On sanottu että olet sellainen kuin jättämäsi jälki on. En haluaisi aina olla. Enkä etenkään muistella kaikkia jälkiä.
Mutta on pakko kirjoittaa.
On pakko muistella.
Ja jos joskus kaikki julkaistaan niin sitten on oltava sen mittainen.
IHMISEN PUKU
Pikonlinnan sairaala Kangasala, Huhtikuun 20. päivä vuonna 1993
Nenärengas on lesbo.
Nenärengas on hyvä hoitaja. Ja myös hyvä ihminen.
Oikeastaan noilla asioilla ei ole tekemistä toistensa kanssa. Tai ehkä onkin. Tämä on vähän sellainen Freddie Mercury- tai tässä tapauksessa Eva Dahlgren-asia.
Asia ? Suuntautuminen ?
Herra Jumala !
On kyse ihmisen sisimmästä. Identiteetistä. Sinulla on lahja. Mutta olet keskivertoa erilaisempi. Ehkä juuri siksi olet hyvä hoitaja. Inhimillinen. Ja ehkä juuri siksi sinulla on lahja.
Olen nimennyt tämän hoitajan nenärenkaaksi. Mielessäni.
Katson kun hän työntää neulan letkuun. Ensin pahoinvoinnin estolääke. Sitten magnesiumkonsentraattia sydämelle. Keittosuola menee jo rinnalla. Ja sitten myrkky. Solumyrkky. Solunsalpaaja.
Hyökkäys alkaa. Nyt katsotaan kumpi jää. Syöpä vai minä. Onko panoksia jäljellä. Helvetin tuli alkaa polttaa hitaasti sisuksiani.
Alistun.
- No niin. Tulen reilun tunnin päästä vaihtamaan pullon ellet kutsu ennen sitä.
Huoneessa kymmenen on kuuma. Kevät tulossa. Ulkona aurinko. Minä sängyssä. Punaisessa pyjamassa. Saatana sentään - potilaan puvussa.
Hoitaja kerää kamojaan. Katson hänen nenärengastaan. Kulta kiiltää ikkunasta siivilöityvässä valossa.
Jään yksin. Ajatus karkaa hiljaisuuteen.
Nenärenkaasta muistan vaarin tarinan. Yhden monista. Isäntä oli nuoren renkipojan laittanut ahtaalle. Käski mennä hakemaan lehmien laitumelle karanneen sonnin pois.
Nuori sonni oli valtava elin puolijäykkänä yrittänyt hyppiä kaikkien kiinnisaamiensa lehmien selkiin. Mölissyt voimansa tunnossa kuola suusta valuen.
Vaari oli katsellut sekasortoa Kuohenmaan niityllä ja kysynyt köysi kädessään että millä helvetillä sen sieltä saa. Oli kuulemma käsketty vetää sitä elimestä tai nenärenkaasta.
Päätä itse - oli isäntä virnuillut.
Vaari oli kuin ihmeen kaupalla saanut otteen nenärenkaasta kun sonni oli lehmän selässä sekapäisenä poikittain. Oli kääntänyt renkaasta melkein pari kertaa ympäri ja huutanut että nyt loppuuu saatana se paneminen. Sonni oli äkisti äänensävyn kuultuaan rauhoittunut ja tullut kiltisti renkaaseen pujotetun köyden kanssa omaan aitaukseensa.
Isäntä oli ihmeissään kiitellyt. Tapauksesta oli puhuttu pitkään. Että nuori Koskinen sai Juha-sonninkin kiiman asettumaan.
Vaari olisi varmaan katsonut lävistystä pitkään. Ei olisi mitään ehkä sanonut. Korkeintaan olisi kertonut tarinan. Että sonnilla se rengas olla pitää. Ei lehmällä.
Aikansa miehenä hän kunnioitti naista tavallaan. Ensin ruuanlaittajana ja sitten siivoajana. Kuitenkin myös puolisona. Tasa-arvo tuli tavallaan itsestään. Se jaettiin lapion, rautakangen ja perunankuorimaveitsen avulla. Hameessa ja housuissa. Jokainen sai olla mitä pystyi. Erilaisuus vaiettiin. Joskus kuoliaaksikin.
Punainen pyjama on kuuma. Sairaan puku. Hoitajalla valkoinen. Toisilla hoitajilla vihreä tai sininen. Lääkärillä pitkä takki. Vieraat arkivaatteissaan. Sairaalapapilla liperit.
Ajatus harhailee. Tippa tippuu ja huono olo nousee kurkkuun. Pääsisipä edes saunaan lomaviikolla ! Kunto ei kyllä kestä. Väsyttää.
Rauhaniemen kansankylpylässä puvut riisutaan. Avantouintisaunassa ollaan kuitenkin uima-asut päällä. Tittelit pois heitettynä yhteisillä lauteilla. Jollakulla pipo päässä kuumaa torjumassa. Kaikki kyyristelevät jos heitetään löylyä liikaa. Öljypoltinkiuas puhisee. Joku antaa periksi. Ovi käy. Avanto kutsuu.
Jos lauteilla oltaisiin alasti niin moni asia selviäisi. Saatettaisiin nähdä syy miksi eräskin teatterin näyttelijä epäonnistuu ihmissuhteissaan jatkuvasti. Juorulehdet kirjoittavat uudesta suhteesta kun entinen on tuskin jäähtynyt. Kaikki tietävät että tuo on se.
Mies vetää naisia puoleensa magneetin lailla. Kukkia näytöksissä. Ihalijakirjeitä. Kahvikutsuja rouvilta. Televisiossakin nähty.
Saattaisi saunasta sana levitä katsomosta ihailevien naisten keskuuteen. Että mulkku se on. Kun muutenkin on. Ja kuulemma pieni.
Ja että saunan jälkeen he lähtevät aina kaksin. Kaksi miestä. Näsijärven hiljaisella rantapolulla käsi kädessä.
Kaikki mitä lehdet kirjoitavat onkin kulissia. Kuvitelkaa. Näyttelijä kulisseissa omassa elämässään.
Kerran juoksin heitä vastaan ennen saunaa. Juoksin. Silloin kun vielä pystyin juoksemaan. Kun olin terve. Hämärässä syysillassa tuulipuvussa.
Ihmisen puku.
Mikä se on ? Mistä tietää mikä kukin on ? Ja onko sillä väliä ?
Tuleeko se sanoista vai teoista. Sen tuntee. Aistii ja vaistoaa.
Jos joskus tulen terveeksi niin minkä puvun saan laittaa. Saanko tilalle lahjan jos selviän. Jääkö kirurgin veitsen ja solumyrkyn jälkeen tilaisuus kiittää. Kertoa että herätkää nyt - olette täällä vaan kerran.
Syöpä näyttää tien kuolemaan. Sitä alkaa harata vastaan. Levittää kätensä ja jalkansa. Nyt ei auta itku eikä kiukku.
Ei auta mersu eikä silkkipuku. Ei raha eikä valta. Tasan on taudissa.
On puettava ihmisen puku jos mielii selvitä.
Ja oltava sen puvun mittainen.
Päivä kuluu. Pulloja vaihdetaan. Lääkkeitä, ruokaa, kusta ja oksennusta. Järjestys olla pitää. Sitten kahvia. Lopulta kaikki on annettu. Ja otettu.
- Menetkös illalla ulos ? Kysyy nenärengas ja hymyilee irrottaessaan letkuja kanyylistä joka jää särkemään ranteeseeni.
- Taidan mennä. On hyvä ilmakin.
Silloin ei ollut hyvä ilma. Olin toisen kuurin aikana eräänä iltana hoitojen jälkeen horjunut räntäsateessa sairaalan pihamaalla hetken. Suomalainen räntäsade. Kaikki kastuu. Jos ei masennu niin ainakin kastuu.
Palasin sairaalan pääoven katoksen alle hengittämään kylmää ilmaa vielä hetkiseksi ennen osaston tuoksuja. Seisoin selin vanhoihin puukarmisiin lasioviin. Takaani kuulin tuulikaapin sisäoven käyvän ja käännyin mennäkseni sisään samalla oven avauksella.
Nenärengas pääsi töistä. Tuli ulos pukeutuneena mustaan pilottitakkiin ja maastokuvioisiin housuihin. Jalassa raskaat mustat maiharit ja musta myssy päässä. Reppu.
Pidin ovea auki. Samassa pääoven eteen ajoi auto. Nenärengas hymyili väsyneesti, toivotti hyvät illat ja meni autoa kohti. Mennessäni sisään käännyin vielä katsomaan taakseni tummenevaa iltaa.
Autossa kaksi naista suuteli.
Kävelin ylös rappusia väsyneenä. Hyvään iltaan kuitenkin.
Viikko 27.
Ma- Maastossa 9,5 km - 1.04.
Ti- Lepo
Ke- Tiellä 10,5 km - 1.02.
To- Lepo
Pe- "Lepo" keskiraskas metsätyö 6 tuntia, lämpöä plus 28 astetta.
La- Tiellä 8 km - 54 min.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa metsässä tunti ja päälle tiellä juoksua 12 km - 1.15.
yhteensä 40 km - 4 tuntia 15 minuuttia.
Kahden 50 km juoksuviikon viikon jälkeen tunsin sellaista väsymystä mitä en halua tuntea tässä vaiheessa. Joten siis kevyemmin.
Taksikin hajosi - vaihteeksi etupyörän laakeri. Molemmat vaihdettiin; kustannus 550 euroa. Kohtuullista. Kyllä huomaa että autolla on ajettu jo 219000 km.
Työkuvio muuten alkaa normalisoitumaan eli pääsin jo puumetsäänkin. Pystykuivaa lumppipuuta on helppo työstää polttopuuksi.
 |
| Sahana on Stihl 241 C elektronisella säädöllä - on kesä tai talvi niin aina käy samalla tavalla. |
 |
| Elovainion autohuolto (Ylöjärvi) tarjoaa mahdollisuuden sijaisautoon huollon ajaksi. Mainiota palvelua kaikenkaikkiaan. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti