RATA

Rata. Se on siellä nytkin. Oikeastaan se ei ole rata vaan osa Unkarilaisen Balatonfuhred-nimisen kylän samannimisen leirintäalueen asvaltoitua tieverkostoa. Radaksi se muuttuu vasta keväällä kun verkostosta suljetaan ketjuilla 905 metrin kierros juostavaksi kuudeksi päiväksi - yhtämittaa.
Pitkän talven ajan rata on kärsivällisesti odottanut. Elänyt sillä energialla mitä edellisen vuoden juoksijat sille antoivat. Kohta uutta verta on saatavissa. Rata hykertelee tyytyväisenä. Radalla on pirullinen vetovoima. Ken sille kerran astuu voi olla ikuisesti tuomittu sitä kiertämään. Silti joka kevät ultrajuoksijat saapuvat uhmaamaan radan vetovoimaa ja antamaan sille kaikkensa. 
Jos olet kiinnostunut astumaan sille kysy ensin kokeneilta kannattaako. Tai yritä itse kotona juosta mahdollisimman paljon kuuden päivän aikana. Huomaat mitä kilometrit vaativat. Ne vaativat nöyryyttä. Malttia odottaa. Malttia harjoitella. Vuodesta toiseen.
Juuri kukaan radalle astuvista kokeneemmista ei ole ylimielinen paskapää vaan aikaa on aina toisille. Liikkumisen kokemus on osittain yhteinen. Tälläkin radalla joku aina pääsee pidemmälle kuin toiset mutta kaikki ovat lopulta voittajia. Jos et usko on sinun itse kokeiltava.
Rata. Se on siellä nytkin.

Radalla on vaaleanpunainen laastari. Kehitämme vitsin että järjestäjät ovat paikanneet rataa kun sitä on niin kovin tallottu. Kaikki nauravat.
On myös tehty murha. Radalle on liiskautunut musta iso kovakuoriainen. Samanlainen mitä siilit yöllä jahtaavat radan varren ruohikoilta. 
Varsinaista kuolinsyytutkintaa ei käynnistetä. Syykin on selvä. Kenenkään jalka ei nouse enää kovin korkealle. Lenkkitossun pohjia ei siis voi tarkistaa. Paikallinen luonnonsuojelujärjestö saattaa nostaa asiasta metakan mutta meitä se ei nyt kiinnosta. 
On vain juostava. Maailman pelastaminen on osaltamme keskeytetty. Syömme, nukumme mahdollisimman vähän, vaihdamme vaatteita, käymme vessassa mutta etenkin juoksemme. Ei ole muuta. Eikä tarvitse ollakaan. Juoksemme yötä päivää.
Japanilaiset ovat sekaisin. Eräs heistä törmää tolppaan kun nukahtaa kesken juoksun. Myös yksi suomalaisista törmää aitaan. Eräänä yönä minä katson taakseni. Perässäni juoksee jono isoja koiria. Lamppujen valossa juoksijat ovat ihmisiä mutta lamppujen välissä he muuttuvat koiriksi.
Huomaan että en pysy pystyssä vaan alan unenpuutteesta hoiperrella. Vajaaseen kilometriin menee aikaa viisitoista minuuttia. On pakko mennä huoltoon nukkumaan. 
En ole yhtä hyvässä kunnossa kuin aloittaessani tuhatta mailiani viime vuonna. Koen kipuja joita minulla ei ole ollut kuuteen vuoteen. Silti olen tyytyväinen. Kolmantena vuonna peräkkäin yllän hyvään suoritukseen.
Kuuden päivän juoksun filosofiaa on mahdoton selittää perinteisin keinoin. Pelkästään tulosnumeroihin juuttuneet eivät tähän ylety. Täällä ei pärjää urheilija, joka kisan jälkeen selittää epäonnistumistaan sillä että huoltaja antoi kierroksella 137 vääränvärisen tuttipullon 25 sekuntia liian myöhään, joten suuren urheilijan rytmi sekosi ja täysin hänestä itsestään riippumattomista syistä kaikki meni lopulta pieleen vaikka hän oli elämänsä kunnossa.
Seuraan mielenkiinnolla ensikertalaisten taivallusta. Osa heistä on ystäviäni. Kun avun aika tulee sitä tarjotaan. Paikalla on kaksi tuhannen mailin kokenutta huoltajaa. Toinen on ultramaajoukkueen huoltaja Hannu ja toinen meidän Kirsi. Kiitos heille. Kyllä tällä porukalla liikkeellä pysyy jos itse tahtoo. Ja jaksaa. Täysin nukkumatta ei kuitenkaan kukaan tähän pysty.
Juttelen voittajan kanssa ruokajonossa kesken kisan. Aivan kuin kaikki muutkin hän odottaa lautastaan. Vaikka voisi juosta maailmanennätyksen - ehkä. Kuka tietää. Ja onko sillä merkitystä. Kysykää itse häneltä. Jos saatte hänet kiinni. Tai muuten tajuatte mitä tarkoitan.
Mukana on myös eräs kokenut ultraaja, ulkomaalainen ystäväni, joka eräässä kisassa aiemmin otti matkachipin jalastaan pois pari tuntia ennen loppua ja juoksi ilman sitä ystäviensä kanssa kisan loppuun. Hän halusi tulokseksi tietyn numerosarjan tietyn hänelle merkityksellisen asian muistolle.
Käyn kesken kisan radalla omia juoksuvuosiani läpi ja tarkennan päämäärää mihin olen matkalla. Näissä kisoissa olen päässyt keskustelemaan huippujuoksijoiden kanssa. Nyt myös sellaisen kanssa joka on ollut mukana maailmanympärijuoksulla osittain. Nämä keskustelut auttavat ymmärtämään. Mitä taustalla on. Mistä voima päivästä päivään tulee.
Omalla kohdallani päivittäisen juoksemisen raja kulkee tällä hetkellä reilussa 80 kilometrissä per päivä kovalla intensiteetillä. Haluaisin vakiinnuttaa tasoni jonnekin sadan kilometrin tasolle. Juostavaa on siis paljon edessä mutta mikään ei ole mahdotonta. Tarvitaan vain malttia. Minulle kokeneet sanovat aina että olen monipäiväjuoksijana vielä kovin nuori. Lohdullista.
Kilpailu päättyy. Ja rata hiljenee. Tälläkin radalla pätee yksi tärkeimmistä asioista monipäiväjuoksuissa. Kun mestari juoksee ohitsesi on sinun harjoiteltava enemmän jotta pysyisit hänen matkassaan. Mutta jos mestari onkin väsynyt ja juokset sitten hänen ohitseen lopussa kuitenkaan häntä voittamatta et ehkä koskaan opi mitään.

 Unkarin 6-päivän MM-kilpailun tulokset

Olin siis 35. tuloksella 504 km ja risat.

Päivälämpötilat kisassa 20 - 33 astetta. Yöt alimmillaan 8 astetta. Yhtenä vuorokautena kovat tuulet jotka kaatoivat tuoleja ja pöytiä. Sadetta vähän ukkostaen yhtenä vuorokautena.
Järjestelyt erittäin onnistuneet.

VIIKOT 19. - 18.

Ma- 6 km - 36 min. Verryttelyä kisapaikalla ja kylässä.
Ti- Lepo
Ke 6.5. - Ti 12.5. Kilpailu. 504 km
Ke - Su 17.5. Arvatkaa mitä ... jopa minä osaan ennalta aavistaa...
yhteensä 510 km - 144 tuntia ja 36 minuuttia.