sunnuntai 22. tammikuuta 2023

TAKAISIN LUONTOON - KERTOMUKSIA TOIVOSTA

 


ALUKSI

Ajatus tähän tekstiin syntyi Raine Koivumäen Vasen kaista- verkkolehteen kirjoittamasta erinomaisesta, novellimaisesta asiatekstistä Jäätävää kehitystä.

    Muistanette, että olen poliittisesti sitoutumaton. En usko politiikkaan, enkä sen keinoihin. Perusteluna esitän väittämäni, että politiikassa merkitykseltään puhdas pyrkimys kilpistyy lopulta follow the money- periaatteeseen. Jokainen kiinnostunut voi tutkia tätä termiä itse.

 

TAKAISIN LUONTOON

Luontoa on kaikki se, mikä ei ole ihmisen tekemää. Ulkoillessaan voi katsella ympärilleen ja pysähtyä miettimään millaisessa ympäristössä elää tai haluaisi elää.

 

TÄYTTÄKÄÄ MAA...

Usein ihmiset opiskelevat, hankkivat työn, perheen, asunnon ja luulevat elävänsä. Vuosien vieriessä valitettavan moni ei pysähdy miettimään lainkaan miltä elämä tuntuu. Sitten yhtäkkiä huomataan menneiden vuosien merkityksettömyys. On äärimmäisen vaikeaa myöntää itselleen, että on jättänyt elämänsä elämättä.

"Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja,

turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta!

Mitä hyötyä on ihmiselle

kaikesta vaivannäöstänsä,

jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?"  Lainaus Raamatusta 1933/ - 38

    Salomon sanat kestävät aikaa mutta ihminen itse ei niitä kestä tilanteessa, jossa mieli kaipaa muuta kuin tuttua, turvallista ja uutta. Painettuaan menestyksekkäästi työpaikalla ja perheen parissa, on lähes mahdotonta vain lähteä ja jättää kaikki taakseen.

    Läheisten ihmisten ja yhteiskunnan luoma paine pakottaa nöyrtymään osaansa. Usein ajatellaan: "Hoidetaan tämä nyt loppuun kunniallisesti, kun kerran aloitettiin."

    Poikkeuksia on, olen itse yksi. Olen vuosieni varrella jatkuvasti tiukentanut asennettani: yritän elää jokaisen päivän täsmälleen niin kuin itse haluan. Vastavirtaan kulkeminen ei ole ollut helppoa, mutta mielestäni olen selvinnyt haluamaani suuntaan ja saanut tehdä niitä asioita, mitkä koen tärkeäksi itselleni. Nykyisin hetkittäin pystynyt jopa palaamaan alkuluontooni.

 

HISTORIA

Onko luonto osa meitä vai olemmeko me osa luontoa? Ihmisapinalla on toinen jalka luonnossa ja toinen luomassaan kulttuurillisessa ja teknistyneessä yhteiskunnassa.

    Katson, että suurimmat ongelmamme johtuvat luonnosta vieraantumisesta. Yrityksemme hallita luontoa johtaa meidän itsemme tuhoon. Luontoa ei voi suojella ellei myönnä, että on itse osa luontoa. Emme siis ole luonnon yläpuolella, emmekä voi omistaa sitä.

    Homma meni pieleen omenansyönnin jälkeen seuraavaksi maatalouden kehittyessä. Jäimme paikallemme ja aloitimme työt elantomme hankkimiseksi. Sitä ennen kuljeskelimme ja etsimme syötävää. Paikalleen jäädessämme altistimme itsemme paikallisille olosuhteille. Jos ne olivat huonot, aloimme muuttaa niitä mieleiseksemme. Säätä tai huonoa maanlaatua emme voineet muuttaa, joten keksimme keinoja parantaa maata, myöhemmin jopa säätä.

    Pahin tapahtui kuitenkin yhteisöllisyyden tarpeesta. Yhtäkkiä olikin siedettävä naapureita. Paikalleen jäänyttä suurempaa ihmisryhmää piti alkaa jonkun johtamaan. Syntyi tarve etsiä keskitie ihmisten erilaisten tarpeiden ja vaatimusten paineen alla.

    Lapsellinen ajatus, että jokin uskonto tai ideologia sellaisenaan kävisi kaikille ratkaisuksi, jäi itämään.

 

JATKUVA KASVU

Nykyhetken suurin ongelma on utopia jatkuvasta kasvusta. Omassa yrityksessäni vuosia sitten kävin kirjanpitäjäni kanssa seuraavan keskustelun:

    - Paljonko olet ajatellut lisätä liikevaihtoa ensi vuodelle, oletko ajatellut laajentaa.

    - Olen ajatellut, että tämä riittää. Mieluummin vähän vähemmän. Pääasia, että työntekijöille riittää hommia, vastasin.

    - Se ei näytä hyvältä taseen kannalta, kirjanpitäjäni vastasi.

    - Aivan sama, pääasia, että se tuntuu minusta hyvältä, päätin keskustelun.

    Keskityin jo tuolloin vapaa-aikaan, ultrajuoksuun ja kirjoittamiseen. Yrityksessäni ajattelin asiakkaiden, omaa sekä työntekijöideni parasta, mutta en todellakaan muuta. Ympäristöön liittyvät asiat hoidin lakien ja asetusten mukaisesti, mutta mihinkään hiilijalanjälki- tai muihin kompensaatioihin ei yksinkertaisesti ollut varaa.

    Jos haluaa itselleen vapautta, ei voi ottaa vastuuta koko maailmasta. Riittää kun hoitaa oman ruutunsa.

 

MANTRA? 

Jatkuvan kuluttamisen ja mihinkääntyytymättömyyden seurauksena ajamme itsemme tuhoon. Luonto, eli maapallo ei kestä.

 

MUTTA!

Toisin kuten Rainen Koivumäki kirjoituksessaan, en näe, että omilla valinnoillamme voisimme saada kaikille tällä pallolla hyvän elämän. Sensijaan omilla valinnoillamme voimme saada itsellemme hyvän elämän.

    Tekemällä vähemmän töitä, kuluttamalla vähemmän ja jakamalla aikaa läheisten kanssa enemmän.

    Mutta emme voi elää kenenkään muun puolesta, jos emme osaa elää edes itsemme puolesta.

 

HARHA      

En tiedä mistä on saanut alkunsa illuusio, että muuttaessamme Lappiin Kirsin kanssa, olisimme aloittaneet jonkinlaisen hitaan ja kaikesta luopuvan elämän.

    Olen vuosikaudet tehnyt yhä vähemmän töitä, kuluttanut vain tarpeellisen ja keskittynyt omaan elämänfilosofiaani: läsnäoloon hetkessä.

    Syyskuussa 16.9.2022 julkaisin facebookissa minitarinan "Puita pesään sanoi pappa jo aikanaan". Tuossa hieman kieli poskessa otin kantaa muun muassa ihmisiin, jotka istuvat ilmastonmuutoksen puolesta (vastaan) kadulla. Yleensäkin kritisoin niitä, joille ei käy mikään, kun puhutaan energiankäytöstä yleisesti elämässä. Lämmityksestä, liikkumisesta tai hyödykkeiden tuottamisesta.

    Mainittu päivitys poiki neljäkymmentä kommenttia. Puolesta, vastaan ja myös facebookin arkipäistävään tapaan provosoiden, henkilökohtaisuuksiin mennen. Vaikka siellä luki, että hyvää ne kai tarkoittavat. Se "kai" oli idealisteille liikaa.

    Jossain kommenteissa ihmeteltiin, että minulla on moottorisaha, mönkijä tai moottorikelkka. Aivan kuten eläisimme täällä jossain sammaleella tilkityssä hirsikömmänässä, käsin halkoja hakaten ja vailla mukavuuksia.

    Ihmiset siis projisoivat omia haaveitaan ja purkavat turhautumistaan oman elämänsä kulkuun näissä sometuksissaan. Meillä Lapissa on ovi auki. Ihmisiä pitää tavata kasvokkain, ilman ruutuja.

    Minä ja Kirsi olemme hypänneet pois oravanpyörästä kyllä, mutta emme kuvittele kykenevämme pelastamaan koko maailmaa. Emme voi käsittää tulevaisuuden toivottomuutta, jota lietsotaan jatkuvasti esille yhä mustemmin maalatuin mielikuvin.

 

TAKAISIN LUONTOON?

Alussa mainitussa Jäätävää kehitystä- tekstissä mainitaan, että kun 3,5 prosenttia ihmisistä saadaan mukaan ympäristöystävälliseen elämäntapaan, niin se riittää. Hyvä jos näin tapahtuu, mutta sitä ennen esimerkiksi bensiini virtaa läpi kaasuttimien ja polttoaineruiskujen kunnes se kielletään lailla.

    Kaupungista ja lämmöstä käsin on helppo huudella ja istuskella jos minkäkin asian puolesta kadulla. Mutta kuinka moni meistä on valmis tinkimään omasta mukavuudestaan palaten todella osaksi luontoa. Väitän, että ei kovin moni.

    Inarissa olen hiihtänyt kolmenkymmenen kolmen asteen pakkasella sähköttömään, kylmään erämökkiin. Aloittanut lämmityksen puilla ja hakannut kaivon pinnasta kaksikymmensenttisen jään rikki saadakseni vettä.

    Märkää paitaa vaihtaessa jääkylmässä mökissä ei ihan ensimmäisenä tullut mieleen, että mikä on toimintani hiilijalanjälki.

    Myöhemmin kokiessani talviverkkoa Venäjän rajan läheisyydessä erämaajärvellä kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa paljain käsin sanoitin seuraavat säkeet hengityshöyryyn:

Hiljaisuudessa kuulee.

Kun on riittävän kylmä, hiljaisuuden kuulee.

    Ja en saatana hiihdä sille järvelle ja takaisin, vaan ajan sinne moottorikelkalla! Muuten verkkokäyntiin menee koko päivä. 

    Kysytte, onko kiire. Vakuutan, ei ole. Kun vuosia sitten hankin itselleni elämän, kiire loppui. Eikä elämän hankkiminen maksanut mitään, riitti kun lähti juoksemaan ja alkoi hengittää vapaasti. Antoi ajatusten tulla, mutta etenkin mennä. Tai istui alas, pysähtyi ajattelemaan omaa olemistaan.

     Sitten kysytte, eikö lähempänä voisi kalastaa. Mitäs jos yrittäisitte ihan itse kalastaa lähempänä, ennenkuin kysytte mitään.

    Yrittäisitte edes tuntea oman alkuperäisen luontonne.

    Hankkisitte perspektiiviä kuunnella erilaisia mielipiteitä sellaisenaan, ilman ennakkokäsityksiä.

 

KERTOMUKSIA TOIVOSTA

Olemme kehittäneet itsellemme ihmisenä olemisen perustalla olevan pelon, pelon että emme olekaan.

 
Olemme pysymättömyys, joka näyttäytyy kiinteänä vaikuttavassa ihmishahmossa, mutta toivoa meillä on.


    Nuokin säkeet ovat osa uutta kirjaani. Novellikokoelman työnimi on kertomuksia toivosta. Tekeillä on myös kolmas kirja, romaani, joka kertoo ihmisten välisestä tasa-arvosta. Muun muassa siitä, kun vastaasi kelaa ihminen pyörätuolilla, niin näetkö ensin ihmisen vai vammaisen.

    Jos hyvin käy, novellikokoelma julkaistaan aivan tämän vuoden lopussa. Mutta koskaan ei voi olla aivan varma, kakkaa ei minusta pidä kustantaa.

    Mutta toivoa meillä elämässä on - aina, sillä maailma voi olla kaunis.

 

MAAILMA ON KAUNIS

Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta kuunnella metsän huminoita
Kun aamuinen aurinko kultaa kallioita
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta valvoa kesäisiä öitä ja katsella hiljaisen haavan värinöitä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus
On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä
Maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus

Kalervo Halonen - Veksi Salmi

 


 

 VIIKKO 3.

Ma- 8,61 km - 1.27. Videokuvaussessio Täryhalon kanssa

        10,14 km - 1.14. Lisää yksin kuvausten jälkeen.

Ti- 18,12 km - 2.02. Matolla.

Ke- 10,13 km - 1.12. Nellimin kylällä. Kylmä!

To- Pe - Lepo

La- Uuttuperän lenkki 20,42 km - 2.17. -20 pakkasta.

        Matolla reipasta 10,10 km - 58 min.

        Palauttelua 24-tunnin kilpailuvauhdilla 5,01 km - 35 min.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,01 km - 51 min.

        10,08 km - 1.04.

Yhteensä  92,6 km - 10:53

Viikon kaksi viimeistä päivää kertovat jotain juoksusta ymmärtäville missä kunnossa olen nyt. Kokonaan toinen juttu on, kuinka jalat kestävät Areenan kovaa rataa viiden viikon päästä.

Hyvä harjoittelu ei näytä miltään...

 

Käytiin Kirsin kanssa hiukan kauempana kelkkaretkellä. Sää ja maisemat suosivat. Makkara paistui ja kahvi maistui.






Pahoittelut toisissa selaimissa esiintyvistä fonttieroista, Blogger nyt ei tottele, vaikka mitä tekisi.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti