KAVERI

 

Pakatessani moottorikelkkaa tiesin, että hiki tulee. Niillä, jotka väittävät ettei moottorikelkkailu ole luontoliikuntaa, on pieni mieli. Suuri mieli hyväksyy kaiken sellaisenaan, pieni mieli on rajoittunut.

    Ajelin tuttuja keinoja kylältä kauemmas. Juoksemajärvien ketjun lopussa päätin, että ajan Kivijärven vanhan kentän kautta. Matti asuu kylällä, on jo ikämies. Harvoin enää talvisin käy synnyinkodissaan. Ohiajaessani katson, että kaikki on kunnossa. Ikkunat ehjät ja luonnonkivipiippu suorassa.

    Yllätys tuli heti Vesijärven vasomispaikan jälkeen, HP ei ollut ajanut pidemmälle porojensa perässä, vaan oli koukannut Sivakkajärvien harjukivikoihin. Saisin itse ajaa koskematonta eteenpäin. Ulkomuistista.

    Taljankadottamajärven jälkeen nousin epävarmana vanhalle keinolle. Ennen keskimmäistä Kivijärveä on hirveä kivikko, johon mausteeksi on lisätty korkeuseroa ja painanteita. Koko kivikon läpi on vain yksi kelvollinen reitti, jonka muistaminen haastaa. Lisäksi tänä vuonna haastaa lumenvähyys, mutta ei huolta - lunta tulee kyllä riittämiin aikanaan. Täällä sinisen valon maassa kaikki tulee aikanaan.

    Pysähdyin kivikon jälkeen ennen Keskimmäistä Kivijärveä. Hiki oli tullut. Istuin kelkan päällä ja hörpin kuumaa mehua kuksasta. Missään ei ketään, ei mitään - ei ääntäkään. Ihmiset ajattelevat, että ongelmat tulevat ulkopuolelta. Todellisuudessa ongelmat ovat vain oman mielen esiinnostattamia aaltoja. Aallot ja vesi ovat yhtä. Ei ole toista ilman toista.

   Jatkoin matkaa. Jäät ovat paksuja ja pinnat vielä kuivat, vesi nousee järville vasta isommilla lumilla. Löysin reitin yli soiden ja virtaavien vesien. Ennen kenttää on kaksi isoa kiveä, joiden välistä keino ohjautuu suoraan kentälle. Ikkunat olivat ehjät ja piippu suorassa.

    Kivijärvellä nostin nopeuden sataan kilometriin tunnissa hetkeksi. Kiire ei ole minnekään, mutta minun maailmaani mahtuu hiukan kaasuakin silloin tällöin. Siitäkin huolimatta, että täytän kuusikymmentä vuotta parin vuoden päästä. Kuusikymmentä! Miten tässä näin on päässyt käymään, onko minua petetty:

    "Lääkäri väänsi ja välskäri käänsi, ja poika oli kelvollinen. Pojasta tehtiin kruunun joukkoon asevelvollinen. Eikä ne tiedä siviilit sen sotapojan taksaa. Sotapoika se tyttöjen silmissä kymmentä muuta vastaa." (Maantie on kova kävellä)

     Kivijärven jälkee oijustin Kivilompolan sivuitse Sulkusjärvelle. Kahvihammas ilmoitti ja ajelin hissukseen Aittasaareen. Tein tulet ja seivästin hiillosmakkaran käristymään. Asetellessani voileipiä lämpiämään folion päälle kuulin selkäni takaa tutun tervehdyksen. Tervehdysääntä on vaikea kuvailla, mutta se muistuttaa vanhanajan sähköisen soittokellon lyhyttä naksautusta. Naksautusta edeltää oikosulun aiheuttama surahdus.

 

      Juttelin kaverin kanssa hetken. Syötyäni asettelin istuinpuulle kaverin eväät tarkkaan järjestykseen. Ollaan sovittu, että järjestyksestä ei poiketa. Saatavilla tulee olla juustoa, leipää, pullaa tai muuta makeaa ja makkaraa. Kalareissuillani olemme sopineet, että tietynlainen kala leikataan leu´ulla tietynkokoisiksi palasiksi ja asetellaan avannon reunalle hieman koholle nautittavaksi. Kaveri erämaan asukkina on tarkka ja hienovarainen elossaan.

    Alkoi pimentymään. Yhden asian päivä ennen joulua, siniseen taipuva kajo loppuu kahden jälkeen iltapäivällä. Pakkasin kamat ja toivotin hyvät illat kaverille.

    Suunnistin Sulkusjärveltä ylös kohti Apinavaaraa. Pikkujärvien väliset kannakset olivat vistot ajaa, pounut heittelevät pitkää telamattoa puolelta toiselle. Kotiinpäin mennessäni tarkistin linkkimastotyömaan. Isot betoniset perustat oli jo siirretty ylemmäs. Mitenkähän vaaran haltija, Cahalik (kirjoitusasu nykyaikaistettu haltijan luvalla), suhtautuu kotipaikkansa myllerrykseen. Tapasin hänet muutamia vuosia sitten vaaran korkeamman huipun tuntumassa. Sen huipun, jonka olemassaolosta vain harvoilla on käsitystä. Hän arvosteli laktoosittoman suklaani makua, mutta tyyntyi kun selitin. Arvosti minua. Kertoi, että ei vuosikausiin ollut tavannut ihmistä, joka kykeni juoksemaan alhaalta ylös huipulle asti yhtämittaa.

 

     

    Juoksemavaaran alapuoliselle uralle ehtiessäni oli jo pimeämpää. Ajaessani mietin, kuinka Sulkusjärven kaverini ruokailu oli sujunut. Oliko ruoka ollut hyvää ja järjestys moitteeton. 

    Minulla kesti kolme vuotta saavuttaa kaverin luottamus. Aina kun kaarsin verkkoavannolle hän lähti Mitrin Paloniemen tähystyspaikaltaan kohti Aittasaarta. Koettuani verkon ja palasteltuani sen tietyn kalan siihen tiettyyn järjestykseen käynnistin kelkan ja poistuin paikalta taakseni katsomatta.

    Sitten kerran tunsin niin. Pysähdyin rantaan, mutta en sammuttanut kelkkaa. Käännyin hitaasti ympäri ja näin kaverin olevan matkalla saaresta avannolle. Sammutin kelkan. Valtava ja yönmusta. Lensi ensin kaarroksen yläpuolellani. Laskeutui sitten rauhallisesti verkkoavannolle, vilkaisi minua vielä kerran aloittaen hitaasti ruokailunsa.

    Vanhat sanovat, että jokaisella sudella on oma korppinsa. 

 

VIIKKO 51.

Ma- 5,01 km - 37 min. Keskeytin harjoituksen, liian väsyneet jalat.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3,69 km - 51.00.

Ke- 10,07 km - 1.10.

To- Erittäin hidas 10, 07 km - 1.17. Paranee kun malttaa.

Pe- Liukulumikengillä 8,46 km - 1.59.

La- 10,24 - 1.12. Perinteinen jouluaaton kymppi.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,29 km - 1.16. Matolla 10,1 km - 1.03. Pakkasta -24 astetta.

Yhteensä juoksua 45,4 km - 5:21

Hyvän mielen viikko. Motivaatio edelleen huono lyhyttä kilpailua (24-tunnin hallijuoksu) varten, mutta harjoitellaan kevyesti nyt pois tuo - kaksi kertaa koronan takia peruttu.