MAAN TASALLA

Vanhempana teuraana olen kokenut aiemminkin kuinka ultrajuoksu lanaa aika ajoin juoksijan maan tasalle. Olen kirjoittanut kuinka ultrajuoksu karsii turhan pois, ylpeys ja kaikkivoipaisuus katoaa ja jäljelle jää kaikkein tärkein. Silti kokemus aina yllättää, et ole koskaan valmis - aina voi kehittyä ja jos ei muuten niin ainakin ihmisenä.
Hyvän heinäkuun (449 km / 69 tuntia) oli pakko hellittää kesken kaiken vasemman akilleksen ulkotyvestä pohkeeseen nousevan kivun myötä. Vaiva parani Norjassa ja uusi Norjan jälkeen, tosin lievempänä.
Alkunsa ongelma on saanut lisääntyneestä tehosta harjoittelussa. Kestän määrää kyllä paljon mutta olen liioitellut tehon kanssa ja juossut liikaa itselleni sopivaa keskivauhtia suhteessa aivan hitaaseen juoksuun. Mäkiharjoitteluun yhdistettynä tämä kaikki on ollut liikaa kuuden päivän koettelemille jaloille.
Detalji lihaskireyksiin on polkujuoksun polkuluku - siis katseen käyttö etenemisessä. Minulla on hajataitto ja tähän asti olen juossut ilman voimakkuuksia olevilla aurinkolaseilla tai ilman. Nyt saan käyttööni fotokromaattiset voimakkuuksilla varustetut lasit. Nämä tummuvat uv-säteilyssä automaattisesti. Väriltään vihreät ja mahdollisimman vaalean sävyiset linssit on istutettu kevyisiin mutta ehdottoman suoriin kehyksiin huurtumisen välttämiseksi. Odotan näiltä helpotusta ja mukavuutta niin tie- kuin polkujuoksuun ynnä talvilajeihin.

Pyssymäki Ultra Festivaaliin, Suomen pisimpään polkujuoksuun, on nyt kuusi viikkoa ja minä olen housut kintuissa viikon levon jälkeen. Vaihtoehdot ovat vähissä. Aivan kuin Asterix-sarjakuvissa gallialaisten lyötyä roomalaiset heidän oli vaan siivottava sotku ja sitten siitä ei enää puhuttu kenellekään.
Testasin jalkaa lauantaina kolmen vartin hölkällä Nellimin pururadalla ja totesin että paranee kyllä mutta ei kestä juosta vielä säännöllisesti saati harjoitella. Menee siis jälleen kerran Nivalassa pohjakunnolla kahlaukseksi mutta minä en luovuta. Maltti riittää varmasti ennen kisaa saati sitten kisassa. Suhtaudun kolmen kierroksen kiertämiseen edelleen terveellä realismilla.

Viikon tauolla olen ollut juoksusta todella kaukana henkisesti. Ja se on tehnyt erittäin hyvää - kaikin puolin. Oheiset valokuvat kertovat aikani kulusta - oikeasta elämästäni, johon juoksun jälkeen aina palaan ja ehkä joskus lopullisesti.

VIIKKO 32.

Ma-Pe- Taukoa, jalan parantelua luonnollisin keinoin.
La- 6,2 km pururataa - 45 minuuttia.
Su- Lepo (maltti)

yhteensä 6,2 km - 45 minuuttia

Onnittelut Eskelisen Jaakolle PEPIN haamurajan rikkomisesta Nivalassa ja muille suohon uponneille sankareille, perässä tullaan syyskuussa. 
Onnittelut Mattilan Markolle Kaldoaivi Ultran kakkos-sijasta. Mukava kun Marko poikkesit Nellimissä paluumatkalla mustikkapiirakalle kertomassa kuulumiset. 
Pääsin myös hypistelemään Markon Hokan Torrenttia, joka 5 mm dropilla ja matalalla lestillä tuntui kädessä kevyeltä vaihtoehdolta, juuri ja juuri sataan mailiin asti ulottuville ulkoiluille sopivan oloiselta virsulta. Ei ollenkaan tyypillinen mohlo-Hoka.

MEITÄ JYRÄTÄÄN / ONNIN VIDEO

Suomeen on toisen maailmansodan päättymisen jälkeen juurtunut sinisilmäinen hyväksiselittämisen kulttuuri. Oli sitten kyse Tsernobylistä tai ilmastonmuutoksesta niin ei se meihin mitään pitäisi vaikuttaa. 
Kumisaapaskansa on yhteiskuntavelvoitteen ikeen alla madellessaan unohtanut elämän tärkeimmät realiteetit : pessimisti ei pety ja aina ei voi onnistua mutta aina voi epäonnistua.
Kumisaapaskansa on lanseeraamani termi sille väestönosalle joka perustelee ikiaikaiset virheensä "silloin ei tiedetty" tai "että ei semmoisista asioista ennen puhuttu"- sloganeilla.

"Politiikka oli (on) isojen lasten viimeinen leiripaikka, kerhotalo puussa, ja jos lyöttäytyi (lyöttäytyy) yhteen korttelin suosituimpien lasten kanssa, saattoi (saattaa) päästä nostamaan tikkaat ylös hölmöjen jäädessä alas ruikuttamaan." (Dennis Lehane kirjassaan Pimeyden Kutsu)

Mutta siellä oli se pienoinen huoli. Ei pitäisi vaikuttaa. Oletteko kuvitelleet miltä tuntuu kun vesi loppuu maailmasta ? Maalaan eteenne kuvan jonossa hoipertelevasta ihmisjoukosta. Ympärillä kaikki vihreä on kuihtunut, kärpäset surisevat kuolleiden eläinten ja ihmisten raadoissa. Kuuma hiekka valuu kuumassa tuulessa päämäärättömästi edestakaisin ja jono ihmisiä taivaltaa etsimässä juotavaa.
Jonomuoto on selviö koska niin pitää tehdä kuin kaikki muutkin. Kärjessä on vahvin yksilö, hän joka keksi ensimmäisenä juoda omaa kustaan. Johtopaikka vaihtuu tasaiseen tahtiin, tai ainakin kusen ehtymisen tahtiin. Haluatko olla viimeinen joka sortuu ? Se viimeinen joka tunsi kun aivot kuivuivat kitalakeen tuhansien järvien maassa.

Meille on kerrottu että maailmassa meneillään oleva lämpöjakso on mittaushistorian korkein, poikkeuksellisen korkea. Meille on kerrottu myös että jos alamme kasvissyöjiksi niin maailma voi pelastua. On annettu ymmärtää että pienillä omilla ekologisilla valinnoilla saamme ilmastonmuutoksen (-puutoksen?) kuriin. Näin voitamme aikaa arvion mukaan noin seitsemän päivää aikaa lisää näille viimeisille jonossa kulkijoille ennenkuin kaikki loppuu.

Viimeaikoina olen lukenut useita lähteistä kuinka upeaa on kun on kunnon kesä ja ainakin 30 astetta. Eräskin ultrajuoksija kirjoitti tekevänsä lenkkinsä päivän kuumimpaan aikaan ja nauttivansa juoksusta lämpöiseessä metsässä - vain vettä pitää kantaa enemmän mukana. Oikein kaunista.
Itse sain kuumasta Unkarin kuuden päivän kilpailussa tarpeekseni. Elämäni kunnossa taistelin yli 40-asteisella radalla ja sitten joku järjestäjistä unohti pestä kätensä ruokaa jakaessaan. Meni osittain laulamiseksi; "Yrjö yrittää lentää, voi kuinka yrjö yrittää lentääkään, radalla Unkarin ultran". Freud Marx Engels & Jungia mukaillen. Lisämausteena odotan ensimmäistä rekisteröityä malariatapausta Euroopasta, Balatonin rantoja kun myrkytettiin jo.

Helteessä hekumoinnin ohessa voisi pysähtyä miettimään kuinka jäätiköt sulavat ja lähellä Ruotsissa Kebnekaise myös. Kuinka tyrmistynyt olin Norjassa padoilla veden mataluudesta. Tästä seuraa sähkön hinnan raju nousu ja kalakuolemia.
Norjassa ihmettelimme Onnin kanssa Finnelvskardet jäätikköä. Se oli kooltaan kolmasosa karttaan merkitystä. Loppu siitä oli turkoosia vettä jääkannen alla ja päällä. Loppu kohisi meidän allamme maanalaisessa virrassa kiivetessämme loputonta kivivirtaa ylös.
Asun lähempänä napa-aluetta kuin keskimäärin suomalaiset. Näillä alueilla lämpötilat ovat vielä yli asteen keskiarvoa ylempänä. Asteen ! Ei ole kuin muutama vuosi kun paskapuheissa esiintyi  lukuna pari astetta, että voisimme ehkä kestää parin asteen lämpenemisen.
Nellimissä mittari näytti viikolla auringossa yli 45 astetta iltapäivällä ja varjossa reilut 33 astetta. Kankaat (metsät) ovat vaarojen välissä rutikuivia kuten soidenkin pinnat. Tähän ei tarvita kuin yksi individualistinen makkaranuotio ja kaikki palaa tuhkaksi kuten Ruotsissa tai Venäjällä.

Motivoiko sinua valitsemaan kalliimmat vaihtoehdot ympäristöystävällisyyden nimissä kun tiedät että noin seitsemän päivää saat lisäaikaa tuleville polville ? Onko varma että jos luovumme lihansyönnistä niin vesi riittää ravintokasvien kasteluun saatikka edes koko viljelyala riittää riittävään ruuantuotantoon ? 
Nykytekiikalla olisi mahdollista valmistaa lähes kaikki aikaa kestäväksi mutta sehän on myyntilukujen valossa tarkasteltuna tyhmää. Kuluttajahan tarvitsee jatkuvasti uutta ostettavaa ?

Hellettä huolestuttavampaa on että kumisaapaskansan maassa on ryhdytty keskustelemaan saako vastustaa viranomaisia. Saako ajatuksissakaan olla anarkiaa. Toisinsanoen saako heikompia (yrittää) puolustaa.
Tuliko jollekulle yllätyksenä että maassa on 20000 pakolaista ja heille(kin) alkaa pikkuhiljaa riittämään. Että oikein voi syntyä levottomuuksiakin vastaanottokeskuksissa ja jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ei palauteta niin syntyy laittomasti maassa olevien väestönosa ja laittomat työmarkkinat ja siihen liittyvä muu rikollisuus ? Silloin kun sinua ei ole olemassa sinulle voi tehdä mitä huvittaa - henkesi on halpa.
Pakolaisten vastaanottamisesta on tullut kilvenkiillotusta poliitikoille. Heille riittää että luvut vertaislussa muihin maihin ovat kauniita. Itse työllistin aikanaan kahta maahanmuuttajaa. Kaikki lähtee kielen oppimisesta ja kansalaisuudesta. Olisi syytä antaa edes jollekulle mahdollisuus tehdä niitä 11 euron tuntipalkan töitä jos emme itse viitsi ? Ilman konkreettisia tekoja mikään ei etene, paskanpuhujia riittää visioimaan kauniisti. 
Kyllä siinä maahanmuuttajankaan aika ei tule pitkäksi kun annetaan vesuri käteen ja laitetaan 33 asteen helteessä pusikkoa raivaamaan miljoonan hyttysen kanssa. Voi olla että tuhansien järvien maa näyttää toista puoltaan. Se puoli on se suo, kuokka ja Jussi. Traditio jonka vittumaisesta puolesta kukaan ei halua puhua mitään. Miltä tuntuu kun olet muniasi myöten suossa ja urakka painaa päälle. Tietenkin tästä on maksettava säällinen korvaus ja kaikki tämä muuttaa maailmalle kiirivien someviestien sisältöä. Tulijoiden määrä vähenee ja ehkä joudumme itse sinne suohon. Mitä valitset ?

Meitä jyrätään. Luullaan että meidänkin sukupolvemme kulkee kiltisti jonossa kohtaloonsa tyytyen eliittiä kumartaen. Että nielisimme kyseenalaistamatta kaiken meille syötetyn. Hyssyttelyn aika meni jo. 
Elämä on elämistä varten ja unelmat toteuttamista varten. Yhä useampi valitsee toisin. Yhä useampi ajattelee että elämä on tässä ja nyt. Juuri nyt. Ja vain kerran. Minulle itselleni. 
Meillä kaikilla pitäisi olla mahdollisuus. Jos tie ei muuten aukea niin on otettava henkilökohtainen anarkia käyttöön. Sen tason jokainen määrittelee itse.

VIIKKO 31. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km - 58 min. Väsynyt, vasen pohjekipu uusiutui. Kuuma ilma, 33 celsiusta.
Ti - To - Lepoa (kävelyä maantiivistäjän kanssa torstaina)
Pe- 8 km poluilla sateen jälkeen, 16 celsiusta - 1.01. Väsynyt ja pohje kipeä.
La- Su - Jään telakalle pohkeen takia.

Yhteensä 16 km ja 1 tunti 59 minuuttia.

HEINÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 449 km - 69 tuntia harjoitusta.

Harjoittelu (oikea harjoittelu) kohti Suomen pisintä polkujuoksukisaa kohden (PUF NIVALA) alkoi kohtuullisesti. Jo ennen Norjaan lähtöä jostain selittämättömästä syystä vasen akilles kipeytyi pohjelihaksen alemmasta liityntäkohdasta mutta myös kantapäästä. Sain jänteen kuntoon alhaalta mutta kiristävä panta jäi ylös. Käsivarressa söin buranakuurin ja sain jalan terveeksi mutta osasin odottaa että Onnin kanssa juostun viikon jälkeen vaiva palaisi. Luulin jo erehtyneeni mutta paluumatkalla Saariselän Rumakurun lenkillä kireys palasi.

Olen tehnyt vuosia sitten päätöksen että minua ei leikata rasitusvamman takia takaisin juoksukykyiseksi, tapaturmat ovat sitten asia erikseen. Siksi parannan vaivan nyt pois omalla tavallani. Tai ainakin yritän. 
PUF-kilpailua ajatellen tämä on huonoin mahdollinen aika. Jatkuvaan buranansyöntiin tai väkisin vääntämään minusta ei ole. Elämässäni kun oli aika jolloin olin erittäin vaarallisesti addiktoitunut juoksuun. Nykyisin jos juoksu loppuu niin muut asiat kantavat eteenpäin vaikka ultrajuoksua ja sen tunnetiloja en mitenkään voikaan korvata.

Toisaalta viime vuosien kokemuksen myötä kuuden päivän kilpailun jälkeen taistelen tuulimyllyjä vastaan kun yritän toista harjoittelujaksoa näin lyhyen ajan kuluessa. Olen kulunut, vanhentunut ja aika tavoittaa minut joskus mutta vielä jaksan pyristellä edellä. Suurimmat juoksun nautintoni saan ilman kilpailua siitä kun matala mieli pakenee hien mukana maastoon ihan tavallisella lenkillä ja palaan parempana ihmisenä kotiin.
 
Juoksu - elinikäinen ystäväni ei jätä koskaan pulaan.

ONNIN TEKEMÄ VIDEO YHTEISESTÄ VIIKOSTAMME

ERÄMAAN KUTSU

Kirjoittaessani tätä kaksi poroa syö takapihallamme Nellimissä horsmia. Luonto on elämässäni iholla jatkuvasti ja tähän elämään sain seuraa Onni Vähäahosta viikoksi Käsivarren Lapin ja Norjan kauneimpiin maisemiin.
Onni oli jo viisi vuotta sitten kirjoittanut haaveestaan päästä  Käsivarren tuntureille ja Norjan vuorille. Nyt sekä aika että mies olivat kypsiä. Juokseminen ja kiipeily noissa maisemissa vaatii hyvää kestävyyttä mutta etenkin oikeaa lähestymistapaa - ei tarvitse kaatua kuin kerran kunnolla niin huonolla onnella juoksut on juostu.
Tutustutin Onnin vuorilla liikkumisen perusteisiin, miten luetaan säätä ja erilaista kiveä sekä otetaan jatkuvasti huomioon luonto samalla yrittäen olla osa sitä. Olen hiukan jäävi sanomaan miten onnistuimme mutta voit lukea itse Onnin ajatuksia kokemastaan hänen blogistaan. Linkki on tämän tekstin lopussa.

Annan kuvien puhua puolestani ja tyydyn sanomaan että Onnissa on valtavasti potentiaalia olla luonnon kanssa yhtä juuri oikealla tavalla. Viikkomme aikana Onni näki käytännössä myös elämäntapani yksinkertaisuuden. Mitä elämä on matkailuautossa asuen ja päivästä toiseen tunturissa ja vuorilla, eli luonnossa liikkuen ja etenkin sitä kunnioittaen.

Oli suuri kunnia saada esitellä erämaata sellaiselle, joka oivaltaa sen kutsun.

Kuvatekstit palvelevat kiinnostuneita paikkojen kuin myös suhteellisuudentajun suhteen. Kuvat eivät aina kerro rinteiden jyrkkyydestä tai muista vaatimuksista mitä luonto kulkijalle asettaa.

Onni Saanan takana Saanajärvellä, ensimmäinen tunturilenkki ja heti kädet pystyssä. Hyvä !

 

Kolmen valtakunnan kierros, aloitamme laskeutumisen Goldahytalle ennen kolmen valtakunnan rajapyykkiä Norjan puolella. Horisontissa Barras ja Pältsan ja muut Lyngenin isot gaissat.

Onni tunnelmoi Signaldalenin zig zag-polulla joka johtaa juoksijan korkeuksiin avotunturille.

Signaldalenissa on useita sotavankien tekemiä tieuria. Niitä kutsutaan nimellä Tyskveien. Laaksossa on pienoisilmasto ja kalkkikiven ja muiden mineraalien ansiosta kasvisto on erikoinen ja osin viidakkomainen.

Hymy herkässä Barraksen huipulla.

Barras eli Paras on huikea elämys jyrkkyyksineen.

Nousussa Pältsanin niskalla. Hetki aiemmin satoi ja tuuli ulvoi. Nyt ikkuna on auki ja pääsemme huipulle.

Onni ihailee Pältsanin länsipuolen maisemaa.

Korkeuksissa on äärimmäisen tärkeää keskittyä ja ymmärtää sään muutokset. Alas eikä ylös ei useinkaan ole kovin montaa reittiä.

Pitkien päivien päätteeksi on syötävä hyvin. Kuva on matkailuauton ruokapöydästä Signaldalenista.

Onni tankkaa vettä matkalla jäätikölle.

Kiipeämme kivivirtaa pitkin kohti jäätikköä, kivien alla lumilaikkujen lomassa vesi kohisee.

Perillä jäätikön reunassa. Ikuinen lumi kesäasussaan rinteellä taustalla ja edessä turkoosi jäinen järvi.

Iltanuotiolla on aikaa pohtia kokemuksia ja yrittää ymmärtää etuoikeutettuina olemista.

Heligskogenin ylängöllä padolla. Vesi on käsittämättömän alhaalla. Taustalla Rihpogaissa.

La Sportiva Akasha on minun suosikkini tällä hetkellä juoksukengästä näihin olosuhteisiin.

Onni Heligskogenin yläparkissa.

Ropinsalmi taustalla. Koarvevarri.

Pelleily ei ole kielletty mutta jos asuu liian kauan yksin tunturissa voi alkaa todellisuudentaju hämärtymään. Alueella on kameravalvonta - voihan foto sentään !

Luonto ja sen kauneus. Olen kuin hyttynen kiven päällä.

Up where we belong.

HARJOITTELUNI  19.7. - 29.7.2018

To- Onnin kanssa Kilpisjärvellä Saanalle ja takakautta alas kiertäen. 16,7 km - 2.28. Vertikaalinen nousu 744 metriä.
Pe- Onnin kanssa kolmen valtakunnan kierros 43,5 km - 7.16. Verttiä 1206 m.
La- Onnin kanssa Norja; Signaldalen Tyskvein Zig Zag 18,26 km - 3.40. Verttiä 1001 m. Kiipeilyä vähän.
Su- Onnin kanssa nousu Barras- tunturille (Paras) 17,31 km - 4.11. Verttiä 1296 m. Kiipeilyä osittain.
Ma- Onnin kanssa Pältsan- tunturille. 35,78 km - 7.23. Verttiä 1530 m. Vähän kiipeilyä.
Ti- Onnin kanssa Finnelvskardet jäätikölle. 20,65 km - 5.16. Verttiä 1004 m. Paljon kiipeilyä.
Ke- Onnin kanssa Heligskogenissa 18,01 km - 3.13. Verttiä 594 m.
To- Onnin kanssa Ropinsalmella 14,71 km - 2.14. Verttiä 238 m. Suota ja mönkijäuraa, lopuksi Koarvevarrille nousua kevyesti.
Pe- Yksin Saariselkä Rumakurun lenkki 16 km - 1.55. Verttiä 457 m. Helppoa turistipolkua.
La- Kotona Palo-Pyhävaara vauhtia vaihdellen 8,4 km - 57,58. Verttiä 199 m.
Su- Lepo / Kirsin kanssa ensin hillassa suolla ja sitten ruohonleikkurin kanssa kävelyä. Helvetin kuuma ja helvetin väsyneet jalat.

Viikko 29 yhteensä 126, 4 km - 22 tuntia ja 12 minuuttia - vertikaalista nousua 4960 metriä.
Viikko 30 yhteensä 113,6 km - 17 tuntia ja 52 minuuttia - vertikaalista nousua 4022 metriä. 

Hyvää harjoittelua ja tässä kuussa vertikaalisen nousun määrä, 14 km 255 metriä, on jo vanhalle teuraalle erinomainen saavutus mutta ei suoritus.

Opas nauttii kun Nivalan mies kiipeää.

 Onnin blogikirjoitus


 

KOOTTUJA SELITYKSIÄ

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka lukevat paljon. Pystyäkseen kirjoittamaan paremmin, on luettava - myös omia tekstejään jälkeenpäin. Jälkeenpäin, tässä yhteydessä, tarkoittaa vielä vuosienkin kuluttua. Näin menetellen blogini palvelee minua päiväkirjana, josta on mahdollista havaita oman ajattelunsa muuttuminen. On mahdollista, tässä yhteydessä, tarkoittaa että jos pystyy myöntämään itselleen ajattelunsa kehittyneen - myös väärään suuntaan.

"Usko kokemuksiini on minun todellisuuteni ja voimani."

Näin kirjoitin viimeksi. Olen kuitenkin useissa yhteyksissä menneinä vuosina tähdentänyt että en etsi kokemuksia. Kuulostaa ristiriitaiselta ? Kyse on siitä, että olen viimeaikoina lukenut varsin paljon filosofiaa käsitteleviä teoksia. Sanalla kokemus tarkoitin aiemmin ostettuja kokemuksia. Esimerkkinä voisi mainita elokuvat. Ostat lipun ja saat kokemuksen. Verrattuna : juokset tunturiin korkealle ja saat henkisen kokemuksen.
Kyse on tavasta hankkia kokemuksia. Eikä nyt saivarrella vaikkapa rahasta, sitähän tarvitaan aina silloin tällöin esimerkiksi ruokaostoksiin. Tässä minun tavassani on oleellista yritys elää elämää juuri niin kuin hyvältä tuntuu. Tähän olennaisena osana kuuluu valmiiksipureskellun ja liiaksi etukäteen valmistellun välttäminen. Omat valinnat tekevät hyvää niin elokuvien kuin luontokokemustenkin suhteen. Ja tässä sivussa kirjoitettu kieli kehittyy - toivottavasti.

Kirjoitan tätä 31 asteen lämmössä Ropin Pirtillä Käsivarren Lapissa. Olen palannut Norjasta harjoittelun jälkeen hengähtämään hetkeksi. Torstaiaamuna ystäväni saapuu Kolariin junalla ja Norjan todelliset vuoret kutsuvat jälleen.
Tunturilapin ja Lapin yöttömän yön hellettä on vaikea selittää, jos sitä ei ole kokenut. Varjoa ei ole juuri missään ja kaiken päivää ja yötä kiertävä aurinko lämmittää maan ja sen pinnalla tarpovat helvetilliseen kuumuuteen. Usein tähän liittyy täysin tuuleton keli, joka antaa loppusilauksen.
Helvetin kuuma on yhtä mielenkiintoinen ilmaus kuin helvetin kylmä. Alkutiedon mukaan helvetissä pitäisi olla vain kuuma ja siellä Sisyfos vierittää loputtomasti kiveä kukkulan huipulle. Aina kun hän saa kiven ylös niin se vierii sitten taas alas. Myytin mukaan Sisyfos on tuomittu ikuiseen kovaan työhön. 
Edelläkuvattu kuulostaa hieman ultrajuoksijalta, joka loputtomasti kerää kilometrejä taakseen tai nousee yhä uudelleen vuoren huipulle vertikaalisten nousumetrien kiilto silmissään. Ja minkä vuoksi ? Joskus oikein itsekin ihmettelen tätä kysymystä.
Niin tai näin, olen saanut vasemman jalkani pohkeen/akilleksen asettumaan. Vieläkään se ei ole täysin kunnossa, mutta päivä päivältä lähenee normaalia. Pitäisi levätä ? Juoskaapa yhtä paljon kuin minä niin huomaatte lainalaisuuksien kohdallanne muuttuvan. Täydestä levosta kohdallani seuraa paranormaali lihasten ja jänteiden kiristyminen sekä makkaransyönnin ja alkoholinkulutuksen jyrkkä nousu. Ei kiitos - ihan vielä. 

Tunturi on kaunis heinäkuussa. Lyhyen kesän kukkaloisto on parhaimmillaan. Olen yrittänyt opetella tunturikasvien nimiä. Maksaruohot ja tietyt putkilokasvit osaan jo osittain tunnistaa mutta mähkät ja liekokasvit menevät aina välillä sekaisin.
Samoin on lintujen kanssa. Kapustarinta ja piekana on helppo määrittää jo pelkän äänenkin perusteella mutta sirrit menevät sekaisin varsinkin kun juostessa ei ole kiikareita. Suosirrin vinkuessa hätäänsä siipirikkoa esittäen pelastaakseen poikasensa toteankin usein ääneen juostessani, rauha - minä en syö ketään, ja jatkan juoksua.

Edellisessä kuvassa Rihpojärven vesi Heligskogenin länsiylängöllä on ennätyksellisen alhaalla. Piti laskeutua padolta kauas alas juomaan. En muista koskaan tällaista kuivuutta. Kasvihuoneilmiö näkyy ja tuntuu, mutta siltikään meidän ei kannattaisi huolestua. Kyllä se meidän ajan kestää ? Ei kestä sanon minä. Joten koitetaan jokainen omalta osaltamme parhaamme välttääksemme ympäristön tahallista pilaamista.
Alakuva kertoo kiinnostuneille harjoittelumaastoistani. Tuo on edessä kun ylängöltä laskeudutaan joelle. Ei ehkä tarvitse ihmetellä hitaita kilometriaikoja Stravassa. Kehäkolmosen ulkopuolella aikakäsitys pistetään joskus uusiksi. Kaikki ei ole matelua vaikka siltä näyttääkin.

HARJOITTELUNI VIIKKO 28 loppua ja 29 alkua 

Pe- 6 km Saana-tunturin takana varovasti - 52 min. Illalla pyöräilyä 10 km - 33 min.
La- 12,2 km tunturissa, pois Saanan huipun kautta , nousu talvipuolelta - 2.04.
Su- Massiivi Heligskogenin länsiylängöllä - 27,74 km - 4.10. (vertikaalia 1121 m)

Viikko yhteensä 68,4 km - 11 tuntia ja 42 minuuttia - vertikaalista nousua 3048 metriä

Ma- Heligskogen Várddut eli Rihpojärven ja tien välistä ylänköä - 10,55 - 1.34.
Ti- Lepo
Ke- Ropinsalmi 20 km - 3.00. Mönkijäuraa.

Kiinnostuneille tiedoksi että olisin halunnut juosta viimeisen parin viikon aikana noin 100 kilometriä enemmän mutta näillä nyt on mentävä. 
Viikolla 29. maanantain lenkin varustus : Garminin kello, lenkkikenkiä 2 kpl, tekninen paita, shortsit, sukat, lippalakki, buffahuivi ja autonavain. Vesi luonnosta ja energia mahasta.

Olen täällä kotonani.

Näkymä Saanan Norjanpuoleiselta laidalta kohti kolmen valtakunnan rajaa. Pilvet ovat hauskasti alhaalla.

NEC PLUS ULTRA - EIKÄ TÄSTÄ EDEMMÄS

Seison yksin kivikossa. Korkeus merenpinnasta on noin 1000 metriä. Jyrkänne uhkaa pystysuoraan ylläni mutta siellä on linja - minä näen sen. Vasen jalka on kipeä. Pohje tulessa, lienee peräisin akilleen kantapäästä tai tyhmästä päästä. Voin syyttää vain itseäni. 
Juon vettä pullosta. Olisi mentävä ylöspäin mutta riskit kasvavat. Yksi virhe niin minut saa ehkä kerätä ämpäriin hieman alempana. En luovuta. Olen tehnyt monta vuotta pohjatöitä päästäkseni Rihpogaissan huipulle. Viimeksi kun kävin tässä oli lunta ja sumua, nyt paistaa brutaali aurinko.
Heinäkuu. En haluaisi olla täällä tähän aikaan mutta ensiviikolla ystäväni tulee juoksemaan tänne kanssani ja lomat eivät muuhun aikaan onnistu. Kuuma ja liikaa turisteja. Mutta täällä ei ole ketään. Tänne tulevat vain harvat ja ehkä valitut - ja valitut tänne myös jäävät, en haluaisi kuulua heihin.
Tuuma tuumalta kiipeän ylöspäin. Haen tukevat otteet ja tutkin ruskeaa murenevaa kiveä. Jos aiheutan kivivyöryn se on sitten siinä. Lumilaikkuja alkaa tulla vastaan. Korkeusmittari näyttää jo pitkästi yli 1200 metriä. Koska tämä loppuu ?
Lopulta helpottavat viimeiset potkut ja olen laajalla laella. Pelkkää mustaa sälpäkivikkoa. Aivan kuin rautakaupan myyjä olisi sanonut että saakeli, pitäkää pihalaattanne -  ja kipannut ne kaikki sekaisin tunturin laelle ! 1319 metriä merenpinnasta. Käännyn katsomaan taakseni. Siellä olisi vielä kaksi huippua, 1410 metriä ja 1385 metriä. Ei tällä jalalla. Ei tänään. Eikä tästä edemmäs. Harjanne huipulta huipulle ei nyt kiehdo vaikka kaunis onkin.

Hengähdän hetken ja juoksen hitaasti pohjoiselle reunalle ja aloitan laskeutumisen. Luulen jo hetken että järki voitti kunnes menee uudestaan kiipeämiseksi, nyt alaspäin. Lumilaikkuja on liikaa ja ne ovat pehmeän pinnan alta jäisen liukkaita. Pystyjyrkkä syvenee ja alkaa mennä liiallisuuksiin. Riski nousee liian korkeaksi. 
Minulla on asteikko 1 - 10. Tämä menee nyt yli kahdeksaan ja se on yksin ollessani liikaa. Asteikko tarkoittaa arviointia siitä selviääkö etenemisestä tunturilla turvallisesti. On jatkuvasti ymmärrettävä kiven laatua ja jyrkkyyttä. Pieniä vesipuroja ja löysää maata, jotka usein muodostavat pehmeän sammaleen alla vaarallisen lohkeavan kaistaleen. Otteen on pidettävä niin käden kuin jalankin suhteen.
Enää kaksikymmentä metriä ja laskeutuisin 1000 metriin. Lumilaikun vierestä johtaa ainut linja loivemmalle selänteelle. Pudotusta on yli kaksi metriä, jos se menee pitkäksi niin tulee uusi mäkiennätys, sillä sitten on 500 metriä tyhjää. Lyön perseelleni. Potkin jaloilla irtaimen soran ja kivet pois ja upotan vasemman käden sormet halkeamaan. Sitten syvä hengitys ja annan mennä. Putoamisen puolessa välissä irrotan sormet ja putoan viimeisen metrin tyhjää juuri lumilaikun viereen. La Sportiva Akashan kumi pitää. Kivivyöry likaa lunta edessäni. Joustan jaloilla ja siirrän koko painoni sisärinteen puolelle. Liike jatkuu yhtenä askeleena ja tavoitan kiinteät kalliolohkareet oikealla kädelläni.
Istun hetken kivellä ja syön energiapatukkaa. Katselen levollisena edessäni avautuvaa maisemaa. Tunnen valtavaa tyydytystä onnistumisesta. Kyvystä hallita itseäni kun edessä on ensinäkemältä mahdoton. Nousen ja hölkkään vaivalloisesti siksakkia alaspäin. Jossain vaiheessa herpaannun ja taitan vasemman jalkani nilkkaa, samalla laattakivi nousee pystyyn ja kopsahtaa sisempään kehräsluuhun. Näen tähtiä kivusta. Ei helvetti. Nyt on pidettävä ryhti loppuun asti. Ja etenkin on pidettävä pari päivää lepoa tämän jälkeen.
Vesi loppuu pulloista. Juoksen Lavkarittetin tietä alaspäin kohti koskea. Aurinko, joka ei laske, on päättänyt että tuon idiootin minä grillaan. Menee nestehukan puolelle. Täytän pullot koskesta ja juoksen autolle. Taakse jäi reilu 22 kilometriä - 4 tuntia ja 35 minuuttia - vertikaalista nousua 1077 metriä. 
Riisun autolla vaatteet ja menen jokeen uimaan. Asetellessani vaatteita kuivumaan tutkin shortsejani. Pyykkäämisen lisäksi tuli Kirsille ommeltavaa. Myöhemmin illalla istun nuotiolla ja paistan makkaraa. Katson Rihpogaissalle ja pudistan päätäni. Minulle on turha selittää että tämä kaikki olisi syntynyt vahingossa. Olen jälleen palannut tunturista ehjänä ja vaikka olin siellä yksin, en milloinkaan tunne olevani siellä yksin.

Luin viikolla ateistin kirjoittaman filosofisen kirjan. VTT Kalle Haatanen on tietokirjailija ja radiotoimittaja. Mainio teos on nimeltään : Ei voisi vähempää kiinnostaa. Se käsittelee riemukkaasti aikamme piilotettua mutta vallitsevaa ideologiaa - nihilismiä.

Minun filosofiassani mikään ei enää tänä päivänä ole aitoa. En usko että mikään ajattelu tai ajateltu asia kestää muuttumatta aikojen saattoa. Kaikki värittyy matkan varrella ja koska johonkin on uskottava niin minä olen valinnut uskomisen omiin henkilökohtaisiin kokemuksiini. Kokemuksiin uskominen tarkoittaa sekä mielessä tapahtuvia kokemuksia että konkreetteja fyysisiä kokemuksia.
Aina silloin kun puhutaan tai käytetään jonkin koulukunnan filosofiaa tai uskontoa on valittava ikäänkuin puolensa jos haluaa tulla ymmärretyksi ja myös hyväksytyksi. En usko tähän. Ihmiset eivät voi olla niin tyhmiä että kaikki maailman asiat tulisi järjestää otsikkojen alle jotta ne tulisivat ymmärretyiksi. Toisin sanoen en usko, että mikään asia on koskaan täysin selvä tai absoluuttisesti tosi, kunhan sille vain löytyy nimi tai kategoria tai jokin muu jo ennalta olemassaoleva lajitteluperuste.
Jumalan olemassoloa on viimeksi perusteltu dna-ketjun ja proteiinin kohtaamisella. Jotta syntyisi jotakin uutta on molempien oltava järjestyksessä. Kaksi peräkkäistä, ikäänkuin ennalta järjestettyä, ei voi olla sattumaa. Joku ne on järjestänyt, ainakin silloin aluksi.
Toisaalta voi kuulostaa naurettavalta että olisi vain yksi Jumala. Mihinkäs ne muut jumalat ovat sitten aikojen kuluessa kadonneet ? Jokainen uskokoon miten haluaa. Omaa kokemusta ei voi kukaan toinen tulla todistamaan vääräksi, varsinkin jos kokemus tapahtuu omassa mielessä jonne tuskin on pääsyä muilla kuin itsellä ja ehkä Jumalalla ?

" Haluaisin hylätä koko maailman...jotta näkisin, onko jossain toisessa maailmassa enemmän totuutta..."
La Niña de los Peines, Quisiena yo penegar-petenera (Corto Maltese sarjakuvasta)

Elämäntapajuoksijan arjessa ei aina aurinko paista. Tämä ei tarkoita etten olisi onnellinen. Fyysisten rajojen tullessa vastaan on ehkä tehtävä valintoja. Meneekö pidemmälle vai tyyntyykö. 
Vasemman jalkani akilles ja pohje ovat saaneet viime päivinä buranaa. Olen astunut pitkästä aikaa sen rajan yli että on pakko syödä lääkettä jotta pystyy.
Ihmisille on vaikeaa selittää tyhjentävästi että jos tiistaina ja keskiviikkona ei pääse kunnolla kävelemään niin lauantaina voi jo juosta Saanatunturin huipulle vaikka ei olekaan syönyt vielä yhtään buranaa. Se mikä on kipua minulle matkani varrella on monille liikeen totaalinen loppu. Rajani ovat hämärtyneet ja edemmäs mentäessä hämärtyy mieli, omasta mielestäni olen jäävi sanomaan.

Miten sitten ? Siihen kun osaisin vastata niin saattaisin lyödä rahoiksi. Monta vuotta olen kertonut lukijoilleni matkoistani tänne Käsivarren Lappiin sekä Norjan tuntureille. En osaa selittää mutta kirkkoni on täällä. Ei ole ristiä pystytettynä tai salia rakennettuna. Vain taivas kattona ja korkeat tunturit kavuttavana. Tällä kertaa minun on pakko käyttää lainausta selittääkseni teille miksi olen taas täällä.

"Jokainen voima on jonkin todellisuuden osan haltuunottoa, hallitsemista ja hyväksikäyttöä."

Gilles Deleuze  (Nietzshe ja filosofia)

Usko kokemuksiini on minun todellisuuteni ja voimani.

HARJOITTELUNI, VIIKKO 27 ja osa VIIKKOA 28

Ma- Kotona  Ap. 8 km - 1.06.   Illalla 8,5 km - 55 minuuttia. Uskotaan, on se jalka kipeä.
Ti-Ke - Lepoa, saunaa, omahierontaa ja lääkevoidetta.
To- Kotona 8,1 km - 54 minuuttia. Tiikerilinimenttiä.
Pe- Kevojoen vaelluspolun alkua Ruktajärvelle 20,5 km - 2.25. Tiikerilinimenttiä.
La- 20,2 km - 3.21. Korkea Jiehkas ja Saana, sumua. Tiikerilinimenttiä.
Su- 17,3 km - 2.47. Ennen Heligskogenin laakson alkua Galggojärveltä Bossovárri - Goállaroaivi Sallolatjnan kautta. Hirveää suorypemistä osittain. Tiikerilinimenttiä.

yhteensä 90,8 km - 12 tuntia ja 28 minuuttia - vertikaalista nousua 2285 metriä

Ma- Lepo/ pyöräilyä Heligskogenissa. Tiikerilinimenttiä ja disperiiniä.
Ti- Kuningasharjoitus : Rihpogaissa 22,40 km - 4.35. Vertikaalia 1077 m. Tiikerilinimenttiä. Jälkeenpäin ensimmäinen Burana.
Ke - To- Lepo/ 2 kertaa Burana 600 päivässä ja jalkapalloa televisiosta. "Uintia" ( vettä 40 cm), tiikerilinmenttiä.

pomppiminen tunturissa jatkunee seuraavassa blogipäivityksessä... 

Puhelinkeskustelu Joe Fejesin ja hänen lääkärinsä kanssa Unkarista Amerikkaan muutamia vuosia sitten (Joen itsensä kertomana) :

-Calf is sore, could it be tendonitis ?
-You have run six days allmost all the time ?
-Yes...
-What to fuck, It is definetely tendonitis !