PALJONKO ON PALJON ?

Juuri sillä hetkellä kun sytyttää on valo kirkkaimmillaan.

Ultrajuoksussa olen siirtymässä pelkästään monipäiväjuoksuihin. Tämä ei tarkoita sitä että kokonaan luopuisin lyhyemmistä tapahtumista mutta kokemusten vahvuus pitkissä kilpailuissa kiehtoo. Kaikki alkoi Kaustisten 48-tunnin kilpailusta . Se jätti mielen avoimeksi kilometrien määrälle. Syntyi käsitys mahdollisuuksista omalla kohdalla - syntyi mahdollisuus ymmärtää omaa suorituskykyään suhteessa elämään.
Illuusio rajattomuudesta mielen osalta tuli todeksi Unkarin kuuden päivän juoksussa . Löysin tavan juosta ulos itsestäni mutta en loputtomasti. Tuossa juoksussa tajusin että mielellä ei juoksussa ole mahdollisuutta rajoittaa etenemistä. Kyse on pikemminkin kyvystä saada mieli hiljaiseksi. Valinta tehdään täydellisen luhistumisen ja loputtoman eteenpäinmenon välillä.
Valinta vaatii täydellistä nöyryyttä. On kyettävä irrottautumaan tuloksentavoittelusta, ajasta ja paikasta. Itsekeskeisyydellä ja muille näyttämisellä ei pitkälle juosta. Vaatii siis luopumista saavuttaakseen paljon.
Paljonko sitten on paljon ? Mitataanko se kilometreillä vai kellolla. Mielestäni paljon on riittävästi itselle. Paremmalla juoksulla parempaa elämää. Sellaista elämää jota ei tarvitse katua eikä juosta karkuun. Parempaa juoksua ei mitata kilometreillä eikä kellolla. Paremman elämän jokainen määrittää itse. Enemmän ei aina ole paremmin.

VIIKKO 30.

Ma- 15 km töiden jälkeen illalla metsässä 1.39.
Ti- 26 km töiden jälkeen illalla tiellä ja maastossa 2.50.
Ke- 26 km töiden jälkeen Jyrälänvuoren reitillä osittain maastossa 3.01. Lenkillä kimppuun kävi koira, kärpäset ja yksi lehmä. Matkailu avartaa...
To- Lepo eli töiden jälkeen 10 kuutiota hiekkaa levitettävänä osittain lapiolla ja haravalla.
Pe- Illalla töiden jälkeen 20 km pääosin tiellä 2.13.
La- Kevyt saunalenkki 10 km - 1.07. Hirveä helle.
Su-18 km tiellä ja poluilla 2.00. Hämmästyttävän helppoa juoksua vaikka helle helli.

yhteensä 115 km - 12 tuntia ja 50 minuuttia

Viikosta jäi päällimmäiseksi ajatus: -Päivääkään en antaisi pois !


Mielessäni heinäkuulla on ollut negatiivinen vire omaan harjoitteluun. On ollut tunne että välillä en saa kilometrejä kasaan helposti ja luonnollisesti.
Olen ollut Unkarin jälkeen tasaisesti väsynyt. Tämä on näkynyt lisääntyneenä unentarpeena. Olen aina kyennyt rentoutumaan helposti. Myös nukkunut keskimääräistä suomalaista enemmän. Nyt on tuntunut että pitäisi nukkua 10 tuntia joka yö ja rentoutumisessa on ollut puristamisen maku.
Kun tarkastelin harjoituspäiväkirjaani tältä ja viime vuodelta totesin tulleeni sokeaksi omalle harjoittelun määrälle. Todellisuudessa olen heinäkuussa harjoitellut erittäin hyvin ja varsin paljonkin suhteessa aiempiin kuukausimääriini. Etenkin kun Unkarin 6-päivän kilpailusta on vasta kaksi ja puoli kuukautta.
Toukokuussa tuli 589 km. Kun harvat huiput perusharjoituskaudella ovat olleet hieman alle 500 km ja nyt heinäkuussa näyttäisi tulevan hieman yli 400 km täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen. Viikkotasolla olen kyennyt esittämään yksittäisillä viikoilla 188 - 200 km mutta jatkuvassa harjoittelussa 100 - 130 km ei ole sekään mitenkään ollut itsestäänselvyys.
Harjoitteluuni olennaisesti kuuluneet metsä- yms. raskaat ryskehommat ovat nyt olleet lähes mahdottomia toteuttaa väsymyksen vuoksi ja jos niitä on tehty on kokonaiskuorma mennyt välittömästi liiallisuuksiin. Juoksu pelkästään sensijaan on sujunut. Onkin hieman kyseenalaista hyödynkö näinkin suuresta juoksumäärästä juuri nyt. Toisinsanoen en tiedä kulutanko itseäni liikaa juuri nyt. Toisaalta en tavallaan "uskalla" olla juoksematta koska perustasoni on noussut ja ylläpitoonkin vaadittavat kilometrit ovat hurjasti nousseet viimeisten vuosien aikana.
Mitenkään vastenmielistä harjoittelu ei ole. Sensijaan jatkuva ylimääräinen väsymys ja tekemättä olevat ns. kotihommat stressaavat vaikkakin painostus tulee ainoastaan omasta päästä.
Elokuun toisella viikolla lähden pohjoiseen. Matkalla on monenlaisia tarkoituksia. On ensivuoden projektin tiimoilta sponsoripalaveria, ystävien tapaamista matkan varrella ja tietenkin harjoittelua ja lopuksi ihan lomaakin hieman. 
Reissun tärkein anti tulee kuitenkin tunturituulesta. Se toivottavasti raikastaa taas jälleen kerran ajatuksia ja hiljaisuus nostaa tärkeimmät yhteydet ympäröivään esille.

Läheltä katsottuna moni asia on toisin...

Loppuun ote eräästä vanhasta kirjasta. Olkoon joidenkin mielestä pelkkää tarinaa mutta varsin hyvää sellaista ja myös nykyaikaan sopivaa.

"En siis juokse umpimähkään enkä nyrkkeile kuin ilmaan huitoen, vaan suuntaan lyönnit omaan ruumiiseeni ja alistan sen tottelemaan, etten minä, joka muille saarnaan, itse joutuisi hylätyksi. "
 (1. Kor 9. 26-27 )

TAKAPORTTI KONTEKSTISSA

Näkymä taustalla Vuoricaravanista ja muuten ollaan pois kontekstista...

 
Tällä kevyellä viikolla joka sisälsi erilaisia lihaskipuja ja väsymystä, tuli mietittyä kontekstia. Ja etenkin sitä mitä seuraa jos jokin asia otetaan pois kontekstistaan. Eli jos asia otetaan pois asiayhteydestään.
Sosiaalinen media on viime viikkoina vaahdonnut lain kunnioittamisesta. Erilaisten julkituotujen esimerkkien mukaan on keskusteltu onko oikeutusta jos yksilö kuuntelee enemmän sydäntään kuin yhteiskuntaan säädettyjä lakeja. Ja tekee valintojaan pyrkien oman elämänsä kanssa sopusointuun. Sosiaalinen media on irrottanut asiat kontekstistaan ja saanut haluamansa - paljon turhaa puhetta ja varsin vähän todellisia arvovalintoja.
Ottamatta tapauksiin kantaa totean kuitenkin että jos 6.12.1917 eräät olisivat noudattaneet pelkästään lakia kirjoittaisin tässä ehkä toisella kielellä. Tai en kirjoittaisi lainkaan. Saattaisi kirjoittamisen ja ajattelunkin vapaus olla hieman tiukemmassa. Eli sydäntään tulisi kuunnella.
Kirjoitan tätä Merikarvialla perämeren rannalla matkailuautossa. Olen siis kevyen viikon päätteeksi todella pois kontekstista. Toisaalta koska asun vuosittain autossamme noin kolme kuukautta niin illuusio vapaudesta on osin tottakin. Ajatteluani kotoa poissaolo ei muuta - ehkä hieman yksinkertaistaa. Vapaus arjesta jättää jäljelle vain tärkeimmän.
Lukijoista joku saattaa ajatella että mitä se Koskinen huutelee tuuleen. Onko merituuli mennyt lenkillä korvasta sisään ja toisesta ulos ? Huomautan kuitenkin että saattohoidossa tehtyjen tutkimusten mukaan kaksi asiaa nousee viimeisillä metreillä esiin : - voi olisinpa viettänyt enemmän aikaa läheisteni kanssa ja - voi olisinpa tehnyt vähemmän töitä. Eli pitäisi miettiä ennen kuin on myöhäistä.
Ultrajuoksussa olemme koko ajan kontekstissa. Harjoittelun ja kilpailun väliin mahtuu usein kapea jakso aikaa muuhun ja sitten taas juoksu täyttää päivää ja päätä. Tällaisella kevyellä viikolla itse pyrin eroon juoksusta kaikin keinoin. Etenkin pyrin säästämään aivojani, koska muutoin suhtaudun rakkaaseen lajiin melko intohimoisesti ja kovalla intensiteetillä. Suomeksi sanottuna elän juoksua päivästä päivään. Eli kuuntelen sydäntäni.
Toisaalta ymmärrän hyvin jos joku ei viitsi syventyä. Tai tekee paljon palkkatöitä ja saa siitä elämänsisältöä ja sitten juhlii vähän vapaa-aikansa. Toisaalta en ymmärrä. Tänään Kirsin kanssa pyöräilimme kolmisen tuntia tutustuen Merikarviaan, joimme kahvit välillä ja jatkoimme. Tulimme autolle ja pidin pienen tauon, jonka jälkeen juoksin reilun tunnin. Todennäköisesti koko tämän ajan pari muuta henkilöä oli istunut kaljalla terassilla. Tullessani lenkiltä kohtasimme ja meillä kaikilla oli vetävä askel - minulla eteenpäin ja heillä puolelta toiselle. Eli kuka mihinkäkin aikansa hukkaa ?
Filosofi David Humen mukaan kaikki tieto tulee meille aistiemme kautta. Tunteet, tavat ja tottumukset. Syntyy syy ja seuraus. Hume oli skeptikko ja todennäköisesti ateisti. En millään usko että kaikki tieto tulisi pelkästään aistien kautta. Taatusti perimme myös jotakin. Mielestäni mahdollisuus kokea asioita syvemmin syntyy henkisen kasvun myötä. Syntyy tunnetiloja joihin aistien kautta kokemamme ei vaikuta. Eli on muutakin. 
On siis jokin yhteys. Yhteyteen meidät kaikki on kutsuttu. Löydämmekö polkumme sinne onkin sitten vaikeampaa. Jälkeenpäin katsoen vielä vaikeampaa on tietää oliko valinta oikea. Tai sitten ei. Nimittäin pitäisi olla takaportti - meillä kaikilla. Tai sitten on vaan uskottava valintoihinsa.
Takaportilla tarkoitan toista ulospääsyä. Kun ultrajuoksussa sokeudumme kilometrien lukuun ja väsymyksen spiraali tekee elämästä turtaa sameutta on syytä ottaa juoksu pois kontekstistaan ja levätä. Välttää orjautuminen ja putkinäköinen yhteen asiaan katsominen. On erittäin vaarallista täyttää elämänsä vain yhdellä asialla. Tukijalkoja pitäisi olla enemmän. Oikein kaksikaan ei riitä.
Oma kevyt viikkoni on parhaimmillaan juuri tällainen kuin nyt. Alkuviikosta olen täysin väsynyt jopa juoksuvastainen. Viikon loputtua olen innokas kohtaamaan uuden normaalin viikon. Usko parempaan ja valoisampaan tulevaisuuteen säilyy väsyneenäkin vahvana.
Toki kevyt viikkoni on sisältänyt myös harjoittelua. Kevyttä palauttavaa juoksua. Vaivojen hoitamista. Ja etenkin henkistä huoltoa. Henkinen huolto onkin se helpoin osa. Riittää kun uskoo että ainoastaan yhteen asiaan elämässä ei tarvita takaporttia. Riittää kun hiljentyy kuuntelemaan - lopulta vastaus tulee. Tavalla tai toisella.


Viikko 29.

Ma- illalla tiellä 5 km - 33 min.
Ti- aamulla aikaisin 10 km osittain poluilla - 1.01.
Ke- illalla 10 km osin poluilla - 1.20, vatsavaivaa ja huonoa oloa.
To- Lepo.
Pe- 14 km varovasti - 1.29.
La- Ellivuoressa Vuoricaravanin pirun lenkkiä kolmasti, 10 km - 1.02. Nousua riitti.
Su- Merikarvialla pyöräilyä kevyesti 3 tuntia plus juosten 11 km asvalttia - 1.08.

yhteensä juoksua 60 km - 6 tuntia ja 33 minuuttia

Juoksija kyttää Mericampingilla chorizoja (raakamakkara) grillissä ja perunat kiehuvat.

BROOKS PURE GRIT 2

Kalustoon tuli uutta. Moniin vuosiin kenkä joka heti ensilenkillä herätti intohimoja. Brooks on yhdessä Scott Jurekin kanssa kehittänyt tämän mallin. Kengän pito ja suuntavakavuus on huikea. Kärjessä on vedelle ulostuloaukot ja jonkinlainen iskusuoja myös. Mielenkiintoinen toispuoleinen, ikäänkuin "vino" nauhoitus ja loistava istuvuus tekee juoksusta miellyttävää. Suosittelen testaamaan neutraalia kenkää niin polulle kuin hiekallekin.

Näyttää hieman omituiselta mutta on kevyt lentää.

CARAVANALUEKOKEMUKSIA

Ellivuori; Vuoricaravan
Uusi ja ajanmukainen alue. Pitävä hiekkapohja. Lapsille hieno leikkialue (parkour-rataa ja erilisiä kenttiä) Vastaanotto opastaa ja näyttää paikat. Rautaveden rannassa saunat (savu- ja tavallinen puusauna) kylpytynnyreineen. Hyvät kuntopolut ja retkeilymahdollisuudet. Taiteilija Danielssonin kivilinna pirunvuorella. Talvisin laskettelumäet. Lakeside golf 12 km päässä.
Myös 70-lukulaiset hotelli Ellivuoren palvelut vieressä. (mainettaan parempi ja edullinen)  Aluemaksulla pääsee hotellin altaaseen uimaan.
Suosittelemme tutustumaan.

Merikarvia; Mericamping 
Vanha hyvä alue ja neljä tähteä. Kantavaa hiekkaa ja nurmea. Niemenkärjessä meren äärellä. Uusittu huoltorakennuksia. Hyvä itselämmitettävä ja kohtuuhintainen puusauna sähköisten lisäksi. Lapsiystävällinen hiekkaranta.
Lähellä kalasatama josta saa ostaa tuoretta ja savustettua kalaa. Erityismainintana loistava kahvila Meriheinä vastapäätä kirkkoa. 
Caravanalueen laiturista pääsee erikseen sovittuna myös meriretkelle Ouraluodon vanhalle luotsiasemalle. 

Vuoricaravania portilta. Alue jatkuu vasemmalle vielä laajasti.

 


 

TASAISUUDEN KÄÄNTÖPUOLELLA

VIIKKO 28.

Ma- Työpäivän jälkeen valmiiksi väsyneenä 21 km - 2.19.  Pääosin hiekkateitä hiljaisuudessa.

Ti- Aamulla ennen töitä 12 km - 1.19. Osin poluilla.
Soitan päivällä Makelle. Puhutaan ensivuoden juoksuprojektin taustoista, haaste ahdistaa.
Onni soittaa ennen iltaharjoitusta. Puhutaan harjoittelustakin. Kunhan nyt malttaisi ja pysyisi terveenä.
 Ilta 8 km kiihdyttäen - 40 min. Kilometrit : 6.09 - 5.21 - 5.09 - 4.40 - 4.29 - 4.27 - 4.26 - 5.26
 Kauneus (nopeus) on katoavaista. Aivan poikki. Sattuu.

Ke- Illalla työpäivästä todella väsyneenä erittäin raskaassa maastossa aivan liian lujaa 12 km - 1.24.

Huohottaessani polkuja ylös ja alas mietin toisen ystävän päivällistä soittoa. Mies ansaitsee hatunnoston positiivisuudestaan. Epilepsiasta huolimatta perhe elätetään vuorotöillä ja uskalletaan harrastaa ja elää täysillä. Kohtauksen tullessa maastopyörän selässä tulee rumaa jälkeä mutta ei voi jäädä sohvallekaan - taivas voi pudota niskaan...

To- Illalla 16 km - 1.58. Istuminen töissä vie energian ja järjen. Vaativaa teknistä polkua. Lenkin jälkeen puhdistunut mutta jäykkäjalkainen olo.

Pe- Lepo. Työpäivän päätteeksi sahaan helteessä moottorisahalla kaksi ja puoli tuntia. Kotitiemme ojapusikot ajettiin murskaimella ja siistimme jälkiä Kirsin kanssa. Vaikka juonkin tasaisesti niin istuessani kotimatkalla mönkijän kyydissä tiedän että lenkki meni nyt ohi. Puolikuiva mies saunoo ja putoaa sänkyyn.

La- päivällä 18 km - 2.06. Osittain hiljaisilla poluilla. Aivan poikki lenkin jälkeen. Fyysinen kanttaus varmistetaan kaivamalla lenkin jälkeen lapiolla kivikovaan hiekkaan kaapeliojaa 16 metriä. Projekti kestää kolme tuntia ja nestettä kuluu. Menee miinukselle ja vasempaan jalkaan sattuu.

Su- Herään aamulla vasemman jalan särkyyn. Siirrän lenkille lähtöä aina vaan. Syödään lampaan ulkofilettä.

Ari soittaa illansuussa. Olen juuri juonut kahvia ja tehnyt päätöksen lenkille menosta. Jalan lihakset ovat kireät. Puhelu tulee juuri oikeaan aikaan. Toivotetaan hyvää kirkastussunnuntaita. Ilon ja toivon valkoisen heleä päivä. Ryhdistäydyn. Juoksen 20 km varovasti palautellen ja huolellisesti askeltaen 2.19, osittain ulkoilureittiä mäkineen. Loppumatkasta kaadun. Kenkä tarttuu juureen ja otan käsillä vastaan pyörähtäen kyljen kautta selälleen. Kotiin palaa maahan lyöty mies. Kirsi on leiponut. Saatan jäädä henkiin.

yhteensä 107 km - 12 tuntia ja 5 minuuttia

En yleensä ole egokeskeinen mutta joskus vaadin itseltäni liikaa. Varsinkin näissä väliharjoitteluissa joissa hyvinmenneen tavoitteen jälkeen lähdetään uusiin seikkailuihin ja mitoitetaan lähtötasoa. Yliarviointi on vaarallista näin aluksi. 
Viikolla juoksin liian kovaa ja osittain liian haastavilla reiteillä. Valmiiksi väsyneenä lihaksisto ei ota ärsykettä aina kivuitta vastaan.
Sensijaan tasaisuuteen olen tyytyväinen. Se menee ytimiin asti. On aivan eri asia vetää näytteille 150 km viikko ja seuraavassa keventää 64 km pullansyöntiin. Tasaisuus puree. Se laittaa henkisesti ja fyysisesti juoksijan likoon.
Tasaisuuden kääntöpuolella on siis väsymys ja toivo paremmasta. Ensi viikko on kevyt.

Lenkille mukaan pääsette allaolevasta linkistä. Ei tarvitse juosta, riittää kun katsoo ja kuuntelee.

LENKILLÄ PASIN KANSSA 1

TUULETUSTA

Suomalaiset ovat huonoja kuuntelemaan julistuksia. Jos joku tulee ovelle kelloa soittamaan ja alkaa esittää asiaa, etenkin elämänarvoista tai elämäntavoista joita ei koe omiksi, on vastaanotto usein tyly. Syntyy pattitilanne jossa julistaja jää paukahtavan oven toiselle puolelle ja toiselle puolelle jää vihainen häirityksi tullut.
Säälittävää on että perkeleiden kaikuessa saattaa eteisen peilistä näkyä isojen ongelmien kanssa painiva ihmispolo. On monenmoista stressiä, vaikkapa liiasta työstä tai elämäntapojen aiheuttamaa terveyshuolta tai epätasapainoa kaikesta yhteensä joka sotkee vielä ihmissuhteetkin. Ja silti sieltä eteisestä usein kuuluu huuto että hanki elämä. Unohdetaan että ei ole hankittavissa. Saatu sensijaan on. Ja vain yksi. Ainutkertainenkin.
Elämänvalinnat ovat tiukassa. Paitsi että puuttuu rohkeutta astua ensimmäinen askel puuttuu myös seikkailunhalua. Arjen tasainen näivettävä tavanomaisuus vie mielikuvituksen.
Suomessa on yksi seikkailujuoksijaksi virallisesti tunnustautuva henkilö. Kiertäessään luennoimassa yrityksissä hän kertoo usein törmäävänsä mutku ja sitku asenteisiin. Kovasti halutaan muuutosta elämään mutta päätöstä ei synny. Ei uskalleta valita toisin.
Toisinvalitsijoita usein kritisoidaan. Itsekkyydestä. Kadehditaan oikein perusteellisesti ja suomalaiskansallisesti. "Toikin tossa vaan juoksee päivästä toiseen, menis töihin tai tekis jotain järkevää." Ei ulotuta ymmärtämään. Ei nähdä metsää puilta.
Pahinta on kun toisinvalitsijat kritisoivat toisiaan. Osa ultrajuoksijoistakaan ei arvosta seikkailujuoksijan saavutuksia. Ajatellaan että kun mies tarpoo päivän hiekassa tai lumessa niin hän on jotenkin vähemmän "kovempi" kun huolto on pystyttänyt teltan valmiiksi ja soppaa on heti tarjolla. Pitäisi siis itse hoitaa koko homma ? 
Unohdetaan kuitenkin että goretexien alla juoksija on yksin omien voimiensa kanssa. Yksin omin voimin on juostava kuitenkin. En näe suurtakaan eroa jos minulle kulta (Kirsi) työntää patukkaa (energia) käteen kesken kuuden päivän juoksun huoltoalueella. Tämä piti nyt kirjoittaa näin koska muuten Jarla piirtää tästä jotain ihan muuta. Kovuutta siis ei mielestäni kannata mitata näin - jos ollenkaan.
Eli unohdetaan että kaikkein kovin on se joka on lempein muille mutta kovin itselleen. Netissä on helppo luvata koneen ääressä. Päätetään juosta se ja se siinä ja siinä ajassa tai otetaan utopistinen kilometritavoite. Sitten kun on näytön paikka ei olla edes paikalla. Tietenkään ei nöyrrytä edes selittelemään miksi nyt ei onnistunut. Unohdetaan että mitä nettiin kirjoitetaan se säilyy.
Siirryttäessä maratonin kautta ultrajuoksuun haasteet kasvavat. Työnteon määrä kasvaa ja harjoitteluun alkaa palamaan mittava määrä aikaa. Kun ultrajuoksuja edelleen pidennetään monipäiväisiksi ollaankin yllättäen muidenkin kuin fyysisten asioiden kanssa tekemisissä. Loppuu kantti. Henkinen kestävyys katkeaa. Lupauksia on vaikea pitää.
Olen usein kirjoittanut henkisistä ominaisuuksista. Kyvystä sulkea mieli hiljaiseksi kesken rasituksen. Juosta ulos itsestään ja yli rajojensa. Kääntymisestä itseen ja voiman etsimisestä. Jumalakin on mainittu. Uskosta on puhuttu ja sitä puntaroitu. On myös puhuttu juoksun palosta.
Uskoa on monenlaista mutta yhteinen asia on että harvoin minkäänlainen usko on ostettavissa. Harjoittelun kautta voi saada itseluottamusta ja uskoa omiin kykyihin. Harjoittelun kestäessä uskoa koetellaan. Tulee mutkia matkaan ja itseluottamus rakoilee. Aina ei lempeydellä pääse eteenpäin. Vastauksia matkan varrelta ei tavoita. Rinnallakulkija karkaa mutta perusta pysyy.
Siispä siellä on muutakin minun mielessäni. Lempeyden lisäksi musta nurkka. Täydellinen mustavalkoisuus. Täydellinen periksiantamattomuus. "Ei veltoille osasto." Tämä osasto on harvoin käytössä. Olen useissa yhteyksissä todennut että perkeleillä ei pitkälle päästä. Asenteella kylläkin sillointällöin. Ainakin hetken matkaa.
Oikeammin tämä on perintöä vaarilta. Sotaveteraanin perintö. Preussilainen kuri ja valtava halu yrittää. En hyväksy lainkaan "ei kiinnosta asennetta". Jos ei kiinnosta niin ei sitten kuulu minulle. Kolmannessa polvessa toimeentulotukea saavat eivät saa ymmärrystä minulta. Tukea kylläkin mutta ensin pitää löytyä itsekuria.  Pitää siis olla halu yrittää. Halu selviytyä elämästä. Ja ihan itse !
Työssäni kohtaan yhteiskunnan eri kerroksia tilanteessa jos toisessakin. Säälittävin on perusnegatiivinen ulkopuolinen joka marketin edustalla tulee selittämään että taksia ei saa siihen pysäyttää - samalla kun nousen autosta auttamaan vaikeasti liikuntavammaista ulos. Tämä väärinvalinnut perusnegatiivinen ei useinkaan malta katsoa miksi taksi siihen pysähtyi vaan säntää heti paikalle kommentoimaan. Tietenkään hänessä ei ole nöyryyttä myöntää erehtyneensä. Yritän olla kohtelias ja kärsivällinen mutta asiakkaan päivä menee usein kyyneliin asti pilalle näissä tilanteissa. Perusnegatiivisen väärinvalinneen päivä sensijaan jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Katkeruuttaan väärinvalintoihin on siis turha purkaa muihin. On myönnettävä olleensa väärässä elämässä ja koitettava uusiutua. Tästä uusiutumisesta minulla on kaksi mainiota esimerkkiä. Molempien blogit löytyvät blogiluettelostani. Onni ja Marko ovat molemmat lupaavia juoksijoita. Molemmilta löytyy kykyä kuunnella ja analysoida. Molemmilta löytyy kykyä keskittyä hetkeen. Ja molemmilta löytyy varmasti tarpeentullen kykyä kurittaa itseään harjoituksissa menestyäkseen.
Verenkierto pelaa siis molemmilla ilman sinisiä pillereitä.  Molemmat haluavat voida yhä paremmin mutta eivät hamua hyvää oloa purkista vaan tekevät sen itse - juosten ja halliten elämänsä. Tämä ei vielä kuitenkaan riitä. Tarvitaan kykyä nöyrtyä mittaamaan omat voimansa rehellisesti. Tätä molemmat harjoittelevat vielä. Ja hyvä niin. Jatkuvuus on. Ja samalla esimerkki muille.
Seikkailujuoksija kertoo blogissaan juoksevansa kovaa kaksi tuntia 2x kilometriä. Ei siis kerro menikö 21 vai 25 kilometriä. Salamyhkäisyys myy ehkä hieman paremmin. Toisaalta vanhat tulokset ovat netissä. Taso on siis löydettävissä numeroin kuitenkin.
Entäpä muu. Kysyy valtavia henkisiä voimavaroja juosta lumessa tai hiekassa päivätolkulla. Perillä ei odota palkintopalli eikä ajalla mitattu kansainvälinen arvostus. Joku lukee seikkailujuoksijan juoseen xxxx km. Ymmärtämättä lainkaan kuinka pitkä matka on - juosta. Ja kuinka monta peräkkäistä päivää piti keskittyä hetkeen ja vain siihen.
Tärkein on kuitenkin sekä minun että seikkailujuoksijan toisinvalinnat. Olemme molemmat ymmärtäneet mikä elämässä on kiinnostavaa - molemmat siis tahollamme. En ole seikkailujuoksijaa koskaan tavannut mutta ehkä pitäisi. Kutsua vaikka lenkille. Siinä voisi vaikka yhdessä julistaa positiivisuutta. Ja että kehuminenkin meitä joskus hivelee mutta se ei lainkaan riitä liikuttavaksi voimaksi päiväkausien tarpomiseen. Ei sitten alkuunkaan.
Elämässä on siis lukuisia muita arvoja kuin menestyminen kilpailussa tai taloudelliset ja niillä päteminen. On totta että jos on nostanut omat henkilökohtaiset kulunsa pilviin on pakko tehdä valtava määrä työtä maksaakseen ne. On kuitenkin oma valinta päällystääkö polkunsa marmorilla ja kutsuu vieraita ihailemaan sitä. Vieraiden lähdettyä jää yksin tyhjyyteen. Marmori ei mielentasapainoa itsessään tuo. Eikä menestys.
Yhteiskunnan arvot ovat aina omia arvojamme. Arvot muuttuvat vain valitsemalla toisin. Jos koet arvot ympärilläsi vääriksi valitse toisin. Ota rohkea askel ja muuta elämäsi suunta. Elä uusilla arvoillasi ja valinnoillasi rikasta elämää ja julista esimerkilläsi ne toisille. Ehkäpä saat muut ympärilläsi ajattelemaan, avaamaan ovensa ja tuulettamaan elämänsä.

Seikkailujuoksija 

VIIKON 27. HARJOITUKSET

Ma- aamulla varhain 10 km - 1.15
Ti- illalla myöhään 18 km - 1.54, teknistä polkuakin
Ke- iltapäivällä 8 km kevyesti; liian vähän nukkuneena - 54 min. 
To- päivällä 15 km - 1.42
Pe- 30 km - 3.15, osittain kaatosateesta nauttien
La- 14,5 km - 1.40, raskaassa maastossa ja poluilla. Erittäin hyväntuntuista juoksua.
Su- aamupäivällä 11,5 km tasaista tiellä - 1.09

yhteensä  107 km - 11 tuntia ja 53 minuuttia

Viikon harjoittelu tehtiin leipätyön ohessa - siitä merkilliseltä näyttävä rytmitys. Mukavaa elää taas päivittäisen juoksemisen kanssa.
Ensimmäinen viikko toi mukanaan kaksi yllätystä. Ensinnäkin olen lähtötasoltani nyt hämmästyttävän hyvässä peruskunnossa vaikka luulin muuta vielä kolme viikkoa sitten. Viikon kilometrit tulivat todella helposti. 
Toiseksi teknisillä vaihtelevilla poluilla kun syke pysyy jatkuvasti melko korkealla onkin jotenkin ahdistavaa huohottaa menemään. Eli paljon on vielä tekemistä tässä osastossa.
Sitäpaitsi metsässä on mukavaa - siellä on jo kanttarellejakin.


Kuunnelkaapa - notta perskeles !