pian jonkin mielenkiintoisen ilmestyvän näkyviin. Vanha EMU 6-days kotisivu ei toiminut, tai sitä ei ainakaan päivitetty.
   Muutaman kuukauden päästä tuli sähköposti, että HUR vetäytyy kilpailun järjestämisestä mutta EMU järjestää. Horvath Jeno, tunnettu EMU:n järjestäjä aiemmilta vuosilta, vakuutti ilmottautumisten siirtyvän EMU:n järjestelmään suoraan. Tässä toisessa sähköpostissa annettiin linkki kilpailun kotisivulle, se oli vanhan jo vuosia pyörineen sivun linkki, kotisivu ei toiminut vieläkään.
   Äskettäin tuli kolmas sähköposti, täysin tuntemattomalta henkilöltä. Tähän sähköpostiin oli liitetty useita pdf-tiedostoja. Kilpailun säännöt, yleistä asiaa kilpailusta, kilpailun osallistumismaksutaulukko, tilinumero ja ilmottautumiskaavake. 
   Sähköpostissa pyydettiin huolellisesti täyttämään ilmottautumislomake, kirjoittamaan lyhyt esittely, yksi A-4 itsestä, sekä liittämään mukaan omakuva ilman aurinkolaseja, koska paikallisen sanonnan mukaan silmät ovat sielun peili.
   Kolmanteen sähköpostiin liitettyjen sääntöjen perusteella joutuisin maksamaan itsestäni 400 euroa sekä myös 400 euroa Kirsistä, koska uusien sääntöjen mukaan eristetyllä kilpailualueella ei saa oleskella ilman asianmukaista identifikaatiokorttia. Koska olimme ajatelleet tekevämme matkan matkailuautolla, joutuisin maksamaan ko. autosta myös leirintäaluemaksun kilpailun ajalta. Auton saisimme pysäköidä suomalaisten huoltomökin läheisyyteen mutta sitä ei saisi käyttää asumiseen kilpailun aikana. Lisäksi huoltaja saisi tavata urheilijaa vain tietyllä, vasta kilpailukokouksessa kerrotulla huoltoalueella.
   Ymmärrän kaiken mutta rajansa on kaikella ymmärtämälläni. Koska kilpailun kotisivu ei vieläkään toimi eikä sähköpostiini ole vieläkään vastattu, vedin herneen nenään.
   Sensijaan, että järjestäjä keskittyy kapulakieliseen informaatiotulvaan ja täyttää meilinsä mitä mielikuvituksellisimmilla titteleillä, EMU President, EMU 6 Day Race Director, Ultrarunner, olisi syytä hoitaa perusasiat kuntoon. Toimiva kotisivu, josta näkee kuka muu mahdollisesti on tulossa. Ilmottautuminen kerrasta kuntoon. Ymmärrys matkailuautolla kilpailuihin saapuvan urheilijan tarpeista, paikkahan on leirintäalue ja maailmalla on lukuisia kilpailuja joihin matkailuautolla tulevat toivotetaan tervetulleeksi ilman ongelmia, esimerkkinä KURF ja Ranskan kuusi päivää syksyllä.
   Olen juossut Unkarin kilpailun kahdesti vanhalla radalla ja kahdesti uudella radalla. Unkarilaiset ovat aina hoitaneet kaikki asiat hyvin ja meitä on kohdeltu ystävällisesti. Voin juosta viidennenkin kerran joskus mutta en ensivuonna tämän fiaskon jälkeen. Etenkin kun Suomessa järjestetään Kauhajoki Ultrarunning Festival toisen kerran. Olen ilmottautunut KURF kuudelle päivälle, matkailuautolle on varattu paikka järjestäjien toimesta ja kaikki on erittäin selvää - kustannukset minun ja Kirsin osalta ovat alle puolet Unkarin kilpailusta.

   Vuodenvaihteen jälkeen laskettuna vuodesta 1992 minulla täyttyy 80000 juostua kilometriä. Nuo kilometrit ovat muuttaneet minut peruuttamattomasti ja hyvä niin.
   Juokseminen on minulle elämäntapa, olen addikti mutta tiedostan, että joskus kaikki loppuu ja olen valmistautunut siihen. Nykyisin pystyn jo suhtautumaan juoksuun hetkittäin huumorilla ja itseironisesti.
   Kilpailuun valmistautuminen sensijaan EI ole minulle mitään hassunhauskaa höpöstelyä vaan systemaattista itseni kehittämistä ja tuloksiin tähtäämistä. Koska olin aloittanut jo valmistautumisen Unkariin ja tähtäin vaihtui nyt kesken matkan täytyy tiettyjä asioita tehdä toisin. KURF alkaa 29.6. eli yli kuukautta Unkaria myöhemmin. Pörkölt vaihtuu nyt suomalaiseen ruokaan (Jumalan kiitos!) ja ilmasto sekä rata ovat erilaiset. 
   On olemassa tietty mitta harjoituskausille ja valmistautumiselle, liian aikaisin aloitettu ei kestä maaliin asti kuten ei liian myöhäänkään aloitettu.

   Aika ajoin sosiaalisesta mediasta saa lukea tarinoita "loppuunpalamisista" ultraurheilussa. Lainausmerkit ovat tuossa siksi, että nämä noviisit eivät osaa edes kuvitella mitä on todellinen loppuunpalaminen. Ultrajuoksu on vaarallinen yhdistelmä työn, lisääntymisen eli perheen ja muun pätemisen ohessa. Kaikkea ei voi saada kerralla. Olen kirjoittanut jo vuosia sitten OTS-syndroomasta ja liikaharjoittelusta ynnä muusta, joten en nyt viitsi taas.
   Sensijaan edelleen viitsin kertoa, että kun harjoitellaan niin sitten harjoitellaan eikä höpöstellä. Asenne harjoitteluun pitää olla kunnossa. Perhekeskeisyydestä ja ympäristöystävällisyydestä saa paljon peukkuja mutta ei niillä kovin pitkälle juosta. Pikkuisen perkeleitä ja muita prioriteetteja mukaan niin hyvä tulee.

   Suomessa moni lahjakas ultrajuoksija harjoittelee liian määräpainotteisesti. On olemassa yksilökohtaisia rajoja sille mitä pelkän määrän kasvattamisella saavutetaan. 
   Kymmenentuhatta kilometriä vuodessa saa peukkuja mutta ei ole pidemmän päälle järkevää. Jos ja kun henkilö kykenee juoksemaan kaksisataa (200) viikossa jatkuvasti on syytä tarkastella mitä siellä lenkillä touhutaan. Onko viikossa riittävästi tehon eri osa-alueita?
   Jatkuva suuri harjoitusmäärä ja sen matalatehoinen variantti rasittaa juoksijaa ja usein kilpailuissa sitten jokin paikka prakaa kun pitäisi jaksaa maksimilla kauan. Kunto oli timanttia mutta suorituskyky ja jaksaminen ei. Pelkkä viikon kevennys ei riitä jos takana on kuukausimäärin määrämättöä.
   Minun lisäkseni tästä on ansioituneesti kirjoittanut Jari Tomppo UltraFinn Oy:n sivuilla. Meitä vanhempia vittuilijoita olisi syytä joskus kuunnella, sillä meistä on rasittavaa katsella norsunluutorneistamme nuorien astuvan samoihin ansoihin yhä uudelleen. Yksi ihmisikä on liian lyhyt samojen virheiden toistamiseen.

   Sananvapaudesta taitetaan kovasti peistä juuri nyt. Syyttäjä on kaivanut esiin Päivi Räsäsen pamfletin viidentoista vuoden takaa ja syyttää nyt aiemmin käsitellystä uudestaan.

   "Missä poltetaan kirjoja, poltetaan lopulta myös ihmisiä." Heinrich Heine, 1821.

   Homoseksualismi ei voi olla sairaus, koska Raamattua ei käytetä käypä hoito suosituksen määrittelemisessä. Sensijaan kristityllä on oikeus kertoa, että ko. kirjassa näin sanotaan ja kristityllä on oikeus uskoa ja sitä myöden myös lausua mitä uskoo.
   Minua on syövän jälkeen töissäni taksissa haukuttu natsiksi ja kuulapäähomoksi enkä siitä huolimatta ole kääntynyt valtion syyttäjälaitoksen puoleen. Homoseksualismi on ihmisen ominaisuus siinä missä mikä tahansa muukin, eikä sillä perusteella voi vaatia enempää mutta ei myöskään vähempää yhteiskunnassa.
   Kirkko tekee mielestäni oikein hyväksyessään ihmiset tasavertaisena, sillä olemme tasavertaisia Jumalan edessä, kristinuskon mukaan. Kokonaan toinen asia on sitten miten ihminen tulee toisen ihmisen kanssa toimeen. Ja suomalainen lähtökohta ei tähän ole kovin hyvä.
   Kuusikymmen- ja seitsemänkymmenlukujen salailua ja mitäänpuhumattomuutta ei kukaan kaivanne takaisin. On turha miettiä mitä muut meistä ajattelevat. Jokainen etsiköön itse oman sisäisen rauhansa ja ajattelutapansa. Mielellään niin, että kaikille ajatuksille on tilaa ja lupa sanoa sekä elää omannäköistä elämää.

   Olen kokenut vuosieni varrella paljon arvostelua valtavirrasta poikkeamisessani. Vaikka olen lihaa syövä valkoinen heteromies en vieläkään ymmärrä miten toisen ihmisen kanssa toimeentuleminen edes välttävän kohteliaalla tavalla on toisille ihmisille niin helvetin vaikeaa. Jos joku tekee mielestäni virheen ja minä siitä huomautan, niin on aivan sama, kun jos itse teen virheen jonkun muun mielestä ja se joku muu siitä huomauttaa. Lopputuloksena pitäisi olla rakentava keskustelu tai kaksi eri mielipidettä, mutta sitten elämä jatkuu. Pikkuisen täytyy kestää ilman mielensäpahoittamista.

   Ja se elefantti saa minun puolestani ajatella mitä lystää.

   Alla paatsjoen sulassa joutsenia.




VIIKKO 46. HARJOITTELUNI

Ma- Aamupäivällä 17,1 km Annijärvelle. Ilta 8,03 km - 52 min. kylällä.
Ti- Virtaniemen lenkki 22,32 km - 2.29. -17 astetta pakkasta.
Ke- Palauttava 10.3 km osittain umpihangessa ja jäällä - 1.13.
To- Pakkolepo Pneumonia rokotuksen vuoksi. Ensimmäinen täysin liikunnaton päivä 36 päivään.
Pe- Ahvenjärven lenkki 22 km - 2.35. -0,6 astetta, hirvittävän kuuma tunne, ei kuumetta. Illalla kävelyä Kirsin kanssa metsässä 4 km - 1.11.
La- Kessi 32,5 km - 3.33. -15 astetta pakkasta. Keskivauhdiksi tuli 6.33/km joka on melko kovaa minulle näin pitkälle talvella ja ei niin tasaisilla lumilla.
Su- Illalla saunalenkki 10 km - 1.10. Nellimintie. Ei oikein huvittanut.

Yhteensä juoksua 122,4 km - 13 tuntia ja 48 minuuttia - nousua 1184 metriä.

   Viimeisen neljän viikon juoksukilometrit: 111,0 - 106,2 - 122,8 - 122,4. Kevyt viikko oli suunniteltu vasta tämän kuun viimeiselle viikolle, koska silloin on muuta mukavaa ohjelmaa viikon loppupuolella. Tänään maanantaina tuntemukset laittavat harkitsemaan toisin. En ole lainkaan väsynyt mutta mielentilat ja satunnaiset unihäiriöt kertovat, että hyvin on tultu mutta ahneus ei ole hyväksi vielä.
   Marraskuun kilometrit ovat tämä päivä (18.11.) mukaanlukien 312 km. Tavoitteessa ollaan hyvin mutta ei loistavasti. 550 km tuntuu turhan työläältä vielä. Olen aina kaivannut harjoitteluuni suurta määrävaihtelua ennaltaehkäisemään puuroutumista ja turhaa kaavamaisuutta. 
   Talviharjoittelussa Nellimissä käytän myöhemmin talvella lumikenkäreittejä, jäätä sekä moottorikelkkareittejä erilaisen hermotuksen etsintään. Hiihto ja lumikenkäily ovat pelkkää sielunhoitoa minulle. Juoksija juoksee tullakseen hyväksi juoksijaksi ja piste.

   Kuvassa alla Kirsi nauttii talvesta pilkillä.




Linkkejä:

UltraFinn Oy

Kauhajoki Ultrarunning Festival


  

maanantai 11. marraskuuta 2019

IVALO SARJAN 10. OSA




KYLMÄT KILOMETRIT


Kirsi on herännyt hieman ennen kahdeksaa. Hän herättää minut puoli yhdeksältä kahville ennen töihinlähtöään. Lasken jalat makuuhuoneen matolle ja kysyn paljonko on pakkasta.
   -Kaksikymmentäkolme astetta kuuluu keittiöstä.
   -No, sitten niin.
   Juomme kahvia ja juttelemme. Riisipuuroa omenahillolla, pari rieskaa päällä metwustia, juustoa ja kurkkua. Vettä ja kahvia. Pusu, hyvää työpäivää ja ovi ulko-ovi kolahtaa. Raivaan aamiaispöydän ja kaivan pakastimesta kaksi hyvänkokoista harjusta sulamaan. Leikkaan vakuumin saksilla auki ja asettelen kalat samantien leivinpaperin päälle uunipellille sulamaan.
   Kaadan aamun kolmannen kupillisen. Mukissa lukee Unix, Unkarin kuuden päivän juoksun sponsori. Synkistelen aamutakissa hiljaisessa talossa. Puuhellan pesässä honka pussahtelee, Kirsi on tehnyt heti aamusta tulen. Saan kahvin juotua ja juon päälle vielä pari lasia vettä. Lisään puita pesään, suljen vetoluukun kokonaan ja laahustan kodinhoitohuoneen kautta pesuhuoneeseen. Pyykkinaruilla on kaksinkertaiset jo kerran juostut lenkkivaatteet. 
   Eilen ensin seitsemäntoista kilometriä Annijärvelle kahdenkymmenenkolmen asteen pakkasessa ja sitten illalla vielä kylällä reilu kuusi kilometriä ravistelua. Prässi on alkanut. Kuuden päivän juoksukoneeksi muuttuminen, että kestän sen kaiken. Mikään ei tule ilmaiseksi, on harjoiteltava.
   Puen ensin lyhyet puuvillaiset alushousut ja niiden päälle pitkän urheilualusasun. Sitten merinovillaiset bokserit, sukat jalkaan ja nilkkoihin katkaistut villasukanvarret suojaksi. Sitten merinovillapaita, korvanapit korviin, merinovillahuppu ja buffahuivi. Jalkoihin hiihtopuvun henkselihousut, vielä yksi lämmin välikerros ylös ja lopuksi takki. Pipo ja kolmisormiset lobsterhanskat. Puhelin muovipussiin povitaskuun ja kuulokkeiden johto kiinni. 
   Vielä kengät, mitähän tänään. Hyllyssä on kaksitoista paria juoksukenkiä. Toistatuhatta juostut Hoka Onen Speedgoatit valikoituvat alle. Köyhyys. Puen kengät kodinhoitohuoneessa. Juon vettä vielä lisää ja ranteessa Coroksen urheilukello värisee merkiksi, että syke ja satelliitit ovat löytyneet. Nappaan avaimet taskuun ja avaan takakuistin ulko-oven. Kaksikymmentäkolmeastetta lyö naamaan ja pihassa kiiltävät tuhannet lumikiteet. On vain puhdasta, kuivaa ja valkoista lunta.
   Painan kellon napin alas ja sovittelen hanskat hihojen päälle. Bruce Sprinsteenin Dancing in the Dark on päivän ensimmäinen biisi. Ensimmäiset askeleet. Message is getting clearer- Bruce laulaa. Juoksen hitaasti vinon kelopuun ohi kotitien ja Siikajärventien risteykseen. Katson oikealle, taivas Inarinjärven yllä on kirkas. Käännyn vasemmalle ja Molokilla Luka heiluttaa innoissaan kuusivuotiaan tarmolla Hiacesta kun Jane ajaa ohi. Talorivistä vasemmalla tarkistan onko Matti herännyt. Auto on poissa, eli vasta sydänleikattu ikämies on lähtenyt Ivaloon. Täällä pidetään huolta ihmisistä. Vielä pari taloa, viimeisessä Markku heiluttaa kättään, laittaa Norjankilvissä olevaa autoa lämmitykseen.
   Kylmä puree poskiin. Kirkko jää oikealle mäelle ja sillalla tulee ensimmäinen kilometri täyteen. Coros värähtää ranteessa hihojen alla. Näyttää mitä näyttää, tuumin ja juoksen loivaan ylämäkeen hiekkakuopan ohi. Valo on huikaisevan kirkas, aurinko on vielä juuri ja juuri näkyvissä. Edessäni alamäessä oikealla Mutajärven takaa nousee Pyhävaara majesteetillisena, Pat Benatar vakuuttaa että We Are Running With The Shadows Of The Night.  Niinpä, minä olen väsynyt mutta nyt juostaan.
   Tulee kaksi kilometriä ja jälleen loiva mäki. Musta kanalintu pakenee tien yli hätäisesti lentäen puiden latvojen tasolle. Kotona makuuhuoneen lattialla on metsästäjän opas kesken, jos ennen ensi syksyä kävisi metsästyskorttia tenttimässä. Mutta nyt olen matkalla. Matkalla Unkariin ja kuuden päivän juoksuun. Johtuen edellisen talven sairasteluista on liikkeelle ollut pakko lähteä varsin alhaalta.
   Viime viikolle tuli satakuusi kilometriä mutta vielä hieman notkuu. Palautuminen ei ole sellaista kun pitäisi. On vaikea kuvata minun peruskuntoani, helpompi on kuvata sen puuttumista. Kun keho ei kestä peräkkäisiä pitkiä lenkkejä, seitsemänkymmentä kilometriä kolmessa päivässä pitäisi olla paperia mutta kun ei ole - vielä. No, mennään sitten rauhassa. 
   No Sleep Till Brooklyn soi korvissa. Vastaan tulee koira ja pian auton nokka Pyhävaaran uralta. Koira käy tervehtimässä ja laukkaa sitten kohti autoa. Toinen pystykorva istuu Kallen vieressä jo etupenkillä. Ovat käyneet ulkoilemassa. Kalle tervehtii vähäeleiseen tyyliinsä ja minä jatkan Siikajärventietä eteenpäin.
  Nellimjärven päässä katson saarten väliin. Juomuksilla ei ole ketään, siellä on Onnin verkot. Oli jo kuulemma tullut muutama taimenkin joulukaloiksi. Vasemmalla Juoksemajärvistä tuleva puro kuohuaa ja höyryttää maisemaa. Kosteus polttaa poskipäitä ja nostan huivin yli nenän. Kirsi on pyynnöstäni ommellut huiviin pieneen reiän juuri suun kohdalle. Tämä helpottaa hengittämistä mutta silti ilmantulo rätin läpi vastustaa.
   Pitkässä yli kilometrin ylämäessä tulee koiravaljakko vastaan vetäen mönkijää. Heilutan kuskille ja katson kieli pitkällä juoksevia koiria. Ennen turistikauden alkua koiria treenataan, ne juoksevat noin kaksikymmentäviisi kilometriä kerralla, ei riitä minulle tulevien kuukausien aikana. Mönkijä on käynnissä ja auttaa hieman ylämäissä, jos on tarvis.
   Erämaa on hiljainen. Poronjälkiä ja ketunjälkiä. Nousen mäkeä ja suorien jälkeen seitsemän kilometriä täyttyy. Yleinen tie päättyy kyltti on luminen, ihailen kaukana alamäessä auringossa kylpevää Apinavaaraa. Taivas palaa punaiseen sinisen sävyn päälle ja jostain Venäjän Siperialta vaeltaa kylmää, pudistan päätä. Juokse!
   Käännyn auratulle mökkitielle, jossa minun eilisen jälkieni päälle on ilmestynyt poronjälkiä. On aikaa jo vuosia kun Sammeli asui Ahvenjärven päässä. Tie johtaa lähelle Annijärveä ja päättyy mökin pihaan mäen päälle. Jokainen askel upottaa hieman ja täytyy käyttää voimaa enemmän. Käännyn pihassa ympäri ja totean että nyt on sitten pakko.
   Mäen alla hyppään tien sivuun ja kahlaan viisi metriä sivuun. Potkin hankeen paikan ja laitan hanskojen päälle puhelimen muovipussissa. Kuka käski laittaa viimeisen paidan henkselien päälle. Kaksikymmentäkolme miinusastetta hyväilee takapuoltani kun kyykistyn. Takki höyryää riisuttuna lumihangessa, on täysin hiljaista. Saan tarpeekseni ja pukeudun järjestelmällisesti ja huolellisen hitaasti. Kylmä on vain tunne. Osittain jäätyneet ja kosteat vaatteet asettuvat jotakuinkin paikoilleen. Olen juossut yhdeksän kilometriä ja kotiin on matkaa kahdeksan. Peittelen jätökseni lumella ja palaan tielle. Lumi on hyvää vessapaperia.
   Juoksen konemaisesti takaisinpäin. Patti Smith todistaa korvissani, että Because The Night Belongs To Lovers. Joudun juoksemaan kaksi kilometriä ennenkuin lämpö palaa. Oikea keskisormi palelee ja näytän sitä itselleni mielenosoituksellisesti. Juokse! Harjoittele jotta parannat ennätystäsi. Tästä täytyy tulla jotakin, hoen itselleni ja keskityn. Kantapäät ja kyynärpäät alas. Ryhtiä!
   Kolme kilometriä ennen kotia totean, että housuni ovat reisien päältä jäässä kuten myös kyynärvarret hihojen alta. Eilen jäätyi päällimmäinen paita takkiin. Tänään sitä ongelmaa ei ole koska vauhti on hitaampi ja sen myötä kosteutta vähemmän ja tänään vielä yksi välikerros lisää.
   Viimeinen ylämäki. Aurinko paistaa viistosti ja alitan korkeajännitelinjan. Silmäripset ovat jäässä. Tullessa on ollut pakko nostaa huivi taas nenän eteen. Laskeudun kylälle ja asvaltti alkaa. Kotitie. Pari autoa on mennyt lenkin aikana ohitse mutta muuten syvän rauhan parituntinen.
   Kaarran kotipihaan. Olen pudottanut viimeiselle kilometrille vauhtia. Pysähdyn ja pysäytän kellon. Emelie Sanden Next To Me on viimeinen biisi. Siinä kerrotaan vierellä kulkemisesta. Todellisuudessa yli kahdeksan kilometrin päässä erämaassa märkänä yli kahdenkymmenenkolmen asteen pakkasessa - jos jotain sattuu, onneksi vierellä kuljetaan. Ehkä minusta jää muutakin kuin jalanjälki.
   Kopistelen sisälle ja riisun suurimmaksi osaksi suoraan pesukoneeseen kaiken yltäni. Lämpimän suihku huuhtoo kylmää pois ja sitten puen lämmintä kotivaatetta ylle. Herättelen puuhellan pesän keittämään kahviveden. Aion leipoa tänään vuokaleipää ja pari piimäkakkua. Katson kelloa ja laskeskelen missä järjestyksessä teen mitäkin. Ensin leipä, sitten paistan kalat ja keitän riisin puuhellalla. Teen salaattia ja kun Kirsi tulee niin uuni on vapaa kakuille.
   Ensin kuitenkin pressokahvia, banaani ja pari voileipää. Puhelin on lämminnyt ja softa purkaa Coroksen kelloa Stravaan. Katson kilometriajat ja sykkeet. Datassa on pelkkiä unelmia yhtä paljon kuin juoksemattomia harjoituksia. Illalla on mentävä toisen kerran kevyesti ennen saunaa. 
   Loputtomat kylmät kilometrit karaisevat kestämään. Harjoituksen himo on syttynyt, liekki palaa. Tulee aika ylittää itsensä.

   "Ei kysellä keltään/ Mä en pelkää"



   
 VIIKKO 44.

Ma- Virtaniemen lenkki ja ekstrat 25,4 km - 2.52.
Ti- Aamulla 10,9 km - 1.09.
Ke- 20,11 km - 2.10. Virtaniemi ja ekstrat.
To- 15,2 km - 1.39.
Pe- 20 km Kessi - 2.06. -12 pakkasta.
La- 15,2 km - 1.44. Siikajärventie lumipöperöä.
Su- 5 km kävelyä Kirsin kanssa umpilumessa Kuolemanjärvellä - 1.19.

Juoksua 106,2 km - 11:42 

VIIKKO 45.

Ma- 30 km Nellimintiellä - 3.11. Julma tuuli.
Ti- 25,1 km - 2.45. Siikajärventiellä ja kylällä.
Ke- 16,5 km - 1.49.
To- 10 km - 1.07. Alipalautunut.
Pe- 17,4 km - 1.55. Matkamiehen risti ja Kaitavaara.
La- Kävelyä 5,8 km Kirsin kanssa - 1.33.
Su- Annijärvi 17,1 km - 1.49. Illalla kylällä 6,4 km - 44.26. -23 pakkasta.

Juoksua 122,8 km - 13:24

 Ja on noustava...





 
Musiikkini löydät täältä .


torstai 31. lokakuuta 2019

TOTUUDEN JÄLKEINEN AIKA




   Lokakuun viimeinen lenkki pysäytti kuukausikilometrimittarin 383 kilometrin kohdalle. Juoksin 15 asteen pakkasessa Siikajärventien kauniissa talvimaisemassa. Ilmassa oleva 88 prosentin kosteus lisäsi kylmäntunteen ainakin 20 pakkasasteeseen. Kylmä pyrki masentamaan minut mutta en antanut periksi sille enkä millekään muullekaan maailmaani masentavalle.

   Täällä elämä on tässä ja nyt, entä sinä.

   Mietelause on minun. Se on ensiviikon kirjoittajapiirin kotitehtävä. Lisäsin ajatukseeni sanan täällä. Lukija voi itse kokea missä, maailmassa, Suomessa, Lapissa, kotona, vessassa, bussissa tai ihan missä tahansa tätä lukeekaan. Siinä ei ole kysymysmerkkiä, voi se silti olla kysymyskin. Vain muutama sana peräkkäin mutta tarkoin valittuina. Joillekin ne merkitsevät, toisille eivät. Jotkut luulevat, että näitä syntyy ihan tuosta vaan.
   Kirjoitetut sanat ovat kuten juostut kilometrit. Ne jäävät taakse ja takaisin niitä ei saa. Hieman surumielinen tyhjyys jäi lokakuusta. Mitenkään helppoa juoksu ei ollut mutta ei nyt vaikeaakaan. Viimeiset kolme viikkoa ilman lepopäiviä, koko kuussa vain neljä päivää lepoa ja niistäkin kaksi matkustamisen vuoksi.
   Systemaattinen kilometrimäärän nosto on alkanut. Tässä vaiheessa on erittäin tärkeää olla yliampumatta. Sen löytää sitten myöhemmin edestään, keholle on annettava aikaa sopeutua. 383 kilometriä on hyvin mutta varsin standardia. Varsinaisen kuuden päivän juoksun harjoittelun kanssa sillä ei ole kovin paljon minun tapauksessani tekemistä. Sitten kun määrä on yli 500 kuussa ollaan jo oikeilla jäljillä. 
   Paljon? Voi olla mutta minä olen rakentanut itseäni jo vuosia. Jollekulle voi olla outoa suhtautumiseni juostuihin kilometreihin. Surumielinen tyhjyys? On paljon ihmisiä, jotka juoksevat paljon ymmärtämättä siitä mitään. Kyse on kokemisesta, millaiseksi minkäkin asian kokee.
   Absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan. Maapallo on pyöreä mutta navoilta hieman litistynyt. Kuinka paljon maapallo on litistynyt ehkä lisää viimeisten vuosisatojen aikana? Onko tämä valeuutinen kuten UAH-satelliitin vuodesta 1978 antama lämpökäyrä, jossa näkyy nousun lisäksi yhtälailla laskua. Twitter kieltää politiikan mutta olemmeko aivopesun uhreja jo nyt.
   Totuuden jälkeinen aika- on romanttinen ilmaus tieteen ja valistuksen ajan jälkeiselle nykyajalle, jossa erilaiset mediavaikuttamisen keinot ovat tehneet totuuden hahmottamisesta lähes mahdotonta. Suomessa eletään eräänlaisen ryhmänarsisimin aikaa. Ihmismassassa touhuaa arjessaan ja liittyy ohessa liikeisiin joissa voimakas "me"-tunne tietyn ideologian tai päämäärän suhteen antaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Saksalais-Amerikkalainen psykoanalyytikko Erich Fromm kirjoitti tästä jo 1941 mutta ei tietääkseni käyttänyt sanaa ryhmänarsisimi, joka on oma tulkintani "Pako vapaudesta"-kirjan teoriasta. 
   Olen vuosikausia käyttänyt juoksemista myös eräänlaisena pakokeinona yhteiskunnasta. Juostessani olen liikkeessä liikkeessä olevalla pallolla ja mitä jos en koskaan pysähtyisi? Siksi elämä on tässä ja nyt mutta minä tiedän täsmälleen missä olen. Olen liikkeessä. Surumielinen tyhjyys syntyy siitä että hyviin kilometreihin ei voi palata kokeakseen ne uudelleen eikä huonoihin parantaakseen niitä. Lenkin, harjoituksen, jälkeen on aina totuuden jälkeiden aika. Se oli siinä aivan ulottuvillasi mutta sitten palasit kotiin ja pysähdyit. 
   Hullu? No mutta tottakai. Takana on jo yli 70000 kilometriä. Sekaisin menee vähemmästäkin mutta minä nautin siitä. Entä Sinä? Sinä uskot, että YLEN uutisissa kaikki on totta. Mannerjäät ovat kohta sulaneet ja asiantuntija on huomannut piiloviestin Valtteri Bottaksen sopimuksessa. Molemmille tapauksille annettiin yhtä paljon palstatilaa. Ennen uutisissa todettiin että jossain Afrikassa sisällissodassa on tapettu niin ja niin monta ihmistä ja sitten kerrottiin jääkiekkotulokset. Nyt tässä välissä on studioon suoraan lentokentältä kiidätetty paskaasyöneennäköinen ja lespaava paikalla vieraillut ulkomaantoimittaja, joka on järkyttynyt näkemästään. Ja sitten kerrotaan jääkiekkotulokset. Kriisiapua tarvittaessa kaikille. Miten tämä liittyy juoksemiseen. Niin, sitä ikäänkuin näkee asiat kirkkaampana koska on aikaa ja tilaa ajatella.
   Aikaa ja tilaa ajatella on Lapissa, mutta täällä voi jäätyä. Näin alkutalvesta ilman kosteus, 88 prosenttia, yhdistettynä 15 asteen pakkaseen on jäätävä yhdistelmä. Ajatus sensijaan ei jäädy. Vauhti nousee pakostakin ellei halua erektiovaikeuksia. Niitä voi estää merinovillalla. Tämäkin on eräiden Etelä-Suomessa asustelevien juoksijoiden mielestä turhaa. Voi tulla tänne kokeilemaan ja mielellään useammaksi kuukaudeksi peräkkäin kerrallaan. Kuvitelma siitä, millaista on juosta kolmen tunnin lenkki 20 asteen pakkasessa kaukana asutuksesta, voi kehittyä realistisempaan suuntaan.
   Nämä edellämainitut ovat niitä kuuluisia omia valintoja. Juokseminen on rehellistä ja yksinkertaista toimintaa. Se ei edellytä henkilöbrändäystä eikä politiikkaa. Lenkillä tai kilpailuissa eteentulevat ongelmat on ratkaistava itse, toisin kuin politiikassa. Ratkaisut on pakko tehdä olivatpa ne miellyttäviä tahi ei - muuten matka katkeaa.
   Ja lopulta matka katkeaa kuitenkin. Totuuden jälkeinen aika on viikonloppuna. Kurpitsojen veistelyn ja täytettyjen korppien sijaan voisitte uhrata ajatuksen ja ehkä kynttilän niille, joita ette enää täällä tapaa. Heillä varmasti oli merkitystä siihen mitä olette nyt ja missä olette nyt. Samalla voitte miettiä onko olemassa tulevaisuutta sillä totuudella minkä uskotte todeksi.


LOKAKUUN SUMMAUS - 383 km - 43 tuntia - 4 lepopäivää - 29 harjoitusta.




maanantai 28. lokakuuta 2019

VELKAA?



   Mielestäni Suomessa pitkä työura ja työn arvostus ovat keinotekoisen korkealle arvostetut. Johtopäätös, että eliniän odotteen noustessa on myös työuran automaattisesti pidennyttävä, on käsittämätön. Olemmeko yhteiskunnalle jotakin velkaa?
   Suomessa saa helposti laiskan, turhan, yhteiskunnan elätin tai jotenkin muuten vähempiarvoisen leiman kun pyrkii etsimään elämäänsä sisältöä valtavirrasta poiketen. Todellisuudessa puheet, että on "pakko" tai "ei ole muuta vaihtoehtoa kuin painaa pitkää päivää", ovat yksilön omien valintojen seurausta. Ahneus, liika lisääntyminen tai täydellinen kyvyttömyys luopumiseen tai muutokseen ajaa ihmiset loppuun ikeensä alla.

   -En osaa muuta.
   -Olisi aika opetella!

   Oletetaan että Jäppinen syntyy jonnekinpäin suomenniemeä. Päiväkodin ja peruskoulun tasapäistävästä vaikutuksesta suivaantuneena odottaa kärsivällisesti ja tullessaan täysi-ikäiseksi pakkaa vähäiset kamansa ja muuttaa ulkomaille. Jäppinen luo ulkomailla uran, jonka ohessa kouluttaa itseään, harrastaa, lisääntyy ja voi hyvin. Aurinko, toisin kuin Suomessa, paistaa. Verot ovat alhaiset ja elämä hymyilee. Onko Jäppinen velkaa Suomelle jostakin?
   Jäppinen ei voinut vaikuttaa siihen, että syntyi kylmään Pohjolaan. Isä oli viinaan menevä ja äiti muuten vaan menevä. Nuorta Jäppistä tuskin ehti alkaa vituttamaan suomalainen itsentunnon puute tai muu melankolinen pyllistely. Hän tuskin nauttiessaan auringosta ja oman valintansa hedelmistä on kiinnostunut lukemaan Wahlroosin kirjaa näivettyvästä Suomesta, jossa ei enää uskalleta investoida tai yrittää, mutta ollaan jatkuvasti huolissaan mitä muut meistä ajattelevat.
   Olisinpa minäkin tajunnut jo nuorena aikuisena lähteä! Tuskin yhteiskunta Jäppiselle laskua perään laittaa. Jäppinen tilastoidaan aivovuodoksi ulkomaille. Onneksi jollakulla on aivot jo nuorena sanon minä.
   Mitä tulee perimään, niin Jäppinen varmaan välillä vierailee kotona ikääntyviä vanhempiaan tervehtimässä tai kustantaa näille lentoliput luokseen lämpimään. Sikäli mikäli vanhemmat eivät eroa tai tapa toisiaan pimeän melankolian vaikeina aikoina.

   Minun laskuni saattaisi olla hieman suurepi kuin Jäppisen. Meillä on perimässä Jäppisen kanssa tiettyjä yhteneväisyyksiä mutta minä jäin tänne ja hiukan sairastin siinä matkan varrella. Pitkän matematiikan kirjoittaneena eli lihanleikkaajalakin kantajana osasin kuitenkin laskea. Mielestäni olen sujut yhteiskunnan kanssa. Tämä tapahtui silloin kun täytin viisikymmentä. 
   Työurani alkoi heti lukion jälkeen, kahta työtä kerralla ja välillä kolmea. Yksityisyrittäjyyttä viisitoista vuotta jatkuvasti ainakin yhden muun lisäkseni työllistäen. Minusta edelläkerrottu riittää kovastikin, vaikka syöpähoidot kalliiksi tulivatkin.
   On siis kuitattu. Minun kohdallani menee korvasta sisään ja toisesta ulos työuran pidennykset tai vaatimukset lisääntymisestä. En ole tyypillinen ilmastopeilaaja, vaikka joskus urheiluvaatteeni ovat kalliita. Pystyn syömään lihaa, paitsi nautaa, josta en pidä. Ehkä pippuripihvinä punaviinin kera mutta harvoin. Poltan edelleen maitopurkit mutta kierrätän kaiken muun asianmukaisesti, myös jäteöljyn ja painepuun puhumattakaan säilykepurkeista. Viherpestykin siis olen.

   Kannustan kaikkia nuorempia lähtemään. Isänmaallisuuden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Markkinavoimien ja rahan mahdin vaatimukset ehtii sitten täyttää myöhemminkin jos ei parempaa muualta löydä. Liberaali itsemääräämisoikeus ja vapaa liikkuvuus. Erittäin yksinkertaista.
   Suomen ilmapiiristä on tullut hävettävän näivettävä. Maamme tuskin on iso muurahaiskeko, vaikka poliitikot toisin pyrkivät todistamaan. Yleisradiota myöden kaikki jatkavat valitusvirttään ja ihmettelyään kuinka ennen oli ja kohta tulevaisuudessa ei ole jos. Ei ihme että Jäppinen ja muut nostavat kytkintä kun tarjolla on pelkkää niukkuutta ja raatamista. Mihinkään ei ole varaa ja kaikessa pitää säästää jatkuvasti.
   Julkaistessani tämän tekstin liityn osittain valittajien valittuun joukkoon mutta tarkoitukseni pyhittävät keinoni. Ottakaapa nuoret terveysvakuutus ja alkakaa miettiä mitä haluaisitte oikeasti tehdä. Siitä se lähtee. Ja velkaa ette ole synnyinmaallenne mitään - päinvastoin. 

   Ajatuksistani ollaan kiinnostuneita muuallakin - hyvä niin, kunhan muistetaan että minä en ole tärkeä vaan ehkä esiintuomat ajatukseni.  Artikkeli Inarilainen/ Ville Vaarala.





VIIKKO 43.

Ma- Uuttuperä Kaitavaara mäkistä tiellä 20 km - 2.11.
Ti- Apinavaara luhyesti 20,1 km - 2.06.
Ke- Palauttavaa lumista polkua 10,6 km - 1.13.
To- Mökillä Paltsat ympäri pyöränurissa lumessa 12,5 km - 1.22.
Pe- Mökille kotoa 15,5 km - 1.45. Puita pesiin ja heti perään 8,7 km hiukan kovempaa lumipöperössä - 0.59.
La- Illalla mökiltä 6,3 km - 44.40. -15 astetta pakkasta.
Su- Apinavaara lyhyesti matkalla mökiltä 17 km - 1.56. -11 pakkasta. Ks. kuva alla.

Juoksua 111km - 12 tuntia ja 19 minuuttia - nousua vertikaalisesti 1414 metriä.



   Pikkuhiljaa keho sopeutuu nousevaan kilometrimäärään. Talvikin tuli ja merinovilla etsiytyi ylle. Mitään hirveää paloa ei vielä juoksuun ole mutta käyhän sekin eräänlaisesta vapaaehtoistyöstä.
   Juoksu sisänsä ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Tietty mustavalkoisuus on voimien hallitsemisessa hyvä ominaisuus. Jos ei muuten niin pienellä raivolla. Ja siitä sitten tyyntyy.
   Sensijaan juoksun kautta voi kokea maailmaa ympärillään muuten kuin oravanpyörästä käsin. Työtä toki on tehtävä elääkseen, ehkä ja ehdottomasti vain tiettyyn rajaan asti. Jos työ on elämänsisällöstä sata prosenttia, on aivopesu onnistunut.
   Keskiverto mies usein toteaa, että aika ei kulu ilman työtä. Voihan sitä askarrella linnunpönttöjä talvisin, keväällä ripustaa ne ja talvella tyhjentää. Väliajat voi uida avannossa tai lukea vaikka Dostojevskia. Eikä keko kaipaa.







   Alla reilu kaksi viikkoa sitten Kullan kanssa sunnuntaina Härkävaaran huipulla, talvi on tosiaan tiukentanut otettaan huomattavasti.



   
   Yöhön päättyy päivän tie, uni kaiken viimein vie.

   "Nuku, lapsi, nuku. - // Vähä yössä on ihmisen suku." - Aila Meriluoto
  

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

PALAPELIT



   Ihmisen elämä on palapeli, kun saa viimeisen palan paikalleen on kuva valmis ja sitten voi lähteä. Minun maailmassani kaikki liikkuu jatkuvasti, joten uskon että viimeisen palan jälkeen aloitetaan jostain uudestaan, jossain muualla. Perusteluna tälle ajatukselle käytän kuvaa siitä, että ei näin hienoa maailmaa olisi kannattanut luoda vain ainutkertaista ihmiselämää varten. Tämän kuvan näen jatkuvasti taustalla kootessani oman elämäni palapeliä.
   Olen matkani varrella lähinnä ultrajuoksun, mutta myös kirjoittamisen kautta tavannut ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet elämänfilosofiastani. Olen aina sanonut, että minä en ole tärkeä enkä voi osoittaa suuntaa kenellekään. Sensijaan voin antaa lukuisia ajatusmalleja siitä miten oman elämän palapeli rakentuu niin että siitä saa irti hieman enemmän. Ajatusmallit ovat valintoja tai oikeastaan valinta on seuraus loppuunviedystä ajatusmallista.
   Ystäväni kysyi blogissaan onko tarinan keskiössä oltava aina henkilö. Tarina muuttuu kiinnostavaksi vasta sitten kun henkilö ajattelee tai tekee toisin kuten muut valtavirrassa ajelehtivat. Henkilön kautta toinen henkilö voi ymmärtää valintoja ja tehdä sitten lopulta omat valintansa. On pelkkää pintaliitoa, jos luodaan henkilökulttia. Sosiaalisessa mediassa seurataan aktiivisesti tai vähemmän aktiivisesti henkilöitä ja heidän tekemisiään. En oikein aina ymmärrä miksi, joten olen osittain samaa mieltä ystäväni kanssa, mutta kirjoittajana joudun usein miettimään miten asiani esittäisin uudella ja kiehtovalla tavalla tullen samalla ymmärretyksi.
   Omaa palapeliään kootessa tulee ikäänkuin peittäneeksi taustalla vellovan negatiivisen kohinan. Pakolaiset kysyvät onko maailma unohtanut heidät. Kyynisyyteni kasvaa vuosien varrella sfääreihin koska tietyissä osissa maailmaa on sodittu koko elämäni ajan. Onko kukaan esittänyt kysymystä tyhmyydestä näille kolmannen polven sotilaille? Olisiko jotain muutakin tapaa hoitaa kunnia-asiat kuin tappaminen tai maksimoida ahneus muuten. Kyynisyydessäni ei ole vikaa, se on hyvä suojautumiskeino maailman pahuudelta mutta jos se muuttuu katkeruudeksi, niin sitten olen täysin väärällä tiellä.



   Ultrajuoksun harjoittelu on palapeli. On äärimmäisen vaikeaa löytää vuodesta toiseen uusia ärsykkeitä kehittyäkseen tai lisätäkseen harjoitusvastettaan. Kyse on osittain motivaatiosta mutta etenkin uteliaisuudesta - vieläkö löytyisi uusia voimavaroja kilpailuun.
   Ultrajuoksun hyvä puoli on filosofinen. Kilpailuissa ei suuria palkintoja jaeta, sponsoreita on vain kaikkein lahjakkaimmilla ja koko touhu on osittain täysin muunlaista oikeaa elämää verrattuna läpimätään perinteiseen huippu-urheiluun, jossa suomalaisille sinisilmille on jäänyt leipäressun osa. On vaikea uskoa dopingista vapaaseen huippu-urheiluun kun jatkuvasti tulee esiin epäselvyyksiä ja kilpailuissa edetään rahan mahdin edellä eikä keskiössä ole urheilija tai tulokset.
   Wisconsinilainen Mike Shattuck on juossut tänä vuonna jo 16154 kilometriä. Tavoite on 20921 kilometriä tämän vuoden aikana. Ilman sponsoreita ja ilman kilpailua. Jokainen voi miettiä miksi ja miten. Omaksi ilokseen. Pääosin varmasti, ainakin minun mielestäni. Mike löytää palapeliinsä joka päivä sopivan palan. Hullu - sanotte. Mitä sitten sanon minä. Hulluna on hyvä olla ja lapsenmielisenä vielä parempi.
   Sain tällä viikolla kasaan 93 kilometriä. Tänään oli kylällä kymmenen astetta pakkasta, enemmän kairassa ja muutama sentti valkoista lunta, vaaroilla vielä enemmän. Marraskuun alku lähenee ja nostan kilometrimäärää hitaasti yli sadan, myöhemmin enemmän ja sitten vielä enemmän. Hullu - sanotte. Mitä sitten sanon minä, käytiin Kirsin kanssa Ivalossa elokuvissakin.



   Common Rail se vasta palapeli onkin, nimittäin matkailuautomme moottori. Etelästä kotiin palatessamme syttyi Saariselän räntäsateessa moottorin vikavalo. Luin koodin jo tienpäällä OBD-lukijalla ja tuttua tutumpi numerosarja kertoi kaasuläppäkotelon odottamattomasta toimintahäiriöstä.

   Kirjoitin joskus karavaanipalstalle kaasuläppäkotelon ongelmista. Tuolloin selitin asiaa hieman huolimattomasti ja eräs vanhempi setämies-karvanaamari ei asiaa oikein sisäistänyt. Karavaanipalstalla törmää aina näihin "Fiat on paska, osta Mersu" - kommentteihin. Tehkää pitkää työpäivää vaan että saatte Mersunne maksettua ja egollenne tehostusta. Entisenä ammattiautoilijana totean karusti, että samanlaisia paskoja ne on kaikki, varsinkin jos niitä tosissaan käytetään eikä seisoteta leirintäalueella.
   Toistan tässä nyt, että Fiatin kaasuläppäkotelossa kaasuläpän tiiviste ei kestä ahtimen ahtamaa ilman ja lievän öljysumun painetta vaan pikkuhiljaa alkaa vuotamaan. Kaasuläppää ohjaavan moottorin elektronikka alkaa kypsyä ja syntyy toimintahäiriöitä. Moottori pitäisi heti uutena optimoida, jolloin pakokaasujen takaisinkierrätys estettäisiin ja moottori pysyisi puhtaampana sisältä. Enempää en tässä yhteydessä selitä, ja kyllä, tiedän optimoinnin olevan tietyllä tavalla laitonta.

   Vaihdoin kotelon uuteen parannettuun malliin autokatoksessa Nellimin pikkupakkasessa. En suosittele kokemattomille. Vaihtoa varten jouduin purkamaan integroidun muovikeulan auki ja poistamaan Fiatin alkuperäisen lukkopellin. 
   Kylmässä kysyy kärsivällisyyttä saada pultit auki ja kiinni sekä tiivisteet paikoilleen. Käytin Würthin keraamista voiteluainetta estääkseni osien kiinnijuuttumisen ja korjasin samalla hieman konepellin tuentoja ja ilmanpuhdistinkotelon kannen kiinnityksiä. Uuden kaasuläppäkotelon johtosarjan liittimiin käytin Würthin silikonirasvaa estääkseni veden pääsyn kontaktipinnoille.
   Taustalla Elovainion Autohuolto hoiti varaosat sekä parin työvaiheen toimintajärjestyksen konsultoinnin. Itse tehden kustannukset olivat neljänneksen verrattuna vieraalla teetettyyn. Vanha kotelo kesti neljä vuotta ja noin 55000 kilometriä, sitä ennen alkuperäinen kesti noin 70000 kilometriä ja seitsemän vuotta. Lopputuloksena toimiva, tasaisesti käyvä auto ja erittäin hyvä mieli kun osasin ihan itse ja myös uskalsin.
   Miten niin uskalsin? Miettikää jos pultti katkeaa moottorin lohkoon täällä kotipihan pakkasessa. Alla kuvissa korjauspaikka, vanha kotelo irrotettuna ja uusi paikallaan ylhäältä edestä kuvattuna ilman lukkopeltiä. Vanhassa kotelossa näkyy selvästi vuoto mustasta läpän moottorin kotelosta.





 
VIIKOT 41 ja 42

Ma- Lepo
Ti- Lapinlahti Sonnilansalmentie 12 km - 1:15.
Ke- Lepo
To- 13,1 km - 1:18. Uudella Nellimintien asvaltilla. Tie on valmis.
Pe- 5,2 km - 39:38. Väsynyt.
La- 15,2 km - 1:37. Siikajärventiellä.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa Härkävaaralla 4,4 km - 1:33, luontoretki.
      Illalla 10,6 km - 1:11. Haapakurun polkua.

yhteensä 56,3 km - 6:02.

Ma- 20 km - 2:08, Nokikummun lenkki uutta asvalttia.
Ti- 9,9 km - 1:04.
Ke- 10 km - 1:06. Huonosti nukkuneena.
To- 18,3 km - 1:57. Paatsjoen silta.
Pe- 6 km - 42.50. Palauttelua autoremontin työasennoista.
La- 11,1 km 1:25. Pyhävaara.
Su- 18 km - 1:55. Ahvenjärven lyhyt lenkki. -10 astetta pakkasta.

yhteensä 93,6 km - 10:20

torstai 10. lokakuuta 2019

RIITTÄMÄTÖN



   Reilun kolmen viikon matkailuautossa asumisen jälkeen olen palannut kotiin Nellimiin ja istun nyt työpöytäni ääressä kokien suurta riittämättömyyttä. Ulkona pimeys laskeutui iltaseitsemältä, ilmassa maistuu talvi ja lätäköt jäätyvät pudonneiden lehtien peitellessä kuolevaa nurmea.

   Aamupäivällä hoidimme asioita puhelimitse ja verkossa, sekä pesimme pyykkiä. Sitten tein harjoituksen uuden Nellimintien uudella asvaltilla, kävin suihkussa ja söin. Painuin kahvin jälkeen ulos ja vaihdoin pakettiautoon talvirenkaat samoin kuin Kirsin autoon ja myös peräkärryyn. Lisäksi vaihdoin Kirsin autoon ilmansuodattimen ja raitisilmasuodattimen. Huomiselle jäi matkailuauton renkaanvaihto, pesu ja kaikkien vaihdettujen renkaiden pesu. 
   Tulevaisuudessa matkailuauton keulamuovi puskurista pitäisi purkaa, koska odotan uutta kaasuläppäkoteloa. Moottorin vikavalo syttyi paluumatkalla Saariselällä ja koodinlukija kertoi synkät tulokset, jo kertaalleen vaihdettu läppäkotelo kesti tällä kertaa reilun kuusikymmentätuhatta kilometriä. Pakettiautoon pitäisi vaihtaa öljyt.

   Kirjoittajapiiri alkoi. Olin kaksi ensimmäistä kertaa poissa matkan takia. Kolmas kokoontuminen kului Seppo Saraspään uuden kirjan, Kaulahopeiden tarun, julkistamistilaisuudessa. Pitäisi kirjoittaa kirjoittajapiirin kotitehtävä, pitäisi kirjoittaa kirjoittajapiirin tulevaan antologiaan tekstejä, mutta etenkin pitäisi kirjottaa kirjani kolmatta versiota kustantajalle. Sille kustannustoimittajalle, joka on uutta versiota pyytänyt. Lisäksi odotan vielä erään toisen kustantajan lopullista tuomiota toisesta versiosta.
   Pitäisi kirjoittaa ja harjoitella. Nämä kaksi sujuvat yhdessä mutta paskahommat eivät oikein enää kolmanneksi pyöräksi sovi. Renkaanvaihto ei ole paskahommaa mutta kaasuläppäkotelon vaihto ulkona pihassa on. 

   Kirjoittamiseen pitää paneutua. Lisäksi pitäisi kirjoittaa blogia koska edellisestä päivityksestä on jo yli kymmenen päivää ja arvostan lukijoitani - ai niin, minähän kirjoitan parhaillaan blogia. Saunatakissa. Saunan jälkeen. Puhtaita ajatuksia, rennosti.
   Kirjan kirjoittaminen ei ole mitään pelleilyä kuten ei bloginkaan päivitys. Toivon että mahdollisimman moni itse kirjoittava lukee tämän ja yrittää ymmärtää. Riittämättömyyden kokemus kustantajalle käsikirjoitusta tarjottaessa. Olenko tarpeeksi hyvä? Kiinnostaako tarinani? Onko tarinassani riittävästi tasoja joiden avulla lukijaa alkaa kiinnostamaan? Jeesus!
    Maailmassa kaikki virtaa jatkuvasti. Mikään ei todennäköisesti pääty koskaan. Miksi näin hieno systeemi olisi pistetty pystyyn vain yhtä ihmisikää varten, mitä on sen seuraavan oven takana? Minulla on aikaa kirjoittaa vain tämä yksi ihmisikä, noin varmuudella, harmillista että aloitin vasta nyt, yli viisikymmenvuotiaana. En ole varma luetaanko tai kirjoitetaanko sen seuraavan oven takana. Todennäköisesti kyllä.

   Riittämättömyydestä kertominen ei tarkoita stressiä, kiirettä tai teille avautumista. Voisin kirjoittaa kevyttä helinää päättömästä pääministeristä, joka on pistänyt päänsä pantiksi työllisyyden kasvun takuuksi. Voiko päätön olla pääministeri? Voisin kirjoittaa järkyttäviä, vitsi, uutisia siitä että Ruotsin kuningashuone pienenee. Muistatko missä olit kun kuulit uutisen, että Ruotsin kuningashuone pienenee? Minä olin viitostiellä ennen Lapinlahtea, siinä oli kaksihaarainen kuusi oikealla ja suulin seinästä tuli putki ulos. Mutta en halua osaltani lisätä merkityksetöntä kohinaa. 
   Minua ei kiinnosta olla merkityksetön, turhan kevyt ja viihteellinen saati poliittinen. Eikä etenkään negatiivinen vaikka Postin asiakaspalvelu katkaisi puhelun viidenkymmenenkahden minuutin odotuksen jälkeen. Periaatteessa kokeilin minkälaista olisi olla ilman nettiä, en suosittele, etenkään jos on itsehillinnän kanssa vaikeuksia.

   Helsinki näytti matkallani parhaat puolensa. uusi kirjasto, Oodi, on upea ja todellinen viihtymispaikka kaikille. Siellä jopa kehotetaan viettämään aikaa, ei tarvitse edes lainata saati lukea mitään. Zetorissa on edelleen hyvää ruokaa ja olutta. Tarkistin ohikävellessäni myös yhden yksityiskohdan kirjaani varten siitä Kalevankadun alusta. Savoyssa uusi Kipparikvartetti, Tuukka ja Sampo Haapaniemi sekä Petri ja Jouni Bäckström, oli loistava ja hauska.

   Mutta että  kirjan kolmas versio? Haluanko palata sinne taas? Entä sinne? Kirjoittaessani näen kuvia joista kirjoitan, haistan hajut. Yksi hajuista oli sytostaatin, solumyrkyn haju. Toinen haju viinan haju isäni hengityksessä. Muistoja riidoista. Isovanhempien kyyneleet. Muistoja loputtomista harjoituskilometreistä. Muistoja elämästä, jonka edessä olen edelleen aina välillä riittämätön. Ja saan olla, kuten te kaikki joskus.



VIIKKO 40.

Ma- Hämeenkyrössä 6 km - 42:36.
Ti-Ke -Lepo
To- Hämeenkyrössä otsalampulla 10 km - 1:04. Märkää, pimeää ja paskaa.
Pe- 8 km Helsingin Ramsinniemessä illalla - 52:34.
La- Helsinki Husö 22 km - 2:20.
Su- Helsinki Vuosaari kevyt lievässä kankkusessa 6,3 km - 43:26.

Yhteensä 52,5 km - 5 tuntia ja 43 minuuttia.

SYYSKUUN SUMMAUS

201 km - 25 tuntia. Lepokauden juoksentelua vailla päämäärää paitsi palautua.











  Kuvat matkan varrelta, ensimmäinen ei ole väärinpäin - Oodi on hauska rakennuksenakin.
Jätin ylläolevaan tekstiin hengähdystauot lukijalle, ne eivät ole laatikkokappaleita mutta ei rakenne ihan perinteinenkään ole. Miksikö selitän? Miettikääpä sitä jos itse kirjoitatte joskus jotakin.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

LEPOAJAN AKTIVITEETTEJA - MATKAILUAUTON JOUSITUKSEN UUDISTUS

   Alun kuva Mustanvuoren huipulta voimaharjoituksen päätteeksi, pimeä tuli.

   Ultra- ja elämäntapajuoksijana olemisen lisäksi elämäni sisältää paljon muutakin itsensä kehittämistä ja itse tekemistä. Parhaita aikoja ovat nämä lepoajat kilpailujen ja harjoittelun välissä, pääsen toteuttamaan itseäni mielekkäästi ja olemaan poissa kaavamaisesta harjoittelusta sekä jatkuvasta juoksun kanssa läsnäolemisesta. 
   Ultrajuoksijan on välillä levättävä, valitettavasti tätä eivät kaikki käsitä, vaan liian pian pitkien kilpailujen jälkeen juostaan rinta kaarella pitkiä lenkkejä ja väitetään niiden olevan peruskauraa tai voihkitaan, että ihan maksimi näin alipalauttuneena mutta mukavaa oli. Sitten kun on todellisen harjoittelun aika niin nämä sankarit usein ihmettelevät väsymistään tai vammojaan. Maltti olisi valttia, toisaalta en minäkään ole paras esimerkki, mutta sentään yritän välillä ihan muuta kuin juoksua. Kaikkea hyvää silti kaikille, kukin tavallaan.

   3500 kilon luokassa olevien matkailuautojen alustarakenne on toteutettu pääperiaatteessa kolmella erilaisella tavalla. On tavallinen pakettiautoalusta, jonka päälle on rakennettu matkailukori. Toisena vaihtoehtona on pidennetty, usein taka-akseliltaan levennetty ja vahvistettu alusta, kuten meidän integroidussa LMC LIbertyssä. Kolmas vaihtoehto on erikoisalusta, esimerkiksi ALKO, jolla ei tiettävästi ole yhteyttä tunnetun väkiviinakaupan kanssa. Erikoisalustassa on taka-akseliston rakenne usein poikkeva ja joskus myös etupään jousitusta on vahvistettu.
   Matkailuauton alusta on varsin kovilla kantaessaan painoa. Kahdessa ensinmainitussa tapauksessa alusta väsyy nopeasti, maavara pienenee, korin heilahtelut kasvavat vaarallisiksi ja rakkaan kotimaan tiet tuntuvat aina vaan huonommilta puhumattakaan jos lähdetään Eurooppaan ja etenkin Via Balticalle. Alustan kunto on ratkaiseva turvallisuustekijä jos jotain joudutaan tienpäällä äkkiliikkeellä väistämään.

   Toteutin automme alustan uudistuksen yhteistyössä Elovainion Autohuollon ja Vallilan Takomon kanssa. Vallilan Takomon tietotaito on ehdotonta eliittiä Suomessa kun valitaan oikeat osat matkailuauton alustan parantamiseen ja Elovainion Autohuollon asiantuntemus on korkein mahdollinen autoa korjattaessa tai uudistuksia toteutettaessa.
   Autoomme valikoitui ratkaisu, jossa etupäähän laitettiin Konin FSD iskunvaimentajat ja Airflow HD comfort kierrejouset. Taakse Konin FSD vaimentajat ja X250 lisälehtijouset. Samalla eteen vaihdettiin pyöränlaakereiksi SKF-laatulaakerit, alatukivarsien takimmaiset puslat uusittiin, jousitolppien alumiiniset yläpäät vaihdettiin murtumattomiin peltisiin ja kääntölaakerit uusittiin. Levitetyn taka-akselin kallistuksenvakaaja purettiin ja voideltiin paikallaan, koska sitä ei voi irrottaa autosta purkamatta lämmitettyä harmaavesitankkia, jonka päälle vakaaja on asennettu.
   Ylläkerrotun lisäksi vaihdettiin polttoainesuodatin, ilmansuodatin ja raitisilmasuodattimeksi tuli aktiivihiilisuodatin, joka toivottavasti pitää sisäilmaa hieman puhtaampana kuin perinteinen pelkkä paperinen. Nykyisin on olemassa myös allergikoille tarkoitettuja suodattimia vielä erikseen. Lisäksi oiottiin hiukan moottorinpohjapanssaria ja pakoputken surullisenkuuluisaa suojapalopeltiä, jonka kausittainen räminä saa aikaan hermo-oireita allekirjoittaneella.

   Vietin ratkiriemukkaan perjantai-illan ja koko lauantaipäivän myöhään yöhön Elovainion Autohuollossa komentaja Rautosen kanssa pääosin matkailuautomme alla. Niskaamme satoi Nellimin kohta ajasta ikuisuuteen siirtyvän hiekkatien kovettunutta kuraa, paineilmatyökalut lauloivat ja nitriilihanskat olivat enemmän kuin tarpeen käsien suojana.



   Yllä on kuva matkailuautomme kojelaudasta matkustajan puolelta. Maksavien asiakkaiden olisi joskus syytä pysähtyä miettimään mitä vaikeuksia autonasentaja työssään kohtaa. Ei auta yhtään vaatia korjaamaan autoa nanosekunnissa tai arvostella auton korjaamisen kustannuksia. Joskus ongelmat ovat lähes ylitsepääsemättömiä ja vaativat aikaa ja rautaista kuntoa, myös hermojen osalta.
   Kun Ducaton etujousitolppia vaihdetaan niiden yläpään kiinnitykseen pääsee käsiksi vain auton sisältä. Kuljettajan puolelta riitti sulakerasian pois tieltä ottaminen mutta matkustajan puolelta LMC:n tehtaan korirakenne esti kojelaudan alimmaisen hansikaslokeron irrotuksen. Jouduin sahaamaan pistorautasahalla lokeron päällä olevaan hyllyyn reiän päästäkseni käsiksi jousitolpan yläkiinnikkeisiin. Alla olevista kuvista näkee työasennon ja työtilan. Tervetuloa asentajan arkeen.




   Ensimmäisessä kuvassa oikeanpuoleinen tuuletusritilä on irrotettu. Ylläolevassa kuvassa näette miten vähän tilaa on kolmen pultin irrotukseen ja kiristämiseen. Kojelaudasta ei operaation jälkeen huomaa, että sitä on sahattu, mutta antaisitko sinä luvan asentajalle sahata autosi kojelautaa?



   Yllä irroitettu vanha rakenne, jossa ylimpänä olkavarressa on kiinni pyörän napa ja jarrukilpi. Nämä irroitetaan ennen laakerin irtiprässäystä. Laakereissa ei ollut mitään vikaa mutta olisi tyhmää olla vaihtamatta niitä tässä yhteydessä. Alakuvassa komentaja prässää napaa irti olkavarresta.

  

   Samassa yhteydessä irrotin alatukivarret ja uudet puslat prässättiin paikalleen katsastusmiesten riemuksi ja ajon vakauttamiseksi. Vanhat olivat rajamailla käyttökelpoiset mutta olisi vielä tyhmempää olla vaihtamatta kuluneita osia näin laajan remontin yhteydessä koska kaikki joudutaan jokatapauksessa purkamaan.



   Alhaalla irroitettu napa pöydällä ja pyöränlaakeri olkavarressa.


   Alla vasemmalta puolelta yleiskuva jossa alatukivarsi vielä paikallaan, jarrusatula riippuu koukussa vasemmalla vetonivelen puolella, oikealla raidetanko ja keskellä alatukivarteen kiinnittyvä kallistuksenvakaaja vielä paikallaan.

   
   Alla lattialla irroitetut alatukivarret ja uudet puslat odottamassa prässiä.
  


   Asennus sisältää varsin paljon vanhojen osien puhdistusta. Mittaaminen kuuluu olennaisena osana työvaiheisiin jotta saadaan etukäteen tietää sopivatko uudet osat paikalleen ja kuinka vaikeaa niiden sovittaminen kenties tulee olemaan varsin ahtaisiin väleihin.



   Alla uusi ja vanha jousi. 


  
 Alla työpöydälle asettelemani kasauksen valmistelu. uusi jousi jousipuristimessa kankaalla suojattuna. uusi iskunvaimennin ja uudet suojukset, yläpään kiinnitysosat ja laakeri. Seuraavassa kuvassa valmis kasaus lattialla, johto on ABS-tunnistimen kaapeli.





   Alla komentaja puhdistaa napaa asennuksen jälkeen jarrulevyn uudelleen asennusta varten. Nosturilla voimahylsyt ja Kerabit-suoja-aine kasaukseen.


   Pöydällä takapään osat. Vallilan Takomon toimittamaan pakettiin kuuluu pidemmät u-pultit, lehtijouset ovat mittatilaustyötä, pyöreät kiekot tulevat jousien päihin kalsiumvaselinilla höystettyinä.


    
Pöydällä alimmainen alkuperäinen jousi, jonka alle uusi asennetaan.



   Mielenkiintoisia tuentoja. Kuvassa ei näy varmistuspukkeja. Ongelmana oli nostaa autoa takapäästä riittävästi, jotta taka-akseli saatiin riittävän alas. Auton nostaminen ei sinänsä tuota vaikeutta, kyse on lähinnä oikean nostopisteen löytämisestä, koska matkailuauton alustassa on ylimääräistä tekniikkaa tiellä ja auton kori muovia.


Alla valmis jousiasennus ilman uutta iskunvaimentajaa. Taustalla oleva musta laatikko on harmaavesitankki. Kuvassa on käsijarruvaijeri kiinnikkeineen vielä irti jousipakasta sekä yläkulmassa vakaajatangon irroitettu pää. Turvallisuuden vuoksi akselin alla on nostin. Kasauksessa esimerkiksi jarruletkujen läpivientikumit voidellaan Würthin HHS:llä ennen asennusta, pultit ja mutterit käsitellään Kerabitillä syöpymisen estämiseksi.



   Operaation jälkeen säädettiin pyöränkulmat. Kuvan Crocsit eivät liity olennaisesti toimenpiteeseen.



    Ducaton raitisilmasuodatin on keskimmäisen hanskalokeron takana piilossa varsin hankalassa paikassa. Niiden asiakkaiden autossa, jotka eivät koskaan imuroi tai muutoinkaan siivoa ohjaamoa, asentaja joutuu konttaamaan hiekkaisilla lattioilla roskien seassa operaation suorittaakseen. Entisenä ammattiautoilijana en voi sietää hiekkaa täynnä olevia auton sisätiloja ja tässä tapauksessa konttasin vielä itse. 
 



   Ennen ja jälkeen. Matkailuauton etupää nousi noin seitsemän senttiä ja takapää viisi.



   Koeajo oli tajunnanräjäyttävä kokemus. Auto on vakaa ja kevyt ohjattava. Turhat heilahtelut ovat poissa ja ajokäytös johdonmukainen. Kuormankantokyky parani oleellisesti, mutta jousitus ei silti ole liian kova. Koni-vaimentimien vaimennus molempiin suuntiin on nopea ja itsestään säätyvä. 
   Jousien mukana tuli katsastusmiesten suruksi tyyppihyväksyntätodistus. Sininen jousi kun autossa saattaa aiheuttaa väristyksiä osalle auto-insinööreistä.
   Voin varauksetta suositella Vallilan Takomon asiantuntemusta, heiltä saa myös asennuspalvelua. Tämäntyyppisen remontin hinta täysin vieraalla teetettynä noussee helposti kolmeen tuhanteen euroon riippuen tietenkin osista, esimerkiksi yhden Konin vaimentimen hinnalla saa neljä halvempaa, mutta tähän nyt ei kaivattu kukkakeppejä. Työkin on kallista, mutta tässä tapauksessa keräilytaloudessa elävän kestävyysjuoksijan oman työpanoksen hintaa on vaikeaa määritellä. Ilman Elovainion ammattilaisia tästä ei kuitenkaan olisi tullut mitään, nämä eivät ole piharemontteja.



   Alla ryhdikäs, valmis auto ilman pölykapseleita nosturilla. Rautakankiakin tarvittiin.




   Lukija voi ajatella että kannattaako? Matkailuauto on kallis hankinta ja jos sille saa lisää käyttövuosia ja vieläpä itse tekemällä, niin se vasta on sitä kuuluisaa kestävää kehitystä.

   Vielä pari erikoisuutta. Varaosapussissa on Puolaa. Italialainen auto? Kääntäen: oletteko varma että Mersunne isolla M:llä on tehty Saksassa. Maksatteko statuksesta?



   Elovainion Autohuolto osaa asiat. Miksi täysin ehjien jousitolppien yläosa uusittiin? Siksi kun se on alumiinia ja niitä on murtunut käytössä. Tämä täytyy tietää. 
   Mistä ammattitaito tulee? Kokemuksesta, turha kuunnella kyläpuheita tai palstojen trolleja, ammattilaiset ovat erikseen, vaikeuksia voi välttää etukäteen kuuntelemalla heitä. 





VIIKKO 39.

Ma- Hipsuttelua 14,49 km - 1.36. Kevyesti, harjoittelu alkaa lokakuussa; ennen sitä perustan perustaa.
Ti- 12,1 km - 1.16. Vapaata juoksua erilaisilla vauhdeilla.
Ke- Mustavuoren pujottelurinnettä 12,5 km - 2.08. 1037 nousumetriä. Voimaa.
To- Sienestystä.
Pe- 7 km - 48 minuuttia kevyttä veryttelyä ennen autotalkoota.
La- Su - Lepoa.

Yhteensä 46,2 km - 5:50 - 1345 vertikaalista nousumetriä.

   Minua tarkemmin seuraavat ovat havainneet Stravassa: "Sponsored, Pasi Koskinen run with Coros Apex." Ärsyttävää.
   Minua ei sponsoroi kukaan. Jos joku haluaa sponsoroida niin kuuntelen tarjouksia. Piti ostaa Polar Vantage V uudeksi urheilukelloksi mutta rohkaistuin ostamaan Coros Apexin sopuhintaan 299 euroa. En ole toistaiseksi katunut. Kellosta myöhemmin lisää kun saan sen kunnolla testattua, myös pakkasessa.


   Viimeinen kuva Mustanvuoren päältä, Kirsi odottaa autossa alhaalla, tonni verttiä täynnä, on mentävä pian alas - kylmää ja pimeää, vaatteet hiestä märät.


Mukavaa kun luette, jaettu ilo on kaksinkertainen.