OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI OSA 8.

KAIKKI LÄHTEE


Auto käy tyhjäkäyntiä takanani. Pysäkkiä ennen lähtee pieni tie peltojen keskelle. Maaliskuun alun aurinko on sulattanut jo hieman hiekkaakin näkyville. Hanki on valkoinen.
Katson kaukaisuuteen ja vedän ilmaa sisääni. Oksennus tulee kolmannen kerran. Nojaan polviini. Lumi on muuttunut keltaiseksi edessäni. Minä valkoiseksi. 
Nojaan autoon ja tunnen kuinka se heilahtaa. Koira vaihtaa asentoa ja katsoo minua ikkunan läpi vakavana.
Avaan farmarin takaluukun ja istahdan koiran viereen viltille. Koulutettu bulmastiffi ei hyppää maahan ilman käskyä. Sensijaan se heilauttaa häntäänsä pari kertaa ja nuolaisee poskeani.
- Selvitäänkö me tästä ?
Koira painaa valtavan päänsä olkapäälleni ja huokaisee.
- Sulla on iso pää, vastaa - sinä tiedät !
Häntä heilahtaa kerran.
- Vapaa !
Iso uros hyppää alas ja nostaa koipea laiskasti parin askeleen päässä aurausmerkille. Katson ylös pilviin ja ristin käteni.
- Jumalani missä olet ? Miksi näin ? Joku syy Sinulla on ollut, kun et ole luonut koiria puhuviksi. Se nyt kyllä on pienin murhe tässä. Jos kuulet niin mitä tahansa, kunhan jään henkiin...
Tuska viiltää vatsanseutua ja haukon henkeäni. Pyyhkiän huuliani paperinenäliinalla.  Koira hyppää takaisin autoon. Lyön luukun kiinni ja istahdan rattiin. Etupenkillä on pullo vettä ja pullo jaffaa. Varovasti saan alas kulauksen jaffaa. Tuijotan tuulilasista eteeni.
On keskiviikko 17.3. 1993. Ensimmäisen solumyrkkykuuriviikon jälkeen vietin liskojen viikonlopun kotona. Nukkumista, oksentamista ja syömistä. Koiran kanssa kolme kertaa päivässä lähipuistoon. Pidemmälle ei jaksanut. Hyvä kun kirkkopuistoon asti.
Tänään keskiviikkona kävin poliklinikalla hakemassa tehosteannoksen bleomysiiniä. Myrkky virtaa sisälläni tuoreena. Päässä humisee. Olen matkalla Mikkeliin äidin luokse. Seuraava viikko on lepoa ja sitten taas. Viisi päivää letkuissa. Kylmä hiki nousee. Kieltäydyn ajattelemasta. Avaan radion. Lääkäri sanoi että saan ajaa jos jaksan. Nostan kytkintä.

Turve pölisee. Mies puristaa konekiväärin kahvoja ja ampuu lyhyitä sarjoja. Venäläisiä tulee harmaana rintamana. Miehiä kaatuu. Luodit repivät yhden melkein kahtia. 
Konekivääri vaikenee.
-Ampukaa Koskinen helvetissä lohkoon vasemmallekin huutaa kersantti.
-Jumissa...
-Saatana mies, toimikaa...
-Jostain tulee luotisuihku ja kersantin rinta muuttuu veriseksi tohjoksi.
-Mies puristaa kahvoja ja oksentaa aseen päälle. Oksennuksesta liukkain käsin hän saa aseen toimimaan.
- Jeesus auta...
Tykistökeskitys alkaa. Hyökkäys tyrehtyy äkisti. Suut täynnä multaa ja korvat soiden miehet palaavat korsulle. 
Keitetään korviketta. Rintama hiljenee hetkeksi. Alkaa lumisade.

- Kaikki pois !
- Mutta jos jätetään kuitenkin...
- Katso nyt !
Haron sormilla tukkaani ja se lähtee isoina tukkoina.
- Oletko katsonut vierashuoneeen tyynylle ? Häh ? Siellä on jo puolet !
- Herranjestas - sehän lähtee kokonaan.
Näen äidin kasvot peilistä. Itku tulee. 
Äiti on ammattilainen. Parturi-kampaamoalan opettaja. Istun viitan alla äidin kylpyhuoneessa. Olen selittänyt että kaikki lähtee. Hoitojen sivuvaikutuksena kaikki karvat lähtevät. Lähtee silmäripsetkin. Ja munakarvat. Kaikki lähtee.
Äiti ei uskonut. Nyt on pakko uskoa. Äiti kyllä tiesi mutta ei pystynyt myöntämään. Tiesi varmasti koulutuksensa nojallakin.
Äiti itkee ja leikkaa tukkaa. Kaikki pois. Millin koneella loput. Kuulapää katsoo peilistä. Olen osastolla nähnyt. Nyt kuulun joukkoon.
- Skini ! Virnuilen ja nousen ylös. Pudistelen viitasta karvoja.
Äiti itkee edelleen ja lakaisee hiuksia lattialta. Tartun äitiä olkapäästä ja katson silmiin. Ei ole sanoja.
- Keitetään kahvit nyt.
Äiti niiskuttaa.
- Keitetään, siellä on mustikkapiirakkaa...
Astun ulos kylpyhuoneesta. Koira makaa takkahuoneen lattialla ja syö puruluutaan. Se kuulee askeleeni ja kääntyy katsomaan. Luu putoaa käpälien välistä ja korvat nousevat. Hämmästynyt ilme. Koira kääntää katseensa pois. Häpeää. Ilme on kysyvä.
Istun koiran viereen lattialle ja painan pääni sen kaulaa vasten. Karva tuntuu lämpöiseltä kaljua vasten. Koira nuolaisee päätäni pari kertaa. Iso kieli kutittaa. Häntä kopisee puulattiaan. Luunsyönti jatkuu tarmokkaasti. Katson koiraa pitkään. Kunpa minäkin olisin noin nopea hyväksymään. 
Kalju tuntuu kylmältä. Keittiöstä tulee kahvin tuoksua. Oikeastaan minun on nälkä. Elämän nälkä. Ulkona sataa lunta.


Pasi Koskinen; Kolme kivestä



VIIKON 8. HARJOITTELUNI

Ma - aamulenkki 8 km - 56 min. Onnin leiri päättyi ks. edellinen blogipostaus
Ti - 16 km mäkisellä reitillä - 1.49
Ke - Lepo
To - 16 km helpolla reitillä - 1.39
Pe - aamupäivällä kotona 8 km - 50 min.
        ilta Kuopion lähellä Kunnonpaikassa 8 km - 53 min.
La - Iisalmi Paloisjärven ympäri kierrellen keskustan kautta 15 km - 1.34
Su - Iisalmi, Arin opastamana kaupungin rantoja Sven Dufvan Koljonvirtaa Juhani Ahon
        Mansikkaniemelle ja Sandelsin asemiin ynnä muuta mukavaa paikallista maisemaa
       17 km - 2.05

yhteensä 88 km - 9 tuntia 46 min.

Jukka poikakin laulaa että : ...älä lyö yli nyt, älä tyri nyt, älä antaudu angstin valtaan...

Eli kevyt viikko tarpeeseen. Matkallani kohti Unkaria on jäljellä vielä maaliskuu, joka tulee olemaan (toivottavasti) harjoittelultaan raskas kuukausi. Olen jo kaksi kuukautta harjoitellut tosissani ja tämä helmikuu on aavistuksen kevyempi tässä välissä. Tarkoitus on olla tyrimättä ja ylilyömättä juuri nyt.
Sensijaan angstin pelkoa ei ole. Ultrajuoksu on tutustuttanut minut moniin hienoihin ihmisiin, heistä yksi on Ari Iisalmesta. Arista on lyhyessä ajassa muodostunut yksi niistä ihmisistä, jotka persoonallaan valaisevat tietäni ja pitävät minut järjissäni tällä ultrataipaleella päivästä päivään juostessani.
Ari on myös henkinen veljeni. Viettäessäni viikonloppua Arin ja hänen perheensä kanssa sain vastauksia moniin esittämiini kysymyksiin uskonasioista. Ilman vastauksia en voisi kirjoittaa pöytälaatikko-osastoa luettavaksenne.
Sillä kuten ultrajuoksija myös kirjoittaja tarvitsee uskoa. Usko antaa elämälle vahvan sisällön. Rohkeus kirjoittaa suoraan sydämestä ei ole itsestäänselvyys.
Varsin usein palatessani sairauteni ajan muistoihin joudun raatelemaan itseni vereslihalle saadakseni totuuden esiin näppäimistöltä. Tästä toipumiseen on omattava sisäinen rauha. Tuo rauha löytyy vain yhdestä kirjasta ja kirjan sanomasta. Tuo kirja on raamattu.
Jos ette usko niin avatkaa sydämenne ja olkaa rehellisiä - mitä teille elämään jää jäljelle kun kaikki riisutaan ?




CARAVAN MATKAPARKKEJA : KUNNONPAIKKA

Matkallani Iisalmeen poikkesin testaamaan Kunnonpaikan. Palvelu karavaanarille oli enemmän kuin kohtuullista. SF-caravanin jäsenenä saa 20 eurolla matkailuautolle sähkön vuorokaudeksi, hotelliaamiaisen ja rajattoman kylpylän käytön. Kylpylä on siisti ja aamiainen tasokas. Suosittelen lämpimästi hyvän hinta/laatusuhteen vuoksi.

ONNI LEIRILLÄ

"Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi." - Markuksen evankeliumi 12 :31

 14.2. on ystävänpäivä kalenterissa. Ihmiset unohtavat, että jokaisen päivän pitäisi olla ystävänpäivä...

Kun Nivalalainen hyväsydäminen ja avarakatseinen hoitaja, juoksija sekä kotipaikkakuntansa liikuntamotivaattori - positiivisuuden lähettiläs Onni Vähäaho saapui luoksemme, sattui olemaan ystävänpäivä. 
Olin jo viime syksynä kilpaillessani Nivalassa päättänyt Kirsin kanssa, että tarjoamme Onnille mahdollisuuden täyden ylöspidon juoksuleirille meillä kotona Hämeenkyrön Käpykolossa. Mielessämme juurikin nuo ylläolevat sanat isosta kirjasta. Hauska sattuma oli että leiri osui juuri ystävänpäivälle.
Sellainen ihminen kuten Onni, joka jakaa persoonaansa pyyteettömästi arjessaan tarvitsee itsekin joskus tukea matkalleen. Leirin tarkoituksena oli varsinaisen juoksuharjoittelun ohella myös läpikäydä juoksemisen salaisuuksia ja tietenkin viettää aikaa rennosti. Vaikka en Onnia varsinaisesti valmennakaan niin koen velvollisuudekseni siirtää hieman kokemusta eteenpäin. Varsinkin kun tiedän Onnin vievän sitä aikanaan eteenpäin muillekin, etenkin nuorille.
Leirin tärkein anti oli kuitenkin samanhenkisten ulkoilmaihmisten kanssakäyminen.  Leiri aloitettiin torstaina illalla 22.13 kun lähdimme juoksemaan Tampereen rautatieasemalta meille Hämeenkyröön. Onnilla takana työpäivä 7-16 ja junamatka, edessä 28 kilometriä ! Vaatii erittäin poikkeuksellista sinnikkyyttä ja myös huumoria lähteä lenkille noista lähtökohdista tuohon aikaan.
Onnistunut leiri päättyi maanantaina 18.2. aamulla. Se mitä harjoituksellisesti tapahtui selviää numeroina ja sanoin kuvattuna tässä tekstissä alempana. Sensijaan sanoin ei voi kuvata niitä vahvoja tunnetiloja joita kestävyysjuoksu jälleen kerran tarjosi. Tällä kertaa hyvässä seurassa, mikä minulle - pääosin yksin harjoittelevana - on suuri rikkaus ja etuoikeus.

VIIKKO 7. HARJOITTELUNI / ONNIN LEIRI

Ma- Työkeikalla Helsingissä, hätäinen 8 km väsynyttä perusjuntturaa - 56 min.
Ti- Lepo
Ke- kotona tiellä kevyesti 10 km - 59 min.

To- Onnin leiri alkaa. Kello 22:13, 28 km hidasta kestojuoksua - 3.03, ei nastoja.
Tampereen historiaa rautatieasemalta kosken rantojen kautta Pyynikin ylämäkiin. Käynti Tahmelan rannan tuntumassa ja Vaakkolammen kautta yli Epilänharjun Tohlopin rantaan. Tästä läpi Ylöjärven rajan yli Hämeenkyröön.
Onnilla oli ollut lievää lihasvaivaa lonkassa, joten juoksutin hänet erittäin rauhallisella tahdilla vaihtelevan reitin kautta meille. Harjoituksen tarkoituksena oli varmistaa aerobisen juoksun kautta ns. normaali olotila leirin aluksi. Kuten epäilinkin niin rauhallinen juoksu palautti lonkan ja mielen suorituskykyiseksi matkustuksesta ja univelasta huolimatta.

Pe- Kello 9:37, 8 km - 50 min. Myöhäinen aamulenkki ilman aamiaista koska edellisenä yönä syötiin aamiaisen kaltainen ateria saunan jälkeen. Lenkin aikana hieman keskusteluja päivän toisesta harjoituksesta ja vauhtijuoksun, ns. lantionkantamisen, tekniikkaesimerkkejä.
Kello 15:40, 12 km jossa 5 X 1 km, palautus 1 km. Vetoajat : 4.33, 4.17, 4.14, 4.06 ja 4.01
Kestävyysjuoksupainotteinen vetosarja kolmen mäen reitillä edestakaisin eli palautuskin aina välillä osittain ylämäkeen. 
Jos katsotte Onnin omaa blogia on vetojen ajoissa heittoa vaikka meillä on samanlaiset kellot. Etenkin viimeisessä vedossa tehtäväkseni jäi kannustaa hieman taaempaa juosten ja aina ei olla tasan samassa tahdissa. On kuitenkin hieno nähdä nuoremman juoksijan venyvän piiskan alla. Piiska eli minä - juoksen kuitenkin pääosin aina rinnalla - toistaiseksi.
Tällaisessa harjoituksessa lumella ja ylämäessä ei leikitä vaan juoksija joutuu vetämään happea tosissaan sisään. Jos on lyönyt perusharjoittelunsa laimin ei vetosarja pysy nousevana. Onni ei ollut laiminlyönyt.
Illalla vielä reilu tunti hiihtoa metsäsuksilla osittain umpihangessa, otsalampulla pimeässä. Sitten saunaan ja avantoon.

Vauhti hieman yli 4.00min./km. Kuvasta voi hahmottaa vetoreitin osaa. Piiska sivaltaa ja Onni pistää monoa jonoon. Vanhempi teuraseläin joutunee vaikeuksiin, jos Onnin kehitys jatkuu tähän malliin...

La- Kello 10:32, 21 km - 3.00. Harjoituksen tarkoitus oli kehittää juoksuvoimaa. Sekä fyysistä että henkistä. Reitti sisälsi mönkijä- ja moottorikelkkareittiosioiden lisäksi umpihankea umpimetsässä. Hankea parhaimmillaan puoleen reiteen ja ylämäkeä riittävästi.
Harjoituksen aikana Onni tarkkaili sykkeitään, jotta rasitus pysyy ns. keskikovana. Voin vakuuttaa, että vetoharjoituksen jälkeen tällaisessa raadannassa jää auttamatta kiinni, ellei psyyke kestä. Onni ei jäänyt. Vaikka väsyimme molemmat riittävästi huumori kukki positiivisesti koko harjoituksen ajan.
Kello 18:08, 9 km - 57 min. Kevyttä palauttavaa tiellä, ei nastoja.

Su- Kello 10:13, 34 km - 3.34. Mäkisellä reitillä perusharjoittelua. Lopussa vauhtia nostettiin muutaman kilometrin ajaksi. Toisinsanoen vauhti kiihdytettiin lähes 4.30 min./km tasolle. Juoksijan elimistö joutuu aivan toisenlaiseen harjoitusmuotoon kun pitkän lenkin loppuun keskivauhdista niistetään lähes minuutti pois. Lisäksi joutuu tuntemustensa/kellonsa/sykkeensä kanssa totuuden alttarille.
Juoksimme myös kolme terävää ylivauhtista spurttia ennen lopetusta. Näin junnaus katkaistaan ja palautuminen nestekierron lisäyksen ansiosta nopeutuu. Onni kesti harjoituksen erittäin hyvin.
Iltapäivän valon hämärtyessä hiihdimme metsäsuksilla reilun tunnin umpihankea hiljaisuudessa palautellen.

oma harjoitusviikkoni 130 km - 14 tuntia 26 minuuttia

Ma 18.2. Aamulenkki ilman aamiaista lumipöperössä 8 km - 56 min., ei nastoja.

Onnin leiri yhteensä 120 km - 13 tuntia 27 minuuttia (To-illasta  - Ma- aamuun)

Emme kuitenkaan hiihtäneet suihkuun ...

Oikein positiivinen viikko ja Onnin palautteen mukaan myös leiri harjoitusvasteeltaan sopiva. Tämäntyyppisen prässin läpivieminen kysyy jonkinverran harjoitettavuutta eli monipuolista liikuntataustaa mikä Onnilla onneksi on. 
Näinkin lyhyt intensiivinen jakso kysyy myös henkistä kapasiteettia ja juoksun himoa - halua menestyä ja kokea.

Juostessamme sunnuntain pitkää lenkkiä seuraamme liittyi Pinsiössä pieni heijastinliivillä varustettu koira. Koira seurasi meitä yli kilometrin kunnes tapasimme sen ilmeiset omistajat, jotka tulivat vastaamme kahdella hevosella. Hevoset eivät jostain syystä pitäneet lähestyvistä juoksijoista ja vikuroivat hermostuneesti kapealla tiellä.
Ratsastaja huusi satulasta : "Perkeleen kopukat !"
Väistelimme ruuhkan tyylillä ja jatkoimme.
Ikuiseksi arvoitukseksi jäänee tarkoittiko hän minua ja Onnia ? 
Jokatapauksessa nauru pidentää ikää...

RIISUTTU JUOKSIJA

Katkesin lauantain harjoituslenkkini viimeisellä tunnilla täysin. Jouduin ottamaan käyttöön todellisen ultrajuoksuaskeleen ja kaivamaan itsestäni henkisen peräänantamattomuuden käyttöön. Tämä on harvinaista - yleensä tarvitsen tätä vain kilpailuissa. Lumisateessa yksin lähes loppuunajettuna ja juomavyön mehupullot jo tyhjentäneenä oli ajatukseni kuitenkin poikkeuksellisen kirkas. Mietin allaolevaa lausetta, jonka ystäväni minulle kirjeessään kirjoitti :

""Ultrajuoksun ja koko ihmiselämän "juoksun" perustus löytyy vain tarpeeksi paljon karsimalla ja pelkistämällä; mitä jää jäljelle, kun kaikki omat voimat on riisuttu pois ?""

Harjoittelu talven sydämessä on raskasta. Päivästä toiseen melko suurten harjoitusmäärien eteen nöyrtyminen kysyy hyvän fysiikan lisäksi myös henkistä kestävyyttä. Henkinen kestävyys ei ole itsestäänselvyys. Se vaatii rinnalleen uskoa elämään ja tulevaisuuteen.
Minua on aina viehättänyt ajatus turhan pois karsimisesta elämästä. Ihmisen elämällä on syvempikin merkitys kuin pelkkä päivittäinen raadanta ennätysten eteen. Osa meistä ihmisistä elää elämää vailla tarkoitusta. Itse en missään tapauksessa väitä osaavani vastata tyhjentävästi kysymykseen : "Miksi elän ?", mutta aion ottaa siitä parhaani mukaan selvän. Tähän turhan karsiminen on paras keino.
Ultrajuoksuharjoittelun koventuessa turhaa jää väkisinkin pois, koska aika ei riitä. Toisaalta väsyneenä ei jaksa keskittyä kuin olennaiseen. Läheisiin ihmisiin ja valoon elämässä. Tämä on puhdistavaa ja värit päivässä syvenevät - jopa valkoisten hankienkin keskellä.
Mitä sitten jää jäljelle kun kaikki omat voimat on riisuttu pois ? Mikä on perustus ihmisen elämälle ? Mitä sitten kun ennätykset on tehty eikä niitä voi enää parantaa ? Minne matka jatkuu ?
Muutama vuosi sitten kun olin Nivalassa lenkillä Onnin kanssa hän kysyi miten kuvaisin niitä hetkiä kun esimerkiksi kilpailussa tai lenkillä tuntuu siltä, että ei jaksa enää yhtään - voimat loppuvat täysin. Kerroin silloin avaavani aina ikäänkuin uuden oven. Kyse on uskalluksesta avata ovi. Olisi paljon helpompaa istua alas ja luovuttaa. Antaa olla. 
Mutta uteliaisuus ja rohkeus kannustavat riisutun juoksijan avaamaan oven ja kurkistamaan mitä siellä on. Ja matka jatkuu. Myös harjoituksissa näin sydäntalven raskaimpina aikoina. Päivästä päivään elämässä.

"Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen." (Ilm. 3:20)

VIIKON 6. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo / Metsätyöt 4 tuntia kevyt
Ti- Lepo / 6 km kävelyä Kirsin kanssa
Ke- ap. helppo 20 km - 2.10
To- liukas ja mäkinen reitti 20 km - 2.15
Pe- päivällä 13 km - 1.18
      ilta 9 km jossa 1 km vedot osittain ylämäkeen: 4.46 / 4.40 / 4.33 / 4.43 / 4.46, palautus
     hölkkää 3 min., otsavalo, lumisade ja nastat
La- ip. 26 km - 3.04, aivan poikki - periksiantamattomuus
Su- ilta 12 km - 1.19, kohtuullista lumisateessa

yhteensä 100 km - tasan 11 tuntia juoksua

Viikolla lukemani kirjat :

Rosa Liksom; hytti nro 6
Kalevi Lehtinen; Sinulle

ARJEN PERKELEITÄ

Suomalainen yhteiskunta yrittää meidät tasapäistää. Kuuliainen kansa ei jaksa vastustaa vaan tummuu arkensa harmauteen. Äärimmäinen ajattelu ja valtavirrasta poikkeaminen on melkein kielletty. Syntyy munatonta ja turvallista mössöä. Ainoa kliimaksi koetaan ketjukaupan tiskillä - ostaako nauta-sikaa vai sika-nautaa - pääasia että on tuttua ja turvallista eikä mietitä liikaa.
Äärimmäinen ajattelu toisi innovaatioita. Valtavirrasta poikkeaminen voimaannuttaisi ja syntyisi konkreettista uutta. Oikeasti jotain tehtäisiin. Monet epäkohdat poistettaisiin ja saataisiin aikaan yhteistä hyvää. Lääke olisi erilaisuuden sietäminen, toisten ihmisten kuunteleminen ja hyväksyntä erilaisille valinnoille elämässä. Sananvapaus on siis myös uhattuna.
Suomen talouden suurin ongelma on työttömyys, joka pitkälti johtuu yritysten ulkomaisesta omistuksesta. Yritysten aineellinen hyvä valuu ulkomaille ja me jäämme tänne säästämään ja leikkaamaan. Tarvittaessa hommat loppuvat, jos ulkomainen konserni niin päättää. Ei ole sananvaltaa koska emme omista enää työpaikkojamme. Osaaminen loppuu tai valuu ulkomaille.
Ongelmana on myös työhaluttomuus. Sensijaan että työuria pidennettäisiin tulisikin niitä lyhentää ja ottaa nuoria tilalle. Sarka on mielekäs kuokkia kun näkee sen toisenpään. Sitten kun kuokinnat on kuokittu olisi vielä virtaa itselle ja läheisille. Olisi pakko keksiä jotain muuta työnorjuuden tilalle. Tämä kannustaisi sekä nuoria ja vanhoja tahollaan. Positiivisuutta syntyisi kuin itsestään työpaikoille.
Politiikalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Triatleettiministeri kyselee twitterissä äärioikeiston ja äärivasemmiston eroa. Eihän niillä tunnetusti ole mitään eroa. Katsokaa vaikka herrojen Hitler ja Stalin aikaansaannoksia - lopputulos oli kokolailla sama.
Jäljelle jää kukkahattutätidemokratia. Pelastetaan koko maailma täältä Suomesta käsin. Kuka maksaa ? Ei ainakaan pienyrittäjä, joka verissäpäin työllistää itsensä lisäksi yhden ihmisen. Siinä se istuu laskupinonsa kanssa ja tumputtaa hiirellä pankkiyhteydessä. Ihmettelee miten pärjätään kun kuuliaisesti sitoudutaan maksamaan kaikki ihmeelliset sivukulut. Maksut ja määräykset, joilla ei ole käytännön arjen kanssa mitään tekemistä. Turhat direktiivit ja byrokratia.
Suomesta puuttuu siis konkreetti tekeminen. Oikeita muutoksia ei saada aikaan. Vieläkään vanhustenhoitoa ja terveydenhoitoa ei ole saatu kuntoon. Vanhuksilla normaaliin ihmisarvoiseen elämään kuuluvat perustarpeet, esim. ulkoilu, eivät ole ollenkaan itsestäänselvyys. Poikkeuksiakin on. Helge Lönnroth (syntynyt 1916.) voitti 95-vuotiaiden sarjassa kultaa kiekon-,keihään- ja painonheitossa. Kyseessä olivat veteraanien MM-hallikisat viime huhtikuussa Jyväskylässä. Tosin häntä kuten ei montaa muutakaan veteraaniurheilijaa laitettu edes ehdolle vuoden urheilijaa valittaessa. Samoissa kisoissa muuten 82-vuotias Unto Mattson juoksi 400 metriä aikaan 1.17.97 ! Jotkut siis pääsevät ulos vielä vanhanakin. Ja ne jotka eivät enää itse pääse tulisi nuorempien toimesta ulkoilemaan säännöllisesti viedä.
Terveydenhoidossa taas ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa asuinpaikkansa perusteella, jossakin hommat toimivat jossain taas ei. Loputon säästäminen ja leikkaaminen ei ole tekemistä, se on tekemisen lopettamista. Se on siis lopun alkua. Ministerit tempoilevat sairaanhoitopiirien lakkauttamisen ja kuntien lakkauttamisen kanssa. Uskokaa nyt, että kaikkea ei vaan voi lakkauttaa. Kaiken toiminnan ei tarvitse olla tuottavaa - kaikkea ei voi mitata rahassa. Inhimillisyydellä olisi tilaa ja paljon.
Ihmisten tulisi sanoutua välillä irti tutusta ja turvallisesta. Tulisi päästellä oikein kunnolla. Analyyttinen ja varovainen toiminta joutaisi hetkeksi romukoppaan. Tulisi hankkiutua tilanteisiin joissa endorfiini virtaa ja lähtö totutusta tasosta on lähellä. Rajoittimet pois ja kaasut auki. Täysillä uusin ajatuksin ! Jos tämän tekee toisia loukkaamatta ja häiritsemättä niin kokemus avaa ajatukset. Jäljelle jää yksi totuus, josta on syytä olla kiitollinen. Syntyy rauha ja kunnioitus ympäröivään.

Arjessamme on siis paljon perkeleitä. Ihmiselle tekee hyvää joskus laittaa perkeleensä jonoon taakseen. Ja jättää ne sinne. Tavalla tai toisella.
Itse puin lauantaina iltapäivän lopuksi nastakengät jalkaan ja päätin että nyt vedetään ! Ensin järvenjäätä umpihankeen jonka pinta oli jäätynyt. Jokainen askel humpsahti pinnan läpi ja jalan nosto oli kaksinverroin raskaampaa. Sitten jäätyneen ojan pohjaa auraamattomalle metsätielle. Aurattua mäkistä tietä. Pehmeää moottorikelkkauraa. Ylämäkeä. Ylämäkeä umpihankeen. Lopuksi aurattua tietä horjuvin jaloin ja kostoksi loppuun vielä järvenjäätä. Harjoitus päättyi Kirsin mökin portaille. Nojasin kauan tutiseviin polviini. Katsoin taakseni. Sinne ne jäivät - arjen perkeleet.

VIIKKO 5. HARJOITTELUNI

Ma- illalla sutaisu töiden jälkeen ennen seuraavia töitä; Pyynikillä 8 km - 50 min.
Ti- illalla otsavalon loisteessa 12 km - 1.18
Ke- ap. hiihtoa metsäsuksilla Kirsin kanssa 1,5 tuntia
       ilta perusjuoksua hirveässä pyryssä 21 km - 2.19
To- ilta 10 km - 1.05
Pe- ilta erittäin raskaalla reitillä 23 km - 2.31
La- erikoisharjoitus nastakengillä umpihankea, maastoa 13,5 km - 1.40,
      periksiantamattomuus
Su- kevyt, jäiset tiet 12,5 km - 1.21

yhteensä 100 km - 11 tuntia 4 minuuttia

TAMMIKUU 2013

juoksua 494 km - 61 tuntia ja 32 minuuttia - 5 lepoa joista 2 sairaana