maanantai 13. huhtikuuta 2020

KARVALAKKI, KABANOSSI JA KUUKKELI


Aluksi haastattelen epidemilogi Rauha Saarta evp. pilkillä siellä jossain sattumalta tavattuna rajaseudun ison järven jäällä.

- Epidemilogi Rauha Saari, miten pilkkii?
- Kiitos Pasi kysymästä, reiästä edestakaisin.
- Kokeneena tautitaistelijana, minkä ohjeen antaisit Koronasta hätääntyneille suomalaisille?
- Menkää saareen, siellä saa olla rauhassa.
- Kiitos tästä.
- Lisäisin vielä, että muistakaa pilkkiä rauhassa saaren rannassa, se rauhoittaa mieltä ja kehoa.
- Kiitos, siis tästäkin vielä selvitään.
- Miksi joitte?
- ...

--- 





KARVALAKKI, KABANOSSI JA KUUKKELI

Olimme Kirsin kanssa pääsisäispilkillä eräällä isolla järvellä rajaseudulla. Kalaa pyytäessä otin pari valokuvaa kännykällä Kirsistä hänen istuessaan ystäviltämme lahjaksi annetulla uudella Retki Finland Pro Mossy Oak-reppujakkaralla. Lähetin kuvan kiitoksien kera ystäville, jotka vastasivat että Kirsi näyttää formulakuskilta värikkäine vaatteineen. Elämäntapamme vaatii joskus uhrauksia, Yamaha haalarit saatiin puoli-ilmaiseksi paikallisesta liikeestä - muuten moottorikelkka-asioissa pysyttelemme kaukana Yamahasta.
   Kännykkää räplätessä totesin sen olevan Venäjän verkossa ja ympärillä kuulumattoman hiljaisuuden lukuunottamatta ainaista Pohjoisen kevättuulta. Mustan lammaskarvalakin nauhat lepattivat tyhjän pääni ympärillä. Istuin alas omalle reiälleni ja löin punaiset toukat lätkän koukkuun odotusten noustessa.

   Merikotkapari tuli jälleen tervehtimään, valkoiset pyrstöt välähtelivät auringossa kotkien kierrellessä korkealla termiikeissä. Jossain vaiheessa kalaa alkoi tulla niin että oikein hävetti, valkoinen lumi muuttui punaiseksi reikien ympärillä. Jätettiin korpeille ja muille uudestisyntyneille hengille pari pientä ahventa ja päätettiin siirtyä lähisaareen kahvinkeittoon ja makkaranpaistoon.
   
   Pääsiäispilkki ei eroa tavanomaisesta pilkkireissusta muuten kuin eväiden osalta. Juhlapyhänä pitää olla jotakin tavanomaista parempaa. Virittelin tulet kivikehälle ja asettelin mukana kulkevan ritilän sopivasti. Matkalla olin pysähtynyt saaren rannan tuntumaan ja tehnyt akkukairalla pari reikää reilun metrin paksuiseen jäähän. Toisesta reiästä Kirsi täytti nokipannun  ja kiikutti sen keitisrankaan killumaan.
   Istuttiin alas ja oltiin hiljaa.
   Kirsi oli leiponut pieniä calzonepizzoja. Asettelin ne verkkaisesti ritilälle tulen kohentuessa. Näissä sisäänleivotuissa oli sipulia, tomaattia ja joissakin pepperonia. Pizzojen viereen päätyivät myös kabanossit ja pari korvapuustia. Nokiposken sylkiessä mittasin sekaan kourakupilla presidenttiä, kieuhautin kolmasti, napautin leukulla pannun kylkeen ja asetin kahvin selviämään nuotiokivelle.
   Kahvisteltiin ja erämaa humisi.
   Ehtiessäni korvapuustiin aloin filosofoida karvalakista ja kabanossista. Täytyy olla karvalakki ja kabanossia, että saa kalaa. Kirsi lupasi tehdä lakkiin reikiä kesää varten, kabanossin vaikutusta hän ei lähtenyt kiistämään.
   Syntyi yhteisymmärrys, kuten aina hyvässä parisuhteessa.

   Pilkimme saaren rannan rauhassa hetken ilman tulosta. Pakkasimme kamat kelkan perässä olevaan ahkioon ja palasimme alkuperäiseen kalapaikkaamme karikon viereen. Edellisellä kerralla kairasin pohjaan ahneuksissani ja pilkkirepussani olevat varaterät tulivat tarpeeseen.
   Kyllästyimme kylmään tuuleen ja päätimme lähteä syömään ja saunan lämmitykseen Talvituvalle. Kyllästymistä ennen saimme vielä muutaman ahvenen, mutta tällä kertaa ei harjuksia.
   Paluumatkalla kävimme mutkan lähellä vyöhykkeen rajaa sijaitsevan korkealle vaaran laelle, josta syksyllä poimimme mustikkaa, puolukkaa ja kaarnikkaa sekaisin. Ihailimme kaunista lumimaisemaa silmänkantamattomiin ja totesimme, että jos emme huku tämän kauhean lumimäärän sulattamaan tulvaan, palaamme syksyllä samaan paikkaan marjastamaan. Rajan toisella puolella venäläisten rajavartiotorni piirtyi kirkasta taivasta vasten aivan kuin muistutukseksi, että rauha ei ole itsestäänselvyys.

Sammuttaessani kelkan mökin pihaan Vanaja lensi tervehtimään meitä lähelleni männyn oksaan. Vanaja on yksi neljästä kuukkelista, jotka asuvat Talvitupalompolon ympäristössä. Vanaja on kuukkeleista vanhin ja pörröisin, sekä ainoa, joka tottelee sille opettamaani uliuliuli-uhhahhaa kutsuhuutoa.
   Olemme asuneet Lapissa nyt neljä talvea ja nyt minusta on tullut jätkä. Kuukkeli on jätkän lintu ja Vanaja hakee leivän kädestäni. Molemminpuolisen luottamuksen rakentamiseen meni kauan ja itsetietoiselle Vanajalle ei kaikki leipä kelpaa, se suosii paahtoleipää. Myös cuscus ja ahvenen mädin kalvot kelpaavat, Vanaja on kansainvälisen keittiön ystävä.

   Aika on vihdoin pysähtynyt - karvalakki, kabanossi ja kuukkeli, Kirsin lisäksi jätkä ei muuta kaipaa.





---



ULTRAJUOKSUPÄIVITYS

Lukijani kyseli sähköpostitse ultrajuoksustani, täytyy vastata julkisesti.
   Niin, ultrajuoksu: täytyy oikein miettiä...
   Tällä hetkellä koronaviruksen takia viimeinen tähtäimessäni ollut KURF- kuuden päivän juoksu on peruttu ja siirretty vuodelle 2021. Lisäksi motivaationi juoksemiseen tuntuu olevan yllättävän heikko ellei tähtäimessä ole kilpailua. 
   Tämän havaitseminen on tullut itselleni täytenä yllätyksenä. Juokseminen on ollut ja on osa elämääni, mutta en näe mitään järkevää syytä liikkua pelkästään liikkumisen ilosta suuria määriä. Kohdallani tämä tarkoittaa 400 kilometrin kuukausittaista juoksuannosta. Kaksisataa kuussa on hyvä pohja, jonka kuntonsa ylläpitämiseksi juoksee ohimennen ellei ole muuta järkevämpää tekemistä.
   Viimeaikoina olen nauttinut lepäämisestä ja ensimmäisen kerran vuosiin tuntenut palautuvani oikein kunnolla, myös henkisesti. Onkin yllättävää ollut jäädä kiinni housut kintuissa tämän kilpailullisuuden kanssa. Jos ei muita haasta niin ainakin itseään?
  Tulevaisuus näyttää sitten enemmän mihin suuntaan olen matkalla, 2021 juoksen KURFIN kun olen siihen jo kerran ilmottautunut.

   Nellimin talvi on todella pitkä ja varsinkin nyt kun emme päässeet matkustamaan kevään etelän lämpöön. Pitkän talven jatkuessa ei innosta lähteä lenkille lumelle ihan siihen malliin kuin kevätesikoiden etelässä ehkä tekisi. Nyt juuri on satanut kaksi päivää lunta, traktori aurasi pihan tätä kirjoitettaessa. Lunta on vyötäröön.




VIIKKO 15. liikuntaa

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa kylällä 6,1 km - 1.23.
Ti- Juoksua tiellä 10 km - 1.05.
Ke- Juoksua tiellä 10,1 km - 1.08.
To- Kirsin kanssa hankihiihtoa eläinten jälkiä katsellen 3 km - 45 minuuttia.
Pe- Lepo
La- Saunalenkki hankihiihdolla 5,4 km - 1.03. (128 metriä vertikaalista nousua.)
Su- Lepo

Yhteensä 20 km juoksua ja muuta mukavaa päälle.





---


Lopuksi kevyttä:

Juoppo löi toista täysillä, vaikka käsillä olisi ollut tyhjiäkin.






Kuvia päivitetty uudestaan 22.4.2020 kun niitä jostain syystä (jakopalveluiden keskinäiset skismat) oli sensuroitu...

2 kommenttia:

  1. Joskus on hyvä liikuskella kanssaeläjän vauhdilla myös, samaa olen suorittanut nyt poikkeustilan aikana lähes päivittäin. Ei se juokseminen sieltä minnekään karkaa.

    VastaaPoista
  2. Me olemme Kirsin kanssa liikkuneet aina paljon yhdessä, niitä vaan ei ole mitattu töllisteltäviksi ja siksi ne ovatkin parasta liikuntaa.
    Esimerkiksi tänään vietimme koko päivän pilkillä ja uusia maisemia katsellen erämaassa moottorikelkoilla: tällaisia päiviä en enää halua pilata iltalenkillä, ei vaan ole motivaatiota.

    VastaaPoista