Viikko 47. - BISLETT 24 HOUR INDOOR CHALLENGE

NORJALAINEN MUKI

Kauan sitten järjestimme ystäväni Maken kanssa diskoiltoja, joissa myös pidimme erilaisia kilpailuja. Palkinnoksi jaoimme levyjä ja hauskaa krääsää. Joukossa oli fajanssimukeja, joissa luki : Norge Muggen. Niissä oli kahva sisäpuolella...

Ollessani 90-luvulla juoksemassa Norjassa St Olavsloppet-maantieviestiä tarjottiin joukkueellemme eräänä iltana iltapalaksi hirvenlihaa vadillinen ja vettä - ei siis muuta...

Sensijaan kun viikoilla 37. ja 38. pohjoisen harjoitusleirin yhteydessä poikkesin Norjan puolella Kilpisjärveltä useastikin oli sekä tarjoilu että -välineet kunnossa!

Bislett 24 Hour Indoor Challenge 2011 oli hyvin järjestetty. Huolto toimi ilman sisäkahvallisia mukeja ja tarjoilu oli juoksijalle sopivaa - ei siis hirvenlihaa. Puitteet reilun 540 metrin sisähalliradalla olivat kunnossa paitsi ilmanvaihdon osalta. Juoksijoita oli otettu mukaan ehkä hivenen liikaa ja kun ilmastointia ei jostain syystä saatu toimimaan koko kisan ajan tuli hieman kuuma ja hiilidioksidipitoisuus nousi turhan korkealle. Tämä aiheutti pahoinvointia ja merkillistä yllättävää ja hieman ennenaikaistakin väsymystä useille juoksijoille. Järjestäjät yrittivät parhaansa mukaan pitää ovia avoinna ja kilpailun lopulla olosuhteet olivat jo hieman paremmat kuten alussakin.

Numero rintaan ja ajanottochipit kenkiin.

Matkalla.

Itse lähdin juoksuun hyvässä kunnossa joskin hieman ylilevänneenä vasemman jalan kireyksien parantelun takia. Tämä aiheuttti lihaksissa liikaa pehmeyttä ja jalkani olivat hieman yllättäen turvoksissa jo ennen kisaa. Varovaisesta alusta huolimatta väsyin aivan liian aikaisin ajatellen huipputuloksen tekemistä. Välillä "kävelin pitkin seiniä" huoltoon ja kävin hengittämässä viileää yöilmaa ulkosalla pariin otteeseen. Loppua kohden olo taas parani ja pystyin kuitenkin uuteen ennätykseen 157 km ja 569 metriä tarkalleen,  juostuna siis 24 tunnissa.

24 tuntia aikaa käytetty ja nyt on mukavaa...

Kilpailun jälkeen kävimme Kirsin kanssa illalla Oslon viehättävässä keskustassa syömässä kuten myös kävelemässä seuraavana päivänä. Oma kävelyni oli molemmilla kerroilla surkeaa raahautumista ja kilpailun jälkeiset kaksi yötä sujuivat viiltävien hermosärkyjen kanssa painiessa. Onneksi ei tarvinnut olla yksin reissussa!
Sekä oman että Kirsinkin jo kokeneen ultrahuoltajan mielipiteen perusteella lopputulema oli varsin selkeä. 48-tunnin juoksu tuntui edelleen jossain syvällä lihaksissa eikä ennenaikaista väsymistä edesauttanut lihasten pehmeys kuten ei myöskään Bisletin hallin ilmanvaihto.
Hyvän ystäväni Rainen konsultointi kotimaahan päästyäni vahvisti vielä tuntemuksiani lisää ja edesauttaa nyt jatkossa harjoittelun yhä jatkuvaa positiivisuutta. Vuosi on ollut urheilullisesti positiivinen, joten positiivisuudesta on syytä pitää kiinni kun sen kerran on tavoittanut.
Tästä alkaa kuitenkin ylimenokausi. Päivittäinen juokseminen ei ole nyt seuraavien viikkojen fokus ollenkaan vaan palautuminen ja sitten liikkeelle taas päästyäni hieman toisenlaisesta juoksusta nauttiminen. On siis aika vetää hieman happea ja - tietenkin - miettiä ensivuoden kilpailuja.

Allekirjoittanut  ja  Jari Tomppo.

Mari Toivonen ja Tarja Antell - valmiina lähtöön.

Tulokset kilpailusta

VIIKKO 47.

Ma - 5 km kevyesti ? - 31 min
Ti - Lepo
Ke - Lepo / Kävelyä metsässä 3 km
To - 8 km poluilla - 52 min.
Pe - Lepo / lento Norjaan
La-Su- Bislet 24 Hour Indoor Challenge, 157 km 569 metriä. (Oma ennätys)

yhteensä. 170 km - 25 tuntia 23 minuuttia


Tässä yhteydessä on jälleen kerran yritettävä selittää tavoitteellista ultraamista omalla kohdallani. Tuloksilla ja ajalla ei ole mitään merkitystä. Merkitystä on sillä tunteella minkä matkallasi ajassa koet.
Teen sen nyt hieman toisella tavalla kuin ennen:

1994 Maaliskuussa tasan 273 päivää senjälkeen kun käsivarrestani oli vedetty viimeinen syöpähoitokanyyli pois olin Toholammin talvimaratonin lähtöviivalla. Tuota maratonia varten olin syöpätautini jälkeen juossut 682 km harjoitusta. Nämä harjoitukset oli ajallisesti tehty viiden ja puolen kuukauden aikana. Jakso sisälsi kaksi viikon flunssaa ja yhden mahataudin eli "tehokasta" harjoitusta tuli alle viisi kuukautta. Harjoituspäiväkirjassa noiden harjoitusten perässä ei ole aikaa. Eikä ole sen Toholammin läpijuostun talvimaratoninkaan perässä aikaa.

Aika menetti tuolloin elämässäni merkityksensä.

Tänä vuonna olen juossut sata mailia alle kolmessakymmenessä tunnissa. Tänä vuonna olen juossut 243 kilometriä kahdessa päivässä. Tänä vuonna olen juossut 157 kilometriä päivässä.


Tänä vuonna pisin matka liikkua minulle oli Kalevankankaan kappelin uurnahuoneelta äitini tuhkauurna sylissä haudalle.

Aika matkassa vai matka ajassa?


Pelkällä tuloksentavoittelulla en koskaan olisi päässyt tähän. Enkä edes olisi motivoitunut harjoittelemaan yhtä paljon näiden vuosien aikana kuin mitä olen tehnyt.

Salaisuus on usko omiin tekemisiin, usko elämään - jokaiseen päivään. Jokainen päivä on lahja.

Miten Sinä sen käytät ?

HILJAINEN MIELI - QUIET MIND - VIIKKO 46.

Jossain siellä, polun pää. Aika lähteä juoksemaan, kohtaamaan aika.
There is trail for me, time for me, meet the time.

Marjanlahti - edesmenneen kunniaksi nimesin. Voi kuinka olisinkaan halunnut hänet tavata.
Marjas bay - R.I.P.  Unlucky me, I never met  You.

Alussa juoksu tuntui vaikealta, tulin metsästä tielle - näkyville pois piilosta.
First I feel tired running, I came out of woods - it was road show time.

Joskus kaikki päättyy. Minkälaisen jäljen jätät maailmaan, ihmisiin?
Sometimes all ends. How you make them feel, how you make the world feel?

Taakseni on jäänyt lukemattomia kilometrejä sammaloitumaan, muiden koettavaksi uudestaan, erilailla, paremmin?
I have pass thousand miles. Somebody is coming after me, better, different?

On löydettävä polun pää. Rohkeus valita toisin. Oma polku.
You have to find your truth. Courage to be different. To run your own trail of life.

Kuinka monta henkäystä olenkaan vetänyt tätä puhdasta ilmaa. 

Osana pysyvää, vierailijana.

 To breath this fresh air. Be part of something forever stays, as visiitor.

Yöllä oli satanut. Pisaroiden läpi kuulsi uusi päivä. Juoksin siihen.
It was rainy night. I run trough raindrops. There was new day.

Maisemassa. Hiljaiset polut. Hiljainen mieli.
In the nature. Quiet trails. Quiet mind.

Eteenpäin. Päämäärä häämöttää. On vain hetki kahden askeleen välissä.
Go can go. It is just moment between two steps.

Onko oikeus tallata kaikkea kaunista?  Sinä liikut - luonto pysyy paikallaan. Sinä voit valita.
Do you have right? You move - nature stays. It is your choice.

Elämä on seitinohuella langalla kiinni. Tänään terve - huomenna sairas. Nöyryys palkitaan.
You never know. Today healthness, tomorrow sickness. Humble it.

Onko aikaa pysähtyä katselemaan kauneutta?
Do you have time for beaty?

Useilla on kiire jonnekin. Kysyttäessä he eivät itsekään tiedä minne. Palaan kotiin. Lähteäkseni taas.
People hurry. They do not know why. They do not know the way. I am going home. To leave again.

...kolme - kivestä...arvoitus...Kolme kivestä...
...three - from boulder ... riddle ... Three boulders...

26.11.2011, Oslo, Bisletin stadionin alla oleva 545 metrin sisärata. Kello kymmenen. Aika kohdata aikaa kaksikymmentäneljä tuntia.

My next race in Norway. It is time to meet time, 24 hours .

VIIKON 46. HARJOITTELU

Ma - Lepo
Ti - 19 km - 2.02 - poluilla
Ke - 12 km - 1.18 - lenkistä 5 km tiellä kevyesti vauhtileikitellen
To - 14 km - 1.29 - puolet poluilla
Pe - 19 km - 2.08 - Rannikon pienessä kalastajakylässä (Helsinki), Villa Gårdsbacka - Mogadishu - Ramsinniemen polut ja takaisin kiertäen Rastilan ohi. Harjoitus sisälsi kaksi kilometrin kiihdytystä vauhtiin 4.00 min./km. Kauniit merimaisemat.
La - Lepo
Su - Lepo / 10 km kävelyä Kirsin kanssa hiljaisilla poluilla 2.23
yht. 64 km - 6 tuntia 57 min.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA - OSA 3. JA VIIKKO 46.

ÄITI


Jossakin pohjoisen perukoilla, vaaran rinteellä mökkikylässä nainen huokaisee syvään ja sulkee oven takanaan. Kuistilla tuuli lehteilee viimeisen ennen juhannusta ilmestyneen aamulehden sivuja.
Kuruun avautuva näkymä on henkeäsalpaava. Hiljaisuus ja yötön yö. Alhaalla pieni lampi on peilityyni. Vain sääsket tanssivat ja jossain loiskahtaa.
Hän istahtaa kuistin pöydän ääreen. Sisällä miesystävä kuolaa sohvalle sammuneena. Tästä juhannusaatosta piti tulla kaunis. Piti tanssia yöttömän yön juhlaa yhdessä. Miksi ihmeessä minulle käy aina näin. Niinkuin silloin kauan sitten.

Se oli ollut tapaus. Kaikki ystävättäret ja työtoverit kampaamossa olivat olleet kateellisia. Hän jolla yleensä ei ollut onnea arvonnoissa oli voittanut naistenlehden palkintomatkan Las Palmasiin. Hän ei ollut koskaan käynyt ulkomailla pohjoismaita lukuunottamatta.  Muutoinkaan silloin kuusikymmenluvun lopussa ei paljon matkusteltu. Kallistakin se oli.
Paavo ei tietenkään ollut suostunut lähtemään mukaan. Oli tullut hirveä riita. 
-Saatana, sinne et  lähde! 
-Mutta palkintoa ei voi muuttaa rahaksi.
-Paskaa, poikakin on vasta kuuden vanha. Kukas sen hoitaa sillä välin kun olen yöt postilla?
-Jos mummulaan...
-Perkele, jos lähdet niin poika jää tänne, kyllä pappa ja mumppa selviävät. Ei tartte sun sukuas vaivata. Köyhiä sukulaisia.

Niin hän oli lähtenyt. Opiskellut jopa espanjaa hieman kansanopistossa. Tämä ei ollut mikään seiväsmatka vaan aurinkomatkojen parempi lento. Ihana Las Palmas. Niin kaunista. Kaikki kauniit kukat ja värit. Pieniä kujia Vaguetassa. Meren tuoksua.
Paavo oli muuttunut seitsemän avioliittovuoden aikana paljon. Poissa oli hauska moottoripyöräilevä ja varakas nuorimies. Tilalle oli tullut nuuka ja ryypiskelevä ärisijä. Urheilukin oli jäänyt. Mökki oli Paavolle kaikki kaikessa. Hän itse ei viihtynyt siellä kuusten keskellä hyttysten syötävänä.
Hän muisti oman äitinsä marmatuksen.
-Tiiviisti jo olette. Pitäisi mennä naimisiin...Ihmiset jo puhuvat.
-Mutta jos vielä katsellaan..
-Ei mitään muttia. Naimisiin vaan jos meinaatte! Johan tässä maine menee...
Tätä oli jatkunut kuukausikaupalla. Lopuksi oli ollut pakko antaa periksi.

Hän oli vaan nauttinut lämmöstä Las Canterasin rannalla. Kävellyt kaupungilla ja ostanut tuliaisia. Lähettänyt postikortteja ystäville ja sukulaisille. Mennyt sitten juomaan rantabaariin jotain limsaa.
-Ola, como estas?
Jostain oli ilmestynyt nuorimies. Tavallisen näköinen laiha ja vaatimaton. Enemmän ristiverinen kuin tumma ja tulinen.
-Habla espanjol? Norte ? Finlandese ?
He olivat vain alkaneet jutella. Espanjaa ja englantia sekaisin. Armando oli kotoisin pienestä kylästä Las Palmasin takana olevilta vuorilta. Tavallinen, mukava nuorukainen maalta. Ei gigolo. He olivat sopineet menevänsä illalla tanssimaan. Jotenkin siinä oli vain käynyt niin. Lämmin ja tumma ilta. Ehkä vähän liikaa sangriaa. Ei hän ollut tottunut alkoholiin. Armando riisumassa hänen valkoisia rintaliivejään  hotellihuoneen hämärässä. Jossain soi kitara hiljaa. Un amor, viva la vida loca, un amor, lo lai lo lai lo lai...
-Querida...
-Tengo nino mi casa Finland...
-No pasa nada, amado mio...
-Mmmm...

Jälkeenpäin koneen laskeutuessa kylmään Seutulaan Paavo oli ollut vastassa. Jotakin oli pysyvästi mennyt rikki. Kaksi täysin vierasta ihmistä autossa kohti Tamperetta. Takapenkillä pieni poika sombrero päässä syöden tobleronea. Pakkasta. Puhumaton hiljaisuus.
Myöhemmin he olivat kirjoitelleet Armandon kanssa. Hän oli elänyt kaukorakkauden unessa unohtaen että oma mies oli postissa töissä. Eräänä päivänä Paavo oli tuonut kirjeen kotiin.
-Sulle on rakkauskirje Kanarialta.
Paavo heitti kirjeen pöydälle. Hän näki, että se oli avattu. 
-Olet avannut minun kirjeeni...
-Kyllä ja perkele lukenutkin!
-Mutta ethän sinä osaa espanjaa etkä englantia, se nyt vaan on kirje ystävättäreltä...
-Matti sen mulle töissä käänsi, saatana Armando mikään naisen nimi ole.
Sitten Paavo oli antanut tulla täyslaidallisen. Oli huudettu huoraa ja perkelettä senverran tiiviisti, että pappa tuli alakerrasta yläkertaan.
-Saatanaako täällä tappelette! Pasi tuli pakoon alakertaan itkien. Nyt loppu tämä. Huora ulos talosta ja Paavo perkele lopetat juomisen. Olis tarvinnu nuorempana lyödä vielä kovempaa kun ei susta ole edes yhtä naista kurissa pitämään, saatanan vetpu.
-Isä älä...
-Turpa kiinni ja sinä nainen alat katteleen uutta kortteeria ittelles. Aatteleeko teistä Pasia kumpikaan, täh?

Jotenkin elämä oli jatkunut. Hän ei koskaan ennen tätä eikä tämän jälkeen ollut nähnyt Mauno-pappaa niin vihaisena.
Hän oli kuitenkin lähtenyt Kanarialle uudestaan. Yllättäen Armandon isä olikin tullut pihalle vastaan ja selittänyt ontuvalla englannilla, että poika on Madridissa, ei kotona. Ei tavattavissa. Comprendo? Myöhemmin Armandon sisar ilmestyi hotellille. Oli selvinnyt että ei Madridissa vaan married. Armando olikin mennyt naimisiin! Väärinkäsitys. Quien saber?
Tuon matkan jälkeen kaikki oli muuttunut. Hän oli alkanut opiskella iltakoulussa ja lopulta päässyt Jyväskylään opiskelemaan opettajaksi. Asumusero oli jo voimassa. Silti vuosia myöhemmin hän oli itkenyt vuolaasti kun oli tullut tieto, että Armando oli menehtynyt kolarissa  matkalla Dragonalista Las Palmasiin.  Excelente amor.

Äkisti nainen muistaa poikansa. Mitenkähän sen Pasin juhannus sujuu. Maalla on aina mukavaa. Ja nyt kun on uusi moottoripyöräkin. Isänsä osti. Vaarin rahoilla. Katkeruus tunkee mieleen.
Poika oli halunnut takaisin isän luo. Uudestaan oikeuteen. Nöyryytystä ja valheita. Muutos huoltajuuteen. Sisimmässään hän tiesi, että vielä joskus pojan silmät aukeaisivat ja hän oivaltaisi totuuden. Elämän ainutkertaisuuden. Ei kannata olla enempää kuin oma itsensä. Kävi miten kävi.
Rantasipi vinkaisee lammen rannassa. Lapin luonto pyyhkii mietteet pois ja jäljelle jää kumman rauhallinen, tyyni olo. A Mi Manera, I Did It My Way...

---
Äitini muistoa kunnioittaen,
Pasi Koskinen, Kolme kivestä 



VIIKKO 46.

Ma - 15 km - 1.53 - vaativat polut
Ti - 6 km - 0.36 - verryttelyä tiellä otsalampun kanssa
Ke - aamu: Hieronta.  Iltapäivä 13 km - 1.21 vauhtileikittelyä lapsuuden Tampereen Pyhäjärven rantamaisemissa Hannu Kallion valvovan silmän alla.
To - Lepo
Pe - 15 km - 1.31 - maantiellä
La - 10 km - 1.02 tiellä ja poluilla
Su - 13 km - 1.21 - poluilla  
yht. 72 km - 7 tuntia 44 minuuttia

Kolmenviikon henkisesti raastava harjoittelun säätäminen vasemman jalan ehdoilla alkaa olla ohi. Jalka alkaa normalisoitumaan mutta jatkuvan hieronnan ja venyttelyn myötä juoksun tuntuma on täysin kadoksissa. Pilkahduksia paremmasta on jo kuitenkin näkyvissä ja henkinen olotila suhteessa tulevaan 24-tunnin kilpailuun on levollinen.

KENKIEN KERTOMAA JA VIIKKO 44. + LOKAKUU

Juoksijan jalkineet ovat lenkkikenkiä. Tossuja käytetään kotona tai baletissa. Lenkkikengästä tulee tossu kun sillä juostaan 1000 km. Tämän jälkeen itsellä ne siirtyvät juoksukäytöstä pois.

Tässä lista tällähetkellä harjoittelu- ja kilpailukäytössä olevista juoksukengistäni.

Maantiekengät:

2 paria Nike Air Pegasus +28
1 pari Nike Air Max Moto 8
2 paria Nike Vomero 5
1 pari Nike Zoom Vomero
1 pari Nike Lunarglide 2
1 pari Asics GT 2150

Maastokengät:

1 pari Inov8 Roclite 319
1 pari Inov8 Terroc 330
1 pari Asics Trabucco
1 pari Nike Air Pegasus Trail 26

Erikoiskengät talveen :

1 pari Nike Air Pegasus Winter
1 pari Icebug Gryllo Bugrip nastakengät

Maantiekengissä Pegasus ja Vomero toimivat myös kilpailukäytössä. Kevyempiäkin kisakenkiä olisi mutta se on makuasia. Lunarglide on mielenkiintoinen niinsanotun aktiivisen tuen kenkä, jonka juoksutuntumaa ei voi verrata mihinkään aiempaan kokemaani kenkään. Pegasuksen pohjakuvio on todella pitävä eli tavallisella maantiekengällä uskaltaa polullekin mennä.
Maastokengissä ylivoimainen on Inovin Roclite, joka toimii kaikenlaisessa maastossa ja suojaa hyvin jalkaa. Ainoa miinus on kengän  kovan keskiosan lievä liukkaus märillä puunjuurilla mutta siihenkin tottuu. Juoksuvaelluksilla Lapissa Inovit, myös vanhemmat Terrocit ovat mielestäni täysin ylivoimaisia hinta - laatusuhteeltaan. Inovin kärjen ja pohjan kivisuojat yhdistettynä hyvään juoksutuntumaan tekevät kengästä nautittavan juosta.
Esimerkiksi Salomonin aiempien vuosien XCR-mallit olivat kyllä loistavia mutta kun niillä juoksi repun kanssa  Käsivarren kivikossa kolmessa päivässä 200 km oli kenkä varsinkin kantaosansa puolesta valmis. Uusimmista Salomoneista ei ole kokemuksia.
Trabucco ja Pegasus Trail ovatkin lähempänä maantie- ja maastokengän yhdistelmää. Goretex kengässäkin on suomen oloissa usein kova juttu, varsinkin jos maastossa viivytään pari kolmekin tuntia.
Talvella kylmillä pakkaskeleillä Pegasus on todella lämmin ja pitävä peruskenkä. Icebug taas  kovametallinastoineen on jäisten ongelmakelien kenkä. Icebugin tapauksessa vaimennusta ei ole eli paljon juostuna kenkä rassaa jalkoja kovuudellaan melkoisesti - pito taas on aivan käsittämättömän hyvä. Muutenkin Suomen oloissa pärjää normaaleilla juoksukengillä mainiosti kunhan kengän pohja ei pakkasella kovetu liikaa ja pito katoa tyystin.

Yleisesti maailmalla ollaan menossa kevyempiin ja liikettä konttrolloimattomiin kenkiin. Varsinkin kantapää laskeutuu alemmas verrattuna takavuosien malleihin. Mielestäni kaikki mikä tukee juoksun luonnollisuutta on hyväksi. Moni vaivoista kärsinyt on ns. barefoot-kenkien ansiosta päässyt takaisin juoksun hurmaan.
Juoksukenkiä ostaessa kannattaa luottaa itseensä ja omaan askeltamiseen, kaupassakin voi ostotilanteessa juosta muutaman askeleen!  Verkkokaupat jyräävät hinnoilla paikalliset mennen tullen.

VIIKKO 44.


Ma - verryttely ja venyttelylenkki 9 km - 1.14
Ti - Hieronta - Lepo
Ke - verryttelyä erittäin varovasti 8 km - 56 min.
To - Hieronta - Lepo
Pe - 17 km kohisevat polut - 1.51
La - 12 km hiljaiset polut - 1.14
Su - illalla 12 km Tampereen Iidesjärven ja Hatanpään maisemissa - 1.10

yht. 58 kilometriä - 6 tuntia ja 25 minuuttia

Viikon ainoa tavoite oli saada vasemman jalan jännekalvot auki ja aineenvaihdunta normaaliksi. Kiitos hieroja ja kuntohoitaja Kari Mäntysen käsien tässä myös onnistuttiin. Osaksi myös kuuluisa maltti pelasti rasitusvamman synnyltä.
Loppuviikolla askel rentoutui ja polut alkoivat kaventua. Tästä on hyvä jatkaa valmistautumista Bisletille ja jälleen päivittäiseen juoksuun. Tosin edelleen varovasti ja vaihteeksi myös venytellen.
Syksy on pitkällä ja media rummuttaa kelien lämpöisyyttä. On syytä muistaa, että ihmisellä on sekä ranteissa että nilkoissa erittäin ohuita lihasrunkoja, jotka johtavat kylmää sisään ja aiheuttavat vaivoja. Eli nilkanlämmittimet käyttöön pikkuhiljaa. Säärystin vielä menettelee mutta rannestin eli rannelämmitin on kyllä ehdottomasti yksi suomenkielen typerimmistä sanoista.
Eli jos käytettäisiin nilkan- ja ranteenlämmittimiä - ei rannestimia...

LOKAKUUN HARJOITTELU

Lokakuussa juoksua kertyi 432 km - yhteensä 46 tuntia ja 54 minuuttia - 4 lepopäivää

Lokakuu oli erittäin onnistunut ja erittäin raskas. Raskaaksi sen teki harjoitusten teho, ei määrä. Kilometrejä kertyi 46 km vähemmän kuin syyskuussa, lepopäiviä taas kaksi enemmän. Teho muodostui juoksuvauhdista suhteessa maastoon tai reittiin. Pelkkien keskimääräisten km-vauhtien laskeminen ei anna oikeata kuvaa kokonaisrasituksesta. 
Lokakuun lopputulemana olen jälleen erittäin kiitollinen saamastani mahdollisuudesta päivittäiseen liikuntaan - minulle se ei koskaan ole itsestäänselvyys. Jokainen päivä on lahja.

Kalustoa - lisäksi käytössä kolmet tukipohjalliset ja alkuperäisiä.