maanantai 22. joulukuuta 2014

ITSEPESUSSA

Tässä taannoin oli töissä tilanne päällä. Työauto oli ruskea eikä ikkunoista tahtonut läpi nähdä. Tämä ei kuulosta erikoiselta mutta kun aikanaan olen valkoisen auton kaupasta ostanut ja kuljettaja oli tulossa töitä jatkamaan niin ei kun pesuun.
Harjakoneella ei leipäkoneen pintaa pilata ja harjattomassakin koneessa harvoin. Eli sitten painepesuun ja käsin. Ajoin Hervannan Shellille ja koppasin luottokortin kännyyn ja painelin kassalle. Jonoon tietysti.
Edessäni oli kolme ihmistä. Kukin vuorollaan muisteli visa elektroninsa tunnuslukua heidän ostaessaan tämänpäivän autohuoltoaseman pääartikkeleita eli kaljaa, tupakkaa ja paniineita.
Vuoroni tultua esitin kainon toiveen tutulle kassalle että jos saisi muutaman pesupoletin jos vaikka saisi taksia puhtaaksi. Samalla murjoin vitsiä Netsin eli vanhan Luottokunnan hitaista ja tukkoisista yhteyksistä suhteessa maksajan muistamiin rahoihin joita ei sitten tilillä ollutkaan jostain kumman syystä.
Itse maksoin Shellin kansainvälisellä luottokortilla. Se vedetään viivakoodinlukijasta läpi ääntä nopeammin. Sitten ostoksesta riippuen kysellään auton rekisteriä tai henkkareita tai jotain muuta turvallisuuden vuoksi ja lopuksi annetaan käsialanäyte eli aikaa tähänkin kuluu.
Poletit taskussa otin pitkällä askeleella aikaa kiinni ulos sännätessäni ja ajoin sitten lintan pesukatokseen. Lintta on siis ammattislanginimitys jo maailmaa nähneelle taksiautolle. Heitin kumimatot maahan ja tungin poletit koneeseen ja aloin pestä, ensin matot ja sitten autoa. Ensin isommat kurat pois ja sitten takaluukusta oma harja ja pesuvahaa. Ankaraa harjaamista. Omin käsin onneen.
Kesken ähellyksen paikalle karautti arviolta hieman yli 45 kiloeuron maasturi josta vipusi ulos vahvasti venäläisittäin suomea murtava suttura. Suttura on siis nimitys naishenkilöstä. Vähän niinkuin Hulda Huoleton mutta ei varsinaisesti mikään tyrkky, vaikka tässä tapauksessa nahkasaapasta riittikin lähes vyötärölle.

-Miten tämä toimii ?
Kielenpäällä oli kysymys että niin mikä näistä mutta sain oltua sanomatta.

Vaari opetti että ryssä on aina ryssä mutta nyt ollaan jo toisessa ajassa eli ihmisiksi. Selitin kärsivällisesti että sinä menet kassalle ja lyöt ruplat tiskiin ja ostat poletteja. Tulet sitten tänne ja laitat poletit tuosta tuohon ja otat tuon painepesurin ja painat nappia. Sitten rain is falling. Ponimai ?
Mitään kiitosta en opastuksesta saanut. Mirkku pyörähti kahdentoista tuuman koroillaan ja poistui kassan suuntaan. Jatkoin pesua miettien konsensusta ja muita ulkopoliittisia linjauksia sekä käytöstapoja noin yleensäkin. Maksamani pesuaika nimittäin kulkee kokoajan pesen tai en.
Homma tuli tehtyä ja ajoin auton parkkiin. Otin takaluukusta kassin ja suunnistin sisään lastenhoitohuoneen ovelle tarkoituksena vaihtaa työvaatteet hieman parempiin koska olin menossa ystäväni Rainen kanssa syömään suoraan töistä.
Ovi oli lukittu ja kyltti kertoi että se avataan kassalta. Miesten vessassa kun ei voi vaihtaa vaatteita koska siellä lattia on aina märkä. Tämä taas johtuu siitä että useimmat miehet luulevat sen olevan pidempi kuin se tosiasiassa onkaan. Se on siis Se. Ei siis SE. Eli kassalle takaisin.
Jälleen jonossa. Nyt viidentenä. Ja taas visa elektroneja ja muita muisteltavia siruja. Edessäni nuorisoa vailla paniinia. Vuoroni tullessa olo oli riittävästi jonotettu. Sanoin mielestäni melko hiljaa kassalle että mitäs jos avaisit tuon lastenhoitohuoneen oven että pääsisi näistä rattirunkkarin vaatteista eroon.
Toistuneen jonotuksen takia saatoin kuitenkin käyttää hieman liian suurta äänenpainoa koska edessäni jonossa ollut pissiksien joukko alkoi tirskahdella. Pahaksi onneksi yksi heistä oli jo puraissut kuivaa paninia ja veti ilmeisesti sämpylää väärään kurkkuun. Alkoi kakistella ja yskiä. Ja muut tirskuivat virnuillen ympärillä.
Jätin ensiavut muiden huoleksi ja painelin vaatteiden vaihtoon kassan koittaessa pitää pokkaansa. Pesin naaman ja kädet, vaihdoin ripeästi vaatteet ja lopuksi pyyhkisin kenkäni puhtaaksi paperilla. Pakkasin virka-asun kassiin, löin talvilakin päähäni ja suunnistin ulospäin.
Ohittaessani kassan kohotin lakkia suurieleisesti ja toivotin hyvää viikonloppua. Kassa myhäili tyytyväisenä. Tiskuminen jatkui nuorison taholta ja pahaksi onneksi viereisessä pöydässä istui tuttu työkaveri virkavaatteet päällä naama punaisena. Pissisten pöydästä kun luotiin sinne merkittäviä katseita.
Heitin kassin takaluukkuun ja käynnistin puhtaan auton. Ajaessani ulos näin peilistä että Svetlana seisoi typertyneen näköisenä crosoverinsa vieressä ja pyyhki märkää naamaansa paperinenäliinalla. Rapatessa siis roiskuu tälläkin puolella rajaa.
Ajellessani kohti kuljettajanvaihtoa tuli mieleeni että vähän on maailmassa niin pyhää ettei siitä voi pilkkaa tehdä. Itseironia on eräänlaista itsepesua sekin. Ja linttaan tässä menee - näillä kilometreillä itsekukin.

VIIKON 51. HARJOITTELUNI

Ma- lepo, sairastelun loppusuoraa
Ti- ap. 11,5 km tiellä äärimmäisen kevyesti - 1.23
      illalla 5,5 km ravistelua - 0.36
Ke- päivällä 18 km tiellä - 1.58
       illalla 6 km nastoilla - 0.40
To- 15 km - 1.39
Pe- 14 km - 1.41, lenkistä 3 km yhtämittaista kävelyä (30 min.)
La- päivällä lapiointia Kirsin kanssa, täytimme kotitiemme kuoppia 258 kpl
        yht. 6 kuutiota mursketta
       illalla poluilla otsavalolla 17 km raskaassa maastossa - 2.01
Su- päivällä metsätyöt / tien oksaraivaus 5 tuntia
       illalla 17 km tiellä - 2.05, aivan poikki; täydellinen periksiantamattomuus

yhteensä 104 km - 11 tuntia ja 53 minuuttia

Alunperin olin suunnitellut Joulukuulle noin 450 juostua kilometriä. Vaikka 400 kilometrin pitäisi olla minulle perusharjoittelua määrän suhteen se ei silti kärsi paljon menetettyjä päiviä.
Juoksua on nyt takana tässä kuussa 214 km eli joudun varsin tiukalle jo 400 kilometrin puhkomisessa. Hiihto alkukuussa korvaa jonkinverran mutta viimeviikon sairastelu ja sen pitkäaikaisvaikutukset syövät kilometrejä.
Suoraan sanottuna tällaiset kuumeettomat virukset ovat paskamaisia. Koskaan ei voi olla varma kuinka kauan ne jylläävät taustalla kun muutenkin väsyttää näin pimeimpänä aikana vuodesta. Puhumattakaan harjoittelun aikaansaamasta väsymyksestä.
Näistä viruksista syytän työn sankareita. Näitä korvaamattomia casuaaleja jotka viikkokaupalla nappailevat buranaa ja köhivät menenmään töissä ja toreilla aivan kuin he eivät voisi lainkaan jäädä vuodelepoon kotiin. Leikit päättyvät yleensä antibioottikuuriin tai loppuunpalamiseen.
Toisaalta mikä minä olen sanomaan. Suhtaudun harjoitteluun yhtä intohimoisesti kuin he töissä ja rahalla pätemiseensä. On aivan selvää että olen harjoitellut liikaa menneellä viikolla sairastelun jälkeen. Menetettyä aikaa ei voi korvata.
Viikonlopun muut puuhastelut nostivat rasitustasot todella ylös. Lapioimme murskeen ensin mönkijän dumpperikärryyn ja sitten monttuihin. Kuopat laskin piruuttani lenkiltä palatessani. Sitten pakasti kunnolla eli tie jäikin kohtuullisen tasaiseksi. 
Metsätyö tarkoitti myrskyssä hankalasti kaatuneen puun raivausta. Oksaraivaus taas tien varrella korkealla olevien oksien katkomista jatkovarren päässä olevilla saksilla. Nyt oksat eivät osu isompiinkaan autoihin, siis vaikkapa matkailu- tai kuorma-autoihin.

Aikani kiukuteltuani olen taas saanut mieleni kuriin. Takana on tänä vuonna jo 5044 juostua kilometriä. Enemmän kuin koskaan olen vuodessa kasaan saanut. Mustavalkoisuus ja kusipäisyys väistyy matkojen pidetessä. Pitkillä matkoilla on aikaa miettiä miten sisin saadaan yhtenemään ulkoisen kanssa. Mitä kerrottavaa elämällä on matkan varrelta.

Edelliseen blogipostaukseeni sain kolme kommenttia. Esitettyihin kysymyksiin vastaukset voi siis lukea suoraan sieltä klikkaamalla kommentit.
Olen sanomattoman kiitollinen jos voin omilla ajatuksillani ja tekemisilläni motivoida tai kannustaa lukijoitani omiin valintoihinsa.

            TOIVOTAN KAIKILLE RAUHALLISTA JA ELÄMÄNMYÖNTEISTÄ JOULUA !



Tänä vuonna emme Kirsin kanssa ostaneet lahjoja lainkaan. Kirsi sensijaan osti joulukukan lähetettäväksi meille täysin tuntemattomalle yksinäiselle vanhukselle Ylöjärvellä ja minä lahjoitin hieman rahaa Suomen Vammaisurheiluliiton kautta Suomen Pyörätuolirugbymaajoukkueelle kiitokseksi Janoisen Karhun isännän elämänmyönteisyydestä juostessani Suomen halki.

Jos Sinulla ei ole kohdetta joululahjan saajalle niin tässä on yksi.

Meillä on ollut jo vuosikausia tapa että hautausmaalle kynttilöitä viedessämme otamme yhden ylimääräisen mukaan ja sytytämme sen jollekin pimeälle ja lumen peittämälle haudalle.
Ehkäpä näin saamme yhden tähden loistamaan hieman kirkkaammin jossakin korkealla.

4 kommenttia:

  1. Ajatuksia tuova kirjoitus! Hyvää Joulua! ja mielenkiintoista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  2. Pasi ja Kirsi ovat erittäin empaattisia. Kaunis perinne tuo ylimääräinen kynttilä. Hyvä kirjoitus muutoinkin. Myös tämä parauimari saa oikeutettua näkyvyyttä. Hienoa.

    Hyvää Joulua !

    VastaaPoista
  3. Näillä puheilla on hyvä toivottaa hyvää ja rauhallista joulua.
    Risto

    VastaaPoista
  4. Hyvää Joulua Kirsille ja Pasille t.Hope

    VastaaPoista