Ultrajuoksijan ja kirjailijan ajatuksia matkan varrelta. Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua. Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus. Kansikuva Jani Rautonen, Norja/Barraś
maanantai 25. helmikuuta 2013
OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI OSA 8.
KAIKKI LÄHTEE
Auto käy tyhjäkäyntiä takanani. Pysäkkiä ennen lähtee pieni tie peltojen keskelle. Maaliskuun alun aurinko on sulattanut jo hieman hiekkaakin näkyville. Hanki on valkoinen.
Katson kaukaisuuteen ja vedän ilmaa sisääni. Oksennus tulee kolmannen kerran. Nojaan polviini. Lumi on muuttunut keltaiseksi edessäni. Minä valkoiseksi.
Nojaan autoon ja tunnen kuinka se heilahtaa. Koira vaihtaa asentoa ja katsoo minua ikkunan läpi vakavana.
Avaan farmarin takaluukun ja istahdan koiran viereen viltille. Koulutettu bulmastiffi ei hyppää maahan ilman käskyä. Sensijaan se heilauttaa häntäänsä pari kertaa ja nuolaisee poskeani.
- Selvitäänkö me tästä ?
Koira painaa valtavan päänsä olkapäälleni ja huokaisee.
- Sulla on iso pää, vastaa - sinä tiedät !
Häntä heilahtaa kerran.
- Vapaa !
Iso uros hyppää alas ja nostaa koipea laiskasti parin askeleen päässä aurausmerkille. Katson ylös pilviin ja ristin käteni.
- Jumalani missä olet ? Miksi näin ? Joku syy Sinulla on ollut, kun et ole luonut koiria puhuviksi. Se nyt kyllä on pienin murhe tässä. Jos kuulet niin mitä tahansa, kunhan jään henkiin...
Tuska viiltää vatsanseutua ja haukon henkeäni. Pyyhkiän huuliani paperinenäliinalla. Koira hyppää takaisin autoon. Lyön luukun kiinni ja istahdan rattiin. Etupenkillä on pullo vettä ja pullo jaffaa. Varovasti saan alas kulauksen jaffaa. Tuijotan tuulilasista eteeni.
On keskiviikko 17.3. 1993. Ensimmäisen solumyrkkykuuriviikon jälkeen vietin liskojen viikonlopun kotona. Nukkumista, oksentamista ja syömistä. Koiran kanssa kolme kertaa päivässä lähipuistoon. Pidemmälle ei jaksanut. Hyvä kun kirkkopuistoon asti.
Tänään keskiviikkona kävin poliklinikalla hakemassa tehosteannoksen bleomysiiniä. Myrkky virtaa sisälläni tuoreena. Päässä humisee. Olen matkalla Mikkeliin äidin luokse. Seuraava viikko on lepoa ja sitten taas. Viisi päivää letkuissa. Kylmä hiki nousee. Kieltäydyn ajattelemasta. Avaan radion. Lääkäri sanoi että saan ajaa jos jaksan. Nostan kytkintä.
Turve pölisee. Mies puristaa konekiväärin kahvoja ja ampuu lyhyitä sarjoja. Venäläisiä tulee harmaana rintamana. Miehiä kaatuu. Luodit repivät yhden melkein kahtia.
Konekivääri vaikenee.
-Ampukaa Koskinen helvetissä lohkoon vasemmallekin huutaa kersantti.
-Jumissa...
-Saatana mies, toimikaa...
-Jostain tulee luotisuihku ja kersantin rinta muuttuu veriseksi tohjoksi.
-Mies puristaa kahvoja ja oksentaa aseen päälle. Oksennuksesta liukkain käsin hän saa aseen toimimaan.
- Jeesus auta...
Tykistökeskitys alkaa. Hyökkäys tyrehtyy äkisti. Suut täynnä multaa ja korvat soiden miehet palaavat korsulle.
Keitetään korviketta. Rintama hiljenee hetkeksi. Alkaa lumisade.
- Kaikki pois !
- Mutta jos jätetään kuitenkin...
- Katso nyt !
Haron sormilla tukkaani ja se lähtee isoina tukkoina.
- Oletko katsonut vierashuoneeen tyynylle ? Häh ? Siellä on jo puolet !
- Herranjestas - sehän lähtee kokonaan.
Näen äidin kasvot peilistä. Itku tulee.
Äiti on ammattilainen. Parturi-kampaamoalan opettaja. Istun viitan alla äidin kylpyhuoneessa. Olen selittänyt että kaikki lähtee. Hoitojen sivuvaikutuksena kaikki karvat lähtevät. Lähtee silmäripsetkin. Ja munakarvat. Kaikki lähtee.
Äiti ei uskonut. Nyt on pakko uskoa. Äiti kyllä tiesi mutta ei pystynyt myöntämään. Tiesi varmasti koulutuksensa nojallakin.
Äiti itkee ja leikkaa tukkaa. Kaikki pois. Millin koneella loput. Kuulapää katsoo peilistä. Olen osastolla nähnyt. Nyt kuulun joukkoon.
- Skini ! Virnuilen ja nousen ylös. Pudistelen viitasta karvoja.
Äiti itkee edelleen ja lakaisee hiuksia lattialta. Tartun äitiä olkapäästä ja katson silmiin. Ei ole sanoja.
- Keitetään kahvit nyt.
Äiti niiskuttaa.
- Keitetään, siellä on mustikkapiirakkaa...
Astun ulos kylpyhuoneesta. Koira makaa takkahuoneen lattialla ja syö puruluutaan. Se kuulee askeleeni ja kääntyy katsomaan. Luu putoaa käpälien välistä ja korvat nousevat. Hämmästynyt ilme. Koira kääntää katseensa pois. Häpeää. Ilme on kysyvä.
Istun koiran viereen lattialle ja painan pääni sen kaulaa vasten. Karva tuntuu lämpöiseltä kaljua vasten. Koira nuolaisee päätäni pari kertaa. Iso kieli kutittaa. Häntä kopisee puulattiaan. Luunsyönti jatkuu tarmokkaasti. Katson koiraa pitkään. Kunpa minäkin olisin noin nopea hyväksymään.
Kalju tuntuu kylmältä. Keittiöstä tulee kahvin tuoksua. Oikeastaan minun on nälkä. Elämän nälkä. Ulkona sataa lunta.
Pasi Koskinen; Kolme kivestä
VIIKON 8. HARJOITTELUNI
Ma - aamulenkki 8 km - 56 min. Onnin leiri päättyi ks. edellinen blogipostaus
Ti - 16 km mäkisellä reitillä - 1.49
Ke - Lepo
To - 16 km helpolla reitillä - 1.39
Pe - aamupäivällä kotona 8 km - 50 min.
ilta Kuopion lähellä Kunnonpaikassa 8 km - 53 min.
La - Iisalmi Paloisjärven ympäri kierrellen keskustan kautta 15 km - 1.34
Su - Iisalmi, Arin opastamana kaupungin rantoja Sven Dufvan Koljonvirtaa Juhani Ahon
Mansikkaniemelle ja Sandelsin asemiin ynnä muuta mukavaa paikallista maisemaa
17 km - 2.05
yhteensä 88 km - 9 tuntia 46 min.
Jukka poikakin laulaa että : ...älä lyö yli nyt, älä tyri nyt, älä antaudu angstin valtaan...
Eli kevyt viikko tarpeeseen. Matkallani kohti Unkaria on jäljellä vielä maaliskuu, joka tulee olemaan (toivottavasti) harjoittelultaan raskas kuukausi. Olen jo kaksi kuukautta harjoitellut tosissani ja tämä helmikuu on aavistuksen kevyempi tässä välissä. Tarkoitus on olla tyrimättä ja ylilyömättä juuri nyt.
Sensijaan angstin pelkoa ei ole. Ultrajuoksu on tutustuttanut minut moniin hienoihin ihmisiin, heistä yksi on Ari Iisalmesta. Arista on lyhyessä ajassa muodostunut yksi niistä ihmisistä, jotka persoonallaan valaisevat tietäni ja pitävät minut järjissäni tällä ultrataipaleella päivästä päivään juostessani.
Ari on myös henkinen veljeni. Viettäessäni viikonloppua Arin ja hänen perheensä kanssa sain vastauksia moniin esittämiini kysymyksiin uskonasioista. Ilman vastauksia en voisi kirjoittaa pöytälaatikko-osastoa luettavaksenne.
Sillä kuten ultrajuoksija myös kirjoittaja tarvitsee uskoa. Usko antaa elämälle vahvan sisällön. Rohkeus kirjoittaa suoraan sydämestä ei ole itsestäänselvyys.
Varsin usein palatessani sairauteni ajan muistoihin joudun raatelemaan itseni vereslihalle saadakseni totuuden esiin näppäimistöltä. Tästä toipumiseen on omattava sisäinen rauha. Tuo rauha löytyy vain yhdestä kirjasta ja kirjan sanomasta. Tuo kirja on raamattu.
Jos ette usko niin avatkaa sydämenne ja olkaa rehellisiä - mitä teille elämään jää jäljelle kun kaikki riisutaan ?
CARAVAN MATKAPARKKEJA : KUNNONPAIKKA
Matkallani Iisalmeen poikkesin testaamaan Kunnonpaikan. Palvelu karavaanarille oli enemmän kuin kohtuullista. SF-caravanin jäsenenä saa 20 eurolla matkailuautolle sähkön vuorokaudeksi, hotelliaamiaisen ja rajattoman kylpylän käytön. Kylpylä on siisti ja aamiainen tasokas. Suosittelen lämpimästi hyvän hinta/laatusuhteen vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti