sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

MITÄ SEURAAVAKSI ?

   Unkarin 6-päivän kilpailusta tulee kuun vaihtuessa kuluneeksi 50 päivää. Tuosta ajasta ensimmäiset pari viikkoa menivät matkailuautoillessa paluumatkan lomatunnelmissa. 
Kotiinpaluun jälkeen arki tuli voimalla. Seuraavat pari viikkoa menivät vatsataudin ja työmurheiden ristiaallokossa. Seuraavaksi olikin sitten aika juhlia juhannusta ja pysähtyä keskikesän märkään ja kylmään vihreyteen. Sekä juhannusviikko että tämä viikko nostivat esille kysymyksen että mitä seuraavaksi ?

   Juoksu sujuu tällähetkellä vaivatta. On valtavan helppoa nauttia askeleista ilman tavoitteita. Ikäänkuin vaan juoksennella omaksi ilokseen.
Kokemus on opettanut että monipäiväjuoksusta palautuminen ottaa aikaa. Nyt puhun todellisesta palautumisesta, niin henkisestä kuin fyysisestä.
Pidän ylimielisenä ja jopa hieman tyhminä sellaisia puheita, että juostuaan kuusi päivää parhaan kykynsä mukaan yhtämittaa, voisi juoksija muka toipua muutamassa viikossa entiselleen.
Pitkän ultran pitkäaikaisvaikutuksia moni on vähätellyt superkompensaation ja hyvän tuloksen huumassa. Totuus on sitten karusti ruikunnut reisille kun on yrittänyt jotakin pidempää tai yrittänyt liian nopeasti nostaa harjoittelumäärää. Erilaisia selittämättömiä vaivoja ja väsymistä tai muuta kompetenssin puutetta on tullut esille. Monen on ollut pakko nöyrtyä odottamaan parempia aikoja, niin myös minun aikanaan.

   Itselläni talven sairastelujen jäljiltä peruspohja kaipaa rajusti huoltoa ja maltillista kilometrimäärän nostoa. Voima-arvot ovat heikot, myös yläkropassa. Mieli ei ole mukana ja halu harjoitella on olematon - nyt puhun siis todellisesta harjoittelusta. En mistään 100 km per viikko poikaleikeistä, joita itsekin jouduin harrastamaan talven mittaan koska en yksinkertaisesti parempaan pystynyt.

   Omalta osaltani suunnitelma on varsin selvä. Varsin hidas kilometrien nostaminen on alkanut. Elokuussa on toivottavasti mahdollisuus juosta varovasti Käsivarren ja Norjan tuntureilla mieltä ladaten. 
Tämän jälkeen kun syksyn lämpötilat putoavat on edessä varsin perusteellinen tukkisavotta ja sitten alkaa todellinen harjoittelu kohti kautta 2016. Tiedossa on siis monipuolisesti kuntouttavaa toimintaa ennen loputtomia pitkiä lenkkejä pimeässä talvipakkasessa.

   Edellämainittu tähtää kahteen 6-päivän juoksuun peräkkäin vuonna 2016. Ensin Unkari toukokuussa ja sitten Ranska elokuussa. Ranskan intensiteetti riippuu paljolti Unkarin tuloksesta. Yli 600 kilometriä olisi mentävä jommassa kummassa jotta olisin tyytyväinen.

   Suunnitelma on selvä. Onnistuakseen se vaatii taustojen kunnossa olemista. Tällä tarkoitan kotioloja ja työtä. Kun tähdätään varsin suureen harjoitusmäärään on jostakin aina tingittävä. Aika näyttää onnistunko tällä kertaa kuten olen onnistunut jo kaksi kertaa aiemmin täydellisesti ja tänäkin vuonna välttävästi.

   Blogiin on luvassa tulevaisuudessa täydennystä "Otteita Pöytälaatikostani" -sarjaan. Olen kiitollinen saamastani palautteesta ja olen myös erikseen ennalta sähköpostitse sovittaessa tavattavissa niin kirjoittamisen, ultrajuoksun kuin vaikkapa ihan tavallisen yhteislenkin teemojen parissa. Myös muualla kuin kotiseudullani.

VIIKON 26. ULKOILUT

Ma-maastossa 12,5 km - 1.24.
Ti- Lepo.
Ke- maastossa 10,5 km - 1.06.
To- raskaassa maastossa 14 km - 1.45.
Pe- Lepo.
La- Lepo.
Su - tiellä 17 km - 1.45.
yhteensä 54 km - 6 tuntia

Ultrajuoksijan jalat ovat työkalut. Työkalujen ei tarvitse olla kauniita vaan tarkoitukseen hiottuja.
-"Eikö sulta koskaan lähde kynsiä kisoissa."
- "Ei lähde." (Kisojen jälkeen joskus...)

Kuvassa kynsi sojottaa suoraan ylös, hetkeä ennen poistoa...


Lopuksi huumoria ajalta jolloin tasa-arvo oli todellista. 
Tiesittekö muuten että raittius-sana tarkoitti alunperin sitä että seuraavana aamuna on hyvä olla - ei suinkaan täydellistä pidättäytymistä.
Alla oleva ei kuitenkaan liity raittiuteen eikä muunlaiseen pidättäytymiseen mitenkään. Kuvaapahan vain sitä miten helppoa on keskikesän lämmössä mutta talven tullen sitten joutuukin mieron tielle.






2 kommenttia:

  1. Voimia palautumiseen. Kyllä se siitä - pala-palalta, omalla painollaan. Meidän ei tarvi juosta Unkarin kisan jälkeen ihan niin pian kuin vasta syntynyt seepran poikanen, jonka emo on juuri nuollut puhtaaksi. Mutta juoksemme kylläkin. Jossakin vaiheessa. Kovaakin - ja ainakin pitkästi. Joskus. Ja kun "joskus" tulee, 4,5% tämänkin lukijoista muistaa tämän - toivottavasti ei kuitenkaan tuon %-määrän vuoksi.

    Upeaa kesää! Appin-daun! (Kuten Janne sanoisi)

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne kynnet lähtevät hiihtämälläkin. Ennen mullakin oli normaalit varpaankynnet, mutta tätänykyä puolet on kasvamassa uudelleen eri vaiheissa.
    - X.

    VastaaPoista