KUINKA MONTA OLEN

 

Kirjoitan tätä matkailuautossa Monsantossa. Kaskaat sirittävät ja eläinpuiston kukon kieunta sekoittuu kaupungin taukoamattomaan kohinaan.

    Tukkani on eilisen kaupunkikävelyn tunnelmasta edelleen pystyssä, vaikka ajoin sen neljäsosamillin koneella parranajon yhteydessä. Taaksemme on jäänyt 6165 kilometriä Euroopan teitä. 

    Toukokuun lopussa siirryimme ensin Nellimistä Hämeenkyröön, sitten juhannukseksi Helsinkiin, jonka jälkeen varsinainen matka alkoi:

    Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Saksa, Ranska, Espanja ja Portugali.

    Lissabon. Käännepiste. Täältä lähdemme kotiin.

---

Kävelimme eilen seitsemälle kukkulalle rakennetun Lissabonin kapeita kujia. Aistimme arabivaikutteet, tuoksut ja fantastiset historialliset kerrostumat. Lopulta kosketin kädelläni Rua Dos Douradoresin ikivanhojen talojen karheita seiniä. Seisoin kenties juuri samassa paikassa, missä Fernando Pessoa oli kauan sitten seissyt suunnitellessaan tunnetuimman heteronyyminsä, Bernando Soaresin elämää.

    Silmäni kostuivat kun kävelin Kirsin perässä kohti Tejoa, jokea, jonka ylle Pessoa usein kuvaili tummien pilvien kerääntyvän ennen ukkosta. Joella kelluivat valtamerilaivat, jotka olivat uineet miltei kaksikymmentä kilometriä jokisuusta satamaan Huhtikuun 25. päivän sillan alitse.

    Vierailimme ensin Pessoan museossa, sitten kävelimme jyrkkiä mäkiä kohti Baixaa, otimme matkalla pakolliset kuvat Pessoan patsaalla ja lounastimme Rua Dos Douradoresilla, viehättävässä kahvilassa päivänvarjojen torjuessa paahtavaa iltapäivän kuumuutta. 

    Lounaalla keskustelimme viereisen pöydän iraelilaispariskunnan kanssa. Tarjoilija oli Brasiliasta, mutta oli ihastunut talveen vieraillessaan Norjassa. 

    Palattuamme lopulta Lissabonin mosaiikkilaattaisten jalkakäytävien uuvuttamina taksilla leirintäalueelle, suunnistimme altaalle. Uimme ja rojahdimme allasbaariin. Kirsi nautti cafe americanon suklaakakun kera ja minä sangrian. 

    Viereisessä pöydässä pieni, tummatukkainen poika pyydysti kärpäsiä. Ryhdyin sanattomaan leikkiin mukaan pojan riemuksi. Sain valloittavan, mutta harvahampaisen hymyn palkkioksi. Aina kun epäonnistuin, näytin itseäni ja käänsin peukun alaspäin näyttäen tyytymättömältä.

    Lopulta kysyin pojan vanhemmilta, puhuisivatko he englantia. Mies puhui vähän, he olivat ranskalaisia. Pyysin isää kertomaan pojalle, että olemme Suomesta, maasta jossa kärpäset jäätyvät talvella. Mutta että olemme onnekkaita, Papa-Noel asuu vain muutaman sadan kilometrin päässä kodistamme ja joskus Papan porot tulevat pihaamme.

    Pikkupojan hymy vain leveni.

    Siinä me olimme, kaksi pikkupoikaa auringossa. Kuinka onnellinen olenkaan, että olen pystynyt säilyttämään tämän osan itsestäni itselläni. Quantos sou - kysyisi Pessoa. Kuinka monta olen? Sen saatte löytää kirjoistani. Järjestyksessä toinen ilmestyy jouluksi ja sen nimi on: Yleinen tie päättyy.

    Matkustaminen on kohtaamisia, joskus kohtaa itsensä, tai sen, jota luulee itsekseen.

"Miten inhimillinen raitiovaunujen metallinen kellonkilinä olikaan! Miten ilahduttava näky pelkkä sade kadulla joka on noussut ylös syvyyksistä!

    Voi Lissabon, kotini!"  - Pessoa, oletetusti vuonna 1930.

 

LISSABONISTA

Fernando Pessoa.

Rua dos Douradores.

MATKAN VARRELTA, Ei AIKAJÄRJESTYKSESSÄ

 

Pöytä kiveä, verkko metallia.

Kahvitauolla Saksassa ennen Sexauta.

Laitoimme poismenneille kynttilän palamaan.

Kirchberg an der Jagst, Stellplazt.

 

Joze, 400 km ennen Bordeauxia. Ravintolan piha joen kupeessa.

Ei murheita, mutta moottorin lämpö tulee tauolla kaikki kabiiniin.

Munster, Ranska.

Viinitilalla ennen Bordeauxia, Haux. Chateau Peneau.

Ilmainen vesi ja jätevesihuolto, ilmainen sähkö. Maksullisen moottoritien palveluja. Ranska.

Ystävällinen naapuri kuvasi meidät Espanjassa. Saimme paljon tietoa Zaragosan alueesta, minne emme missään tapauksessa mene kiehumaan.

Pohjois-Espanja. Laredo. Playa del Regaton. Rannikolla on siedettävä lämpötila.

Lampunkannat hapettuneet.

Jouduimme ostamaan uudet asunto-osan akut. Laitoin kaksi AGM-akkua, 110Ah.

Koiranpesupaikka.

Juoksulenkillä espanjalaisilla caminoilla vuorilla.

Vuorilla tauolla.

Kuvasta ei näy, että sivutuuli puhaltaa 21 km/h ja kädet väsyvät ratissa.

Kohti Espanjan Zamoraa kuivien arojen halki.

Zamoran keskiaikaista keskustaa.

Lissabonin Lisboa Camping.

Pyreneiden mastiffi.

Espanjalaisen Zamoran ilmainen parkki matkailuautoilijoille, sisältää vesihuollot.

Instagramissa ja Facebookissa on myös kuvia ja päivittäisiä tunnelmia. Linkit niihin löydät blogin internetversion sivupalkista ylhäältä.

Emme ole suunnitelleet tätä matkaa varten mitään muuta kuin sen, että jos pääsemme Lissaboniin, niin sieltä lähdemme takaisin kotiin. Päivittäiset etapit tulevat täysin tunnelman ja sattuman kautta valituiksi.

---

Seison kapealla kujalla. Ovisyvennysten kiviset kynnykset ovat vuosisataisten askeleiden hiomat. Arabivaikutteisten seinämosaiikkien ylle kohoaa takorautaisten parvekekaiteiden parvi. Vanha ruosteinen lamppu odottaa viimeistä tuulenhenkäystä pudotakseen kolme kerrosta kivikadulle.

    Vihreä ovi on paksussa maalissa ja hämähäkinseiteissä. Seinä tuntuu karhealta mutta on hämmästyttävän viileä. Ei ole satanut pitkään aikaan, jalkakäytävän mosaiikki on liukas. Yläkerroksista parvekkeetomien huoneistojen suljetut ikkunaluukut tuijottavat sokeina. Ehkä juuri tuosta ikkunasta Bernando Soares heitti käytetyn tulitikkuaskin kadun kuiluun korkean ikkunalautansa yli. Silloin katu oli autio ja tyhjän rasian kopsahdus kaikui selvästi kadulla, aivan kuten se merkitsisi jotain.

    Nyt kadulla olin minä ja Kirsi. Rasia oli kadonnut, mutta kuulin sen kaiun.