MITÄ SITTEN

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 14 - 15

Ma- 10,37 km - 1.13. Kävelyä 3,27 km - 0.44.

Ti- 10,20 km - 1.07.

Ke- 10,19 km - 1.07.

To- Nellim - Ivalo - Nellim 84,07 km - 10.06. (10 tuntia ja 6 minuuttia)

Pe- Juoksumatolla 6,50 km - 0.51.

La- Hankihiihto Kirsin kanssa mökillä 9.49 km - 2.20. Kahvia ja makkaraa.

Su- Lepo

Juoksua 121,33 km

Ma- Hankihiihtoa Kirsin kanssa mökillä 6,44 km - 1.24. Takertuva keli osittain.

Ti- Siikajärventie mutaa ja kuraa 10,13 km - 1.10.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 8,17 km - 55.43.

Pe- 12,01 km - 1.22.

La- Lepo

Su- 10,09 km - 1.04. 

Juoksua 40,57 km, viikko sisälsi polttopuiden tekoa. Väsynyt ja jäykkä.

 

Nellim on kaukana kaikesta tai kaikki muu kaukana Nellimistä. Välikuvassa poseerataan Juha Romakkaniemen kanssa Nellimin kylän toisella suoralla. Juha oli työkeikalla Ivalossa, 42 kilometrin päässä Nellimistä, ja lähti päivän päätteeksi pyörällä hiukan oikomaan koipiaan tavaten minut sattumalta lenkillä.

   Ultrajuoksu yhdistää ihmisiä ja luo uusia kontakteja. Kestävyysjuoksun harjoittelu on yksinäistä puuhaa, joten samanmielisten erilaisia mielipiteitä on mukava kuulla. Korona on estänyt kilpailuissa tapaamisen, mutta valoa on onneksi näköpiirissä.

   Olen useammankin kerran tässä blogissa todennut, että ultrajuoksu antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella ympäröivää maailmaa ja paikkaansa siinä. Minusta on tullut elämäntapajuoksija. Elämässäni on kosolti muutakin kuin juoksua, mutta mikään ei voita tunnetta ilmassa kahden askeleen välissä - yksin tai seurassa omien askelten kanssa. Ultrajuoksussa koetut tunnetilat ovat vahvoja ja antavat elämään perspektiiviä.

   Yhtä usein olen kertonut ultrajuoksun varjopuolista. Addiktiosta, väsymisestä ja vammoista. Olen rehellisesti avannut tunnelmiani niin kuuden päivän kuin myös tuhannen mailin jälkeen, jopa kesken matkan. Lopputulemana olen kehottanut kaikkia toteuttamaan unelmiaan, tässä ja nyt. Ei sitten, kun, tai joskus sitten, eikä mutta kun.

   Edelläkerrottua vasten ajateltuna kuulostaa jo otsikoltaan omituiselta Yle:n artikkeli 22.4. uutissivuilla otsikolla: Lääkäri varoittaa riskeistä, mutta silti monet juoksevat satojen kilometrien matkoja erämaassa - niin aikoo tehdä myös Elina Järnefelt.

   Juttu on tyypillistä YLE:n klikkijournalismia. Sentään toimittaja on pyrkinyt tuomaan ultrajuoksun eri puolia esille haastattelemalla pitkähköön 300 kilometrin kilpailuun valmistautuvaa ultraajaa, sekä hiukan terveydellisiä ongelmia kohdannutta toista ultraurheilijaa. Silti jutun näkökulma on kovin fyysinen ja suorituskeskeinen. Henkistä ulottuvuutta ei ole painotettu. Lopputulos on ohut ja laimea.

   Jutun kommenttikentästä voi sitten lukea melko negatiivisen kavalkaadin someliipaisuja - kukin kommentoi tavallaan ja omista lähtökohdistaan käsin. Valitettavan usein pettymys, kateus ja jopa viha ovat läsnä. Asiasta tuntuvat tietävän eniten ne, jotka eivät ole yhtään ultraa juosseet.

   Säälittävämmästä päästä ovat kommentit, jotka väittävät ultrajuoksun raunioittavan sekä henkisen ja fyysisen terveyden. Tätä blogia lukemalla, muitakin kirjoituksia kuin tätä, lukemalla voi muodostaa oman mielipiteensä tyhmentääkö juokseminen ja mitä se vaikuttaa ihmissuhteisiin tai menestykseen työelämässä tai elämässä yleensä.

   Kiistämätön tosiasia on, että ultrajuoksukilpailut, saati niihin intohimoisesti valmistautuminen, vievät aikaa ja koettelevat terveyttä. Lopputuloksen tietää vain juossut itse ja läheltä seurannut lähipiiri.

   Mitään kokemaani en antaisi pois. Joskus on viimeisen lenkin aika. Mitä sitten.

   Onneksi matkani on kesken.

Linkki YLE:n uutiseen

 

Herättikö tämä blogi tai juttu ajatuksia. Kommentoi - ajatusten jakaminen avartaa.

Muutakin kuin ultrajuoksua - silloin tällöin.