AINA VOI PARANTAA

Yläkuvassa; pyykin kuivumisen katselu on rentouttavaa.


Juoksin viikolla syntymäpäiväni kunniaksi kuusikymmentäneljä (64) kilometriä, koska synnyin vuonna 1964. Tapasin päivän aikana muutaman ystäväni, jotka juoksivat kanssani osan matkaa. Joimme Pyynikin näkötornilla take-away munkkikahvit Korona-ajan kunniaksi - ulosmyyntikahvit, you see. Matka jatkui syntymäkotini ohi lapsuuteni maisemissa Länsi-Tampereella, seuraavaksi kävin ohimennen Nokialla tervehtimässä tätiäni ja lopettelin Hämeenkyrön ja Ylöjärven rajan polkujen kautta takaisin Villa Kirsinrantaan, josta olin aamukymmenen aikaan startannut.
   Viimeisen kahdentoista (12) kilometrin osuudella mukanajuosseen ystäväni kanssa tuli poluilla puhetta ultrajuoksun syvimmistä merkityksistä. Totesin, että aina voi yrittää parantaa tuloksia, mutta ultrajuoksu on lopulta pelkkää juoksemista. Sensijaan elämänsä polulla itsensä kehittäminen on huomattavasti haastavampaa.
   Juosten liikkumiseen kului aikaa hiukan alle kahdeksan (8) tuntia, ja kokonaisaikaa, tauot mukaan laskien yhdeksän (9) tuntia - mukava tapa viettää viidettäkymmenettäkuudetta (56.) syntymäpäiväänsä ulkoillen. Kirsi kävi kaksi (2) kertaa autolla tuomassa kuivia vaatteita ja purtavaa reitin varrelle. Noin pitkässä juoksussa on vaihdettava välillä vaatteita, varsinkin kun Hämäläinen kymmenen asteen tuuli ja pilvipouta ei vielä vanhenevia luita juurikaan lämmitänyt.

Hämeeseen laskeuduimme matkailuautolla. Kotona Nellimissä oli lähtiessä viisikymmentäkolme (53) senttiä lunta ja uutta satoi lähtöpäivänä kaksitoista (12) senttiä lisää. Hämeenkyrön Villa Kirsinrannassa ei ole juoksevaa vettä mutta sentään sähkö ja kehno internet, vaikka sijaitsemme suhteellisen lähellä tiheää asutusta. Pestessäni käsin pitkän juoksun pyykkiä saavissa mökin pihalla mieleeni juolahti Ylen juttu nelihenkisestä perheestä osittain vailla mukavuuksia Inarin Turvejärvellä.
   Janne Utriainen ja Katja Jomppanen asuvat neljän lapsensa kanssa osittaisessa luontaistaloudessa Inarin Turvejärvellä. Pariskunnalla on pakastin mutta ei jääkaappia eikä televisiota. Vesi kannetaan sisälle mutta ulos se sentään menee putkea pitkin. He ovat järjestäneet elämänsä näin eräänlaisena kannanottona kerskakulutusta ja ilmastonmuutosta vastaan jo kaksitoista vuotta sitten.
   Hauska yksityiskohta jutussa oli, että kun keskustelu Jäämeren radasta oli kiihkeimmillään, niin vanhempiensa ideologian sisäistäneet perheen lapset palauttivat postissa Angry Birds-lelut liikemies Peter Vesterbackalle vastatoimena hänen ratasuunnitelmilleen. Viesti oli: "Meidän kanssa ei leikitä, eikä me leikitä sinun kanssasi."
   Koska Janne on istunut meillä Nellimissä kahvilla Kotalan pitkän pöydän ääressä uskallankin tässä kysyä, että miksi niitä Angry Birds leluja piti alunperin lapsille hankkia. Oliko niin, että käpylehmät eivät sittenkään riittäneet. Olen tavannut Katjan kerran ja silloin ei tullut puhetta pyykinpesusta. Hoitaako pulsaattoripesukone hommat vai luotetaanko Turvejärvellä emännän nyrkkiin.
   Minua on usein kritisoitu lauseella: "Sinä vaan juokset." Voin vakuuttaa, että siinä se elämä kuluu yhtälailla juostessa, kuin Turvejärvellä vesiä kannellessa tai pirttiä lämmittäessä. Meillä siellä Inarissa on joskus hiukan kylmäkin.
   Lenkkipyykin pesu täällä Hämeessä auringonpaisteessa on toista kun kaamoksen parinkymmenen asteen pakkasessa rantasaunassa. Toimittajilla on usein romantisoiva ote, kun meidän elämäntapaintiaanien elämää kuvataan. Yhtälailla ote romantisoitui vuosia sitten, kun ultrajuoksijana minut kutsuttiin dokumenttiin: "Kun harrastuksesta tulee elämänmittainen matka."

Minä en elä luontaistaloudessa mutta teen nykyisin yhä enemmän arjessani valintoja, jotka edistävät kestävää kulutusta. Esimerkiksi ennen syntymäpäivää juoksin Toikkosen rautakauppaan ostamaan uutta uppopumppua kaivoon vanhan hajonneen tilalle. Tutttu rautakaupan myyjä kyseli elämästämme Pohjoisessa. "Rytmi siellä on hitaampi", hän sanoi. Juostessani takaisin mökille seitsemän kilon uppopumppu Osuuspankilta ilmaiseksi saamassani repussa selässäni mietin käymääni keskustelua rautakaupan myyjän kanssa. "Jos sen pystyy toteuttamaan, muuttamaan Pohjoiseen, ottamaan rauhallisemmin." Miten niin ei pysty. Tekee päätöksen ja lähtee. "Ei se ole niin helppoa." Onko elämän päämäärä se, että pitäisi olla helppoa. Viimeiseen en saanut vastausta.
   Rautakauppareissulle tuli matkaa vajaat seitsemäntoista (17) kilometriä. Olisi sen autonkin joku voinut ottaa, minä en tällä kertaa ottanut.

Tutkiessani muutamia vuosia sitten eri uskontoja ja filosofioita huomasin ihmisen kiivaan tarpeen perustella valintojaan jonkin kautta. Minä kuulun siihen ryhmään, joka ei kysele keneltäkään. Elämänsä voi järjestää monella tapaa, pääasia on että löytää merkityksen valinnoilleen.

Viime aikoina on paljon keskusteltu mitä Korona-ajasta lopulta jää jäljelle. Talousmahtien suurin pelko lienee, että ihmiset jatkuvan ostamisen ja kuluttamisen sijaan löytäisivätkin nyt rauhallisempaa rytmiä ja aineettomia, aina maksuttomia hyödykkeitä, kuten ulkona luonnossa liikkuminen. Toivon, että mahdollisimman moni hyppää pois tässä kohtaa siitä kuuluisasta oravanpyörästä ja palaa juurilleen eli luontoon, sinne minne me muiden eläinten kanssa loppujen lopuksi kuulumme, ja mikä tärkeintä - siellä voi aina parantaa.


Alakuvassa; lähdössä syntymäpäivälenkin kolmenkymmenen (30) kilometrin huollosta kohti Nokiaa, taustalla Mustavuoren rinteen alaosa. 

VIIKKO 20.

Ma- Lepo
Ti- 6 km - 40 minuuttia paskassa kelissä.
Ke- 40 km - 4.26. Nellimin kylällä edestakaisin, huoltokäynnit kotona. Hieno ilma.
To- 10 km - 1.05. Ilkeä sää jälleen.
Pe- 10,6 km - 1.07. Sodankylässä osin Kitisen varrella.
La- Lepo
Su- 13.02 km - 1.20. Tuuri Talasneva.

79,83 km - 8:38

VIIKKO 21.

Ma- 17,04 km - 1.51. Tuurissa.
Ti- 16,65 km - 1.54. Rautakauppareissu.
Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 7,26 km - 1.28.
To- 64,1 km - 7.45. Syntymäpäiväkierros.
Pe- Lepo
La- 11,06 - 1.19. Tunnustelua, ei erikoista.
Su- 20,58 km - 2.17. Julkujärven maisemissa vanhoilla reiteillä.

129 km - 16:34


   

Tekstissä oli numerot kirjaimin ja numeroin suluissa. Ihan vaan suhteellisuudentajua herättämään. Sanovat, että juokseminen on minulle niin helppoa. No ei ole harjoittelematta, siihen pystyy mihin mieltään ja kehoaan harjoittaa!
    

Uppopumppu on juostessa sateen varalle kätevä olla mukana. Ultrajuoksua rajoittaa lyhyt johto ja pumpun paino. Olen juossut Haltille edestakaisin kymmenen kilon repun kanssa ja ystäväni Raine myös, mutta päätimme silloin jättää pumput kotiin kun oli poutaa.

Lähdössä kotoa 14.5.2020. Kesärenkaat.


Linkki mainittuun Ylen juttuun