Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

AVOIN KIRJE

Hämeenkyrön Käpykolossa 22.3.2015

Tervehdys Pappa !

Juoksin tänään haudallesi. Näistähän oli matkalla puhetta mutta ajattelin kirjoittaa ne ylös. Että muistetaan sitten molemmat. Siellä oli kylmäkin. Tosin en juossut siellä hautausmaan aidan sisällä. Siellä kun aika ei odota vaan ihmisestä tulee omassa elämässään vastaantulija.
Olet ollut poissa jo kohta 20 vuotta. Raamatussa sanotaan että siellä hyvien puolella on mukavaa. Uskon niin. Sillä sinnehän sinä kuulut, periksiantamaton ja suoraselkäinen kun olit.
Juoksustakin halusin puhua. Olen tässä kovasti tutkinut viimeikaista harjoitteluani ja ihmetellyt. Muistatko kun ennen Tuhatta Mailia Tammikuussa 2014 juoksin aamulla 11 km sitten tein neljä tuntia metsätöitä ja juoksin siihen päälle illalla 15 km ennen saunaa. Silloin edellinen viikko oli ollut 155 km ja sille viikolle tuli 121 km. Ja nyt tämä on tämmöistä pikkunättiä.
Silloinkin kysyin tätä samaa kun Kirsi melkein talutti saunasta sänkyyn huilaamaan. Että kun sinä sanoit että huiluu ei mene nuoressa miehessä hukkaan. Niin että paljonko täytyy itsestään irti ottaa. Silloin oli puhe että täytyy testata. 
Silloin maaliskuussa sitten testasin. Viikolla kolmena päivänä peräkkäin 52 kilometriä ja yhteensä koko viikko 186 km. Silloin tuli kaksi lepopäivää kuten nytkin tällä viikolla. Mutta kun tuntuu että vasta nyt askel alkaa kantaa. Ja aika loppuu ennen Unkaria kesken. Että tosiaanko se pitkä marssi söi niin paljon. Kun nyt ei oikein meinaa pystyä lähellekään noihin lukuihin. Ainakaan rakentavasti.
Sinähän vastasit jo silloin kauan sitten kun pikkupoikana narisin että mennään kiertotietä. Sanoit että mennään vaan niin tulee lenkkiä. Ja niin mentiin. Meinaan sitä Unkaria. Täytyykö juosta 120 kilometriä päivässä että riittää. Ja mihin sen pitäisi riittää. Eihän tässä mitään todisteta. Mutta niinkuin oli puhe silloin Tuhannen Mailin viimeisinä päivinä. Aina jotakin rikki menee lopullisesti näissä pitkissä marsseissa. Jos ei muualta niin pään sisältä.
Paluumatka sieltä haudalta oli vähän kivulias. Vitonen ennen loppua alkoi tosissaan hiertämään. En edes muista koska olisin viimeksi saanut verta kenkään. Nyt ne molemmat sukat sai sitten heittää loppuunkulutettuina roskiin. Mutta sinulla oli vähän toista. Silloin siellä rajan takana. Helppohan täällä vapaassa maassa on askarrella. Sinä sensijaan jouduit antamaan oikean kätesi. Ja silti halusit tehdä töitä loppuun asti.
Töistä puheenollen sanoit joskus että työmies on palkkansa ansainnut. Meillä vaan on se ongelma että Tampereen taksin tilausmäärät vähenivät jo toisen vuoden peräkkäin. Nyt puuttuu jo noin 16 prosenttia kahden vuoden takaisista ja kuuden viimeisen vuoden aikana pudotusta on ollut yhteensä miltei 30 prosenttia.
Monet ne sanoo että onhan taksi kallistunut samassa ajassa 40 prosenttia. Niin on mutta auton huoltokin on kallistunut samassa ajassa 38 prosenttia. Eli vaikka mitä tekisi niin käteen jää aina saman verran. 
Harva muistaa että viisikymmenluvulla ihmiset käyttivät tuloistaan lähes 50 prosenttia ruokaan. Niin että vähään saitte tyytyä silloin. Muuta kun ei ollut. En minä valita. Mutta aina ne on niskassa. Ne maksamattomat laskut. Itsehän ne on hoidettava. Vaikka ei kai kaikkien vieläkään.
Nimittäin muistatko kun Kuuno Honkonen pyysi isää ryypylle Raholassa. Isä kysyi että mitenkä Kuuno kun ennen ajoit itäautoilla mutta nyt kun olet eduskunnassa niin sinulla on tuliterä amerikanrauta. Että mitenkäs se kansan etu. Niin Kuuno vastasi että kuule Paavo, me ajetaan siellä eduskunnassa vaan omaa etuamme. Senjälkeenhän isä ei koskaan äänestänyt. Enkä äänestä minäkään. Vaikka vaalit onkin tulossa.
Sinuahan se Kuuno ei kommunistina uskaltanut edes tervehtiä. Muistatko kun yleislakon aikana lähdit kävellen töihin kotoa Ristimäestä. Niin ne kommunistit pysäytti sinut siinä nykyisen Länsitorin kaupan luona ja sanoivat että töihin et mene. Yritit ensin tapasi mukaan nätisti selittää että armeijan miehenä joudut linnaan jos vartiopalvelus ei täyty. Ne ei ymmärtäneet. Kaivoit sitten palvelusrevolverin ja sanoit että tie auki tai tulee yhteishyvää.
Kuvitelkaa. Yksikätinen kahden sodan veteraani työmatkalla ase tanassa vapaaksi taistelemassaan Suomessa. Aukesihan se tie. Ja pääsit töihin. Mahtoi valvotun yön jälkeen olla mukavaa kävellä Kalkun varikolta takaisin kotiin. Aamuhämärissä. Mielessä että mitähän tuossakin puskassa mahtaa olla. Mutta sinähän jaksoit. Kuten koko elämässäkin. Melkein 90 vuotta.
Isän kanssa soiteltiin. Hyvin se voi. Sanoi että on hyvät hiihtokelit. Siellä Inarin takana on lunta vielä 60 senttiä. Nauroi ja sanoi että pysyisivät Venäläiset vaan rajan takana. Siitähän on mökiltä vaan viisi kilometriä rajalle. Kaikista rajaloukkauksista kun ei mitään uskalleta kirjoittaa. Vaietaan vaan.
Muutenhan ne ei vaikene. Siellähän oli huudeltu jo torilla Putinin juhlissa että antakaa meille Suomi ja Puola. Niitä huutelijoita oli ollut vain noin 15 ihmisen ryhmä mutta silti. Minä sanoin isälle että ei se vaarikaan ihan kaikkiin osunut. 
Ehkä olisi pitänyt. 10000 miestä Sallan korkeudella rajan takana harjoituksissa on paljon. Täällähän nämä keskityvät vaan vaaleihin ja toisiltaan anteeksipyytelyyn. Ovat kuitenkin huolissaan. On syytäkin. Jäämme täysin yksin jos tulee tilanne. Ja ei saisi tulla. Niinhän sinä sanoit.
Mutta ole rauhassa. Jos tilanne tulee niin täältä lähtee. Ja niin kauan kun on panoksia ja perunaa niin kukaan ei siitä kohtaa yli tule. Eikä lähde minun kanssani kukaan pakoonkaan samasta juoksuhaudasta. Tai jää siihen. Tuumaakaan ei anneta ilmaiseksi. 
Päättäväisyyttä, perunaa ja patja. Niinhän ne oli ne ultrajuoksunkin tärkeimmät. Mutta uskotaan rauhaan. Se oli hartain toiveesi ja perintösi.
Sinulla olisi ensikuussa syntymäpäivät. Täyttäisit 109 vuotta. Mitähän sanoisit kun täällä maailmaa katselisit. Taidat katsella sieltä nytkin. Tai sitten on päästetty pahasta ja on parempaakin tekemistä. Voi olla onnikin että ei kuulla mitä sanoisit. Ainakaan sitä ei voisi tähän kirjoittaa. Valitan. Mutta arvaan kyllä.
Ei tässä muuta tällä erää. Koitetaan kuokkia. Poikkean tuomaan kevätkukat ennenkuin lähdemme Eurooppaan huhtikuun lopussa.
Sitä ennen. Lepää rauhassa. Siunausta.  Terveisin pasi.

VIIKKO 12. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- 15 km 1.31. Pitkä työpäivä.
Ke- 8 km - 50 min. Pitkä työpäivä.
To- 28 km - 3.04. Sasi-Palko, ylämäkiä.
Pe- Lepo, työpäivä 12 tuntia.
La- 29 km - Karjosilta-Sasi Palko, enemmän ylämäkiä. Kylmä tuuli.
Su- 30 km - 3.10. Lamminpään hautausmaan lenkki. Paljon asvalttia.

Yhteensä 110 km - 11 tuntia ja 35 minuuttia

1 kommentti:

  1. Hieno kirje, paljon kunnioitusta. Meni roska silmään.

    VastaaPoista