PÄLVILLÄ

 

Vuodet, joet, lavea maanpiiri, aurinko, kuu ja tähdet - mikään niistä ei sijaitse mielesi ulkopuolella.

- Zen-mestari Huangbo Xiyun ( Huangbo Duanji)

Maaliskuu on kohta mennyt. Suunniteltu juoksutauko on sairastelujen myötä venähtänyt harvinaisen pitkäksi. Ja se oli hyvä niin. Kautta kolmikymmenvuotisen juoksu-urani olen aina välillä vetänyt henkeä ja kysynyt: Kuka olen, minne menen? 

    Nykyisin kysyn useimmiten: Mitä olen, missä olen? Henkeä voi vetää silloin kun ensin on tullut joksikin. Olen ylpeä menneistä saavutuksistani ultrajuoksussa, mutta enemmän minua kiehtoo parhaillaan oleva hetki. Olkoon niitä juostuja hetkiä jatkossakin.

    Vanhan sanonnan mukaan olet niin hyvä kuin viimeinen kilpailusi. Tauon ja sairastelujen jälkeen tuo tuntuu utopialta. Ilman päivittäistä harjoitusta ja harjoituksen nöyryyttä kadottaa ultrajuoksun vaivattomuuden nopeasti. Keho taantuu, täyttyy paskalla.

    Aikaisempina vuosina taukojen aikana myös mieleni taantui, täyttyi paskalla. Nykyisin vain puolittain. Läsnäolon löytäminen luo levollisuutta ja maailman humina vaimenee.

    Säälien seuraan minua nuorempien epäonnistuneita pyrkimyksiä päivittäiseen juoksemiseen. Harva, aivan liian harva, oivaltaa oikoteiden olevan umpikujia. En ole koskaan ymmärtänyt miten voi olla niin vaikeaa mennä ovesta ulos ja juosta tunti tai kaksi. Muu elämä estää? Mikä muu elämä? Lopettakaa eläminen harhassa. Onnea tulee etsiä lähempää. Useimmiten se on kahden askeleen välissä, ilmassa - hiukan navan alapuolella hengityksen rytmissä. Tai kulmakarvojen välissä.

    Pohjoisen kevättä on mukava seurata. Kotijoessa on joutsenia ja muutama sorsa. Erämaassa sulissa jo hanhiakin. Reilun kuukauden päästä muutamme matkailuautoon asumaan ja käännämme suunnan etelään. Ajatus on matkustaa Kirsin kanssa lähes koko kesä. Missä, sen näkee sitten.

    Toinen kirjani on minun puolestani valmis. Se on tällä hetkellä kustannustoimittajani sepelimyllyssä. Jos kaikki menee hyvin, voitte laittaa sen joulupaperiin. Kolmas kirja, romaani, on menossa alun kolmanneksessa. En ole tehnyt sen suhteen työsuunnitelmaa, annan sen tulla sitten kun se tulee. Pystyn kirjoittamaan myös matkalla, olen kotonani siellä missä satun olemaan.

    Pitäkää itsestänne huolta, ensi viikkoon, pasi.

 

---

    Maa jota ei ole

 

    Ikävöin maahan jota ei ole,

    sillä kaikkea mikä on, olen väsynyt himoamaan.

    Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin

    maasta jota ei ole.

    Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti,

    Maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat,

    maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja osiamme

    kuun kasteessa.

Ensimäinen säkeistö Edith Södergranin runosta Maa jota ei ole, teoksesta Runoja (WSOY 1969) 

Oppipoika ja mestari (Seppo Saraspää) siellä jossakin. Mukana myös kolme ihanaa neitoa, joista kuvassa yksi.

VIIKKO 16. JUOKSUT

Ma-Ti- "Lepo"

Ke- 5,15 km - 34 min.

To- "Lepo"

Pe- 6,01 km - 39 min.

La- 8,37 km - 54 min.

Su- 10,59 km - 1.13.

Yhteensä 30, 1 km - 3:21

"Lepo" tarkoittaa polttopuiden tekoa. No niin, nyt se ehkä lähtee tästä.

TIEDOKSI:

Tammikuun juoksukilometrit 242 km

Helmikuun juoksukilometrit 267 km

Maaliskuun juoksukilometrit 34 km (ei ole lyöntivirhe)

 

Savotta.

PUITA!

 

Pälvillä on aina juhlaa.

Kirsi järvellä. Järvi on Inarijärvi, pelkkä järvi riittää täällä, niin kaikki tietävät mistä puhutaan.

POLUTON POLKU, TIETÖN TIE

 

Kodissamme Nellimin Kotalan vanhassa puutalossa on kolminkertaiset ikkunat. Kurkkukipuisena, mutta en harmistuneena, join hitaasti kahvia ja katselin kevääseen herännyttä kärpästä sisäpuolen ikkunapokien välissä. Kärpäsen ja ulkoilman välissä oli kaksi lasia. Kärpäsen takana yksi lasi. Kärpänen ei pyrkinyt sisällepäin taloon, vaan tutki lähes taukoamatta keskimmäistä lasia ulospäin.

    Kun juo hitaasti kahvia ja pureskelee voileipää vielä hitaammin, vaikka lautasella on seuraavaksi vuorossa donitsi, ei menetä mitään. Päinvastoin. Hetki pysähtyy. Kuulen puuhellassa olevien kuusipuiden ritinän ja seinäkellon raksutuksen. Näen ulkona tuulen heiluttavan männynoksia, valon ja varjon leikin keväthangella. Ilmavirrassa ulkona lentelee silloin tällöin hiukkasia, ehkä ne ovat tuulen puunkuoresta irroittamia kaarnanpalasia tai sitten jotakin muuta, irronnutta materiaa.

    Ihmisellä, aivan kuten kärpäsellä, on jatkuva tarve päästä jonnekin. Näin toimien, tässä ja nyt- ajatus jää useimmiten useimmilta kokematta. Kyse ei ole pysähtymisestä, vaikka hetki tuntuukin pysähtyvän. Kyse on oman rajallisuuden hyväksymisestä, oman keskeneräisyyden hyväksymisestä.

    Tärkein opettajani, Shunryu Suzuki kuoli, kun olin seitsemän vuotta vanha. 28-vuotiaana syövän jälkeen lähdin jatkamaan elämääni, en ymmärtänyt, että minulla oli aloittelijan mieli. Aloittelijan mieli oli ollut minulla koko elämäni, en vain ollut hyväksynyt sitä.

    En edes muista missä yhteydessä kuulin Shunryu Suzukista ensimmäisen kerran. Tapahtumasta lienee kulunut noin kolme vuotta. Tutustuin hänen ainoaksi jääneeseen kirjaansa Zen-mieli, aloittelijan mieli. Ensimmäisen kerran kirjaa lukiessani oivalsin, että olin harjoittanut mieltäni juuri Suzukin kuvaamalla tavalla jo vuosikausia. En kuitenkaan meditaatiossa istuen, vaan juosten. Kirja kokosi yhteen kaiken vuosien varrella itse oppimani ja antoi valtavan paljon uutta. Ymmärrys, että Zen on kaikessa jatkuvasti, oli järisyttävä. Ymmärryksellä en tässä tarkoita mitään yksittäistä "valaistumisen" kokemusta, vaan jatkuvan hyväksymisen kokemusta kaikkeen koettuun sellaisenaan.

    Suzuki-rõshi korostaa, että Zen-mielen tarkoituksena on saattaa sinut takaisin omaan itseesi. Se tarkoittaa avoimmuutta, kykyä nähdä asiat aina uusina ja tuoreina. "Joskus mestari kumartaa oppilaalleen, joskus oppilas mestarilleen." Eroa ei siis lopulta ole. Tämä ei tarkoita, että opettajaa ei tarvita. Tämä ei tarkoita, ettei mitään sääntöjä olisi.

    Mietiskely, hiljentyminen tai katseleminen on mielen selkeytymistä - hämmennyksen lakkaamista. Kun mieli on avoin ja selkeä, voimme tarkastella tapahtumien kulkua ja ymmärtää paremmin itseämme ja maailmaa ympärillämme. Näin emme aiheuta tarpeetonta kärsimystä itsellemme, emmekä muille.

    Zen ei edellytä tietoa buddhalaisuudesta, eikä se ole uskonto. Zen käy myös pelastusoppeihin tai muihin onnen oikoteihin uskonsa menettäneille. Zen ultrajuoksussa on askeleiden ja hengityksen rytmiin keskittyvää perusmietiskelyä, dynaamista meditaatiota. Samalla tavoin voi harjoittaa istuen, paikalleen pysähtyen.

    Alkuperäinen intialainen mielenhiljaisuutta tarkoittava sana on dhyãna, luetaan dhjaana. Kiinaksi chan, luetaan tshan. Japaniksi zen. Tämä käännetään mietiskelyksi tai meditaatioksi, vaikka se ei viittaa miettimiseen. Yksinkertaistettuna zen on olemisen suoraa kokemista turhia miettimättä.

    Kuulostaa helpolta, mutta ei ole.

    Kun minulta kysytään, uskonko Jumalan olemassaoloon, vastaan nykyisin aina samalla tavalla: jotain korkeampaa on. Ero uskomisen ja hyväksymisen välillä on veteen piirretty viiva. Kun olet piirtänyt viivan, väreet asettuvat ja sitten vesi sekä kadonnut viivasi ovat yhtä. Zenissä on takertumattomuuden käsite. En voi päästä mieleni kanssa minnekään, jos takerrun opinkappaleisiin tai uskonnon sääntöihin. Zen on poluton polku, tie ilman määränpäätä.

    Lukijoistani joku saattaa kuvitella minut meditoimassa: istumassa kaapu päällä lootusasennossa. Ultrajuoksijana jalkani ovat useimmiten siinä jäykkyystilassa, että hyvä kun ne saa edes perinteiseen risti-istuntaan. Silloin kun harjoitan zazenia, istun useimmiten tuolilla hengitykseen keskittyen, nojaamatta mihinkään. En nojaa mihinkään, koska en odota mitään enkä tarvitse tukea - oma mieleni riittää. Olen sellainen miltä näytän: rauhallinen ja ryhdikäs. Avoin. Eikä kaapuakaan ole, mukava kotiasu riittää.

    Suosittelen lukemaan Basam Booksin Suomalaisen Zen-oppaan. Kirjan on kirjoittanut Tae Hye, eli Mikael Niinimäki. 2001 painettua kirjaa voi olla vaikea löytää, mutta nettiantikvariaateista voi googlettamalla tärpätä. Kirja selventää Zenin olemusta ja tekee siitä arkipäivässä ymmärrettävämmän.

    Tyhjä mieli kuulostaa useimmista kammottavalta. Tämä johtuu pelosta. Emme ole yhtä kuin mielemme. Olemme kehittäneet ihmisenä olemisen perustalle olevan pelon, pelon, että emme olekaan. Tästä eteenpäin jokainen jatkaa itse. Minun vastaukseni on: emme tietenkään ole. Elämän tarkoitusta ei ole, mutta merkitys on kyllä - sen jokainen etsiköön itse.

    Minä olen pehmennyt mielipiteissäni sitä enemmän, mitä pidemmälle olen Zenissä edennyt. Edelleen kannan mukanani mustavalkoisuuden taakkaa. Äskettäin kommentoin erästä puunkaatoon liittyvää facebook-päivitystä: "Eikä vielä yhtään vihervassaria itkemässä kommenteissa. Super." 

    Tiesittekö, että olen jo vuosikausia pyytänyt puulta anteeksi, kun kaadan sen. Anteeksipyytäminen ei pelasta maailmaa ilmastonmuutokselta, mutta minun maailmastani se tekee ongelmattoman: "Anteeksi nyt kun kaadan sinut, mutta minunkin on lämmiteltävä."

    Vuosikausia olen kehottanut blogiteksteissäni ihmisiä valitsemaan, tekemään valintoja oman onnellisuutensa perustaksi. Jos joku löytää onnellisuuden vihervasemmistolaisuuden kautta, hyvä. Kuitenkin kysytään miksi maailma on täynnä kärsimystä ja ongelmia. Vastaan kuten opettajani: ei ole syytä. Mutta kysyminen ei ole koskaan turhaa!

    Hyväksy poluton polku, tietön tie. Kulje. Anna mennä.

 JUOKSUNI

 

Tulin vaalipäivän jälkeen ennen pääsiäistä kipeäksi. Kirsi sai kuumettoman keuhkoputkentulehduksen ja minä pelkän kurkkukivun sekä voimattomuuden. Pääsiäisenä olin vaihtelevasti pystyssä, lenkillä, pilkillä ja hissukseen. Pääsiäisen jälkeen tuntuu taas, että olen kipeä. Koronaa ei eilisen testin mukaan ainakaan ole.

    Tauko 24-tunnin kilpailun jälkeen on ollut tarpeen. Toisaalta tauko on jälleen kerran osoittanut, miten huonoksi ihmisen vointi menee ilman säännöllistä harjoittelua. Makkaransyöntiin ja viinanjuontiin makaamisen ohella pystyvät kaikki, harvempi päivittäiseen juoksulenkkiin.

    On aivan selvää, että kolmekymmentä vuotta harjoittettu kehoni romuttuu ilman liikettä. Yleensä toimin aina samalla tavalla. Aloitan päivittäisen juoksemisen vasta sitten, kun lenkin jälkeen herää iloinen tunne: huomenna uudestaan!

    Sen aika olisi nyt. Mutta ensin on tultava terveeksi. 

 

KYSYMYS

 

Näetkö tämän kirjoituksen alussa kuvassa kärpäsen, ikkunan välissä olevat joutsenet, pihan, rakennuksia, puut, pilvet taivaan ja valon.

    Vai näetkö pesemättömän ikkunan, naarmut, lohkeilevan maalin, ulkona kumollaan olevan pulkan, kaksi moottorikelkkaa, vanhan lyhdyn entisessä lintulaudalle pystytetyssä kelossa ja sirkkelin peitettynä liiterin vieressä odottamassa puuntekoa.

    Aukeaako metsän takaa poluton polku ja tietön tie.

    Vai heijastuuko muita muotoja.

    Kaikki voi olla yhtä:

 

Ilta

 

"Kun rauhallisena tummuu ilta

ja oksien alla hämärtyy.

Kysy taivaan pitkiltä tanhuvilta

mist' on tämä lahjoitettu ilta

ja missä on tyyneyteesi syy.

 

Oli aivan turhaa ja tuskallista

luo salaisuuksien ponnistaa.

Se on loppumattoman louhimista,

se on pohjattomuuden luotaamista,

se on kysymysmerkkien seulontaa.

 

Älä kaivele mistä ja minkä vuoksi.

Ole tyhjä vain. Ole auki vain.

Suo salaisuuksien tulla luoksi

tai haipua niinkuin pilvet juoksi

yli metsän latvojen humisevain.

 

Suo silmien paistaa, henkien tuulla

läpi tuntosi valvovan tuokion.

Vain hiljaisella on korvat kuulla.

Kun askelet hiipivät porraspuulla

vain odottajan ovi auki on."

 

Aaro Hellaakoski, kokoelmasta Runot.

    

ASKEL KERRALLAAN

 

"...vaikka kaikki menis päin helvettii, niin voitko uskoa, että täällä ennenkin selvittii..."

- Kauan Sitten / MunkkiTuk - Kono - Amosa

 

Eräs vanha etelänaikainen urheilukaverini, sähköautoilusta innostunut osa-aikaopettaja (kunnan kyykyttämä määräaikainen, aivan kuin minä itsekin aikanaan) sanoi, että kolumniin voi kirjoittaa mitä lystää. 

    Tuolla logiikalla ihan mihin vaan voi kirjoittaa mitä lystää. 

    Vai voiko?

    Vanha kaverini osoitti uskovansa tiettyihin kirjoitettuihin asioihin tietyssä arvojärjestyksessä. Tämän tekstin jälkeen on Inarilainen-lehdessä tällä viikolla julkaistava kolumnini. Kun luette sitä, huomaatte, että kaikilla asioilla voi olla yhteys - mutta mitä tahansa ei voi kirjoittaa. Kantaaottaminen kirjoittaen vaatii sivistystä - sillä edellytyksellä, että on jotakin omaa sanottavaa. Onko sitä, sen päättävät lukijat.

Eräs toinen vanha etelän tuttuni, poliittiseksi toimijaksi julistautunut, väitti minun kuuluvan setämiesten joukkoon. Siihen joukkoon, joka aliarvioi nuoria ja nuorten idealismia. Jörn Donnerin teorian mukaan vanhetessaan ihminen luopuu ihanteistaan ja alkaa taistella olemassaolonsa turvaamisen puolesta. Hän aloittaa muutosvastarinnan, eikä hyväksy kaikkea uutta.

    Eduskuntavaalien tulos osoittaa, että kansa on saanut tarpeekseen muun muassa kusetuksesta ilmastosta ja ruuantuotannosta. Molemmat tulevat yksilön iholle, varsinkin kun luodaan jatkuvasti uhkakuvia toisensa perään.

    Mutta nuorissa on tulevaisuus. He tekevät sen itse itselleen. Kas kun se ei ole valmiina odottamassa! Osa meistä setämiehiksi tuomituista kun uskoo, että tulevaisuutta ei ole olemassakaan. Kaikki on aina tässä ja nyt. Siksi minusta kaikki idealismi on mieletöntä.

 

Sähköautoilu on erinomainen esimerkki markkinakusetuksesta. Useimmille lienee utopiaa, että sähköauto keksittiin hyvin pian sen jälkeen kun Farady keksi sähkömoottorin. Hollannissa 1835 Sibrandus ja Becker valmistivat varsinaisen ensimmäisen sähköauton. Sitä ennen eräs skotlantilainen kokeili sähkövaunua.

    Yllätyksellistä on, että Ford ja Edison kehittelivät vakavissaan sähköautoa. Edisonin laboratoriot paloivat mystisesti ja kehitystyö keskeytyi. Keksittiin laittaa vaikeasti kammella käynnistettävään polttomoottoriautoon starttimoottori. Tämä ja ensimmäinen maailmansota keskeyttivät sähköauton kehityksen vuosiksi.

    1980-luvulla ilmansaasteista kärsivä Kalifornian osavaltio teki päätöksen, että kymmenen prosenttia uusista autoista piti olla sähkökäyttöisiä. GM teki sähkökäyttöisen leasing-auton, johon käyttäjät olivat erittäin tyytyväisiä. Sittemmin öljy-yhtiöiden lobbauksen myötä kaikki nämä autot vedettiin pois käytöstä. Kummalliseen tapahtumasarjaan liittyi myös sähköautopatenttien siirtyminen salakavalasti öljy yhtiöille.

    Ihmiskunnan historia voisi siis ilmastonmuutoksen suhteen olla täysin toisenlainen, mitä tulee liikenteen päästöihin.

1968 kertoi Kansalaisen vuosikirja MMM hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ilmakehään. Tuolloin ei tunnettu sanaa ilmastonmuutos. Jos joku olisi 1968 ehdottanut, että eläintuotantoa olisi ilmastosyistä rajoitettava, hänet olisi lynkattu tai suljettu hullujenhuoneelle. Tuolloin ei vielä laajemmin käytetty mielisairaala-nimitystä.

Huomaamme, että kaikki ei suinkaan aina ole sitä miltä näyttää. 

Sensijaan jotkut asiat kestävät aikaa ja soveltuvat lähes sellaisenaan kuluvaan aikaan. Yksi näistä on zen-filosofia. Kaikki on aina tässä ja nyt. Seuraavan askeleen päässä. On itsestämme kiinni, mihin sen otamme.

Alla Täryhalon uusin video, joka on kuvattu Tammikuussa 2023.

---------------------------------------------------------------------------------------------

Kolumni ultrajuoksijan kynästä- palstalle 5.4.2023 ilmestyvään inarilainen-lehteen.

 

KUSETUKSIA

 

Poikettiin hiihtolenkin lomassa äänestämään Kirsin kanssa. Myöhemmin join tauolla kaarnikkamehua ja luonto kutsui. Siinä lunta värjätessä tuli mieleen Urho Kaleva Kekkosen sanat: ”Käykää ihmiset kusella aina kun voitte.”

 

EVA tutki suomalaisten asenteita ja arvoja 2014–2021. Poliittinen identiteettimme on polarisoitunut, olemme siirtyneet ääripäihin. Keskelle itsensä sijoittavien määrä on selvästi vähentynyt.

Kuluneen talven aikana Nellimin tiellä on ollut pakko sijoittaa itsensä keskelle, koska tien auraus on kauniisti sanottuna heikentynyt. Isompaa vastaantulijaa kohdatessa on pakko sorvata paltteita omilla etukulmilla, kun tarjouskilpailuissa kuritetut aurausyrittäjät säästävät teriään.

                      Nato-Suomella on yhteistä rajaa Venäjän kanssa yli tuhat kilometriä ja osa siitä sijaitsee Nellimin kyljessä. Lisäksi Naton arktisen osaamisen keskusta ei olla siirtämässä Suomeen, vaikka poliitikot sitä haluaisivatkin. Näiden tosiasioiden valossa Nellimin tie, kuten muutkin rajaseudun tiet, pitäisi hoitaa kunnolla. Päästään tarpeen vaatiessa ilman suksia vastaan tai pakoon.

 

Rensselaer Polytechnic Institute Amerikassa tutki vallitsevan mielipiteen muuttumista. Riittää kun kymmenen prosenttia ihmisistä alkaa uskoa johonkin asiaan, alkaa yleinen mielipide muuttua.

                      Nyt kun Suomen poliittinen ilmasto on vaalituloksesta päätellen muuttunut, olisi syytä lopettaa ilmasto- ja kehitysapuasioissa maailmalla keuliminen ja keskittyä Suomessa parantamaan ihmisen hyvinvointia kotikuntallaan. (ei painovirhe)

1968 kansalaisen vuosikirja MMM kertoi hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ilmakehään. Sibrandus & Becker keksivät sähköauton vuonna 1835 ja Kaliforniassa oli sähköautoja päivittäiskäytössä 1980-luvulla. Sähköautojen kehityksen esti ensimmäinen maailmansota ja myöhemmin öljy-yhtiöiden lobbaus. Asiat, joista meille on vouhotettu, eivät suinkaan ole uusia.

Pitkien etäisyyksien Lapissa on vielä pitkään tarve perinteiselle polttomoottorille ja perinteiselle ruisleivälle, jonka päällä on läskiä. Ensin mainittu helpottaa toimintasädettä pitkillä matkoilla ja viimeksi mainittu antaa aivoille energiaa enemmän kuin kaura- ja ituhössötykset kylmässä.

Konservatiivisuus toimii ”muutosta pelkän muutoksen takia”- ajattelua paremmin monessa asiassa. Kykymme vaikuttaa koko maapalloon on kuin harmaakuvemyyrän askel pääsiäishangella.

 

Jörn Donnerin teorian mukaan ihminen vanhetessaan hylkää ihanteensa ja alkaa taistella olemassaolonsa puolesta, ryhtyy muutosvastarintaan. Muutos on väistämätön maailmassamme, joka jatkuvasti muuttuu. Näkisin kuitenkin, että inarilaisessa perinteisessä elämäntavassa olisi mallia muillekin. Täällä kosketuspinta luontoon säilyy kuin itsestään, loppuun asti.

Tuhkien sirottelu luontoon aiheutti kalabaliikkia enemmän kuin Tenon lohi. Pelättiin marjamättäiden sotkemista ja vainajien tahatonta tallaamista. Oman tuhkansa sirottelun valitseva ei kenties ole tullut ajatelleeksi, että edellä mainittujen lisäksi on muutakin. Joku voi kusta tuhkien päälle – kuten niiden marjojenkin.

 

Pasi Koskinen on Nellimiläinen ultrajuoksija ja totuttelee käyttämään titteliä kirjailija, koska toisen kirjan käsikirjoitus on kustantamossa.

 

----------------------------------------------------------------------------------

 

 

Kelkalla siellä jossain. Tuo punainen on tuura, jolla hakataan verkkoavanto auki.

Syvää lunta mennen tullen.

Katsastusmihen ilo, uloimman raidepään vaihto. Aamulämpötila -22 astetta vaatii munaa näihin hommiin ulkona.

Ei ollut ruuhkaa Nellimintiellä, mutta kelistä huolimatta Ivaloon täytyi päästä.

Kotirantaa avannolta päin kuvattuna.

Kirsi ja virpojat. Saatiin hieno koriste vaihtokauppana.

Arkivaara. Joku molopää on kartaan laittanut sen Palo-Pyhävaaraksi.

 

 KOKEMUSLUKIJA

Nykyään tarjotaan kokemuslukijapalveluita erilaisille teksteille. Oletetaanpa, että joku kirjoittaa syövästä, eikä hänellä ole siitä omaa kokemusta. Näinpä minä voisin tarjota kokemuslukijan palvelua, että onko kirjoittajan teksti kokemukseni mukaista - onko syöpä kuvattu oikealla tavalla.

    Mikä on oikea tapa? Mikä on oikea kokemus? Minun kokemukseni syövästä on aivan toisenlainen kuin jonkun muun kohtalotoverini.

Esimerkiksi sateenkaariryhmät tarjoavat kokemuslukupalveluja. Miten kokemus omasta seksuaalisuudesta voisi olla jotenkin "yhteinen" ja määriteltävissä oleva, kokemuslukijan esitysten mukainen.

    Puistattavaa! Miten tällaiseen on tultu???

HARJOITTELU VIIKOLLA 13.

Harjoittelua ei ole. Juoksin kympin, kävelin neljä kilometriä ja liukulumikenkäilin Kirsin kanssa puolitoista tuntia.