MIELESTÄNI

 

Vuosien 1992 - 2021 välisenä aikana olen juossut 86944 kilometriä. Olen tullut pitkän matkan, jonka aikana olen muuttunut mielestäni valtavasti. Kilometrit ovat kuluttaneet ylpeyden pois ja tuoneet tilalle yrityksen nöyrään läsnäoloon. Minusta olisi ollut täysin järjetöntä juosta pelkästään tuloksia varten kaikki nämä vuodet, joten olen vuodesta 2014 systemaattisesti harjoittanut mieltäni juoksun aikana, kuten myös juoksun ulkopuolella. Alunperin lähdin harjoittamaan mieltäni pelkästään ultrajuoksua varten, mutta sittemmin olen huomannut korostetun läsnäolon tekevän elämästäni huomattavasti laadukkaampaa aiempaan verrattuna.

    Vuoden 2014 jälkeen tutustuin erilaisiin uskontoihin ja filosofisiin suuntauksiin varsin perusteellisesti. Osaksi tämä oli normaalia 50-vuotiaan miehen etsiskelyä eksistentiaalisten kysymysten parissa, mutta halusin tavanomaista enemmän. Meni monta vuotta ennenkuin tajusin, että minulla itselläni on kyky olla yhtä ympäristöni kanssa, kunhan luottaisin itseeni riittävästi.

    Nietzsche on lausunut, että "Jumala on kuollut." Mielestäni Jumala on käsitteenä käytetty loppuun. Monet käyttävät sanaa "Jumala" aivan kuin olisivat täysin varmoja äärettömästä pyhyydestä, joka heitä on koskettanut tai jonka he ovat kieltämässä. Näin toki saattaa olla, mutta vuosien väärinkäyttö synnyttää uskomuksia, väittämiä ja itsekeskeisiä harhoja. Minä puhuisin mieluummin todellisuudesta, olemisesta, jonka pitäisi auttaa minua kokemaan itsensä ylittävää transsendenttistä todellisuutta, ei pelkkää ajatusta tai palvonnan kohdetta, johon uskon.

    Leikitäänpä ajatuksella, että maapallolla olisi vain kasveja ja eläimiä. Sitten ihminen tupsahtaisi tänne ja kysyisi: "Mikä päivä tänään on ja paljonko kello on?" Mitä aika siis on ja mihin luonto sitä tarvitsee? Kun puhumme menneisyydestä, menneestä ajasta, kaivelemme pelkästään muistijälkiämme. Kun suunnittelemme tulevaisuuttamme, on se pelkkä fantasia. Todellisuudessa on vain tämä hetki. Nyt. Ja tässä hetkessä on elettävä.

    Syöpätautini jälkeen tajusin, että elämä on tässä ja nyt. Myöhemmin tajusin ajattomuuden yrittäessäni juosta aikaa vastaan vuosikausia.

    Ultrajuoksussa asetetaan tavotteita pitkälle tulevaisuuteen. Harjoittelu muuttuu helposti pakonomaiseksi tarpeeksi saapua perille, saavuttaa ja onnistua. Tuossa nykyhetken arvostaminen ja läsnäolo unohtuu konemaisessa suorittamisessa. Elämäni matka ei ole enää seikkailua. En huomaa tuoksuja, värejä ja tunnelmia harjoituslenkkieni varrella. Yksinkertaisesti: en ole enää läsnä tässä hetkessä, vaan kaikki palvelee jotakin kilpailutavoitetta.

    Nykyinen ajattelutapani, kuten olen aiemminkin maininnut, liippaa läheltä zen-buddhalaisuuden tapaa kuvata olemassoloa. Harjoitan perinteistä zazenia (meditaatiota istuen) erittäin epäsäännöllisesti, mutta nykyisin lähes kaikki juoksuharjoitukseni sisältävät keskittymisharjoituksia, näitä voisi kuvata juoksumeditaatioksi.

    Aiemmin pyrin hiljentämään mieleni mutta siihen ei ole enää tarvetta. Kykenen olemaan takertumatta mieleen tuleviin asioihin juostessani. Jeesus sanoi: "Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?" Buddha opetti, että kärsimyksen syy löytyy jatkuvasta haluamisesta ja ahnehtimisesta. Lapissa asumalla oppii olemaan huolehtimatta turhasta eikä rauhattomuus auta eteenpäin erämaassa.

    Ihmiset ahdistuvat usein, kun puhun kokonaisvaltaisesta läsnäolosta. Zenmestarit käyttävät hetkestä nimeä satori. Mieli on poissa ja olen täydellisesti läsnä. En siis ole yhtä kuin mieleni. Kulkiessani Kirsin kanssa kesäiltana metsässä kuulen mustarastaan laulun tai veden solinan, edellyttäen että olen läsnä. Jos olen täynnä mieleni kohinaa; ongelmia menneisyydestä tai tulevaisuudesta, en kuule enkä näe mitään. Kokeakseen yhteyttä on luovuttava turhasta.

    Ihmiset voivat huonosti, koska he eivät tee yhtä asiaa kerrallaan loppuun. Heidän huomionsa on toisarvoisissa asioissa, kuten sosiaalisessa mediassa tai virtuaalitodellisuudessa. Eräskin taiteilija hehkutti televisiossa kuinka mahtava facebookin virtuaalimaailma oli, siellä oli kuulemma hänen kaikkien kavereidensa kuvatkin. Hän ei olisi halunnut tulla sieltä pois. Koskahan tämä ressukka oli viimeksi tavannut kaverinsa kasvotusten oikeassa elämässä? Toisaalta kaverien tapaamiseen tarvitaan kavereita, jotka haluavat tavata sinut. Jotka ehtivät tapaamaan sinua, kun pari kertaa vuodessa olet paikkakunnalla...

    Maailmassa ainoa pysyvä asia on kaiken pysymättömyys. Elämässä ja ultrajuoksussa on täysin sairasta asettaa etukäteen itselleen rajoitteita. On uskottava omaan harjoitukseen ja kun kilpailu on kilpailtu, on lopputulos nähtävissä.

    Viimeaikoina olen juossut tavallista vähemmän. Useampikin ihminen on kysynyt minulta, miksi en juokse. Sitten kun juoksen paljon, minulta kysytään enkö tee mitään muuta kuin juoksen tai minulle sanotaan, että oletpa juossut paljon. Koittakaa nyt hyvät ihmiset päättää! Minä tiedän mitä teen, mutta tiedättekö te, mitä minä teen - tai mitä itse teette?

    Zen-mestari Shunryu Suzuki puhui aikanaan paljon oikeasta yrityksestä. Jos ihminen haluaa valaistua, valaistuminen tulee jos on tullakseen. Hyviä tuloksia tulee, jos ne ovat tullakseen. Meillä on kyky sotkeutua harjoitukseen tai saavuttamiseen liittyvään käsitykseen, emmekä voi vapautua siitä. Koko harjoituksesta tulee epäaito, väkinäinen. Jopa koko elämästä tulee epäaito.

    Meillä kaikilla on kyky ykseyteen. Tarkoitan tällä tässä ainutkertaisuutta. Jokainen meistä pystyy saavuttamaan asioita, joita ei yleisesti pidetä mahdollisena. Tämä vaatii itsensä opiskelua. Tämä vaatii turhasta luopumista. Mitään valmista tietä ei ole tasoitettu, vaan jokainen ottakoon itse selvää, omasta mielestään.

    "Ei ole muuta taikaa kuin elämä itse." - Shunryu Suzuki

    Elä tässä ja nyt, sanon minä.

 

VIIKKOJEN 9. -10. HARJOITUKSET

Ma-Lepo

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 4 km - 55 minuuttia.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 8 km - 42 minuuttia. Kuudes kilometri vauhdilla 14km/h.

Pe-La-Lepoa, rentoutumista, alkoholia ja hyvää ruokaa.

Su- Kirsin kanssa perinteistä hiihtoa 12,72 km - 2.05.

Juoksua 8 km - 42 minuuttia. 

Ma- Kelkkareitin tekoa 820 metriä lumikengillä ja vesurilla 52 min.

        Juoksua 10,01 - 1.01.

Ti-To- Lepoa, mökillä puuhastelua, talvikalastusta.

Pe- 10,25 km - 1.11.

La- 16,59 km - 1.49.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,58 km - 1.14.

       10,24 km - 1.05.

Juoksua 47,1 km - 5:08. 

HELMIKUUSSA JUOKSUA "VAIN" 152 km - 18 tuntia ja 56 minuuttia. 

Kuvassa tärkein ihminen kirjoittamiseni taustalta, kirjailija Seppo Saraspää.