LÄÄKKEET VAIHDETTU

VIIKKO 19. LENKIT

Ma- 12 km - 1.18. Jäykkää lepopäivän jälkeen Siikajärventiellä; kevätmärkä ja pehmeä hiekkatie.
Ti- 16,5 km - 1.51. Virtaniemen lenkki hieman kuivemmalla hiekkatiellä. Kylmä tuuli.
Ke- Lepo / 10 talvirenkaan vaihto kesäkumeihin ja renkaiden pesu.
To- Aamupäivällä matkailuauton renkaanvaihto ja talvirenkaiden pesu.
       Illalla 10 km - 53.25. Vauhdinvaihtelua kilometrin pätkissä, paras 4.40 min/km.
Pe- 17,6 km - 1.59. Annijärven lenkki, hiekkatietä ja vielä kapeampaa tietä.
La- 20.6 km - 2.17. Nellimin kylällä asvalttia lyhyttä lenkkiä kiertäen.
Su- 10 km - 1.07. Palauttelua hiekkatiellä ja lyhyesti urilla. 
       Vanhemmat kyläläiset sanovat, että koskaan ei ole ollut lunta näin paljon Nellimissä tähän aikaan. Polut ja urat tukossa, joten on haastavaa löytää palautteluun sopivia reittejä. Tarkoitan siis monotonisen maantiejuoksun katkaisevaa askelfrekvenssin muutosta.

Yhteensä 87 km - 9:27.

Pikkunättiä lenkkeilyä.

LÄÄKKEET VAIHDETTU


Wolfgang Schwerk on legendaarinen saksalainen ultrajuoksija, johon minulla on ollut kunnia tutustua useissa kuuden päivän kilpailuissa. Hän on esikuvani ja kaiken sen minkä hän on minulle pitkistä juoksuista opettanut tulen joskus siirtämään jollekulle nuoremmalle juoksijalle. Sellaiselle, joka on riittävän nöyrä ja uskaltaa kohdata itsensä kokonaan.
   Eräässä kilpailussa Schwerk sanoi lopettavansa. Hänellä oli kipuja ja suunnattomia vaikeuksia. "Tämä on ehdottomasti viimeinen kilpailuni, tämän jälkeen istun puutarhassani ja muistelen." Kun sitten seuraavana vuonna juoksin hänen rinnallaan mustassa Unkarin yössä, kysyin häneltä, että eikö sinun pitänyt lopettaa. Hän vastasi vino hymy suupielessään: "Lääkkeet on vaihdettu."
   Olen jälkeenpäin monesti miettinyt mitä hän tarkoitti. Ehkä me, jotka olemme kohdanneet itsemme kokonaan, emme lopeta koskaan vaan hiivumme hiljaa pois. Annamme mielellämme tilaa nuoremmille ja innokkaille itsensä etsijöille. Me löysimme tiemme ja toteutimme unelmiamme, nyt on muiden vuoro.
   Mutta ei ihan vielä.
   Juoksin viime vuoden lopussa itseni täysin pihalle. Unohdin olla läsnä harjoituksissani ja olin kilpailukunnossa jo vuoden lopussa, mutta en suinkaan kuuden päivän kilpailukunnossa. Ylimenoa seurasi henkinen kriisi juoksun kanssa. Ensin tein päätöksen kilpailemisen lopettamisesta ja sitten harjoittelun lopettamisesta. Otin etäisyyttä juoksuun, hiihdin, kävin pilkillä ja keskityin lepäämisen ohella kirjoittamiseen erämaan rauhassa. Olin hyvin sinut päätöksieni kanssa. Ajattelin, että ehkä tämän piti mennä näin.
   Keväämmällä löysin uudestaan lenkillä käymisen ilon. Kirsi kannusti juoksemaan enemmän, mutta halusin viettää enemmän aikaa hänen kanssaan kevyen liikunnan parissa, liikunnan jota ei esitellä sosiaalisessa mediassa kuin harvoin - kävelyä, hiihtoa ja lumikenkäilyä.

Koronan sotkettua kesän kilpailut totaalisesti huomasin kaipaavani kilpailemista. Kilpailemiseni ehdoton edellytys on harjoittelu. Pitkiin ultrajuoksuihin en voi osallistua harjoittelematta, jos aion tosissani haastaa itseäni. Tein jossain vaiheessa päätöksen, että juoksen sen mihin olen ilmottautunut. Nyt se tarkoittaa siis KURF:in kuutta päivää, joka on siirretty vuoteen 2021.
   Tyhjä ja tavallaan hukkaanheitetty vuosi putkahti eteen kuin vahingossa. Lähdin pohtimaan olisiko todellisella ultrajuoksulla minulle mitään annettavaa vielä. Täytän 56 vuotta kohta ja esimerkiksi Schwerk pystyi vielä 66-vuotiaana mahdottomuuksiin. Yllätykseni oli suuri, kun Kirsi eräänä iltana antoi käteeni karttatulosteen. Tulosteessa on 997 kilometriä reititettynä eräästä hieman pidemmästä reitistä. Saattaa olla, että vuonna 2022 keväällä, näihin samoihin aikoihin löydätte blogistani jälleen otsikon: Kun huomenna lähden.   
   Tai sitten en lähde.
   Pitkät ja isot projektit vaativat onnistuakseen paljon muutakin kuin terveyttä ja hyvää kuntoa. Ne vaativat tukijoukkoja ja järjestelyitä, mutta etenkin ne vaativat nöyryyttä siltä joka lähtee. Paljon on puheita mutta vähän tekoja. Jokainen päivä on vain uuden alku. Aika näyttää onnistuiko minun lääkkeidenvaihtoni.

Blogin kuvista ensimmäinen on Nellimöjoen sillalta Inarille päin. Toisessa kuvassa taustalla näkyy Kortevaara, oikealla on Ahvenjärven lahti ja vasemmalle tulee lopulta Annijärvi. Lunta on paljon edelleen, jos toisen kuvan tiepahasta ei olisi keväällä lingottu puhtaaksi traktorilla ei sille olisi ollut mitään asiaa ilman suksia tai lumikenkiä.

(Korjattu pari painovirhettä 11.5.)