maanantai 13. lokakuuta 2014

YLIVERTAINEN JALALLINEN ?

Juoksin siis tänä vuonna 1622 km reilussa 27 vuorokaudessa ajalla 12.5. - 8.6. Tuhat Mailia Elämälle on dokumentoitu blogiini ja löydät sen selaamalla sivupalkin arkistoa toukokuun ja kesäkuun ajalta - päivästä päivään.
Reissun jälkeen minulta on kysytty lukemattomia kertoja että miltä nyt tuntuu, miten olen palautunut ja mitä juoksu minulle merkitsi ? Olen vastannut aina hieman eritavalla riippuen kysyjistä. Vain yhden asian olen systemaattisesti kieltänyt : en ole kova jätkä vaikka moni niin väittääkin.
Nyt pöly on laskeutunut ja savun jälkeen tarkistan kytkentöjä tässä hieman julkisesti.

Lähtiessäni Nuorgamista 12.5. olin huippukunnossa. En koskaan elämässäni ole ollut niin hyvässä kestävyyskunnossa kun tuolloin olin - myös mieleltäni. Tämä oli harjoittelun tulosta. Mukaan lasketaan koko elämän aikana tehty harjoittelu mutta etenkin viiden viimeisen vuoden ultraharjoittelu antoi mahdollisuuden yrittää.
Lopetin harjoittelun käytännössä huhtikuun 7. päivä. Lopun ajan lepäsin ja juoksentelin virettä ylläpitäen.
Tällä hetkellä on kulunut siis kuusi kuukautta siitä kun olen viimeksi harjoitellut ! Tähän kun lisätään tässä välissä itse tuhannen mailin juoksu ja siitä palautuminen, niin ei todellakaan ole ihme että viime aikoina ei ole oikein juoksu kulkenut. Toki olen tässä välissä juoksennellut aikani kuluksi parinsadan kuukausia mutta harjoitteluksi moista en kutsu.
Tuhat mailia näivetti ja taannutti minut fyysisesti. Tuntemuksieni mukaan noin pitkäkestoinen suoritus vie lihasmassaa ja voimat. Heti suorituksen jälkeen elimistö käy kierroksilla monta viikkoa yrittäen toipua eli kaluaa loputkin varastot tyhjiin. Tästä johtui painoni jatkuva lasku melkein kolmen viikon ajan juoksun jälkeen.
Juokseminen saati harjoittelu ei ole järkevää tällaisen urakan jälkeen. Kuinka paljon sitten aikaa pitää kulua jotta voi taas aloittaa päivittäisen juoksemisen ? Vastaus on helppo. Kun jättää turhat mittaukset pois ja kuuntelee itseään tietää kyllä koska on valmis. Mitään aikarajoja ei voi antaa. Juoksun täytyy löytyä itsestään, helposti ja luonnollisesti.
Sensijaan kuinka sitten taas edetään onkin huomattavasti vaikeampaa. Ylivertainen kädellinen ei helposti nöyrry vaan lähtee liian suurin toivein liikkeelle. Se mikä harjoituksena kehitti ennen taantumista voi tuhota nyt loputkin. Nylkky ei usko vaan nylkyttää. Kärsivällisyys ehkä palkitaan. Ehkä.
Viisainta lienee näihin monipäiväjuoksuihin lähteminen hieman aliharjoitelleena kuin yli. Itse suoritus on jo niin vaativa että jos aikoo saada parhaan lopputuloksen on todella oltava mistä ottaa sitten kun matkalla on vaikeaa. Kaikkea ei voi harjoitella. Edes risti-istunnassa saati juosten.

Henkisesti juoksu antoi kaiken mahdollisen. Koska juoksun aikana noudatin vanhaa viisautta : "Silloin on veisattava kun kirjat on auki." Tällä tarkoitan keskittymistä hetkeen. On kyettävä antamaan tietyin ajoin kaikkensa. Aivan kaikki. Vain siten pääsee perille ja onnistuu kuten minä.
Kaiken antamisella tarkoitan rehellisyyttä kohdata uusi päivä jo juostun jälkeen. Takeita onnistumiselle ei anneta ennenkuin on perillä. Olettaa ei kannata mitään. Mitä tahansa voi tapahtua.

Juoksun aikaisesta ravinnosta kuten syömisistäni yleensäkin on kyselty paljon. Ennenkuin ryntäätte proteiinipatukkaa ostamaan muistakaa esimerkiksi että 1200-luvulta asti suomessa on viljelty härkäpapua. Kyseinen laji on virna eli hernekasvi eikä sillä ole pavun kanssa mitään tekemistä. Sensijaan sen sisältämä proteiinimäärä päihittää kevyesti patukat ja muut keinotekoiset. Tällä haluan sanoa että askel lähtee tarvallisesta hyvälaatuisesta ravinnosta. Lisäaineet sitten vasta kaupan päälle. 
Minun takanani näistä vastaa Kirsi. Ja täysin suvereenisti. Pöperö on juuri oikeanlaista. Toki noihin kilometreihin joutuu imemään jo hieman palautusjuomaa ja pillimehua mutta ne eivät ole pääasia. Pillimehu voi kyllä helpottaa - jos on paha mieli eikä kukaan taputa pyllylle...

Tuntuu siis hyvältä ja kiitos, olen nyt palautunut. Siinä määrin kuin sitä voi itse kontrolloida tässä lajissa. Lajissa jonka harjoittaminen perustuu hallittuun jatkuvaan ylirasitukseen ja inhimilliset rajat ylittäviin suorituksiin.
Juoksu sujuu siis pikkuhiljaa päivä päivältä luonnollisemmin. Aivan terve en kuitenkaan ole. Minua monta vuotta kiusannut oikean jalan jalkapohjan jänteen kiinnityskohta kantapään etupuolella vaivaa tasaisen epäsäännöllisesti. Ehkäpä se ei pidä autonajamisesta eli kaasun ja jarrun käytöstä. Ainakaan se ei pidä alle sadan kilometrin juoksumääristä per viikko.

Juoksun suurin merkitys on matka eteenpäin henkisen tasapainon kehittämisessä. Ymmärrys ohikiitävästä hetkestä nimeltä elämä. Ja sen hetken käyttämisestä.
Ylivertainen kädellinen en siis ole enkä ylivertainen jalallinenkaan. Sensijaan todella pitkälle on mahdollista juosta jos ymmärtää rakastaa elämää ja sen antajaa. Viimekädessä myös poisottajaa. Tästä syntyy nöyryys kulkemiseen ja rajojen rikkomiseen.
On vain uskottava että se on mahdollista.

VIIKKO 41.

Ma-Lepo
Ti-15 km -1.42
Ke- 14 km - 1.36
To- 6 km - 40 min.
Pe- 14 km - 1.42
La- 8 km - 53 min.
Su- 18 km - 2.01
yhteensä 75 km - 8 tuntia ja 34 minuuttia

Viikko oli fyysisesti erittäin raskas mutta alan kestää sitäkin jo. Fyysisyys ei nyt johtunut juoksusta vaan muusta aktiviteetista.
Kaivoprojekti mökillä valmistui. Hirsitöistä pääsin kirvesmiehentöihin ja niistä peltitöiden kautta putkitöihin. Lapiotyöt ja sitten sähkötyöt. Tähän päälle leipätyö jossa pari yövuoroakin. Ja juoksu kaiken päälle.
Kynttilä siis palaa mutta ehkä ei molemmista päistä...

Valmis. Vanhat pellit leikattuna ja oiottuina uuden aluskatteen päälle. Päädyssä on hana johon uppopumppu nostaa vettä kun painaa katkaisinta. Kaivolle kaivettiin 25 metriä maakaapelia ja katkaisimella katkotaan vaihetta ei maata. Tämä turvallisuuden vuoksi koska jos vaihe olisi päällä kokoajan voisi pumpun moottori palaa jos se alkaa etsimään maata omatoimisesti. Jos joku ei ymmärrä mitä selitän on syytä antaa sähkömiehen hoitaa hommat - minä kun hallitsen puolijohdetekniikan perusteiden lisäksi muutakin sähköstä...

TULOSSA TULOKSIA...

Vaikka en ole niin kevytrakenteinen kuin Marko eikä minulla ole niin paljon tukkaa kuin Mikaelilla enkä varsinkaan ole niin hyvä kuin Jari niin uskallan silti yrittää. Nämä kolme ystävääni ovat antaneet positiivisia lausuntoja möhkäleistä, joita kutsutaan Hoka One-juoksukengiksi.
Eli alla kuluu Nike Zoom Vomerojen, Nike Wild Trailien lisäksi Hoka One One Rapa Nui 2- kengät. Möhkäleet kuvassa vasemmalla.
Eli kunhan kilometrejä kertyy niin saatte arvioni myös näistä ...






1 kommentti: