maanantai 11. marraskuuta 2019

IVALO SARJAN 10. OSA




KYLMÄT KILOMETRIT


Kirsi on herännyt hieman ennen kahdeksaa. Hän herättää minut puoli yhdeksältä kahville ennen töihinlähtöään. Lasken jalat makuuhuoneen matolle ja kysyn paljonko on pakkasta.
   -Kaksikymmentäkolme astetta kuuluu keittiöstä.
   -No, sitten niin.
   Juomme kahvia ja juttelemme. Riisipuuroa omenahillolla, pari rieskaa päällä metwustia, juustoa ja kurkkua. Vettä ja kahvia. Pusu, hyvää työpäivää ja ovi ulko-ovi kolahtaa. Raivaan aamiaispöydän ja kaivan pakastimesta kaksi hyvänkokoista harjusta sulamaan. Leikkaan vakuumin saksilla auki ja asettelen kalat samantien leivinpaperin päälle uunipellille sulamaan.
   Kaadan aamun kolmannen kupillisen. Mukissa lukee Unix, Unkarin kuuden päivän juoksun sponsori. Synkistelen aamutakissa hiljaisessa talossa. Puuhellan pesässä honka pussahtelee, Kirsi on tehnyt heti aamusta tulen. Saan kahvin juotua ja juon päälle vielä pari lasia vettä. Lisään puita pesään, suljen vetoluukun kokonaan ja laahustan kodinhoitohuoneen kautta pesuhuoneeseen. Pyykkinaruilla on kaksinkertaiset jo kerran juostut lenkkivaatteet. 
   Eilen ensin seitsemäntoista kilometriä Annijärvelle kahdenkymmenenkolmen asteen pakkasessa ja sitten illalla vielä kylällä reilu kuusi kilometriä ravistelua. Prässi on alkanut. Kuuden päivän juoksukoneeksi muuttuminen, että kestän sen kaiken. Mikään ei tule ilmaiseksi, on harjoiteltava.
   Puen ensin lyhyet puuvillaiset alushousut ja niiden päälle pitkän urheilualusasun. Sitten merinovillaiset bokserit, sukat jalkaan ja nilkkoihin katkaistut villasukanvarret suojaksi. Sitten merinovillapaita, korvanapit korviin, merinovillahuppu ja buffahuivi. Jalkoihin hiihtopuvun henkselihousut, vielä yksi lämmin välikerros ylös ja lopuksi takki. Pipo ja kolmisormiset lobsterhanskat. Puhelin muovipussiin povitaskuun ja kuulokkeiden johto kiinni. 
   Vielä kengät, mitähän tänään. Hyllyssä on kaksitoista paria juoksukenkiä. Toistatuhatta juostut Hoka Onen Speedgoatit valikoituvat alle. Köyhyys. Puen kengät kodinhoitohuoneessa. Juon vettä vielä lisää ja ranteessa Coroksen urheilukello värisee merkiksi, että syke ja satelliitit ovat löytyneet. Nappaan avaimet taskuun ja avaan takakuistin ulko-oven. Kaksikymmentäkolmeastetta lyö naamaan ja pihassa kiiltävät tuhannet lumikiteet. On vain puhdasta, kuivaa ja valkoista lunta.
   Painan kellon napin alas ja sovittelen hanskat hihojen päälle. Bruce Sprinsteenin Dancing in the Dark on päivän ensimmäinen biisi. Ensimmäiset askeleet. Message is getting clearer- Bruce laulaa. Juoksen hitaasti vinon kelopuun ohi kotitien ja Siikajärventien risteykseen. Katson oikealle, taivas Inarinjärven yllä on kirkas. Käännyn vasemmalle ja Molokilla Luka heiluttaa innoissaan kuusivuotiaan tarmolla Hiacesta kun Jane ajaa ohi. Talorivistä vasemmalla tarkistan onko Matti herännyt. Auto on poissa, eli vasta sydänleikattu ikämies on lähtenyt Ivaloon. Täällä pidetään huolta ihmisistä. Vielä pari taloa, viimeisessä Markku heiluttaa kättään, laittaa Norjankilvissä olevaa autoa lämmitykseen.
   Kylmä puree poskiin. Kirkko jää oikealle mäelle ja sillalla tulee ensimmäinen kilometri täyteen. Coros värähtää ranteessa hihojen alla. Näyttää mitä näyttää, tuumin ja juoksen loivaan ylämäkeen hiekkakuopan ohi. Valo on huikaisevan kirkas, aurinko on vielä juuri ja juuri näkyvissä. Edessäni alamäessä oikealla Mutajärven takaa nousee Pyhävaara majesteetillisena, Pat Benatar vakuuttaa että We Are Running With The Shadows Of The Night.  Niinpä, minä olen väsynyt mutta nyt juostaan.
   Tulee kaksi kilometriä ja jälleen loiva mäki. Musta kanalintu pakenee tien yli hätäisesti lentäen puiden latvojen tasolle. Kotona makuuhuoneen lattialla on metsästäjän opas kesken, jos ennen ensi syksyä kävisi metsästyskorttia tenttimässä. Mutta nyt olen matkalla. Matkalla Unkariin ja kuuden päivän juoksuun. Johtuen edellisen talven sairasteluista on liikkeelle ollut pakko lähteä varsin alhaalta.
   Viime viikolle tuli satakuusi kilometriä mutta vielä hieman notkuu. Palautuminen ei ole sellaista kun pitäisi. On vaikea kuvata minun peruskuntoani, helpompi on kuvata sen puuttumista. Kun keho ei kestä peräkkäisiä pitkiä lenkkejä, seitsemänkymmentä kilometriä kolmessa päivässä pitäisi olla paperia mutta kun ei ole - vielä. No, mennään sitten rauhassa. 
   No Sleep Till Brooklyn soi korvissa. Vastaan tulee koira ja pian auton nokka Pyhävaaran uralta. Koira käy tervehtimässä ja laukkaa sitten kohti autoa. Toinen pystykorva istuu Kallen vieressä jo etupenkillä. Ovat käyneet ulkoilemassa. Kalle tervehtii vähäeleiseen tyyliinsä ja minä jatkan Siikajärventietä eteenpäin.
  Nellimjärven päässä katson saarten väliin. Juomuksilla ei ole ketään, siellä on Onnin verkot. Oli jo kuulemma tullut muutama taimenkin joulukaloiksi. Vasemmalla Juoksemajärvistä tuleva puro kuohuaa ja höyryttää maisemaa. Kosteus polttaa poskipäitä ja nostan huivin yli nenän. Kirsi on pyynnöstäni ommellut huiviin pieneen reiän juuri suun kohdalle. Tämä helpottaa hengittämistä mutta silti ilmantulo rätin läpi vastustaa.
   Pitkässä yli kilometrin ylämäessä tulee koiravaljakko vastaan vetäen mönkijää. Heilutan kuskille ja katson kieli pitkällä juoksevia koiria. Ennen turistikauden alkua koiria treenataan, ne juoksevat noin kaksikymmentäviisi kilometriä kerralla, ei riitä minulle tulevien kuukausien aikana. Mönkijä on käynnissä ja auttaa hieman ylämäissä, jos on tarvis.
   Erämaa on hiljainen. Poronjälkiä ja ketunjälkiä. Nousen mäkeä ja suorien jälkeen seitsemän kilometriä täyttyy. Yleinen tie päättyy kyltti on luminen, ihailen kaukana alamäessä auringossa kylpevää Apinavaaraa. Taivas palaa punaiseen sinisen sävyn päälle ja jostain Venäjän Siperialta vaeltaa kylmää, pudistan päätä. Juokse!
   Käännyn auratulle mökkitielle, jossa minun eilisen jälkieni päälle on ilmestynyt poronjälkiä. On aikaa jo vuosia kun Sammeli asui Ahvenjärven päässä. Tie johtaa lähelle Annijärveä ja päättyy mökin pihaan mäen päälle. Jokainen askel upottaa hieman ja täytyy käyttää voimaa enemmän. Käännyn pihassa ympäri ja totean että nyt on sitten pakko.
   Mäen alla hyppään tien sivuun ja kahlaan viisi metriä sivuun. Potkin hankeen paikan ja laitan hanskojen päälle puhelimen muovipussissa. Kuka käski laittaa viimeisen paidan henkselien päälle. Kaksikymmentäkolme miinusastetta hyväilee takapuoltani kun kyykistyn. Takki höyryää riisuttuna lumihangessa, on täysin hiljaista. Saan tarpeekseni ja pukeudun järjestelmällisesti ja huolellisen hitaasti. Kylmä on vain tunne. Osittain jäätyneet ja kosteat vaatteet asettuvat jotakuinkin paikoilleen. Olen juossut yhdeksän kilometriä ja kotiin on matkaa kahdeksan. Peittelen jätökseni lumella ja palaan tielle. Lumi on hyvää vessapaperia.
   Juoksen konemaisesti takaisinpäin. Patti Smith todistaa korvissani, että Because The Night Belongs To Lovers. Joudun juoksemaan kaksi kilometriä ennenkuin lämpö palaa. Oikea keskisormi palelee ja näytän sitä itselleni mielenosoituksellisesti. Juokse! Harjoittele jotta parannat ennätystäsi. Tästä täytyy tulla jotakin, hoen itselleni ja keskityn. Kantapäät ja kyynärpäät alas. Ryhtiä!
   Kolme kilometriä ennen kotia totean, että housuni ovat reisien päältä jäässä kuten myös kyynärvarret hihojen alta. Eilen jäätyi päällimmäinen paita takkiin. Tänään sitä ongelmaa ei ole koska vauhti on hitaampi ja sen myötä kosteutta vähemmän ja tänään vielä yksi välikerros lisää.
   Viimeinen ylämäki. Aurinko paistaa viistosti ja alitan korkeajännitelinjan. Silmäripset ovat jäässä. Tullessa on ollut pakko nostaa huivi taas nenän eteen. Laskeudun kylälle ja asvaltti alkaa. Kotitie. Pari autoa on mennyt lenkin aikana ohitse mutta muuten syvän rauhan parituntinen.
   Kaarran kotipihaan. Olen pudottanut viimeiselle kilometrille vauhtia. Pysähdyn ja pysäytän kellon. Emelie Sanden Next To Me on viimeinen biisi. Siinä kerrotaan vierellä kulkemisesta. Todellisuudessa yli kahdeksan kilometrin päässä erämaassa märkänä yli kahdenkymmenenkolmen asteen pakkasessa - jos jotain sattuu, onneksi vierellä kuljetaan. Ehkä minusta jää muutakin kuin jalanjälki.
   Kopistelen sisälle ja riisun suurimmaksi osaksi suoraan pesukoneeseen kaiken yltäni. Lämpimän suihku huuhtoo kylmää pois ja sitten puen lämmintä kotivaatetta ylle. Herättelen puuhellan pesän keittämään kahviveden. Aion leipoa tänään vuokaleipää ja pari piimäkakkua. Katson kelloa ja laskeskelen missä järjestyksessä teen mitäkin. Ensin leipä, sitten paistan kalat ja keitän riisin puuhellalla. Teen salaattia ja kun Kirsi tulee niin uuni on vapaa kakuille.
   Ensin kuitenkin pressokahvia, banaani ja pari voileipää. Puhelin on lämminnyt ja softa purkaa Coroksen kelloa Stravaan. Katson kilometriajat ja sykkeet. Datassa on pelkkiä unelmia yhtä paljon kuin juoksemattomia harjoituksia. Illalla on mentävä toisen kerran kevyesti ennen saunaa. 
   Loputtomat kylmät kilometrit karaisevat kestämään. Harjoituksen himo on syttynyt, liekki palaa. Tulee aika ylittää itsensä.

   "Ei kysellä keltään/ Mä en pelkää"



   
 VIIKKO 44.

Ma- Virtaniemen lenkki ja ekstrat 25,4 km - 2.52.
Ti- Aamulla 10,9 km - 1.09.
Ke- 20,11 km - 2.10. Virtaniemi ja ekstrat.
To- 15,2 km - 1.39.
Pe- 20 km Kessi - 2.06. -12 pakkasta.
La- 15,2 km - 1.44. Siikajärventie lumipöperöä.
Su- 5 km kävelyä Kirsin kanssa umpilumessa Kuolemanjärvellä - 1.19.

Juoksua 106,2 km - 11:42 

VIIKKO 45.

Ma- 30 km Nellimintiellä - 3.11. Julma tuuli.
Ti- 25,1 km - 2.45. Siikajärventiellä ja kylällä.
Ke- 16,5 km - 1.49.
To- 10 km - 1.07. Alipalautunut.
Pe- 17,4 km - 1.55. Matkamiehen risti ja Kaitavaara.
La- Kävelyä 5,8 km Kirsin kanssa - 1.33.
Su- Annijärvi 17,1 km - 1.49. Illalla kylällä 6,4 km - 44.26. -23 pakkasta.

Juoksua 122,8 km - 13:24

 Ja on noustava...





 
Musiikkini löydät täältä .


1 kommentti: