AIKA ON LÄHELLÄ

Aika on aina lähellä. Joskus siihen törmää varoittamatta kesken sen kuuluisan harmaan arjen.
Ennen juhannusta istuin kuistilla katsellen märkää keskikesän vihreyttä. Odottelin pesukoneen ohjelman loppua. Näytössä oli numero 3 eli jäljellä kolme minuuttia. Hetken mielijohteesta nostin kuistin pakastimen päällä olevan soittorasian kannen ylös. Se alkoi soida heti. Joku oli joskus vetänyt pohjasssa olevalla messinkisellä avaimella jousen maksimiin.
Pähkinäpuinen ja sydämenmuotoinen soittorasia on peräisin Kanariansaarilta. Rasian kanteen on maalattu palmu, jonka vieressä traditionaaliseen espanjalaiseen tyyliin pukeutunut senorita pitää kainalossaan koria. Sisäpuoli on vuorattu sinisellä silkillä. Käytössä vaikkapa koruja varten on puolet tilasta sillä koneisto täyttää toisen puolen.
Äitini on tuonut soittorasian tuliaisena omalle äidilleen joskus 70-luvun alussa. Se on mitä todennäköisimmin ostettu Triana-kadulta tai El Corte Ingles tavaratalosta. Jokatapauksessa Veguetasta eli Las Palmasin vanhasta kaupungista.
Ripustaessani pyykkejä kylpyhuoneen naruille kuivamaan kuistilta kantautuivat La Paloman-sävelet. Vanha soittorasia kakisteli ensin mutta pääsi lopulta tasaiseen vauhtiin.
Pyykkien loputtua suunnistin kylpyhuoneesta kohti soittorasiaa sulkeakseni kannen. Ennenkuin pääsin perille soitto loppui. Yhtäkkiä ja varoittamatta, kesken tahdin. Jäin seisomaan rasian viereen ja mieleeni tulvahtivat muistot niin äidistä kuin isoäidistä ja Las Palmasista, missä itsekin olen käynyt muutamia kertoja.
Aika on aina läsnä ja lähellä. Mennyt ja aavistus tulevasta. Juhannuksena tämä kaikki terävöityy mielessäni. 25.6.1993 astuin viimeisen kerran syöpäosaston ovesta ulos. Toistaiseksi siis. Tätänykyä tarkka päivämäärä on jokakerta tarkastettava vanhasta kalenterista eli tuon vuoden harjoituspäiväkirjasta.
Sensijaan ennustus siitä että olisin hengissä 85 prosentin todennäköisyydellä kymmenen vuoden kuluttua ei unohdu koskaan. 22 vuotta on jo kulunut tuosta juhannuksesta. Yksikään päivä ei ole ollut itsestäänselvyys. Aika on ollut noista ajoista asti aina lähelläni. Käsinkosketeltavan lähellä.
Aivan kuin soittorasiasta voi elämästäkin loppua veto kesken kaiken. Filosofiani mukaan onkin äärimmäisen tärkeää mitä ajallaan tekee. Kenties kesken jää jokatapauksessa aina jotakin joten kannattaa pohtia mihin aikaansa käyttää. 
Vaatii rohkeita valintoja poiketa pakollisista kuvioista. Miten pakollisuus määritellään ? Pakko ei tietääkseni ole kuin ymmärtää oma rajallisuus. Loppu meneekin sitten ajan kulumista ihmetellessä. Tai sitten sisältö löytyy.
Otsikkoni ei ole ennustus. Ymmärrys siitä että on olemassa tiettyjä ikuisia hengellisiä totuuksia jotka vaikuttavat kaikkialla ja kaikessa eri aikoina, on peräisin omista kokemuksista. Pitkien juoksujen mukanaantuomasta kyvystä nähdä vähäpätöinen itsensä liikkumassa maailmassa johon loppujen lopuksi voi kovin vähän itse vaikuttaa. Mutta että se vähäkin, jos se on hyvää ihmisten kesken, se kannattaa. Aina. Loppuun asti kantaen.
Otsikkoni ei ole lainauskaan. Toki tiedän että raamatussa Johanneksen ilmestyksen johdannossa kolmannessa jakeessa näin kirjoitetaan. Tiedän myös kuinka ristiriitaisia ovat ilmestyskirjan eri tulkinnat riippuen tulkitsijan näkökulmasta. Olen myös erittäin tietoinen kyseisten tekstien moninaisista käännöksistä vuosisatojen varrella sekä käännöksiin sisältyvistä virhemahdollisuuksista.
Otsikkoni on siis havainto. Omien kokemusten vahvistama. Se on myös muistutus. Muistutus että on mahdollisuus. Ja sen minä käytän kiitollisena.

MIKÄHÄN TAPPAA SEURAAVAKSI ?

Suomessa joka vuosi nousee otsikoihin jokin asia joka tappaa tai sen puute tappaa. Aikaisempia esimerkkejä ovat esimerkiksi D-vitamiini, sokeri, hiilihydraatti tai pienhiukkaset puunpoltosta.
Tälläkertaa ennen lomia otsikoihin on nostettu istuminen. Istuminen tappaa - varsinkin yhtäjaksoinen tuntikausien istuminen.
Muunmuassa entisen kestävyysjuoksijan ja nykyisen terveysjohtaja Vasankarin johdolla on rummutettu istuskelun vaaroista tuuttien täydeltä. Haastatteluissa on sanottu että kahden tunnin juoksulenkkikään ei kumoa päivän liian pitkän yhtäjaksoisen istumisen aiheuttamaa terveysriskiä eikä elämän lyhentymistä.
Kysynkin tässä nyt että kuinka moni keskivertosuomalainen ensinnäkään kykenee tekemään kahden tunnin juoksulenkin ? Saati monta sellaista viikossa ? Jopa moni aktiivijuoksija on sitä mieltä että kahden tunnin lenkki on pitkä lenkki. Minä en - vaikkakaan en itsekään niitä juokse päivittäin edes kovassakaan harjoittelussani.
Tiedoksi Vasankarille ja kaikille muillekin terveysfriikeille että lähes kaikki tappaa lopulta - varsinkin kohtuuttomasti harrastettuna. Ihminen istuu vessassakin keskimäärin vuoden elämästään ja kuulemma kymmenen minuuttia kerrallaan. Eli sekin tappaa - hajun lisäksi.
Juoksukin voi tappaa. Kuten koko elämä itsessään. Varsinkin jos siitä tekee liian vaikeaa ajattelematta itse.

VIIKON 25. JUOKSENTELUT

Ma- 10 km tiellä - 1.01.
Ti- 10 km maastossa - 1.05.
Ke- Lepo
To- 10 km maastossa - 1.10.
Pe- 10 km tiellä - 1.01.
La- 10 km maastossa 1.05.
Su- Lepo
yhteensä 50 km - 5 tuntia 22 minuuttia.

Koska tuskin juoksen huomenna 21.6. voin päivittää tämän jo nyt. Ja jos juoksen niin se on sitten salaharjoittelua - ähäpäs !

HYVÄÄ JUHANNUSTA LUKIJOILLE !

Miten sanotaan englanniksi että neiti on väsynyt ?
- Mississippi.

Kuten kuvista näkyy maalla on mukavaa. Kiinnostuneille kysyjille kerrottakoon että viime päivityksen kuvassa koivun juurella olivat Hoka One Conquest kengät. Kalastukseen Shimano 2500FD ja Okuman Lure Mania vapa. Siimana Yoshino PE 10096 Extra Strong Braided. On todella pitkäheittoinen ja hiljainen yhdistelmä. Ilman Hokan tossujakin siis.