Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

FERNANDO PESSOA JA VIIKKO 47.

 


 

 

"Todella viisas on se, jolla olisi lihaksia kiivetä huipulle, mutta tarpeeksi järkeä luopua aikeestaan. Hän hallitsee kaikki vuoret pelkällä katseellaan, ja paikaltaan hän hallitsee kaikki laaksot. Aurinko joka kultaa vuorenhuiput kultaa ne enemmän hänelle kuin ihmiselle joka kärsii ylhäällä sen kuumuudesta, ja linna korkealla metsän keskellä näyttää kauniimmalta siitä joka katselee sitä laaksosta kuin ihmisestä joka ei voi nähdä sitä saliensa vankilassa."

Fernando Pessoa, Levottomuuden kirja (uudistettu painos 2016, lainauksesta EI puutu pilkkuja)


Näin kirjoitti vuosisatamme merkittävin portugalilainen runoilija Fernando Pessoa (1888 - 1935).

   Pessoa kuoli 47-vuotiaana maksakirroosiin. Hän jätti ystävänsä haltuun puisen arkun, josta löydettiin lähes 30 000 käsikirjoitusliuskaa. Runoja, draamoja, kritiikkejä, esteettisiä tutkielmia, salapoliisikertomuksia ja pohdiskeluja filosofisista, historiallisista, uskonnollisista, astrologisista ja poliittisista kysymyksistä.

   Ennen arkun löytymistä Pessoa oli julkaissut ainoastaan yhden Mensagem- nimisen portugalinkielisen runokokoelman ja neljä englanninkielistä runoteosta.

   Pessoaa on kuvannut osuvimmin Octavio Paz, jonka mukaan hän oli "anglomaani, likinäköinen, kohtelias, vaikeasti tavoitettava, mustiin pukeutunut, harvasanainen ja tuttavallinen, nationalismia saarnaava kosmopoliitti, turhien asioiden vakava tutkija, nauramaton humoristi, verenkylmettäjä, muiden runoilijoiden itsetuhoinen luoja, kristallinkirkkaiden paradoksien löytäjä, mystikko vailla salaperäisyyttä, portugalilaisen keskipäivän vähäpuheinen haamu - kuka on Pessoa?"

   Kummallisessa maassa, nimeltä Suomi, jossa ihmiset jotka ovat kiinnostuneet Seitsemän päivää- lehdestä ja Selviytyjistä, ihmiset, ne edelläkuvatut, jotka myös edelleen määritetään työn kautta, palvovat Linnaa, Haanpäätä tai Päätaloa vailla syvempää historiallista ja kulttuurillista sivistystä, unohtavat Pessoan.

   Pessoa on ehdottomasti minuun eniten vaikuttanut ihminen maailmassa Kirsin, isoisäni Maunon, syöpätautien professori Pirkko Kellokumpu-Lehtisen ja Paavo Nurmen jälkeen.

   Ei tarvitse yrittää ymmärtää lukiessaan Pessoaa. On vain annettava mennä. Ymmärrys tulee jälkeenpäin, jos on tullakseen. Ei myöskään tarvitse tuntea kiusaantunutta sivistyksen puutetta, saati suomalaisen intelligenssian ulkopuolella olemista. On vain oltava läsnä lukiessaan kuten elämässään.


VIIKKO 47. HARJOITTELUNI

Ma- Juoksua 7,07 km - 50 min. Päälle barefoot-tossuilla juoksua 1,12 km - 8 min. Kävelyä Kirsin kanssa 4 km - 1.03.

Ti- Juoksua 9,04 km - 59 min. Päälle barefoottia 1,54 km - 11 min.

Ke- Juoksua 10,06 km - 1.07.

To- Juoksua 8,5 km - 54 min.

Pe- Juoksua palo-Pyhävaaralle 7,54 km - 1.08. Varovainen voimatreeni. Illalla juoksua 8,21 km - 54 min.

La- Juoksua 18,02 km - 2.04. Ensimmäinen kunnollinen harjoitus vamman jälkeen. Varovasti.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4 km - 58 min. Juoksua 8,36 km - 59 min. Päälle barefoottia 1,51 - 10 min.

Yhteensä juoksua 80 km


"Henkinen väsymys on väsymyksistä kaikkein kauhein. Se ei tunnu niin kuin ruumiillinen väsymys eikä paina niin kuin tiedon mukanaan tuoma väsymys. Sen aiheuttaa raskas tietoisuus maailmasta, tunne ettei voi hengittää sielullaan."

Fernando Pessoa 23.4.1930.

 

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

EI KESTÄ


 

Kaksi vuotta sitten näihin samoihin aikoihin Nellimissä vanhat jeesustelivat, että näin vähän on ollut lunta viimeksi 60 vuotta sitten. Nyt he voisivat jeesustella, että näin vähän lunta on ollut kaksi vuotta sitten. Järvet ovat jäässä ja jään päällä on kaksi senttiä vettä peilinä. Maasto on lumeton joitakin koppuraksi jäätyneitä kohtia lukuunottamatta. Talvi tuli jo, mutta ei kestänyt.

   Korona-aikana on julkaistu lukuisia kirjoituksia, joissa todistetaan, että virus muuttaa pysyvästi maailmaa. Entiseen ei ole paluuta. En usko. Kun rokote saadaan, aloitetaan matkustelu ulkomaille ja juhliminen ihmisiä tavaten entiseen tapaan. Hyvä niin!

   Näen lapsellisena ajatuksen varuillaanolon päällejäämisestä. Suomen harmaasta ympäristöstä tekee jokaiselle hyvää päästä euroopan monikulttuuriseen ja leutoon ilmapiiriin. Suljetussa yhteiskunnassa nyhjääminen surkastuttaa. Matkustamisen puuttuminen surkastuttaa. Eniten surkastuttaa, että ei tapaa ihmisiä kuten ennen virusta, vapaasti. 

   Korona ei kestä ikuisesti.

   Ultrajuoksijan kolme pahinta vammaa ovat akillesjännevamma, polvivamma ja selkävamma. Kaikki nämä tuhoavat päivittäisen juoksun. Olen viimeaikoina joutunut taistelemaan vasemman jalan kireystilan kautta vasemman polven kipuiluun.

   "Polvi kipeä" ei kerro mitään. Ei edes siitä onko polvi kipeä. Ihmisen suurin nivel sisältää varsin paljon osia, jotka voivat ärtyessään aiheuttaa kipua. Kipu edessä voi johtua vaivasta takana ja päinvastoin. Pahin vihollinen on itsevarma lääkäri, joka kuvaamatta "tietää" varmasti, mikä polvessa on vialla.

   Vuosieni varrella olen erilaisten lenkkikenkien, pohjallisten ja juoksutekniikan muutoksilla pyörittänyt palettia menestyksekkäästi. Olen tuskallisen tietoinen, että se päivä lähestyy kun nivelpintani ovat valmiit. Se päivä ei kuitenkaan ole vielä. Enkä sivumennen sanoen sitä edes erityisemmin odota. En piittaa paskaakaan niin kauan kun kykenen juoksemaan tavalla tai toisella ilman jatkuvaa kipua. Jatkuvaa kipua kukaan ei kestä loputtomiin.

   "Eihän siinä vain ole sellaista pakonomaista tarvetta hyökätä kohti uusia tavoitteita,
sellaisessa tilanteessa, jossa vanha pohja ei kannakaan ihan niin hyvin kuin itse
kuvittelee?"

   Lainaus on ystäväni Rainen minulle esittämä kysymys. Raine on yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka pitävät minut järjissään ja katsovat juoksemistani "ulkopuolelta".

   Kysymys pakotti istumaan alas harjoituspäiväkirjojen kanssa. Totuuden kohtaaminen oli tuskallista. Vertailtuani niinsanottuja pohjaharjoitteluni aloitusvauhteja viimeisiin vuosiin olen ollut kolmekymmentä sekuntia edellä aloittaessani tänä syksynä. Se on liikaa. Mutta se ei ole tuntunut siltä. Pakonomaisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Addikti ei kestä pientä annosta kovin kauaa.

   Mikään ei kestä ikuisesti, eivät edes vaikeudet.


Muuta totuutta ei ole kuin se, mikä on, hetkestä hetkeen.

 


 

VIIKKO 46.

Ma- To - Tauolla

Pe- 4,04 km - 29 min.

La- 4,03 km - 32 min.

Su- 6,15 km - 44 min.

yhteensä juoksua 14,23 km.

 

Oikealla tiellä olevat palkitaan.

 

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

SCHUHLÄUFERKOMMANDO

INFO: Kuuden päivän, eli 144 tunnin ultrajuoksu suoriteaan lyhyttä rataa kiertäen. Radan pituus vaihtelee 400 metristä 3 kilometriin. Pidempääkin kierrosta on käytetty, mutta tarkoitus on edetä mahdollisimman pitkälle yhtämittaa kuusi päivää liikkuen, aina välillä itseään tarpeen mukaan huoltaen.

---


"SUUTARIN KOMENTO"

 

Sachsenhausenin keskitysleiri sijaitsee kolmekymmentäviisi kilometriä Berliinistä pohjoiseen Oranienburgin pikkukaupungin laidalla. Vielä tänäkin päivänä sen pihalla on nähtävissä seitsemänsataa metriä pitkä rata, jossa kenkien kulumista testaava erikoisyksikkö, niinsanottu "Schuhläuferkommando" toimi.

   Radasta 58 prosenttia on betonia, 10 prosenttia kuonaa, eli tuhkajäännöstä, 12 prosenttia löysää hiekkaa, 8 prosenttia savea, jota pidettiin aina märkänä, 4 prosenttia kivimurskaa, 4 prosenttia karkeaa soraa ja 4 prosenttia mukulakiveä.

   Radalla testattiin rangaistusyksikön vangeilla kengänpohjien kulumista. Kenkäfirmat kuten Salamander, Bata ja Leister lähettivät silloiset uusimmat kenkämallinsa testattavaksi, ne etsivät korviketta sodassa säännöstellylle nahalle.

   Rangaistusyksikköön päätyivät kaikki työnteosta kietäytyjät, uhkapelurit, laittomien vaihtokauppojen tekijät, elintarvikevarkaat. "Laiskuus", niskurointi, tai pelkkä epäily homoseksualismista saattoivat viedä testausyksikköön vangiksi.

   Yksikköä johti Ernst Brennscheidt, virkamies, joka ei koskaan liittynyt SS- tai NSDAP-järjestöihin. Brennscheidt oli julmuudestaan kuuluisa. Hän lisäsi päivittäistä testireitin pituutta nopeutta nostamalla. Parhaimmillaan 170 vankia kiersi päivässä yli neljäkymmentä kilometriä. Osalla vangeista oli kaksitoista kiloa painava reppu selässään, osalla vääränkokoiset, eri jaloissa erikokoiset kengät. He joutuivat aina välillä ryömimään kyynärpäidensä varassa, tekemään kyykkjä tai vain hyppimään paikallaan. Maahanlyyhistyneiden vankien kimppuun usutettiin saksanpaimenkoiria. Marssittiin tasatahdissa tai löyhässä muodostelmassa säästä riippumatta.

   Kumipohjilla päästiin kolmeentuhanteen kilometriin. Nahkakuituaineet kestivät tuskin tuhatta kilometriä. IG-Farben valmisti pehmeästä PVC:stä Igelit pohjia, joilla päästiin kolmeentuhanteen kilometriin. Kilometrit ja materiaalit kirjattiin, ihmishenkiä ei. On arvioitu, että leikissä menehtyi kaksikymmentä ihmistä. Joka päivä. SS:n sanoin: "Tuhoaminen työllä" tai "Työ vapauttaa".

   Marraskuun lopulla 1944 koehenkilö numero kolme, kaksikymmentävuotias Günther Lehman, kiersi rataa yli vuorokauden, 96 kilometriä, "väsymättä". Ainoa lohtu Güntherille suorituksestaan oli, että hän teki sen todennäköisesti iloisella mielellä. Hänelle oli nimittäin annettu 75 milligrammaa kokaiinia.

   Tuolloin marraskuun lopulla 1944 Saksan merivoimat testasi kokaiinia, Pervitiiniä ja Crystal methiä. Tarkoitus oli selvittää kuinka suljetaan yksilölliset ominaisuudet pois, kuinka suljetaan tahto pois ja kuinka kauan voi selvitä hengissä nukkumatta näiden "lääkkeiden" avulla.

   Tasapuolisuuden nimessä on mainittava, että sekä Hitler, mutta etenkin Stalin, murhasivat yli neljätoista (14) miljoonaa ihmistä vuosien 1933 - 1945 aikana. Tässä luvussa eivät ole mukana sodassa kaatuneet, vaan pelkästään erilaisten harkittujen kansallissosialismin ja kommunismin murhatoimien uhrit. 


---

PASI:


Näinä aikoina kun olen kyvytön juoksemaan päivästä toiseen, tulee väistämättä pohdittua koko ultrajuoksun mielekkyyttä.

   Edellä kertomani tositarina antaa teille mahdollisuuden ulottua ajatuksiini: miten vapaaehtoinen itsensä rääkkääminen eroaa keskitysleirin rangaistusvangin rääkkäämisestä. Olennaisin ero on vapaaehtoisuudessa, mutta onko sitä? 

   Olenko ylittäessäni normaalin inhimillisen suorituskyvyn rajat tuhonnut itsestäni jotakin peruuttamattomasti. En ole koskaan käyttänyt piristeitä tai huumeita ultrajuoksussani. Sensijaan olen käyttänyt ultrajuoksuani piristeenä ja huumeena selvitäkseni elämästä hengissä.

   Synkimpinä hetkinäni en ole nähnyt elämässä mitään elämisen arvoista. En mitään.

 

 VIIKKO 45.

Ma- Lepo. Pohje kipeä Pystövaaran eräretken jälkeen.

Ti- 10.29 km - 1.09. Juoksua poluilla, pohje ensin parempi - lopussa huonompi.

Ke- Juoksua poluilla 10,1 km - 1.14. Pohje ei kestä.

To- Kävelyä Kirsin kanssa kylällä 3,5 km - 48 minuuttia. Pohje ei tunnu kävellessä, mutta on jäykkä.

Pe- 2 km kävelyä metsässä mökillä Kirsin kanssa. Pohje jäykkä.

La- 4,3 km kävelyä vaativassa maastossa 1.26. Pohje kipeytyy jälleen liikkuessa.

Su- Lepo/Sairas. Pohkeen takia liikunta pois.

Yhteensä juoksua 20,3 km.

Annetaanpa olla. 

Kuukauden harjoittelu valuu tyhjyyteen, mutta minä en valu sen mukana.



maanantai 2. marraskuuta 2020

JOKAINEN KUKKA KAIPAA VALOA


 

Aloittaessani tätä tekstiä kaksi merikotkaa kaartelee joenrannan yläpuolella. Jänikset ovat valkoisia mutta lunta on enää laikkuina, joten kotkien mahdollisuudet paranevat. Majesteetillisesti ne kaartelevat kovassa tuulessa kadoten sitten yhtäkkiä jonnekin. Luonnossa ei ole vastakkainasettelua, on vain mahdollisuus.

   Lanseerattuani valokuvaaja Pertti Turusen kanssa facebookkiin sivuston sain ensikerran mahdollisuuden katsella naamakirjaa laajemmin, aiemmin en ole siellä mukana ollut. Hyvin nopeasti löysin naamakirjasta saman asian mitä kammoksun elävässä elämässäkin: syvällisyyden puutteen. Hauskojen läppien, pikkupornahtavien puhekuplakuvien tai irrallisten, kontekstistaan erotettujen juttujen julkaiseminen peittää alleen täydellisen hukassaolon.

   Hämmästyttävää on, että edelleen maahanmuuttajien, seksuaalivähemmistöjen, naisten oikeuksien, tasa-arvon, ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin muutoksen, vanhusten hoivakotiolosuhteiden tai yleisen yhteiskuntamoraalin hyväksymän sanavapauden puolustajaa tylytetään tai hänelle naureskellaan. Tämä ei toki koske pelkästään facebookkia, vaan koko suomalaista yhteiskuntaa, joka on edelleen rähmällään itään ja vailla hyvää, kateudesta vapaata itsetuntoa.

   Täydelliseen hukassaoloon kuuluu olennaisesti motiivien hukkaaminen ja kyvyttömyys lukea ja perehtyä johonkin aiheeseen edes vähän syvällisemmin. Kolme riviä tekstiä ei ole perehtymistä, eikä yöllä nettialustoille silpaistu lyhyt kommentti älyllistä keskustelua.

   Testasin naamakirjaa jakamalla rekikoirien auttamista koskevan uutisen, ja kysymällä hieman pilkallisesti sen yhteydessä: "Oi mutta kuka huolestuisi vaihdetaanko ikäihmisille vaipat laitoksissa riittävän usein?" Aihe poiki kommentteja ja hyvää keskustelua. Minua syytettiin vastakkainasettelusta ja todettiin, että rekikoirien auttamiseen tulevat rahat eivät tule samasta potista kuin vanhusten hoivarahat. Keskustelussa todettiin myös, että on hyvä, kun on aktiivisia ihmisiä, jotka toimivat.

   Edellä kuvatussa episodissa kukaan ei ollut väärässä, mutta kukaan muu ei kysellyt motiivin perään kuin minä. Onko rekikoirien auttajien oma motiivi puhdas? Autetaanko koiria vai edistetäänkö omaa uraa ja näkyvyyttä. Saadaanko ikäihmisten vaipat vaihdettua pelkästään äänestämällä sitä puoluetta, joka lupaa hoitaa hoivarahat kuntoon. Raha ei takaa inhimillisyyttä, eikä inhimillistä kohtelua, mutta saattaa edesauttaa sitä. Olisiko eutanasia vaihtoehto. 

   Olen nähnyt juostessani kuinka rekikoiria treenataan: ne vetävät mönkijää perässään. Sanotaan, että koirat tykkäävät vetää aivan kuin ravihevonen tykkää juosta. Totta helvetissä, laitetaanpa teidät pieneen häkkiin tai hämärään pilttuuseen ja kerran päivässä käydään kysymässä mitä haluatte tehdä. Osa saattaa haluta juosta ja osa saattaa haluta uudet vaalit, joku saattaa haluta eutanasian. Onneksi saamme itse päätää paitsi siitä eutanasiasta, kiitos taivastien kulkijoiden.

   Tage Erlander: "Hyvinvointi luo jatkuvasti kasvavia odotuksia." 

   Myös tyytymättömyyttä.

   Jotta tästä tekstistä ei tulisi pekoraalia, niin kyselen hiukan. Onko ylläolevassa vastakkainasettelua? Onko asioiden esiinnostaminen ja niiden yhteydessä kysymysten esittäminen vastakkainasettelua? Mitä tarkoittaa vastakkainasettelu?

   Jos asioita halutaan vastakkainasetella, niiden välille tarvitaan liimaa jotta ne pysyvät vastakkain. Yhteiskunnallisessa keskustelussa demokratia on tuo liima. Erilaisiin näkemyksiin on mahdollisuus, mutta lopulta on päätettävä mihin yhdessä kuljetaan. Lopputuloksena on erikseen kulkeminen, koska länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa on aivan liikaa vaihtoehtoja. 

   On vaikeaa toisinajatella meillä Suomessa, koska olemme tottuneet, että mikään ei muutu. Harmillista on, että meistä vain osa oivaltaa mitä suomettumisen ajan jälkeinen "hyväveli"-järjestelmä on meille aiheuttanut. Se ei ole lisännyt kaikkien mahdollisuuksia pärjätä elämässään. Sensijaan se on lisännyt tietoisuutta siitä, että kaikki eivät pärjää elämässään. Itse asialle, tasa-arvolle, ei juurikaan ole tehty mitään konkreettia uutta minun elinaikanani.

   Edellisessä kappaleessa esittämääni saatetaan alkaa argumentoida kahdeksan tunnin työaikaa, aborttia, vapaata seksiä tai sisävessaa käyttäen, mutta kyse ei ole näistä. Ruumis kun ei muista ellei se kärsi vahinkoa.

   Suomessa luotetaan, että ainakin lopuksi yhteiskunta hoitaa. Jossakin muualla maailmassa luotetaan, että yhteisö hoitaa. Mitä pienempi yhteisö on, sitä helpommin "jää kiinni" sooloilusta. Jos ei tee työtä yhteisönsä eteen jää yksin, ja se on ihmisen suurin pelko. Yllä mainitsemallani tasa-arvolla minä tarkoitan lähtökohtaa pärjätä elämässään. Samanlaista mahdollisuutta alkuun. Tästä näkökulmasta me emme juurikaan eroa valkoisista jäniksistä sulanmaan aikana. Se, joka juoksee kauemmin karkuun saavuttaa lopulta rauhan.

Kukaan ihminen ei ole saari, mutta pitäisi miettiä kenelle lainaa venettään.




 VIIKON 44. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo/Sairaana: vasen pohje erittäin kipeä/kireä

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3,78 km - 53 min.

Ke- Varovaista juoksua 6,04 km - 50 min.

To- Haapakurussa Janin kanssa vaikeassa maastossa hiljaa (minulle) 11,10 km - 1.44. 

Pe- Tiellä tasaista 18,1 km - 1.59. Ahvenjärven lenkki.

La- 10.13 km - 1.17. Maa jäässä, liukasta, kävin vaihtamassa nastat pois tavallisiin kenkiin 3 km jälkeen. Pohje ei kestä kovia nastoja.

Su- Kirsin kanssa suden jäljillä Pystövaarassa retkeilyä 2,87 km - 1.04. Vertikaalista nousua 156 m, makkaranpaistoa, oikeasti ulkoiltiin 2tuntia ja 38 min.

Yhteensä 45,7 km juoksua.

Vasemman jalan kireys aiheuttaa vaikeuksia. Kireänä on takareisi, pohje ja etusääri. Nämä aiheuttavat polven jännealueille vaivoja. Jalka ei kestä vielä "normaalia" harjoittelua. mutta on paranemassa. Haasteelliseksi tekee ominaisuuteni: lepo kiristää lihakseni entisestään, joten liikkumalla kuntoutuminen on tulehduksien paranemisen kannalta haastavaa. Paranemisaika kasvaa. Näin toimien vaivan uusiminen kuitenkin on epätodennäköistä ainakin heti.

Älkää käskekö venyttelemään. On venytelty ja paljon.


MARRASKUUSSA juoksua  319 km. Kohtuullinen alku vanhalle paskalle.

 


 

maanantai 26. lokakuuta 2020

EES KAHTAALTA

Nellimissä on täysi talvi vaikka lämpötila tätä kirjoittaessani on pari piirua plussan puolella. Pihavalot hämärätunnistimella syttyvät puoli viiden aikaan iltapäivällä, olemme siirtäneet kellot kohti mennyttä juhannusta. Emme kuitenkaan muistele mennyttä kesää haikeana, kunnon talveen on näiden neljän Lapinvuoden aikana kasvanut kiinni. Lumi täällä kuuluu asiaan toisin kuten eteläsuomen kura tai "neljän kuukauden sateinen, pimeä marraskuu", kuten eräs ystäväni Tampereelta totesi.



Julkaistessani naamakirjaan (facebook) Ultrajuoksija Pohjoisesta - Ultrakoskinen-sivun sain muutaman yhteydenoton vanhoilta ystäviltä, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä moniin vuosiin. Eräs heistä, tosin ystävällismielisesti, sanoi kadehtivansa meidän elämäntapaamme täällä rajaseudun Lapissa. Hän lähinnä tarkoitti piirun verran (todellisuudessa ainakin kymmenen piirua) rauhallisempaa elämänrytmiä sekä luonnossa elämistä. Totesimme puhelun kuluessa, että kyse on niistä kuuluisista valinnoista ja niiden seurauksista.

   En lainkaan kiellä, ettemme olisi täällä onnellisia. Elämämme on todellisuudessa varsin vähäeleistä ja tänä Korona-aikana vielä vähäeleisempää ulkomaille matkustamisen puuttuessa kokonaan. Gloria elämästä niin, kuin se hektisen eteläsuomen näköpiiristä ymmärretään, on kaukana täältä. Valinnanvaraa lähes kaiken, paitsi rauhan suhteen, on vähän. Anekdoottina mainittakoon, että lähin Lidl on 220 kilometrin päässä ja lähin Kotipizza reilun 80 kilometrin päässä. Elokuvateatteri ja ravintola löytyvät 42 kilometrin päästä.


Edellisessä kuvassa virnuilen ystävälleni mönkijän tavaratelineellä istuen siellä jossakin. Moottorien sammuttamisen jälkeen meidät ympäröi satumainen valo ja rauha. Karhu oli mennyt Venäjälle, lintuja ei näkynyt ja hirvet olivat siirtyneet kauemmas. Kahdenkymmenen kilometrin päässä, Kuusiselällä, yksinäinen susi oli vienyt metsästäjältä koiran. Erämaa on ja me siellä vieraina - lumeen jäi punaisia läikkiä askelten alle, viimeiset kohmettuneet puolukat hangen alla.



Ystävä myöhästyi reilun viikon. Minäkään en tee kaikkea ajoissa. Vene olisi pitänyt kääntää viikko sitten, mutta odottelin jos vielä olisimme ehtineet karikolle ongelle. Ei ehditty, järvi takana hyytyi harmaaseen hyhmään ja vene oli puolillaan lunta. Käännettiin vene ja keksittiin muuta mukavaa - lähdettiin juoksulenkille!



Harjoittelu on käynnistynyt toden teolla, kuvassa Palo-Pyhävaaran huipun metsää. Menneellä viikolla taakse jäi hiukan yli 90 kilometriä ja yksi ylimääräinen pakkolepopäivä. Vanha teuras hiukan yskii: vasemman polven limapussivaiva paranee vauhdilla mutta nyt kipeytyi vasen pohje. 

   Juoksin menneenä tiistaina varsin vaativassa kelissä Nellimin vaaroilla reilut 15 kilometriä, aikaa kului reilu pari tuntia ja vertikaalista nousua lumisilla poluilla tuli 445 metriä. Samana iltana kävin kylään tulleen Janin kanssa juoksemassa pimeillä poluilla kevyesti otsalampun valossa reilun vitosen. Vasen pohje otti itseensä ja ylikuorma kruunattiin seuraavien päivien ylämäki- ja vauhtilenkeillä. Lopullinen tuho tuli sunnuntaina: ensin Janin kanssa 9 kilometriä hiljaa ja siihen päälle vielä kaksi kertaa samaa reittiä yksin - kymmenen minuuttia nopeammin aina kierros kuin edellinen: yhteensä 27 kilometriä.

   Kestävyysjuoksu on kärsivällisyyttä vaativa laji. Naamakirjan (facebook) sivua päivitetään harvakseltaan: Pertti Turunen ei suinkaan aina seuraa kameran kanssa yksinäisen miehen yksinäisiä lenkkejä, mutta materiaalia on tulossa aina ensi kesään asti.

   Minäkin olen tulossa. Lepään ensin pohkeen terveeksi. Pronaxenia huuleen ja kevennettyä harjoittelua kunhan ensin pääsen kävelemään kunnolla - ehkä jo huomenna? Periksi ei anneta. Olen lähtenyt liikkeelle tosissani kohti helmikuun 24tunnin endurancea ja kesän Kauhajoen kuutta päivää. Väittikö joku, että tämä olisi helppoa - sittenhän tähän pystyisivät kaikki.

Hain matkahuollosta tänään paketin. Vj MaXx kokeiluun talvisille poluille ja raskaaseen maastoon, Hokaan luotan edelleen; Speedgoatit, Challenger ATR:t ja Cliftonit toimivat moitteetta.

 

VIIKKO 43. HARJOITTELU

Ma- 13,06 km - 1.27. Otsalampulla lumisella tiellä.

Ti- Aamupäivällä Vaaroilla 15,73 - 2.15. Liukasta ja märkää.

      Illalla Janin kanssa otsalampuilla 5,77 km - 45 min.

Ke- Lepo

To- 8,37 km - 1.20. Janin kanssa.

       10,5 km - 1.02. Sisältää 3 x 2 km reipasta. Heti Janin lenkin jälkeen.

Pe- 10,66 km - 1.17. Palauttavaa, alku Janin kanssa.

La- Lepo

Su- 9,06 km - 1.11. Tiellä Janin kanssa.

      9,00 km - 1.02. Sama kuin edellä yksin.

      9,02 km - 52 minuuttia. Sama kuin edellä yksin. Liukasta, olisi pitänyt olla nastat tuossa vauhdissa.


Viikko yhteensä 91,20 km.

 

     

maanantai 19. lokakuuta 2020

JUOKSULIIVIT VAI LUOTILIIVIT

 


Harjoituskausi kohti kilpailuvuotta 2021 alkoi. Pertti Turusen ottama yläkuva Paatsjoen sillalta kertoo, että talvi ilmoittelee itsestään. Edellisessä ei lukenut, että jo ilmoittelee. Lappi on omansa, kuten hyvä ystäväni, ultrajuoksulegenda Kalevi Montela totesi. Lokakuun loppu Nellimissä jäätää lätäköitä ja hengitysilmassa lenkillä maistuu lumi.

   Lappi on omansa myös otsikoissa juuri tällä hetkellä. UKK-puistossa sattui vahinko, jota ei koskaan olisi pitänyt sattua. Lintumetsällä ollut paikallinen ampui maastopyöräilijää, joka menehtyi. Tragedia tapahtui Kemihaaran ja Korvatunturin välisellä alueella. Johtuen ko. alueen maastonmuodoista, vähistä poluista ja reitistöistä, täytyy minun aseenkantoluvan omistajan, oikein ihmetellä - mikä meni pieleen?

   Vahinkoja tietysti sattuu, mutta en mitenkään pysty ymmärtämään tapahtunutta, mikäli aseen takana on ollut hitunenkin harkintaa. Lintuja ammutaan useimmiten nykyään luodikolla tai drillingillä, jossa on sekä hauli- että luotipiippu. Luotiaseissa on tehoa riittävästi pitkäänkin matkaan, joten ymmärryksen laukauksen suunnasta saati kohteesta tulisi olla kohdallaan. Maastopyöräilijä on kokonsakin puolesta aivan jotain muuta kuin esimerkiksi koppelo tai metso.

   Kokonaan toisenlaisen ulkonaliikkumisuhan Lapissa aiheuttavat tänne muualta tulevat hirviporukat. Nämä sankariseurueet ostavat metsähallitukselta edulliset hirviluvat valtionmaille. Todellisuudessa ammutaan kaikkea mikä liikkuu kaikkialla, vailla tietoa yksityisistä maista, yksityisten teistä tai paikallisten liikkumisoikeuksista erämaa-alueilla. Pahimmissa tapauksissa yritetään estää jahdin aikana liikkuminen alueella. Turvallisuus on rajusti hakusessa ilman paikallistuntemusta, koska kaikkia mökkejä tai uria ei ole merkitty karttoihin. 

   Näille edellämainituille sankarimetsästäjille tiedoksi: Nellimin ja Sarmitunturin alueilla Inarin kunnassa liikkuu sekä rajavartio- että poliisipartioita. Erämaa ei suinkaan ole ihmisistä tyhjä, siellä liikumme me paikalliset - emmekä epäröi soittaa virkavaltaa paikalle, meillä on suorat ja nopeat numerot tiedossamme esimerkiksi rajavartiostoon. Lisäksi tunnen alueen jo niin hyvin, että näen pelkistä jäljistä luonnosta onko kyseessä ollut urban skeeting (liikkuvasta ajoneuvosta metsästys) vai vastuullinen ja luontoa kunnioittava eränkäynti.

   Minua on viimeksi juoksulenkillä uhattu hirvikiväärillä Hämeenkyrössä kuusi vuotta sitten. Vieläkin juostessani tuohon mutkaan Vähä-Työläjärventiellä etelässä vieraillessamme nousevat niskakarvani pystyyn. Asetta ei tuolloin nostettu poskelle, mutta huomautin nuorta miestä passissa: jos kääntäisit sen piipun pois minusta ja ottaisit sormen pois liipasimelta.

   Väkisinkin paljon maaston erilaisia uria juoksuharjoittelussani hyödyntävänä tulee mieleen, että kummat laitan päälle, juoksu- vai luotiliivit. Syvimmät osanottoni menehtyneen Helsinkiläisen maastopyöräilijän läheisille, harvoin järkytyn näin paljon mistään uutisesta.

   Ihminen on erämaan vaarallisin ja välinpitämättömin peto - kaukana karhusta ja sudesta.


 

LUONTOKUVIA PERTTI TURUNEN

Blogissani näkyy Pertti Turusen ottamia valokuvia. Aloitimme yhteisen projektin, jonka tarkoitus selviää pikkuhiljaa. Löydät projektin Facebookista nimellä Ultrajuoksija Pohjoisesta - Ultrakoskinen ja löydät Pertti Turusen täältä.

Löydät myös linkit suoraan facebookiin ja instagramiin blogin internetversion oikeasta yläkulmasta. 

HARJOITTELU VIIKOLLA 42.

Ma- 15,14 km - 1.43. Mökiltä Sarmi, Akanlauttalompola.

Ti- 14,71 - 1.37. Ensilunta Paatsjoen sillalta kotiin, mutka Kessiin.

Ke- Lepo

To- 18,4 km - 2.04. Nellimin asvalttitie Kaitavaaraan ja vanhaa hiekkaa pätkä takaisin.

       Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4,2 km - 59 min.

Pe- 8,01 km - 59 min. Osin poluttomassa maastossa, palautusta.

La- 18,08 km - 1.59. Virtaniemen lenkki, hiekkatietä.

Su- 14,42 km - 1.37. Kylällä asvalttia, polkuja, hiekkaa. Kotona juomassa kolmasti; rundia.

Yhteensä 88,5 km - 10:09.

 

Viikon tavoite nostaa kilometrimäärää ja totuttautua harjoittelemaan toteutui. Vasen polven sisäsyrjä vaivaa edelleen, mutta on paranemassa. Kyse on takareiden ja koko jalan lihasten ja faskioiden kireydestä, muistuttaa ns. "juoksijan polvea", kireät jänteet hankaavat limapusseja ja kiinnityskalvoja. Venyttely, erilaisten kenkien käyttö ja golfpallo auttavat; golfpallo jalan alle ja rullailua.

 

KIPU

Ultrajuoksijan on kestettävä kipua. Kipu ei ole ystävä eikä etenkään itsetarkoitus. Itseään on turha rikkoa mutta pitkälle tuskin pääsee ilman kipua. Aloittelevat juoksijat hakeutuvat usein lääkärille esimerkiksi juoksijan polven tai penikkataudin takia. Jos kuormitusta nostetaan liikaa yhtäkkiä, ovat seuraukset aina samat. Valkotakki lausuu: "Lopeta juokseminen, lepää." Sitten juoksija lepää ja paranee, aloittaa uudestaan ja vaiva uusii.

   Terminä lihastasapaino on utopiaa monelle. Itselläni on nyt kyse siitä, että kun virustaudin jälkeen ryhdyin rakentamaan kelkkakatosta ja varastoa, niin raskas työ huomoissa asennoissa jo valmiiksi kurjassa kunnossa löi kehon jumiin. Lisäksi itselleni on ominaista, että kun juoksen vähemmän, niin lihakseni kiristyvät. Säännöllinen liike pitää kehontasapainon kunnossa. Työnteko siis tappaa edelleen, koittakaa välttää. 


KIRJAVINKKI: Seppo Konttinen ja Kari Vitie: ERI mieltä Todenpuhuja Kauko Kareen elämä

Todella mielenkiintoinen kirja, päähenkilöinä Kauko Kare ja muuan Urho Kekkonen. Antaa miettimisen aihetta, miten tähän on tultu ja onko kansakuntamme edelleen rähmällään.

 



maanantai 12. lokakuuta 2020

POTEROISSA?

 


INTRO

Tänään eräs Lapin radion toimittaja kertoi, että syyslomalla sohva kutsuu. Hän kertoi tasaisella, kiltillä äänellä, että sohvalla voi laiskotella, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvaa, kutoa tai mitä tahansa muuta mukavaa. 

   Sanoin Kirsille, että olen saanut tarpeekseni näistä tefloneista, joihin mikään ei tartu. He esittävät maailman aina asiallisena ja etenkin harmittomana. Jatkoin, että maksaisin vitosen jos ko. toimittaja sanoisi: Sohvalla voi syyslomalla laiskotella, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvaa, kutoa tai vaikkapa nussia.

   Saimme hyvät naurut.


"Potero on maahan tai lumeen kaivettu kuoppa, joka antaa suojaa ja toimii yhden tai useamman henkilön tai raskaamman aseistuksen, kuten kranaatinheittimen, tuliasemana. Pikalinnoitettu potero on yleensä avoin, mutta se pyritään peittämään puurakenteen varaan sijoitetulla 20–30 cm maakerroksella jo linnoittautumisen ensimmäisessä vaiheessa. Kattaminen voidaan tehdä myös erityisillä katelevyillä, jotka ovat joko metalli-, komposiitti- tai betonirakenteisia.

Avopotero antaa suojan suora-ammuntaa ja epäsuorien aseiden kranaattien maaräjähdyksiä vastaan. Kevyestikin katettu potero antaa suojan ilmassa tai puuston latvuksessa tapahtuvilta räjähdyksiltä. Suomalainen yksikkö kykenee linnoittautumaan avopoteroihin kesällä neljässä, talvella kuudessa tunnissa. Mikäli linnoittamista jatketaan, seuraavana vaiheena rakennetaan miehistökorsut ja poteroita aletaan yhdistää juoksuhaudoilla yhtenäiseksi ampuma-asemaketjuksi. Korsurakennelmat sijoitetaan oletetun uhan suunnasta katsoen poteroiden takamaastoon.

Poteroiden alkeellisen majoituskyvyn vuoksi pikalinnoittautunut joukko majoittuukin yleensä teltoissa. Jos paikallaanolo pitkittyy, kaivetaan ensimmäiseksi myös teltat maakuoppiin sirpale- ja näkösuojaan.

Jo ennen poteroiden raivausta puolustukseen ryhmittyvä joukko raivaa puolustusasemansa edestäampuma-alan, mikä tarkoittaa pensaskerroksen kasvillisuuden poistamista häiritsemästä suoran tulen käyttöä. Korsu, joka on katettu, antaa myös hyvän suojan ilmapommituksia vastaan."

Lainaus Wikipediasta.

 

POTEROISSA?


Korona-ajan yhä jatkuessa osa ihmisistä tuntuu kaivautuvan yhä syvemmälle poteroihinsa, eräänlaisiin henkisiin puolustusasemiin vääjäämätöntä taisteluväsymystä vastaan. Maamme hallitus antaa toinen toistaan sekavampia ohjeistuksia uskaltamatta kuitenkaan puuttua lainsäädännöllä kansalaisten perusoikeuksien rajoittamiseen. Edellämainittuihin kuuluisivat maskipakko, ulkonaliikkumiskiellot ja valvotut, maansisäiset matkustusrajoitukset.

   Suomen kansalla on poteroihin kaivautumisesta runsaasti kokemusta ja monet ovat tehneet sitä koko elämänsä ajan ihan huomaamattaan. Suomen yhteiskunta on muuttunut vuosien varrella, vuodet 1956, 1968 mutta etenkin 1989-1991 olivat merkittäviä käännepisteitä ja johtivat EU-jäsenyyteen ja kaiken kattavaan tukahduttavaan suvaitsevaisuuteen.

   Meille on opetettu miten maailma toimii ja osa meistä uskoo sen epäilemättä. Radikalismi tarkoittaa sanatarkasti tarttumista juuriin eli kyseenalaistamista. Radikalismi ei siis ole terrorismin tai avoimen yhteiskuntakapinan suora synonyymi. Radikalismi ja uudenlainen ajattelu on välttämättömyys, jota vastaan konservatiivit ja muut varovaisen pysähtyneisyyden kannattajat taistelevat.

   On ymmärrettävä vapauden arvo ja kyettävä ajattelemaan toisin. Willy Brandt sanoi: "Ihminen ei elä vapaudesta, vaan vapaudessa."

   Sohvalla nussiminen on osa uudenlaista ajattelua. Koronaan se liittyy sillätavoin, että jatkuvasti kotonanyhjääminen kiristää ihmisten mieliä ja on aika etsiä uutta lähempää kuin uskoisikaan. Omana itsenään oleminen ei ole ollenkaan vaikeaa, on vaan uskottava, että naapuritkin nussivat omalla sohvallaan ja sitten edettävä omien voimavarojen mukaan omassa poterossaan sikäli mikäli siellä on sohva.

   Jos jonkun mielestä olen törkeä tai jotenkin likainen ajatusteni suhteen niin voi olla. Luulitteko, että pelkkää harekrisnaa laulamalla askel etenee ultrajuoksussa? On olemassa kaikenkattava mustavalkoinen realismi, kyky kääntää nupit kaakkoon ja uskallus antaa mennä yli kaikkien rajojen. Miksei sitten sohvallakin?

   Ultrajuoksijana minulle on vieras ajatus kaivautua poteroon ja odottaa hyökkäystä. Siihen asti kun jalka liikkuu niin painetaan eteenpäin. On etsittävä uutta ajatusta päästäkseen käsiksi harjoitteluun tai päästäkseen uusille, kehittävimmille poluille. Nussiminen on aika vanha keksintö, joten se siitä.

   Kun edellä kirjoitin, että suomalaisilla on kokemusta poteroihin kaivautumisesta, niin esimerkiksi käy kahdeksankymmentäluvun rauhanliike, jonka Neuvostoliitto solutti. Kansa marssi ja taustalla punasteltiin, ainakin ne harvat jotka ymmärsivät. 

   Extintction Rebellion-kapinan alullepanija, Roger Hallan selosti Venäjän valtion hallinnoimalla tv-kanava RT:llä näkemyksiään ja yllytti nuoria kapinaan ja demokratian murskajaisiin. Suomessa ei mitenkään ole kommentoitu tätä Venäjän propagandakanavan ohjelmaa, saati ihmetelty miksi Venäjä ei vastusta. 

   Vapaudessa eläminen on jälleen uhattuna muunkin kuin Koronan vuoksi. Maailma toimii Koronasta huolimatta koko ajan ja mitään syytä kaivautua poteroon en ainakaan minä näe. Liikkeelle ja ajatus kirkkaaksi kyseenalaistaen!


OUTRO

Kerran eräissä maalaustalkoissa puhuin kullista, jonkin ikiaikaisen, isoisältä perityn työmaahumorijutun yhteydessä. Tuttavaperheen rouva kuuli ja sanoi, että seksi on yksi elämän osa-alue. Vaihtoi sitten aihetta. En kysynyt oliko hän koskaan saanut orgasmia. En halunnut vaihtaa punaväriä hänen kasvoilleen tai olla kiusallinen, mustaa seinää kun siinä porukalla sudittiin.

   Pointtini on: liian kiltti tai sinisilmäinen saa olla, mutta itseään ei saa kieltää. Ajattelun vapaus on elämisen vapautta ja ihminen elää vapaudessa, ei vapaudesta.


VIIKKO 41. (HARJOITTELU)


Ma- 16,35 km - 1.51. Tietä ja polkua ilman tekosyitä, Rovajärvi (Nellim).

Ti- Lepo/moottorisahausta

Ke- 15.03 km - 1.37. Haapakuru polkua ja ekstrat.

To- Lepo

Pe- 14,01 km - 1.43. Haapakuru.

La- 14,01 km - 1.39. Goddahjärvelle mökiltä. Hirveä sade ja tiet liejua.

Su- Lepo/moottorisahausta - final cut.

Viikko juoksua 59,4 km - 6:50.

Moottorisahaus loppui nyt. Keho edelleen jäykkä rakennustöistä, moottorisahauksesta ja virustaudista. Polvi kuntoutuu. Mutta tulossa olen.

Kaikille niille, jotka sanovat että 56-vuotiaana ei voi juosta paljon, sanon: Imekää jakaria. (Imekää jakaria- on yhden Terminator-elokuvan eräs repliikkisuomennos.)


Kunnes toisin todistetaan: Kirsi löysi sunnuntain luontoretkeltämme torvisieniä Nellimin alueelta! Kosteikkovahveroita.