Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 26. elokuuta 2012

POSITIIVISIA ASKELIA POHJOISESSA






Tunturi on täynnä elämää. Sitä ei moni helpolla autiudesta löydä. Syy on silloin aina etsijässä. On mentävä nöyrästi luontoa kunnioittaen. Tunturi on ja pysyy. Pieni ihminen sensijaan haihtuu olemattomiin lyhyessä ajassa. Tuota aikaa pakoon ei pääse edes juoksemalla.
Tunturi on paikoin täynnä elämän jälkiä. Ihminen on käynyt. Paimentanut tai pyydystänyt. Kunnioittanut ja kuunnellut, ennen - kauan aikaa sitten. Toisin on tänä päivänä. Muovia, metallia ja muuta roskaa. Varsinkin kelkkareittien lähellä autiotuvat täynnä kaljapurkkeja. Poronhoitajatkin tuntuvat ajavan mönkijällä aina vain leveämmin uutta uraa vanhan viereen. Mutta löytyy vielä koskematontakin, rauhaa - kunhan menee tarpeeksi kauas.
Itse olen vuosikausia retkeillyt varsinkin Käsivarren suur- ja välituntureilla. Viime aikoina olen käyttänyt tunturia ultrajuoksun harjoitusmaastona. Vaatinut siltä haastetta. Ja haastetta olen totisesti saanut. On tuuli riepotellut ja sade kastellut. Ylämäkeä ja alamäkeä. Suota ja kivikkoa. Hikeä, tuskaa ja kyyneliä. Mutta aurinkokin on paistanut. On ollut helppoakin välillä. Kaikesta olen kiitollinen, päivääkään en vaihtaisi pois.
Vastineeksi olen mennyt nöyränä. Kuunnellen. Luvan luonnolta kysyen. Kesken raastavimpien lenkkien pysähtynyt keräämään roskia. Valitettavasti myös tyhjiä energiageelejä mutta myös rautalankaa.  Keskellä ei mitään kerran äkillisen polarisaatiomuutoksen kokeneena ja jälkeenpäin maassa istuen rautalankaa nilkkojeni ympäriltä kiskoen luulen tietäväni miltä tunturista tuntuu.
Luonto ei ole automaatti. Se ei kestä loputtomiin ottamista. Välillä pitäisi jotain sille antaakin. Rauhaa. Ystävyyttä. Rinnakkaiseloa.
Jos siis menet tunturiin, mene avoimena. Ota vastaan mitä sillä on tarjottavana. Jos ei mitään niin mene uudestaan. Älä anna periksi. Kunnioita ja kuuntele. Näin pääset pidemmälle, syvemmälle - positiivisiin askeliin. Ne syntyvät vain harjoittelemalla.

LEIRIVIIKKO 34.

Ma - keskipäivä, välitunturien hiljainen havina. Käväisy Sarvisoivin harteilla. 26 km - 3.31. Täytyy pidätellä, viikossa ehtii kyllä. Tuli palaa sisällä harjoitteluun...
Sarvisoivi, pienipiirteinen ja huonosti tunnettu.

655 metriä merenpinnasta lakimaan rauhassa.

Ti - Juuri ennen Norjan rajaa Kilpisjärvellä lähtee pieni kiemurainen tie Kallajärven rantamaille muuttuen kiviseksi mönkijäuraksi Jehkas-tuntureiden taakse. Kierros päättyi 960 metrisen Korkea Jehkaksen harteilta alasjuoksuksi. Prioriteettina pysyä pystyssä. Upea päivä 25 km - 3.48, perusjuoksua.
Hiki tulee ilman perkeleitäkin.

Melkein ylhäällä.


Ke - aamulla Siilasvuoman suunnasta Saanatunturin taakse ja takaisin. 13 km - 1.35, hyvin herää. Aina vaan. Vielä vaan.
       ilta Mallan luonnonpuiston kivisillä ja osin teknisillä poluilla 12 km - 1.52, väsynyt. Palelee.

Raivoavaa tuulta piilossa geelillä Mallan sodanaikaisessa kk-korsussa.

Iltalenkin tyynnyttävää rauhaa.

To - Norja Heligskogen, Lavkarittetin osa. Iltapäivän ratoksi raastoa. Ensin 10 km ylämäkeen, sitten 8 km alamäkeen ja samat toisinpäin takaisin. Yhteensä 37 km - 4.23. Käsittämättömän hieno tunnelma. Vauhtia ?
Kuva kertonee kaiken torstaista.

Pe - Norja, Heligskogen, Lavkarittettiä pidemmälle. Kevyesti 30 km - 3.54. Yllättävän helppoa. Menee sittenkin vielä väsyneenä.
1319-1385-1410 metriä merenpinnasta...

Norjalainen ja Suomalainen vesivoima kohtaavat : Troms Kraftin pato Ruksesvaggin juurella ja Koskinen.
La- Iltapäivällä, Kilpisjärvi Saanan järvenpuoleisen polun kautta vanhojen tunturisusien kunniaksi Tsahkaljärven taitse Kalottireitille rajan pintaan ja Saarijärven tuvalle, takaisin etelämpää. Varovaisesti, 29 km - 4.49. En anna periksi. Alakuloinen tuuli ulvoo. Kivikkoa, polutonta avotunturia soineen ja varpuineen. Hitaasti palaa hiljainen mies saunaan. Tunturi on puhunut, minä juossut.
Askelta on joskus sovitettava. Vauhti putoaa. Matka etenee.


Su - Keskipäivällä, retkeilykeskukselta ensin asvalttia Siilasvuoman pehmeille poluille, takaisin Saanan takaa. Sumua ja vesisadetta. 16 km - 1.56, perusjuoksua.

Yhteensä 188 km -   25 tuntia ja 47 minuuttia

Leirille lähtiessäni olin arvioinut juoksevani noin 20 km päivässä. Olin siinä uskossa, että 24-tunnin juoksu painaisi vielä. Lähdin kuitenkin avoimin mielin. Päivästä päivään ilman pakkoa ja ahnehtimista.
Torstain vaiheilla laskin ensimmäisen kerran kilometrit yhteen ja arvioin olotilaani suhteessa tehtyyn. Olin hämmästynyt. Positiivisesti yllättynyt. Usko omiin tekemisiin vahvistuu ja vuosien työn palkka alkaa rutiinissa näkyä.
Tästä on hyvä jatkaa, tämä oli vain yksi yksittäinen viikko. Paljon on tehtävää edessä...

"Kuusi sataa kilometriä kuudessa päivässä näyttää paperilla hyvältä mutta lähdetäänpä vetämään."
- Seppo Leinonen, Ultrajuoksija.

TAUSTAA

Leiri toteutettiin matkailuautossa asuen. Työkaveri naljaili että olen tullut vanhaksi ja mukavuudenhaluiseksi. Totuus on toinen. Tervetuloa mukaan Lavkarittetin 10 kilometrin ylämäkeen. Keskustellaan siinä. Jos ei riitä niin palatessa sitten siinä 8 kilometrin mäessä.
Harjoituspaikan voi valita suhteellisen vapaasti. Matkailuautossa pääsee harjoituksen jälkeen heti lämpimään suihkuun. Jääkaappiin on mahdollista valita ruokaa oman maun mukaan. Mukaan mahtuu tarvittavat vaatteet ja muut tavarat helposti. Illalla voi katsella lämpimässä telkkaria tai kuunnella musiikkia kirjaa lukien. Jopa 3-G yhteyttäkin on paikkapaikoin, joten ajassakin pysyy hermolla - jos on tarvetta.
Keho kaipaa (vanhemmitenkin...) huoltoa. Mielellään heti harjoituksen lopuksi. Palautusjuomat ja vitamiinit ovat tarpeen rasituksen noustessa pilviin. Autoon voi ottaa myös laatikollisen nuotiopuita ja paistella iltamakkarat hiljentyen. Yksi olut saunan jälkeen silloin tällöin rentouttaa mutta se onkin sitten siinä. Tarkoitus on harjoitella, turistit ovat erikseen. Asenne kohdalleen!
Lenkeillä käytin kenkinä sekä normaaleja että trail-pegasuksia, inovin roclitejä ja asicsin trabuccoja. Trail-pegasus on mukava juosta myös hiekkateillä jotka yleensä muuttuvat Yliperällä kivikoksi jossain vaiheessa. Kengässä on maastojuoksuominaisuuksia enemmän kuin välttävästi mutta mikään täysverinen maastokenkä, kuten roclite, se ei ole.
Pidemmillä matkoilla juoksurepussa oli kartta ja kompassi, kevyet ensiapuvälineet, kolme geeliä, patukka ja juomapullo. Joskus myös lisäpaita, hanskat ja beanie ( pipo). Ja tietenkin autonavaimet ja puhelin (ei signaalia lähellekään aina).
Käytössä oli tuttu Forerunner 310 XT. Nyt mukana oli myös Veholta liikelahjana saatu Atech-korkeusmittari/kompassi/lämpömittari. Sen korkeuden näyttämä kartasta tarkistettuna on vain suuntaa antava. Nimittäin Kotkassa kun Kirsin kanssa ajelimme merenrantatietä niin tuo mittari näytti -12 metriä merenpinnasta ! Aika hyvin ajettu Kirsiltä matkailuautolla ja vielä ilman laitesukellusvälineitä. Yhtään kalaa emme nähneet... Eli Vehon (Tampere) tulisikin kiinnittää huomiota liikelahjojensa laatuun, kuten myös muihinkin palveluihinsa ja etenkin niiden hintoihin.
Sää oli puolipilvisen aurinkoinen, päivälämpötilat kymmenen kahtapuolta alkuviikon lämpimämpiä lukuunottamatta. Sunnuntaina satoi ja sumu peitti tunturien huiput. Myös rakeita tuli. (niin saatanasti...) Pimeähän pohjoisessa tulee vasta yhdentoista maissa illalla tähän aikaan vuodesta, aamulla seitsemältä on jo valoisaa. Tuuli on kilometrin korkeudessa ainainen seuralainen. Myös henkisesti raskas. Harjoittelu kannattaa lopettaa siinä vaiheessa kun tuuli puhaltaa korvasta sisään ja toisesta ulos. Minulle ei näin vielä ole käynyt mutta olen kuullut, että se on mahdollista.
Korkeuseroa ja näinollen haastetta löytyy, myös juostavaa ei pelkästään kädet reisillä kavuttavaa mäkeä siis. Kivikko ja varvikko, soinen "järgga" ja pehmeä tasainen tunturinummi vuorottelevat askeleen alla. Ympärillä avara tyhjyys.
Loppuun vielä vauhdeista. Mitä väliä niillä on ? Joku kysyy kuitenkin - on kiinnostunut. Eli; parhaimmillaan Norjan alamäissä mittari kävi 4.30/km, vastaavasti ylämäkeen 6.50/km vaatii jo potkua. Kivikoissa meni pahimmillaan 11.00/km. Ylläolevien harjoitusten kestoaikaan sisältyy hieman valokuvausta ja muuta huolto- tms. pyllistelyä. Nyrkkisääntönä voisi pidemmistä lenkeistä vähentää 20-15 min. merkitsemästäni kokonaisajasta niin saisi keskiarvoa. Pääasia on, että matka etenee ja treeni puree eri osa-alueisiin kehittävästi. Sitäpaitsi jatkuva kellonkyttääminen aiheuttaa kierosilmäisyyttä. Syntyy niinsanottu munankeittäjän katse, jossa toinen silmä katsoo kelloon ja toinen munaan.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä. Viimeistään vuonna 2015 syksyllä voisin järjestää kiinnostuneille leirin  Kilpisjärven ympäristössä. Tämä tietysti edellyttää tiettyä määrää mukaan sitoutuvia juoksijoita. Vastineeksi saakin sitten ulkoilla riittävästi. Ja pääsee mukaan - positiivisiin askeliin.




maanantai 20. elokuuta 2012

JUOKSUN EHDOILLA

Tässä sitä taas istutaan. Matkailuautossa kaukana pohjoisessa. Taakse jäi hetkeksi se kuuluisa "muu elämä". Olen matkalla harjoitusleirille jättiläisten syliin; tuntureiden hiljaiseen suuruuteen.
Juostessani Pellon jo tutuksikäyneellä pururadalla pois ajomatkan rasituksia illalla tuli mieleen tämä mielettömyys. Nimittäin juoksun ehdot. Ne kun on kerran saanut niin niitähän sitten suoritat - parhaimmassa tapauksessa elontaipaleesi loppuun asti. Huomatkaapa sanamuoto parhaimmassa. Ei siis pahimmassa.
Itsepä olen valinnut. Tämä kysyy sitä asennetta, työnteon mentaliteettia. Samaa peräänkuulutettiin tässä ihan äskettäin hieman isommissa pippaloissa suomalaisurheilijoilta. Osalla oli, osalla ei. Meinaan sitä mentaliteettia.
Vaatiihan se kun jättää kaiken hetkeksi taakseen. Myös rakkaimpansa. Saapuu ja katsoo. Näkee vain yhden mahdollisuuden, yhden vaihtoehdon ajankuluksi. Juoksun. Ei voi, eikä haluakaan muuta kuin juosta. Päivästä päivään. Aina vaan. Ja eittämättä liikaa.
Haasteet ovat minullakin koventuneet vuosien varrella. Nyt ollaan kohta kliimaksissa. Ensi vuoden toukokuussa siis kuuden päivän juoksu Unkarissa. Mitähän sen jälkeen? Löytyykö haastetta. Varmasti.
Koventuneiden haasteiden myötä juoksun rutiinia on entisestään parannettava. On siis pystyttävä päivästä päivään etenemään. Juuri siksi olen täällä. Täältä löytyy jalan alle sijaa. Ylös ja alas. Loputtomiin. Juoksu tunturissa antaa paitsi voimaa fyysisesti myös henkisesti. Hiljainen avaruus ja pieni ihminen askeltamassa. Syntyy yhteys ympäröivään luontoon. Kunnioitus syvenee. Vastalahjaksi saattaa löytää jotain kotiintuomista. Uusia henkisiä ulottuvuuksia. Kenties muuta ? Ensi viikolla sen kokee. Kerron sitten.
Olen siis juoksun ehdoilla. Yksinkertaisesti. Kokonaan.

VIIKON 33. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- Lepo
Ke- 11 km poluilla - 1.10
To- 20 km tietä, polkua ja umpimetsää - 2.25
Pe- 13 km poluilla - 1.32
La- Lepo
Su- aamulla 6 km kotona tiellä - 39 min. illalla 8 km pururataa Pellossa - 51 min.
yht. 58 km -  6 tuntia 37 min.

Kevyt ja leirille valmistava viikko.

Ps. Maailma on liian vakava paikka usein. Kuuntele Keijon Ihmeseerumi , jos se vaikka auttaisi...

sunnuntai 12. elokuuta 2012

ITSELUOTTAMUKSEN JUURILLA

On vuosi 1973 ja juhlat.  Mummu, äidinäiti, täyttää vuosia. Olen yksin pikkuhuoneessa lukemassa akuankkaa. Tellervo, mummun siskon tytär kulkee huoneen läpi keittiöön. Hän on arvostettu matematiikan lehtori Tampereelta. Muut vieraat puhelevat olohuoneessa.

- Lukisit sinäkin joskus jotain järkevämpää. Sinusta ei koskaan tule mitään kun olet noin lihavakin...

---

On vuosi 2012 ja juoksen  Munsaareen johtavaa asvalttitietä. Tienvarsi on rehevä, on hevoskastanjaa, leppää, koivua ja pihlajaa. Saavun kääntöpaikalle josta lähtee useita lyhyitä tienpätkiä kohti merenrantaa. Talot ovat tiheässä sikinsokin ja rannassa on iso vene ankkurissa. Kävelen Rotipäätä pitkin kohti merenrantaa ja yritän ymmärtää.

Mummu asui Kotkan Munsaaressa siskonsa kanssa ennenkuin Suomessa veli kääntyi veljeä vastaan. Perheenpää Paul-Rudolf oli tuolloin Kymin nimismiehenä. Mummun biologinen äiti oli kuollut aiemmin keuhkotautiin ja kasvattiäiti piti perheestä huolta. Perhe oli joutunut lähtemään Tampereelta häpeä niskassaan isän poliittisten sotkujen takia. Myöhemmin maine puhdistettiin mutta tuolloin se oli jo melkein turhaa. Paul-Rudolf nimittäin päätyi joukkohautaan ennen vuoden 1917 rauhaa ja perhe pakeni nälän ajamana takaisin Tampereen Messukylään.
Elämä Munsaaressa oli ollut kulisseissa rauhallista mutta niukkaa. Perheessä ehkä kuitenkin ristiriitojen sävyttämää. Tyttäret Thyra ja Lyyli olivat joutuneet kuuntelemaan aatteellista paatosta ja kokemaan levottomuutta ennen kapinaa. Osittain tästä syystä painolasti siirtyi sukupolvelta toiselle myös heillä.
Kotkassakin työläiset ja porvarit asuivat eri puolilla kaupunkia. Silta oli raja. Rajaa ei helpolla ylitetty. Se jäi alitajuntaan elämään. 
Jännitteiden säilyessä vielä vuosienkin päästä siskokset olivat eri mieltä asioista. Aina kun "Lylly ja Tellu" tulivat kylään ilmapiiri muuttui painostavaksi. Politiikka sotkettiin mukaan syntymäpäiväjuhlillekin. Arvostelua... kaupanpäälle vielä minä, jota ei saanut poliittiseen nuorisotoimintaan millään mukaan. Akuankka kiinnosti enemmän. Olin jo tietämättäni tuolloin samaa mieltä kuin nytkin. Oikea tai vasen, aivan sama. Kansa tehköön työt, eliitti rypeköön. Ristiriitatilanteen kärjistyessä ruumiita tulee eikä niistä kannata kantaa painolastia iankaiken. Kaikkea ei voi selvittää jälkeenpäin. Elämä kohtelee. Ainutkertaisuuden ymmärtämiseen tarvitaan nykyhetken lisäksi historiaa mutta sitä ei voi muuttaa.

Alussa kerrotun kaltaiset kasvattaviksi lauotut lauseet syöpyvät kuitenkin nuoren mieleen. Vaikutus minun tapauksessani ei ole ollut murentava vaan rakentava. Itseluottamus, usko omiin kykyihin on rakentunut pala palalta iän myötä. Oman tiensä löytäminen ei kuitenkaan ole sujunut kivuitta. Uskoa omiin valintoihin on koeteltu mutta onneksi olen saanut itse valita - kiitos omien vanhempien ja isoisän.
Ultrajuoksussa itseluottamus rakentuu osittain harjoitelun tuloksena syntyneen fyysisen suorituskyvyn varaan. Jos tämän suorituskyvyn rajoja halutaan nostaa on mukana oltava vahvaa henkistä näkökulmaa. Uskoa omaan valintaan.
Juuri sillä hetkellä kun ultrassa luulet, että et jaksa enää on oltava rohkeutta jatkaa. Rohkeutta laittaa itsensä likoon myös henkisesti. Rohkeus epäonnistumisen mahdollisuuden kohtaamiseen antaa perspektiivin onnistua. Et voi onnistua ilman nöyryyttä kohdata vaikeuksia ja epäonnea.
Valitsemalla juoksun elämäntavaksi saa aina välillä kuulla ihmetteleviä kommentteja ihmisiltä jotka näkevät vain juoksun tapana liikkua, lajina harrastaa. Kokonaisuus on kuitenkin paljon monimuotoisempi. Pyrkimys oikeansuuntaisiin valintoihin niin elämässä kuin juoksussa itsessäänkin vie Sinut pidemmälle. Tasapainossa ympäröivän luonnon kanssa. Tasapainossa oman elämäsi kanssa.

Juostessani Munsaaresta Etukylän kautta Mussalon Santalahteen nautin paitsi meri-ilmasta myös sisäisestä rauhasta. Askel ei ole aina kevyt mutta se vie eteenpäin. Useimmiten kohti tuntematonta ja uutta. Omalla tielläni.

VIIKON 32. HARJOITTELU

Ma- 8 km - 57 min. tiellä
Ti- Hieronta / Lepoa
Ke- 20 km - 3.00 haastavaa polkua ja tietä, josta kävelin kuusi kilometriä puhelujen (työ) takia.
To- 14 km - 1.26 polkua ja hiekkaa
Pe- Turistipyöräilyä Kotkassa 15 km. illalla juoksua 15,5 km - 1.30 asvalttia ja hiekkatietä,   Kotka Santalahti - Munsaari - Etukylä - Santalahti
La- Kävelyä luontopoluilla 5 km / Lepoa
Su- 15,5 km - 1.50 alkuun ja loppuun teknistä polkua, välillä hiekkatietä. Mussalo -Hevossaari - Lehtisensaari - Mussalo
yhteensä 73 kilometriä - 9 tuntia ja 3 minuuttia

Viikkoon mahtui muutama oikeakin harjoitus. Vauhdin lähtötaso on varsin korkealla eli rasitusta tulee vahingossa hieman liikaakin vaikka määrä ei ole korkea. Ensi viikko on osittain kevyt ja sitten...









Ps. Jos haluat syödä tyylikkäästi Kotkassa on Wanha Fiskari oiva valinta. Sekä omistajalla että keittiömestarilla on käädyt kaulassa eli laatu on huikea. Sapokan puisto on hieno ja merikeskus Vellamossa saa päivän kulumaan helposti merimuseota tai Kymenlaakson museota ihmetellessä. Eksotiikkaa iltaan tarjoaa sitten kulttuuriravintola Kairo. Santalahden lomakylä valittiin vuonna 2011 Karavaanareiden äänestyksessä parhaaksi Suomessa. Huippuleirintäalueen lisäksi tarjolla on mökkejä, huoneistoja, pieni hotelli, luolasaunaa ynnä muuta aktiviteettia maun mukaan vaikka kuinka.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI; OSA 6.

OSASTO

Ovessa lukee 23B. Rautainen ovi paksulla panssarilasilla. Olen kävellyt aulasta rappuset ylös. Tehnyt samalla  päätöksen, että en käytä hissiä sairaalassa. En vaikka henki menisi. Tartun nihkeään, mustaan bakeliittikahvaan - raskas avattava.
Ovi sulkeutuu kaamealla kolahduksella ja haistan erikoisen hiukan metallisen pistävän hajun.  Myöhemmin ymmärsin mistä haju tuli. Tuolloin haisin itsekin samalta. Kemoterapiaa. Aineet, joita ihmisten suoniin tiputettiin eivät todellakaan tuoksuneet taivaallisilta. Taivaaseen niillä tosin pääsi helposti. Tai helvettiin - kuka tietää.
Kuljen pitkää käytävää, jonka oikealla sivustalla olevista ikkunoista näkee sairaalan pihaan. Kevättalvi siellä kimmeltää havupuiden oksilla. Aurinko oikein leikkii kilpaa pakkasen kanssa. Ensimmäiset kevään uuden elämän merkit näkyvät selvästi jos osaa katsoa.
Katselen kuitenkin vastaantulevaa kalpeaa hahmoa. Punainen sairaalan yöpuku roikkuu naisen yllä. Ruskeat sandaalit pitävät laahustavaa ääntä. Tippapullotelinettä työntävässä kädessä ruskeanpunaiset suonet kuultavat ihon läpi. Kuin sähköjohdot ne häviävät löysään hihaan. Nainen hymyilee. Hänellä ei ole lainkaan hiuksia. Toisen rinnan kohdalla puvun alla ei ole mitään. Hymyilen vaisusti takaisin ja ohitamme toisemme. Käteni hipaisee kupeessani paranevan leikkausarven kohtaa. Tippapullotelineen pyörät rämisevät takanani. Pala kurkussani kasvaa.
Saavun hoitajien lasikolle. Koputan avoimen oven ovenpieleen. Työtuolissa oleva tumma hoitaja kääntyy. Luen rinnan kyltistä : osastonhoitaja...
-Päivää, käskettiin ilmottautua täällä.
-Päivää, mikäs nimi ?
-Koskinen
Osatonhoitaja rykii nyrkkiinsä. Tupakkayskää. Selkeästi. Katson viereiseen huoneeseen, jossa palmikkopäinen valkotakki lukee pöydän ääressä paperinivaskaa puhuen samalla puhelimeen ja näyttäen samalla jotain käsimerkkiä jollekin samassa huoneessa olevalle jota en ovelta näe.
-Oletkos käynyt jo verikokeessa tänään täällä?
Hätkähdän ja tajuan, että osastonhoitaja on jo tovin tarkkaillut minua.
-E-en-en ole.
No mene sitten. Labra on kerrosta alempana. Sanot vaan siellä nimes ja että olet osastolle tulossa. Kyllä ne tietää. Tulet sitten tänne niin katotaan sulle peti. Tervetuloa.
Tartun typertyneenä ojennettuun käteen ja samalla minun on kummallisen rauhallinen olla. Aivan kun olisi kotiin tullut.
Kävelen alas rappusia seuraavaan kerrokseen ohi kahvion. Laboratorio. Otan jonotusnumeron ja istun alas. Odotusaula on täynnä.

Minulta on leikattu kasvain. Se ei vielä kokeiden mukaan riittänyt. Syöpä on levinnyt. En tiedä mitä on tulossa. En osaa odottaa mitään. Torjuntaa. En saa ajatuksesta kiinni.

Mies makaa juoksuhaudassa valmiina ampumaan. Sataa. Kura valuu kaulukselle. Mitään ei näy. Jostain kaukaa kuuluu hajanaisia laukauksia. 
Mies valjastaa ajatuksissaan ruskeaa suomenhevosta. On kesä. Heinä tuoksuu. Kärryssä on seipäitä. Hevonen askeltaa laiskasti peltotietä. Kärryt huojuvat. Kappas, talkooväki on kokoontunut kahville. Minullekin on varmaan...
-Koskinen saatana! Ampukaa. Ryssä tulee. Mies hätkähtää. Liikkuvat taakse. Ratataa... Hyökkäys. Ujeltaa.
Ampukaa helvetissä nyt, kersantti huutaa suu vaahdossa. Ei saa luovuttaa! Hyökkäävä venäläinen kaatuu ja veri lentää. Lisää ihmismassaa vyöryy kohti. Mies kuivaa hikeä silmiltään. On vaan uskottava...

-Onko viisitoista? Hätkähdän rajusti. Katson kuin unessa rutistunutta lappua kädessäni : viisitoista. Nousen vihdoin ylös ja saan osakseni pahansuopia katseita vuoroaan odottavilta mummuilta. Ehkä heillä on kiire tarjouskahvin perään.
Kävelen hoitajan perässä näytteenottohuoneeseen ja muistan oman isoäitini käyneen täällä reumaverikokeessa. Olikohan mumpallakin aina yhtä kiire, kun isä odotti häntä autossaan parkkipaikalla mäntyjen alla. Mumppa, siksi isänäitiä kutsuimme, vietiin täältä Saarikorven hautausmaalle.
-Niin kuuletko? Siis nimi ja sosiaaliturvatunnus, kysyy missityyppinen laborantti.
-Mumisen jotain käsittämätöntä. Anteeksi olin vähän ajatuksissani...
-Ei se mitään, siihen on totuttu. Näitä tuleekin seitsemän putkea.
Missi selittää jotain. Katselen ulos ikkunasta. Veri virtaa putkeen. Ei saa luovuttaa. Aurinko paistaa. Olisi hyvä juoksukeli. Menisi ja vetäisi kympin lenkin. On vaan uskottava...

Kävelen ylös rappusia ja puristan kyynärtaipeessa olevaa sidettä. Avaan raskaan oven ja kuljen jälleen kohti hoitajien lasikkoa. On luvattu peti. Huomenna tapaan lääkärin. Katson ulos. Osastolle paistaa aurinko.




VIIKON 31. HARJOITTELU


Ma- 15 km poluilla - 1.43
Ti- 8 km - 52 min.
Ke- Lepo
To- 13 km poluilla - 1.28
Pe- 8 km tiellä - 50 min.
La- 11 km poluilla - 1.13
Su- 11 km, sama kuin la mutta hieman hyökäten - 1.06
yhteensä 66 km - 7 tuntia ja 18 minuuttia

AHMINTAA ODOTELLESSA


Usein minulta kysytään kilpailun jälkeen kuinka olen palautunut. Muistan olleeni palautunut joskus vuosia sitten. Tosin en enää muista miltä se tuntui...
Pikemminkin voisi puhua suorituskyvystä. Eli onko sitä. Ja jos on niin mitä se tarkoittaa ja miten se vaikuttaa jos sitä käyttää. Ultrajuoksuharjoittelussa kun pikemminkin keho pyritään saamaan kaikin keinoin täysin väsyneeksi, jotta voidaan kokea edes hieman kilpailuissa koettuja tunnetiloja.
Viikolla 30. pystyin jopa nauttimaan juoksusta aina välillä. Jalat ovat kuitenkin voimattomat ja etenkin kimmoisuus on lihaksista kateissa. Tähän tilaan auttaa minun tapauksessani ns. korjaava kevyt harjoittelu poluilla. Tarkoituksena on säilyttää jo hankittuja ominaisuuksia ja kevyesti juosten lisätä asteittain aineenvaihduntaa lihaksissa. Samalla  käynnistäen kehon omia korjausprosesseja.
Henkinen palautuminen kulkee hieman aina edellä. Ilman halua harjoitella ei voi harjoitella mutta pelkkä halu ei riitä, jos ei pysty. Syytä on miettiä koska keho on valmis vastaanottamaan uutta rasitusta ja kehittääkö se?
Toisaalta jos aikoo nostaa tasoaan on hyväksyttävä tietyt tuntemukset ja siirryttävä ns. päivittäiseen juoksemiseen. Omalla kohdallani se on viimeistään ensi viikon jälkeen.
Ultrajuoksija Geoff Roes on käyttänyt osuvasti termiä "binge running". Tämän voisi suomentaa vapaasti ahmimiseksi. Eräänlaiseen juoksuputkeen menemiseksi. Minullekin siis kohta maistuisi - oikein toden teolla.


HEINÄKUUN YHTEENVETO

324 km - 40 tuntia 51 minuuttia - 10 lepopäivää - 1 kilpailu (3.)