Kauan sitten järjestimme ystäväni Maken kanssa diskoiltoja, joissa myös pidimme erilaisia kilpailuja. Palkinnoksi jaoimme levyjä ja hauskaa krääsää. Joukossa oli fajanssimukeja, joissa luki : Norge Muggen. Niissä oli kahva sisäpuolella...
Ollessani 90-luvulla juoksemassa Norjassa St Olavsloppet-maantieviestiä tarjottiin joukkueellemme eräänä iltana iltapalaksi hirvenlihaa vadillinen ja vettä - ei siis muuta...
Sensijaan kun viikoilla 37. ja 38. pohjoisen harjoitusleirin yhteydessä poikkesin Norjan puolella Kilpisjärveltä useastikin oli sekä tarjoilu että -välineet kunnossa!
Bislett 24 Hour Indoor Challenge 2011 oli hyvin järjestetty. Huolto toimi ilman sisäkahvallisia mukeja ja tarjoilu oli juoksijalle sopivaa - ei siis hirvenlihaa. Puitteet reilun 540 metrin sisähalliradalla olivat kunnossa paitsi ilmanvaihdon osalta. Juoksijoita oli otettu mukaan ehkä hivenen liikaa ja kun ilmastointia ei jostain syystä saatu toimimaan koko kisan ajan tuli hieman kuuma ja hiilidioksidipitoisuus nousi turhan korkealle. Tämä aiheutti pahoinvointia ja merkillistä yllättävää ja hieman ennenaikaistakin väsymystä useille juoksijoille. Järjestäjät yrittivät parhaansa mukaan pitää ovia avoinna ja kilpailun lopulla olosuhteet olivat jo hieman paremmat kuten alussakin.
 |
| Numero rintaan ja ajanottochipit kenkiin. |
 |
| Matkalla. |
Itse lähdin juoksuun hyvässä kunnossa joskin hieman ylilevänneenä vasemman jalan kireyksien parantelun takia. Tämä aiheuttti lihaksissa liikaa pehmeyttä ja jalkani olivat hieman yllättäen turvoksissa jo ennen kisaa. Varovaisesta alusta huolimatta väsyin aivan liian aikaisin ajatellen huipputuloksen tekemistä. Välillä "kävelin pitkin seiniä" huoltoon ja kävin hengittämässä viileää yöilmaa ulkosalla pariin otteeseen. Loppua kohden olo taas parani ja pystyin kuitenkin uuteen ennätykseen 157 km ja 569 metriä tarkalleen, juostuna siis 24 tunnissa.
 |
| 24 tuntia aikaa käytetty ja nyt on mukavaa... |
Kilpailun jälkeen kävimme Kirsin kanssa illalla Oslon viehättävässä keskustassa syömässä kuten myös kävelemässä seuraavana päivänä. Oma kävelyni oli molemmilla kerroilla surkeaa raahautumista ja kilpailun jälkeiset kaksi yötä sujuivat viiltävien hermosärkyjen kanssa painiessa. Onneksi ei tarvinnut olla yksin reissussa!
Sekä oman että Kirsinkin jo kokeneen ultrahuoltajan mielipiteen perusteella lopputulema oli varsin selkeä. 48-tunnin juoksu tuntui edelleen jossain syvällä lihaksissa eikä ennenaikaista väsymistä edesauttanut lihasten pehmeys kuten ei myöskään Bisletin hallin ilmanvaihto.
Hyvän ystäväni Rainen konsultointi kotimaahan päästyäni vahvisti vielä tuntemuksiani lisää ja edesauttaa nyt jatkossa harjoittelun yhä jatkuvaa positiivisuutta. Vuosi on ollut urheilullisesti positiivinen, joten positiivisuudesta on syytä pitää kiinni kun sen kerran on tavoittanut.
Tästä alkaa kuitenkin ylimenokausi. Päivittäinen juokseminen ei ole nyt seuraavien viikkojen fokus ollenkaan vaan palautuminen ja sitten liikkeelle taas päästyäni hieman toisenlaisesta juoksusta nauttiminen. On siis aika vetää hieman happea ja - tietenkin - miettiä ensivuoden kilpailuja.
 |
| Allekirjoittanut ja Jari Tomppo. |
 |
| Mari Toivonen ja Tarja Antell - valmiina lähtöön. |
VIIKKO 47.
Ma - 5 km kevyesti ? - 31 min
Ti - Lepo
Ke - Lepo / Kävelyä metsässä 3 km
To - 8 km poluilla - 52 min.
Pe - Lepo / lento Norjaan
La-Su- Bislet 24 Hour Indoor Challenge, 157 km 569 metriä. (Oma ennätys)
yhteensä. 170 km - 25 tuntia 23 minuuttia
Tässä yhteydessä on jälleen kerran yritettävä selittää tavoitteellista ultraamista omalla kohdallani. Tuloksilla ja ajalla ei ole mitään merkitystä. Merkitystä on sillä tunteella minkä matkallasi ajassa koet.
Teen sen nyt hieman toisella tavalla kuin ennen:
1994 Maaliskuussa tasan 273 päivää senjälkeen kun käsivarrestani oli vedetty viimeinen syöpähoitokanyyli pois olin Toholammin talvimaratonin lähtöviivalla. Tuota maratonia varten olin syöpätautini jälkeen juossut 682 km harjoitusta. Nämä harjoitukset oli ajallisesti tehty viiden ja puolen kuukauden aikana. Jakso sisälsi kaksi viikon flunssaa ja yhden mahataudin eli "tehokasta" harjoitusta tuli alle viisi kuukautta. Harjoituspäiväkirjassa noiden harjoitusten perässä ei ole aikaa. Eikä ole sen Toholammin läpijuostun talvimaratoninkaan perässä aikaa.
Aika menetti tuolloin elämässäni merkityksensä.
Tänä vuonna olen juossut sata mailia alle kolmessakymmenessä tunnissa. Tänä vuonna olen juossut 243 kilometriä kahdessa päivässä. Tänä vuonna olen juossut 157 kilometriä päivässä.
Tänä vuonna pisin matka liikkua minulle oli Kalevankankaan kappelin uurnahuoneelta äitini tuhkauurna sylissä haudalle.
Aika matkassa vai matka ajassa?
Pelkällä tuloksentavoittelulla en koskaan olisi päässyt tähän. Enkä edes olisi motivoitunut harjoittelemaan yhtä paljon näiden vuosien aikana kuin mitä olen tehnyt.
Salaisuus on usko omiin tekemisiin, usko elämään - jokaiseen päivään. Jokainen päivä on lahja.
Miten Sinä sen käytät ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti