DIAGONAALIA SOMMITTELUA

Tieteellisesti on todistettu, että jos ihmisyksilö syystä tai toisesta joutuu joko perittyjen tai opittujen ominaisuuksiensa vastaiseen ympäristöön, hän stressaantuu. Alkaa käyttäytyä omituisesti tai epäsovinnaisesti. Voi masentua ja muutoinkin taantua.
Vanhempana teuraana kuulun siihen ikäluokkaan, joka pulkkamäessä pyyhki räkää pääosin oikeaan tumppuun ja söi luntakin siinä ohessa kun telmi päivän ulkona talvessa. Siis oikeassa talvessa johon kuuluu pakkanen, lumi ja edellisessä blogikirjoituksessani mainitsemani valkoinen valo.
Talveen kuuluu myös hiihto. Hiihdolla tässä yhteydessä tarkoitetaan siis perinteistä hiihtoa, diagonaalia siis. Haarakäynnin merkitys yksilön mielenterveyteen on kiistatta todistettu. Ei siis luistelua tässä yhteydessä. Suksilla kun hiihretähän kunnon riakonaalia ja ristuksen toressa vaan luistimilla luistellahan, notta perskeles ymmärrättehän, tämon tosi.
Muistattehan vielä sen suksen suhisevan äänen kun pakkanen natisee lumisessa metsässä ympärillänne ? Hetken kun luonto on peittynyt kauniin valkoiseen lumeen lepäämään. Odottamaan uutta kevättä ja kesää.
Ja te hiihdätte siellä valkoisessa äänettömyydessä vailla kiirettä tai muuta urheilun, jopa harjoittelun, asettamaa velvoitetta.
Ette muista vai ? Eikä ole ihmekään. Varsinkin eteläsuomalaisesta perspektiivistä katsoen talvi on muuttunut ruskeaksi kuraksi. Sateiseksi pimeydeksi. Nollan juuri ja juuri kahtapuolta sahaavaksi lämmöksi ja alati vaihteleviksi tuuliksi.
Kulunut kolmenkymmen vuoden kausi on lämpimin viimeisten 1400 vuoden ajalta laskettuna. Ilmakehässä on 800 000 vuoteen eniten hiilidioksidia. Niin kai sitten. Mielenkiintoista on myös kuka mittasi lämpötilan 1400 vuotta sitten ? Tai kuka mittasi ne kaasut 800 000 vuotta sitten ? 
Ja etenkin miten mittaukset tapahtuivat ? Olivatko tuon ajan meterologit edelläkävijöitä. Todennäköisesti olivat, koska olivat nahkahousujensa alla alasti ja lisäksi todennäköisesti paljain jaloin. Eli siinäkään suhteesssa emme ole juurikaan muuttuneet vaikka yhteiskunnan sanotaan kehittyneen noista ajoista.
Ei siis olekaan ollut uutinen jos joku ennusti säätä nahkahousuissa tai luki uutisia sukkasillaan. Sensijaan uutiset ilmaston jatkuvasta lämpenemisestä ovat hälyttäviä. Joudumme kohta olemaan koko porukka melkein alasti eli on syytä treenata nyt viimeistään itsensä rantakuntoon.
Kunnioitan muuten perinteitä. Itsenäisyyspäivänä Iso-Syötteellä matkailuautomme juhlapöydällä oli norjalaista hernekeittoa, italialaista kuohuviiniä ja ranskalaista konjakkia. Ruisleipä oli suomesta. Ja tietenkin diagonaali ennen ateriaa. Siis se hiihto. Oikealla lumella. Kynttiläkuusien keskellä. Oikeassa talvessa.
Saapuessani kahden viikon pohjoisen kierrokselta kotiin oli viittä vailla että en kääntynyt takaisin. Lohduton, vesisateinen harmaa eteläsuomi. Pihassani jouluvalot anoivat armoa lehdettömässä koivussa. Järvi lainehti jäättömänä ja tie hyllyy askelten alla kuraa.
Juostessani otsavalolla maanantaina illalla matkustuksen jälkeen palauttavaa lenkkiä ajattelin että luonnonsuojelu on pelkästään subjektiivinen valinta. Kyse on pelkästä itsekkyydestä sillä ahneuden läpitunkemaa maailmaa ei muuteta mielenosoituksin vaan pelkästään omilla valinnoilla.
Menkääpä sanomaan kiinalaiselle perheenäidille että so, so. Eipäs laiteta hiiltä padan alle. Kun lapsilauma odottaa riisiannostaan. Tai kun puolalainen perheenisä kaivaa hiiltä kaivoksesta vaunuun että so, so. Laitetaanpa tuulimyllyä tilalle.
Omakin hiilijalanjälkeni on iso. Pohjoisen reissulla tuli poltettua litratolkulla dieseliä ja nestekaasua matkan etenemiseen sekä matkailuauton lämmittämiseen. Nuotiokin tuli tehtyä. Ja saunottua sähkösaunassa, ties vaikka ydinsähköllä. Ja mitä vielä. Englannista lennätetyillä lenkkikengilläkin tuli juostua useita kilometrejä !
Ei pelastu maailma siis minunkaan touhuillani. Valitan, kaikki te jotka olette elossa seuraavat 800 000 vuotta. Oops. Tulipas sotkettua taas. Mutta kun sitä lunta täytyi mennä etsimään. Kun siihen lumeen on tottunut. Ja etenkin siihen valoon. Vielä kun tuli perittyä taipumus liikkua hiihtäenkin välillä. Vaikka ihan palauttavassa mielessä hissukseen.
Oman mielen kunnossapito on myös subjektiivinen valinta. Ympäristö ja tapaamani ihmiset olivat jälleen matkani tärkeimmät kriteerit. Sommittelussa diagonaalisuudella on taipumus dramaattisuuteen, vilkkauteen ja toimintaan. Siinä se on se elämän maku.

Kuvia viikon mitalta, niitä on ehkä liikaa mutta ne isonevat riviin katsottavaksi klikkaamalla niitä.

KEVYEN VIIKON 49. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km Nellimissä verryttelyä, väsynyt - 55 min.
Ti - Aamulla Nellimissä hiihtoa 10 km - 1.13. Satoi uutta kosteaa lunta kevyesti.
       Illalla kaameassa lumipyryssä Sodankylässä 12 km - 1.24.
Ke- Markon kanssa Keminmaalla illalla 8 km - 52 min. Jäinen tie.
To- Markon kanssa aamupäivällä 8 km - 51 min. Hiekoitettu jäinen tie.
Pe- Aamulla hiihtoa tunti Kirsin kanssa Iso-Syötteellä.
       Illalla kävelyä tunti.
       Lepo siis juoksun osalta.
La- Aamulla hiihtoa yksin terävämmin 11 km - 1.05.
       Illalla juoksua kiihdyttäen 7 km - 39 min.
Su- Retkihiihtoa repulla 10 km Kirsin kanssa pääosin itse latuja tehden. 
       Tuuli ja lumisade, raskas keli.
       Lepo siis juoksun osalta.
yhteensä juoksua 43 km, muuta ei lasketa

Olen viimeksi pitänyt lepopäivän ilman mitään liikuntaa marraskuun 8. 
Juoksuakin tuli yhtämittaa 24 päivää ennen 5.12. hiihto/kävely päivää. 
Kolme kovaa ? viikkoa (101 km - 114 km - 118 km) rytmitys ei ole mieleeni. Pidän enemmän 2 kovaa ja 1 kevyt mallista.
Mutta piruako näitä hifistelemään...