JOKA PÄIVÄ JA JOKA IKINEN YÖ

Ystäväni kertoi joutuneensa pyörätuoliin loppuiäkseen, sähköposti oli avoin vastaus mitä kuuluu -kysymykseen kahdentoista kirjoittavan ihmisen sähköpostiryhmässä.

JOKA PÄIVÄ JA JOKA IKINEN YÖ

Tavoittelemme elämässä onnellisuutta. Olen todennut sen mahdottomaksi päämääräksi, pikemminkin etsin iloa, yritän elää ihmisiksi ihmisenä kehittyen ja pidän hauskaa hiukan siinä välissä.
   Maailma on yhtä luovaa kaaosta. Tämä on hyväksyttävä, jos haluaa viedä asioita eteenpäin. Usein kuitenkin elämässä eteenpäin on taaksepäin. Terveys ja liikuntakyky ovat ihmisen elämässä tärkeimpiä ominaisuuksia - vai ovatko sittenkään.
   28-vuotiaana olin tilanteessa, jossa ei ollut tulevaisuutta, oli vain kipua ja tuskaa päivästä toiseen. Koin katkeruutta, riittämättömyyttä ja vihasin muissa ihmisissä kiinni roikkumista, mutta etenkin tunsin pelkoa - entä jos en paranisikaan syövästäni. Ainoaksi mahdollisuudekseni jäi hyväksyä ja hyväksyä myös se, että välttämättä en palaisi ennalleni koskaan - kuten sitten kävikin. Leikkauksen ja puoli vuotta kestäneen kemoterapian jälkeen sairaalasta kotiutui muuttunut mies.
   Ulkonäköni muuttui mutta eniten muuttui sisäinen sielunmaisemani. Olin sairauden aikana oppinut etsimään elämään iloa pienistä ja arkisista asioista. Ystävien tapaaminen kahvikupin äärellä, hyvä kirja tai pelkkä luonnon katselu puistossa penkillä istuen toivat juuri senverran valoa elämääni, että jaksoin päivästä toiseen.
    Ennen sairastumistani olin hyväkuntoinen maratoonari, sairauden aikana konttasin vessaan oksentamaan ja makasin eteisen lattialla hetken toipumassa, jotta pystyisin palaamaan sohvalle takaisin. Aika pysähtyi ja minä sen mukana.
   Kun lasken taskulaskimella 1964 - 2020 saan tulokseksi - 56. Miinus viisikymmentäkuusi vuotta, senverran täytän tässä toukokuussa. Miinus mistä. Ajattelin, että maailma loppuu kohdallani 1993. Ei loppunut. Loppuu joskus, mutta sitä ennen elän. Joka päivä ja joka ikinen yö.
   Terveys ja liikuntakyky ovat tärkeitä, mutta ilo elämään tulee pieninä pisaroina matkan varrelta. Ystäväni ymmärtää, kun kirjoitan tähän, että kyse ei ole siitä millä matkaa tekee, vaan pääasia on matkan jatkuminen, tavalla tai toisella.

   Ihmiset arvostavat nopeutta ja kauneutta. Kehittäessään tekoälyä tiedemiehet ovat törmänneet varsin riemastuttavaan asiaan: he haluavat aikaa ja rauhaa tutkimukseensa. Tekoälytutkija Michael Laakasuo kertoo, että tärkein viesti koko ihmiskunnalle olisi hidastaa hieman. Pysähtyä pohtimaan rauhassa.
   Tietämättäni juuri tämä oli asia, joka pelasti minut silloin vuonna 1993. Pysähdyin pohtimaan, rauhassa. Tämä on edelleen asia, joka pelastaa minut joka päivä ja joka ikinen yö. 
   Viimeksi itkin vappuna mökillä kun söin graavia siikaa ja savustettuja ahvenia. Edellisen kerran itkin kalaa syödessäni, kun kolmas vaarini, kalastuksenopettajani Ahti, oli valmistanut graavia rautua. Vappukalat olivat minun ja Kirsin itse kalastamia, itse valmistamia. Kalan pyytäminen, savustus saati graavaus vaatii aikaa. 
   Kärsivällisyyttä ja pysähtymistä. 
   Aivan kuten joen sulassa räpiköivien joutsenten katselu tai kuukkelin toimien seuranta. Itkin, koska olen tavoittanut ajan takaisin. Olen huomannut, että se ei karkaa vaikka miten ultrajuoksisi tai muuten reuhtoisi. Se on, ja minä siinä. Tärkeintä ovat ihmiset ympärillä ja tulevaisuuden suunnitelmat. Ilman haaveita elämä kävisi sietämättömäksi.

Olen varma, että ystäväni löytää valoa päiviinsä myös pyörätuolista katsoen. Hän on poikkeuksellinen ihminen, joka on jaksanut aina nauraa läpi vaikeuksien. Minulla ja muilla on paljon opittavaa häneltä.

VIIKOT 17. - 18.

Ma- 15,72 km - 1.50.
Ti- 8,01 km - 55 min.
Ke- 16,6 km - 1.51.
To- Lepo
Pe- 10 km - 1.12. Huono päivä.
La- 43,3 km - 4.55. Nellimin kylällä, välillä kotona kahvilla.
Su- 10 km - 1.03. Vauhdinvaihtelua.

yhteensä juoksua 103,7 km - 11:48.

Ma- 15,5 km - 1.43.
Ti- 6,6 km - 44.42.
Ke- Pe - Lepoa
La- Hankihiihtoa Kirsin kanssa 3,3 km - 50,58. Plus kuusi astetta lämmintä ja täysi aurinko.
Su- 6,1 km - 41.10.

yhteensä juoksua 28,3 km - 3:09. 

URHEILU JA LIIKUNTA

Harvat ymmärtävät, että otsikon sanoilla ei juurikaan ole tekemistä toistensa kanssa. Vaahtopäiset urheilijat ja himoliikkujat ovat aikapäiviä sitten unohtaneet tärkeimmän: kaikki mitattu liikunta on urheilua, ainakin jossain määrin.
   Jos liikkuu omaksi ilokseen, miksi mitata sitä tai jakaa sitä sosiaalisen median alustoilla. Liikkumattomille ihmisille tekisi hyvää tehdä tikusta asiaa: on tullut paketti, kävelen postiin. Tai : kävelen kauppaan, kioskille ja niin edelleen. Vaikka sitten pyörätuolilla metri sisätiloissa mutta omin voimin.
   Harrastan Kirsin kanssa mittaamatonta liikuntaa; lumikenkäilyä, hiihtoa ja kävelyä. Harvoin jaan sen sosiaalisen median Stravaan, eli mittaan sen. Kirsi on joskus kiinnostunut esimerkiksi hiihtoreiteistä tai siitä kuinka paljon lumikenkäilyssä oikeasti liikuttiin. 
   Minusta mittaamaton liikunta on parasta, mitä se kellekään kuuluu ja miksi sitä pitäisi mitata. 
   Ylläolevat juoksukilometrit ovat joskus tylsiä, ja kyllä - minulle urheilua.