KAIKKI HYVÄ LOPPUU AIKANAAN ?

Ei se noin mene. Päinvastoin hyvästä seuraa lisää hyvää - päivästä toiseen. Hyvä kantaa ja luo uutta hyvää. Positiivisuutta ilman pakkoa ja perkeleitä.

Tuhannen mailin juoksun aikana 1395 juostun kilometrin jälkeen toimittaja Ilomäki kysyi minulta kohtaanko itseni juostessani. Vastasin tuolloin että en varsinaisesti mutta jäin pohtimaan asiaa. Kysymys kiehtoi kaikessa yksinkertaisuudessaan. 
Oikeastaan voisin sanoa kohtaavani itseni aina juoksun jälkeen. Mitä suurimmassa määrin. Tämä tekee mielestäni hyvää. Mutta ei aina sananmukaisesti.
Rehellisyys ultrajuoksussa punnitaan. Oletko niin vahva kuin luulet ? Ja etenkin jos olit - niin mitä siitä jäi ?
Silloin kun pystyy suorituksiin joista useimmat vain uneksivat on oltava tarkkana itsensä kanssa.
Fyysisellä puolella kauneus on katovaista tässä lajissa. Harjoittelematta ominaisuudet katoavat nopeasti ja taantuminen alkaa välittömästi. 
Henkisesti pitkän linjan työllä saavutetut ominaisuudet sensijaan jäävät vaikuttamaan kauemmin, jopa lopullisesti. Tässä kohtaa syntyykin eripura fyysisen kehon ja mielen välillä. Kuitenkin näin on saavutettavissa nöyryyden mitta. 
Olet täsmälleen niin hyvä kuin viimeinen juoksusi. Ei siis ennätyksesi tai muu saavutettu päämääräsi vaan viimeinen liikkumisesi juosten. Jos sitä ei ole ? Sitten ei ole mitään sillä osalla elämässä.
Samoin on mielenhallinnan kanssa. Jos olet joskus saavuttanut jotain suurta se ei anna oikeutusta nousta itsensä eikä etenkään kenenkään muunkaan yläpuolelle. Olet aina vain yksi monista. Osa joukkoa jonka Luoja on luonut tänne maailman terraarioon tarkasteltavakseen.
Hyvä ei siis lopu jos pitää mielessä että sitä on mahdollista yrittää tavoitella joka päivä.


KUVIA VIIKON MITALLA, KLIKKAA KUVAA NIIN NE ISONEVAT JONOON KATSOTTAVIKSI

Kesävieras jota lainaan sitten kun se kasvaa riittävästi ja kun se koulutetaan - on nimittäin jäänyt hampaankoloon tietyille lähiseudun koirille, jotka ovat räyhänneet minulle lenkillä. Ferro on urosrotweiler ja isoa sukua !

Minä leivoin mutta kuka söi kuormasta ?

Tiedoksi nuorille juoksijoille: VOIMA on harjoitettava ominaisuus.

Puuntekeminen ei aina maistu puulle. Kuvanottohetkellä taustalla soi allaoleva biisi. Mukana rokkaamassa Koivumäen veljessarjan vanhin.

VIIKON 26. liikunta juosten.

Palauttelu jatkuu luonnollisesti mutta nyt olen jo käynyt kahdesti kuntoutusreitilläni rypemässä.

Ma- 6 km - 46 min.
Pe- 10 km  - 1.11. Kuntoutusreitti.
Su- 10 km - 1.07. Rikon kanssa meni nopeammin, nuorissa on tulevaisuus.
yhteensä 26 km (26,25 tarkasti ...)

KESÄKUUN SUMMAUS

Koska en juokse huomenna voin tämän jo esittää.

Juoksua 560,67 km. 

Tunteja en nyt ole viitsinyt laskea Tuhannen Mailin juoksun takia mutta lasken ne sitten myöhemmin vuosisummaukseen. Pelleily desimaalien kanssa loppuu myös. Täytyy salaharjoitellakin kun kerta yleensä pyöristän Garminin lukeman alaspäin.

Jos joku on tupsahtanut ensi kertaa näille sivuille esimerkiksi ammattilehden artikkelin innoittamana ja ihmettelee ultrajuoksijan tämänhetkistä juoksumäärää pyydän nöyrimmästi tutkimaan blogia hieman taaksepäin...

Juoksua tähän vuoteen kuun loppuun laskien on siis kertynyt 3382 km.

KUVIA SUNNUNTAIN LENKILTÄ JOKA OLI MINULLE ERITTÄIN MERKITYKSELLINEN

 

Maailma on auki. Uskaltakaa.

HISTORIAA HALKI SUOMEN JUOSTEN

Esipuhe

Oma ultrajuoksuni on vuosi vuodelta kääntynyt enemmän filosofiseen suuntaan. Mitatulla ajalla tai mitatulla matkalla ei ole ollut suurta merkitystä minulle henkilökohtaisesti. 
Sensijaan juostun matkan varrella koetut kokemukset puhuttelevat vielä vuosia tehdyn jälkeenkin. Matkojen varrella tavatut ihmiset ja heidän kansssaan jaettu positiivinen liikuminen eteenpäin kantaa päivästä toiseen.
Ultrajuoksussa on usein kysymys uskosta. uskosta itseen, omiin kykyihin mutta myös uskosta voimaan. Tätä voimaa ihminen kääntyy hakemaan itsestään omien voimien loppuessa. Juuri tuolla hetkellä sopusointu ympäröivän kanssa punnitaan. Paremmaksi ihmiseksi tulee vain olemalla oma itsensä rehellisen nöyrästi ja uskomalla.
On uskallettava heittäytyä. On uskallettava unelmoida. 
Joskus on myös uskallettava antaa itsensä Jumalan käsiin; tässä olen - jatkuuko matka huomenna, minä sitä en päätä mutta lupaan yrittää.
Nykyisin tiede on kaukana henkisyydestä. Maailmalta kuitenkin kuuluu viestejä huipputiedemiesten omien henkilökohtaisten kokemusten kautta : olisi aika yhdistää tiede ja henkisyys. 
Mitä saisimmekaan silloin aikaan ? Mihin pääsisimme ? Eli kuinka kauas ? Ja pitäisikö yleensä kauas päästä ?
Olen juossut Tuhat Mailia Elämälle halki Suomen. Olen päässyt kauas juosten omin jaloin viimeisten 20 vuoden aikana. Kohta 65000 juostua kilometriäni ovat antaneet kuitenkin vain yhden vastauksen : Matka jatkuu, aina yhtä uteliaana seuraavan mutkan taakse.
Onnellisuus on usein lähempänä kuin osaatkaan kuvitella mutta silti kehotan Sinua unelmoimaan. 
Tee haaveistasi totta. Valitse oma polkusi. Uskalla. Olkoon voima kanssasi.

Hämeenkyrön Käpykolossa 23.6.2014 Pasi Koskinen, ultrajuoksija.



HISTORIAA JALAN JA SUOMEN HALKI JUOSTEN

päivitetty viimeksi 21.7.2022

1960 kävelivät Aila Sorvaniemi, Toivo Mäntykivi ja Ismo Salonen Utsjoelta Helsinkiin.

Kilpakävelijä Erkki Vuolukka käveli Suomen halki. Aika kultaa muistot mutta vuosi lienee ollut 1971. Reitistäkään ei ole tietoa.

1972 Maija Tuhtonen käveli Utsjoelta Hankoon 1420 km 24 päivää. Mukana kävelivät Ville Hovivuori, Aarne Kiuru ja Jouko Punnonen.

2000 Erkki Lampen käveli Helsingistä Näätämöön 6.6. -28.7. ja jatkoi Jäämerelle asti.

2005 Eero Oura käveli Vironlahdelta Nuorgamiin 1660 km, aikaa meni 6 viikkoa.

2008 sauvakävelivät Kari Heljasvaara Ja Pasi Kemppainen 1340 km Utsjoelta Helsinkiin.

1981 Simo Nikula juoksi 1320 km Utsjoelta Helsinkiin. Aikaa meni 16 päivää.

1992 Seppo Leinonen juoksi Nuorgamista Helsinkiin 1396 km. Aikaa meni 13 päivää 23 tuntia ja 21 minuuttia. (Toisissa lähteissä mainitaan 16 minuuttia ja 21 sekuntia) 3. -17.5.1992

1995 Reino Uusitalo juoksi Nuorgamista Pyhtäälle Kotkan kautta kolmessa viikossa 1300 km.

2009 Maria Tähkävuori juoksi Nuorgamista Helsinkiin ensimmäisenä suomalaisena naisena, 1338 km, aikaa meni 14 päivää.

2011 Keijo Ikäläinen juoksi 1651 km Nuorgamista Hankoon, aikaa meni 22 päivää. Keijon oman mittarin mukaan matkaa tuli 1707,98 km joten tuhat mailia ylittyi varmasti.

2013 Heikki Tanskanen juoksi Nuorgamista Hankoon 1437 km, aikaa meni neljä viikkoa. Johtuen omasta huollosta tämä sisälsi edestakaista juoksua osittain.

2014 Pasi Koskinen juoksi Nuorgamista Hankoon 1622 km. Aikaa kului 27 päivää 15 tuntia ja 22 minuuttia. Juoksu päättyi Tulliniemeen ja matkan varrella juostiin muutama lyhyt lenkki Perniön Suomi Juoksun 100 kilometrin kilpailun reitillä. Tuhat mailia täyttyi tässäkin 12.5 - 8.6.2014.

1. - 30.7.2017  Heli Lehtinen, Mikko Perttula, Jyrki Leskelä, Juha Nurmela, Rebekah Thomas, Mikko Liukka, Julian Aull, Janne Korpela ja Sami Putkisaari juoksivat Suomi100 - juoksussa keskimäärin 46 kilometriä päivässä reitillä Nuorgam - Helsinki. Reitin pituus noin 1390 km. 

Kirsi Tyni juoksi ensimmäisenä suomalaisena  naisena Nuorgamista Hankoon 2021. Kirsi aloitti urakkansa Nuorgamin pohjoisimmasta pisteestä 31.5.2021 kello 10.01 ja saapui perille 23.6.2021 kello 04.49.Hangon kauppatorille. Kilometrejä kertyi 1441,85. Tarkasti laskien tämä on 23 päivää 18 tuntia ja 48 minuuttia.

Milka Rajala aloitti Nuorgamista taivalluksen 23.6.2022 juoksurattaiden kanssa kohti Hankoa. 24 päivän kuluttua 20.7.2022 hän pääsi perille 1614 juostun kilometrin jälkeen. Rajala joutui pitämään kaksi lepopäivää jalan turpoamisen takia 9 päivän helteen seurauksena. Suurimman osan öistä Rajala nukkui teltassa. Suorituksen arvoa nostaa Milkan kuntoutuminen vakavan onnettomuuden jäljiltä ultrajuoksukuntoon.  

1.5.-1.7.2023 Mika Hujanen, eli Sukevan Sulttaani juoksi Nuorgamista Hankoon hyväntekeväisyystempauksessaan. Matkaa kertyi 1534,18 km hyvän asian puolesta.

Kuten Suomen maantiedon perusteet omaava kansalainen huomaa tulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia koska reitti on ollut erilainen kaikilla. Nuorgam, Utsjoki, Helsinki ja Hanko ovat mukana mutta eivät kaikilla ja toiset ovat huvikseen kierrelleet jopa itäsuomessakin vastuun siirtyessä kuulijalle. 
Lappia pelkääville kerrottakoon että Nuorgam on eri asia kuin Utsjoki ja etelää pelkääville kerrottakoon että Helsinki ei siis ole Hanko. Eikä Hangossa ole Paavo Nurmen patsasta.
Sensijaan peräkkäisinä päivinä yhtämittaa juosten ovat tuhat mailia ylittäneet suomalaisista joko virallisessa kilpailussa tai virallisesti dokumentoidussa omassa juoksussaan Seppo Leinonen, Maria Tähkävuori, Pekka Aalto, Keijo Ikäläinen ja Pasi Koskinen, Petri Perttilä, Kirsi Tyni ja Milka Rajala. Viimeksimainittu piti kaksi lepopäivää.
Todetaan tässä myös että tuhat mailia ei siis ole tuhat kilometriä vaan 1609 kilometriä. Nämäkin menevät sekaisin usein.
Ylläoleva luettelo ei ole täydellinen muuten kuin juoksijoiden osalta. On menty halki hiihtäen ja rinkka selässä ennenkin ja tullaan menemään vieläkin. Moni ei melua ole halunnut pitää kun on saanut juosta tai kävellä - ei ole ollut siis pakko.

Olen koonnut nämä jälkipolville ihmeteltäväksi. Emme ole ihmemiehiä emmekä -naisia mutta me olemme uskaltaneet.
  
Täydennän mielelläni luetteloa. Sähköposti on blogin oikeassa yläreunassa.

Lähteet :
Altti Luoma, Tampereen Taivaltajat
Tero Töyrylä; vanhat Ultrajuoksija-lehdet
Endurancen arkistot
Olavi ja Kalevi Montelan arkistot
Pasi Koskisen arkisto
Seppo Leinonen


"Ihmisellä on aina ollut jalat ja moni sanoo pystyvänsä...siitä vaan sitten, ei meidänkään pakko ollut juosta..."- Olavi ja Kalevi Montela
"Sata kilometriä päivässä näyttää nätiltä paperilla mutta lähdetäänpä vetämään..."- Seppo Leinonen
"Ihmisellä on aina ollut jalat mutta ei ferrarin moottoria..."- Kalevi Montela
"Kyllähän se kun ottaa aikaa..."- Tuntematon mies Lapista sätkä huulessa
"Eikö ole muuta tekemistä..."-  Eräs tamperelainen taksikuski
"Oletko hullu..."- Eräs lääkäri

"Mulla oli sikahauskaa, naurettiin pojan kanssa puolet reissusta ja menin tosi hiljaista vauhtia." - Kirsi Tyni

"Koskaan ei saa luovuttaa mutta joskus pitää antaa vähän periksi..."- Mauno Koskinen, Pasi Koskisen yksikätinen pappa. Käsi meni Kollaalla...

 

OPUS K - Suomen halki juosseiden salaseura - Me toteutimme unelmamme!

 

MYYTTI

Kotipihassa tänään.

ALUKSI :

Vajaa kaksi viikkoa sitten sunnuntaina saavuin juosten Hankoon. Otin silloin puoleltaöin viimeiset juoksuaskeleet taakse jääneistä 1622 kilometristä - tuhannesta mailista elämälle.

Arkikielessä myytillä tarkoitetaan tarunomaista asiaa, kuvitelmaa, harhakäsitystä tai jotain järkiperusteita vailla olevaa.

Voin erinomaisesti. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. 
Viimeisestä KOTIINPALUU - otsikoidusta blogikirjoituksestani aistittava melankolia on käynyt pohjimmaisessa pisteessään. Toipuminen niin henkisesti kuin fyysisestikin on alkanut hyvällä vauhdilla. Lukijoille lienee kuitenkin selvää että toipuminen 1622 kilometrin juoksemisesta reilussa 27 päivässä ottaa aikaa pitkälle syksyyn asti - monessakin mielessä.

Henkinen vahvuus ja kasvaminen ihmisenä ovat erittäin vaikeita asioita kuvata  kirjoittamalla puhumattakaan sanan säilällä sivaltamisesta. 
Ylen Tampereen toimituksen Anne Savin vieraili meillä kotona Hämeenkyrössä. Pitkän puhumisen tuloksena syntyi kuuden minuutin radio-ohjelma. Laitan teille jossain vaiheessa tuon pätkän äänitiedostona kuunneltavaksi kun ensin itsekin sen saan. Toimittajallakaan ei ole mitään käsitystä koska juttu tulee ulos paitsi ensiviikolla ja aamusta - melko lappilainen aikakäsitys...mutta tämä ei ole toimittajan vika.
Mitenkään kuuteen minuuttiin ei elämäntyöni mahdu, eikä edes ultrajuoksun eläminenkään päivästä päivään. Joten keskityn nyt itsekin tässä vain siihen yhteen asiaan...

MYYTTI

Henkinen vahvuus jossa mieltä kyetään hallitsemaan koetaan usein myytiksi. Asian selittäminen on mahdotonta koska jokainen kokee asian itsessään itselle sopivaksi. Tai sitten ei koe. Eikä ymmärrä. Kun ei halua ymmärtää.
Mahdottomaksi asian tekee myös kateus. "Se kellä onni on se onnen kätkeköön." Tuo on minusta väärin. Ei ole yhteistä onnea vaan jokaisella on omansa. Usein mieleltään valistuneet ovat vaatimattomia ja hiljaisia. Joskus tämä tulkitaan väärin. Haluttomuus selittää kumpuaa muualta. Juuri oivalluksesta oman vain itselle sopivan "onnen" löytämisestä.
Henkinen vahvuus on juuri se asia millä juoksin Nuorgamista Hankoon. Itse kuvaisin asiaa myös henkiseksi sinnikkyydeksi. Periksiantamattomuus kohdallani syntyy nöyryydestä. Kyvystä tajuta oma heikkoutensa ja vajavaisuutensa. Voima on harjoitettava ominaisuus - myös henkinen. Taju kehittää henkisiä heikkouksiaan lähtee vahvuuksien ymmärtämisestä ja ylläpidosta.
Lapsuuteni on ollut rikkonainen ja koko elämäni aina viimeisiin vuosiin asti hieman epätasaista. Ei kuitenkaan mitenkään mullistavaa jos verrataan muihin avioerolapsiin tai syöpää sairastaneisiin, elämässään haasteita kokeneisiin ihmisiin.
Vahvuuteni perustuu karheaan pintaani johon elämä tarttuu paremmin. Hieman kolhittuna osaa asiat järjestää arvojärjestykseen joka palvelee omaa polkua. Tätä jossain kutsutaan itsekkyydeksi, individualismiksi tai yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytymiseksi.
Mitään kadehdittavaa tässä ei kuitenkaan ole. Jos maksaa valintansa itse eikä aiheuta häiriötä voi saada olla rauhassa. Sensijaan yleisesti ei ymmärretä kuinka paljon uhrauksia tämä vaatii. Ei likimainkaan.
Yhteiskunnassa tällä hetkellä helposti todetaan että samaa ei voi vaatia kaikilta. Esimerkkinä sodan aikana kotirintamalla vahvojen naisten myytti. Naiset hoitivat kaikki sillä välillä kun miehet sotivat. Yliopistotutkimus väittää että naiset eivät olleetkaan vahvoja. Yhteisön paine ja olosuhteet velvoittivat. 
Minusta tuo on paskapuhetta. Naiset eivät olleet todellakaan vahvoja ennen sotaa mutta varmasti sodan jälkeen ! Miksikö ? Koska yksinkertaisesti oli pakko.
Ihminen hyvin harvoin joutuu pakon eteen tätänykyä. Monet luulevat joutuvansa esimerkiksi työttömyyden takia. Tämä on vain osoitus siitä että aitoa halua muutokseen ei itsessä ole. Voisiko jostain luopua ? Pitääkö kaiken olla aina samoin päivästä päivään ?
Harjoitellessani ultrajuoksua en ole pakon edessä. Saan juosta. Taustalla on kuitenkin pelko pakon eteen joutumisesta. Entäpä jos joudun luopumaan juoksusta vaikkapa työn takia. Eipäs onnistu. Luovun mieluummin työstä ennen juoksua. Miten sitten tulen toimeen ? Siinäpä se - minulle on täysin merkityksetöntä mitä teen leipäni eteen. Paskahommien jälkeen jää usein vähän rahaa mutta huomattavan paljon todella vapaata aikaa. Mihin aikasi käytät ?
Henkinen vahvuus ei siis ole myytti vaan jokaisen saavutettavissa oleva asia. Mielenhallintaan siitä on pitkä matka. Mutta se on hyvä alku. Alku siihen että olet kotonasi itsessäsi missä tahansa. Sopusoinnussa ympäröivän kanssa.
Ja kyllä. Voi sen tehdä juostenkin. Kokeilkaapa.

LOPUKSI

Nyt on juhannusaatto. Tietänette että tämä on minulle juhlapäivä koska pääsin silloin kauan sitten juhannusaattona pois syöpäosastolta. 26.6.1993 lukee kalenterissa että syöpähoito loppu.
Olen siitä lähtien oppinut elämään syövän kanssa terveenä. Parannuin mutta en selättänyt syöpää. Selvisin mutta en syövästä. Selvisin jatkamaan.
Viikolla kävin tukemassa nuorempaa ultraajaa Nivalassa. Tämä on se syy miksi selvisin. Annan itsestäni palasia muille jos mahdollista. Samalla saan itse uutta tilalle. 
Voittajat ovat usein yksinäisiä. Minä en ole. Siksi että selvisin jatkamaan. Ja jakamaan. Uskoa ja toivoa. Päivä on vielä huomennakin. Onhan ?

Onni ja minä ulkoilemassa.

Vammasta huolimatta mies yrittää.

Tiedoksi ohikulkeville.

Ultrajalkojen ylilääkäri on naamioitunut Oulun Kärppien surkeaan takkiin mutta edustaa silti Endurancea.

Seppo Leinonen, keskellä Onni Vähäaho ja oikealla minä. Yli 300.000 juostua kilometriä.

VIIKON 24. LIIKUNTA

Ma - kävelyä Kirsin kanssa reilu 5km Hangon Tulliniemen poluilla.
Ke - kotona 2km juoksua
Su- kotona 5 km juoksua
yhteensä 7 km juoksua - aika ? älkää nyt viitsikö...

VIIKON 25. LIIKUNTA

Ti- Onnin kanssa 4,5 km plus illalla yksin Pyssymäellä 7,25 km Tissilenkin purua.
Ke- Onnin kanssa 4,7 km plus 3,4 km plus pyöräilyä.
Yhteensä 19,85 km - ei aikaa

Siis enpä taida juosta tällä viikolla enää. Juoksu ei tule luonnostaan ja kuluttaa vaan turhaa - painonputoaminen on hidastunut mutta väsymys kertautuu vielä pitkään...

HYVÄÄ JUHANNUSTA JA PYSYKÄÄ LÄMPIMÄNÄ !

KOTIINPALUU

YKSIN, YHDESSÄ.
OMIN SIIVIN, TOISEN LIIKKEEN TUNTIEN.
OMAA TIETÄNI, JOKA ON EDESSÄNI.
ETSIEN TOTUUTTA, JOKA ON VIERELLÄNI.
JUOKSENKO ELÄMÄLLE, JOKA ON ENSIN RAKASTANUT MINUA ?

(Ari Timonen)


1622 km. 27 päivää 15 tuntia 22 minuuttia. Ultrajuoksua. Elämälle. Mutta mitä tarkoitan sanalla elämä ? Entäpä jos kirjoitan sen Elämä ?

Hankoon saapuminen ei aiheuttanut suurta tunteenpurkausta tai tuuletusta. Oli vain hiljainen kiitollisuus.
Matka joka piti tehdä oli tehty. 
Missään vaiheessa en sanonut että jo riittäisi. Että loppuisi jo.

Yövyimme Tulliniemen luontopolun parkkipaikalla. Paikka on ankeaa asvalttia vastapäätä maahantuotavien autojen varastohäkkiä junanradan kupeessa. 
Aamulla kävelimme yhteensä 5 kilometriä luontopolulla niemen kärkeen ja takaisin. Ultrajuoksija ja ultrahuoltaja nauttivat kiireettömyydestä. Pakko edetä oli loppunut. Polulla on historiaa ajalta jolloin alue oli Neuvostoliitolla vuokralla ja myös muuta nähtävää. Ja tietenkin aava meri ja luonto.
Kävelyn jälkeen joimme kahvit, ajoimme Hangon ympäri ja kävimme kaupassa. Sitten jäimme yöksi Silversandin leirintäalueelle. 
Karavaani pysähtyi. Juoksija pysähtyi. Mutta aika ei pysähtynyt.
Tiistaina ajoimme Hyvinkään kautta kotiin. Olemme Caravan Erälaukon tyytyväisiä asiakkaita mutta kävimme katsastamassa Best Caravanin suurmyymälän. 
Kotiin saapuminen ei sekään aiheuttanut suurta tunteenpurkausta tai muuta onnentunnetta. Olen yhtälailla kotonani asuessani matkailuautossamme. Tietysti viihdyn kotona maalla mutta olen viimeisten vuosieni aikana menettänyt kosketuspinnan kotisidonnaisuuteen. 
Olen kotona itsessäni niiden ihmisten kanssa kulloisellakin paikalla missä satun olemaan. Paikalla tai etenkään sen omistamisella ei ole minulle suurta merkitystä kunhan paikka vastaa kulloistakin tarvetta elämiseen. Tarkoitan siis rauhan etsimistä tai vastaavasti vaikkapa isomman kaupungin katselemista.
Yli neljä viikkoa reissua on pitkä pätkä aikaa. Käytännön asiat pyykinpesuineen ja tavaroiden sekä asioiden järjestelemisineen ottavat vielä aikaa tuleviltakin viikoilta. Tällaista projektia ei suunnitella eikä myöskään tehdä saatikka lopeteta tuosta vaan.

Entäpä minä itse ?

Paino laskee kilon päivävauhtia vaikka mitä tekisi. Painan nyt noin 82 kiloa. Ja paino putoaa koko ajan.
Kävin eilen juoksemassa 2 kilometriä. Ei kipuja. Juoksu tuntui omituiselta. Hermotus jaloissa oli kummallinen.
Juoksu tuntui myös turhalta. Tarpeettomalta. Oikeasti en keksinyt yhtään hyvää syytä juosta vaikka se fyysisesti olisikin sujunut mutkattomasti. Juoksuni ei siis tullut luonnostaan.

Aikanaan luola-aikoina mies juoksi ruuan perässä tai karkuun petoja. Jos oli riittävän hyvä sai ruokaa tai jäi henkiin. Sitten sai myös naista. Koska se jolla oli ruokaa tarjolla oli vahva ja kiinnostava. Sitten mies lisääntyi. Ja joutui juoksemaan entistä kovempaa.
Nykyisin moni pitää juoksua työn vastapainona ja harrastuksena. Minusta ajatus on absurdi. Miksi tehdä jotakin sellaista joka vaatii vastapainoa. Ai niin. Saadakseen ruokaa. Ja naista. Ja lisääntyäkseen. Ja niin edelleen.
Edellä kerrotun perusteella pidän myös täysin absurdina ajatusta että olisin juossut 1000 mailia näyttääkseni jotakin jollekulle. Minähän olen saanut naista ja ruokaa juoksematta metriäkään. Lisääntyminen ei ole kiinnostanut.
Ne jotka eivät minuun uskoneet tai ne jotka kyselivät haluanko näyttää jotakin tai olla esillä jotenkin - heille suotakoon mielipiteensä. Osa heistä on onnitellut rehdisti ja tunnustanut tehdyn, osa pysynee hiiren hiljaa. Ymmärrän tämänkin.

Minä olen noussut ultrajuoksijana uudelle tasolle. Tämä ei aiheuta kusta kupoliin elikkä pissaa päähän vaan aiheuttaa yhä suurempaa nöyryyttä omiin tekemisiin. Koen myöskin voimakkaasti että velvollisuuteni on nuorempia juoksijoita tarvittaessa auttaa ja opastaa jos he itse kokevat että minulla on jotain annettavaa. 
Näin olen jo tehnytkin Onni Vähäahon ja Marko Mattilan kanssa. Toisen kanssa on meillä kotona käyty ultrajuoksuun aineksia läpi ja toisen harjoitteluun olen antanut suuntaviivoja ja vauhteja. Kumpaakaan en valmenna vaan molemmat tutustuvat itseensä omien kokemusten ja tekemisten kautta. Olen vain taustalla.
Ja molemmat ovat ilokseni päässeet pikkuhiljaa eteenpäin. Marko pokkasi palkinnon Nutsin karhunkierrokselta ja Onni valmistautuu omaan pian alkavaan kuuden päivän soolo-juoksuunsa.
Itseäni kohtaan nouseminen uudelle tasolle tietää tulevaisuuden harjoitteluun suuria vaikeuksia. Olen jo tähänastikin ollut tietyin ajoin varsin säälimätön itseäni kohtaan ja tämän jälkeen vaatimustaso kasvaa entisestään. Kuitenkin taito itseni kuuntelemiseen vähentää liiallisuuksiin menemistä. Ehkä.

Juuri nyt on henkisesti vaikeata. 27 päivää totaalista keskittymistä ja mielenhallintaa. Huikeita rinnallakulkemisen kokemuksia ja loputtoman voiman etuoikeutusta. Valtava määrä innostuneita ja positiivisia ihmisiä. Tuttuja ja tuntemattomia. Paljon kiitosta ja kannustusta. Myötäelämistä. 
Ja sitten kaikki on ohi. Matka joka oli tarkoitettu minulle on tehty. 
Mutta elämä jatkuu ja kantaa. Koska uskon edelleen Elämään. Päivästä päivään.

"MINÄ OLEN TIE JA TOTUUS JA ELÄMÄ." (JOH 14:6)

Tulen palaamaan edelleen pitkään 1000 mailiin muutenkin kuin unissani. Riippuen saamastani palautteesta voin kertoa lisää yksityiskohtia suunnittelusta, toteutuksesta ja juoksun jälkeisestä elämästä.

Tässä kohtaa on esitettävä nöyrimmät kiitokset Rengasnuora Oy:n Jarmo Nuoralle ja Pirkkalan Rengaskauppa Oy:n Marko Myllymäelle. Ilman heidän tukeaan olisi ollut moninverroin hankalampaa matkan varrella varsinkin huollon osalta.

Kiitän edelleen kaikkia mukanajuosseita joilla nyt on keltainen paita muistona. Kiitän myös muita minua matkan varrella tavanneita ihmisiä. Kaikilta sain voimaa jatkaa ja toivottavasti kaikki saivat minulta jotakin matkalleen.

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 1188,70 km - 5 lepopäivää - aikaa en nyt ymmärrettävästi viitsi laskea...

(juostut kilometrit tänä vuonna toukokuun loppuun 2821,7 km)

Juoksijapatsas ja Ikaros Prize sekä kävelykeppi. Keskellä lunnit ovat aiemmin ostettu Norjasta, kumiankka löytyi Hangon Lidlin pihasta ja uistin Uljuan altaan kohdalta asvaltilta. Matkailu avartaa.

Etelämmäs ei jalan Suomessa pääse.

Luontopolku tarjoaa metsän lisäksi avokalliota ja kivirantaa.

Ultrahuoltaja grillaa. Taustalla meri Silversandissa.

Ultrajuoksija on grillaavinaan.

Pyykkiä riittää kuvan ulkopuolelta vielä pitkään. Näihin kuuluu kaksinkertaiset lakanat ja kaikki pyyhkeet matkailuautosta ja saunatakit ja ja ja ...

Neljässä viikossa kotona kaikki muuttuu.

Ari Timosen käsin minulle yhdestä puusta veistämä 50-vuotis lahjalintu pääsi ilmaan olohuoneeseen.

Lopussa.

28. PÄIVÄ

Takana 1622,27 km
Tänään juoksin 80,24 km ajassa 10:50 tuntia
Päivän kokonaiskesto 16 tuntia. Pitää sisällään huollot ja aamun askareet Perniössä.
Olemme perillä ! (Hangossa)

Päivän lintu : pensaskerttu (-kerttunen?)
Päivän vierasesine ojassa : televisio; Heja Hangö !
Päivän biisi : Maamme laulu

Tuhat Mailia Elämälle on juostu. Aikaa meni 27 vuorokautta 15 tuntia ja 22 minuuttia.

Heräsin aamulla Perniöstä Suomi-juoksun kisapaikalta kahdeksalta. Join pari lasia mehua, puin juoksukamat päälle ja juoksin Kalevi Montelan kanssa kaksi kierrosta reitillä. Päästin Kalevin nauttimaan 40. Suomi-juoksun satasensa viimeisen kierroksen yksin ja söin sillä välillä nopean aamiaisen. 
Palasin maalialueelle ottamaan muiden mukana mestarin vastaan.
Tämän jälkeen lähdin juoksemaan yksin vielä kierrosta mutta Jari Tomppo kiihdytti mukaani ja niin Jarikin liittyi niiden juoksijoiden joukkoon jotka minua saattoivat matkallani.
Seurusteltiin vielä hieman maalialueella ja otettiin matkailuautoon vettä, sitten kohti Hankoa.
Tie Perniöstä Tammisaareen polveilee ja sisältää pitkiä loivia nousuja. Jossain vaiheessa tajusin olevani sekä väsynyt että energiahukkainen. Juoksu oli väkinäistä.
Tiukalla huollolla sain paketin kasaan ja hitaasti mutta varmasti lähestyin Tammisaarta kunnes homma sakkasi vatsan osalta. Tämä oli ensimmäinen kerta vatsan osalta tällä reissulla mutta vasta toinen kerta pusikossa.
Tammisaaren kahvien jälkeen käännyin Hangontielle vastatuuleen. 
Matkalla kärsin sääri-, polvi-, nivus- ja selkäkivusta. Yläleuan poskihammas lohkesi suklaata syödessä 24 km ennen loppua. Kirsi tarkisti että ei ole hermo lähellä. Matka jatkui mutta ei hammasta purren.
Kuvaavaa ultrayhteisön toisistaan välittämisestä ja tukemisesta on että Hannu Tähkävuori käväisi 20 km ennen loppua toivottamassa meille hyvää loppumatkaa Hankoniementiellä. Mieshän oli valvonut yön Perniössä ja sitten vielä päivän töissään ja aamulla oli aikainen herätys.
Otin käyttöön lopuksi koko kapasiteetin ja juoksin Hangon Tulliniemelle. Käveltiin Kirsin kanssa luontopolun alkuun. Kello oli puoliyö tasan ja pimeää. Pitkospuille niemen nokalle en enää lähtenyt. Kävellään sinne aamulla.

Kello on paljon kun tätä päivitän. Tulen palaamaan yksityiskohtiin myöhemmin tarkemmin.

Kiitokset kaikille jotka tavalla tai toisella tukivat ja osallistuivat tähän juoksuuni.
Seppo Leinonen ja Hannu Tähkävuori palkitsivat minut juoksustani Ikaros-Prizella ja Juoksijapatsaalla hienoin kaiverruksin. Kävelykeppi on Sepon katajasta käsin tekemä. Sen aika tulee ehkä sitten joskus.

Mielestäni onnistuin sekä urheilijana että ihmisenä näiden päivien aikana.

En ole koskaan aiemmin julkisesti arvioinut omaa suoritustani pelkkänä suorituksena mutta nyt sen teen koska paljon on kysymyksiä esitetty.
Juoksemani 1622 km kertovat pitkäjännitteisestä työstä ja koska olen edelleen juoksun jälkeen terve niin totean onnistuneeni erinomaisesti kokonaisuuden hallinnassa.
Ultrajuoksijoille ja muille kiinnostuneille kertonevat kahden viimeisen päivän kilometrit 80 plus 80 jotakin kun ottaa huomioon mikä rasitus on alla.
Korostan myös että juoksin viimeisenä kuutena päivänä 400 kilometriä. Kun verrataan Unkarissa 6-päivän kilpailussa tasaisella suljetulla reitillä juoksemaani 545 km tähän niin ymmärretään ehkä että liikenteen seassa osittain kapealla pientareella yli kolmen viikon prässin jälkeen olen erittäin tyytyväinen myös näihin kuuteen viimeiseen päivään.

Minulle on moni sanonut että olen kova jätkä. Korostan erityisesti että en ole. Pelkällä kovuudella ei Nuorgamista kovin kauaksi juosten pääse.
Sensijaan säälimätön harjoittelu ja itsensä tunteminen ovat eduksi - etenkin kun tuulee ja sataa Terskanperälle päin.
Tarvitaan tasapainoa ja mielenhallintaa.
Ja syvää henkilökohtaista rohkeutta.

Tekemäni juoksu vetää minut nöyräksi. Olen kiitollinen että tämä oli minulle tarkoitettu. 
Ja kiitollinen kaikille ihanille ihmisille jotka matkallani tapasin.

Lopuksi kaikkein tärkein :
Matkan paras asia oli joka ilta kun katsoin Kirsiä silmiin ja sanoin : "Kiitos tästä päivästä."
Ilman häntä en olisi tässä.

KUVAT ISONEVAT KLIKATTAESSA:

27. PÄIVÄ

Takana 1542,03 km
Tänään juoksin 80,07 km ajassa 10:32 tuntia
Päivän kokonaiskesto 15 tuntia.
Olemme Perniössä.
Juoksin aamulla Somerolta Maria Tähkävuoren kanssa Perniöön 59,38 km ajassa 7:42 tuntia.
Seuraan liittyi 12 km ennen Perniötä ex-temporee Jaana Thorström. Paljon naurettiin. 
Tämän osuuden kokonaiskesto oli huoltoineen 9:50 tuntia.

Päivän lintu : fasaani
Päivän vierasesine ojassa : solumuovinen retkipatja, nyt ei nukuttanut...
Eilinen biisi : Somerjoki / Laivat
Tämän päivän biisi : Dave / Pieni ja Hento Ote

Joskus ultrajuoksu ottaa koko päivän ja koko yönkin, mutta koskaan sille ei saa antaa itseään kokonaan.
Sensijaan välillä sille on annettava kaikkensa.

Kun Perniön Suomi-juoksun illassa sanon nuorelle ultraajanalulle että syö, pue enemmän vaatteita ja etene loppuun asti. Tulen aamulla katsomaan oletko vielä radalla, hyvää matkaa, niin tarkoitan sitä todella sydämestäni.
Toivon että hän saa ultrajuoksusta terveen harrastuksen ja mahdollisesti elämäntavan, joka kantaa vuodesta toiseen ja jonka ansiosta ihmisenä voi kasvaa kestämään arjen perkeleet.
Toivon että omalla esimerkilläni voin näyttää että kaikki on mahdollista jos on kärsivällisyyttä ja halua harjoitella.

Kun kirjoitan tätä olen lopettanut juoksijoiden kannustuksen Suomi-juoksun kilpailussa. 
Kysyin luvan juosta reitillä. Eikä seura tietenkään päästänyt minua sinne ilman numeroa mutta kilpailuun en osallistunut ! Tekivät minulle ihan oman numeron...
Minulle oli kunnia päästä seuraamaan Kalevi Montelan huikeaa 40. sadan kilometrin juoksua.
Sunnuntaina aamulla menen juoksemaan Kalevin kanssa vielä muutaman kierroksen ja lähden sitten kohti Hankoa.

Olkoon tämä päivä osoituksena kaikille tulosveikkaajille että olen Hangossa sitten kun luoja suo.
Kaikille on varmaan selvinnyt jo nyt mikä minulle on tuhannen mailin juoksussa kaikkein tärkeintä.
Ihmisten tapaaminen ja positiivisuuden luominen.
Joku varmaan ajattelee että käyhän se juoksu noin kun ottaa aikaa ja menee hissukseen.
Kokeilkaapa !
Juuri niin se käy...

Kun olen juossut Hankoon kerron Seppo Leinosen ja Hannu Tähkävuoren minulle järjestämästä vastaanotosta täällä Perniössä lisää ja julkaisen siitä myös kuvia.
Mutta - matka on vielä kesken.
Vielä vaan, aina vaan.

KLIKKAA KUVAA NIIN NE ISONEVAT JONOON KATSOTTAVKSI

26. PÄIVÄ

Matkaa takana 1461,96 km
Tänään juoksin 66,17 km ajassa 8:20 tuntia, koko päivä huoltoineen 11:40 tuntia
Olemme Somerolla. Huomenna juoksen Perniöön ja minut tapaa illalla Suomi-juoksun kilpailupaikalta.

Päivän lintu : käpytikka
Päivän vierasesine ojassa : pizzalaatikko Torronsuon kansallispuistossa (hyi !!!)

Tilastomiehet googlettavat kaikenlaista ja hermostuvat ihan turhaan. Kun tuhat mailia päättyy olen juossut oman garminin mukaan noin 1625 km. Tässä luvussa on ekstrakilometrejä 16 kpl koska laite saattaa heittää noin prosentin tuhatta kilometriä kohden - jos niitä on liikaa niin otan sen riskin. (vitsi)
Kun tästä Somerolta Hankoon on noin 124 km niin miten ihmeessä ? - Malttakaa niin sekin selviää aikanaan !

Aluksi kiitos Mirvalle ja Ferrolle Urjalaan meiltä. Jäi kuva ottamatta. Harmi. Lukijat olisivat nähneet maailman ainoan rotweilerin pennun joka emäntänsä kera osaa lämmittää saunan ja luulee yksin osaavansa käyttää vessaharjaa.

Lähdin aamulla pitkään päivään varovasti Urjalasta. Satoi hiukan ja oli lämmin. Ruoka- ja huoltotauot pidettiin lyhyinä ja otin torkut jo 20 kilometrin juoksun jälkeen.
Koijärvellä makoillessa tuli mieleen että näinköhän maailmasta saatiin parempi paikka kun silloiset nuoret ja nykyisin poliitikot laittoivat itsensä ketjuilla kiinni koneisiin pelastaakseen lintujärven.
Tuosta alkoi city-vihreys, joka on johtanut kilpailukyvyn romahtamiseen teollisuutemme koittaessa pelastaa yksin maailman samalla kun kiinalaiset valmistavat halpaa paskaa meille köyhtyneille ostettavaksi. Ja vielä ilman mitään päästö- yms. normeja.
Olen ehdottomasti ympäristönsuojelun kannalla mutta keinot globaalisti tasa-arvoisiksi kaikille maille.

Forssan läpijuoksussa saavuin mustenevan taivaan alle. Ensimmäiset kaksi salamaa löivät juostessani korkeajännitelinjan alta. Mielessä kävi että tähänkö tämä loppuu. Sitten taivas repesi ja pelastauduin intervallilla Tarjoustalon ovelle. 
Samassa Kirsi kaarsi pihaan. Pidimme ruokatauon ja testasimme matkailuauton vedenpitävyyden sillä vettä tuli käsittämättömästi. Pysyttiin kuivina.

Tauon jälkeen lähdin liikkeelle. Sade oli tauonnut.
Juoksusta ei tullut mitään. Lihakset olivat tukkiutuneet täysin tauolla. Vaihdoin kengät ja juoksin hirveällä poikittaisella hakkuriaskeleella väkisin itseni lämpimäksi.
Sitten alkoivat kivut vasemmassa jalassa. Tuskien repiessä katsoin taulua, Somero 19 km.
Ensimmäisen kerran tämän reissun aikana juoksin verenpunaiseen tunneliin. Kipu levisi kaikkialle muualle mutta ei päähän.
Tuuma tuumalta hivutin askelta kyynelten valuessa poskilla. 
Käyttämällä samoja keinoja kuin kilpailussa pakon edessä pääsin hitaasti eteenpäin. Keinoja Käsivarren julmista kivikoista, keinoja kotoa lumihangesta ja suolta. Keinoja polveilevilta maalaisteiltä mielikuvien virratessa harjoituksissa tarkoituksella loppuunajetun juoksijan mielessä.
Reitin varrelle kannustamaan tulleet Niskakankaat pääsivät näkemään todellisen tuskan naamaltani. Kirsi oli jo ennalta heille kertonut että nyt tekee kipeää.
Keskittymällä oleelliseen sain kuin sainkin juoksun etenemään. Lämmin hyvänolontunne mukanani tein matkaa kipujen leiskuessa silmissäni.
Juoksin läpi rajojen joilta ei paluuta ole. Energiaa kuluu hirvittävästi ja Kirsi sai aina vain yhden vastauksen : Juoksen Somerolle.
Täydellinen mustavalkoisuus. Täydellinen periksiantamattomuus hetken koittaessa. On vain juoksu ja tavoite. Milli milliltä.
Tähän kaikkeen sisältyy täydellinen nöyryys. Oman heikkouden avoin myöntäminen. Oman vähäpätöisen osan maailmassa ymmärtäminen. Jatkat vain niin kauan kun Luoja tai Luonto suo.
Pääsin perille.
Huomenna juoksen Perniöön.
Tänään ennen unta kysyn taas :
Miten ihmeessä jaksan huomisen ?

KUVAT ISONEVAT KLIKKAAMALLA NIITÄ.

25. PÄIVÄ

Takana 1395,79 km
Tänään juoksin 51.00 km ajassa 6:18 tuntia, koko päivän kesto 9:00 tuntia
Olemme Urjalassa. Matka jatkuu huomenna Forssaan Koijärven kautta. Menemme Someron kautta.

Päivän vierasesine : 10 litran tai - kilon ämpäri mietoja peperoneja, ei maistunut...
Päivän lintu : laulurastas

Päivän biisi : Elton John / I´m Still Standing

Kivusta ja väsymyksestä on kyselty paljon. Kukaan ei ole murtumaton - en minäkään.
Kipuja on monenlaisia maailmassa. Syöpätautini aikaan kokemani kivut ovat eri maailmasta kuin nämä ultrajuoksun.
Oikeastaan kivunsiedolla ei kannata päteä. Ei niitä kukaan siedä pidemmän päälle. Arvostan veteraanien hermokivunsietoa tai pitkäaikaissairaan vuosikausia kestämiä enemmän kuin näitä juosten itsehankittujen sietoa.
Jos joku luulee että ilman tuntemuksia tullaan Suomi päästä päähän tai väittää tulevansa, niin väärin menee. Hallintaa vaaditaan...
Väsymyksestä en viitsi kirjoittaa mitään. Erittelen sen sitten myöhemmin kun tämä on tehty.

Aamulla Hämeenkyrön Uutisoivan toimittaja Sakari Ilomäki tuli juoksemaan kanssani. Erinomainen tapa tehdä haastattelua jos toimittajan henki kulkee. Sakarin kulki.
Häme heräsi. Yle Tampereen Radio teki puhelinhaastattelun. Haastattelussa vakuutin kysymättä olevani luomujuoksija. Ruisleipää,rievää ja mustaa makkaraa. Kyä lähtee ! Tämä tuli minulta eilisen pyörätievittuilun seurauksena.
Kotiseudulla aletaan kysellä että loppuuko puhti ? Ei lopu. Eikä tarvitse todistaa mitään. En minä mieltäni pahoittanut - säälin vaan.
Päivällä iloinen yllätys oli kun minulle ennalta tuntematon Kokkolan Ultran kävijä Kangasalta, Tomi Lehtinen, tuli seurakseni. Rohkeutta vaan, perässäni pysyy kyllä.
Vielä suurempi yllätys oli kun Kirsin Leena täti Raisiosta ohiajaessaan sattumalta bongasi ensin minut juoksemassa ja sitten matkailuauton. Suomi on pieni. Mutta pitkä maa. Ainakin juostavaksi.

Mukava päivä.
Huomenna jatketaan kohti Someroa Forssan kautta.
Vielä vähän.

Viimeinen kuva osoittaa kuinka hyvin Elovainion Autohuolto pitää asiakkaistaan huolta. Jani tarkistuskäynnillä Urjalassa. Ei tarvinnut vielä rasvata niveliä.