VUOSI VAIHTUU - MINÄ JO KAUAN SITTEN

 Kun luette tätä voin olla mökillä tai sitten jossakin muualla erämaassa. Vuosi vaihtuu, minä vaihduin kauan sitten. Puuhasteluni jatkuu vaikka tietoisuuteni muista olemisen tasoista lisääntyy. Muutin Lappiin tehdäkseni ja kokeakseni muutakin kuin ultrajuoksua.

   Yläkuvassa on tarkoin varjeltu Nellimiläisten salaisuus: Nellimin Monoliitti. Jo kauan ennen kun Utahin kanjoniin ja muihin syrjäisiin paikkoihin alkoi ilmestyä monoliitteja, meillä oli sellainen. Jos haluatte Nellimin Monoliitin vaikutuspiiriin, ottakaapa yhteyttä minuun, sen luo ei pääse muutoin kuin omin jaloin.

   Zen-buddhalaisessa sõtõ-koulukunnassa on shikantazan-meditaatio (suomeksi: vain istuen). Ajatus, että istuminen on lopullinen päämäärä, johon sisältyy jo kaikki, on juoksijalle vieras. Liike on lääke ja liikkeessä voi meditoida. Juostessa voi keskittyä sisäänpäin kääntyen ja antaa ajatusten virrata vapaasti, silti takertumatta tai samaistumatta niihin.

   Miksi sitten puuhastelen? Puuhastelu on helpoin tapa välttää suljettu osasto. Jos ihmisen ulospäin näkyvä toiminta ei näytä poikkeavalta, saatetaan hänet jättää rauhaan. Rauhassa oleminen on mukavaa - voi tehdä mitä haluaa. Edellyttäen tietenkin, että on valinnut oikeita asioita elämäänsä.

   Parempi uusi vuosi? Joskus vähemmän on enemmän. Jos haluatte tekemistä niin menkää naimisiin, tehkää viisi lasta ja asettakaa päämääräksenne vaihtaa uusi hybridiauto pihaan joka toinen vuosi. Tietenkin pientä pintaremonttia ainakin kerran vuodessa niihin teidän kahteensataan neliöönne, jossa kuitenkin vietätte valitettavan vähän aikaa ajastanne. 

   Ilmanmuuta viikon työkuormasta pitää toipua ja mielellään rauhallisesti perheen kanssa aikaa viettäen. Esimerkiksi pieni viikonloppumatka vaikka Lappiin laskettelemaan. Siinä gondolihississä on kiva tsekata työsähköpostit nousun aikana ja laskun aikana voi korvanapeilla puhua akuutit työpuhelut pois alta.

   Kolmentunnin poroajelu koko perheelle makkaroiden kera maksaa vain 250 euroa. Tunnin jonotuksessa hiihtohissiin voi tulla kylmä, ellei kerrospukeutuminen ole hallinnassa. Viimeviikolla Lapissa oli kuivat ja raikkaat ulkoilukelit, pakkasta 39 astetta.

   Jos jossain vaiheessa tulee ikävä Thaimaan lämpöä tai Kanarian edullisia golfkierroksia, niin voitte onnitella itseänne ainakin ilmastoteosta: ei lentojen aiheuttamaa hiilijalanjälkeä. Eihän ladattava hybridinne niin paljon saastuta. 

   Jos vielä emmitte matkanne kestävän kehityksen kanssa, koska olette kuulleet huolestuttavia uutisia Saariselän jätehuollosta erään igluyrittäjän toimesta, niin lohdutan: useita harjoituslenkkejä Kanarian keskeneräisillä golfkentillä juosseena, ei hätää: golfkenttien alle haudataan käytetyt muoviset juomavesipullot ja rikkinäiset ilmastointilaitteet. Lapissa sentään poltetaan pois kaikki turha. Lisäksi muistattehan, etelän lentokentillä joutuu jonottamaan ja kyllä poromies on palkkansa ansainnut - ottaen huomioon maamme yrittäjille langettaman kulurakenteen.

   Ette ehkä tiedä, että Lappilaiset ovat olleet edelläkävijöitä kierrätyksen suhteen jo vuosikymmeniä. Kemijärvellä ajettiin ennen vanhaan keväisin kaikki tarpeeton romu joen jäälle keväällä. Tästä oli sekin hyöty, että alavirrassa asuvat saattoivat saada rannoilleen jotain käyttökelpoista jäiden lähtiessä.

   Siinä sitten perheen kanssa sopuisasti kelomökin lämmössä, jos alkaa seinät kaatumaan ja jälkikasvu tappelee huonojen internetyhteyksien vuoksi, niin lähtekää ajelemaan autolla. Maisemia on mukava katsella kunhan muistatte, että päivänvaloa on vain aamukymmenestä iltapäiväkahteen, ai niin, onhan teillä tehokkaat ksenon-valot autoissanne.

   Ivalosta bongaatte Nellim-kyltin ja navigaattori näyttää, että tie loppuu Venäjälle. Ajatte sinne päähän asti ja otatte selfien siinä Ivalo 48-kyltin kohdalla. Jaatte sen someen ja kaverit eteläsuomen vihreästä vesisateesta vastaavat: nyt on kaukana! 

   Käännytte tyytyväisinä Paatsjoen sillalta takaisinpäin ja aloitatte vauhdikkaan paluumatkan keskellä tietä, eihän täällä ketään asu, te sanotte kaasua painaessanne. Ja sitten yhtäkkiä siinä Rautaportin opastetaulun alamäessä jouduttu lyömään jarrut lukkoon.

   -Jumalauta! Katsokaa! Poro juoksee otsalamppu päässä keskellä tietä.

Uudenkarhea hybridi tulee vierelleni, sähköikkuna aukeaa kohisten ja sisältä saan uteliaita katseita.

   -Onko pitkäkin lenkki?

   -Elämänmittainen.

   Kaikkein törkeintä on, kun ei edes hyvää matkaa toivoteta, suljetaan vaan ikkuna ja kaasutetaan pois lumi pöllyten. Antaessani asiallisen vastauksen, aletaan näyttää siltä kuin olisi syöty jotain sopimatonta. Mielelläni minä olisin enemmänkin voinut keskustella, kerrankin kun laajassa kiveliössä lenkilläni puhuvan ihmisen tapaan.

   Palaatte sitten maanantaiksi virkistyneenä takaisin sorvin ääreen, monta uutta kokemusta rikkaampana ja levänneenä.

   Jos kuitenkin joskus väsytte itse tekemäänne kiireeseen tai maailma tuntuu karkaavan läsnäolonne ulottumattomiin. Pankista tulee tiukkasävyisempää meiliä ja teillä kotona asuu mielestänne vieraita, toisilleen mykkiä ihmisiä, niin muistelkaa sitä otsalamppuporoa.

   Se istui aikanaan alas ja tajusi, että istuminen itsessään on lopullinen päämäärä, siihen sisältyy jo kaikki. Kas kun se siinä alamäessäkin osasi pysähtyä. 

   Aikansa kun istuu, niin voi rauhoittua näkemään sitä toisenlaista todellisuutta. Siitä on sitten mukava lähteä ulos reippailemaan, rohkeimmat uskaltavat ottaa väliin muutaman juoksuaskeleenkin. Ja kas, henki alkaa kulkea helpommin. 

   Myöhemmin huomaa, että jotkut on niin köyhiä, että niillä ei ole muuta kuin rahaa.

   VAIHTAKAA PAREMPI UUSI VUOSI JA VOIKAA HYVIN!

 

 

HARJOITTELU VIIKOLLA 52.

Ma- Ap. maastossa 8 km - 1.06.

        Ip. tiellä 8 km -54 min.

Ti- 10 - 1.05.

Ke- Kylällä 11 km - 1.15.

To- 10 km - 1.09.

Pe- 10 km - 1.11.

La- Lepo, lämpötila - 39 celsiusta.

Su- Illalla kävelyä 3,88 km - 52 min. Lämpötila - 25 celsiusta. 

Juoksua 57 km.

 

PERINTEEN YLLÄPITOA

 

 Talviverkoilla eli juomuksilla käynti on paljon muutakin kuin päristelyä moottorikelkalla jäälle.

   Verkko on kätevä vaihtaa kokiessa toiseen jäällä. Kotona koettu verkko pestään ja selvitetään. Kahdeksantoista asteen pakkanen edistää ripeyttä toiminnassa. Yläkuvassa verkko on ripustettu kaksinkertaisena koivussa ja mattotelineessä olevien koukkujen kautta kuvan ulkopuolella olevaan talon seinään. Verkko viedään lopuksi sisälle kuivumaan.

   Alakuvassa on Kirsin fileroimaa saalista vakuumiin pakattuna, menossa pakastimeen.

   Saaliskaloina siika, taimen, ahven ja hauki. Mielellään mainitussa järjestyksessä, hauki sotkee verkon ja pyörittää sen rullalle, jonka selvittäminen jäällä avannon ääressä on tuskien taival.

  Ennenkuin kysytte, vastaan: Paljain käsin.

 

 

HYVÄÄ JOULUA JA ELÄMÄNMYÖNTEISTÄ UUTTA VUOTTA

 

 

Joulu saattaa olla jollekulle blogiani lukevalle synkkämielistä aikaa. Joulun sanoma voi olla hukassa tai tarkemmin ajateltuna, mitään sanomaa ei ole - havainto voi musertaa. 

   Tiettyjen joululaulujen sanoja tarkemmin kuunnellessa hätkähtää, aina on joku yksin pakkasessa tai muuten visertää viimeisiään ja pahimmassa tapauksessa paenneena känniseen sumeuteen.

   Tämä spesiaali joulupäivitys on tehty kaikille niille, jotka kaipaavat hiukan toisenlaista näkökulmaa.

   Olen viettänyt lukuisia jouluja yksin, yö- ja päivätöissä, sairaana vailla tulevaisuutta sekä taloudellisten murheiden musertamana. Kantanut huolta läheisistäni syystä jos toisesta pitkin pitkiä pyhiä. 

   Edesmenneellä isälläni, Paavolla, oli muutamia legendaarisen yksinkertaisia lauseita, joilla ongelmat ratkesivat ja tuli hyvä mieli. Kaiken ryyppäämisen takana oli herkkä ihminen, hän sanoi: "Yksinäiselle joulu tulee, kun laittaa kynttilän pöydälle palamaan."

   Minä en ole tänä jouluna yksin, mutta laitan kynttilän pöydälle palamaan ja nautin yksinkertaisista asioista.

   Hyvää joulunaikaa kaikille lukijoille.

 

PIKKUJOULU

 

Kaukaisuudesta kuuluva ääni tunkeutuu mustaan painajaiseeni. Makaan vasemmalla kyljelläni jonkin kovan päällä, poskeni lepää oikealla kämmenselälläni, käden alla tunnen lämpöä. Raotan varovasti oikeaa silmääni. Aivan kasvojeni edessä on valkoinen, kaareva putki ja sen alta häämöttää kirkkaassa valossa valkoinen lieriö. Lieriön pinnalla ja putken alla on jotakin oranssia sekä pieniä vihreitä palloja.

   - Pasi!

   Säpsähdän äkisti hereille, yritän kohottautua. Oikea käteni lipsahtaa märässä ja tahmeassa. Lyön pääni johonkin kovaan ja kylmään ja tunnen samalla oikean sääreni kolahtavan kipeästi puulevyyn. Luiskahdan takaisin alas kovalle alustalle ja kaikki mustenee.

   Ääni ei enää kuulu kaukaisuudesta, kaikki kieppuu ja voin huonosti. Pidän silmäni tiukasti suljettuna ja puristan oikeassa nyrkissäni olevaa pehmeää ja pyöreää esinettä. Vihdoinkin se on tapahtunut! Minut on siepattu avaruusolioiden alukseen ja olen matkalla mustassa aukossa. Kylmä hiki nousee, paleltaa. Samassa huomaan olevani alasti, kylkeeni heijastuu lämpöä allani olevasta kovasta kivipinnasta.

   - Voisiko Koskinen nyt yrittää!

   Vaativassa äänessä on jotain tuttua. Avaan silmäni ja näen valkoisesta lieriöstä sojottavan varren, jota pitkin valuu oranssinkeltaista tahmaa. Samaa tahmaa on aivan kasvojeni edessä olevassa valkoisessa putkessa, ja nyt erotan useiden vihreiden pallojen seasta joitakin vaaleanpunaisia möhkäleitä.

   - Minut on siepattu, yritän huutaa, mutta suuni on rutikuiva ja saan aikaiseksi vain kähinää ja puristan silmäni uudelleen kiinni.

   - Ihan totta nyt, ylös!

   Tuttu ääni rauhoittaa minut. Hirvittävästä pääkivusta ja minua ympäröivästä kummallisesta hajusta huolimatta uskallan avata silmäni. Oikeassa kädessäni on rutistunut paperirulla ja vasen kämmeneni on täynnä oranssinkeltaista limaa, liman seassa on herne. Käännän katseeni äänen suuntaan ja siristelen silmiäni.

   Kirsi seisoo vessan ovella tukevassa haara-asennossa, kädet lanteille nyrkkiin puristettuina keltaisissa kumihanskoissa.

 (Teksti on alunperin kirjoitettu Ivalon keskustelevaan kirjallisuuspiiriin, Sanaseppoihin harjoituksena.)

TOISENLAINEN JOULULAULU

 Jos allaoleva Aknestikin Oravan joulu-kappale ei näy mobiiliversiossa, kuuntele se blogini internetversiossa, jonka voit vaihtaa kommenttiosion jälkeen "etusivu"-palkin alta klikkaamalla "näytä internetversio".

 

Lisää (juoksu)musiikkia löydät listaltani, käännä soittolista toisinpäin spotifyssä ja löydä viimeksi lisätyt kappaleet: ultrarunninglist

 

 

LYHYEN PÄIVÄN LEGENDAT

 

 

Ville Ritola muutti 17-vuotiaana Amerikkaan, jossa sanottiin hänen olevan kova juoksemaan, mutta vielä parempi karpenteri eli kirvesmies. 

   Antwerpenin olympialaisten aikaan 1920 Ritola oli huikeassa kunnossa, mutta ei suostunut lähtemään kilpailemaan. Syitä oli kaksi. Ritola oli juuri saanut loistavia urakoita, joten pitkä kilpailumatka olisi tehnyt huonoa taloudelle. Toinen syy oli, että Ritolaa panetti. Hän oli juuri mennyt naimisiin Selman kanssa, eikä halunnut olla tästä erossa. Näistä seikoista voimme ymmärtää, että elämä voi olla urheilua tärkeämpää.

                                                                                 ***

Räpylä-Niiranen on tunnettu hahmo Sawon kansanperinteessä. Kirjoitan Sawon tässä yhteydessä kaksoisveellä, koska vastuu siellä siirtyy aina kuulijalle. Nyt on tuplasti mistä valita.

   Legendan mukaan Räpylä-Niirasen vanhemmat menivät uimaan ja rupesivat sitten vedessä naimaan, jolloin vetehinen pääsi väliin. Näin alkunsa saaneelle Heikille kasvoi sormien ja varpaiden väliin ihopoimut ja hän oli kuin kotonaan vedessä. 

   Isonvihan aikaan Iisalmen kirkonkello oli pudotettu turvaan Poroveden kirkonsalmeen vainovenäläisiltä. Myöhemmin Räpylä-Niiranen sukelsi kelloon köyden ja se nostettiin vedenpinnalle mutta sitten köysi irtosi. Räpylä-Niiranen ei suostunut enää sukeltamaan uudelleen, koska väitti veden menninkäisten ottavan hänet pantiksi kellosta, joten kello jäi nostamatta.

   Räpylä-Niirasen tarinasta voimme ymmärtää, että rajansa se on räpiköinnilläkin.

                                                                                 ***

Ensi viikolla on erään täällä maanpäällä erittäin epäonnistuneen turistimatkan tehneen radikaalin syntymäpäivät. Vieläkin tolppiin kiinnitetään julisteita joissa lukee: Jeesus tulee. Toivottavasti hän ilmoittaa toisesta tulostaan hieman aiemmin, että voimme valmistautua. Hän ansaitsisi parempaa kohtelua kuin ensimmäisellä kerralla.

   Jeesus oli aikansa radikaali ja hänestä kertova tarina on kestänyt. Tästä voimme ymmärtää, että neitseestä syntyy kestävämpää legendaa kuin Sawon rannoilta tai Harlemista. Jouluna pitäisi olla maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

   Jeesuksen tarinasta osa meistä voi ymmärtää, että he luopuivat uskostaan samasta syystä kuin uskoivat: tietämättä miksi.

                                                                                  ***

Ystäväni ja suurin kirjoittamiseni takana olevista voimahahmoista, kirjailija Seppo Saraspää on sanonut hauskasti, että kaamoksessa lyhyt päivä on yhden asian päivä.

   Minä ja Kirsi lähdimme sunnuntaipäivän ainoalle asialle Sulkusjärvelle. Aiheena talvinen verkkokalastus eli juomukset. Asiaa tuntemattomille kerrottakoon, että ensin tehdään avanto ja kolmenkymmenen metrin päähän toinen. Sitten uittolaudalla uitetaan jään alle naru, jolla verkko vedetään paikalleen avantojen väliin. Pohjoisen puhtaissa vesissä verkko koetaan pari kertaa viikossa.

   Liekö Kirsin kalaonni vai mikä, mutta heti kun saimme verkon laskettua niin toisessa päässä alkoi nykimään. Oli pakko kokea verkko heti. Hauki pirulainen, voimansa tunnossa kieputti oikein kunnolla täysin uuden pakasta vedetyn verkon solmuun.

   Selvittelyn jälkeen laskimme pyydyksen uudelleen ja keitimme rannassa nokipannukahvit.

Palattuamme kotiin sanoin Kirsille, että en tänään lähde lenkille. Tästä voimme päätellä kohdallani tietyn kasvun ihmisenä tapahtuneen, sillä en pode huonoa omatuntoa, jos jää joskus juoksematta päivä tai pari. 

   Tämän lyhyt päivä todistaa: parempi yksia asia kunnolla kuin monta puolittain. 

                                                                                    *** 

   VIIKOT 50. -51.

Ma- 20,39 km - 2.13

Ti- 8,05 km - 57 min. Ilta vetoja 10,10 km - 57 min.

Ke- 12,02 km - 1.25.

To- Pahtalammelle polkua,  vaikeat olosuhteet 14,01 km - 2.14.

Pe- Kävelyä Tupaantuliaisiin Kirsin kanssa 2,8 km plus 2,75 km. Yöllä kylällä 30,21 km - 3.23.

La- Sauvakävelyä Kirsin kanssa 5,53 km - 1.33.

Su- Lepo

yhteensä 94,78 km juoksua.

Ma- Kävelyä mökillä 5,57 km - 1.36. Kirsin kanssa.

Ti- Mökillä Paavalintupavaaraan 5,16 km 46 min. Ilta tiellä asvaltilla 15 km - 1.40.

Ke- 15,24 km - 1.50.

To- 10 km -1.04. Pakkasta  - 25 celsiusta.

Pe- Krapulassa 8,07 km - 59 min.

La- Suunniteltu lepopäivä.

Su- Talviverkoilta palattuani tajusin: ei tätä päivää pilata juoksemalla.

yhteensä 53,47 km juoksua.

Olen terve ja hyvässä kunnossa.

 

Jos video ei näy mobiilissa, katso se blogin internetversiossa.

 

 

AJATELLAAN - EDES

  

 

Aluksi: Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille niille, jotka kokevat olevansa itsenäisiä.

   Minusta Suomessa on valtavan paljon ihmisiä, jotka eivät ole läsnä elämässään. He vain ovat, kunnes kuihtuvat pois. Nämä koneiston rattaat eivät halua arvostella ketään tai kenenkään elämäntapaa, koska heillä itsellään ei ole olemassa mitään elämää - minun mielestäni. Tosin he saattavat itse olla täysin toista mieltä kysyttäessä, tai sitten he eivät uskalla edes ajatella elämänsä merkityksiä. 

   Minusta ihmisen kauhein kohtalo on olla ajattelematta.

   Mäntyniemen puolivallaton ajattelija, jonka seuraa sulostuttaa runotyttö ja se koira, jolla on hengitysvaikeuksia, on soittanut puhelimella pääministerille ja kohta entiselle Helsingin pormestarille. Puolivallaton on ollut jälleen huolissaan siitä, miten vastakkainasettelu yhteiskunnassamme lisääntyy. Lisäksi hän on jakanut huolensa koronasta ja sen hoidosta.

   On varsin ymmärrettävää, että vanhuuttaan elävä ikäihminen huolestuu ja alkaa soitella ympäriinsä. On hyvä tietää mitä yhteiskunnassa tapahtuu, tai toisinsanoen: ei tapahdu - ei sitten millään. Yhteiskunnallinen keskustelu ei voi olla vain punaista ja makeaa, on muitakin värejä ja makuja. Minusta on varsin luonnollista, että vastakkainasettelu kiihtyy yhteiskunnassa, joka puolustaa kaikkea muuta ja muita kuin jäseniään.

   Meneillään olevan kriisinhoidosta on tehty politiikkaa. Todennäköisesti nykyinen pääministeri kirjoittaa muistelmissaan, että suurimman esteen koronakriisinhoidolle muodostivat muut hallituskumppanit. Yhdessä tekeminen tuntuu olevan mahdotonta ja ehkä tätä puolivallaton halusi nostaa esiin.

   Suomen kieleen on itse asiassa-hokeman jälkeen tullut uusi normaali-hokema. Mikä helvetin uusi normaali? Kuten alussa mielipiteenäni esitin, ei ole olemassa kaikille yhteistä normaalia tai tapaa elää elämäänsä. Se mikä toiselle on normaalia ja tyydyttävää, voi olla jollekin toiselle täysin epänormaalia ja vastenmielistä. 

   Korostan kuitenkin, että ongelma on usein rohkeuden puutteessa. Alussa mainitsemani ihmisryhmä ei uskalla olla muuta kuin näkymätön ja mielipiteetön, eikä tarvittaessa uskalla tunkea pesusieniä alushousuihinsa lentääkseen pidemmälle.

   Tätä tekstiä lukiessaan joku saattaa luokitella minut minäminä- tai narsismi-ihmisryhmään kuuluvaksi. Minä en kuitenkaan ole tärkeä, mutta jokin kirjoittamani voi olla. 

   Katson tässä välissä varoittaa Samu Haberista. Mies on menossa ystäviensä kanssa studioon itsenäisyyspäivänä tekemään uutta musiikkia. Kertomansa mukaan he ottavat mukaan nyrkkeilysäkin ja hanskat. Poreallas studiossa jo on. Antakaa Samulle taas anteeksi, jos hän sortuu katselemaan maailmaa kristallin läpi juhlahumussa. Samu on niin ihana ja vielä ihanampi Yleisradiomme pitää huolta tulevaisuudessa Samun melusaasteen leviämisestä. Etenkin nyt, kun Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja vaikuttaa puolueettomasti myös Elinkeinoelämän keskusliitossa. Tämä on mielestäni puolueettomuuden ylistys ja ihan banaali sellainen.

   Taannoin nostin kekusteluun vanhusten hoidon rinnastettuna Lapin rekikoirien selviytymiseen. Sain palautetta, että vanhustenhoidon rahat eivät tule samasta lähteestä kuin työttömien rekikoirien ruokarahat. Toinen ei siis sulje toistaan pois. Palaute kertoo antajastaan paljon: usko rahalla hoidettaviin asioihin on vahva. Palautteen antajan mielestä rahan antaminen ongelmaan poistaa sen? Kätevää, ei tarvitse kuin käydä rahalähteellä niin inhimillisyys on taattu.

   Lapin reilu 8000 rekikoiraa ovat tuotantovälineitä tai tuotantoeläimiä. Pelastamme ensin ilmaston ja biodiversiteetin, sitten turkis- ja koe-eläimet. Huolehdimme, että jää ei enää sula ja jääkarhu saa taas saalistaa hylkeitä jäätyvällä merellä. Pelastamme koko maailman ja ehkä pelastamme siinä ohessa myös itsemme ja sitä ennen rekikoirat.

   Onkohan kukaan muu kuin minä tullut ajatelleeksi mitä vanhenevalle ja jaloistaan jäykistyvälle rekikoiralle tehdään? Ultrajuoksijana ymmärrän aamukankeutta ja suorituskyvyn laskua varsin hyvin. Onko olemassa rekikoirien vanhainkoti, missä valjakossa rehkineet muistelevat lämmöllä juostuja taipaleitaan hyviä luita virikkeellisessä ympäristössä pureskellen? Tekemäni puhelinhaastattelun perusteella ainakin vastuullisella koirayrittäjällä on.

   Eläimen pitoon liittyy vastuu eläimestä. Jos ei kykene huolehtimaan ottamastaan eläimestä on kaksi vaihtoehtoa: luopuminen tai eutanasia. Rekikoiran työura alkaa taittumaan 6 - 10 vuoden iässä riippuen vammoista. Vanhimmat elävät eläkkeellä 15 vuoden ikään. Kuten kotikoirankin, ihminen lopulta ratkaisee milloin vetokoiran elämä on enää elämisen arvoista. Kovin suuria kirurgisia operaatioita ei vetokoirille tehdä, eikä elämää pitkitetä keinotekoisesti, kuten valitettavan usein tavallisille sohvanvaltaajille tehdään. 

   Ehkä meidän ihmisten tulisi saada lopulta itse päättää omasta elämästämme kuten päätämme eläimienkin elämästä. Mikä siinä eutanasiassa on niin vaikeaa jos itse sen haluaa sitten kun ei enää pysty? Jumalaako tähän taas sotketaan?

   Tietyssä vaiheessa nuoria kannustettiin ryhtymään yrittäjiksi. Nyt koronakriisin aikana eri yrittäjät huutavat kilvan valtiota apuun hankkeisiinsa. Toimittuani aikanaan 17 vuotta yrittäjänä ymmärrän yrittämisen riskit. Tuolloin itse rahoitin osittain pankin kautta kannattamattomalla liiketoiminnalla työntekijöideni palkkaa, eli työntekijöiden ja heidän lastensa elämää sekä elämästä selviytymistä. Yrittäjä voi ratsastaa tiettyyn rajaan asti valtion avuilla, hanketuilla ja muilla rahoituksilla mutta lopulta yrittäjä maksaa laskut itse. Tosielämässä hanketuet ovat vitsi. Kun kaksi vuotta täyttää hakemuksia ja virittelee, sitten luopuu toivosta, niin ehkä kahden vuoden päästä ELY-keskuksesta soitetaan: 

- Teillä oli tämä hanke.

-  Juu, niin oli.

   Valtio olemme me, eikä alussa mainittua rahalähdettä ole ilman yrittäjiä tai verotuloja. Suljetussa kierrossa, toinen toiselle siirretty raha loppuu ellei lisää rahaa tule kiertoon ulkopuolelta. Ulkopuolella tarkoitan tässä yhteydessä ulkomaalaisia turisteja ja kansainvälistä kauppaa sekä alkutuotantoa nimenomaan täällä itsenäisessä isänmaassa. 

   Hiljaa ja kauniisti puhumalla eivät asiat koskaan muutu. Kirjoittamalla toisarvoista paskaa viihdyttävästi saa tykkäyksiä ja uusia värejä keinotekoiseen taivaaseen.

    Tärkein tänä itsenäisyyspäivänä ajattelemani asia on ihmisten arvot tai niiden täydellinen puuttuminen. Onko todella niin vaikeaa keskustella yhdessä eri asioista sivistyneesti. Keskustelu ei ole oman puheenvuoron odottamista vaan toisen kuuntelemista ja huomioonottamista. 

Lopuksi: Meillä syötiin tänään karjalanpaistia vanhan rajan takana seulaksi ammuttujen veteraanien muistolle. Muistolle siitä, että Suomessa on ennenkin tehty politiikkaa piittaamatta vähääkään kansasta. 

   Karjalanpaistin kanssa oli keitettyjä kokoperunoita saksalaisten peltiseppien muistolle 1700-luvulta. Eurooppa yhdentyi jo silloin, sillä peltisepät ne perunan Suomeen toivat.

   Aterialla oli suolakurkkuja muistuttamaan siitä, että kaikki itärajan takaa tuleva ei ole pahasta. Olisi juotu myös venäläiseen tapaan votkaa snapseina puolentunnin välein, mutta minun pääni alkaa votkasta särkemään.

   Lisukkeina oli myös punajuuria muistuttamaan muustakin ihmisen raudantarpeesta, kuin siitä mitä tarvittaessa rajoille viedään. Jäämerensalaatti, juustoinen sekasalaatti kapriksilla ja viinirypäleillä sekä homejuusto sivussa lepäävine taateleineen muistuttivat lämmöstä, johon me emme pääse nyt matkustamaan.

   Ruokajuomana oli vettä, mutta etenkin Omikronin retsinaa, koska maailmassa on vain yksi todellinen ultrajuoksija, Yannis Kouros Kreikasta. Toisaalta Paavo Nurmikin joi joskus retsinaa.

   Leipänä oli joululimppua, sillä joulu pienellä kirjoitettuna tulee joka vuosi - halusittepa sitä tai ette.

   Hyvää itsenäisyyspäivän jälkeistä aikaa, mikäli luette tämän itsenäisyyspäivän jälkeen.

   Muistakaa ajatella, soraäänet eivät ole pahasta.

VIIKKO 49. HARJOITTELUNI

Ma- 8,38 km - 1.01. Nellimin kylällä; kova tuuli ja huonosti palautuu.

Ti- Lepo

Ke- 8,44 km - 1.00. Siikajärventie. Tässä vaiheessa päätin, että tämä on kevyt viikko.

To- 12,10 km - 1.22. Rovaniemen kaupungissa, jäistä eli liukasta.

Pe- 14,87 - 1.43. Parempaa palautumista ja parempaa kävelyväylien hiekoitusta.

La- 8,44 km - 1.01. Saarenkylä lumipöperöä ja huona palautumista.

Su- Lepo

Yhteensä 52,2 km - kevyt viikko.

Jos keho ei ota harjoitusta vastaan niin minusta on parempi pysyä perusasioissa ja lepäämisessä.

 

MARRASKUUN SUMMAUS

Juoksua 205 km. Jalkavaiva näkyy kilometreissä, Endurance 24-tunnin hallikilpailu peruttiin Koronan takia, tämä muuttaa prioriteettejä - täytyisiköhän alkaa työstämään romaaniani?

KILOMETRIPROOSAA, VIIKON 48. HARJOITTELU JA TAIDETTA

 

 VALKOISTA

 

Istuin viikolla yöllä, suden hiljaisena hetkenä keittiön pöydän ääressä nauttimassa teetä ja keksejä. Ulkona tuuli oli tuivertanut ketun kolostaan lintulaudan alle syömään, pihavaloista häiriintymättä nälkäinen kaivoi kärsivällisesti auringonkukansiemeniä viisisenttisen lumen alta ja saatuaan kyllikseen se poistui tuuhea häntä heiluen pimeään metsään.

   Ketun mentyä yksinäisyys tiivistyi ympärilleni. Tunne siitä että en ole kukaan, en ole mitään, enkä etenkään ole menossa minnekään, saapui kutsumattoman vieraan lailla vaikka olin kattanut pöydän vain yhdelle.

   Ajatus oli samanlainen kuin pitkillä, miltei loputtoman tuntuisilla lenkeillä erämaan hiljaisuudessa, jäljettömillä metsäteillä sinisten sävyjen kutsuessa kaamosta. Kuka olen? Mitä olen? Mihin olen menossa?

   Ultrajuoksua harrastamattomien ihmisten jatkuvat kysymkset, miten voit, miten pystyt, miten polvesi kestävät ja lopulta: miltä se tuntuu. Tuuli vie kysymykset mennessään, tuuli puree, kiillottaa tien ja lopulta minun on vastattava.

   Kammottava tyhjyys, juosta itsensä kanssa ja ilman itseään jonnekin missä ei ole mitään. Pelkkää valkoista, mistä ei saa kiinni, missä ei ole suuntaa. Paikka, jossa ymmärtää miten hirveää on jos ei pysty palaamaan tähän todellisuuteen.

   Ja sitten kun on palannut huomaa että ei ole todellisuutta. Mikään ei maistu miltään, mikään ei kiinnosta, innosta - ei liikuta. Huomaa istuneensa sohvalla kauan, miten kauan? Hiljaa ja ajattelematta, odottamassa.

   Mitä minä olen verrattuna tuhatvuotisiin kallioihin, monisatavuotiaisiin mäntyihin tai jääkuoren alla nukkuviin järviin. Mitä minun liikkeeni on verrattuna jokien solinaan, tuulen hiljaisiin henkäyksiin tai pilvien takaa paljastuvaan täysikuuhun, jonka keltaiseen taipuva valo leikkaa erämaan palasiksi puiden välistä, valaisee tietäni hetken ja katoaa jättäen minut sinisenmustaan himmeään.

   Kettu voi palata metsään pihan valopiiristä mutta minä en pääse itseäni itseni pimeydestä pakoon. Hallitsen juostessani mieltäni jota ei ole. Ei ole mitään mieltä olla kun ei ole mitään. Ei ole mitään mieltä juosta päivästä toiseen kun ei ole kukaan, mitään tai matkalla minnekään.

   Silti jatkan päivästä toiseen. Minulla on mahdollisuus ja ihminen lähellä, joka ymmärtää mitä kilometriproosan taakse kätkeytyy. Loputon tehtävä joka ei valmistu koskaan.

   Lähelläni oleva ihminen ottaa kiinni kuuden päivän juoksun jälkeen ja taluttaa lepäämään, sitten kun kaikki on annettu. Sitten kun otan viimeisen askeleen, olen antanut luvan ottaa kiinni ja taluttaa lepäämään. Sitten kun kaikki on annettu.

 

VIIKKO 48. HARJOITTELUNI

 

Ma- 20 km lumipöperöinen ja urainen, jäinen tie - 1.53. Virtaniemeen.

Ti- 16,05 km hiukan parempaa tietä, jäykkää - 1.53. Siikajärventie.

Ke- 10,22 km Nellimin kylällä - 1.12.

To- 12,05 km perusharjoitus, väsynyt, -6 kylmä viima! - 1.20.

Pe- 8,51 km palautumisen yritystä - 52 min. Päälle paljasjalkakengillä 1,55 km - 11 min.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,68 km - 52 min. Kävelyä Kirsin kanssa lisää ennen saunaa 2,70 km -27 min.

Su- Alumalompololla ammattikuvaaja Pertti Turusen ja Kirsin kanssa 5,07 km - 37 min.

      Kuvausten jälkeen kahvit kotona ja pimeään tielle 18,07 km - 2.03. Kova nestehukka jälkeenpäin.

 

Yhteensä juoksua 92 kilometriä.

 

Sujuu ja ei suju. Palautumisen kanssa on jatkuvaa vaikeutta, mutta ehkä mieli haluaa enemmän kuin mihin keho pystyy.

   Pohjakuntoa on nöyrryttävä vahvistamaan monen vuoden elvistelyn jälkeen. Vahvistetaan sitten.

 

LOPUKSI TAIDETTA:

(Jos video ei näy mobiiliversiossa klikkaa internetversio.)

FERNANDO PESSOA JA VIIKKO 47.

 

 

 

"Todella viisas on se, jolla olisi lihaksia kiivetä huipulle, mutta tarpeeksi järkeä luopua aikeestaan. Hän hallitsee kaikki vuoret pelkällä katseellaan, ja paikaltaan hän hallitsee kaikki laaksot. Aurinko joka kultaa vuorenhuiput kultaa ne enemmän hänelle kuin ihmiselle joka kärsii ylhäällä sen kuumuudesta, ja linna korkealla metsän keskellä näyttää kauniimmalta siitä joka katselee sitä laaksosta kuin ihmisestä joka ei voi nähdä sitä saliensa vankilassa."

Fernando Pessoa, Levottomuuden kirja (uudistettu painos 2016, lainauksesta EI puutu pilkkuja)

Näin kirjoitti vuosisatamme merkittävin portugalilainen runoilija Fernando Pessoa (1888 - 1935).

   Pessoa kuoli 47-vuotiaana maksakirroosiin. Hän jätti ystävänsä haltuun puisen arkun, josta löydettiin lähes 30 000 käsikirjoitusliuskaa. Runoja, draamoja, kritiikkejä, esteettisiä tutkielmia, salapoliisikertomuksia ja pohdiskeluja filosofisista, historiallisista, uskonnollisista, astrologisista ja poliittisista kysymyksistä.

   Ennen arkun löytymistä Pessoa oli julkaissut ainoastaan yhden Mensagem- nimisen portugalinkielisen runokokoelman ja neljä englanninkielistä runoteosta.

   Pessoaa on kuvannut osuvimmin Octavio Paz, jonka mukaan hän oli "anglomaani, likinäköinen, kohtelias, vaikeasti tavoitettava, mustiin pukeutunut, harvasanainen ja tuttavallinen, nationalismia saarnaava kosmopoliitti, turhien asioiden vakava tutkija, nauramaton humoristi, verenkylmettäjä, muiden runoilijoiden itsetuhoinen luoja, kristallinkirkkaiden paradoksien löytäjä, mystikko vailla salaperäisyyttä, portugalilaisen keskipäivän vähäpuheinen haamu - kuka on Pessoa?"

   Kummallisessa maassa, nimeltä Suomi, jossa ihmiset jotka ovat kiinnostuneet Seitsemän päivää- lehdestä ja Selviytyjistä, ihmiset, ne edelläkuvatut, jotka myös edelleen määritetään työn kautta, palvovat Linnaa, Haanpäätä tai Päätaloa vailla syvempää historiallista ja kulttuurillista sivistystä, unohtavat Pessoan.

   Pessoa on ehdottomasti minuun eniten vaikuttanut ihminen maailmassa Kirsin, isoisäni Maunon, syöpätautien professori Pirkko Kellokumpu-Lehtisen ja Paavo Nurmen jälkeen.

   Ei tarvitse yrittää ymmärtää lukiessaan Pessoaa. On vain annettava mennä. Ymmärrys tulee jälkeenpäin, jos on tullakseen. Ei myöskään tarvitse tuntea kiusaantunutta sivistyksen puutetta, saati suomalaisen intelligenssian ulkopuolella olemista. On vain oltava läsnä lukiessaan kuten elämässään.

VIIKKO 47. HARJOITTELUNI

Ma- Juoksua 7,07 km - 50 min. Päälle barefoot-tossuilla juoksua 1,12 km - 8 min. Kävelyä Kirsin kanssa 4 km - 1.03.

Ti- Juoksua 9,04 km - 59 min. Päälle barefoottia 1,54 km - 11 min.

Ke- Juoksua 10,06 km - 1.07.

To- Juoksua 8,5 km - 54 min.

Pe- Juoksua palo-Pyhävaaralle 7,54 km - 1.08. Varovainen voimatreeni. Illalla juoksua 8,21 km - 54 min.

La- Juoksua 18,02 km - 2.04. Ensimmäinen kunnollinen harjoitus vamman jälkeen. Varovasti.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4 km - 58 min. Juoksua 8,36 km - 59 min. Päälle barefoottia 1,51 - 10 min.

Yhteensä juoksua 80 km

"Henkinen väsymys on väsymyksistä kaikkein kauhein. Se ei tunnu niin kuin ruumiillinen väsymys eikä paina niin kuin tiedon mukanaan tuoma väsymys. Sen aiheuttaa raskas tietoisuus maailmasta, tunne ettei voi hengittää sielullaan."

Fernando Pessoa 23.4.1930.

 

EI KESTÄ

 

Kaksi vuotta sitten näihin samoihin aikoihin Nellimissä vanhat jeesustelivat, että näin vähän on ollut lunta viimeksi 60 vuotta sitten. Nyt he voisivat jeesustella, että näin vähän lunta on ollut kaksi vuotta sitten. Järvet ovat jäässä ja jään päällä on kaksi senttiä vettä peilinä. Maasto on lumeton joitakin koppuraksi jäätyneitä kohtia lukuunottamatta. Talvi tuli jo, mutta ei kestänyt.

   Korona-aikana on julkaistu lukuisia kirjoituksia, joissa todistetaan, että virus muuttaa pysyvästi maailmaa. Entiseen ei ole paluuta. En usko. Kun rokote saadaan, aloitetaan matkustelu ulkomaille ja juhliminen ihmisiä tavaten entiseen tapaan. Hyvä niin!

   Näen lapsellisena ajatuksen varuillaanolon päällejäämisestä. Suomen harmaasta ympäristöstä tekee jokaiselle hyvää päästä euroopan monikulttuuriseen ja leutoon ilmapiiriin. Suljetussa yhteiskunnassa nyhjääminen surkastuttaa. Matkustamisen puuttuminen surkastuttaa. Eniten surkastuttaa, että ei tapaa ihmisiä kuten ennen virusta, vapaasti. 

   Korona ei kestä ikuisesti.

   Ultrajuoksijan kolme pahinta vammaa ovat akillesjännevamma, polvivamma ja selkävamma. Kaikki nämä tuhoavat päivittäisen juoksun. Olen viimeaikoina joutunut taistelemaan vasemman jalan kireystilan kautta vasemman polven kipuiluun.

   "Polvi kipeä" ei kerro mitään. Ei edes siitä onko polvi kipeä. Ihmisen suurin nivel sisältää varsin paljon osia, jotka voivat ärtyessään aiheuttaa kipua. Kipu edessä voi johtua vaivasta takana ja päinvastoin. Pahin vihollinen on itsevarma lääkäri, joka kuvaamatta "tietää" varmasti, mikä polvessa on vialla.

   Vuosieni varrella olen erilaisten lenkkikenkien, pohjallisten ja juoksutekniikan muutoksilla pyörittänyt palettia menestyksekkäästi. Olen tuskallisen tietoinen, että se päivä lähestyy kun nivelpintani ovat valmiit. Se päivä ei kuitenkaan ole vielä. Enkä sivumennen sanoen sitä edes erityisemmin odota. En piittaa paskaakaan niin kauan kun kykenen juoksemaan tavalla tai toisella ilman jatkuvaa kipua. Jatkuvaa kipua kukaan ei kestä loputtomiin.

   "Eihän siinä vain ole sellaista pakonomaista tarvetta hyökätä kohti uusia tavoitteita,
sellaisessa tilanteessa, jossa vanha pohja ei kannakaan ihan niin hyvin kuin itse
kuvittelee?"

   Lainaus on ystäväni Rainen minulle esittämä kysymys. Raine on yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka pitävät minut järjissään ja katsovat juoksemistani "ulkopuolelta".

   Kysymys pakotti istumaan alas harjoituspäiväkirjojen kanssa. Totuuden kohtaaminen oli tuskallista. Vertailtuani niinsanottuja pohjaharjoitteluni aloitusvauhteja viimeisiin vuosiin olen ollut kolmekymmentä sekuntia edellä aloittaessani tänä syksynä. Se on liikaa. Mutta se ei ole tuntunut siltä. Pakonomaisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Addikti ei kestä pientä annosta kovin kauaa.

   Mikään ei kestä ikuisesti, eivät edes vaikeudet.

Muuta totuutta ei ole kuin se, mikä on, hetkestä hetkeen.

 

 

VIIKKO 46.

Ma- To - Tauolla

Pe- 4,04 km - 29 min.

La- 4,03 km - 32 min.

Su- 6,15 km - 44 min.

yhteensä juoksua 14,23 km.

 

Oikealla tiellä olevat palkitaan.

 

SCHUHLÄUFERKOMMANDO

INFO: Kuuden päivän, eli 144 tunnin ultrajuoksu suoriteaan lyhyttä rataa kiertäen. Radan pituus vaihtelee 400 metristä 3 kilometriin. Pidempääkin kierrosta on käytetty, mutta tarkoitus on edetä mahdollisimman pitkälle yhtämittaa kuusi päivää liikkuen, aina välillä itseään tarpeen mukaan huoltaen.

---

"SUUTARIN KOMENTO"

 

Sachsenhausenin keskitysleiri sijaitsee kolmekymmentäviisi kilometriä Berliinistä pohjoiseen Oranienburgin pikkukaupungin laidalla. Vielä tänäkin päivänä sen pihalla on nähtävissä seitsemänsataa metriä pitkä rata, jossa kenkien kulumista testaava erikoisyksikkö, niinsanottu "Schuhläuferkommando" toimi.

   Radasta 58 prosenttia on betonia, 10 prosenttia kuonaa, eli tuhkajäännöstä, 12 prosenttia löysää hiekkaa, 8 prosenttia savea, jota pidettiin aina märkänä, 4 prosenttia kivimurskaa, 4 prosenttia karkeaa soraa ja 4 prosenttia mukulakiveä.

   Radalla testattiin rangaistusyksikön vangeilla kengänpohjien kulumista. Kenkäfirmat kuten Salamander, Bata ja Leister lähettivät silloiset uusimmat kenkämallinsa testattavaksi, ne etsivät korviketta sodassa säännöstellylle nahalle.

   Rangaistusyksikköön päätyivät kaikki työnteosta kietäytyjät, uhkapelurit, laittomien vaihtokauppojen tekijät, elintarvikevarkaat. "Laiskuus", niskurointi, tai pelkkä epäily homoseksualismista saattoivat viedä testausyksikköön vangiksi.

   Yksikköä johti Ernst Brennscheidt, virkamies, joka ei koskaan liittynyt SS- tai NSDAP-järjestöihin. Brennscheidt oli julmuudestaan kuuluisa. Hän lisäsi päivittäistä testireitin pituutta nopeutta nostamalla. Parhaimmillaan 170 vankia kiersi päivässä yli neljäkymmentä kilometriä. Osalla vangeista oli kaksitoista kiloa painava reppu selässään, osalla vääränkokoiset, eri jaloissa erikokoiset kengät. He joutuivat aina välillä ryömimään kyynärpäidensä varassa, tekemään kyykkjä tai vain hyppimään paikallaan. Maahanlyyhistyneiden vankien kimppuun usutettiin saksanpaimenkoiria. Marssittiin tasatahdissa tai löyhässä muodostelmassa säästä riippumatta.

   Kumipohjilla päästiin kolmeentuhanteen kilometriin. Nahkakuituaineet kestivät tuskin tuhatta kilometriä. IG-Farben valmisti pehmeästä PVC:stä Igelit pohjia, joilla päästiin kolmeentuhanteen kilometriin. Kilometrit ja materiaalit kirjattiin, ihmishenkiä ei. On arvioitu, että leikissä menehtyi kaksikymmentä ihmistä. Joka päivä. SS:n sanoin: "Tuhoaminen työllä" tai "Työ vapauttaa".

   Marraskuun lopulla 1944 koehenkilö numero kolme, kaksikymmentävuotias Günther Lehman, kiersi rataa yli vuorokauden, 96 kilometriä, "väsymättä". Ainoa lohtu Güntherille suorituksestaan oli, että hän teki sen todennäköisesti iloisella mielellä. Hänelle oli nimittäin annettu 75 milligrammaa kokaiinia.

   Tuolloin marraskuun lopulla 1944 Saksan merivoimat testasi kokaiinia, Pervitiiniä ja Crystal methiä. Tarkoitus oli selvittää kuinka suljetaan yksilölliset ominaisuudet pois, kuinka suljetaan tahto pois ja kuinka kauan voi selvitä hengissä nukkumatta näiden "lääkkeiden" avulla.

   Tasapuolisuuden nimessä on mainittava, että sekä Hitler, mutta etenkin Stalin, murhasivat yli neljätoista (14) miljoonaa ihmistä vuosien 1933 - 1945 aikana. Tässä luvussa eivät ole mukana sodassa kaatuneet, vaan pelkästään erilaisten harkittujen kansallissosialismin ja kommunismin murhatoimien uhrit. 

---

PASI:

Näinä aikoina kun olen kyvytön juoksemaan päivästä toiseen, tulee väistämättä pohdittua koko ultrajuoksun mielekkyyttä.

   Edellä kertomani tositarina antaa teille mahdollisuuden ulottua ajatuksiini: miten vapaaehtoinen itsensä rääkkääminen eroaa keskitysleirin rangaistusvangin rääkkäämisestä. Olennaisin ero on vapaaehtoisuudessa, mutta onko sitä? 

   Olenko ylittäessäni normaalin inhimillisen suorituskyvyn rajat tuhonnut itsestäni jotakin peruuttamattomasti. En ole koskaan käyttänyt piristeitä tai huumeita ultrajuoksussani. Sensijaan olen käyttänyt ultrajuoksuani piristeenä ja huumeena selvitäkseni elämästä hengissä.

   Synkimpinä hetkinäni en ole nähnyt elämässä mitään elämisen arvoista. En mitään.

 

 VIIKKO 45.

Ma- Lepo. Pohje kipeä Pystövaaran eräretken jälkeen.

Ti- 10.29 km - 1.09. Juoksua poluilla, pohje ensin parempi - lopussa huonompi.

Ke- Juoksua poluilla 10,1 km - 1.14. Pohje ei kestä.

To- Kävelyä Kirsin kanssa kylällä 3,5 km - 48 minuuttia. Pohje ei tunnu kävellessä, mutta on jäykkä.

Pe- 2 km kävelyä metsässä mökillä Kirsin kanssa. Pohje jäykkä.

La- 4,3 km kävelyä vaativassa maastossa 1.26. Pohje kipeytyy jälleen liikkuessa.

Su- Lepo/Sairas. Pohkeen takia liikunta pois.

Yhteensä juoksua 20,3 km.

Annetaanpa olla. 

Kuukauden harjoittelu valuu tyhjyyteen, mutta minä en valu sen mukana.

JOKAINEN KUKKA KAIPAA VALOA

 

Aloittaessani tätä tekstiä kaksi merikotkaa kaartelee joenrannan yläpuolella. Jänikset ovat valkoisia mutta lunta on enää laikkuina, joten kotkien mahdollisuudet paranevat. Majesteetillisesti ne kaartelevat kovassa tuulessa kadoten sitten yhtäkkiä jonnekin. Luonnossa ei ole vastakkainasettelua, on vain mahdollisuus.

   Lanseerattuani valokuvaaja Pertti Turusen kanssa facebookkiin sivuston sain ensikerran mahdollisuuden katsella naamakirjaa laajemmin, aiemmin en ole siellä mukana ollut. Hyvin nopeasti löysin naamakirjasta saman asian mitä kammoksun elävässä elämässäkin: syvällisyyden puutteen. Hauskojen läppien, pikkupornahtavien puhekuplakuvien tai irrallisten, kontekstistaan erotettujen juttujen julkaiseminen peittää alleen täydellisen hukassaolon.

   Hämmästyttävää on, että edelleen maahanmuuttajien, seksuaalivähemmistöjen, naisten oikeuksien, tasa-arvon, ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin muutoksen, vanhusten hoivakotiolosuhteiden tai yleisen yhteiskuntamoraalin hyväksymän sanavapauden puolustajaa tylytetään tai hänelle naureskellaan. Tämä ei toki koske pelkästään facebookkia, vaan koko suomalaista yhteiskuntaa, joka on edelleen rähmällään itään ja vailla hyvää, kateudesta vapaata itsetuntoa.

   Täydelliseen hukassaoloon kuuluu olennaisesti motiivien hukkaaminen ja kyvyttömyys lukea ja perehtyä johonkin aiheeseen edes vähän syvällisemmin. Kolme riviä tekstiä ei ole perehtymistä, eikä yöllä nettialustoille silpaistu lyhyt kommentti älyllistä keskustelua.

   Testasin naamakirjaa jakamalla rekikoirien auttamista koskevan uutisen, ja kysymällä hieman pilkallisesti sen yhteydessä: "Oi mutta kuka huolestuisi vaihdetaanko ikäihmisille vaipat laitoksissa riittävän usein?" Aihe poiki kommentteja ja hyvää keskustelua. Minua syytettiin vastakkainasettelusta ja todettiin, että rekikoirien auttamiseen tulevat rahat eivät tule samasta potista kuin vanhusten hoivarahat. Keskustelussa todettiin myös, että on hyvä, kun on aktiivisia ihmisiä, jotka toimivat.

   Edellä kuvatussa episodissa kukaan ei ollut väärässä, mutta kukaan muu ei kysellyt motiivin perään kuin minä. Onko rekikoirien auttajien oma motiivi puhdas? Autetaanko koiria vai edistetäänkö omaa uraa ja näkyvyyttä. Saadaanko ikäihmisten vaipat vaihdettua pelkästään äänestämällä sitä puoluetta, joka lupaa hoitaa hoivarahat kuntoon. Raha ei takaa inhimillisyyttä, eikä inhimillistä kohtelua, mutta saattaa edesauttaa sitä. Olisiko eutanasia vaihtoehto. 

   Olen nähnyt juostessani kuinka rekikoiria treenataan: ne vetävät mönkijää perässään. Sanotaan, että koirat tykkäävät vetää aivan kuin ravihevonen tykkää juosta. Totta helvetissä, laitetaanpa teidät pieneen häkkiin tai hämärään pilttuuseen ja kerran päivässä käydään kysymässä mitä haluatte tehdä. Osa saattaa haluta juosta ja osa saattaa haluta uudet vaalit, joku saattaa haluta eutanasian. Onneksi saamme itse päätää paitsi siitä eutanasiasta, kiitos taivastien kulkijoiden.

   Tage Erlander: "Hyvinvointi luo jatkuvasti kasvavia odotuksia." 

   Myös tyytymättömyyttä.

   Jotta tästä tekstistä ei tulisi pekoraalia, niin kyselen hiukan. Onko ylläolevassa vastakkainasettelua? Onko asioiden esiinnostaminen ja niiden yhteydessä kysymysten esittäminen vastakkainasettelua? Mitä tarkoittaa vastakkainasettelu?

   Jos asioita halutaan vastakkainasetella, niiden välille tarvitaan liimaa jotta ne pysyvät vastakkain. Yhteiskunnallisessa keskustelussa demokratia on tuo liima. Erilaisiin näkemyksiin on mahdollisuus, mutta lopulta on päätettävä mihin yhdessä kuljetaan. Lopputuloksena on erikseen kulkeminen, koska länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa on aivan liikaa vaihtoehtoja. 

   On vaikeaa toisinajatella meillä Suomessa, koska olemme tottuneet, että mikään ei muutu. Harmillista on, että meistä vain osa oivaltaa mitä suomettumisen ajan jälkeinen "hyväveli"-järjestelmä on meille aiheuttanut. Se ei ole lisännyt kaikkien mahdollisuuksia pärjätä elämässään. Sensijaan se on lisännyt tietoisuutta siitä, että kaikki eivät pärjää elämässään. Itse asialle, tasa-arvolle, ei juurikaan ole tehty mitään konkreettia uutta minun elinaikanani.

   Edellisessä kappaleessa esittämääni saatetaan alkaa argumentoida kahdeksan tunnin työaikaa, aborttia, vapaata seksiä tai sisävessaa käyttäen, mutta kyse ei ole näistä. Ruumis kun ei muista ellei se kärsi vahinkoa.

   Suomessa luotetaan, että ainakin lopuksi yhteiskunta hoitaa. Jossakin muualla maailmassa luotetaan, että yhteisö hoitaa. Mitä pienempi yhteisö on, sitä helpommin "jää kiinni" sooloilusta. Jos ei tee työtä yhteisönsä eteen jää yksin, ja se on ihmisen suurin pelko. Yllä mainitsemallani tasa-arvolla minä tarkoitan lähtökohtaa pärjätä elämässään. Samanlaista mahdollisuutta alkuun. Tästä näkökulmasta me emme juurikaan eroa valkoisista jäniksistä sulanmaan aikana. Se, joka juoksee kauemmin karkuun saavuttaa lopulta rauhan.

Kukaan ihminen ei ole saari, mutta pitäisi miettiä kenelle lainaa venettään.

 VIIKON 44. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo/Sairaana: vasen pohje erittäin kipeä/kireä

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3,78 km - 53 min.

Ke- Varovaista juoksua 6,04 km - 50 min.

To- Haapakurussa Janin kanssa vaikeassa maastossa hiljaa (minulle) 11,10 km - 1.44. 

Pe- Tiellä tasaista 18,1 km - 1.59. Ahvenjärven lenkki.

La- 10.13 km - 1.17. Maa jäässä, liukasta, kävin vaihtamassa nastat pois tavallisiin kenkiin 3 km jälkeen. Pohje ei kestä kovia nastoja.

Su- Kirsin kanssa suden jäljillä Pystövaarassa retkeilyä 2,87 km - 1.04. Vertikaalista nousua 156 m, makkaranpaistoa, oikeasti ulkoiltiin 2tuntia ja 38 min.

Yhteensä 45,7 km juoksua.

Vasemman jalan kireys aiheuttaa vaikeuksia. Kireänä on takareisi, pohje ja etusääri. Nämä aiheuttavat polven jännealueille vaivoja. Jalka ei kestä vielä "normaalia" harjoittelua. mutta on paranemassa. Haasteelliseksi tekee ominaisuuteni: lepo kiristää lihakseni entisestään, joten liikkumalla kuntoutuminen on tulehduksien paranemisen kannalta haastavaa. Paranemisaika kasvaa. Näin toimien vaivan uusiminen kuitenkin on epätodennäköistä ainakin heti.

Älkää käskekö venyttelemään. On venytelty ja paljon.

MARRASKUUSSA juoksua  319 km. Kohtuullinen alku vanhalle paskalle.

 

 

EES KAHTAALTA

Nellimissä on täysi talvi vaikka lämpötila tätä kirjoittaessani on pari piirua plussan puolella. Pihavalot hämärätunnistimella syttyvät puoli viiden aikaan iltapäivällä, olemme siirtäneet kellot kohti mennyttä juhannusta. Emme kuitenkaan muistele mennyttä kesää haikeana, kunnon talveen on näiden neljän Lapinvuoden aikana kasvanut kiinni. Lumi täällä kuuluu asiaan toisin kuten eteläsuomen kura tai "neljän kuukauden sateinen, pimeä marraskuu", kuten eräs ystäväni Tampereelta totesi.

Julkaistessani naamakirjaan (facebook) Ultrajuoksija Pohjoisesta - Ultrakoskinen-sivun sain muutaman yhteydenoton vanhoilta ystäviltä, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä moniin vuosiin. Eräs heistä, tosin ystävällismielisesti, sanoi kadehtivansa meidän elämäntapaamme täällä rajaseudun Lapissa. Hän lähinnä tarkoitti piirun verran (todellisuudessa ainakin kymmenen piirua) rauhallisempaa elämänrytmiä sekä luonnossa elämistä. Totesimme puhelun kuluessa, että kyse on niistä kuuluisista valinnoista ja niiden seurauksista.

   En lainkaan kiellä, ettemme olisi täällä onnellisia. Elämämme on todellisuudessa varsin vähäeleistä ja tänä Korona-aikana vielä vähäeleisempää ulkomaille matkustamisen puuttuessa kokonaan. Gloria elämästä niin, kuin se hektisen eteläsuomen näköpiiristä ymmärretään, on kaukana täältä. Valinnanvaraa lähes kaiken, paitsi rauhan suhteen, on vähän. Anekdoottina mainittakoon, että lähin Lidl on 220 kilometrin päässä ja lähin Kotipizza reilun 80 kilometrin päässä. Elokuvateatteri ja ravintola löytyvät 42 kilometrin päästä.

Edellisessä kuvassa virnuilen ystävälleni mönkijän tavaratelineellä istuen siellä jossakin. Moottorien sammuttamisen jälkeen meidät ympäröi satumainen valo ja rauha. Karhu oli mennyt Venäjälle, lintuja ei näkynyt ja hirvet olivat siirtyneet kauemmas. Kahdenkymmenen kilometrin päässä, Kuusiselällä, yksinäinen susi oli vienyt metsästäjältä koiran. Erämaa on ja me siellä vieraina - lumeen jäi punaisia läikkiä askelten alle, viimeiset kohmettuneet puolukat hangen alla.

Ystävä myöhästyi reilun viikon. Minäkään en tee kaikkea ajoissa. Vene olisi pitänyt kääntää viikko sitten, mutta odottelin jos vielä olisimme ehtineet karikolle ongelle. Ei ehditty, järvi takana hyytyi harmaaseen hyhmään ja vene oli puolillaan lunta. Käännettiin vene ja keksittiin muuta mukavaa - lähdettiin juoksulenkille!

Harjoittelu on käynnistynyt toden teolla, kuvassa Palo-Pyhävaaran huipun metsää. Menneellä viikolla taakse jäi hiukan yli 90 kilometriä ja yksi ylimääräinen pakkolepopäivä. Vanha teuras hiukan yskii: vasemman polven limapussivaiva paranee vauhdilla mutta nyt kipeytyi vasen pohje. 

   Juoksin menneenä tiistaina varsin vaativassa kelissä Nellimin vaaroilla reilut 15 kilometriä, aikaa kului reilu pari tuntia ja vertikaalista nousua lumisilla poluilla tuli 445 metriä. Samana iltana kävin kylään tulleen Janin kanssa juoksemassa pimeillä poluilla kevyesti otsalampun valossa reilun vitosen. Vasen pohje otti itseensä ja ylikuorma kruunattiin seuraavien päivien ylämäki- ja vauhtilenkeillä. Lopullinen tuho tuli sunnuntaina: ensin Janin kanssa 9 kilometriä hiljaa ja siihen päälle vielä kaksi kertaa samaa reittiä yksin - kymmenen minuuttia nopeammin aina kierros kuin edellinen: yhteensä 27 kilometriä.

   Kestävyysjuoksu on kärsivällisyyttä vaativa laji. Naamakirjan (facebook) sivua päivitetään harvakseltaan: Pertti Turunen ei suinkaan aina seuraa kameran kanssa yksinäisen miehen yksinäisiä lenkkejä, mutta materiaalia on tulossa aina ensi kesään asti.

   Minäkin olen tulossa. Lepään ensin pohkeen terveeksi. Pronaxenia huuleen ja kevennettyä harjoittelua kunhan ensin pääsen kävelemään kunnolla - ehkä jo huomenna? Periksi ei anneta. Olen lähtenyt liikkeelle tosissani kohti helmikuun 24tunnin endurancea ja kesän Kauhajoen kuutta päivää. Väittikö joku, että tämä olisi helppoa - sittenhän tähän pystyisivät kaikki.

Hain matkahuollosta tänään paketin. Vj MaXx kokeiluun talvisille poluille ja raskaaseen maastoon, Hokaan luotan edelleen; Speedgoatit, Challenger ATR:t ja Cliftonit toimivat moitteetta.

 

VIIKKO 43. HARJOITTELU

Ma- 13,06 km - 1.27. Otsalampulla lumisella tiellä.

Ti- Aamupäivällä Vaaroilla 15,73 - 2.15. Liukasta ja märkää.

      Illalla Janin kanssa otsalampuilla 5,77 km - 45 min.

Ke- Lepo

To- 8,37 km - 1.20. Janin kanssa.

       10,5 km - 1.02. Sisältää 3 x 2 km reipasta. Heti Janin lenkin jälkeen.

Pe- 10,66 km - 1.17. Palauttavaa, alku Janin kanssa.

La- Lepo

Su- 9,06 km - 1.11. Tiellä Janin kanssa.

      9,00 km - 1.02. Sama kuin edellä yksin.

      9,02 km - 52 minuuttia. Sama kuin edellä yksin. Liukasta, olisi pitänyt olla nastat tuossa vauhdissa.

Viikko yhteensä 91,20 km.

 

     

JUOKSULIIVIT VAI LUOTILIIVIT

 

Harjoituskausi kohti kilpailuvuotta 2021 alkoi. Pertti Turusen ottama yläkuva Paatsjoen sillalta kertoo, että talvi ilmoittelee itsestään. Edellisessä ei lukenut, että jo ilmoittelee. Lappi on omansa, kuten hyvä ystäväni, ultrajuoksulegenda Kalevi Montela totesi. Lokakuun loppu Nellimissä jäätää lätäköitä ja hengitysilmassa lenkillä maistuu lumi.

   Lappi on omansa myös otsikoissa juuri tällä hetkellä. UKK-puistossa sattui vahinko, jota ei koskaan olisi pitänyt sattua. Lintumetsällä ollut paikallinen ampui maastopyöräilijää, joka menehtyi. Tragedia tapahtui Kemihaaran ja Korvatunturin välisellä alueella. Johtuen ko. alueen maastonmuodoista, vähistä poluista ja reitistöistä, täytyy minun aseenkantoluvan omistajan, oikein ihmetellä - mikä meni pieleen?

   Vahinkoja tietysti sattuu, mutta en mitenkään pysty ymmärtämään tapahtunutta, mikäli aseen takana on ollut hitunenkin harkintaa. Lintuja ammutaan useimmiten nykyään luodikolla tai drillingillä, jossa on sekä hauli- että luotipiippu. Luotiaseissa on tehoa riittävästi pitkäänkin matkaan, joten ymmärryksen laukauksen suunnasta saati kohteesta tulisi olla kohdallaan. Maastopyöräilijä on kokonsakin puolesta aivan jotain muuta kuin esimerkiksi koppelo tai metso.

   Kokonaan toisenlaisen ulkonaliikkumisuhan Lapissa aiheuttavat tänne muualta tulevat hirviporukat. Nämä sankariseurueet ostavat metsähallitukselta edulliset hirviluvat valtionmaille. Todellisuudessa ammutaan kaikkea mikä liikkuu kaikkialla, vailla tietoa yksityisistä maista, yksityisten teistä tai paikallisten liikkumisoikeuksista erämaa-alueilla. Pahimmissa tapauksissa yritetään estää jahdin aikana liikkuminen alueella. Turvallisuus on rajusti hakusessa ilman paikallistuntemusta, koska kaikkia mökkejä tai uria ei ole merkitty karttoihin. 

   Näille edellämainituille sankarimetsästäjille tiedoksi: Nellimin ja Sarmitunturin alueilla Inarin kunnassa liikkuu sekä rajavartio- että poliisipartioita. Erämaa ei suinkaan ole ihmisistä tyhjä, siellä liikumme me paikalliset - emmekä epäröi soittaa virkavaltaa paikalle, meillä on suorat ja nopeat numerot tiedossamme esimerkiksi rajavartiostoon. Lisäksi tunnen alueen jo niin hyvin, että näen pelkistä jäljistä luonnosta onko kyseessä ollut urban skeeting (liikkuvasta ajoneuvosta metsästys) vai vastuullinen ja luontoa kunnioittava eränkäynti.

   Minua on viimeksi juoksulenkillä uhattu hirvikiväärillä Hämeenkyrössä kuusi vuotta sitten. Vieläkin juostessani tuohon mutkaan Vähä-Työläjärventiellä etelässä vieraillessamme nousevat niskakarvani pystyyn. Asetta ei tuolloin nostettu poskelle, mutta huomautin nuorta miestä passissa: jos kääntäisit sen piipun pois minusta ja ottaisit sormen pois liipasimelta.

   Väkisinkin paljon maaston erilaisia uria juoksuharjoittelussani hyödyntävänä tulee mieleen, että kummat laitan päälle, juoksu- vai luotiliivit. Syvimmät osanottoni menehtyneen Helsinkiläisen maastopyöräilijän läheisille, harvoin järkytyn näin paljon mistään uutisesta.

   Ihminen on erämaan vaarallisin ja välinpitämättömin peto - kaukana karhusta ja sudesta.

 

LUONTOKUVIA PERTTI TURUNEN

Blogissani näkyy Pertti Turusen ottamia valokuvia. Aloitimme yhteisen projektin, jonka tarkoitus selviää pikkuhiljaa. Löydät projektin Facebookista nimellä Ultrajuoksija Pohjoisesta - Ultrakoskinen ja löydät Pertti Turusen täältä.

Löydät myös linkit suoraan facebookiin ja instagramiin blogin internetversion oikeasta yläkulmasta. 

HARJOITTELU VIIKOLLA 42.

Ma- 15,14 km - 1.43. Mökiltä Sarmi, Akanlauttalompola.

Ti- 14,71 - 1.37. Ensilunta Paatsjoen sillalta kotiin, mutka Kessiin.

Ke- Lepo

To- 18,4 km - 2.04. Nellimin asvalttitie Kaitavaaraan ja vanhaa hiekkaa pätkä takaisin.

       Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4,2 km - 59 min.

Pe- 8,01 km - 59 min. Osin poluttomassa maastossa, palautusta.

La- 18,08 km - 1.59. Virtaniemen lenkki, hiekkatietä.

Su- 14,42 km - 1.37. Kylällä asvalttia, polkuja, hiekkaa. Kotona juomassa kolmasti; rundia.

Yhteensä 88,5 km - 10:09.

 

Viikon tavoite nostaa kilometrimäärää ja totuttautua harjoittelemaan toteutui. Vasen polven sisäsyrjä vaivaa edelleen, mutta on paranemassa. Kyse on takareiden ja koko jalan lihasten ja faskioiden kireydestä, muistuttaa ns. "juoksijan polvea", kireät jänteet hankaavat limapusseja ja kiinnityskalvoja. Venyttely, erilaisten kenkien käyttö ja golfpallo auttavat; golfpallo jalan alle ja rullailua.

 

KIPU

Ultrajuoksijan on kestettävä kipua. Kipu ei ole ystävä eikä etenkään itsetarkoitus. Itseään on turha rikkoa mutta pitkälle tuskin pääsee ilman kipua. Aloittelevat juoksijat hakeutuvat usein lääkärille esimerkiksi juoksijan polven tai penikkataudin takia. Jos kuormitusta nostetaan liikaa yhtäkkiä, ovat seuraukset aina samat. Valkotakki lausuu: "Lopeta juokseminen, lepää." Sitten juoksija lepää ja paranee, aloittaa uudestaan ja vaiva uusii.

   Terminä lihastasapaino on utopiaa monelle. Itselläni on nyt kyse siitä, että kun virustaudin jälkeen ryhdyin rakentamaan kelkkakatosta ja varastoa, niin raskas työ huomoissa asennoissa jo valmiiksi kurjassa kunnossa löi kehon jumiin. Lisäksi itselleni on ominaista, että kun juoksen vähemmän, niin lihakseni kiristyvät. Säännöllinen liike pitää kehontasapainon kunnossa. Työnteko siis tappaa edelleen, koittakaa välttää. 

KIRJAVINKKI: Seppo Konttinen ja Kari Vitie: ERI mieltä Todenpuhuja Kauko Kareen elämä

Todella mielenkiintoinen kirja, päähenkilöinä Kauko Kare ja muuan Urho Kekkonen. Antaa miettimisen aihetta, miten tähän on tultu ja onko kansakuntamme edelleen rähmällään.