Huhtikuun 6. vuonna 1992 aloitin tavoitteellisen juoksemisen, samalla aloitin pitämään harjoituspäiväkirjaa. Viimeviikolla 30 vuotta täyttyi. Taakse on jäänyt 87 628 kilometriä tuohon viimeviikon keskiviikkoon laskettuna, nyt jo taas vähän enemmän.
Kilometrien määrällä ei ole merkitystä paitsi kilpailussa. Eikä sielläkään enää niin paljon kuin joskus ennen. Ehkä kyse on jostain muusta. Vihdoin.
Eräässä haastattelussa totesin, että juokseminen on minulle hetki kahden askeleen välissä täydellisessä yksinäisyydessä, puhtaan valkoisessa tilassa, jossa ei ole muuta kuin minä ja juoksu. Se on edelleen melkein noin.
Juoksu on hetki kahden askeleen välissä täydellisessä yksinäisyydessä, tyhjässä tilassa, jossa ei ole muuta kuin juoksu. Tilassa ei ole minua, ei muotoja eikä värejä. Hetki on sisään- ja uloshengityksen välissä. Hengityksessä ilma virtaa sisääni ja sieltä ulos. Mieleni ja muun välissä ei ole mitään muuta kuin ilmaa. Mieleni on täysin tyyni. Häiriötön.
Mutta ei suinkaan aina.
Harjoitusta on jatkettava. En ole koskaan valmis. Harvoin täysin vapaa. Mutta edes joskus, noiden hengitysten välissä mielen ollessa tyyni, häiriötön. Ongelmaton.
Mitä tulevaisuudessa?
Olen pikkuhiljaa valmistautunut kohti viimeistä tavoitettani, kykyä juosta 95,95 kilometriä päivässä 52 päivän ajan. Käytännössä hiukan alle 6 kilometriä tunnissa 18 tunnin ajan joka päivä, rata on auki aamukuudesta yökahteentoista. Hidasta? Voi koittaa jokainen edes yhden päivän ajan. Kokonaismatkaksi tulisi 4989 km eli 3100 mailia. Kyse on maailman pisimmästä standardisoidusta juoksukilpailusta New Yorkissa.
Ainoa ongelma on, että minua ei vielä(kään) ole päästetty edes yrittämään. Viimeiset kaksi vuotta menivät hukkaan pandemiassa ja nyt kaikki on jälleen avoinna. Ehkä en ole tarpeeksi hyvä?
Yksi mahdollisuus on järjestää kiusalla itse hiukan pidempi kilpailu täällä Lapissa. Ei tarvitsisi matkustaa. Tarvitseeko sitä edes kilpailla - jos tulevina vuosina ottaisi juoksurattaat ja lähtisi työntelemään.
Luoja tietää mistä mihin.
"Luoja, anna sieluni kypsyä ennenkuin se korjataan." - Selma Lagerlöf
VIIKOT 11. - 12.
Ma- Lepo
Ti- 16,33 km - 1.46. Siikajärventietä ja Nellimin päätietä.
Ke- 17,59 km - 1.58. Luminen Siikajärventie, aurinkoista.
To- Hammaslääkäristä Ivalosta 43,06 km - 4.52.
Pe- Nellimjärven kahta puolta 10,05 km - 1.09. Liukasta, kova tuuli.
La- Matolla 14,59 km - 1.41. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 3,80 km - 55 min. Nastakengät.
Su- Helppoa hidasta 8,22 km - 59 min.
109,8 km - 12:28
Ma- Virtaniemeen 16,59 km - 1.57. Tie vuoroin jäässä, vuoroin kurassa.
Ti- Ke- Lepoa
To- Matolla 14,30 km - 1.40.
Siikajärventiellä 16,05 km - 1.48.
Matolla 14,63 km - 1.40.
Pe- Päätiellä 21,10 km - 2.29. Liukasta.
La- Siikajärventie 10,06 km - 1.07.
Su- Matolla 20,19 km - 2.15.
112,9 km - 12:59
VIIKOT 13. - 14.
Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 6,00 km - 1.26.
Iltalenkki 6,03 km - 42 min. Aamulla oli 26 pakkasta.
Ti- Lepo
Ke- 10,50 km - 1.04. Vauhtileikittelyä. Vieraat saapuvat, harjoitus kevenee.
To- Matolla 10,65 km - 1.09.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa, väsynyt. 3,72 km - 51 min.
La- Lepo
Su- Inarin jäällä ja lumisella tiellä 8,35 km - 58 min.
35,5 km - 3:54
Ma- Lepo
Ti- 15,41 km - 1.46. Siikajärventie.
Ke- Matolla 8,09 km - 49 min. Saunalenkki.
To- Hiihto metsäsuksilla 15,26 km - 2.58. Ahdin kanssa kahvilla laavulla, osin umpea ja takkala keli. Yhteisikämme 138 vuotta.
Pe- Lepo
La- 30,70 km - 3.34. Reilun 2 km kierroksella tasaisuuteen.
Su- Matolla saunalenkki 10,09 km - 1.09. Vieraat lähtevät huomenna, harjoitus kovenee.
64,3 km - 7:19.
MAALISKUU 305,6 km - 34:11
HARJOITTELUSTANI
Koska kiinnostus harjoittelemiseeni tuntuu olevan loppumaton lukijoiden parissa, niin valotan taustaa hiukan.
Lokakuussa 2021 juoksin Nellimin jo räntäsateisiin kääntyvissä ilmoissa 477 kilometriä, aikaa kului 59 tuntia. Marraskuussa sain kasaan 439 kilometriä ja 47 tuntia. Loppukuusta oli 20 asteen pakkasia, mutta silloin olin Helsingissä ja juoksin Esport Arenalla 51 kilometriä 5 tuntiin ja 29 minuuttiin. Olin pelottavan hyvässä kunnossa jo tuolloin ajatellen tulevaa Endurancen 24h hallikilpailua.
Palattuani kotiin Helsingistä juoksin joulukuussa 322 kilometriä ja mukaan tuli hieman hiihtoa ja enemmän mattojuoksua Nellimin talven kiristyessä. Tammikuussa 2022 kilometrejä tuli 197 juosten ja hiihtäen 60 siihen päälle. Olin jo saanut tiedon hallikilpailun siirtämisestä vuoteen 2023 pandemian jyllätessä. Tammikuun alussa sain kolmannen koronarokotuksen, joka osaltaan aiheutti lievää väsymistä. Olin voimakkaasti turhautunut kilpailun peruuntumiseen ja kaikki tekemäni työ tuntui valuvan hukkaan.
Helmikuussa tuli vain 152 kilometriä. Jälleen loppukuusta olin Helsingissä tapaamassa kirjakustantajaani ja kävimme käsikirjoituksen läpi. Korjausehdotukset mukanani palasin kotiin Pohjoiseen, lunta oli Helsingissä enemmän!
Helmi- ja maaliskuun vaihteessa oli luvattoman paljon sydämen lisälyöntejä keventyneen harjoituskuorman vuoksi. Luvattoman paljon on pari kolme päivässä minun vaatimustasoni mukaan, lääketieteellisesti tämä ei ole mitään. Olin kuitenkin väsynyt ja tympääntynyt. Katselin kalenteria ja suunnittelin loppuvuotta hyvin tietoisena siitä, että kohtaan vaikeuksia harjoittelussani teen niin tai näin.
Kauden 2022 pääkilpailu on KURF kuusi päivää Kauhajoella heinäkuussa. Kuuden päivän kilpailutaukoni on hirvittävän pitkä, viimeksi 2018 Unkarissa. Samaan vuoteen ei saa laadukasta kuuden päivän kilpailua ja laadukasta 24 tunnin kilpailua minun ikävuosillani. En yksinkertaisesti palaudu riittävästi. Toisaalta pitkä kilpailutauko antaa pelivaraa, keho on tankkautunut ja "käyttämätön".
Harjoittelussani keväällä 2022 on kaksi ongelmaa:
1. Nellimin talvi ei kehitä jalkojen iskutusta riittävästi monipäiväjuoksuja ajatellen. Juokseminen auratulla, lumipintaisella tiellä on huomattavasti pehmeämpää kuin paljaalla asvaltilla tai soralla. Onneksi minulla on juoksumatto.
2. Vuosi 2021 oli erinomainen. Loppuvuosi 2021 oli yli odotusten nousujohteinen. Löysääminen tämän vuoden alussa johti eräänlaiseen ylimenoon, jonka jäljiltä taistelu aikaa vastaan on jälleen jaloilla edessä.
Miksi sitten löysäsin? Se, mitä olen suunnitellut kilpailu- tai tapahtumarintamalle tulevina vuosina, etenkin vuodeksi 2024, vaatii terveyttä ja "tuoreutta". Tuoreus on minun tapauksessani enemmän kuin utopiaa näillä kilometreillä - mutta kuivaliha säilyy hyvin.
Kaikkea voi suunnitella. Elän kuitenkin kuten opetan: olen läsnä tänään ja päivän kerrallaan. Jokainen päivä on minulle vain uusi alku.
---
Koska ultrajuoksijat ovat kovapäisiä, eivätkä usko ennenkuin kokevat, toistan tässä yhden keskeisen ajatukseni:
Ultrajuoksussa asetetaan tavotteita pitkälle tulevaisuuteen. Harjoittelu muuttuu helposti pakonomaiseksi tarpeeksi saapua perille, saavuttaa ja onnistua. Tuossa nykyhetken arvostaminen ja läsnäolo unohtuu konemaisessa suorittamisessa.
Elämäni matka ei ole enää seikkailua. En huomaa tuoksuja, värejä ja tunnelmia harjoituslenkkieni varrella. Yksinkertaisesti: en ole enää läsnä tässä hetkessä, vaan kaikki palvelee jotakin kilpailutavoitetta.
Ja sitten kilpailussa ei ole mitään annettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti