TOTUUDEN JÄLKEINEN AIKA

   Lokakuun viimeinen lenkki pysäytti kuukausikilometrimittarin 383 kilometrin kohdalle. Juoksin 15 asteen pakkasessa Siikajärventien kauniissa talvimaisemassa. Ilmassa oleva 88 prosentin kosteus lisäsi kylmäntunteen ainakin 20 pakkasasteeseen. Kylmä pyrki masentamaan minut mutta en antanut periksi sille enkä millekään muullekaan maailmaani masentavalle.

   Täällä elämä on tässä ja nyt, entä sinä.

   Mietelause on minun. Se on ensiviikon kirjoittajapiirin kotitehtävä. Lisäsin ajatukseeni sanan täällä. Lukija voi itse kokea missä, maailmassa, Suomessa, Lapissa, kotona, vessassa, bussissa tai ihan missä tahansa tätä lukeekaan. Siinä ei ole kysymysmerkkiä, voi se silti olla kysymyskin. Vain muutama sana peräkkäin mutta tarkoin valittuina. Joillekin ne merkitsevät, toisille eivät. Jotkut luulevat, että näitä syntyy ihan tuosta vaan.
   Kirjoitetut sanat ovat kuten juostut kilometrit. Ne jäävät taakse ja takaisin niitä ei saa. Hieman surumielinen tyhjyys jäi lokakuusta. Mitenkään helppoa juoksu ei ollut mutta ei nyt vaikeaakaan. Viimeiset kolme viikkoa ilman lepopäiviä, koko kuussa vain neljä päivää lepoa ja niistäkin kaksi matkustamisen vuoksi.
   Systemaattinen kilometrimäärän nosto on alkanut. Tässä vaiheessa on erittäin tärkeää olla yliampumatta. Sen löytää sitten myöhemmin edestään, keholle on annettava aikaa sopeutua. 383 kilometriä on hyvin mutta varsin standardia. Varsinaisen kuuden päivän juoksun harjoittelun kanssa sillä ei ole kovin paljon minun tapauksessani tekemistä. Sitten kun määrä on yli 500 kuussa ollaan jo oikeilla jäljillä. 
   Paljon? Voi olla mutta minä olen rakentanut itseäni jo vuosia. Jollekulle voi olla outoa suhtautumiseni juostuihin kilometreihin. Surumielinen tyhjyys? On paljon ihmisiä, jotka juoksevat paljon ymmärtämättä siitä mitään. Kyse on kokemisesta, millaiseksi minkäkin asian kokee.
   Absoluuttista totuutta ei ole olemassakaan. Maapallo on pyöreä mutta navoilta hieman litistynyt. Kuinka paljon maapallo on litistynyt ehkä lisää viimeisten vuosisatojen aikana? Onko tämä valeuutinen kuten UAH-satelliitin vuodesta 1978 antama lämpökäyrä, jossa näkyy nousun lisäksi yhtälailla laskua. Twitter kieltää politiikan mutta olemmeko aivopesun uhreja jo nyt.
   Totuuden jälkeinen aika- on romanttinen ilmaus tieteen ja valistuksen ajan jälkeiselle nykyajalle, jossa erilaiset mediavaikuttamisen keinot ovat tehneet totuuden hahmottamisesta lähes mahdotonta. Suomessa eletään eräänlaisen ryhmänarsisimin aikaa. Ihmismassassa touhuaa arjessaan ja liittyy ohessa liikeisiin joissa voimakas "me"-tunne tietyn ideologian tai päämäärän suhteen antaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Saksalais-Amerikkalainen psykoanalyytikko Erich Fromm kirjoitti tästä jo 1941 mutta ei tietääkseni käyttänyt sanaa ryhmänarsisimi, joka on oma tulkintani "Pako vapaudesta"-kirjan teoriasta. 
   Olen vuosikausia käyttänyt juoksemista myös eräänlaisena pakokeinona yhteiskunnasta. Juostessani olen liikkeessä liikkeessä olevalla pallolla ja mitä jos en koskaan pysähtyisi? Siksi elämä on tässä ja nyt mutta minä tiedän täsmälleen missä olen. Olen liikkeessä. Surumielinen tyhjyys syntyy siitä että hyviin kilometreihin ei voi palata kokeakseen ne uudelleen eikä huonoihin parantaakseen niitä. Lenkin, harjoituksen, jälkeen on aina totuuden jälkeiden aika. Se oli siinä aivan ulottuvillasi mutta sitten palasit kotiin ja pysähdyit. 
   Hullu? No mutta tottakai. Takana on jo yli 70000 kilometriä. Sekaisin menee vähemmästäkin mutta minä nautin siitä. Entä Sinä? Sinä uskot, että YLEN uutisissa kaikki on totta. Mannerjäät ovat kohta sulaneet ja asiantuntija on huomannut piiloviestin Valtteri Bottaksen sopimuksessa. Molemmille tapauksille annettiin yhtä paljon palstatilaa. Ennen uutisissa todettiin että jossain Afrikassa sisällissodassa on tapettu niin ja niin monta ihmistä ja sitten kerrottiin jääkiekkotulokset. Nyt tässä välissä on studioon suoraan lentokentältä kiidätetty paskaasyöneennäköinen ja lespaava paikalla vieraillut ulkomaantoimittaja, joka on järkyttynyt näkemästään. Ja sitten kerrotaan jääkiekkotulokset. Kriisiapua tarvittaessa kaikille. Miten tämä liittyy juoksemiseen. Niin, sitä ikäänkuin näkee asiat kirkkaampana koska on aikaa ja tilaa ajatella.
   Aikaa ja tilaa ajatella on Lapissa, mutta täällä voi jäätyä. Näin alkutalvesta ilman kosteus, 88 prosenttia, yhdistettynä 15 asteen pakkaseen on jäätävä yhdistelmä. Ajatus sensijaan ei jäädy. Vauhti nousee pakostakin ellei halua erektiovaikeuksia. Niitä voi estää merinovillalla. Tämäkin on eräiden Etelä-Suomessa asustelevien juoksijoiden mielestä turhaa. Voi tulla tänne kokeilemaan ja mielellään useammaksi kuukaudeksi peräkkäin kerrallaan. Kuvitelma siitä, millaista on juosta kolmen tunnin lenkki 20 asteen pakkasessa kaukana asutuksesta, voi kehittyä realistisempaan suuntaan.
   Nämä edellämainitut ovat niitä kuuluisia omia valintoja. Juokseminen on rehellistä ja yksinkertaista toimintaa. Se ei edellytä henkilöbrändäystä eikä politiikkaa. Lenkillä tai kilpailuissa eteentulevat ongelmat on ratkaistava itse, toisin kuin politiikassa. Ratkaisut on pakko tehdä olivatpa ne miellyttäviä tahi ei - muuten matka katkeaa.
   Ja lopulta matka katkeaa kuitenkin. Totuuden jälkeinen aika on viikonloppuna. Kurpitsojen veistelyn ja täytettyjen korppien sijaan voisitte uhrata ajatuksen ja ehkä kynttilän niille, joita ette enää täällä tapaa. Heillä varmasti oli merkitystä siihen mitä olette nyt ja missä olette nyt. Samalla voitte miettiä onko olemassa tulevaisuutta sillä totuudella minkä uskotte todeksi.


LOKAKUUN SUMMAUS - 383 km - 43 tuntia - 4 lepopäivää - 29 harjoitusta.