KAUHEITA ASIOITA

 

Aina silloin tällöin on kauheata seurata sivusta kokemattomien juoksijoiden yritystä säilyttää levon ja rasituksen suhde edes jotenkin tasapainossa. Yllättävän paljon kilometrejä taakseen jättänytkin voi olla kovapäinen ja samoja virheitä toistava. Sitä ikäänkuin sokaistuu ja alkaa odottaa itseltään ihmetekoja.

   Minä olen koettanut selittää vuosikaudet, että jos juoksija ylittää harjoituksissa 50 kilometriä tai ajallisesti yli neljä tuntia, on hänen kiinnitettävä palautumiseensa huomiota tavallista enemmän. Palautumiseen vaikuttaa toki myös harjoituksen teho, mutta ihan perusvauhdillakin tehty ylipitkä tuntuu kehossa kauan.

   Minä juoksin 84 kilometriä asvalttia 10 tuntiin 18 päivää sitten. Näistä 18 päivästä olen levännyt 4 ja 2 hiihtänyt metsäsuksilla hangella. Juoksukilometrejä on tullut näiden  18 päivän aikana 77,5 kilometriä. Eilen tein ensimmäisen tehoharjoituksen matolla, syketestin, jonka loppuun juoksin kolme kilometriä vauhdilla 4.35. Vaikka olen vanha teuras kykenen vielä rullaamaan tuossa vauhdissa, syke matolla jää noin 13 lyöntiä alle maksimin. Kyseessä on siis 13 km/h vauhti. Nyt olen palautunut pitkästä asvalttijuoksusta, minä, kohta 57-vuotias elämäntapajuoksija.

   Kauhean hidasta palautumista! (naurua) Mutta hyvää itse-transsendenssiä pitkästä aikaa.

 

  

Löysin netistä ylläolevan kuvan. Kauhistuneena soitin tapahtuman järjestäjille, mutta he vakuuttivat. että kyseessä ei ole nettimeemi. Minä kuulemma olen jossain vaiheessa sanonut nauttivani telttailusta tunnin välein. Koska olen vanha ja hidas, jäänee telttailuaika Nuuksiossa lyhyeksi, mutta olen päättänyt yrittää nöyrästi.

   Nuuksio backyard ultrassa lähdetään tunnin välein 6,7 kilometrin kierrokselle, joka on siis juostava tuntiin mikäli haluaa ehtiä uudelle kierrokselle. Yöreitti on tasaisempi, päiväreitti vaihtelevaa polkua. Kyse on last man standing- kilpailusta. Viimeinen jaloillaan oleva voittaa.

   Minä olen kokenut ja paljon kilpaillut, mutta en koskaan ole pitänyt näin pitkää kilpailutaukoa terveenä ollessani. Nyt tauon on aiheuttanut se tunnettu k  ja sen seuraukset maailmanlaajuisesti.

   Ainoa asia mikä ei kauhistuta on, että Kirsi lupasi tulla taputtamaan pyllylle, joten eiköhän se siitä.

Minun harjoitteluni on vuosikausia ollut ikäänkuin laiva, joka on käännettävissä tarvittavaan suuntaan. Perusharjoitteluun kuuluu jatkuvasti kestävyyden ja voimatasojen ylläpito ja kehittäminen sekä meditaatio. Kyse on lähinnä siitä, mihin askeleen olisi sovittava. Asvaltti vaatii asvalttiharjoittelua ja polku tai hiekkatie sitten polkua ja hiekkatietä. Kilpailun pituus ja alusta ovat tärkeintä tietoa laivan kääntämiseksi.

   Nuuksion tapauksessa haastetta ei puutu, polkureitti ei ole ihan tasainen eikä sileä ja huoltoaikaa on vähän. Paikalla ovat oletettavasti Pekka Aalto, Juha Jumisko ja Kati Ahokas sekä liuta muita hyväkuntoisia, joten ainakin pari päivää pitää pystyä juoksemaan - aluksi.

   Kauhein asia valmistautumisessani on, että joudun olemaan kotona Nellimissä ainakin toukokuun 11. päivään asti. Ylläolevassa kuvassa on tämänpäivän harjoitusolosuhdetta, joka on yhtä kaukana heinäkuisesta Nuuksiosta kuin musta valkoisesta.

   Luonnollisesti tässä tilanteessa en juokse lupailemaani omatoimiultraa toukokuussa.

   Toivotan voimia kaikille kilpailuun valmistautuville, myös itselleni.

   On viimein tullut aika antaa taas kaikki.

 

Tässä on internetversiossa you-tube video lenkiltäni, jos selaat tätä blogia puhelimella niin vaihda mobiilinäkymä internetnäkymäksi nähdäksesi videon.

 

VIIKKO 16. HARJOITTELUNI

Ma- 5,21 km tiellä - 40.23. Ei normaalia harjoitusta, polvet jäykät.

Ti- 10,02 km tiellä. - 1.18. Ok.

Ke- Lepo

To- Polkuhöystöllä Annijärvi 18,51 km - 2.10.

Pe- Poluilla 10,31 km - 1.21. Kävelyä Kirsin kanssa metsässä 4,07 km - 0,56.

La- Lepo, ei harjoitusta koska ei normaalia hyvänolontunnetta kehossa.

Su- Matolla syketesti 15 km - 1.28. Sisälsi 3 km vauhdilla 4.35 km eli 13 km/h juoksua.

Yhteensä juoksua 59,05 kilometriä.

Valmis aloittamaan täsmäharjoittelun Nuuksioon.

 Kiinnostuneille:

Itse-Transsendenssi 

MITÄ SITTEN

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 14 - 15

Ma- 10,37 km - 1.13. Kävelyä 3,27 km - 0.44.

Ti- 10,20 km - 1.07.

Ke- 10,19 km - 1.07.

To- Nellim - Ivalo - Nellim 84,07 km - 10.06. (10 tuntia ja 6 minuuttia)

Pe- Juoksumatolla 6,50 km - 0.51.

La- Hankihiihto Kirsin kanssa mökillä 9.49 km - 2.20. Kahvia ja makkaraa.

Su- Lepo

Juoksua 121,33 km

Ma- Hankihiihtoa Kirsin kanssa mökillä 6,44 km - 1.24. Takertuva keli osittain.

Ti- Siikajärventie mutaa ja kuraa 10,13 km - 1.10.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 8,17 km - 55.43.

Pe- 12,01 km - 1.22.

La- Lepo

Su- 10,09 km - 1.04. 

Juoksua 40,57 km, viikko sisälsi polttopuiden tekoa. Väsynyt ja jäykkä.

 

Nellim on kaukana kaikesta tai kaikki muu kaukana Nellimistä. Välikuvassa poseerataan Juha Romakkaniemen kanssa Nellimin kylän toisella suoralla. Juha oli työkeikalla Ivalossa, 42 kilometrin päässä Nellimistä, ja lähti päivän päätteeksi pyörällä hiukan oikomaan koipiaan tavaten minut sattumalta lenkillä.

   Ultrajuoksu yhdistää ihmisiä ja luo uusia kontakteja. Kestävyysjuoksun harjoittelu on yksinäistä puuhaa, joten samanmielisten erilaisia mielipiteitä on mukava kuulla. Korona on estänyt kilpailuissa tapaamisen, mutta valoa on onneksi näköpiirissä.

   Olen useammankin kerran tässä blogissa todennut, että ultrajuoksu antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella ympäröivää maailmaa ja paikkaansa siinä. Minusta on tullut elämäntapajuoksija. Elämässäni on kosolti muutakin kuin juoksua, mutta mikään ei voita tunnetta ilmassa kahden askeleen välissä - yksin tai seurassa omien askelten kanssa. Ultrajuoksussa koetut tunnetilat ovat vahvoja ja antavat elämään perspektiiviä.

   Yhtä usein olen kertonut ultrajuoksun varjopuolista. Addiktiosta, väsymisestä ja vammoista. Olen rehellisesti avannut tunnelmiani niin kuuden päivän kuin myös tuhannen mailin jälkeen, jopa kesken matkan. Lopputulemana olen kehottanut kaikkia toteuttamaan unelmiaan, tässä ja nyt. Ei sitten, kun, tai joskus sitten, eikä mutta kun.

   Edelläkerrottua vasten ajateltuna kuulostaa jo otsikoltaan omituiselta Yle:n artikkeli 22.4. uutissivuilla otsikolla: Lääkäri varoittaa riskeistä, mutta silti monet juoksevat satojen kilometrien matkoja erämaassa - niin aikoo tehdä myös Elina Järnefelt.

   Juttu on tyypillistä YLE:n klikkijournalismia. Sentään toimittaja on pyrkinyt tuomaan ultrajuoksun eri puolia esille haastattelemalla pitkähköön 300 kilometrin kilpailuun valmistautuvaa ultraajaa, sekä hiukan terveydellisiä ongelmia kohdannutta toista ultraurheilijaa. Silti jutun näkökulma on kovin fyysinen ja suorituskeskeinen. Henkistä ulottuvuutta ei ole painotettu. Lopputulos on ohut ja laimea.

   Jutun kommenttikentästä voi sitten lukea melko negatiivisen kavalkaadin someliipaisuja - kukin kommentoi tavallaan ja omista lähtökohdistaan käsin. Valitettavan usein pettymys, kateus ja jopa viha ovat läsnä. Asiasta tuntuvat tietävän eniten ne, jotka eivät ole yhtään ultraa juosseet.

   Säälittävämmästä päästä ovat kommentit, jotka väittävät ultrajuoksun raunioittavan sekä henkisen ja fyysisen terveyden. Tätä blogia lukemalla, muitakin kirjoituksia kuin tätä, lukemalla voi muodostaa oman mielipiteensä tyhmentääkö juokseminen ja mitä se vaikuttaa ihmissuhteisiin tai menestykseen työelämässä tai elämässä yleensä.

   Kiistämätön tosiasia on, että ultrajuoksukilpailut, saati niihin intohimoisesti valmistautuminen, vievät aikaa ja koettelevat terveyttä. Lopputuloksen tietää vain juossut itse ja läheltä seurannut lähipiiri.

   Mitään kokemaani en antaisi pois. Joskus on viimeisen lenkin aika. Mitä sitten.

   Onneksi matkani on kesken.

Linkki YLE:n uutiseen

 

Herättikö tämä blogi tai juttu ajatuksia. Kommentoi - ajatusten jakaminen avartaa.

Muutakin kuin ultrajuoksua - silloin tällöin.

 

PITKÄ DEJAVU

 

Matkalla Nellimistä Ivaloon ja takaisin. Kuva Pertti Turunen.

 

INTRO

Sosiaalinen media on tyhjyys. Kuka noin on sanonut? Minä. Kuitenkin kirjoitan tässä juuri blogia teille. Ristiriitaista. 

   Synkkinä hetkinä kaikki on tyhjää. Sielunsa rikkonut ei löydä elämänsä värejä eikä täytettä. Meitä kaikkia voidaan kuulla väärin, myös minua. Irralleen otettuna yksittäinen sana tai lause voidaan ottaa omaan käyttöön. Pitää antaa tilaa selittää.

   Ystäväni sanoi kerran eräässä keskustelussa, että Strava on perusteetonta selkääntaputtelua. Lauseessa saattoi olla sana osittain, eikä ystäväni mielestäni dissannut vaan lausui senhetkisen mielipiteensä siinä yhteydessä. Toinen ystäväni taas kysyi Stravassa juostuani 84 kilometriä, että heräsikö matkan varrella ajatuksia juoksemisesta tai elämästä. Hän kysyi myös pääsinkö irti arjesta - mentaalisesti.

   Somelle on aikansa ja paikkansa. Minusta Strava motivoi ja antaa näkemystä ihmisten liikkumisiin ainakin niille ihmisille, jotka ovat taipaleensa alussa. Minun tapaisilleni jumittuneille konkareille Strava antaa uusia ajatuksia numeroiden detaljeista. Valokuvia ihmisten harjoituksista on myös mukava katsoa.

 

Nellimistä Ivaloon ja takaisin, mäet rassaavat. Kuva Pertti Turunen.

Juoksin kahville Ivaloon. Kirsi tarjoili termospullon ja voileivät auton takaluukusta S-marketin pihalla, muuten huolto sujui omasta juoksuliivistä. Matkalle olin järjestänyt pari isompaa pullollista Tailwindiä. Siinä kaikki.

   Keskenkuntoinen harmaantuva mies ja tie. Kilometri toisensa perään. Selkään sattuu. Polveen sattuu. Mutta matka taittuu. Askel hioutuu matalaksi alun tuhlailun jälkeen. Terveisiä kymmenien tuhansien kilometrien harjoittelusta. Terveisiä vuosikausien omistautumisesta, valinnoista. Sitten lakkaa sattumasta. Alkaa pitkä dejavu. Kone käy yskimättä, minä käsken ja mieli tyyntyy. Hetki kahden askeleen välissä, entä jos en palaa vaan jään sinne. Valkoiseen tyhjyyteen.

   Näiden vähän pidempien ilotteluiden tai kunnon kilpailujen jälkeen mieleen nousee aina samat kysymykset: miksi ja kuinka kauan. Vastaukset löytyvät yhä nopeammin mitä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi tulen. Missään ei ole niin hyvä olla kuin valkoisessa tyhjyydessä. Ja loppuun asti.

   Tottakai jossain vaiheessa on tehtävä valinta kuinka rikkinäisenä haluaa eläkevuotensa viettää. Ultrajuoksu kuluttaa. Ei tunnu missään? Höpötystä. Sosiaalinen media on täynnä tarinoita väsymättömistä sankareista. Loppumattomista ja rikkoutumattomista. Siinä on se mainitsemani tyhjyys.

   Minun ultrajuoksuni on nöyrä kiitos elämälle, jonka sain takaisin 28-vuotiaana sairastetun syöpätaudin jälkeen. Minun ei ole pakko, mutta minä saan.

   Aina kannattaa uskoa tulevaisuuteen.

 Vuoristorata. Kuva Pertti Turunen.

 

OUTRO

Korvaan menisi lunta mutta karvalakki estää sen. Katson kun Kirsi nostaa pilkkireiästä järkyttävän ison ahvenen. Aurinko, tuuli ja lumisade vuorottelevat. Tekee kesää Lappiin mutta tuskastuttavan hitaasti. Minä olen väsynyt, mutta en toivoton. Toivun tästä pian. Ja sitten...

 

Eräällä pienellä järvellä.

 

Ahvenet savustukseen. Hauesta keitto, jossa evistä ja päästä erikseen keitetty kalaliemi.

 

Palauttavaa hiihtoa hangella.
 

 

KUUNTELETKO ITSEÄSI?

 

"Kekkosta ei korvaa kukaan, Väyrynen ei korvaa ketään ja Pohjola ei korvaa mitään."

(kahdeksankymmentäluvulla sanottua)

 

Ja sitten on muita mestareita, näin pääsiäisenä ainakin Jesse. Mutta Jesse saattaa olla poikkeus. Nimittäin äskettäin haastateltiin eläköitynyttä luterilaista piispaa ja toisaalla eläköitynyttä ortodoksipappia. Piispa oli alkanut harrastamaan metsästystä ja pappi practical ammuntaa. Mitähän Jesse eläkeukoista sanoisi - kun on ne käskytkin siinä paimentolaistarinoita sisältävässä bestsellerissä.

   Ketä sinä kuuntelet? Kuunteletko väriä tai henkeä tunnustavia mestareita vai luotatko siihen, että kun vahinko sattuu niin vakuutusyhtiö korvaa? Itsensä kuuntelemiseen vaaditaan pysähtymistä ja ripaus rehellisyyttä. Vaarallinen ajatus: olisinko itse oikeassa?

   Itsensä kuunteluun on tarvetta niin elämässä yleensä, mutta etenkin kestävyysurheilussa. Kestävyysurheilu on jatkuvaa tasapainoilua kuormituksen säädön kanssa. Useat urheilijat tekevät samat virheet kerta toisensa jälkeen. Liikaa tai liian kovilla tehoilla harjoittelua - ylikuormitustila - ensimmäiset vaaran merkit sivuutetaan ylilyönnin euforiassa - vamma - telakka - ja sitten taas sama. Sitten taas, kun muutkin. Peukkuja!

   Kestävyysurheilun tukena on nykyisin hyviä mittareita, joilla on koneoppimisen kyky. Sikäli mikäli se kyky toimii loogisesti. Monet luottavat aivan liikaa pelkkiin numeroihin kuuntelematta lainkaan itseään. Pysähtymättä kuuntelemaan itseään. 

   Jatkuvasti nousee esiin tarinoita loppuunpalamisista. Toiset näistä tarinoista ovat satuja, jotka kerrotaan siksi, että joku fitness haluaa perseensä esille. Ihan siitä syystä, että on rakastunut omaan perseeseensä ja luulee, että muutkin ovat. Esittelystä myös maksetaan.

   Niin urheilun kuin elämänkin onnellisuuden tielle sattuu näitä esasaarisia ja muita oppimestareita, jotka kykenevät puhumaan itsestään tunnin unohtaen samalla mikä oli esitetty kysymys. Mielellään miettii kahdesti ketä kuuntelee. Haluaako joku hyötyä siitä, että kuuntelet häntä?

   Riippumattomana blogikirjoittajana olen aiemmin julkaissut yliharjoittelusta tekstin. Löydät sen täältä. Tuohon tekstiin olen koonnut erilaisia tuntemuksia, hauskojakin sellaisia, joita voi omalla kohdallaan soveltaa itsensä kuuntelemisessa. 

   Riippumaton blogikirjoittaja olen edelleenkin, tosin nykyisin hieman suorasanaisempi näiden väyrysten ja muiden nasaalien kanssa. Joka paikka tuntuu ainakin näin korona-aikana olevan täynnä erilaista mindfulness paskaa ja meditaatiota, jolla oman onnensa voi lähes sormia napsauttamalla saavuttaa.

   Elämä ja kestävyysurheilu ovat pitkäjänteistä toimintaa. Elämä on tässä ja nyt. Mieti ketä kuuntelet ja mitä uskot.

 

 

VIIKKO 12. HARJOITTELU

Ma- Matolla 8,07 km - 54 min.

        10,69 km - 1.13.

        Matolla 13,10 km - 1.23. Koeluontoinen kolmen harjoituksen päivä. Tyhmää.

Ti- Lepo. No niin.

Ke- 10 km - 1.08.

To- Matolla ennen reissuun lähtöä 8,06 - 54 min. 

       Illalla kävelyä Kirsin kanssa Rovaniemellä 2,48 km - 35 minuuttia.

Pe- Ranualta kohti Pudasjärveä asvalttia 20,10 km - 2.06.

La- Kävelyä 3,20 km - 47 min. Lapinlahdella juoksua 21,02 km - 2.19. 

Su- Hiihtoa 7,78 km - 1.05. Juoksua 21,01 km - 2.19. Lapinlahti Akkalansalmi ja muuta asvalttia.

Yhteensä juoksua 112,05 km. Väsynyt.

VIIKKO 13. HARJOITTELU

Ma- 10,72 km Kuopion Matkuksen liepeillä - 1.17. Koiranpaskaa ja käytettyjä maskeja, kiva tarpoa hiekoitushiekassa moottoritien katkuissa. Paskaa!!! Ihminen on sika.

Ti- Renforsin reitti Kajaanissa 10,03 km - 1.12. Nättiä.

Ke- Hiihtoa Kirsin kanssa Rukalla 10,27 km - 1.25.

       14,68 km - 1.56. Piipahdus Saaruan polun alussa.

To- Lepopäivän kävely Salla 3,42 km - 47 min.

Pe- Hiihtoa Kirsin kanssa Sallatunturin ympäri 9,01 km - 1.08.

      Sallan pyöräpolku juosten 16,93 km - 1.57. Todella kaunis reitti.

La- 12,06 km - 1.08. Tehoharjoitus, sisälsi 5 km 23.35. Paras kilometri 4.31 min/km. Minä täytän toukokuussa 57 vuotta ja se näkyy nopeudessa.

Su-"Lepo" Kotona. Matkailuauton siivousta ja pesua sekä muita kotihommia.

Yhteensä juoksua 64,4 km. Polkujuoksu ja tehoharjoitus yhdistettynä matkustamiseen toivat ylimääräisen levon sunnuntaille. Niin. Mitähän tuolla aiemmin kirjoitin.

MIETTEITÄ TÄSTÄ KEVÄÄSTÄ

Tämä ei nyt suju oikein niin kuin kuvittelin. Olen hyvässä kunnossa, mutta kaukana kilpailukunnosta. Toukokuun alun omatoimiultraa olen pohtinut monelta kantilta. Kuutta päivää en kotona juokse, en edes harjoitukseksi. En ole siihen valmis ja haluan säästää parhaat stondikset kilpailuun. Löysällä runkkaaminen ei tässä iässä enää kiehdo, pitää olla haastetta.

   Harjoitus ei tunnu oikein tarttuvan juuri nyt. Viikolla 12. juoksin kolmena päivänä peräkkäin kaksikymmentä kilometriä. Turhan kauan (kaksi päivää) kesti palautua normaaliin harjoitustilaan, täysin palautuminen on kokonaan eri asia.

   Jotain kivaa keksin joka tapauksessa ennenkuin lähdemme kesään täältä pohjoisesta.

Alakuvassa Kirsi hiihtää Sallassa, keskellä kuva Sallan pyöräpolulta, ensimmäinen kuva Rukalta matkailuautosta, lasissa on Rheinhessenin Rieslingiä.