SEN SAAT MISTÄ LUOVUT

Jokainen kestävyysjuoksua harrastanut on kokenut päivän, jonka lenkki pyyhkii pois.
On herätty aamulla ja syöty aamupala. Oleiltu tunti tai puolitoista ja sitten lähdetty lenkille. Kierretty mittariin suunnitellut kilometrit tai juostu vaistonvaraisesti pitkään. Tultu lopulta suihkuun kotiin. Kävelty jäykin jaloin keittiöön. Syöty ensin hyvin ja sitten oikaistu sohvalle tai sänkyyn. Aavistaen jo mitä on tulossa.
Ja se on sitten siinä - koko päivä. Lenkki veikin kaiken. Herätty unilta tunnin tai parin kuluttua kahvin keittoon ja todettu että ei mihinkään enää tänään. Mihinkään ei pääse. Jalat ovat loppu. Jää vain uninen, lämmin sameus, josta sitten iltaan mennessä toipuu asteittain elävien kirjoihin.
Loppujen lopuksi itse en ihmissuhteiden ja hyvän kirjallisuuden lisäksi juuri muuta päiviini kaipaakaan. Tai kaipaisi... Mutta kun olisi palkkatöitä ja kotitöitä. Ja muutakin asiainhoitoa.

Viimeisten viikkojen aikana Suomen valtio on ensin kertonut ajavansa taksilain muutosta. Käytännössä minulta ollaan viemässä mahdollisuus tehdä työtäni, jos vuoden 2016 kaavaillut muutokset astuvat voimaan. Mahdollisuus tehdä työtä tarkoittaa tässä mahdollisuutta tulla työstä saamallaan palkalla toimeen.
Kirsikaksi kakkuun tehtiin sitten eläkeuudistus. Pääsen kaksi vuotta myöhemmin eläkkeelle kuin alunperin piti päästä. Lisäksi eläkeuudistus jätti täysin huomiotta työssä jaksamisen. Huippuna virkamiehet kertoivat ohjeistavansa lääkäreitä kuinka paljon mistäkin sairaudesta saa myöntää sairaslomaa.

Minulle riittää nyt. 
Olen tehnyt periaatepäätöksen että aloitan asteittaisen luopumisen vuoden 2016 kesällä.
Lukija kysyykin nyt että mistä luopumisen ? Minäpä kerron.

2016 kesän lopulla saa minulta ostaa omakotitalon järven rannasta. Vuoden 2017 alusta en käytännössä tee enää muuta kuin juoksen, kirjoitan ja tapaan ystäviäni. 
Yritykseni taustalla olen niin kauan kuin vaaditaan tai sen pitäminen pyörimässä on järkevää mutta varsinaisen ajamisen lopetan kokonaan 2017 vuoden alussa. Yritys pyörii lähinnä kuljettajan työpaikan turvaamiseksi. Minä en saa sieltä mitään.
Olen käynyt jo nyt tulokselliset vuokraneuvottelut. Muutan matkailuautoon asumaan ja vuokraan sille paikan, johon saan rakentaa pienen huoltotilan ja katoksen.
Tulevaisuudessa luonnossaliikkuminen ja metsätyöt Kirsin avuksi kuuluvat ohjelmaan kuten muutkin pienet työt maaseudulla tähänkin asti, mutta muuten on hiljaista.

Valtio haluaa että jaksan pidempään työssäni. Valtio haluaa että hyvinvointiyhteiskunta säilyy. Valtio haluaa verotuloja.
Minä haluan vain elää oman elämäni ja juuri niinkuin minä itse haluan.

Kuten olen julkisuudessa sanonut aion elää ikävuosieni 50 - 60 välin kuten ihmiset yleensä kuvittelevat elävänsä 60 - 70 vuosiensa välin. 
Jos Luoja suo. Minä siis en ole kuvitellut eläväni ikuisesti.

Matkailuauto on siitä pirullinen asunto että sen voi siirtää vaikkapa marraskuuksi Portugaliin. Siellä on lämmintä ja mukavaa. Ja halpaa käydä kaupassa.
Ratkaisuni on itsekeskeinen mutta en koe olevani epäisänmaallinen tai vielä vähemmän en koe olevani velkaa (enää) tälle maalle. Eiköhän ainakin osa syöpähoidostani liene jo tullut maksetuksi lukuisten verojen ja maksujen muodossa, joita yritykseni on talkoillut valtiolle 15 vuotta.
Luopumalla niin sanotusta normaalista elämästä luovun lukuisista eri maksuista, jotka kohdistuvat asumiseen ja elämiseen. Laittamalla elämäni mahdollisimman pieneksi ja vaatimattomaksi saan tilalle runsain mitoin aikaa tavata ystäviäni, lukea kirjallisuutta ja juosta. Jos aikaa jää vielä tämänkin yli uhraan sen sitten esimerkiksi vapaaehtoistyöhön vaikkapa vanhusten ulkoiluttajana.

Talorahat loppuvat aikanaan. Sitten alkaa marjanpoiminta.
 
Suomen valtiovallalle lähetän samanlaiset terveiset kuin muuan tunnettu Hämeenkyröläinen aikanaan.

Tässä kuitenkin häneltä kaiken ydin, kuunnelkaa sanat tarkkaan.

VIIKKO 39. JUOKSUT

Ma- 8 km - 1.10. Osa kävelyä koska Onni soitti.
Ti- 8 km - 52 min. Tiellä kuten eilenkin.
Ke- 8 km - 54 min. Tiellä.
To- Lepo
Pe- 20 km - 2.13. Osittain polkuja, mukana asvalttia ja hiekkatietä.
La- 16 km - 1.52. Julkujärven polkuja ja hiekkatietä.
Su- 15 km - 1.46. Umpimetsää ja kivikkopolkua sekä hiekkatietä.

Yhteensä 75 km - 8 tuntia ja 47 minuuttia

KATSAUS MENNEESEEN VUOTEEN

Tammikuu - 509 km - 56 tuntia ja 55 minuuttia
Helmikuu - 312 km - 34 tuntia ja 9 minuuttia
Maaliskuu 515 km - 57 tuntia
Huhtikuu 297 km - 31 tuntia ja 23 minuuttia
Toukokuu - 1188 km - aikaa en ole laskenut ( 1000 Mailia Elämälle alkoi 12.5.)
Kesäkuu - 560 km - aikaa en ole laskenut (1000 Mailia Elämälle loppui 8.6.)
Heinäkuu - 200 km - 23 tuntia ja 4 minuuttia
Elokuu - 233 km - 31 tuntia ja 27 minuuttia
Syyskuu - nyt 261 km, pari päivää puuttuu vielä...


Onpa rosoista. Kun kirjoitan tätä on koossa syyskuun lopussa jo 4075 kilometriä tälle vuodelle. Kolme kuukautta aikaa vielä eli viimevuoden 4722 km ylittynee ilman terveysmurheita.
Viikon 39. ylläolevat kilometrit vastaavat noin pikkunättiä sadan kilometrin viikkoa tasaisella tiellä lopsutellessa. On aivan eri asia juosta kivikkoisia ja juurakkoisia polkuja ylös ja alas sekä tarpoa mutkaisia polveilevia hiekkateitä kuin hiipiä tasaista asvalttia. Voimaakin tulee ihan erilailla.
Tasaiseen tiehiipimiseen siirryn enemmän sitten Marraskuussa. Sitä ennen juoksen kieli poskessa ja hieman sinnepäin. Aika ei ole vielä siirtyä päivittäiseen ja kurinalaiseen juoksemiseen vaikka toki hiukan jo vahdin kertyvää määrää ja nostan sitä asteittain.