INFO: Kuuden päivän, eli 144 tunnin ultrajuoksu suoriteaan lyhyttä rataa kiertäen. Radan pituus vaihtelee 400 metristä 3 kilometriin. Pidempääkin kierrosta on käytetty, mutta tarkoitus on edetä mahdollisimman pitkälle yhtämittaa kuusi päivää liikkuen, aina välillä itseään tarpeen mukaan huoltaen.
---
"SUUTARIN KOMENTO"
Sachsenhausenin keskitysleiri sijaitsee kolmekymmentäviisi kilometriä Berliinistä pohjoiseen Oranienburgin pikkukaupungin laidalla. Vielä tänäkin päivänä sen pihalla on nähtävissä seitsemänsataa metriä pitkä rata, jossa kenkien kulumista testaava erikoisyksikkö, niinsanottu "Schuhläuferkommando" toimi.
Radasta 58 prosenttia on betonia, 10 prosenttia kuonaa, eli tuhkajäännöstä, 12 prosenttia löysää hiekkaa, 8 prosenttia savea, jota pidettiin aina märkänä, 4 prosenttia kivimurskaa, 4 prosenttia karkeaa soraa ja 4 prosenttia mukulakiveä.
Radalla testattiin rangaistusyksikön vangeilla kengänpohjien kulumista. Kenkäfirmat kuten Salamander, Bata ja Leister lähettivät silloiset uusimmat kenkämallinsa testattavaksi, ne etsivät korviketta sodassa säännöstellylle nahalle.
Rangaistusyksikköön päätyivät kaikki työnteosta kietäytyjät, uhkapelurit, laittomien vaihtokauppojen tekijät, elintarvikevarkaat. "Laiskuus", niskurointi, tai pelkkä epäily homoseksualismista saattoivat viedä testausyksikköön vangiksi.
Yksikköä johti Ernst Brennscheidt, virkamies, joka ei koskaan liittynyt SS- tai NSDAP-järjestöihin. Brennscheidt oli julmuudestaan kuuluisa. Hän lisäsi päivittäistä testireitin pituutta nopeutta nostamalla. Parhaimmillaan 170 vankia kiersi päivässä yli neljäkymmentä kilometriä. Osalla vangeista oli kaksitoista kiloa painava reppu selässään, osalla vääränkokoiset, eri jaloissa erikokoiset kengät. He joutuivat aina välillä ryömimään kyynärpäidensä varassa, tekemään kyykkjä tai vain hyppimään paikallaan. Maahanlyyhistyneiden vankien kimppuun usutettiin saksanpaimenkoiria. Marssittiin tasatahdissa tai löyhässä muodostelmassa säästä riippumatta.
Kumipohjilla päästiin kolmeentuhanteen kilometriin. Nahkakuituaineet kestivät tuskin tuhatta kilometriä. IG-Farben valmisti pehmeästä PVC:stä Igelit pohjia, joilla päästiin kolmeentuhanteen kilometriin. Kilometrit ja materiaalit kirjattiin, ihmishenkiä ei. On arvioitu, että leikissä menehtyi kaksikymmentä ihmistä. Joka päivä. SS:n sanoin: "Tuhoaminen työllä" tai "Työ vapauttaa".
Marraskuun lopulla 1944 koehenkilö numero kolme, kaksikymmentävuotias Günther Lehman, kiersi rataa yli vuorokauden, 96 kilometriä, "väsymättä". Ainoa lohtu Güntherille suorituksestaan oli, että hän teki sen todennäköisesti iloisella mielellä. Hänelle oli nimittäin annettu 75 milligrammaa kokaiinia.
Tuolloin marraskuun lopulla 1944 Saksan merivoimat testasi kokaiinia, Pervitiiniä ja Crystal methiä. Tarkoitus oli selvittää kuinka suljetaan yksilölliset ominaisuudet pois, kuinka suljetaan tahto pois ja kuinka kauan voi selvitä hengissä nukkumatta näiden "lääkkeiden" avulla.
Tasapuolisuuden nimessä on mainittava, että sekä Hitler, mutta etenkin Stalin, murhasivat yli neljätoista (14) miljoonaa ihmistä vuosien 1933 - 1945 aikana. Tässä luvussa eivät ole mukana sodassa kaatuneet, vaan pelkästään erilaisten harkittujen kansallissosialismin ja kommunismin murhatoimien uhrit.
---
PASI:
Näinä aikoina kun olen kyvytön juoksemaan päivästä toiseen, tulee väistämättä pohdittua koko ultrajuoksun mielekkyyttä.
Edellä kertomani tositarina antaa teille mahdollisuuden ulottua ajatuksiini: miten vapaaehtoinen itsensä rääkkääminen eroaa keskitysleirin rangaistusvangin rääkkäämisestä. Olennaisin ero on vapaaehtoisuudessa, mutta onko sitä?
Olenko ylittäessäni normaalin inhimillisen suorituskyvyn rajat tuhonnut itsestäni jotakin peruuttamattomasti. En ole koskaan käyttänyt piristeitä tai huumeita ultrajuoksussani. Sensijaan olen käyttänyt ultrajuoksuani piristeenä ja huumeena selvitäkseni elämästä hengissä.
Synkimpinä hetkinäni en ole nähnyt elämässä mitään elämisen arvoista. En mitään.
VIIKKO 45.
Ma- Lepo. Pohje kipeä Pystövaaran eräretken jälkeen.
Ti- 10.29 km - 1.09. Juoksua poluilla, pohje ensin parempi - lopussa huonompi.
Ke- Juoksua poluilla 10,1 km - 1.14. Pohje ei kestä.
To- Kävelyä Kirsin kanssa kylällä 3,5 km - 48 minuuttia. Pohje ei tunnu kävellessä, mutta on jäykkä.
Pe- 2 km kävelyä metsässä mökillä Kirsin kanssa. Pohje jäykkä.
La- 4,3 km kävelyä vaativassa maastossa 1.26. Pohje kipeytyy jälleen liikkuessa.
Su- Lepo/Sairas. Pohkeen takia liikunta pois.
Yhteensä juoksua 20,3 km.
Annetaanpa olla.
Kuukauden harjoittelu valuu tyhjyyteen, mutta minä en valu sen mukana.
-"Synkimpinä hetkinäni en ole nähnyt elämässä mitään elämisen arvoista. En mitään."
VastaaPoistaOliko tuo ajatus siitä mitä olet synkimpänä hetkenä kokenut jonkun ultrajuoksun aikana vai juoksun ulkopuolella, esim. näinä marraskuun päivinä?
Voimia kovasti! Jos paloa piisaa niin kirjoittaminen voi auttaa?
Kiitos kysymyksestä.
PoistaEn milloinkaan juostessani kilpailua tai muuten vaan juostessani ole kokenut elämää negatiivisena.
Esimerkkinä: Yrittäjäaikoinani olin lenkillä kesken työpäivän kun minulle soitettiin sairaalasta, että äitini on loppusuoralla. Juoksin lenkin loppuun, kävin suihkussa, join kahvit ja ajoin 30 kilometriä sairaalalle. Matkalla otin ystäväni Maken mukaan.
Kävellessäni käytävää pitkin Maken kanssa sanoin, että ei kannata juosta, en ehdi kuitenkaan.
En ehtinyt.
Hoitajana tiedät, että kuolema on prosessi. Voisin silti sanoa ehtineeni. Äidillä oli selvempi hetki aiemmin samalla viikolla ja koen hyvästelleeni hänet silloin. Ammattilaisena tiedät, että näinkin käy usein.
Näinä marraskuun päivinä olen ollut onnellinen, koska olen elänyt hyvää elämää ilman juoksua. En silti kiellä, että olen kiusallisen tietoinen addiktiostani. Näin lyhyellä tauolla en ole vielä ehtinyt vierotusoireisiin asti, mutta siellä ne ovat ja muistuttavat itsestään.
"Tämä juokseminen on kuin juopon kierre, nousuhumalan, kännin ja krapulan jälkeen juoppo kaipaa pulloa. Lenkin, suihkun ja syömisen jälkeen minä kaipaan uutta lenkkiä, päivittäistä annosta, päivästä toiseen."