MITÄ KULUU

Alunperin minun piti pitää blogin päivityksessä kahden viikon väli, mutta sain tänään kunnian kirjoittaa erääseen toiseen kirjeketjuun vastauksen kysymykseen: Mitä kuuluu. 
   Kaksi kärpästä yhdellä iskulla?
   Meillä Nellimissä kärpäsiä on muutama pihan kompostilaatikossa ja kodin ikkunoiden välissä. Ulkona sataa parhaillaan raivoisasti lunta ja välillä aurinko paistaa vähintään yhtä raivoisasti. Rakoliiterin edustalla puukasa sirkkelin vieressä vaihtui nyt näppäimistöön.

- Mitä kuuluu.
- Tässähän tämä.

Kysyjä odottanee vastaukseksi jotakin hyvää. Sairastaessani syöpää kolmekymmentä vuotta sitten vastasin usein: Kuuluu helvetin huonoa, rahat on loppu ja terveydestä ei kannata edes puhuakaan. Hiljaisuus siitä seurasi tai ainakin toteamus: Koita nyt selvitä jotenkin. (selviytyä)
   Fraaseja toistellaan, mutta kuunteleeko kysyjä vastausta ja onko hän aidosti kiinnostunut toisesta ihmisestä. Voidaan olla kahden kahvipöydässä, mutta pöydällä tai taskussa älykännykkä piipittää huomiota kerjäten. Ollaanko läsnä vai virtuaalisesti läsnä; sekä että.
   Minua on ruvennut ärsyttämään elämän siloittelu. Television useimmissa ohjelmissa haastatellaan menestyjiä. Missä on katsaus ruman, lihavan ja masennusslääkkeitä syövän työttömän väliinputoajan arkeen. Kertomus ruokajonoista ja julkisesta terveydenhoitamattajärjestelmästä.
   Missä viipyy tositelevisio ilman parisuhdetta elävän virkanaisen arjesta, jossa isännöitsijä yrittää selittää, että rivitalokaksioon ei voi enää ottaa seitsemättä kultaistanoutajaa. Vaikka ne kuinka ovat pusipusi ja naminami. Nuolevat mamin naamaa ja nukkuvat samassa sängyssä. Aamulenkillä söivät pultsarinpaskaa puistosta. Että heippa nyt murut, mami lähtee töihin ja pistää tässä maskin kasvoille ettei virus iske meidän pikkumaailmaan.
   Minuakin on haastateltu syöpäselättäjänä. Koitin selittää, ettei sitä selätetä - koskaan. Pimeinä hetkinä pelko hiipii vieläkin joskus selkärankaan. Tai kun harrastuksesta (ultrajuoksu) tuli elämänmittainen matka. Koitin selittää, että minä työntekoa harrastelen, juoksu ja sen avulla löydetty on se itse elämä.

...mä tuun delaa happy...mä tuun pelaa tän pelin läpi...must jää tänne muutaki ku jalanjälki...väärin mua kuullaa...hulluksi luullaa...laiteta rullaa...löysin mun suunnan vaik yleisö buuaa...mä jaksan ruuvaa...mä en pelkää...ei kysellä keltää...ei huolta huomisest...kuhan vaan tänää on siistii...

-otteita Ville Gallen Mä en pelkää biisistä   


   Sain tänään puhelun ystävältäni Esperin hoitokodista. Ystäväni liikkuu pyörätuolilla ja sairastaa Parkinsonin tautia. Hänellä oli tylsää. Hoitokotiin ei pääse käymään kukaan paitsi hoitajat, eikä sieltä pääse kukaan ulos. Viikko sitten hoitajat alkoivat käyttää maskeja jatkuvasti.
   Jos ei nyt takerruta noihin maskeihin ja niiden jatkuvan käytön aloituksen ajankohtaan, niin ystäväni ei siis pääse uimaan, kuntoutukseen, saati kaupungille kahville katselemaan ihmisiä - ystäviä tapaamaan. Miettikää tämän entisen opettajan ja paljon matkustelleen yksityisyrittäjän elämää nyt. Vain kalterit puuttuvat syyttömän ikkunasta.
   Edellä kerrottu on yksi niistä asioista, joka antaa perspektiiviä Kirsin ja minun kokemaani yleisvitutukseen matkustusrajoituksia kohtaan ja pettymykseen Lissabonin matkan peruuntumisesta. Ei keväistä Euroopan lämpöä vaan Lapin kevät, laseraurinko ja jatkuva kylmä tuuli. Ilma ainakin vaihtuu jos ei maisema.
   Edelläkerrottu vähentää vihaa, jota koen seuratessani suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan koneiston yskiessä pandemiassa. Vihaa, jota tunnen näitä vastuuttomia ja byrokraattisia olmeja kohtaan, näitä joita kutsutaan myös poliitikoiksi.
   Olemme Kirsin kanssa terveitä ja teemme yhdessä asioita. Laitoin juuri pyykkiä kuivamaan ja Kirsi teki pizzaa. Juoksin aamulla reilun kuudentoista kilometrin lenkin kuraisella tiellä. Satoi pesupulveria tuulisen auringon paahtaessa nenääni, tunsin eläväni. 
   Lintulaudalla oli aamulla peippo ja pihassa sirkkeli odottaa polttorankakasan vieressä. Vesi nousee järvien jäille, kotijoessa on jo hiukan sulaa, metsähallitus kerää kelkkareittien merkit kohta pois, mutta mökille lähteminen pehmenevillä kelkkaurilla alkaa tosissaan haastamaan. Onneksi Alko on vielä auki, pahimman varalle.

   Moniko teistä luki otsikon oikein.

   -Kiitos kysymästä, hyvää aikaa.


   VIIKKO 16.

Ma- 10,1 km - 1.07. Aste lämmintä.
Ti- Siikajärventiellä, pakkasta pari astetta 15,4 km - 1.34.
Ke- 16,6 km - 1.34. Yksin kylmässä tuulessa, miinus kaksi. Pas La Foule. (ranskaa: ei väkijoukkoa)
To- Lepo
Pe- Räntäsade ja hirveä tuuli 10 km - 1.07.
La- Hiljaa asvalttitiellä, aurinkoa 22 km - 2.29.
Su- Terveesti väsynyt, jalat uppoavat pehmeään soseeseen 8,1 km - 58.09. 

Juoksua 82,5 km - 9 tuntia ja 7 minuuttia.

Oikean olkanivelen kiertäjäkalvosin on ollut kipeä kuukauden. Lumenpudotus katolta, lumityöt, kahden saunan kiuaskivien vaihto, ulkovessan tyhjennys ja jäätyneen paskakasan hinaus kompostiin lumikolalla munahangessa, jääkairaus ja hatuksi ajovirhe moottorikelkalla. 
   Oi lämpö, missä olet. 
   Nyt käsi jo nousee eikä kyyneleitä jotain tehdessä tule. Toinen särkylääkekuuri on vielä menossa, nyt hieman tiukempaa ja tulehdusta parantavaa.

   Rauta on kuumaa, pitäs vaan duunaa.

Vaihteeksi jotain uutta musiikkia. Amerikkalainen ystäväni kertoi vaikuttuneensa tästä ja niin tein minäkin! It really hit home here too, thanks Craig.