Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

tiistai 31. maaliskuuta 2020

PITKÄ MAA



"Päättyy yö, aamu saa, uusi päivä kun kirkkaana koittaa, 
sulle, oi kotimaa. Sävel kaunehin tuulessa soittaa."

Niin kauan kun on luontoa vierailtavaksi, hiljaista ja ilman ihmisiä omassa rauhassaan elävää erämaata, on toivoa.

   Kesäaikaan siirtymisen myötä kevättä odotellaan. Aurinko nousee meillä Inarissa puoli kuusi aamulla ja laskee iltakahdeksan jälkeen. Ilman aurinkolaseja kirkkaalla ilmalla ei ulos ole mitään asiaa.
   Suomi on pitkä, Helsingin leskenlehdistä on matkaa Nellimin hangille. Lunta on rajaseudulla valtavan paljon. Olimme Kirsin kanssa Sulkusjärvellä pilkillä länsituulen riehuessa. Lumi nousi jäältä pystysuoraan ylös puuskissa ja teimme tulet Aittasaaren itäpuolen rinteeseen kallioiden suojaan. Hain kelkalla kahvivettä Kirsin hoivatessa tulta, kävely on rannan puolitoistametrisessä hangessa mahdotonta. Jossain vaiheessa innostuin ottamaan valokuvia ja lopulta putosin vyötäröäni myöten rantaan kasautuneeseen lumeen. Paksussa rajahaalarissa olikin vaivalloinen kierittely pois hangen sisästä!
   Viimeisen viikon aikana tuuli on puhaltanut lähes taukoamatta. Kyse ei ole kevätauringon virtauksien mukanaan tuomasta nosteesta vaan raivokkaasta, puuskissa lähes kaksikymmentä metriä sekunnissa olevasta jatkuvasta virtauksesta. Paltteet, eli nietokset, kohoavat kohoamistaan ja kaikki tehdyt urat peittyvät joko osittain tai kokonaan. Tuuli kiillottaa järvien hangen pinnan kiiltäväksi teräkseksi, joka kuitenkin moottorikelkan alla murtuu aiheuttaen jatkuvaa keinumista ajamiseen. Mökin kaivon kannen esiinkaivaminen päivittäin käy harrastuksesta.
   Menneellä viikolla vietimme aikaa erämaassa monin tavoin liikkuen ja kelien takia myös tupaillen. Teimme lähes kolmentunnin hiihtolenkin Talvituvan lähellä. Hanki kantoi aluksi ja alkoi sitten lopulta upottamaan, lämpöä oli kaksi astetta. Etsimme näädän jälkiä, emme löytäneet kovin paljon. Loukku oli tyhjä: tuttavamme loukuttaa hetitappavilla raudoilla haittaeläintä pois ansiokkaasti, näätä on lintupoikueiden pahin surmaaja.
   Talvituvan lintujenruokinnalla, kuten kotonakin, on taviokuurnien lisäksi jo urpiaisia, ei kuitenkaan vielä pulmusia. Oravat ja kuukkelit kinastelevat tiaisten kanssa ja joskus paikalle kiipeää käpytikka rasvamakkaraa kurittamaan. 
   Hiihtolenkillä näimme neljä metsoa ja muutaman hyvävoimaisen koppelon. Sunnuntaina kaksi merikotkaa kaarteli majesteetillisesti tuulen pyörteissä Kivilompolon tuntumassa. Lopulta ne syöksyivät alas, todennäköisesti jäniksen perään.

   Seisoimme Kirsin kanssa kelkkojemme päällä ja ihailimme isoja lintuja. Olimme paluumatkalla pilkkireissulta, tuuli tuiversi raivokkaasti ja lumi lensi ympärillämme joka suuntaan. Tunsimme voimakasta yhteenkuuluvuutta Lapin luontoon juuri tuolla hetkellä. Kelkkani perässä ahkiossa, pilkkirepun pussissa, oli huonosta kelistä huolimatta muutama saaliskala. Juuri paljon enempää en voi päiviltäni pitkän maan lopussa enää toivoa.


"Rakastan elämää joka uutena aamussa aukee, rakastan elämää joka uupuen illassa raukee."
  - Pauli Salonen 

Kuvasaraja Talvituvan rannasta kertonee teille siitä, että ei ole kahta samanlaista päivää ihmisen silmien edessä - pitää vain malttaa katsoa.








Kuvassa näädänloukku joen varrella.




Lady K ulkoilee.







Kuukkeli on vekkuli ja erittäin viisas.




Elämä sähköttömässä, tiettömän taipaleen takana olevassa erämökissä ei meidän tapauksessamme ole ollenkaan epämukavaa, hyvä ruoka ja juoma lämmössä kruunaavat päivät ulkona kylmässä.




 
VIIKKO 13.

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.05.
Ke 6 km saunalenkki - 40,41.
To- Lepo
Pe- Umpihankihiihtoa Kirsin kanssa 8,2 km - 1.58.
La- Su - "Lepoa"

Juoksua 16 km ja hiihtoa 8,2 km

MAALISKUU

Juoksua 81,2 km ja hiihtoa 34,2 km

 


tiistai 24. maaliskuuta 2020

HANKITAAN ELÄMÄ ITSE



Herään Talvituvalla pihanperälle, laitan aamutakin ylle ja tassuttelen parinkymmenen asteen pakkaseen. Taivas loimuaa tähtikirkkaana ja erämökin yllä äärettömyydessä liikkuvat vihreänkeltaiset serpentiinit aavemaisesti. Palaan tuvan lämpöön ja Kirsi herää oven kolahdukseen.
   - Onko pakkanen kiristynyt, kysyy uninen ääni makuuhuoneesta.
   - On, ja nyt kannattaa käydä ulkona, on kolmeen vuoteen komeimmat tulet taivaalla, vastaan ja alan sytytellä puuhellaa.
   Kirsi laittaa yösilkin päälle aamutakin ja menee ulos.
   Kirsin mentyä takaisin nukkumaan jään istumaan pyöreän, mäntypuisen pöydän ääreen. Sytytän kynttilän. Hellanpesä humisee ja vesipannu alkaa lämmetä. Katson Talvitupalompolon rantaa, samaa jota katsoivat Sarren suvun sitkeät saamelaiset, kuten taivaan revontulia - menneenä aikana jolloin elämä oli itse hankittava.
   Juon murukahvia kaukana kaikesta kaikkea miettien. Lentokoneen piti lähteä Lissaboniin pääsiäisen jälkeen, mutta ensin Paavi perui pääsiäisen ja sitten Aurinkomatkat perui lennot. Vanha ja vihainen mustavalkoisuuteni tunkee läpi, pettymys oman vapaan liikkumisen rajoittumisesta. Maailmanlaajuinen Koronapeli.

   Elämme aikoja jolloin jokainen mittaa sen mille oletukselle on oman elämänsä rakentanut. On pidetty itsestäänselvänä, että ollaan terveitä, käydään töissä ja saadaan palkkaa, lapset käyvät koulua, arki rullaa kädestä suuhun ja lainat lyhenevät. Ostetaan, lomaillaan ja ylitetään rajat.

   Opin kauan sitten miltä tuntuu sairastaa vakavaa, henkeä uhkaavaa sairautta vailla tulevaisuutta. Juuri siksi olen äärimmilleen ärsyyntynyt tästä hellyttävästä kyllä me tästä selviämme -selityksestä.
   Ei selvitä!
   Kukaan ei ole selvinnyt elämästä hengissä, ei kukaan. Ne jotka nyt ovat kyyristyneet sormi pyllyssä koloonsa ja selittävät minulle, että ei se mitään jos perheessä merkkipäivämatka peruuntuu, että voi sen sitten joskus myöhemmin tehdä, niin vastaan: ei voi.

   Elämäni on joka päivä tässä ja nyt. Mitään mennyttä ei saa takaisin, eikä mikään hetki palaa koskaan. Kaikki muuttuu joka hetki, myös minä ja sinä siellä: solusi kuolevat ja niitä syntyy uusia ja jossain piirto päättyy, viimeinen valo sammuu - niin sinulle kuin minulle.

   Ei ole vuottakaan kun vanhustenhoidon inhimillisyydestä keskusteltiin ja hoivakoteja suljettiin sekä räikeimpiin hoitamatta jättämisiin puututtiin. Sitten asia vaiettiin ja heikot viestit jäivät kuulumatta: ei ole vieläkään kunnossa. Nyt ikäihmisten suojelusta on tullut ykkösasia ja ei ole mikään ihmekään, eivät poliitikot äänestäjiään halua tappaa. Uhka on maailmanlaajuinen kompetenssi.

   En vastusta liikkumisrajoituksia enkä muitakaan pandemian leviämiseksi tehtyjä toimenpiteitä.

   Sensijaan vastustan arvottomuutta jolle koko yhteiskunta on rakennettu. Vasta vakavan uhan edessä taivutaan nuolemaan jokaista ja omaa persettä väestönsuojelun nimessä. Mihin ovat unohtuneet kuolemattomat buranasankarit, jotka painoivat pitkää päivää ympäriinsä köhien urallaan eteenpäin päivästä toiseen. Nämä luterilaisen työmoraalin mallioppilaat jotka eivät olleet koskaan päivääkään poissa töistä.
   Täytyyhän saada kaksisataa neliötä ja ainakin yksi Audi Quatro ja vaimolle joku pienempi turbo tai ainakin kahdet uudet kengät Zalandosta joka viikko. Ja ne kylpyhuoneen kaakelit ovat olleet jo vuoden samat - vaihdetaan ja samalla pannaan täyspuiset sisäovet. Ehkä jälkikasvulle ratsuhevonen ja jotain muuta uutta virikettä, miten olisi lasten kiipeilyleiri Annapurralla.

   Asumme reilun kuudenkymmenen asukkaan kylässä ja lähimpään kauppaan on maratonin verran kilometrejä. Jos juoksen viikossa sata kilometriä niin niistä kolmella tapaan kävelevän ihmisen ja noin viidellätoista auton. Ulkonaliikkumiskielto - salaa puita liiteristä lämmitykseen.
   Ruokakomerossamme on ollut jo kolme vuotta jatkuvasti kuukaudeksi tavaraa. Kaksi pakastinta ja minä leivon itse. Kaupassa on käyty tähänkin asti kerran viikossa, joskus harvemmin. Vessapaperia - meillä on myös bidee.

   Kolmekymmentä vuotta sitten lääkäri sanoi minulle, että jos olen onnekas olen elossa kymmenen vuoden kuluttua kahdeksankymmenen prosentin todennäköisyydellä. Voitte olla varmoja - mietin silloin sitä kahtakymmentä prosenttia ja mietin joskus vieläkin.

   Lisään puita hellanpesään ja istun vielä hetken erämaan yössä. 
   Mitä yhdestä perutusta matkasta. 
   Eilen oli hyvä päivä kuten tänäänkin. 
   Ajoin eräälle järvelle moottorikelkalla. Erään karikon vieressä törrötti pieni ja huomaamaton koivunrisu. Kairasin akkukairalla risun viereen reiän ja muutaman metrin päähän toisen. Istuin puoli tuntia kirkkaassa auringonpaisteessa tuuli selkäpuolella ja ihailin rajavyöhykkeen takana nousevaa vaaraa, jonka päällä on Venäjän rajavartiotorni. 
   Ensimmäinen harjus, pieni: laitoin sen viereiseen reikään - mene kasvamaan. Seuraavat yhdeksän isompaa ja niiden välissä pari isoa ahventa tulivat yhtämittaa. Lopetin ja nousin termoskahveille kelkan päälle, tuuli tuiversi haalarin niskassa. Kiitin Ahtia, kolmannen vaarini neuvosta vaari. Kalaa pyydetään, ei oteta.
   Palasin Talvituvalle, söin, perkasin kalat suolaan kaasujääkaappiin ja laitoin saunan pesään tulen. Lähdin kylälle työpäivänsä lopettanutta Kirsiä vastaan kelkalla.

   Viimeisten viikkojen aikana olen katsellut Kessiä, Vätsäriä ja Sarmin erämaa-aluetta. Ensin eräoppaana komentaja Rautoselle ja sitten yksin tai Kirsin kanssa. Olemme nähneet Kessin ikimännyt sellaisina kuin ne ovat satoja vuosia jo olleet, kauniit järvet ja lohduttomat jängät jotka pirstoutuvat kivilouhuihin tai jokipahasiin. Näädän jälkiä, poron ja riekon jälkiä, jälkiä metson kiepeistä - taivaalla kaarne naksuttamassa ja piekana. Nuotiolla kuukkeli ja tiaiset. Mutta vain kaksi ihmistä.

   Nousen pöydän äärestä Kirsin viereen. Ulkona on alkanut tuulla hiljaa. Ennen nukahtamista uudelleen muistan tällä paikalla ennen minua eloaan korjanneet. Ovesta oli pakko mennä ulos joka päivä, muutoin kuoli nälkään. Oli tehtävä tuhannet työt ja etenkin ruokittava porot myös korkeiden hankien aikana kaukaa vaivalla niitetyllä ja kuivatulla lupolla tai kerätyllä jäkälällä. He taistelivat jokaisena päivänä hengestään.

   Elämän tarkoitus on naiminen ja ryypääminen ja raha auttaa etsimään onneaan korkeatasoisemmista paikoista ? Mieluusti, mutta eläminen minun mittapuuni mukaan ei koskaan ole kyyryssä olemista vaan aina tässä ja nyt, huomista ei koskaan ole ennen kuin sen näkee. 
   Kaiken edellytyksenä on, että hankitaan elämä itse - tavalla tai toisella. 
  

  

VIIKKO 12.

Ma-Ti- Lepoa
Ke- 6 km -0.43.
To-Su- Lepoa

Yhteensä juoksua 6 km - 43 minuuttia  



sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

80109 KILOMETRIÄ




"There is only one perfect road and that road is ahead of you, always ahead of you."

                                                                                - Sri Chinmoy


"On vain yksi oikea tie ja se tie on edessäsi, aina edessäsi."

                                                                                 - Sri Chinmoy





Laskin tänään 15.3.2020 juoksemani kilometrit vuodesta 1992 ja sain tulokseksi 80109. Jossain vaiheessa Helmikuuta olen ylittänyt 80 000 juostun kilometrin rajan. 
   Minulle ei ole merkityksellistä minkään numeroilla kuvatun rajan ylittäminen missään paikassa tai ajassa. Merkitystä on vain sillä, että tulevaisuudessa ylitän lisää rajoja - etenkin mielessäni.
   Juoksemani kilometrit ovat vaatineet omistautumista ja luopumista, mutta ne ovat antaneet moninverroin enemmän kuin ovat ottaneet.
   Matka on ollut valtavan pitkä eikä loppua näy paitsi ehkä kilpailemiselle.
   Minä en lopeta juoksemista milloinkaan ennenkuin se tulee minulle fyysisesti mahdottomaksi.
   Silti kehotan kaikkia miettimään kahdesti ennenkuin jatkaa yhtä kauas kuin minä olen päässyt.
   Täällä voi eksyä.



VIIKKO 11.

Ma-Lepo
Ti- Janin kanssa lumikenkäurilla ja poluilla metsässä 6,07 - 54.52.
Ke-To- Lepoa
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 3,89 km - 54.08.
La- Siikajärventie 10 km - 1.02.
Su- Kaitavaaralle Nellimintietä 13,05 km - 1.28. Tuuli 20 metriä sekunnissa parhaimmillaan.

Yhteensä juoksua 29,1 km





Koskaan ei saa luovuttaa mutta joskus on annettava hieman periksi.

                                                                   - Pasi Koskinen

 

perjantai 13. maaliskuuta 2020

IHMETTELYÄ



Lapset laulavat, että maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Pieniähän olemme kaikki tässä suuressa maailmassa.
   Reilu seitsemänkymmentä päivää sitten virus lähti liikkeelle Kiinasta. Olen Linkolalainen siinä mielessä, että onhan meitä täällä pallolla ihan liikaa jos rehellisiä ollaan. Sitten kysytään kuka sitten tähän maailmaan saa syntyä, miten se määritellään. Kysymys on typerä, luonto korjaa tietyt ylimielisen ihmisen virheet. Tällä hetkellä tätä korjaamista kutsutaan Koronaksi.
   Kiinalaisia on paljon ja he yrittävät hyödyntää ravinnokseen lähes kaiken mahdollisen. Wuhanin torilta lähteneen vitsauksen arvellaan olevan peräisin lepakosta - kai senkin on joku idiootti siellä syönyt. Uutta ravintokulttuuria yritettiin Suomeen lanseerata hyönteissyönnin muodossa, kauhulla ajattelen, että mikähän on seuraava "uusi ja houkutteleva ravinnonlähde."
    Sattuneesta syystä tapaan täällä rajaseudulla paljon kiinalaisia ja aasialaisia tiettyyn turistisesonkiaikaan talvella. He etsivät puhdasta ilmaa hengitettäväksi, revontulia ja rauhaa. Ilmoittavat olevansa vegaaneja mutta syövät sitten lopulta kaikkea mahdollista. Laittavat majoituksessa patterit ja saunankiukaat täysille ja lopuksi ikkunat auki pakkasesta huolimatta. Ihan hauskoja he ovat ja todennäköisesti myös me olemme hauskoja heidän mielestään. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että osa heistä on ihan pihalla todellisesta reaalimaailmasta, elämä näyttää olevan pelkkää kännykkää, pullovettä ja hengityssuojaimia vailla aitoa läsnäoloa luonnon kanssa.

   Olin vielä yrittäjä kun sikatauti jylläsi vuonna 2009. Ei tullut mieleenkään anoa korvauksia valtiolta menetetyistä asiakasvirroista. Käynnissä olevassa hysteriassa on samanlaisia piirteitä kuin menneessä sikainfluenssapandemiassa mutta tämä tuntuu nyt ylittävän kaiken mahdollisen. Media on muuttunut yli kymmenessä vuodessa paljon ja se todella näkyy ja kuuluu niille jotka sitä seuraavat, ilmankin tulee toimeen.
   Näinä vapaan internetin aikoina ei voi kuin ihmetellä, että mikä sieltä Kiinasta oikein karkasi tai päästettiin karkuun. Kausiflunssa tappaa vuosittain reilu tuhat suomalaista ja tämän sanottiin ensin olevan vaarattomampaa. Jokin mättää, eli jotain meille ei kerrota. Nyt rajat alkavat sulkeutua - vaaratonta tautia? Älkää viitsikö.
   Suomeen vaaditaan poikkeuslakeja voimaan. Kannattaisi tutkia mitä ne tarkoittavat: kansalaisten omaisuutta takavarikoidaan, internettiä rajoitetaan, liikkumista rajoitetaan ja eri kulutushyödykkeiden saatavuutta rajoitetaan, ihmisiä velvoitetaan tiettyihin tehtäviin ja niin edelleen. Kuulostanee yksilökeskeisyyteen tottuneille hiukan vierailta. Emmehän sentään ole sodassa.
   Mikään ennenkokematon Korona ei ole maailman historiassa. Espanjantauti tappoi noin 50 miljoonaa ihmistä vuosien 1918 - 1919 aikana. Aasialainen 1957 - 1958, tappoi noin 2 miljoonaa ja Hongkongilainen 1968 -1969 vähintään miljoonan. Vain muutamia mainitakseni. 
   Tiedätte varmaan, että sanomalehteen voi pyyhkiä jos vessapaperi loppuu kaupasta. Jos lehteä ei tule kotiin niin pyyhkikää tablettiin tai kannettavaan, paskaahan kaikki uutiset ovat joka tapauksessa.

   Kaikessa tässä on kuitenkin jotain positiivistakin. Maailma pysähtyy ja kiireisinkin huomaa mistä elämässä on lopulta kysymys:
   Elossa pysymisestä.

   Käykäähän ulkoilemassa, se virkistää.



Poikkesin hammaslääkärissä. Hän sanoi, että eräs vasemman yläleukani poskihampaista alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt mutta paikkasi sen vielä menestyksellisesti. Ihan ihmettelen tässä, että minussa on on jo osa, joka on nähnyt parhaat päivänsä.
   Ei kai. Tässä on nyt tapahtunut jokin virhe.
   Täytyy miettiä asiaa.
   Voisinko ehkä soittaa jonnekin ja tiedustella osan huonoa laatua.



Edellisessä blogipäivityksessä kerroin toisen moottorikelkkamme, Ski-Doo Expedition 600 SDI koneongelmasta. Syyksi paljastui toisen sylinterin osittainen kiinnileikkaus ja sen myötä puristusten häviäminen jolloin moottori ei enää "osannut" käydä kunnolla. Kilometrejä vanhuksessa oli 15000, mikä on paljon kaksitahtiselle kelkalle.
   Myimme kelkan pois rikkinäisenä ja tilalle tuli Ski-Doo Summit 800R, jonka telanpituus on 163 tuumaa, eli erittäin pitkä. Olen aiemmin pitänyt leveätelaista kelkkaa mielelläni mutta tympääntynyt sen ajettavuuden raskauteen. Nyt muutaman sadan kilometrin ryöpytyksen perusteella en enää ikinä osta leveätelaista kelkkaa. Ei ole paikkaa minne pitkällä Summitilla ei uskaltaisi mennä ja useinmiten järjen kanssa ajettuna sieltä myös pääsee poiskin. Pikän ja kapean telan ajettavuus on huikea ja pito erinomainen.
   Alleviivaan vielä mielipiteeni. Vertailuksi käytössämme on toinen Summit 600, jossa telan pituus on 154 tuumaa. Eroa on, mutta ei radikaalisti paitsi ääriolosuhteissa. Molemmilla pääsee mutta ison koneen voima vie vaivattomammin eteenpäin syvässä lumessa, jota meillä rajaseudulla riittää. Kirsin mielestä pienempi Summit tosin kääntyy helpommin.
   Molemmat kelkat on varustettu leveillä pohjapanssareilla ja tavarabokseilla. Isommassa on puolikorkea tuulilasi ja pienemmässä korkea lasi. Luonnollisesti molemmissa on lämmittimet käsille ja maton sivuissa vieteriraapat koville keleille jäähdytykseen. Isommassa kelkassa on myös virran ulosotto kypärän sähkövisiirille.
   Yhteistyökumppanina meillä kelkka-asioissa on Tuovilan Gummi Ivalosta enkä löydä heistä moittimista, päinvastoin homma toimii kaikinpuolin loistavasti.
   Kuriositeettina mainittakoon, että nykyisillä hinnoilla kannattaa ostaa laatikollinen alkuperäistä xps-kaksitahtiöljyä esimerkiksi Motulin tarvikeöljyn sijaan jo pelkän hinnan takia. Bensiininkulutus on kaksitahtikelkassa järkyttävä mutta ilosta kannattaa maksaa. Isoa eroa ei ison ja pienen moottorin välillä ole, muutaman litran ero pienen hyväksi kumuloituu isossa ajamisen helppoutena ja voimasta nauttimisena.
   Etelän poikien vakiokysymyksiin kuuluu Summittien vetokyvyn tiedustelu. Meillä molemmissa kelkoissa on takarauta heavy-duty mallia ja siinä peräkoukku. Molemmat kelkat vetävät rekeä ja pulkkaa ilman minkäänlaista vaikeutta. Ja painoa saa perässä olla paljon, todella paljon. Alla olevasta kuvasta voi päätellä Summitin etenemiskyvystä jotain todella raskaissa kohvajääolosuhteissa pilkkireissulla, sohjoa oli lumen alla saappaanvarrellinen.


   VIIKKO 10.

Ma-Ti- Lepoa
Ke- Hiihtoa Kirsin kanssa 9,2 km - 1.35.
To-Pe- Lepoa
La- Hiihtoa 16,8 km - 1.58.
Su- Juoksua tiellä 10 km - 1.05.

Kevyt aika jatkuu? Keväällä Suomen ulkopuolella oleviin kilpailuihin ei pääse Koronahäslingin takia kovin helposti; rajojen sulkeutumisia tai matkustusrajoituksia. Suomessa KURF ehkä järjestetään tai sitten ei?
Harjoittelu olisi pelkästään omaa kivaa nyt - jos sitä tekisi...
  

tiistai 3. maaliskuuta 2020

BÁRBMU


Chillailin keittiössä pitsan kanssa. Ilmaisu on harhauttava, pizza oli vasta taikinavaiheessa - oletus pizzasta. Pitsa vai pizza, monta täytettä ja nimeä - aivan kuin moni muukin asia.
   Taikinaa vaivatessa oikeaan käsivarteen, ulkosyrjälle hauiksen taakse, sattui. Kipu on peräisin jäätyneestä paskakasasta. Arvostan lukijoitani, en aloita kirjoitusta mielelläni ulkohuussista, mutta pakko sinne on nyt mennä mikäli aiomme päästä tämän tarinan loppuun.

   Erämökin ulkohuussissa istuessani SE otti melkein kiinni SIIHEN. Lause ei kaikille aukea helposti. Tässä on kyse sukupuolesta. Naisilla ei ole SITÄ mutta heistä osa tykkää sen oikeanlaisesta käytöstä. Sensijaan naisen suorittaessa luonnollisia tarpeitaan ulkohuussissa SE ei helposti ota kiinni SIIHEN.
   Tarvittiin tyhjennys keskellä talvea. Tavara oli jäätynyt Lassila et Tikanojan kuivikekäymälän saaviin kiinni tanakasti. Raahasin puolentoistametrin hangessa saavin lumikolan avulla kompostilaatikkoon ja lumitöiden rasittamaan käteeni sattui. Käsi oli rasittunut aiemmin sinällään turhasta lumenpudotuksesta katolta ja vanhan vittupääaggregaatin käyntiinrepimisestä, mutta huussi oli pakko tyhjentää oli virtaa tai ei.
   Käännettyäni saavin ylösalaisin kompostilaatikon sisällä totesin että ei irtoa vieläkään. Lämmitin puuhellalla kattilassa vettä ämpäriin ja valelin sillä saavin pohjaa, pakkasta oli viisitoista astetta. Heureka: köntsä irtosi. Peittelin voimakkaan ruskeankeltaisen värisen jääpalan kuivikkeella. Kompostin pohjalle olin aiemmin laittanut sanomalehtiä, kevät tullee ja muukin kuin lumi sulanee.
   Kasasin istuimen ja kävin psykologisella voittajaistunnolla operaation jälkeen. Filosofoin istuessani talvityhjennyksen etuja ja haittoja. Edut olivat mittavat verrattuna kesään. Hajuhaitat ovat minimaaliset puhumattakaan muusta saavin kaapimisesta ja pesemiestä aiheutuvasta epämukavuudesta. Ja istunnolla SE ei ottanut SIIHEN enää kiinni.

   Pizzaan tuli Pajuniemen metsästäjänmakkaraa, purjoa, oliiveja, kapriksia, anasta, ilmakuivattuja tomaatteja ja aurajuustoa tavallisen juuston lisäksi.
   Mainittu lumenpudotus katolta on Lapissa turhaa kun kyse on asetusten mukaan tehdystä harjakatosta, lisäksi täällä keväällä kaikki sulaa nopeasti - toivottavasti. Kun aurinko ensikerran kaamoksen jälkeen paistoi täydeltä terältä niin Lapinmies sanoi: "Tuon kanssa me vielä joudutaan vaikeuksiin." Se oli se sama kaveri, joka oli suorittanut Lapinmiehen coopperin testin - ollut kaksitoista minuuttia ilman viinaa.
   Aiemmin mainitusta vittupääaggregaatista meni käynnistinnaru poikki jälleen. Lisäksi käynnistyslaitteen jousi ei pakkasessa kelannut. Toin käynnistyslaitteen kotiin ja jätin työpöydälle. Perintönä saatu aggregaatti edustaa vanhan hyvän ajan ajattelua, kun halvalla ostaa niin hankkii vaikeuksia itsensä lisäksi jälkipolville. Kyseiseen kapineeseen ei edes internetin ihmeellisestä maailmasta löydy kaasuttimen perussäätöarvoja. On turvauduttava korvakuuloon, mutta ilman ollessa saatanoita ja perkeleitä täynnä ei käyntiääntä kuulu, varsinkaan jos ei käynnisty.

   Paskareissulta palatessa vanhemmasta moottorikelkasta meni kone. Tätä kirjoitettaessa ei tuhon laajuutta ole vielä riittävästi selvitetty vaikka potilas on jo hoidossa. Pääsin kuitenkin erämaasta kotiin chillailemaan eikä masenna yhtään.
   Ihmistä ei ole aivan yhtä helppoa korjata kuin konetta. Jos kaksitahtinen yskii, vaihdetaan männät ja pahimmassa tapauksessa alakerta, jos ihminen yskii pelätään pahinta. Läppiä ja niveliä vaihdetaan, aorttaakin tuetaan, mutta lopulta repeää varmasti ainakin jos painat tarpeeksi pitkää päivää.
   Virus. Karanteeni. Ei mitään hätää sanoo punahuulihallituksen päämannekiini silmät selällään. Puolivallaton setäisämieskin kommentoi runotytön kanssa honkaniemen sohvalta. Jättekivaa on panssariaitojen sisällä, turvamiehet plokkaavat taudinaiheuttajat porttien ulkopuolelle mutta hei, onhan meillä varmuusvarastoissa hengityssuojia.
   Aikanaan kun muuan itäinen voimalaitos räjähti ei ollut mithään hättää pariin päivään kunnes oli pakko myöntää, että yli on jo mennyt. Valitettavasti myös minä jäin tuolloin pahimman laskeuman alle Hämeessä, Kurun kupeessa. En ole katkera mutta on selvää, että se ainakin edesauttoi syöpätautini kehitystä.
   Pohjoissaamelaisessa mytologiassa on Bárbmu eli Bárbmoriika. Se on lämmin eteläinen maa, johon sääsket ja muuttolinnut lähtevät talveksi. Tämä maa sijaitsee siellä missä taivas kaareutuu eteläiseen taivaanrantaan kiinni. Siellä kääpiöt harjoittavat poronhoitoa ja syövät osan muuttolinnuista. Kääpiöt; muutenhan he eivät mahtuisi alaskaareutuvan taivaanrannan ja maanpinnan väliin.
   Bárbmu on eräänlainen lintukoto, kuten koko Suomikin tuntuu aina vain olevan. Meitä ei mikään koskaan uhkaa ja ainahan hallitus hoitaa jos joku maksaa.

   Artisti maksaa lopulta itse, myös minä. Kun on päässyt elämässään chillailemaan muutenkin kuin pizzan kanssa on oivaltanut itse tekemisen merkityksen. Itse tekemiseen luetaan voimakkaasti mukaan myös ajattelu.
   Elämässään ei pääse eteenpäin ellei vaihda latua tai polkua. Minusta on alkanut tuntua, että tietyt ihmiset eivät halua ymmärtää, että juokseminen ei koskaan ole ollut ihan niin iso osa elämääni kuin ulospäin on näyttänyt. Ylleni on soviteltu elämäntapajuoksijan manttelia, kelkkahuollon työmääräyksessä ei ole nimeäni vaan siinä lukee ULTRA ja on sanottu: "harrastuksesta tulee elämänmittainen matka".
   Kyllä mutta ei pelkästään.
   Ehkä saan joskus lopettaa?
   Huomenna minulle tulee kaksi kirjailijaa kylään. Toinen on kirjoittanut yli kaksikymmentä kirjaa ja toinen muutaman. Sivistyminen ja henkinen kasvu on elämänmittainen matka. Ihmiset ja heidän tapaamisensa tuon matkan kohokohtia. 
   Bárbmu-sanan on oletettu olevan laina norjankielen barm-sanasta. Se tarkoittaa kaltevaa rantaa, laakeaa maisemaa, joka kohoaa merestä tai laakeaa saarta, joka näkyy taivaanrannalla. 
   Laakeassa, avarassa maisemassa näkee pitkälle.




VIIKKO 9.

Ma- 20 km - 2.09.
Ti- Lepo, lumitöitä 6 tuntia.
Ke- 8 km - 53.32.
To- 12 km - 1.34. Erittäin hitaasti.
Pe- 20 km - 2.36. Erittäin hitaasti.
La-Su- Lepo

Yhteensä juoksua 60 km - 7:13

HELMIKUUSSA mitattua liikuntaa 34 tuntia. Juoksua 201,5 km, hiihtoa noin 80 km ja päälle kävelyä ja lumikenkäilyä.

Senverran taas haastoin itseäni, että sain 200 km ja kaksituhatta nousumetriä kasaan. Maaliskuussa en haasta muuta kuin, että saan hiihtokilometrit täyteen, niitä puuttuu nyt enää 25 kilometriä ja aikaa on vielä 13 päivää.
Olen väsynyt mutta terve. 
Juoksen äärimmäisen harvoin to-pe kaltaisia hitaita lenkkejä paitsi kilpailuissa.

En kuulu niihin ihmisiin, joita viedään sairaalaan liikuntasuoritusten jälkeen - pystyn lepäämään ennenkuin on myöhäistä.


  

tiistai 25. helmikuuta 2020

KILLUA



Pelkkä juokseminen paljastuu lopulta typeräksi touhuksi. Vaikka miten harjoittelisi, niin kehittyminen loppuu iän myötä jossain vaiheessa, ainakin nopeuden suhteen. Vanhemmiten oppii naattimaan ennenkuin laakasee. Toisaalta lenkeillä ei koskaan pääse mihinkään jos aina palaa kotiin ja pelkkiä samoja ympyröitä jää taakse. 
   Voisin juosta Nellimistä Gibraltarille tai maailman ympäri, jos löytäisin hyvän syyn tehdä niin ja etenkin jos joku maksaisi viulut. Syyhän voisi olla maailman katseleminen juosten, tietenkin Kirsi tulisi mukaan ja ystävät, jos ei muuta niin vittuilemaan ja juomaan olutta iltaisin kanssani. Kuka sitä selvinpäin jaksaa koko maailmaa kiertää monotonisesti päivästä toiseen juosten, eikä ainakaan yksin.

   Juoksemisessani on kuitenkin kaksi asiaa, jotka eivät vuosien vieriessä ole haalistuneet: 1. Juostessa ajatus kulkee helpommin, on omaa aikaa ja tilaa ajatella.  2. Lenkeillä myös tapahtuu usein kaikenlaista yllättävää.

Sään muutoksen takia Lapin luonnossakin tapaa aina silloin tällöin sinne eksyneitä vieraslajeja. En vielä tiedä onko syynä ilmastonmuutos, sillä onneksi kohdalleni ei ole sattunut montaa tapausta, mutta yksikin voi olla liikaa. Vieraslajit ovat haitallisia ja vaikuttavat usein alkuperäisen luonnon tasapainoon kielteisesti.
   Menneen vuoden joulukuussa lähdin lenkille kovan pakkasyön jälkeen laserinkirkkaaseen aamupäivään. Vaikka oli kaamoksen lyhyt päivä, oli varsin selkeää ja kimmeltävän hangen kautta valo loisti positiivisesti. 
   Minulla ei ollut suunnitelmaa määränpäästä, ja hetken mielijohteesta poikkesin lumikenkä- ja moottorikelkkaurille metsään ajautuen kohti Kintaskurua. Olin kuullut kurun kauneudesta ja vahingossa löysin lanatun moottorikelkkauran vailla latua. Ura näytti nousevan kurun alun tienoilta ylämaahan, joten lähdin nousemaan ja tutkimaan satumaisia uusia maisemia.
   Loivan ylämäen puolivälissä vastaani tuli kovalla vauhdilla äyriäinen suksilla. Väistin heti kohteliaasti sivuun koska äyriäisen vyötärölle oli sidottu pitkällä flexillä pystykorva ja rinnalla juoksi saksanseisoja vapaana. Kolmikko suhahti jarrutellen ohi ja äyriäinen sai vaivoin vauhtinsa pysähtymään noin kymmenen metrin päähän itsestäni. Ennenkuin ehdin edes tervehtiä äyriäinen alkoi sättimään minua, että eikö minulla ole suksia ja minkä takia juoksen hänen kunnostamallaan uralla.

   Meinasin ensin huutaa, että vittuako se sulle kuuluu. Että pidä sää kuivanahka turpas tukossa ettei tarvitte laittaa sua killuun munista männyn oksalle. Vitun runkkari, meillä on suksia enemmän ku monella Nellimiläisellä yhteensä, ja me myös käytetään niitä. Ja millä jumalallisella voimalla sä ukonkäppyrä kiellät mua juoksemasta metsähallituksen mailla. Eihän mun lenkkareista jää enempää jälkiä ku sun onnettomien piskies tassuista, saati urallas toilailevien porojen koparoista.

   Mutta vedin henkeä ja tervehdin kohteliaasti.

   Äitini opetti, että kaikkia ihmisiä pitää kohdella kunnioittavasti. Sillä oli joskus oppilaina romaaneja ja ne kävi vaan syömässä ammattikoulussa, mutteivät tunneilla ollenkaan. Sitten joku Hagerttien heimopäällikkö kysyi vanhempainillassa, että mites ne meidän pojat ja tytöt pärjää. Äiti sanoi, että oppii ne ainakin syömään ajallaan, mutta ei niistä parturikampaajia tällä menolla tule. Heimopäällikkö lupasi tehostaa kotikasvatusta ja myöhemmin opiskelun tahti parani.
   Kärsivällisyys siis palkitaan ja hyvä käytös - etenkin pitkässä juoksussa. (Saakeli mikä klishee!)
    Esittelin itseni äyriäiselle. Kerroin olevani se ultrajuoksija ja ihastelin hienoa uraa metsän siimeksessä. Äyriäinen alkoi lauhtua ja lopulta toivotti minut tervetulleeksi hiihtämään uralleen. Mutta vaan kuulemma metsäsuksilla, että jää samanlaiset jäljet kuin häneltä itseltään. Käski juosta enemmän tiellä.
   En viitsinyt vanhan soturin mieltä pahoittaa. Siellä metsässä kun oli kävelyjäljet kaikissa ylämäissä, ei tainnut äyriäisellä oikein nousta ylämäkeen enää kaksi ja puolimetrinen metsäsuksi. Myöhemmin kuulin muilta kyläläisiltä, että äyriäisellä oli ollut surua elämässään mutta niinhän meillä kaikilla on ollut. Äyriäinen oli muillekin aiemmin rutissut ties mistä. Olisiko tälle entiselle kurvarille (rajavartija), jäänyt vartiointitehtävä päälle vielä eläkkeelläkin, kun pitää laturaivota vaikka ei ole edes latua.

Episodi pisti miettimään mikä tekee vanhemmasta miesihmisestä noin katkeran. Onko syynä se, että kätilö ei ole puristanut maailmaantullessa tarpeeksi vai onko puristanut liikaa. Tuleeko vanhemmiten mies äyriäiseksi kun mulkunjuuret eivät irtoa aivoista edes eletyn elämän varrella. Maailmassa kaikki muuttuu jatkuvasti ja jokainen sukupolvi kokee ja tekee mitä lystää tai mihin pystyy, toimeen on tultava kaikkien kanssa.

Jotku tosin nykyisi lakkaa syömästä lihaa ja välttää lentämistä. Ne alkaa laskee jotai ihme päästöpisteitä itelle ja jälkipolville ja yrittää tajuta, että jos kuluttaa vähemmä, nii tulevat sukupolvet pelastuu tai ainakin saa sen seittemän päivää aikaa lisää - sillä nii on laskettu ennenku maailmanloppu tulee sitten joskus.
   Säästöjutut ja skutsista huolehtiminen on tervettä, mutta ei kai omaa elämää pidä ruveta rajottaa jonku helvetin ilmastoahdistuksen myötä. Ahdistuksen torjuntaan kantsii yrittää ettiä valosampaa tulevaisuutta ja hoitaa oma ruutu. 
   Mullaki on kelkassa vaa vihreetä ysikasia ja syntsaa öljyä, enkä ihan aina aja edes sataa, joten lientä kuluu nykysin jo alle kolkytä sadalla - saakeli.
   Jumalaki saattaa jelpata, jos se sattuu olemaan silloin lopunaikojen alettua hyvällä fiiliksellä. Kaikkihan me ollaan tasasen syntisiä, viinat ja pornot kaikilla. Ja niillä, joilla muuten on vaa hyvää Zazenii, niin ne vois liittyä siihen ikuisee rundiin vailla murheita ja relata niinku ennenki. Hyvä pössis nääs.

Sitäpaitsi, luin juuri yli kaksikymmntä vuotta vanhan teorian, joka ansaitsee esiinnoston. Eräs kirjailija esitti nimittäin jo vuonna 1998 käänteentekevän ajatuksen uskosta.
   Mitäs, jos jumala onkin kolmivaihevirta? Jumalauta se tulee kolme kertaa kahdenkymmenenviidenamppeerin taulusta joka kotiin tilattuna! Nolla, vaihe ja maa - pyhä kolminaisuus on kaikkien ulottuvilla. Ja oikein kun rasiaa sorkkii, saa kaikkien aikojen sävärit tai perusteellisen valaistumisen.
   Suomalaisten kirkkojen tulisikin alkaa myymään sähköä joka kotiin. Hoituisi kirkollisverotkin siinä siirtomaksujen ohessa. Kirkot, jotka epätoivoisesti yrittävät saada uusia jäseniä sekaantumalla ja myötäilemällä kaikkia ihmisen elämänalueita. On ostoskeskuskappelia, laskettelukeskuskappelia ja elokuvia kirkosalissa (Chaplinia, Turussa), niin miksei sähkönmyyntiäkin.
   Kirkot ovat historiassa olleet selkeitä oppeineen ja kieltoineen, mutta nykyisin kaikki on sallittua. Kaikki saa anteeksi eli kaikkki lopulta käy. Lienee niin, että kirkoilla yhteydet yläkertaan on nykyteknologialla saatu tosi pätkimättömiksi ja nopeiksi. Uskalletaan mukautua tilanteeseen kuin tilanteeseen.
   Ennenvanhaan kun Pohjanmaata sähköistettiin olivat körtti-isännät sitä mieltä, että sähköä ei tarvita ja sitten kun padottiin joet vesivoimaan ja alettiin myydä sähköä naapurikuntiin, niin samat isännät sanoivat ettei sitä kukaan osta kun ei sitä edes näe. 
   "Ei semmosta kukaan osta mitä ei eres näe."
   Sama on näiden nykyisten laajakaistojen kanssa. Sieltä tulee viisigeetä mutta millä tiedät montako geetä sinulla on käytössä. Meillä Lapissa pätkii radiokin välillä ja toimittaja julistaa, että ei, ei ole heidän vika. Kenen vika se sitten on jos nollat ja ykköset sekoaa. Millä mittaat yhteytesi. 
   Ennen oli reilusti johdot tolppien nokassa. Näki missä pirtissä on puhelin tai sähköt. Nyt killut on raksittu pois ja sähköt kaivettu maahan. Kaikki väittävät, että on hyvät yhteydet, mutta silti voidaan yhä huonommin ja ollaan yksinäisiä pahan olon kanssa.
    Sama on uskon kanssa. Ei sitä näe, mutta voi se tulla pistorasiastakin tai vaikka juoksulenkiltä. Juuri silloin kun tuntuu toivottomalta niin alkaa kulkea. Sitten sitä painaa menemään kiitollisena ja yrittää olla vanhetessaan katkeroitumatta.
   Mutta välillä kieltämättä tekisi mieli ripustaa killumaan nämä äyriäiset.




VIIKKO 8.

Ma- Lepo, pystyn tähän.
Ti- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa. Ei kelloa, vittu pystyn tähänkin.
Ke- Siikajärventiellä juosten 15,3 km - 1.44.
To- Juosten poluilla ja urilla 7 km - 56.50. Helvetin kylmä tuuli, yöllä -25 astetta.
Pe- Aamupäivällä latuhiihtoa 12,9 km - 1.30.
      Iltapäivällä juosten 10,2 km - 1.11.
La- Siikajärventiellä juosten 15,4 km - 1.46. Keskittyen kuten 6-päivän kilpailussa.
      Illalla kävelyä Kirsin kanssa 3,1 km - 44 minuuttia.
Su- Lepo, pilkillä Kirsin kanssa Keskimöjärvellä. Näitä päiviä ei pilata urheilulla.

Juoksua 48 km - 5:39 - Latuhiihtoa 12,9 km - 1:30 - Ja kävelyä lumikengillä ja ilman...

"Hommat vaikenee ja naama kalpenee mut beibi kyllä täällä tarkenee..."



 Cavan Grogan lähti - musiikki jäi, eikä koskaan kuole. Hipsterit imekää jakaria!






Viimeaikoina lukemiani kirjoja:

Helmi Kellokumpu - Lasteen alaisia
Kirsti Kejonen - Elämää suurella virralla
Sonia Paloahde - Aavistus
Hannu Raittila - Ei minulta mitään puutu
Arvo Myllymäki - Mies isänmaan takapihalla
Jens Lapidus - Top dog
Dennis Lehane - täyttä sotaa
Elina Lampelan toimittama - Ankara savotta


sunnuntai 16. helmikuuta 2020

MATKA JATKUU


VIIKKO 6.

Ma- Lepo
Ti- Hiihto metsäsuksilla umpihankea ja kelkkajälkeä Kirsin kanssa 5,8 km - 1.22.
Ke- Lepo
To- Lepo
Pe- Aamulenkki juosten 6 km - 39.58.
       Iltahiihto perinteisen skinisuksilla 12,8 km - 1.28.
La- Lepo
Su- Osittain poluilla ja lumessa juoksua 12,6 km - 1.26.
       Illalla Virtaniemen lenkki tiellä juosten 16,3 km - 1.47.

Yhteensä: Juoksua 35 km - 3:54 - Umpihankihiihto 5,8 km - 1.22. - Latuhiihto 12,8 - 1.28.

VIIKKO 7.

Ma- Juoksua Uudella Nellimin tiellä vanhan tien Matkamiehen Ristin kautta kiertäen, 16,6 km - 1.51.
Ti- Juoksua Siikajärventiellä 10 km - 1.06.
Ke- Aamupäivällä perinteisen latuhiihto Kirsin kanssa Pahtalammelle 12,84 km - 1.46.
        Iltapäivällä juoksua  Siikajärventiellä 15,55 km - 1.42.
To- Pyhävaaran kierros perinteisen latuhiihto 15,38 km - 1.22.
Pe- Lepo
La- Illalla juosten kylän katuvaloja (40 kpl) kiertäen 16,5 km - 1.51. Keskittyen kuten 6-päivän kilpailussa.
Su- Pyhävaaran kierros perinteisen latuhiihto toisinpäin kuin torstaina 15,85 km - 1.43.

Yhteensä: Juoksua 58,3 km - 6:31 - Latuhiihtoa 44,07 km - 4:51. 


Jonkun mielestä tuossa ylhäällä on paljon liikuntaa, ei minusta. Minä olen liikkunut vuosikymmeniä ja paljon, kehoni kaipaa liikuntaa toimiakseen ja liikkumattomuus kääntää mieleni negatiivisuuteen. Pidän harvoin näin pitkää päivitysväliä blogissani ellen matkusta tai ole erämaassa, mutta nyt en yksinkertaisesti ole halunnut kirjoittaa teille negatiivisia ajatuksia - mitä te niillä tekisitte?
   Väsymisen ja ylirasittumisen jälkeinen ylikuntotila jatkuu. Keholle ei kelpaa mikään, ei lepo - ei liike. Kyse on tunteesta sisälläni. Palautumattomuutta ja unihäiriöitä. Vitsailinkin tuossa eräässä keskustelussa, että pitäisi juosta 150 kilometriä kolmeen päivään. Jos keho säikähtäisi oikeaan rytmiinsä.
   En harjoittele enää. Pitkät ja monipäiväiset ultrajuoksut eivät minun kilometreilläni vaadi harjoittelua sanan perinteisessä mielessä. Riittää kun jalat ovat siinä kunnossa, että ne sietävät jatkuvan juoksemisen. Varsinaista kuntohuippua on turha tavoitella kuuden päivän jyystöä varten. Tällainen ajatus jotenkin vapauttaa pois kaavamaisuudesta ja motivoi liikkumaan päivittäin vapaammin tai olemaan liikkumatta.
   Olen edelleen sitä mieltä että KURF saa jäädä viimeiseksi kilpailukseni toistaiseksi. Ei siis mitään jäähyväismeininkiä vaan vapautta. Voin palata tai sitten en palaa.

   En ole ihan varma miten seuraavan lauseen kirjoittaisin joten yhden sanan laitan lainausmerkkeihin, ei äidinkielestäni löydy oikein muutakaan sille tilalle.

   "Valitettavasti" en lopeta juoksemista. En voi lopettaa. Jos en juokse tai ylipäätään liiku en nuku, kakka ei tule ja mieleni on musta. Jos juoksen tai ylipäätään liikun liikaa, en nuku ja mieleni on vielä mustempi, mutta kakka sentään tulee. Revi tästä sitten huumoria tai elä sen kanssa. Eikä auta viina eikä pussailu. Ei vaan auta mikään.

   Liikkuminen vaikuttaa kirjoittamiseen. Liikkumattomuus vielä enemmän. Lähetin juuri kustantajalle uudesta tarinakokoelmastani näytteitä. Vastauksia tulee parin kuukauden päästä. Varsinainen pääteos, jo valmis omakohtainen romaani, lepää edelleen odottaen inspiraatiota rakennemuutokseen. Yrittänyttä ei laiteta. Töihin joudun molemmissa tapauksissa - hyvä niin.

   Matka jatkuu.

---


MOKA                                                                                                           



Vanhuksella oli vieraita, sihtasin kolmikkoa jo kaukaa hölkätessäni kirkonsuoraa. Pakkasta oli viisitoista astetta. Parin tunnin kaahotuksen jäljiltä perse paleli märkänä ja selkää juili jäätyneen takin alla.

   Läppäleikattu vaihtoi jalkaa susilakki päässä, peski rinnankohdalta röyhistyneenä mutta säpikkäät tukevasti tienhaarassa. Kaksi toppapalloa hytisi seurana postilaatikon vierellä.

   Läppäleikattu oli alkuperäinen ja ollut nuorempana Kostamuksessa kirvesmiehenä. Se oli siellä oppinut kieltä aluksi ja lopuksi tanssimaan. Vanhempana sekaantui seuranhakuilmoituksen kautta venättäreen ja menetti osan säästöistään. Yksin lämmiteli mutta sukulaiset etelän pienestä kalastajakylästä joskus sentään kävivät.

   Niistin siinä nenää sata metriä ennen ja painoin tuubihuivin alta napista musiikin pois korvista. Ennustin, että jotakin se sanoo. Jotakin ne aina sanoo. Kun on juossut kohta kahdeksankymmentätuhatta kilometriä, niin on oppinut, että kommentti tulee seisovilta jaloilta ohitustilanteessa melkein aina, mutta harvemmin vastaanjuoksevilta.


   Kerran Tampereella olin juhannusaattona kiertämässä Pyhäjärveä Rajasalmen sillan kautta eikä ketään missään, kaupunki tyhjentynyt maaseudulle. Pispalan mäessä ylävoiman vanhan kaupan kohdalla vastaan tuli Jouko Turkka. Nostin kättä ja toivotin juhannusta.

   - Juhannusta, perkele! se huusi ja painoi menemään.

   Sen jälkeen minua ei ole yllätetty, vastaus on kaikille aina valmiina.


   Kolmikolla ryhti koheni. Pari kuukkelia naksutti männyissä.

   - Onko kylmä, läppäleikattu latasi. 
Sillä oli ollut koko suora aikaa miettiä.

   - Eilen oli vähän, vastasin ja sinne jäivät seisomaan.


   Kotitien suoran puissa oli lihavia pyitä huurreoksilla silmukierroksella. Takapihan kuistilla sammutin kellon ja totesin kaksikymmentä kilometriä jääneen taakse. Eilen oli ollut kolmekymmentäyhdeksän astetta pakkasta ja pullantekopäivä. Pitäisiköhän viedä läppäleikatulle pussillinen nisua.

---

Loppuun musiikkia ennen mielensäpahoittamisen aikakauden alkua: