Koska Kirsi seisoo hän on nähnyt että edellisellä pysäkillä kyytiin on noussut soittaja.
Varsovalainen ratikka on täpötäynnä ja kiskot kolisevat.
Istun ja yritän ymmärtää miten heidän arkensa sujuu tässä mehiläispesässä. Kaupunki on hirvittävän laaja, yli 500 neliökilometriä. Istun koska jalkani ovat väsyneet. Väsyneet päivän kävelystä pitkin Stare Miastoa. Väsyneet Unkarin radan 504 kilometrin kierrosta.
Mieli on kilpailun jälkeen piesty mutta erittäin avoin. On valtava rikkaus saada matkustaa ultrakilpailun jälkeen matkailuautolla tavallisten ihmisten arjen parissa kohti kotia pala palalta eri maissa. Eteenpäin pala palalta. Kuten kilpailussakin.
Ajatus katkeaa koska pikkupoika työntää eteeni mukin. Tyttö soittaa taustalla. Romaanipoika katsoo syvälle silmiini. He ovat töissä ja me lomalla. Toivon että heitä ei lyödä kotona jos rahaa ei tule tarpeeksi.
Kirsin mielestä rahaa ei anneta. Koska hän seisoo niin ehkäpä hän on nähnyt että kaksikolla on saattaja. Saattaja, joka panee merkille mihin taskuun turisti lompakon laittaa. Turisti luulee tehneensä päivän hyvän työn mutta saattajakin on töissä. Me olemme edelleen lomalla.
Jäämme pois ratikasta ja vaihdamme bussiin. Sataa kaatamalla vettä ja ukkostaa. Bussin ikkunat ovat täysin huurteessa mutta onneksi sisällä on näyttötaulu pysäkkien nimistä. Olemme matkalla kotiin. Pysäkki on nimeltään Romantycka. Lähistöllä näimme villisian ollessamme edellisenä iltana kävelyllä. Wokin leirintäalueella koti odottaa. Matkailuautossa ollaan aina kotona riippumatta maasta.
Varsovassa ovat ajan saatossa riehuneet sekä venäläiset että natsit. Kaupunki tuhottiin 85 prosenttisesti sodassa. Tuhkasta on aina noustu mutta eivät kaikki. Vuosien 42-43 aikana Umschlagplatzilta lastattiin kyytiin melkein 10000 juutalaista päivässä. He eivät menneet kotiin. Eikä haitari soinut.
Kuuden päivän juoksemisen jälkeen lepäsimme Balatonfuhredissa pari päivää. Lähdimme kotimatkalle kiertäen Balatonin itäpään kautta. Maaseutu ja maisemat siellä ovat hieman erilaisia kuin etelässä. Valtavan järven toisella puolella moottoritiellä loin kaihoisan katseen Tihanyn niemimaalle. Rata jäi sen kainaloon odottamaan. Ehkä ensi vuonna jos Jumala suo. Ja jaksan sen kaiken taas.
Slovakian läpi ajaessa jossakin Tatran vuorien kupeella kylmä tuuli tuuletti ajatuksia kun katselin kaukaisuuteen. Vuorilta avautuvia vaikuttavia maisemia olivat vuoden 2004 myrskytuhot muuttaneet dramaattisesti. Puita kaatui tuolloin enemmän kuin koko Slovakian puolen vuoden puuntuotannossa normaalisti kaadetaan. Kuusikon harveneminen on maisemallisesti kaksijakoinen juttu. Mietin ajaessani että onko aina nähtävä kauas.
Varsovan jälkeen nousimme Puolan järviseudulle. Elkissä en enää malttanut. Puin juoksuvaatteet päälle ja juoksin järvenrantaa pitkin kiertävällä laattakäytävällä viisi kilometriä. Juostessani etsin itsestäni jälkiä kuudesta päivästä. Niitä löytyi etsimättäkin. Pidin silti yllä vauhtia. Koko lenkkiin kului aikaa 28 minuuttia. Palasin autolle tyytyväisenä. Mikä on todistettu ?
Kirjoittaessani aurinko paistaa. Lämmintä on 21 astetta ja puolipilvinen Liettuan Kaunas yrittää toipua edellisen illan vuosijuhlistaan. Niin mekin. Berneliu Uzeiga-ravintolan tarjoilija selitti meille että joutuisimme maksamaan 1,50 euroa per nuppi elävästä musiikista. Kiihdyin. Selitin yksinkertaisilla englannin sanakäänteillä tarjoilijalle että meistä suomalaisista se on aivan liian vähän. Miten ihmeessä nämä ihmiset tulevat toimeen ? Tarjoilija ei osannut vastata. Kuten en minäkään siihen miksi me joudumme kotimaassa maksamaan kaikesta niin paljon enemmän - samalla rahalla.
Ihmisten tasa-arvosta puhutaan paljon. Tekoja on huomattavasti vähemmän. Kukaan ei puhu vähäpukeisista tytöistä jotka seisovat tienhaaroissa keskellä ei mitään Puolan maaseudulla. Joku poimii heidät kyytiin ja pudottaa käytön jälkeen taas takaisin tienposkeen aivan kuten jonkin halvan esineen. Onko vaihtoehtoja - kysytään. Niin kysyn minäkin.
Suhtaudun elämään kuten juoksuunikin. En käväise vaan elän sitä. Kilpailun jälkeen piesty mieleni vaeltaa ihmisten parissa avoimena. Omalta osaltani koitan auttaa parhaani mukaan kun satun kohdalle. Parempaa elämää ei kuitenkaan osteta. Askeleet siihen on otettava jokaisen itse.
Minun kohtalokseni on tullut ottaa niitä paljon. Hyvä niin.
KLIKKAAMALLA KUVAA NE SUURENEVAT JONOON KATSOTTAVIKSI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti