Joulu saattaa olla jollekulle blogiani lukevalle synkkämielistä aikaa. Joulun sanoma voi olla hukassa tai tarkemmin ajateltuna, mitään sanomaa ei ole - havainto voi musertaa.
Tiettyjen joululaulujen sanoja tarkemmin kuunnellessa hätkähtää, aina on joku yksin pakkasessa tai muuten visertää viimeisiään ja pahimmassa tapauksessa paenneena känniseen sumeuteen.
Tämä spesiaali joulupäivitys on tehty kaikille niille, jotka kaipaavat hiukan toisenlaista näkökulmaa.
Olen viettänyt lukuisia jouluja yksin, yö- ja päivätöissä, sairaana vailla tulevaisuutta sekä taloudellisten murheiden musertamana. Kantanut huolta läheisistäni syystä jos toisesta pitkin pitkiä pyhiä.
Edesmenneellä isälläni, Paavolla, oli muutamia legendaarisen yksinkertaisia lauseita, joilla ongelmat ratkesivat ja tuli hyvä mieli. Kaiken ryyppäämisen takana oli herkkä ihminen, hän sanoi: "Yksinäiselle joulu tulee, kun laittaa kynttilän pöydälle palamaan."
Minä en ole tänä jouluna yksin, mutta laitan kynttilän pöydälle palamaan ja nautin yksinkertaisista asioista.
Hyvää joulunaikaa kaikille lukijoille.
PIKKUJOULU
Kaukaisuudesta kuuluva ääni tunkeutuu mustaan painajaiseeni. Makaan vasemmalla kyljelläni jonkin kovan päällä, poskeni lepää oikealla kämmenselälläni, käden alla tunnen lämpöä. Raotan varovasti oikeaa silmääni. Aivan kasvojeni edessä on valkoinen, kaareva putki ja sen alta häämöttää kirkkaassa valossa valkoinen lieriö. Lieriön pinnalla ja putken alla on jotakin oranssia sekä pieniä vihreitä palloja.
- Pasi!
Säpsähdän äkisti hereille, yritän kohottautua. Oikea käteni lipsahtaa märässä ja tahmeassa. Lyön pääni johonkin kovaan ja kylmään ja tunnen samalla oikean sääreni kolahtavan kipeästi puulevyyn. Luiskahdan takaisin alas kovalle alustalle ja kaikki mustenee.
Ääni ei enää kuulu kaukaisuudesta, kaikki kieppuu ja voin huonosti. Pidän silmäni tiukasti suljettuna ja puristan oikeassa nyrkissäni olevaa pehmeää ja pyöreää esinettä. Vihdoinkin se on tapahtunut! Minut on siepattu avaruusolioiden alukseen ja olen matkalla mustassa aukossa. Kylmä hiki nousee, paleltaa. Samassa huomaan olevani alasti, kylkeeni heijastuu lämpöä allani olevasta kovasta kivipinnasta.
- Voisiko Koskinen nyt yrittää!
Vaativassa äänessä on jotain tuttua. Avaan silmäni ja näen valkoisesta lieriöstä sojottavan varren, jota pitkin valuu oranssinkeltaista tahmaa. Samaa tahmaa on aivan kasvojeni edessä olevassa valkoisessa putkessa, ja nyt erotan useiden vihreiden pallojen seasta joitakin vaaleanpunaisia möhkäleitä.
- Minut on siepattu, yritän huutaa, mutta suuni on rutikuiva ja saan aikaiseksi vain kähinää ja puristan silmäni uudelleen kiinni.
- Ihan totta nyt, ylös!
Tuttu ääni rauhoittaa minut. Hirvittävästä pääkivusta ja minua ympäröivästä kummallisesta hajusta huolimatta uskallan avata silmäni. Oikeassa kädessäni on rutistunut paperirulla ja vasen kämmeneni on täynnä oranssinkeltaista limaa, liman seassa on herne. Käännän katseeni äänen suuntaan ja siristelen silmiäni.
Kirsi seisoo vessan ovella tukevassa haara-asennossa, kädet lanteille nyrkkiin puristettuina keltaisissa kumihanskoissa.
(Teksti on alunperin kirjoitettu Ivalon keskustelevaan kirjallisuuspiiriin, Sanaseppoihin harjoituksena.)
TOISENLAINEN JOULULAULU
Jos allaoleva Aknestikin Oravan joulu-kappale ei näy mobiiliversiossa, kuuntele se blogini internetversiossa, jonka voit vaihtaa kommenttiosion jälkeen "etusivu"-palkin alta klikkaamalla "näytä internetversio".
Lisää (juoksu)musiikkia löydät listaltani, käännä soittolista toisinpäin spotifyssä ja löydä viimeksi lisätyt kappaleet: ultrarunninglist
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti