AJATELLAAN - EDES

  

 

Aluksi: Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille niille, jotka kokevat olevansa itsenäisiä.

   Minusta Suomessa on valtavan paljon ihmisiä, jotka eivät ole läsnä elämässään. He vain ovat, kunnes kuihtuvat pois. Nämä koneiston rattaat eivät halua arvostella ketään tai kenenkään elämäntapaa, koska heillä itsellään ei ole olemassa mitään elämää - minun mielestäni. Tosin he saattavat itse olla täysin toista mieltä kysyttäessä, tai sitten he eivät uskalla edes ajatella elämänsä merkityksiä. 

   Minusta ihmisen kauhein kohtalo on olla ajattelematta.

   Mäntyniemen puolivallaton ajattelija, jonka seuraa sulostuttaa runotyttö ja se koira, jolla on hengitysvaikeuksia, on soittanut puhelimella pääministerille ja kohta entiselle Helsingin pormestarille. Puolivallaton on ollut jälleen huolissaan siitä, miten vastakkainasettelu yhteiskunnassamme lisääntyy. Lisäksi hän on jakanut huolensa koronasta ja sen hoidosta.

   On varsin ymmärrettävää, että vanhuuttaan elävä ikäihminen huolestuu ja alkaa soitella ympäriinsä. On hyvä tietää mitä yhteiskunnassa tapahtuu, tai toisinsanoen: ei tapahdu - ei sitten millään. Yhteiskunnallinen keskustelu ei voi olla vain punaista ja makeaa, on muitakin värejä ja makuja. Minusta on varsin luonnollista, että vastakkainasettelu kiihtyy yhteiskunnassa, joka puolustaa kaikkea muuta ja muita kuin jäseniään.

   Meneillään olevan kriisinhoidosta on tehty politiikkaa. Todennäköisesti nykyinen pääministeri kirjoittaa muistelmissaan, että suurimman esteen koronakriisinhoidolle muodostivat muut hallituskumppanit. Yhdessä tekeminen tuntuu olevan mahdotonta ja ehkä tätä puolivallaton halusi nostaa esiin.

   Suomen kieleen on itse asiassa-hokeman jälkeen tullut uusi normaali-hokema. Mikä helvetin uusi normaali? Kuten alussa mielipiteenäni esitin, ei ole olemassa kaikille yhteistä normaalia tai tapaa elää elämäänsä. Se mikä toiselle on normaalia ja tyydyttävää, voi olla jollekin toiselle täysin epänormaalia ja vastenmielistä. 

   Korostan kuitenkin, että ongelma on usein rohkeuden puutteessa. Alussa mainitsemani ihmisryhmä ei uskalla olla muuta kuin näkymätön ja mielipiteetön, eikä tarvittaessa uskalla tunkea pesusieniä alushousuihinsa lentääkseen pidemmälle.

   Tätä tekstiä lukiessaan joku saattaa luokitella minut minäminä- tai narsismi-ihmisryhmään kuuluvaksi. Minä en kuitenkaan ole tärkeä, mutta jokin kirjoittamani voi olla. 

   Katson tässä välissä varoittaa Samu Haberista. Mies on menossa ystäviensä kanssa studioon itsenäisyyspäivänä tekemään uutta musiikkia. Kertomansa mukaan he ottavat mukaan nyrkkeilysäkin ja hanskat. Poreallas studiossa jo on. Antakaa Samulle taas anteeksi, jos hän sortuu katselemaan maailmaa kristallin läpi juhlahumussa. Samu on niin ihana ja vielä ihanampi Yleisradiomme pitää huolta tulevaisuudessa Samun melusaasteen leviämisestä. Etenkin nyt, kun Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja vaikuttaa puolueettomasti myös Elinkeinoelämän keskusliitossa. Tämä on mielestäni puolueettomuuden ylistys ja ihan banaali sellainen.

   Taannoin nostin kekusteluun vanhusten hoidon rinnastettuna Lapin rekikoirien selviytymiseen. Sain palautetta, että vanhustenhoidon rahat eivät tule samasta lähteestä kuin työttömien rekikoirien ruokarahat. Toinen ei siis sulje toistaan pois. Palaute kertoo antajastaan paljon: usko rahalla hoidettaviin asioihin on vahva. Palautteen antajan mielestä rahan antaminen ongelmaan poistaa sen? Kätevää, ei tarvitse kuin käydä rahalähteellä niin inhimillisyys on taattu.

   Lapin reilu 8000 rekikoiraa ovat tuotantovälineitä tai tuotantoeläimiä. Pelastamme ensin ilmaston ja biodiversiteetin, sitten turkis- ja koe-eläimet. Huolehdimme, että jää ei enää sula ja jääkarhu saa taas saalistaa hylkeitä jäätyvällä merellä. Pelastamme koko maailman ja ehkä pelastamme siinä ohessa myös itsemme ja sitä ennen rekikoirat.

   Onkohan kukaan muu kuin minä tullut ajatelleeksi mitä vanhenevalle ja jaloistaan jäykistyvälle rekikoiralle tehdään? Ultrajuoksijana ymmärrän aamukankeutta ja suorituskyvyn laskua varsin hyvin. Onko olemassa rekikoirien vanhainkoti, missä valjakossa rehkineet muistelevat lämmöllä juostuja taipaleitaan hyviä luita virikkeellisessä ympäristössä pureskellen? Tekemäni puhelinhaastattelun perusteella ainakin vastuullisella koirayrittäjällä on.

   Eläimen pitoon liittyy vastuu eläimestä. Jos ei kykene huolehtimaan ottamastaan eläimestä on kaksi vaihtoehtoa: luopuminen tai eutanasia. Rekikoiran työura alkaa taittumaan 6 - 10 vuoden iässä riippuen vammoista. Vanhimmat elävät eläkkeellä 15 vuoden ikään. Kuten kotikoirankin, ihminen lopulta ratkaisee milloin vetokoiran elämä on enää elämisen arvoista. Kovin suuria kirurgisia operaatioita ei vetokoirille tehdä, eikä elämää pitkitetä keinotekoisesti, kuten valitettavan usein tavallisille sohvanvaltaajille tehdään. 

   Ehkä meidän ihmisten tulisi saada lopulta itse päättää omasta elämästämme kuten päätämme eläimienkin elämästä. Mikä siinä eutanasiassa on niin vaikeaa jos itse sen haluaa sitten kun ei enää pysty? Jumalaako tähän taas sotketaan?

   Tietyssä vaiheessa nuoria kannustettiin ryhtymään yrittäjiksi. Nyt koronakriisin aikana eri yrittäjät huutavat kilvan valtiota apuun hankkeisiinsa. Toimittuani aikanaan 17 vuotta yrittäjänä ymmärrän yrittämisen riskit. Tuolloin itse rahoitin osittain pankin kautta kannattamattomalla liiketoiminnalla työntekijöideni palkkaa, eli työntekijöiden ja heidän lastensa elämää sekä elämästä selviytymistä. Yrittäjä voi ratsastaa tiettyyn rajaan asti valtion avuilla, hanketuilla ja muilla rahoituksilla mutta lopulta yrittäjä maksaa laskut itse. Tosielämässä hanketuet ovat vitsi. Kun kaksi vuotta täyttää hakemuksia ja virittelee, sitten luopuu toivosta, niin ehkä kahden vuoden päästä ELY-keskuksesta soitetaan: 

- Teillä oli tämä hanke.

-  Juu, niin oli.

   Valtio olemme me, eikä alussa mainittua rahalähdettä ole ilman yrittäjiä tai verotuloja. Suljetussa kierrossa, toinen toiselle siirretty raha loppuu ellei lisää rahaa tule kiertoon ulkopuolelta. Ulkopuolella tarkoitan tässä yhteydessä ulkomaalaisia turisteja ja kansainvälistä kauppaa sekä alkutuotantoa nimenomaan täällä itsenäisessä isänmaassa. 

   Hiljaa ja kauniisti puhumalla eivät asiat koskaan muutu. Kirjoittamalla toisarvoista paskaa viihdyttävästi saa tykkäyksiä ja uusia värejä keinotekoiseen taivaaseen.

    Tärkein tänä itsenäisyyspäivänä ajattelemani asia on ihmisten arvot tai niiden täydellinen puuttuminen. Onko todella niin vaikeaa keskustella yhdessä eri asioista sivistyneesti. Keskustelu ei ole oman puheenvuoron odottamista vaan toisen kuuntelemista ja huomioonottamista. 

Lopuksi: Meillä syötiin tänään karjalanpaistia vanhan rajan takana seulaksi ammuttujen veteraanien muistolle. Muistolle siitä, että Suomessa on ennenkin tehty politiikkaa piittaamatta vähääkään kansasta. 

   Karjalanpaistin kanssa oli keitettyjä kokoperunoita saksalaisten peltiseppien muistolle 1700-luvulta. Eurooppa yhdentyi jo silloin, sillä peltisepät ne perunan Suomeen toivat.

   Aterialla oli suolakurkkuja muistuttamaan siitä, että kaikki itärajan takaa tuleva ei ole pahasta. Olisi juotu myös venäläiseen tapaan votkaa snapseina puolentunnin välein, mutta minun pääni alkaa votkasta särkemään.

   Lisukkeina oli myös punajuuria muistuttamaan muustakin ihmisen raudantarpeesta, kuin siitä mitä tarvittaessa rajoille viedään. Jäämerensalaatti, juustoinen sekasalaatti kapriksilla ja viinirypäleillä sekä homejuusto sivussa lepäävine taateleineen muistuttivat lämmöstä, johon me emme pääse nyt matkustamaan.

   Ruokajuomana oli vettä, mutta etenkin Omikronin retsinaa, koska maailmassa on vain yksi todellinen ultrajuoksija, Yannis Kouros Kreikasta. Toisaalta Paavo Nurmikin joi joskus retsinaa.

   Leipänä oli joululimppua, sillä joulu pienellä kirjoitettuna tulee joka vuosi - halusittepa sitä tai ette.

   Hyvää itsenäisyyspäivän jälkeistä aikaa, mikäli luette tämän itsenäisyyspäivän jälkeen.

   Muistakaa ajatella, soraäänet eivät ole pahasta.

VIIKKO 49. HARJOITTELUNI

Ma- 8,38 km - 1.01. Nellimin kylällä; kova tuuli ja huonosti palautuu.

Ti- Lepo

Ke- 8,44 km - 1.00. Siikajärventie. Tässä vaiheessa päätin, että tämä on kevyt viikko.

To- 12,10 km - 1.22. Rovaniemen kaupungissa, jäistä eli liukasta.

Pe- 14,87 - 1.43. Parempaa palautumista ja parempaa kävelyväylien hiekoitusta.

La- 8,44 km - 1.01. Saarenkylä lumipöperöä ja huona palautumista.

Su- Lepo

Yhteensä 52,2 km - kevyt viikko.

Jos keho ei ota harjoitusta vastaan niin minusta on parempi pysyä perusasioissa ja lepäämisessä.

 

MARRASKUUN SUMMAUS

Juoksua 205 km. Jalkavaiva näkyy kilometreissä, Endurance 24-tunnin hallikilpailu peruttiin Koronan takia, tämä muuttaa prioriteettejä - täytyisiköhän alkaa työstämään romaaniani?