Puhelin soi. Puhelinmyyjä ei usko yritykseni olevan taksialan laatustandardin mukainen ja laatusopimusta noudattava vaan haluaa väkisin tarjota jotakin ostettavaa laatustandardia. Kieltäydyn kohteliaasti ja selitän asian perinpohjaisesti etsien työrauhaa.
Siirryn ulos pesemään autoa. Puhelin soi jälleen. Nyt iäkkäämpi naisihminen yrittää ääni väristen myydä nanopesuaineita. Jos teen sopimuksen voin päästä aurinkorannikolle. Selitän kärsivällisesti hauskasti savolaisittain puhelevalle myyjälle käyttäväni Autoglymin tuotteita autonpesuun ja sitten mäntysuopaa. Mäntysuopa kun tekee raikkaan tuoksun nahkaistuimiin ja kangasmattoihin. Myyjä ei usko. Annan kemiallisen selityksen mäntysuovan nano-ominaisuuksista ja saan kuin saankin puhelun loppumaan ja auton viimein pestyä.
Vatsanväänteistä huolimatta lähden veryttelemään viiden kilometrin lenkille. Elimistöni on katastrofissa johtuen viimeikaisista tapahtumista ja vieroitusoireet juoksemattomuudesta lisäävät huonoa oloa. Saan lenkin tehtyä vuosien rutiinilla ja tullessani suihkusta puhelin soi jälleen.
Tällä kertaa halutaan kilpailuttaa vakuutuksia. Seison munasillani eteisessä vettä valuen ja koitan toisella kädellä kuivata itseäni. Laatusopimus velvoittaa hyvään käytökseen työpuheluissa.
Myyjän keskeytymätöntä litaniaa kunnellessani mietin onko tämä työpuhelu vai ei. Kun saan suunvuoron vakuutan olevani tyytyväinen A-vakuutuksen ja Pohjolan asiakas. Minä kun hinnan lisäksi arvostan myös toimintaa vahinkotilanteessa.
Onnittelen vielä pronssitilasta. Myyjä unohtaa koulutuksensa ja kysyy miten niin pronssitila on hyvä ? Kerrron että hän on kolmas puhelinmyyjä tänä aamuna ja lisäksi onnekas. Onnekas ? Selitän, että onneksi hän soitti minulle eikä Seppo Rädylle. Miten niin ? Jos olisit soittanut Sepolle, niin hän olisi heti käskenyt painua helvettiin ! Hyvää päivänjatkoa...
Viimeiset kaksi viikkoa elämästäni ovat jälleen todistaneet että valitsemani perustus kestää koska muuta perustusta ei maailmassa ole.
Tällä tarkoitan että rukoukseni on useimmiten ollut kiitos kuin pyyntö. Viimeisen kahden viikon aikana taas toisinpäin.
Minulle mikään ei ole itsestäänselvyys eikä pysyvää. Perustani päällä on monta tukevaa pilaria. Ihmissuhteet, terveys, ultrajuoksu ja yritys. Jos jokin pilari osittainkin romuttuu niin putoan aina sille ainoalle tarvittavalle perustalle. Sille sitten rakennetaan taas.
Unkarin matkan jälkeen yritykseni asioita selvitellessäni kävi yllättäen ilmi että olenkin yritykseni ainoa työntekijä. Yhtäkkiä työmääräni nousi jo pelkkien aktiivisten ajotuntien osalta lähes kolmeensataan tuntiin kuukaudessa. Kun tähän lisäksi tulevat ns. muut asiat on selvää että reki ei liiku edes ultrajuoksijan voimin. Eikä tässä tilanteessa ole olemassa mitään ultrajuoksua. Syystä, että olen vaitiolovelvollinen työnantajana, en kirjoita tästä yksityiskohtaisemmin enempää.
Vaikeuksia lisäsi, että kesäkuun ensimmäisellä viikolla taksin moottorin moniurahihnan käyttöpyörä tuli värinänvaimentimensa vulkanoinnin myötä käyttöikänsä päähän. Remontti maksoi lähes tuhat euroa eli kohtuullisen vähän kun puhutaan ammattiliikenteen kuluista.
Oli riittävän haastavaa saada auto kuntoon ja ennalta sovitut tilaukset hoidettua mutta viikkojen väri senkun lisääntyi. Oikeastaan väri pöntössä siis.
Sain lauantaina kuudes kesäkuuta todennäköisesti ruokamyrkytyksen Tampereen Hatanpään Nesteen lounasruokailusta. Olen ruokaillut siellä vuosia aina silloin tällöin. Jossain vaiheessa kun salaattivalikoima köyhtyi, lautasten koko pieneni ja hinta nousi aavistelin jo pahaa. Nyt sitten joku oli jättänyt kädet pesemättä tai jotakin muuta.
On aivan selvää että boikotti kyseistä paikkaa kohtaan osaltani alkoi välittömästi. Olin täysin terve ennen ruokailua ja kahden tunnin kuluttua alkoi turvotus ja kierto vatsassa. Illalla kuumetta ja niin edelleen.
Valitettavasti kun olen ollut ulkomailla ja ripuli pitkittyi niin oli hilauduttava lääkäriin ja annettava näyte purkkiin tutkittavaksi. Viljelyiden tuloksia odotellaan vielä mutta tilanne on rauhoittunut Precosan-kuurilla. Enempää erityislaihdutuksia tässä ei enää kaivata lisää kuuden päivän kilpailun jo ennestään rasittamalle elimistölle.
Ennen ketterää vatulointia-termin lanseeraamista minulle on ollut selvää jo viisitoista vuotta että yritys pärjää ainoastaan jos se kykenee reagoimaan nopeasti. Olen pitkillä lenkeillä vuosikausia käynyt mielessäni läpi erilaisia toimintatapoja yrityksen kuvitteellisissa kriisitilanteissa. Arvot ovat olleet pohdinnoissa voimakkaasti läsnä. Oli siis aika toimia.
Tampereen Aluetaksi kouluttaa kuljettajia vuosittain. Tulokkaat käyvät varsin vaativan koulutuksen läpi. Kuitenkaan yksikään kuljettaja ei ole valmis itsenäiseen ajamiseen ilman lisäkoulutusta. Vaikka Aluetaksin Tutor-koulutus madaltaa ajoon lähtöä ovat ensimmäiset itsenäiset ajopäivät erittäin vaativia. Niinpä rekrytointiprosessini ja muiden töiden ohessa koulutin uutta kuljettajaani pari päivää itse omalla kustannuksellani.
Työllistin maahnmuuttajan. Hän sanoi olevansa ulkomaalainen. Minä sanoin että minulle ei ole olemassa ulkomaalaisia ihmisiä - on olemassa vain ihmisiä. Aika näyttää kuinka hän taksityötä jaksaa ja siinä kehittyy. Alku on erittäin lupaava tuon moitteettoman käytöksen ja erinomaisen kielitaidon omaavan nuoren miehen osalta.
En malta olla pöllyttämättä hieman asenteita ja mielikuvia. Suomalaiset eivät tunnu pääsevän irti edes oman sisällissotansa veli vastaan veljeä haavoista millään. Jokainen narinarasisti voi miettiä minkälaisista olosuhteista tänäpäivänä kiintiöpakolaiset Suomeen tulevat. Kun puoli sukua teurastetaan ensin silmien edessä, eikä jäljellä jää mitään, on lähdettävä. On lähdettävä tai kuoltava.
Ruma ja vaiettu asia on eräiden suomalaisten mielikuva työnteosta. Suomi on täynnä kantasuomalaisiakin henkilöitä joille What´s Upissa, Facebookissa ja Instagramissa roikkuminen on tärkeämpää kuin oikea työnteko. Palkkaa tuottava toiminta, jossa tulee hiki, väsyy ja sotkee vielä itsensäkin, ei siis kiinnosta.
Ruman asian toisella puolella ovat tosissaan työtä hakevat ammattilaiset joita työvoimatoimisto kohtelee kuin ilmaa. Ja vaikenee kuoliaaksi. Valtio vaikeuttaa prosessia lisää vaatimalla työajan lisäämistä. Sekin vain tuottavuuden paranemisen toivossa ajattelematta kokonaisuutta. Kaupanpäälle ajatus, että työntekijöiden määrää ei tässä mallissa lisätä ?
Tuokaa nyt säkillä valoa näille vatuloijille ja muille ketterille kokeilijoille ja kertokaa että täällä pienyrityksissä ongelmat ovat pelkästään sivukuluissa ja verotuksessa.
Vanhan ajatuksen mukaan kun mikään ei suju on tehtävä jotakin positiivista. Itse ratkaisin asian ostamalla työmatkalta rannikon pienestä kalastajakylästä (Helsinki) itselleni uuden avokelan, vavan ja kuitusiimaa.
Kolmannella heitolla kotilaiturilta tuli kala. Kala oli pieni. Niin on uuden alkukin yleensä.
VIIKOT 23. JA 24.
Ma- 8 km - 51. min.
Ti- 10 km - 1.06.
Ke- 8 km - 48 min.
To-Lepo
Pe- 8 km - 48 min.
La- Sairas
Su-Sairas
yhteensä 32 km - 3 tuntia ja 33minuuttia
Ma- Lepo / Sairas
Ti- 5 km - 30 min.
Ke- Lepo
To- 7 km - 43 min
Pe-La - Lepo
Su- 5 km - 35 min.
yhteensä 17 km - 1 tunti ja 48 minuuttia
Jaksamisia myös yritäjälle,taistele!
VastaaPoistaHyvät Jussit !!!
t.Hope