Aslak Juuso (1887-1969) oli Enontekiön Yliperän legendaarinen poromies, lempinimeltään Kaijukka. Kun häneltä kysyttiin eräässä 1960-luvulla tehdyssä haastattelussa elämästään paimentolaisena tuntureilla hän vastasi, että heillä ei ollut siellä mitään hätää. Kota pystytettiin ja keitettiin hyvät kahvit. Porolauma laidunsi ympärillä. Tunturit siis antoivat tilan elää vapaasti, oli vain tartuttava hetkeen kiinni.
Lähtiessäni lenkille totean joskus, että olen hetken poissa. Syvemmin ajateltuna tämä tarkoittaa muutakin kuin kotoa poissaoloa. Se tarkoittaa hetkeen tarttumista. Hetki aikaa itselle. Tilaisuus juosta pois. Mahdollisuus palata.
Viimeaikoina olen kokenut tavallisen arjen erittäin tympäännyttävänä. Roolini yrittäjänä, toisinsanoen laskunmaksajana, ei voisi vähemmän kiinnostaa. Kun katselen kotonani ympärilläni olevaa tavaramäärää en voi olla ihmettelemättä tarvitsenko tosiaan kaikkea tätä. Äitini kuoleman myötä minulle ajautui valtava määrä koriste-esineitä ja astioita ynnä muuta tavaraa. Tavaraa jolla minulle ei ole juurikaan käyttöä. Osa tavarasta on toki hukattu mutta sitä on vieläkin aivan liikaa. Uutiset televisiossa ja lehdissä toistavat itseään. Kaikki arjessa tuntuu kovin koetulta - jo moneen kertaan nähdyltä. Kirjahyllyssäkään ei ole yhtään kirjaa jota kiinnostaisi avata lukuunottamatta ristillä varustettua mustaa nahkakantista teosta.
Suurin syy edelläkuvattuihin tunteisiin on valmistautuminen Unkarin 6-päivän kilpailuun. Henkinen keskittyminen ja intensiivinen juoksuharjoittelu jättää jäljelle vain oleellisemman.
Harjoittelun keventyessä on pakko myöntää olevansa riippuvainen päivittäisestä juoksusta. Jopa vaarallisen riippuvainen. Olen monesti hieman eri näkökulmista todennut, että en tarvitse juoksua ollakseni onnellinen. Sensijaan tarvitsen sen hetken. Hetken itselleni. Hetken, jonka aikana voin kokea elämän aidoimmillaan, yksinkertaisimmillaan suhteessa ympäröivään luontoon. Kaijukka koki samoja hetkiä tunturissa eläessään kuin minä juostessani. Vapautta arjesta. Ainoa ero on että Kaijukka onnistui siinä mihin minä vasta haparoiden pyrin. Tekemään arjestaan vapauden.
Tämä vapaus ei suinkaan aina tarkoita että voisi tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä. Hetkeen valmistautumiseen joutuu tekemään valtavasti työtä. Yksittäiseen ultrasuoritukseen juostaan kuukausimääriä vailla tietoa tulevasta. Pikkuhiljaa henkinen ja fyysinen varmuus lisääntyy. Harjoitusta kevennetään ja alkaa tuntumaan tukkoiselta ja vaikealta. Elimistö on ihmeissään. Henkinen varmuus rakoilee. Ja sitten palaset loksahtavat paikalleen. Alkaa rauhallinen odotus kohti hetkeä lähteä. Varmuus kyvystä tarttua siihen on saavutettu.
Odotus siis tiivistyy. Myös kilpailun jälkeisen ajan odotus. Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin odotan tuota aikaa enemmän kuin itse kilpailua. Odotan siis vapaata arkea. Pyrin siis tekemään arjestani vapauden. Nähtäväksi jää mitä siitä seuraa.
"Mene terveenä !" Näin Kaijukka lausahti usein kohtaamilleen kulkijoille tunturissa. Yhtäkaikki sitä minäkin toivon. Sekä itselleni että teille kaikille.
VIIKKO 15. PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Lähtiessäni lenkille totean joskus, että olen hetken poissa. Syvemmin ajateltuna tämä tarkoittaa muutakin kuin kotoa poissaoloa. Se tarkoittaa hetkeen tarttumista. Hetki aikaa itselle. Tilaisuus juosta pois. Mahdollisuus palata.
Viimeaikoina olen kokenut tavallisen arjen erittäin tympäännyttävänä. Roolini yrittäjänä, toisinsanoen laskunmaksajana, ei voisi vähemmän kiinnostaa. Kun katselen kotonani ympärilläni olevaa tavaramäärää en voi olla ihmettelemättä tarvitsenko tosiaan kaikkea tätä. Äitini kuoleman myötä minulle ajautui valtava määrä koriste-esineitä ja astioita ynnä muuta tavaraa. Tavaraa jolla minulle ei ole juurikaan käyttöä. Osa tavarasta on toki hukattu mutta sitä on vieläkin aivan liikaa. Uutiset televisiossa ja lehdissä toistavat itseään. Kaikki arjessa tuntuu kovin koetulta - jo moneen kertaan nähdyltä. Kirjahyllyssäkään ei ole yhtään kirjaa jota kiinnostaisi avata lukuunottamatta ristillä varustettua mustaa nahkakantista teosta.
Suurin syy edelläkuvattuihin tunteisiin on valmistautuminen Unkarin 6-päivän kilpailuun. Henkinen keskittyminen ja intensiivinen juoksuharjoittelu jättää jäljelle vain oleellisemman.
Harjoittelun keventyessä on pakko myöntää olevansa riippuvainen päivittäisestä juoksusta. Jopa vaarallisen riippuvainen. Olen monesti hieman eri näkökulmista todennut, että en tarvitse juoksua ollakseni onnellinen. Sensijaan tarvitsen sen hetken. Hetken itselleni. Hetken, jonka aikana voin kokea elämän aidoimmillaan, yksinkertaisimmillaan suhteessa ympäröivään luontoon. Kaijukka koki samoja hetkiä tunturissa eläessään kuin minä juostessani. Vapautta arjesta. Ainoa ero on että Kaijukka onnistui siinä mihin minä vasta haparoiden pyrin. Tekemään arjestaan vapauden.
Tämä vapaus ei suinkaan aina tarkoita että voisi tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä. Hetkeen valmistautumiseen joutuu tekemään valtavasti työtä. Yksittäiseen ultrasuoritukseen juostaan kuukausimääriä vailla tietoa tulevasta. Pikkuhiljaa henkinen ja fyysinen varmuus lisääntyy. Harjoitusta kevennetään ja alkaa tuntumaan tukkoiselta ja vaikealta. Elimistö on ihmeissään. Henkinen varmuus rakoilee. Ja sitten palaset loksahtavat paikalleen. Alkaa rauhallinen odotus kohti hetkeä lähteä. Varmuus kyvystä tarttua siihen on saavutettu.
Odotus siis tiivistyy. Myös kilpailun jälkeisen ajan odotus. Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin odotan tuota aikaa enemmän kuin itse kilpailua. Odotan siis vapaata arkea. Pyrin siis tekemään arjestani vapauden. Nähtäväksi jää mitä siitä seuraa.
"Mene terveenä !" Näin Kaijukka lausahti usein kohtaamilleen kulkijoille tunturissa. Yhtäkaikki sitä minäkin toivon. Sekä itselleni että teille kaikille.
VIIKKO 15. PÄIVÄSTÄ TOISEEN
Ma - Lepo. Pitkä työpäivä ja muu asioiden hoito. Suunniteltu lepopäivä. Meneehän se näinkin. Ensin täytyy eli saa. Sitten ei saa. Siis juosta. Kummallista.
Ti - Lepo. No niin. Kotihommia. Pääosan päivästä vietin autotallissa sirkkelin kanssa. Mielenkiintoinen asennus. Laite painaa melkoisesti eli sitä kun ei voinut nostaa ylös oli kyykittävä lattianrajassa ja lattialla työkalujen kanssa. Nyt se toimii. Kontaktorin uusinta täydellisenä ja uusi katkaisinkotelo. Uudet johdot ja hihnat. Vanha sahaaja tosin...
Illalla sauna, saunaolut ja avanto.
 | ||
| Mielekäs puuha auttaa viemään ajatukset pois juoksusta sopivasti. |
Ke - 30 km - 3 tuntia. Legendaarinen keskiraskas polveileva hiekkatie. Pääosin sulana. Rokkakoski TV-30. Tämä ei ollut nyt tasavauhtia. Normaalista kevyestä pelleilystä niistettiin lopuksi karstat irti. Keskiaika yli 30 sekuntia nopeampi per kilometri kuin normaalisti. Yksi geeli ja vettä. Upea auringonpaiste.
To - 30 km - 3.15. Lamminpään hautausmaan lenkki hieman muunneltuna. Kolme kilometriä kantavan kovaa luisteluhiihtopaanaa metsässä. Ei muita hiihtäjiä allekirjoittaneen lisäksi ja minäkin siis ilman suksia. Nyt juoksin hieman rauhallisemmin. Ei huomautettavaa. Yksitoikkoistakin.
Pe - Lepo. Haloin koneella puita. Katsoin pitkästä aikaa elokuvan arkistoistani ; Shutter Island.
Oikein hyvä.
La- 10 km - 1.02. Perusjuoksua vesisateessa. Onneksi sataa vettä niin nämä lumet
vihdoin sulavat.
Su - 10 km - 1.03. Ylläpitoa. Oikeastaan en nauti tällaisesta rajoitetusta harjoittelusta.
Päivällä aurasin sulanutta sohjoa pois kotitieltä. Kevät.
Mutta missä on lämpö ?
yhteensä 80 km - 8 tuntia 20 min.
Oikein hyvä.
La- 10 km - 1.02. Perusjuoksua vesisateessa. Onneksi sataa vettä niin nämä lumet
vihdoin sulavat.
Su - 10 km - 1.03. Ylläpitoa. Oikeastaan en nauti tällaisesta rajoitetusta harjoittelusta.
Päivällä aurasin sulanutta sohjoa pois kotitieltä. Kevät.
Mutta missä on lämpö ?
yhteensä 80 km - 8 tuntia 20 min.
terve!
VastaaPoistatuosta tankkauksesta ennen ultria piti kyselemän sulta, että miten sen hoidat. mitä eroa on päivän kestävällä ultralla ja sitten tommoisella useamman päivän mittaisella.
hyvin kaikki menee!
Antti Juhani;
VastaaPoistaRiippumatta ultran/tapahtuman pituudesta varmistan pari päivää ennen starttia nestemäisellä hiilihydraattilisällä, että tankit ovat täynnä.
Lisäksi harjoittelun tukena käyttämäni hivenaineet ja vitamiinit, esim. magnesium ja b-vitamiini varmistavat varastojen riittävyyden.
Myös harjoittelun keventyminen täyttää tankkeja.
Ihmisen kehohan ei pysty varastoimaan energiaa kuin hieman alle kahden tunnin suorituksiin. Tämän jälkeen polttoainetta tehdään rasvasta, jota meillä kaikilla on poltettavaksi.
Ultraharjoittelun tulisikin suuntautua paitsi jalkojen iskunkestävyyden ja monotoonisuuden siedon kehittämisen lisäksi myös kehon energiahuollon toimivuuden kehittämiseen. Rypäsharjoittelu ja pitkät yli kahdentunnin kestävät peräkkäin toistetut lenkit raskaassa maastossa/mäkisillä reiteillä tekevät tehtävänsä.
Ultran/tapahtuman luonteesta riippuen tankataan sitten säännöllisesti juoksun ohessa. Geelit ja muut synteettiset, mutta myös mikä tahansa "oikea" ruoka mikä sopii, käyvät. Tämä on henkilökohtaista mikä menee alas. Kuitenkin huonosti sulavia ja ylettömän rasvaisia ruokia en suosittele. Myös määrän kanssa on oltava tarkkana.
Korostan tässä että millään suolakurkku-, perunalastu-, rusina- ja mummon sekamehulinjalla ei kannata edes haaveilla matkan etenemisestä kun juostaan/ollaan liikeellä parikin päivää putkeen...
Kiitos kysymyksestä, sivuan tätä aihetta ensiviikon blogissani, jossa kerron hieman suunnitellusta taktiikasta Unkarissa.
Tervehdys Pasi, Kuinka löytää vapauden arjesta on upea kysymys. Itse olen ollut samalla läheteellä samoissa ajatuksissa paljon viimeaikoina. Vastauksia ei ole suoraan mutta olen huomannut että elämisen yksinkertaistaminen ja hidastaminen on auttanut ottamaan tämän ongelman helpommin. Eli materiaalisen elämisen (vähentäminen), ja kysymys millain haluaa elää alkaa viemään oikeaan suuntaan.
VastaaPoistaOnnea matkaan Unkariin. Sen lupaan että arjen murheet eivät vaivaa siellä.
Risto
Tervehdys Risto ja tervetuloa jakamaan elämää.
VastaaPoistaOsut kommentissasi suoraan ytimeen. Jo monen vuoden ajan materiaalisen elämisen välttäminen on ollut teemana.
Kuitenkaan yrittäjänä en voi täysin jättäytyä yhteiskunnan ulkopuolelle - vielä. Tarvitaan siis ainakin laajakaista ja sähköä.
Matkailuauto on liikkuva koti kohti yhä korkeampia huippuja ja niille johtavia polkuja. Loppu on rekvisiittaa eli turhaa.
Monet muut harrastukseni kuten radioamatööritoiminta ja metsätyöt vaativat laitteita mutta muuten yritän elää mahdollisimman vaatimattomasti.
Aikaa on alkanut vapautua vuosi vuodelta enemmän. Tuolle ajalle olen löytänyt valtavasti sisältöä, joka ei maksa mitään.
Taakseni on jäänyt paitsi kilometrejä myös luettuja kirjoja ja hiljaisuutta. Hiljaisuutta on myös tulevassa.
Menehän Sinäkin terveenä, missä ikinä oletkin ja mitä ikinä teetkin.
pasi
Mielenkiintoista. Mie kun olen vielä niin kokematon, niin olen jo liki "panikoinut", kun viikon mittaisen tauon jälkeen juoksu tuntuu todella tukkoiselta eikä kulje oikein yhtään mihinkään. Kenties elimistö on vain tosiaan ihmeissään, kun joutui kuin taikaiskusta kesken kovan harjoituskauden tavallaan lepotilaan. Jospa tämä vielä siis tästä putkahtais paremman puolelle, nyt kun näyttäis, että jalkaongelmastakin taitaa selvitä ihan säikähdyksellä ilman isompia telakkataukoja. Täältäkin vankkumaton kannustus matkallesi Unkariin, mielenkiinnolla odotan miekin noita tankkausjuttuja.
VastaaPoista