VIIDES PÄIVÄ

Takana 292,82 km
Ukko juoksi 49,35 km tänään
Juoksuun 6,02 tuntia
Koko päivä huoltoineen ja jutusteluineen 9,00 tuntia

Päivän vierasesine ojassa : valkoinen c-kasetti (ei ehtinyt kuuntelemaan)
Päivän lintu : metso; kestää auton mutta lähtee juoksijan tullessa läheltä nousukiitoon

Päivän biisi oli Blowin in the Wind / B. Dylan

Joskus sitä unohtaa. Minä unohdin aamulla päivävoiteen kasvoista ja huulirasvan. Toisaalta kuka hitto siitä välittää minkänäköisenä täällä juosta nulkkaa. Tai hilkuttelee kuten toimittaja sanoi.
Tuo hilkuttelu on uusi termi. Käpyjen potkinta tutumpi.
Jokatapauksessa partakin on ajamatta. Tukanjuuret tunkee naamasta esiin.
Tässä lajissa kompetenssi ei tule ulkonäöstä eikä esiintymisestä. Vanhassa otsikossa lukee että : "Oikea urheilu näyttää rankalta." Minä en tiedä miltä tämä näyttää. Kirsi sanoi että jalka nousee. Sekin on jo jotain.
Lähdin yhdeksältä aurinkoon ja vastatuuleen. Sitten aurinko meni pilveen. Tunnin päästä tuli kylmä ja ylämäessä jostain lantiokorin pohjalta viilsi vasempaan etureiteen. Sahalaitaa silmissä.
Ei kun autoon ja villahousua niskaan. Jumaliste kuvitelkaa samat vaatteet missä talvella juoksen kolmenkympin pakkasessa. Täysin veden ja tuulenpitävä hupputakki. Kuumaa mehua ja voileipää. Magnesiumia. Ja takaisin.
Polkimet työasentoon. Missään muualla ei matka etene kuin tiellä. Juosten. Askel kerrallaan. Ja ihan itse. Terveisiä Petterille Lappeenrantaan.
Ja sitten alkoi lumisade. Muuttui vedeksi. Ja raivoisa vastatuuli. Meni kulttuuriksi.
Tauot lyhemmiksi. Lämmintä ruokaa. Sanalla sanoen kaikkea sitä mitä elämässäkin tarvitaan. Itsestä ja toisista huolenpitoa.
Juostessa ei siis särkylääkkeitä. Illalla voin hätätilassa ottaa pari disperiniä jos kolottaa mutta harvoin. Ibu- ja ketoprofeiini käy pumpulle. Panadolia ehkä mutta sitten ollaan maitojunassa.
Jopa paikallisten mielestä on ajankohtaan nähden kylmä. Päivällä oli alle kolme astetta. Kevät tai kesä on kaksi viikkoa myöhässä täällä.
Ultrajuoksussa joskus joku naurettava asia alkaa ottamaan päähän. Unkarissakin kun kierretään kilometrin kierrosta kuusi päivää niin jos käki kukkuu kolme päivää putkeen voi murhanhimo herätä. 
Minulla on helpompaa täällä koska maisema vaihtuu. Mutta se Soadengilli. Mikä pirun soodapilli. Soadengilliin niin ja niin monta kilometriä ?
Minä järjestän tämän kuntoon. Menee pari päivää.
Soadengilli on Sodankylä Saameksi kylteissä...
Toista oli 1920. Pomokairan ja Koitelaisen kairan väliin tehtiin hevosella ja lapiolla tietä. Kuorma-auto tuli hieman jälkeenpäin Vuotsoon. 20 kilometrin välein oli kievari. Kievarinpitäjillä oli hevosvelvoite. Yksi kyyti päivässä seuraavaan kievariin ja toinen takaisin. Eli jos kyyti oli lähtenyt meni aina päivä.
Valtio huutokauppasi oikeudet pitää kievaria. Kievarit oli yhdistetty puhelinlinjalla toisiinsa. Puhelimet soivat kaikissa yhtäaikaa. Oli vain yksi johto. Erottelu tapahtui soitoilla. Johonkin kaksi pitkää ja toiseen kaksi lyhyttä ja niin edelleen. Näin tiedettiin missä piti vastata. Ja tietenkin salakuunneltiin koska oli vain yksi linja.
Tie meni tuolloin lopulta Norjan Liinahamariin asti kunnes Venäjä sotki asiat.
Eli omin jaloin oli mentävä ennenkin. Osa meistä on unohtanut juurensa ja alkanut kuvitella että ollaan palmun alta tai New Yorkista kotoisin. Niinpä. Suomi on pitkä maa.
Illaksi vesisade loppui ja ilma lämpeni kahdeksaan asteeseen. Päivä päättyi suunnitellusti kellon - ei kilometrien mukaan. Mitä järkeä on vetää rinta kaarella äkkiä pois. Tämä ei ole kilpailu. Onhan päivä vielä huomennakin.

Päivän kuvista näette olosuhteet aamusta iltaan. Klikkaamalla isonevat.

kumpi venyy...

juoksija on ohittanut varoittavan esimerkin...

päivä täyttyi,onpa kaunista